Avainsana-arkisto: Ruoka ja ravinto

Entsyymejä ja ruoansulatusbakteereita

, kirjoittanut
10

Hapen ohella toinen osa kampanjassani hiivainfektiota vastaan ovat suoliston ns. hyvät bakteerit. Näitäkin kokeilin jo vuosi sitten ja viime syksynä uudelleen todetakseni taas saman, että eivät käy minulle. Eivät käyneet kapseleina eivätkä hapankaalina. Menin molemmista aivan pökkyrään ja sain ne tyypilliset oireet, joita olen alkanut kutsumaan proteiinioireiksi: niskan lihasten jumittuminen ja siitä ylöspäin nouseva ja lopulta migreeniksi yltyvä päänsärky, lamauttava uupumus, aivosumu, polttava särky hartioissa ja käsivarsissa, hikoilu ja turvotus, varsinkin silmissä ja silmänalusissa. Vasta tämän syksyn aikana opin, että noiden bakteerien kasvatuksessa viljelysalustana käytetään mm. maitotuotteita tai soijaa ja näitä jäämiä sitten on maitohappobakteerivalmisteissa. Reaktioni bakteerivalmisteisiin sai selityksen.

Jätin sitten kaikki kaupalliset valmisteet, sillä oletettavasti noita kasvatettuja bakteereita maitoproteiinijäämineen oli käytetty myös bakteereja sisältäviin elintarvikkeisiin ja aloin itse leipoa juurella gluteenitonta leipää ja aina leipoessani särvin myös taikinaa ja taikinalientä saadakseni varmasti eläviä bakteereita. Alkuun leivän syönti eli lisääntynyt hiilihydraattien käyttö ei tehnyt hyvää, sillä se ruokki hiivaa ja söin leipää vain vähän silloin tällöin. Korvieni takana oleva hiivaihottuma toimi hyvänä mittarina hiilihydraattien määrälle: ihottuman visvaisuus lisääntyi aina, kun hiivat saivat tarpeeksi herkkuja.

Huomasin, että pikkuhiljaa vatsassani alkoi tapahtua. Entisen kuolemanhiljaisuuden sijaan sieltä alkoi kuulua pulputusta ja möyrinää ja ihan suomeksi sanottuna rupesi pierettämään. Mutta en kuitenkaan puhuisi varsinaisesti ilmavaivoista, sillä niistä ei ollut vaivaksi asti. Ei turvotusta, ei kipua eikä sanottavammin hajuakaan. Varsinkaan ei mätänemisen hajua. Nyttemmin ne ovat asettuneet jo paljon alkuajoista ja vuosia kestänyt vatsanahkaa kiristävä pahin pömpötys on poissa. Mistään pyykkilaudasta ei kuitenkaan voida puhua, vaan jonkinmoinen puolipallo tuossa vielä on.

Tunsin, että jotakin on ruoansulatuksessani muuttunut ja sen seurauksena aloin joulun tienoilla kokeilla maitotuotteita. Oireita ei tullutkaan seuraavana päivänä, ei sitäkään seuraavana eikä vielä sittenkään. Kokeilin varovasti myös poronlihakeittoa, eikä tullut siitäkään. Ei niitä tyypillisiä kuin tähän asti, mutta jotain kuitenkin, joka pakotti minut nyt näin kuukauden kokeilun jälkeen jättämään nämä taas pois ja palaamaan suurin piirtein samalle ruokavaliolle kuin tähänkin asti. Väsyin nimittäin lopulta niin, että en jaksanut enää paljoa muuta kuin istua nököttää nojatuolissani ja into tehdä mitään hävisi. Sängystä ylös pääseminen aamuisin venyi jo tunnin kestäväksi projektiksi. Sain myös jonkin verran sitä polttavaa särkyä hartioihini, hiusten lähtö lisääntyi selvästi ja aloin hikoilla runsaasti öisin. Heräilin aamuöisin aivan litimärkänä hiestä. Tämä hikoilu on oire, jota luulen monella virheellisesti hoidettavan PMS-oireena ja sitten elimistöä sekoitetaan vielä lisää hormonivalmisteilla. Totesin, että nämä proteiinipitoiset ruoka-aineet eivät edelleenkään tee hyvää elimistölleni. Jätin ne pois ja nukun taas yöni hyvin ja hikoilematta ja oloni on selkeästi pirteämpi ja iloisempi. Gluteenipitoisia viljoja en edes halunnut kokeilla, sillä niistä olen aina saanut ärhäkimmät oireet, varsinkin vehnästä.

Olen syönyt jonkin aikaa entsyymivalmisteita aterioiden yhteydessä ja en tiedä, että onko niiden ansiota, että reaktioni noihin ruoka-aineisiin on lieventynyt noin paljon vai onko tosiaan jokin muuttunut. Joka tapauksessa ne eivät vielä riittäneet siihen, että voisin syödä mitä tahansa. Opin hiljattain, että noita ruoansulatusentsyymejä valmistetaan bakteerien avulla. Bakteerit tuottava entsyymit, jotka siitä bakteerimassasta sitten eristetään. Mikä osa onkaan siis näillä ns. hyvillä bakteereilla siihen, että syömämme ruoka-aineet pilkkoutuvat suolistossa kunnolla? Epäilen, että niiden osuus toimivassa ruoansulatuksessa on suurempi kuin vielä tänä päivänä tarkkaan tiedetään ja että ne eivät ole ainoastaan tarpeellisia, vaan välttämättömiä ja että ihmisen elimistön itsensä valmistamat entsyymit eivät yksinään riitä. Tosin kaikkienkaan entsyymien pelkkä läsnäolo ei vielä riitä, sillä entsyymit ovat hyvin olosuhdeherkkiä. Toimiakseen ne tarvitsevat mm. juuri oikean pH:n eli ympäristön happamuuden/emäksisyyden. Minulla ei ole riittävästi vatsahappoja, sen tiedän. Tiedän sen siitä, että olen aiemmin oksennellut paljon ja pitkään aikaan se ei maistunut ollenkaan hapoille. Nyt happoja on vähän, mutta en usko niitä olevan niin paljoa kuin ihmisen vatsassa kuuluisi olla. Sillä jos olisi, eivät limakalvoni kestäisi sitä, kun eivät kestä yhtään marjojakaan. Uskon, että elimistö itse säätelee tuon ja tarkoituksella ei eritä enempää kuin minkä vatsa kestää. Gastroskopiassa nimittäin vatsani limakalvon solut todettiin normaaleiksi ja että haponerityskykyni pitäisi olla normaali. Sitä en sitten tiedä, että mistä tämä herkkyys johtuu ja miten sitä korjataan. Intuitioni sanoo sen kuitenkin liittyvän jotenkin maksaan ja sen kuormittumiseen kuona-aineista.

Seuraavaksi minulle onkin näistä entsyymeistä ja bakteereista herännyt kysymys, että kuinka paljon ruoka-aineallergioista mahtaakaan johtua suoliston bakteerikannan epätasapainosta. Tuottaako – yksinkertaistetusti ilmaistuna – yksi bakteerilaji yhtä entsyymiä ja toinen toista ja jos yksi laji puuttuu suolistosta kokonaan, niin sen seurauksena jokin tietty proteiini, sokeri, tms ei enää pilkkoudu tai imeydy ja elimistö reagoi siihen oireilla? Vatsaongelmat ja allergiat ovat niin yleisiä ja koko ajan lisääntymään päin ja kun miettii tätä meidän länsimaista nykyruokavaliota, niin ei se juurikaan vatsabakteerien hyvinvointia lisää. Ruoka on steriiliä, pastöroitua ja suojakaasuihin pakattua ja jos siinä vielä jotain elävää sattuisi olemaan jäljellä, tapetaan se kotona mikrossa. Leivät leivotaan hiivalla, juureen leivottua leipää ei taida edes kaikista kaupoista saada. Harva syö hapankaalia tai muita hapatettuja kasviksia. Hyväolo- ja muut vatsajogurtit ovat tehneet suoranaisen ryntäyksen markkinoille, mutta sikäli kuin minä olen ymmärtänyt, ei niihin lisätyistä vatsabakteereista ole muutama päivä valmistuksen jälkeen enää montaakaan hengissä.

