Istun saunamökin portailla ja katselen pienelle järvelle. Kuikka huutaa. Saunan pesässä puut poksuvat. Tämän hellejakson viimeinen ilta, sanoo säätiedotus. Huomenna hytistään alle kymmenessä asteessa. Juuri, kun viimeinkin sain baarin terassin kukkalaatikot maalattua, mullat ruukkuihin ja tänään näin ensimmäiset pienet taimet. Mutta ihan ei pitäisi yöt pakkasen puolelle mennä, joten kai ne hengissä kestävät.
Kävin tänään hermoratahieronnassa. Otan taas uuden hoitojakson ja nyt ymmärrän, miksi silloin pari vuotta sitten, heti amebakuurin jälkeen, menin hermoratahierontaan. Pari viikkoa sitten selästäni muljahti jotain paikoiltaan niin kuin silloinkin. Nyt ei onneksi yhtä pahasti ja apukin löytyi läheltä ja pian. En joutunut petiin, vaan pystyin kävelemään ja vääntäytymään autoon ja fysioterapeutille. Sain suosituksen Jorma Pulkkiselle Heinolaan ja hän onkin tosi pätevä.
Siinä, kun hän jutteli sympaticus-hermosta ja miten sympaattisen hermoston jatkuva aktivoituminen aiheuttaa väsymystä, korkeaa pulssia ja tihentynyttä virtsaamistarvetta, aloin muistella aikaa amebantappokuurilla ja heti sen jälkeen. Miten kaikki paikat olivat aivan jumissa ja selkäni meni, miten ihan rauhassakin paikallaan maaten sydän hakkasi niin että se tuntui tulevan rinnasta läpi ja miten en saanut nukuttua, kun tunnin, parin välein piti juosta vessassa. Nyt olen koko talven taistellut hiivaa vastaan ja saanut sitä kuolemaan. Olen kokenut siitä aika rankkojakin die off –oireita ja väsymykseni on ollut kroonista. Huolimatta talven ahkerasta sekä tavallisesta että IR-saunomisesta, avantouinnista, venyttelyistä, rauhallisesta joogasta ja grid-rullailusta kroppani on ollut kireä kuin viulunkieli. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että en toipunut viime kesän rasituksesta lainkaan.
Nämä saivat minut pohtimaan hermoston ja suoliston välistä vuorovaikutusta. Sen tiedän ja se tiedetään yleisesti, että autonomisen hermoston parasympaattisen eli ns. lepopuolen ollessa vallitseva se stimuloi ja säätelee ruoansulatuselimistön toimintaa. Sen aktiivisuus laskee, kun sympaattinen hermosto ottaa vallan, kuten käy, kun ollaan aktiivisia ja pitää toimia. Stressissä sympaattisen hermoston osuus on jatkuvasti ylikorostettuna ja siitä johtuen pitkäaikainen stressi aiheuttaa ruoansulatushäiriöitä ja vatsavaivoja, kuten esimerkiksi vatsahaavan. Tämä on tuttua juttua. Niin kuin myös se, että stressaantuneena ihminen ei hengitä kunnolla syvää palleahengitystä, vaan pinnallisesti keuhkojen yläosalla.
Mutta entäpä toisin päin, suoliston vaikutus hermostoon? Kun amebaa, muita loisia tai hiivaa äkillisesti kuolee suuressa määrin, vapautuu siitä elimistöön läjäpäin haitallisia aineita. Mutta niitä vapautuu jossain määrin koko ajan näiden eliöiden aineenvaihdunnasta. Kun ruokamassaa suolistossa hajottavat maitohappobakteereiden sijaan hiivat ja ruoka hajoamisen sijaan mätänee, syntyy mm. asetaldehydiä ja ammoniakkia. Ammoniakki tiedetään hermomyrkyksi.
Eli teoriani on, että suolistossa syntyy mätänemisessä ja hiivakäymisessä aineita, jotka stimuloivat sympaattista hermostoa parasympaattisen kustannuksella. Kun parasympaattinen hermosto ei pääse aktivoitumaan, ruoansulatuselimistön toiminta heikkenee ja hiivojen kannalta olosuhteet entisestään paranevat. Hengitys pinnallistuu ja hapensaanti heikkenee ja siitäkin hiivat tykkäävät. Maitohappobakteerit ja solujen energiantuotanto taas eivät. Väsymys kroonistuu ja ollaan kierteessä, joka ruokkii itse itseään ja joka alkaa ajan myötä vaikuttaa maksaan, haimaan, verensokerin säätelyyn, kilpirauhaseen ja ties mihin. Kaikkeen. Myös mieleen ja tunteisiin.
Tähän kierteeseen on useampia sisäänkäyntejä: stressi ja jatkuva henkinen pingottaminen, pitkäaikainen rankka fyysinen rasitus ilman tarvittavia lepojaksoja, liian raskas ja vaikeasti sulava ruokavalio ja toistuva ylensyönti, maksan ylenmääräinen kuormittaminen sellaisilla aineilla, jotka eivät ole elimistölle ravintoa vaan pelkkää jätettä, elimistön vähähappisuus eli liikunnan ja raittiissa ilmassa olemisen puute ja vatsan bakteerikannan tuhoutuminen esim. antibioottien tai loisten takia. Ainakin. Muitakin tapoja voi vielä olla. Ehkä myös nykyruoan steriiliys osaltaan vaikuttaa: hapatettujen kasvisten ja juureen leivotun leivän osuus ruokavaliossamme on vähäinen, mutta hiivalla leivottua ja paljon sokeria sisältäviä syömisiä ja juomisia kulutetaan paljon.
Olen vetänyt itseni burn outiin stressaamalla, joten osaan erottaa nykyisen tilani ihan ajattelemalla ja turhia huolehtimalla aiheutetusta. Vaikka tämä rankkaa onkin ja tunnen toisinaan olevani hajoamispisteen partaalla, en ajatuksissani juurikaan vatvo ja tuskaile. Tämä kehon kireys ei ole korvien välistä generoitua.
Vatsan puolelta olen yrittänyt tätä kierrettä katkaista happilisällä, emäslisällä (satunnaisesti ruokasoodaa tai Alkala’N’:ia), ruokavaliolla, maitohappobakteereilla ja suolihuuhteluilla, joilla saan poistettua enimmät myrkyt suolistosta ja joka onkin paitsi hävittänyt kaikki krapulaoireet niin myös puhdistanut paksusuolta. Nyt käyn tähän asiaan kiinni myös hermoston puolelta. Fysioterapeutin tekemä selänkäsittely jo rentoutti paljon ja poisti kireyksiä ihan jalkoja myöten ja uupumukseni vaihtui lamaavasta jatkuvasti käsijarru päällä ajamisesta ihan rehelliseen väsymykseen ja unen tarpeeseen ja olenkin nukkunut sen jälkeen sikeämmin, pidempään ja ilman, että on tarvinnut yöllä herätä vessaan. Siunattu selän muljahtaminen. Ilman sitä en olisi hoksannut lähteä hoitamaan itseäni tätä kautta.
Pärjään siis kohtuullisen hyvin. Silti vieläkin hirvittää, että miten tulen jaksamaan tämän kesän baarityöt. Lasken kuukausia; ensimmäinen viidestä on nyt pulkassa – se kaikkein helpoin. Nyt alkava on hieman rankempi, seuraavat kaksi todella rankkaa työputkea ja kun niistä on selvitty, niin sitten vauhti hiljenee ja loppu häämöttää ja eiköhän sen jaksa vielä läpi raahustaa. Samalla kuitenkin elättelen toivoa jopa hissuksiin tapahtuvasta toipumisen ihmeestä.