Lukijan tarina: Elämää ameban kanssa

Sain ameebani (Entamoeba Histolytica) Aasian matkalta ja kärsin erinäisistä oireista 6,5 vuotta ennen kuin syyllinen löytyi. Alkuoireena minulla oli erittäin kova turistiripuli kuumeen kera, painoa putosi hetkessä 5kg. Pian tämän jälkeen alkoivat todella pahat uniongelmat (saatoin olla valveilla neljäkin vuorokautta putkeen) ja jatkuva jano ja virtsaamisen tarve. Lääkärissä otettiin salmonella, diabetes- ja kilpirauhaskokeet sekä perusverenkuva, ja kaikki oli ok. Lääkäri diagnosoi, että olen masentunut ja kärsin kenties burnoutista, koska en nuku. Itse yritin pitkään selostaa, että mieli on heti virkeämpi, kun saan hieman nukuttua, mutta tuloksetta. Masennuslääkkeistä kuitenkin kieltäydyin.

Muutaman kuukauden jälkeen olin niin uupunut, että aloin itsekin uskoa jonkin sortin burnoutiin. Ja hoidinkin itseäni ns. ”burnout-potilaana” pitkään, poistin elämästäni kaiken turhan ja yritin antaa itselleni lepoa ja aikaa. Ja tietyssä mielessä tein oikein sillä, vaikka nyt tiedän että ameeba oli kaiken takana, kehoni oli todella uupunut ja stressaantunut ylimääräisen vieraan vuoksi.

Ensimmäiset pari vuotta tartunnan jälkeen olivat yhtä helvettiä juuri pahojen uniongelmien vuoksi ja hyvin korkean lepopulssin vuoksi. Uniongelmiini sain lopulta helpotusta akupunktiosta, joka myös samanaikaisesti tasapainotti virtsaamisen tarvetta, joka johtuu siitä, että ameeba laittaa sekaisin koko elmistön umpieritysjärjestelmän ja vaikuttaa myös kehon kaliumtasapainoon. Uniongelmat vaikuttivat siihen, että elin osin sumussa ja suoriuduin jotenkuten töissä, mutta vapaa-ajalla ei sitten juuri jaksanutkaan tehdä mitään. Aiemmin aktiivinen sosiaalinen elämä supistui, sillä pyrin välttämään valvomista ja olin usein liian väsynyt tapaamaan muita ihmisiä. Ihmettelen yhä, miten pystyin ameeban kanssa hoitamaan työvelvoitteet ja ettei parisuhteeni hajonnut, vaikka erittäin lähellä käytiinkin.

Pikkuhiljaa sain akupunktion avulla uniongelmat joten kuten kuriin sekä nostettuani hieman yleiskuntoani. Ulosteet vaihtelivat normaalin ja löysän välillä, happo-ongelmia ja vatsaturvotusta oli usein. Varsinkin hiilihydraatit yhdistettynä proteiiniin vaikuttivat vatsaongelmia ja löysinkin helpotusta vhh-dieetistä sekä mittavasta lisäravinteiden käytöstä, joiden avulla sain pidettyä itseni edes jotenkin kunnossa. Vuosien varrella oireet muuttuivat ja kärsin ajoittaisesta unettomuudesta ja nukahtamisongelmista, erittäin matalista verenpaineesta, pulssista ja ruumiinlämpötilasta, päänsäryistä, pahoista PMS-oireista, aivosumusta, huimauksesta, näköhäiriöstä, yleisestä väsymyksestä sekä toistuvista flunssista ja jatkuvista kivuista ja lihasjännityksistä eri puolilla kehoa. Hämäävintä oli, että välillä kaikki oli ns. normaalisti ja sitten taas kunto romahti yht’äkkiä.

Vatsani oli ajoittain todella ärtynyt. Ravasin lääkärissä useaan otteeseen vatsani takia ja tilanne taisi kestää jotain 3kk. Närästys/happovaivat menivät niin pahaksi, etten oikein pystynyt syömään mitään muuta paitsi puuroa ja sekin sattui. Vähänkin enemmän stressiä, niin vatsa aloitti kovan oireilun. Lääkäristä sain vain happosalpaajia (joihin en enää ikinä koske) ja vatsalaukkuun ohjattuja särkylääkkeitä, että pystyn kivuiltani nukkumaan. Ohjeeksi sain sosekeittoa, puuroa jne. ja liha oli täysin kielletty. Lääkkeet ja kyseinen ruokavalio eivät kuitenkaan auttaneet lainkaan. Happosalpaajat laittoivat jotenkin vatsan toiminnan ihan seis ja vielä enemmän sekaisin eikä niitä saisi edes syödä niin kauan kuin lääkärit niitä silloin määräilivät minulle. Lopulta otin yhteyttä akupunktiolääkäriin ja akupunktio laittoi vatsan ensin pulputtamaan, mutta sitten se rauhoittui ja ikään kuin tasapainottui.