Itse uskon tässä suolistobakteeriasian korjaamisessa enemmän eläviä bakteereja sisältäviin elintarvikkeisiin kuin kapseleihin, joiden en tunne itselleni vieläkään oikein sopivan. Hapankaalia en ole sitten noin vuoden takaisen pökkyröitymiseni edes kokeillut, mutta kaalia en taida oikein kestää ylipäätään, sillä se ei sovi henkilöille, joilla on sapessa jotakin häikkää. Olen etsinyt kaupoista maitohappokäymisellä valmistettuja muita kasviksia, mutta en ole löytänyt. Vasta hiljattain löysin venäläisiä suolakurkkuja, jotka on valmistettu maitohappokäymisellä ja joissa ei ole sokeria eikä etikkaa. Ne ovat nyt uutena tulokkaana ruokavaliossani ja juon jopa osan niiden liemestä.

Maitohappokäymisellä valmistettu kurkku, joka ei sisällä etikkaa tai sokeria. Saatavana ainakin Prismoista. Purkki maksaa alle 3€.

Ainakin jouluna vielä sain kuivatuista luumuista ihan kunnon krapulan enkä ole sen jälkeen mitään sokerista syönyt. Ehkä hiivat kuitenkin ovat jonkin verran joutuneet väistymään paluutaan tekevien maitohappobakteerien tieltä, sillä tunnen kestäväni hiilihydraatteja aiempaa paremmin ja syön nyt enemmän leipomaani leipää. Juureen leivottu leipä kestää ainakin viikon homehtumatta, ehkä pidempäänkin, mutta tulee aina syödyksi viimeistään silloin. Säilytän joko hedelmäpussissa jääkaapissa tai liinaan käärittynä huoneenlämmössä. Juureen tehdyn leivän vatsahyödyt pääsevätkin oikeuksiinsa vasta muutaman päivän vanhassa leivässä, sillä paistamisen aikana bakteereita kuolee ja hengissä selvinneet jatkavat lisääntymistään sitten pikkuhiljaa. Olen myös alkanut juuren siementä käyttäen hapattaa kauraa ja sekoitan aamuiseen tattaripuurooni osan hapatettua kauraa ja käyn tuolla kaurakupilla myös muutaman kerran päivän mittaan pistämässä suuhuni lusikallisen, pari. Kovin happamaksi en viljelmääni päästä, jottei se alkaisi ärsyttämään vatsaani.

Niille kenelle maitotuotteet sopivat, on kefiiri hyvä vatsabakteerien lähde. Kefiiri valmistetaan maitosienen avulla. Valio tekee kefiiriä Baltian markkinoille ja Suomessa myytävä Gefilus-purkki näyttää samalta. En tiedä, onko kyseessä sama tavara vaikka suomalaisen purkin kyljessä ei mainitakaan sanaa kefiiri. Pitäisikin oikeastaan selvittää asia itselleni. Mutta ainakin Prismat myyvät saksalaista luomukefiiriä.

Uskon nyt lujasti tähän reseptiini vatsani toiminnan palauttamisessa. Bakteerikannan korjaamisen ohessa se toinen ihan ehdottoman tärkeä asia on hoidon aikainen ruokavalio. Kaikki, mikä ärsyttää suolistoa tai rasittaa elimistöä, on saatava pois. Suolisto ei voi parantua jos sinne koko ajan työnnetään jotain, mikä sitä ärsyttää. Elimistöllä on paremmin voimaa ja itsellä henkisesti suunnattoman paljon parempi olla ja jonkinlainen elämänlaatukin tässä ohessa mahdollinen, kun ei sopimattomista ruoka-aineista johtuva uupumus ja kivut ja säryt paina päälle. Toisaalta pitää kuitenkin huolehtia siitä, että saa kaikkea, mitä elimistö tarvitsee. Ei se loppujen lopuksi sen monimutkaisempaa ole. Mutta mitään parantavaa pilleriä tähän ei olemassa ja siksi lääkärit ruukaavat sanoa, että ärtynyttä suolta ei voi parantaa. Totta kai voi. Mutta kukaan lääkäri ei voi sitä toiselle tehdä, vaan se työ täytyy tehdä ihan itse.

Tehdään itse: Leipää allergikolle

, kirjoittanut
4

Suomalaisen pitää saada leipää. Vaikka ei kestäisi gluteenia, maitoa, hiivaa, sokeria eikä hapanta, on leipää saatava. Olen ollut aika monta vuotta ilman leipää ja kyllähän se pakon edessä meni, mutta on se leipä vaan niin ihanaa sitten, kun siihen viimein saa hampaansa iskeä. Olen syynännyt kaupan gluteenittomien leipien tuoteselosteita ja todennut niissä hyvin usein olevan siirappia tai sokeria tai jotain muuta makeutusta seassa, mikä on mielestäni aivan tarpeetonta. Puhumattakaan sitten maissitärkkelyksistä ja lisäaineista ja hiivallahan ne yleensä on leivottu, mikä ruokkii hiivan kasvua suolistossa.

Allergisen leiväntarpeeseen olen kehitellyt leipäreseptin, joka on sekä gluteeniton, hiivaton, maidoton että sokeriton. Juureen leivottua leipääkin kokeilin, mutta vatsani ei kestänyt sitä hapanta. Ohjeessa annetut jauhomäärät ovat viitteellisiä ja vie oman aikansa, että oppii löytämään näppituntuman siihen oikean paksuiseen taikinaan, jolla tulee pehmeitä sämpylöitä. Tärkeää on, että taikina on riittävän löysä, muutoin tulee aikamoisia tykinkuulia.

4 dl vettä
1 dl puolukkaa
1 dl hapankaalia
1 tl suolaa
1 rkl ruokaöljyä
1 dl kaurahiutaleita

2 dl kaurajauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 tl soodaa
1 rkl psylliumkuitua
2,5 dl valkeita riisijauhoja

Sekoita sauvasekoittimella puolukat ja 2 dl vettä. Kaada ne leivinkulhoon, lisää loput vedet, öljy, suola ja hapankaali. Lisää seuraavaksi kaurahiutaleet.

Sekoita psylliumkuitu ja sooda yhdessä kaura- ja tattarijauhojen kanssa ja lisää ne. Lisää taikinaan riisijauhoja kunnes taikina on sopivan paksua. Vaivaa taikinaa huolella jonkin aikaa. Helpointa on vaivata monitoimikoneella, n. 5-10 min.

Nostele pellille taikinasta sämpyläntapaisia läjiä. Annoksesta tulee 4-5 kpl. Paista uunin keskitasossa 200°C:ssa 30 min.

Jos jokin yllä annetuista viljalaaduista ei käy, voi sen korvata toisella tai jättää kokonaan pois. Esimerkiksi tattarin voi korvata tummalla riisijauholla.

Itse pakastan nuo sämpylät ja otan sulamaan sitä mukaa kuin syön. Näin ne ovat aina tuoreen oloisia ja hapankaali ja puolukka tekevät leivästä mehukkaan ja antavat sille muutakin sisältöä kuin pelkän viljan. Nokkosjauhettakin tuohon sekaan voisi vielä kokeilla.

Puhetta vatsasta

, kirjoittanut
33

Vaikka voimat ovat lisääntyneet huimasti sitten syksyn, olen silti ollut melko väsynyt viime aikoina. Ehkä teen liikaa nyt, kun kykenen. Menohaluja on enemmän kuin fyysisiä voimavaroja.

On joitakin asioita, joiden voin selkeästi nähdä muuttuneen parempaan päin. Aamuisin käynnistyminen ei enää vie tunteja, vaan herään levänneenä ja toisinaan jopa ihan pirteänä. Kun vointi on toimintakelpoinen, niin ajatus uudesta päivästä on innokkaan odottava ja tuntuu hyvältä olla olemassa. Jaksan jo liikkua hyvin ja ulkoilen vähintään kerran päivässä. Silti olemisessani on vielä paljon lepäämistä ja tarvitsen hiljaisia hetkiä, joskus vielä päiväuniakin. Yksi merkittävimmistä ja paljon elämääni helpottaneista muutoksista on, että enää ei tarvitse syödä koko ajan. Siinä missä ennen oli nälkä jo reilun tunnin kuluttua syömisestä, riittää minulle nyt kolmesta neljään ateriaa päivässä. Tämä muuttui nyt ihan vasta joulukuulla ja on tosiaan ollut iso helpotus. Enää ei tarvitse olla koko ajan laittamassa ruokaa ja ruoansulatuselimistökin saa välillä lepoa, kun ei koko ajan tule uutta työstettävää tuutista sisään.

Mutta vatsan kanssa on tosi paljon ongelmia. Se ei tunnu kestävän mitään. Aina, kun luulen sen olevan sen verran parempi, että se kestäisi ja alan syödä himoitsemiani mustikoita, niin muutaman päivän päästä se on jo karrella: turvoksissa ja korventaa. Leipää en ole enää yrittänytkään useampaan kuukauteen. Ei mitään karkeaa eikä mitään hapokasta, pelkkää muhjuruokaa nyt ja ties kuinka kauan näin pitää jatkaa.

Suoli on laiska eikä vatsa toimi kunnolla. Kävin joulukuussa scio-analyysissä ja toteamus oli se, että suoli läpäisee liikaa eli vuotaa ja se yhdessä hitaasti liikkuvan suolen sisällön kanssa päästää niin paljon kuonaa suolesta muualle elimistöön, että se rasittaa maksaa ja munuaisia koko ajan. Eli tärkeintä olisi nyt saada suolen toiminta vilkastumaan.

Minähän yritin. Juon jo reilut pari litraa nestettä päivässä ja liikun joka päivä, joten jotain lisäapua tarvittaisiin. Fructolaxista ei ollut mitään apua ja sitä paitsi siinä on niin paljon sokeria, että se sai vain hiivan villiintymään ja vatsan pulputtamaan. Paitsi että hiivat lisääntyvät sokerista, käyttävät ne sokerin alkoholiksi, jota maksani ei nyt jaksa ja saan sokerista krapulan. Visibliniin on lisätty sokeria, joten sekään ei käy. Näiden vuosien aikana, kun olen joutunut välttelemään kaikkea sokeria ja makeaa, ovat silmäni todella auenneet sille, että kuinka moniin ruoka-aineisiin sokeria lisätään ja miten käsittämättömän paljon. Nyt, kun olen sokerittomuuteen tottunut, niin monet sokeria sisältävät syötävät maistuvat ihan tarpeettoman ja suorastaan ällöttävän makeille. Olisin siis hyvin saanut Visiblinini alas ilman sokeria, mutta sokerin vuoksi se sai jäädä apteekin hyllylle. Sitten on olemassa Visiblin-S, joka on makeutettu sorbitolilla. En uskalla edes kokeilla, sillä kokeiltuani (maidotonta) maltitolilla makeutettua suklaata, meni seuraava päivä päänsäryssä ja krapulaisen väsyneessä olotilassa. Sokerialkoholeilla olisi kyllä laksatiivinen vaikutus, mutta tuon kokemuksen jälkeen en halua niitä tämän useampaa kokeilla. Apteekeissa myydään ummetukseen myös jotakin kivennäisainelitkua, jonka nimeä en tähän hätään muista, mutta siinä on niin paljon klorideja, että se rasittaisi liikaa munuaisiani.

Sitten kokeilin magnesiumperoksidia eli niin sanottua happijauhetta. Se kyllä pehmensi vatsan ihanasti, mutta väsytti minua aivan mahdottomasti. Lisäksi pussit silmieni alla suurenivat, joten se selvästi rasitti elimistöäni jollakin tavalla. Ynnä hajotti vatsani taas – lähes kahden kuukauden huolellisen muhjudieetin jälkeen. Terveempien aineita ovat tuollaiset happijauheet. Minä en ainakaan kenellekään vatsaongelmaiselle suosittele enkä tiedä, että mihin terve ihminen sitä sitten tarvitsisi.

Luontaistuotekaupoissa myytävät psylliumkuituvalmisteet ovat aivan hävyttömän kalliita, mutta Prisman leivontahyllystä löysin Finaxin psylliumkuitua verrattain kohtuulliseen hintaan. Sitä kun mättää riittävästi, niin se pitää kyllä vatsan pehmeänä. Tosin en tiedä helpottaako se vatsan toimintaa millään tavalla. Tuntuu ennemminkin siltä, että suolisto on täynnä liisteriä, joka ei liiku eteen eikä taakse.

Joulukuussa hajosi taas yksi hammas. Samalla tavalla meni kuin kaksi edeltäjäänsäkin eli halkesi pohjasta ja juuren pää tulehtui. Vetkutin hammaslääkäriin menoa, kun en olisi millään halunnut myöntää, että taas menetän hampaan. Mutta ei siinä mikään auttanut, pakko oli lopulta mennä. Ei se kyllä enää ottanut niin koville kuin edelliset hampaidenmenetykset. Ajattelin, että tämä on nyt viimeinen ja säästettiin siitä sentään puolet. Siihen puolikkaaseen on hyvä sitten myöhemmin rakentaa hammas, jos se vain selviää hajoamatta tämän vaiheen yli. Hammaslääkäri sanoi, että luu on kyllä tosi pehmeää. Mutta olen nyt ruvennut juomaan kauramaitoa, johon on lisätty kalsiumia eikä se saa tukkaani ihan niin pahasti lähtemään kuin aiempien yritysteni kanssa kävi. Siitä päättelen, että edes osa kalsiumista päätyy sinne, minne kuuluukin eikä vain pyöri verenkierrossa hiusverisuoniani tukkimassa.

Eli pientä väsymystä on ja vatsan kanssa pitää nyt olla varovainen ja ruokavalio pidettävä tosi tarkasti, mutta muutoin elämä tuntuu ihan mielekkäältä ja on ihanaa, kun voi tehdä asioita. Nautin ulkoilusta ja liikkumisesta ja mieli on mukavan odottava tulevaisuuden suhteen.

Lopuksi haluan vielä sanoa ison kiitoksen sille lukijalleni, joka tämän pitkän hiljaisuuteni aikana kommentoi ja kyseli kuulumisiani. Tuntui hyvältä nähdä, että joku seuraa tarinaani ja ajattelee silloinkin, kun blogissa ei mitään tapahdu. Se myös potki nukahtanutta kirjoitusmotivaatiotani kivasti hereille.

Lukijan tarina: Elämää ameban kanssa

, kirjoittanut
13

Sain ameebani (Entamoeba Histolytica) Aasian matkalta ja kärsin erinäisistä oireista 6,5 vuotta ennen kuin syyllinen löytyi. Alkuoireena minulla oli erittäin kova turistiripuli kuumeen kera, painoa putosi hetkessä 5kg. Pian tämän jälkeen alkoivat todella pahat uniongelmat (saatoin olla valveilla neljäkin vuorokautta putkeen) ja jatkuva jano ja virtsaamisen tarve. Lääkärissä otettiin salmonella, diabetes- ja kilpirauhaskokeet sekä perusverenkuva, ja kaikki oli ok. Lääkäri diagnosoi, että olen masentunut ja kärsin kenties burnoutista, koska en nuku. Itse yritin pitkään selostaa, että mieli on heti virkeämpi, kun saan hieman nukuttua, mutta tuloksetta. Masennuslääkkeistä kuitenkin kieltäydyin.

Muutaman kuukauden jälkeen olin niin uupunut, että aloin itsekin uskoa jonkin sortin burnoutiin. Ja hoidinkin itseäni ns. ”burnout-potilaana” pitkään, poistin elämästäni kaiken turhan ja yritin antaa itselleni lepoa ja aikaa. Ja tietyssä mielessä tein oikein sillä, vaikka nyt tiedän että ameeba oli kaiken takana, kehoni oli todella uupunut ja stressaantunut ylimääräisen vieraan vuoksi.

Ensimmäiset pari vuotta tartunnan jälkeen olivat yhtä helvettiä juuri pahojen uniongelmien vuoksi ja hyvin korkean lepopulssin vuoksi. Uniongelmiini sain lopulta helpotusta akupunktiosta, joka myös samanaikaisesti tasapainotti virtsaamisen tarvetta, joka johtuu siitä, että ameeba laittaa sekaisin koko elmistön umpieritysjärjestelmän ja vaikuttaa myös kehon kaliumtasapainoon. Uniongelmat vaikuttivat siihen, että elin osin sumussa ja suoriuduin jotenkuten töissä, mutta vapaa-ajalla ei sitten juuri jaksanutkaan tehdä mitään. Aiemmin aktiivinen sosiaalinen elämä supistui, sillä pyrin välttämään valvomista ja olin usein liian väsynyt tapaamaan muita ihmisiä. Ihmettelen yhä, miten pystyin ameeban kanssa hoitamaan työvelvoitteet ja ettei parisuhteeni hajonnut, vaikka erittäin lähellä käytiinkin.

Pikkuhiljaa sain akupunktion avulla uniongelmat joten kuten kuriin sekä nostettuani hieman yleiskuntoani. Ulosteet vaihtelivat normaalin ja löysän välillä, happo-ongelmia ja vatsaturvotusta oli usein. Varsinkin hiilihydraatit yhdistettynä proteiiniin vaikuttivat vatsaongelmia ja löysinkin helpotusta vhh-dieetistä sekä mittavasta lisäravinteiden käytöstä, joiden avulla sain pidettyä itseni edes jotenkin kunnossa. Vuosien varrella oireet muuttuivat ja kärsin ajoittaisesta unettomuudesta ja nukahtamisongelmista, erittäin matalista verenpaineesta, pulssista ja ruumiinlämpötilasta, päänsäryistä, pahoista PMS-oireista, aivosumusta, huimauksesta, näköhäiriöstä, yleisestä väsymyksestä sekä toistuvista flunssista ja jatkuvista kivuista ja lihasjännityksistä eri puolilla kehoa. Hämäävintä oli, että välillä kaikki oli ns. normaalisti ja sitten taas kunto romahti yht’äkkiä.

Vatsani oli ajoittain todella ärtynyt. Ravasin lääkärissä useaan otteeseen vatsani takia ja tilanne taisi kestää jotain 3kk. Närästys/happovaivat menivät niin pahaksi, etten oikein pystynyt syömään mitään muuta paitsi puuroa ja sekin sattui. Vähänkin enemmän stressiä, niin vatsa aloitti kovan oireilun. Lääkäristä sain vain happosalpaajia (joihin en enää ikinä koske) ja vatsalaukkuun ohjattuja särkylääkkeitä, että pystyn kivuiltani nukkumaan. Ohjeeksi sain sosekeittoa, puuroa jne. ja liha oli täysin kielletty. Lääkkeet ja kyseinen ruokavalio eivät kuitenkaan auttaneet lainkaan. Happosalpaajat laittoivat jotenkin vatsan toiminnan ihan seis ja vielä enemmän sekaisin eikä niitä saisi edes syödä niin kauan kuin lääkärit niitä silloin määräilivät minulle. Lopulta otin yhteyttä akupunktiolääkäriin ja akupunktio laittoi vatsan ensin pulputtamaan, mutta sitten se rauhoittui ja ikään kuin tasapainottui.

Ameebadiagnoosia edeltävänä syksynä oloni huonontui merkittävästi ja tajusin, että tämä ei voi olla masennusta tai burnoutia, sillä elämässäni on kaikki hyvin ja mitään suurempaa stressiäkään ei ollut, olin myös huolissani jatkuvasta sairastelustani. Kävin sisätautilääkärillä, joka otti vaikka ja mitä kokeita, mutta mitään ei löytynyt. Sattuman kautta päädyin sitten Erkki Antilan vastaanotolle. Olin aika sinisilmäinen loisten suhteen, en osannut epäillä loisia, en oikeastaan ollut perehtynyt niihin tai lukenut niistä juurikaan aikaisemmin. Menin Antilalle pitkän oirelistan kanssa, kerroin mitä oli tutkittu, mitkä asiat mielestäni saattavat liittyä tähän tai saattavat olla liittymättä, yhtenä mainintana Aasiassa sairastettu paha vatsatauti. Hän epäili heti vakavaa kudosrauta- eli ferritiinivajetta ja ameebaa ja oli molemmissa analyyseissa oikeassa. E. Histolytica löytyi MDD:n laajasta ruoansulatusanalyysistä (MDD:ltä saa myös pelkkiä parasiittinäytteitä). Ameba oli syönyt lähes kaiken kudoksiin sitoutuneen raudan, mikä aiheutti monia anemiaoireita ja myös unettomuutta. Omituisinta oli, että ameeba ei näkynyt ameebavärjäyksissä vaan vain mikroskoopilla tutkittuna havaittiin kystiä ja trophosyyttejä, jotka olivat syöneet punasoluja. Koska histolytica ei ole ulosteparasiitti sitä ei välttämättä edes havaita ulosteesta ja varsinkaan suomessa parasiitteja ei varmasti aina edes tunnisteta vaikka niitä olisikin ulosteessa. 70% E. Histolyticaan sairastuneiden ulostenäytteissähän ei tätä parasiittia näy ja sen havaitseminen on entistä vaikeampaa lääkekuurin jälkeen. Myös nämä verestä ja ulosteesta otettavat vasta-aineet näyttävät useilla amebiaasiin sairastuneilla negatiivista. Toistuvat ulostenäyteet tietysti lisäävät mahdollisuuksia parasiitin löytämiseen, mutta ainoa pomminvarmakeino ulkomaisten lähteiden mukaan olisi tuore solunäyte peräsuolen pinnalta. Tämä näyte pitäisi tutkia 20 min sisällä sen ottamisesta.

Diagnoosi oli suuri helpotus, sillä oli jo itse ajatellut, että onko päässäni jotain vikaa ja kuvittelenko kaiken, kun muut lääkärit eivät olleet löytäneet mitään. Onneksi lähipiirini tuki minua selvittämään asian maksoi mitä maksoi silloin, kun itseltäni meinasi usko loppua. Diagnoosi oli heillekin sekä suuri helpotus että järkytys, en ollut edes ymmärtänyt kuinka huolissaan he olivat vuosien varrella olleet. Opiskeltuani ameeboista lisää kaikki palaset vain loksahtivat paikoilleen ja kaikkiin oireisiini löytyi syy. Ameebaani sain 5 päivän Secnidazol-kuurin, joka oli erittäin tehokas ja raskas. Lääkkeiden sivuoireina oli kova väsymys ja kuin lyijyä olevat raajat, pienikin liikunta oli todella raskasta useiden viikkojen ajan. Ameebat kuulemma aiheuttavat ison myrkkypilven kuollessaan ja elimistö on pitkään kovilla yrittäessään putsata elimistöstä tuota kuonaa.

Virpin blogin ja muiden parasiittikeskustelupalstojen viestien innoittamana päädyin vielä menemään bioresonanssihoitoon, jossa minulta löydettiin mm. naudan heisimato ja sukkulamatoja sekä muutamia muita loisia. Ameeba oli laskenut puolustuskykyäni ja olin siis saanut muitakin loisia, joista eroon päästyäni oloni alkoi vasta kunnolla kohentua. Esim. sukkulamadot ovat tuoresalaatin myötä yleisiä monilla suomalaisilla, mutta aiheuttavat ongelmia vasta suurissa määrissä tai jos puolustuskyky on jostain syystä alentunut.

Monilla ameebaan sairastuneilla ja myös minulla ameeba oli aiheuttanut jonkinasteista lisämunuaisen uupumista, joka myös näkyi MDD:n testeissä. Lisämunuaisen uupumus vaikuttaa hormonien tuotantoon ja itselläni hormonitoiminta oli pitkään hieman vinksallaan. Aika, lepo ja lisäravinteet ovat tässäkin asiassa avaimet onneen. Puoli vuotta lääkityksen jälkeen oloni alkoi olla jokseenkin normaali ja energiatasot olivat nousseet huomattavasti. Uskon toipuvani 100% ajan kanssa. Kuulemma siihen, että keho toimii täysin normaalisti menee puolesta vuodesta kahteen.

Loppuun vielä pari linkkivinkkiä parasiittiaiheisille englanninkielisille keskustelufoorumeille:

http://curezone.com/forums/f.asp?f=336

http://pptu.lefora.com/

Scio-syynissä

, kirjoittanut
30

Kävin Scio-tutkimuksessa ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun todettiin ameban olevan poissa. Olin kuvitellut saavani hyviä uutisia ja että kaikki on toipumaan päin, mutta ei se ihan siltä kuulostanutkaan.

Sen tiesinkin, että vatsa meni jotenkin karrelle. Scio kuvasi asiaa niin, että peräsuoli, paksusuoli ja ohutsuoli ovat kaikki tyynni ärtyneet. Ainoastaan ohutsuolen ja paksusuolen yhtymäkohdasta löytyi alue, jossa tulehdustilaa ei ole. Suolistossa on haavaumia ja siitä seuraavaa gastro-intestiaalista verenvuotoa.

Suolistoa ärsyttävät nyt pääasiassa vääränlaiset mikrobit sekä ruoka, joka ei sula tai on muuten tällä hetkellä sopimatonta. Elimistössä on liikaa pepsiiniä, joka tekee vatsahapoille jotakin, jolle olen herkistynyt. Tuosta on varmaan tullut se kamalan polttava tunne enkä tajunnut sen johtuvan entsyymilisästä. Olen nimittäin kokeillut Regulatia, kun sen pitäisi olla niin hyvä tuote tasapainottamaan elimistön omaa entsyymitoimintaa. Ei ainakaan minulle sovi eikä ainakaan tässä vaiheessa. Lisäksi suolessa on elohopeaa – siis taas, tai vielä. Ympäristömyrkyt eivät näy minulla enää riskipiikkinä, mutta elohopeaa on vieläkin jäljellä. Ei muuta kuin lisää karnosiinia ja katson, onko seuraavalla kerralla vielä. Sitten pitää keksiä jotain muita keinoja sen poistamiseen elimistöstä. Myös piin puutostila haittaa. Se on loppu niin suolesta kuin kaikkialta muualtakin.

Seuraavaksi huonoimmassa kunnossa ovat sydän ja verisuonet. Joskus alkukesästä mittasinkin lepopulssini ja se oli silloin välillä 80-90. En kyllä tiedä, mistä sydämen ongelmat johtuvat, sillä se jäi katsomatta tarkemmin. Ainakin jokin yläselän nikamalukko näkyi rasittavan sydäntä ja munuaisten huono kuntohan on sellainen, että käy pidempään jatkuttuaan sitten sydämenkin päälle. Laskimopuolella verenkierto on heikkoa ja veressä on proteiinikuonaa, joka on peräisin sulamattomista proteiineista. Myös pientä kalsiumsaostumaa näkyi.

Maksa on väsynyt ja jos ei se kohta tokene, niin se alkaa vaikuttaa haiman vointiin. Vatsavaivat rasittavat maksaa tällä hetkellä ja minun on tärkeintä nyt hoitaa suoliston tulehdus kuntoon ja pitää ruokavalio sellaisena, että se ei kuormita maksaa. Haiman entsyymituotanto on kunnossa, mutta insuliinituotanto epävakaata. Munuaiset voivat vielä maksaakin huonommin. Niissä on jäänteitä tulehduksista, jotka ovat parantuneet huonosti.

Lisämunuaiset käyvät nyt vuosien vajeen jälkeen ylikierroksilla. Kehon kosteus oli normaalimpi kuin aiemmin, mutta happea on vieläkin liian vähän. Magnesiumista on pulaa ja siihen eivät näy napit auttavan, sillä otan sitä lisänä ihan maksimimäärät. Sama juttu on B-vitamiinien kanssa. Tulehtuneesta suolesta eivät vain ravinteet oikein imeydy. Ynnä muuta pientä häikkää näkyi olevan siellä täällä, mutta mitään önniäisiä ei onneksi löytynyt.

Sain ruokavalio-ohjeen, korvennukseen happoja neutraloivaa Alkalania, ravintolisänä Solgarin piikapseleita, suolistolle homeopaattisen lääkkeen ja mikrobeita tappamaan Nutramedixin Enula-yrttiuutetta. Kiellettyjen ruoka-aineiden lista ei ole ihan lyhyt, mutta ei siinä montaa sellaista ruoka-ainetta olekaan, joita nykyisellään syön. Tosin siinä oli muutama aika oleellinen, jotka nyt sitten jätän pois: peruna, porkkana, banaani ja suklaa. Vähistä kyllä viedään. Olen tumman suklaan takia vähän lipsunut sokerittomuudesta, mutta nyt siinä on ryhdistäydyttävä ja aivan kaikki makea on jätettävä pois. Eikä minun oikeastaan ole muuta tehnytkään mieli kuin suklaata, joten jos sitä en saa syödä, niin helppo on olla ilman sokeriakin.

Ei hääppöiseltä kuulostanut. Kuitenkin vointini on huomattavasti keväistä parempi.

Muuttopuuhissa

, kirjoittanut
10

Muutto tästä sitten kuitenkin tuli, vaikka välillä jo luovuin koko ajatuksesta. Katseltuani netistä asuntoja noin kuukauden verran ja huomattuani itse asiassa jollain tasolla hannaavani muuttoa vastaan keksimällä kaikista kohteista jotakin olemattomia, mutta muuttoa estäviä vikoja, päätin jo, että ei sitten, kun en kerran ilmiselvästikään oikeasti halua muuttaa. Annoin asian olla noin kuukauden verran. Kunnes sitten eräänä iltana päätin kokeilla josko talon vedestä saisi edes suodattamalla juomakelpoista. Koululla asui elokuun ajan iso ryhmä thaimaalaisia marjanpoimijoita ja he saivat kaivon tyhjiin joka päivä. Ajattelin sen tehneen vedelle hyvää ja kokeilin sen suodattamista aktiivihiilisuodattimella. Mutta ei, vesi edelleenkin maistui pahalta, haisi pahalta ja oli selkeästi keltaista. Päätin, että nyt riittää tämä kantoveden kanssa puljaaminen. NYT minä muutan.

Menin saman tien nettiin ja Torin vuokra-asunto-osioon. Paria päivää aiemmin oli tullut saman kunnan toiselta laidalta toiselta sivukylältä tarjolle erilliskiinteistö, jossa kaksi erikokoista asuntoa sekä liiketila. Vuokrataan yhdessä tai erikseen. Soitin omistajalle ja kun olimme aikamme keskustelleet asunnoista, kysyi hän minulta, että haluaisinko pitää kesällä baaria. Tuli vähän yllättäen, kun en ole koskaan baaria pitänyt eikä moinen edes mielessä käynyt, mutta kun olin saanut hetken tottua ajatukseen, niin sehän alkoi tuntua ihan hyvältä idealta ja vastasin, että miksikäs ei.

Niin siinä sitten kävi, että minulla on vuokrasopimus kiiinteistön isommasta asunnosta ja pienempi päätyi omistajan varastoksi. Muuttopäivä on tämän nykyisen asunnon irtisanomisajasta johtuen vasta kuukauden kuluttua, mutta olen jo alkanut viedä tavaroita uudelle asunnolleni, käynyt ostamassa maalaustarpeita ja eilen aloin siellä maalaushommiin. Tämä on mukava muutto, kun on kunnolla aikaa eikä tarvitse kaikkea siirtää yhdellä rysäyksellä. Kun itse saan omalla autollani tavaroita viedä, ei kaikkea tarvitse pakata niin viimeisen päälle eikä tarvitse kantaa paljoa kerrallaan. Huonekaluille pitää sitten jostain löytää pakettiauto ja kantajat.

Baarinpidosta ollaan alustavasti sovittu suullisesti ja olen sanonut siihen ryhtyväni, jos vain olen siihen mennessä toipunut riittävästi jaksaakseni sellaista työtä tehdä. Päivistä tulee pitkiä ja vapaapäiviä ei taida siinä rykäyksessä pahemmin olla. Paikkakunnalla on paljon kesäasukkaita ja ilmeisesti käy myös veneilijöitä, sillä kylä sijaitsee venereitin varrella ja keskellä kylää on venesatama. Baari kannattaa kesällä, mutta ei talvella. Eli tarkoittaa noin viiden kuukauden intensiivistä työjaksoa ja talvella olen taas vapaa tekemään jotakin muuta. Niin ajallisesti kuin ymmärtääkseni kesän ansiosta myös rahallisesti.

Pidän ajatuksesta muuttaa kyläyhteisöön. Tässä nykyisessä paikassahan ei ole mitään kyläkeskustaa enkä ole juurikaan hakenut tuttavuutta nykyisten parin naapurini kanssa, joihin minulla ei pihaltani ole edes näköyhteyttä. En ole jaksanut olla sosiaalinen. Uudessa paikassa on aktiivinen kyläyhdistys, siellä toimivat Martat, urheiluseuralla on kuulemma sauna joka viikko ja talvisin avanto. Siitä tuli puhe, kun harmittelin asunnosta puuttuvan saunan. Kesätori toimii joka kesälauantai ja sinne saisi jotain myytävää värkätä nyt talven aikana. Kuin myös joulumyyjäisiin, jotka pidetään baarin tiloissa joulun alla. Mattojen kudontaa on mahdollisuus opetella nyt talven aikana. Kylällä on kauppa, minulla tulee olemaan ihan oikeasti naapureita ja kaupunkiin on lyhyempi matka kuin nykyisestä paikastani. Itse asiassa kahteenkin. Olen erittäin tyytyväinen tästä, innoissani muutosta ja kaikesta tulevasta ja on ihanaa, kun viimeinkin tapahtuu jotain.

Eli vointini on kohentunut aivan huimasti jos vertaa vaikkapa viime huhtikuuhun, jolloin en jaksanut kauppareissullani aina edes kaikkia listalla olevia tavaroita etsiä, kun voimat loppuivat kesken. Mutta en vieläkään jaksa koko päivän reissuja ja omat ruoat pitää olla aina mukana. Fyysistä rasitusta minun pitää välttää edelleen tai menee muutama päivä ihan vain levätessä ja toipuessa siitä. Ruokavaliota en ole pystynyt laajentamaan vieläkään eikä elimistöni pysty käsittelemään proteiinipitoisia ruoka-aineita. Isoissa lohikaloissa näkyy menevän raja. Söin nimittäin hiljattain luonnontaimenta ja tulin siitä kipeäksi. Itse asiassa olen joutunut kaventamaan ruokavaliotani ja jättämään marjat pois, sillä vatsani meni niin huonoon kuntoon, että siihen tuli jatkuva polttava kipu. Hapokkaat marjat ovat haitaksi herkälle vatsalle. Mustikka olisi ehkä toiminut pidempäänkin, mutta oli ihan virhe mennä syömään puolukoita. Se oli ehkä se viimeinen niitti, joka sai vatsan ärtymään niin pahaksi. Vahvat yrtit eli se loislääke lienee tehnyt pohjatyön ja ärsyttänyt vatsan limakalvot alun perin.

Olin kyllä aika ihmeissäni sen poltteen kanssa kunnes keksin, että minullahan on ikkunalaudat väärällänsä vatsakatarrilääkettä. Sain aikanaan ruotsalaiselta ystävältäni pistokkaan hänen Thaimaasta salakuljettamastaan aloe verasta ja se on kasvanut oikein kiitollisesti. Keväällä jaoin valtavan ruukun useampaan ruukkuun, jotka kaikki ovat kasvaneet täyteen nyt kesän aikana. Reilun kokoisesta lehdestä puristan sen sisällön tilkkaan vettä ja juon tyhjään vatsaan. Polte loppui ihan saman tien ja verenvuotokin viikon käytön jälkeen. Mutta olen huomannut, että mitään voimakasta tai karkeaa ei vatsa nyt kestä ja aloe veraa pitää ottaa useampi kerta päivässä, jotta polte pysyy poissa. Kokeilin muuten sellaista pullossa myytävää aloe vera –juomaakin, mutta siitä ei ollut mitään apua.

Jaa-a, että pizzaa ja keskiolutta sitten ensi kesänä. Enpä olisi ihan heti itse keksinyt.

Vatsalääkettä.

Niin mikä ihmeen unelma?

, kirjoittanut
6

En ole tainnut kertoa kuin pieniä pätkiä siitä, mitä unelmallani tarkoitan. Se on kuva siitä, millaista haluan arkeni olevan. Siitä, miten asun ja mitä teen työkseni. Se on jotain ihan muuta kuin se, missä olin silloin, kun aloin kysellä sen oman juttuni perään ja mietin, että mitä ihmettä se voisi olla. Mitä muuta oikein voisin, osaisin ja haluaisin työkseni tehdä ja miten sinne pääsisin. Hiljalleen se on tässä vuosien varrella hahmottunut ja vaikka minulla ei ole vielä mitään siitä, niin ainakin olen karistanut pois kaiken vanhan.

Juhannuksena Rovaniemellä ollessani teimme erään ystävättäreni kanssa aarrekartat. Täydensin sitä vielä kotiin palattuani, mutta ihan valmis se ei vieläkään ole. Mennäänpä sitä läpi pala palalta.


Haluan asua maalla metsän ja järvien keskellä vanhemmassa puutalossa. Sen ei tarvitse olla iso. Rintamamiestalo olisi kiva. Sellainen, jossa olisi pari huonetta alakerrassa, pari yläkerrassa ja kellarissa sauna. Pihalle haluan viinimarjapensaita ja pari omenapuuta. Pientä kasvimaata jaksaisin hoitaa, sen verran, että voi käydä hakemassa suoraan omasta pihasta tuoretta tilliä ja persiljaa. Voisin myös kasvattaa vähän omia tomaatteja ja kurkkuja, sillä kaupan tomaateissa ja kurkuissa ei ole mitään makua.

Haluan elämänkumppanin, miehen ja kodissamme asukoon rakkaus. Toivon parisuhteeseeni kumppanuutta, yhdessä tekemistä, keskustelua, nauramista. Toivon hänenkin pitävän luonnossa liikkumisesta ja tekevämme yhteisiä patikkamatkoja. Mutta tahdon myös matkustamista, kaupunkimatkailua, kulttuuria. Tahdon rouvaksi ja jakaa vuoteeni aviopuolisoni kanssa. Mieheni soisin myös olevan miehen kokoinen, eikä mikään neuvolassa punnittava.


Pihapiiriin kuuluu ulkorakennus, johon saan ne viisi ruskeaa kanaani ja kukon. Annan niille pellavansiemeniä ja muuta oikeata ruokaa ja tahdon syödä niiden tekemiä oikeita munia, enkä mitään tehomunia. Tahdon katsella kanojen kulkevan vapaana pihamaallani kupsuttamassa maata ja nokkimassa etanat kasvimaaltani.

Maalla tulee talossa tietenkin olla kissa. Haluan harmaaraitaisen maatiaiskissan, joka on oikea peto pyytämään hiiriä. Tänne pihaan on muuten ilmestynyt naukumaan juuri tuon näköinen kissa. Nuori narttu ja nälkäinen kuin mikä, kylkiluut tuntuvat käsissä, kun kyljistä silittää. Hylätty, karannut tai eksynyt, mutta selvästi on ollut ihmisten kanssa, sillä antaa silittää ja kehrää, kun sitä rapsuttaa.


Yksi työhöni liittyvä ajatus on minulla pitkään ollut se, että haluan voida talvella käydä hiihtämässä keskellä päivää ja nauttia siitä lyhyestä päivänvalosta, joka silloin on. Eikä niin, että sen talviauringon näkee päivällä työpaikalta ikkunasta, mutta kun kotiinlähdön aika koittaa, on se jo auttamatta mennyt. Voin tehdä töitä seitsemänä päivänä viikossa ja vaikka minkälaisiin aikoihin, mutta haluan oman vapauteni päättää milloin teen ja mitä teen. Tahdon työssäni olevan tekemisen pakon sijasta tekemisen ilon. Tahdon kirjoittaa ja uskon tulevani olemaan tekemisissä parantavien yrttien kanssa. Tahdon opettaa ravinnon merkityksestä terveyteen. Tahdon ohjata ihmisiä henkiseen kasvuun niillä keinoin, joita regressioterapeuttikoulutuksessani opin ja joilla itse muutuin. Tahdon auttaa ja parantaa. Tahdon vaikuttaa. Aarrekartassani työosiossa on vielä runsaasti tilaa lisäkuville.


Tämä kulma on henkinen minä ja myös tähän mahtuu vielä lisää. Aion kasvaa viisaaksi ja rohkeaksi ja jämäkäksi kuin vanha tammi. Sellaiseksi, jota eivät pienet hönkäykset mihinkään liikuta. Tienviitat tarkoittavat sitä, että minä uskon johdatukseen. Uskon sitä paljon saaneeni ja toivon saavani jatkossakin.


Kaiken tämän teollisuusruoan ja tehotuotannon keskellä haluan syödä puhdasta ja terveellistä perusruokaa. Marjoja, ruisleipää, juustoa ja oikeata lihaa, kuten riistaa. Mielelläni soisin mieheni metsästävän ja itsekin voisi kasvattaa kesälampaan tai –possun. Uskon vakaasti syömämme ruoan joko pitävän meidät terveinä tai tekevän meidät sairaiksi. Minä en aio tämän jälkeen enää sairastaa, kunhan tästä toivun. Olen aina jollain tavalla tiennyt eläväni erittäin vanhaksi ja aion sen ajan elää terveenä ja kuolla vasta sitten, kun tunnen tehtäväni tehneeni.


Aion kasvattaa uudet lihakset. Harrastin joogaa ja body pumpia monta vuotta ja olin ihan hyvässä kunnossa ja sopivan voimakas, kunnes sairaus sitten vei ensin jaksamisen, sitten lihakset ja loputkin voimat. Enää en kulje salilla ja ohjatuissa ryhmissä, vaan aion harrastaa itsekseni kotonani. Jooga on ihan lempilajini ja heti kohta pian, kun kuntoni sen sallii, alan joogaamaan. Haluan niin notkeaksi, että pääsen tuollaiseen lootusasentoon ja saan polvet lattiaan. Olen aina ollut lonkistani niin jäykkä, että moinen ei ole tullut kuuloonkaan ja näin nykyisellään vieläkin jäykempi.


Vapaa-aikaani kuulukoon myös itseni hemmottelua. Sitä tarvitsee työn vastapainoksi, oli se työ kuinka mieluista hyvänsä.


Olen teipannut aarrekarttani pakastimeni kanteen. Siitä sitä tulee katsotuksi pari kolme kertaa päivässä. Kuvani tulevasta elämästäni on minulla koko ajan päässäni, välillä taka-alalla, välillä aktiivisena ja siihen suuntaan tahtoni ja mielenkiinnolla odotan, miten elämä aikoo minut sinne järjestää.

Niin se kesä meni

, kirjoittanut
4

Toissayönä oli ulkolämpötila ollut alimmillaan vain 0,5°C. Äkkiäpä tämä kesä meni. Hyvä niin. Minulle on vain hyvä, että aika kuluu nopeaan, sillä aika parantaa. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä pidemmälle toipumiseni etenee. En ole vieläkään terve, mutta ero parin kuukauden takaiseen tilanteeseen on huima. On ihanaa, kun voi herätä virkeänä ja pompata saman tien sängystä ylös ja on hyvä mieli uudesta päivästä. Enää ei tärisytä eikä heikota, jalat kantavat ja jaksan tehdä asioita. Johonkin pisteeseen saakka, sitten on välillä levättävä, sillä väsyn kuitenkin melko helposti.

Ruokavaliotani joudun noudattamaan vieläkin. Luulin voivani syödä äyriäisiä, että niiden proteiini sulaisi siinä missä kalankin. Olin väärässä. Rapujuhlia seuraavana päivänä minun vointini oli vieläkin huonompi kuin snapseja nauttineiden. Makasin sen illan ja yön migreenissä ja turvoksissa hikoillen. Mutta vähällä kuitenkin pääsin verrattuna aikaisempiin oireiluihini. Lihassärkyjä ei ollut eikä tarvinnut oksentaa.

Kulunut kuukausi on mennyt marjoja poimiessa. Mustikkaa on ollut aivan valtavasti ja sitä olen kerännyt sen, minkä olen jaksanut. Alkuun väsyin siitä niin, että yhden marjareissun jälkeen piti vähintään seuraava päivä pitää lepopäivänä ja sitten menin taas heti takaisin metsään konttimaan, kun vain jaksoin. Välillä menin, vaikken oikein olisi jaksanutkaan. Mustikka on minulle tärkeä. Paitsi että se on hyvänmakuinen, niin se on lääkettä maksalle ja haimalle. En tiedä millä tavoin, mutta uskon A. Vogelia, kun hän näin sanoo kirjassaan Luonto, paras lääkitsijä. Lisäksi eräästä aikakausilehdestä luin, että amerikkalaistutkimuksen mukaan mustikka puhdistaa aivoista myrkyllisiä proteiineja. Nämä myrkylliset proteiinit ovat niitä ravinnosta saatujen proteiinien hajoamistuotteita, jotka eivät ruoansulatuksessa ole pilkkoutuneet kunnolla ja niitä minun elimistössäni on varmasti seikkaillut vaikka kuinka ja paljon.

Pihapiiristä löytyi valtava villiintynyt puutarhavadelmapöheikkö. Sen käytävissä olen käynyt marja-astiani täyttämässä eräänkin kerran. Omenapuut notkuvat omenoita niin, että halkeavat ja neljä karviaispensasta on täynnään marjoja. Metsämansikoita olen syönyt varmasti enemmän kuin koko lapsuudessani yhteensä. Olen hamstrannut uuden 240 litran pakastimeni yli puolilleen marjoja ja keitellyt mehua ja hilloja. Tämä on maalla asumisen iloja. Ikinä ennen en ole asunut tällaisten satojen ääressä enkä kaupunkielämässäni harrastanut säilömistä.

Taas on muutto edessä, sillä koulu on myynnissä. Jos joku on kiinnostunut tällaisesta vanhasta maalaiskoulusta, niin voi pistää viestiä minun blogipostiini. Minä puolestani olen alkanut katsella uutta asuinpaikkaa. Eihän tästä vielä kiirus pois ole, mutta parempi lähteä ennen kuin tulee. Etsin pientä vuokrataloa jostain pöpeliköstä, poissa asutuskeskuksista. Myös esim. omakotitalon ylä- tai alakerta tms käy. Ei ole niin kovin suurta väliä, että missä päin Suomea. Ihan Lappiin tai Kainuuseen en ehkä kuitenkaan lähtisi. Tuntuu, että ovat liian kaukana niistä seuduista, minne minä tunnen kuuluvani.

Heipä hei Rovaniemelle

, kirjoittanut
Vastaa

Olen ollut Rovaniemellä nyt viikon verran ja todella nauttinut olemisestani. Viime syksy ja mennyt talvi olivat sellaista aikaa, että tympäännyin ihmisiin, koko ihmiskuntaan. Välinpitämättömyyttä, epäuskoa, itsekkyyttä, ymmärtämättömyyttä, suoranaista ilkeyttä ja typeryyttä. Lähellä ja tukemassa ei ketään. Kyllä on ottanut pattiin useammankin kerran ja kunnolla. Nyt olen saanut olla seurassa, johon tunnen kuuluvani ja se on pistänyt minut miettimään, että jospa en ryhtyisikään ihan erakoksi, vaan jopa valitsisin asuinpaikkani siten, että lähellä on minulle tärkeitä ihmisiä. Ruokavalioni ja amebatarinani on otettu asiallisesti ja se siitä. Sitten on puhuttu kaikesta muusta: sinkkuudesta ja parisuhteesta, palapeleistä, pähkinänakeista ja kanadanposkihanhista, kollektiivisesta tajunnasta sekä tietenkin suomalaisen terveydenhoidon tasosta ja koululääketieteen keinoista. Ollaan saunottu joka päivä ja pelattu korttia yötä myöten niin, että vuorokausirytmi on aivan sekaisin. Olen väsynyt, mutta oikein hyvällä mielellä.

Toipuminen on hidasta, mutta huomaan jotain kuitenkin tapahtuneen. Eilen jaksoin olla kaupungilla kokonaiset viisi tuntia ja pärjäsin sen ajan pelkällä riisiannoksella ruokatermarissa. Muutenkin syömävälini ovat ehkä jonkin verran lyhentyneet, eikä minun tarvitse syödä ihan koko aikaa. Noin kuukausi sitten punnitsin kaikki ruokani muutaman päivän ajan ja Finelin ruokakorin avulla laskin päivittäisen syömäni kalorimäärän pyörivän 3000 kcal:n paikkeilla ja silti oli koko ajan nälkä. Vaakaa ei ole matkassa, mutta luulen pärjääväni jo vähemmällä, mikä tarkoittaisi sitä, että ruoka sulaa paremmin eikä kaikki tule vain läpi. Vatsakaan ei enää pömpötä niin mahdottomasti. Mutta niin paljoa ei ruoansulatukseni ole parantunut, että voisin ottaa jotain uusia proteiinipitoisia ruokia ruokavaliooni. Kokeilin ruisleipää ja olin seuraavan päivän aivan pökkyrässä, väsynyt eikä pää pelannut kunnolla. Kasvikset eivät ole maistuneet aikoihin, mutta nyt alkoi tehdä niitä mieli ja ostin eilen kesäkurpitsaa ja porkkanoita perunan seuraksi kasvissosekeittoon. Ajatuskin sosesopasta on tökkinyt tähän asti, mutta nyt tuntuu siltä, että se voisi olla ihan hyvää.

Tänään jatkan matkaa Rovaniemeltä, mutta en pitkälle. Menen Kemijärvelle erään toisen tuttavani mökille. Olin ensin ajatellut yöpyä teltassa Korouoman ulkoilualueella, mutta sade ja alle kymmenen asteen lämpötila ei paljoa telttailemaan houkuttele. Pekka Pouta eilen lupaili vähän luntakin tänne Lappiin. Saavatpahan hyttyset kyytiä, sillä niitä on ihan kiitettävästi ja näköjään tykkäävät tällaisesta etelän hetelmästä. Tosin hyttysten lisäksi vaarassa paleltua on tämän vuoden hillasatokin.

Taraxacum officinalis

, kirjoittanut
9

Voikukka on vanha rohtoyrtti, jota käytetään nesteenpoistoon ja sappivaivoihin. Lehdet sisältävät nestettä poistavia aineita ja juuri lisää sapen eritystä, edistää ruoansulatusta, vahvistaa maksaa ja auttaa elimistöä poistamaan myrkkyjä itsestään. Puhdistava voikukkakuuri kerran kesässä tekisi hyvää itse kullekin, ei vain maksaoireisille.

Minä läksin tekemään itselleni maksalääkettä:

Niin, muistinko kertoa muuttoni yhteydessä, että nyt minulla on puutarha? Se näkyy tuottavan runsaasti voikukkaa ja nokkosta, muita syötäviä sitten huomattavasti vähemmän.

Ei ollut juurien kaivaminen ihan helppoa hommaa. Syvällä olivat ja menivät herkästi poikki. Työ tekijäänsä neuvoo ja tekniikka kehittyi jonkin verran kaivausten edetessä.

Noin puolentoista tunnin saalis. Mietin kaivaessani pula-ajan ihmisiä, jotka ovat juuria kaivaneet henkensä pitimiksi. Minusta ainakin tuntui, että tämä ottaa enemmän kuin antaa.

Pesin juuret. Ja pesin ja pesin ja pesin.

Isoimmat juuret kuorin, sillä niistä oli vaikeinta saada multa pois, kun olivat niin kyhmyräisiä. Pienemmät olivat suorempia ja helpompi saada puhtaaksi. Sitten viipaloin kaikki ohuiksi ja asetin ritilän päälle aurinkoon kuivumaan.

Silppusin kuivuneet juurisuikaleet saksilla pieniksi ja sekoitin kaupasta ostettuun kuivattuun voikukkaan, joka sisältää myös lehtiä. Näin yrttiteestä tuli maksarohtoisempaa, sillä siinä valmiissa tavarassa oli aika vähän juurta seassa.

Voikukkahan on todella kaunis, kun sitä lähemmin tarkastelee. Sitä ei vain tule katsoneeksi ja arvostaneeksi, kun on enemmänkin rikkaruohon statuksen saanut. Hyvä tuoksukin siinä on.