Ameebadiagnoosia edeltävänä syksynä oloni huonontui merkittävästi ja tajusin, että tämä ei voi olla masennusta tai burnoutia, sillä elämässäni on kaikki hyvin ja mitään suurempaa stressiäkään ei ollut, olin myös huolissani jatkuvasta sairastelustani. Kävin sisätautilääkärillä, joka otti vaikka ja mitä kokeita, mutta mitään ei löytynyt. Sattuman kautta päädyin sitten Erkki Antilan vastaanotolle. Olin aika sinisilmäinen loisten suhteen, en osannut epäillä loisia, en oikeastaan ollut perehtynyt niihin tai lukenut niistä juurikaan aikaisemmin. Menin Antilalle pitkän oirelistan kanssa, kerroin mitä oli tutkittu, mitkä asiat mielestäni saattavat liittyä tähän tai saattavat olla liittymättä, yhtenä mainintana Aasiassa sairastettu paha vatsatauti. Hän epäili heti vakavaa kudosrauta- eli ferritiinivajetta ja ameebaa ja oli molemmissa analyyseissa oikeassa. E. Histolytica löytyi MDD:n laajasta ruoansulatusanalyysistä (MDD:ltä saa myös pelkkiä parasiittinäytteitä). Ameba oli syönyt lähes kaiken kudoksiin sitoutuneen raudan, mikä aiheutti monia anemiaoireita ja myös unettomuutta. Omituisinta oli, että ameeba ei näkynyt ameebavärjäyksissä vaan vain mikroskoopilla tutkittuna havaittiin kystiä ja trophosyyttejä, jotka olivat syöneet punasoluja. Koska histolytica ei ole ulosteparasiitti sitä ei välttämättä edes havaita ulosteesta ja varsinkaan suomessa parasiitteja ei varmasti aina edes tunnisteta vaikka niitä olisikin ulosteessa. 70% E. Histolyticaan sairastuneiden ulostenäytteissähän ei tätä parasiittia näy ja sen havaitseminen on entistä vaikeampaa lääkekuurin jälkeen. Myös nämä verestä ja ulosteesta otettavat vasta-aineet näyttävät useilla amebiaasiin sairastuneilla negatiivista. Toistuvat ulostenäyteet tietysti lisäävät mahdollisuuksia parasiitin löytämiseen, mutta ainoa pomminvarmakeino ulkomaisten lähteiden mukaan olisi tuore solunäyte peräsuolen pinnalta. Tämä näyte pitäisi tutkia 20 min sisällä sen ottamisesta.

Diagnoosi oli suuri helpotus, sillä oli jo itse ajatellut, että onko päässäni jotain vikaa ja kuvittelenko kaiken, kun muut lääkärit eivät olleet löytäneet mitään. Onneksi lähipiirini tuki minua selvittämään asian maksoi mitä maksoi silloin, kun itseltäni meinasi usko loppua. Diagnoosi oli heillekin sekä suuri helpotus että järkytys, en ollut edes ymmärtänyt kuinka huolissaan he olivat vuosien varrella olleet. Opiskeltuani ameeboista lisää kaikki palaset vain loksahtivat paikoilleen ja kaikkiin oireisiini löytyi syy. Ameebaani sain 5 päivän Secnidazol-kuurin, joka oli erittäin tehokas ja raskas. Lääkkeiden sivuoireina oli kova väsymys ja kuin lyijyä olevat raajat, pienikin liikunta oli todella raskasta useiden viikkojen ajan. Ameebat kuulemma aiheuttavat ison myrkkypilven kuollessaan ja elimistö on pitkään kovilla yrittäessään putsata elimistöstä tuota kuonaa.

Virpin blogin ja muiden parasiittikeskustelupalstojen viestien innoittamana päädyin vielä menemään bioresonanssihoitoon, jossa minulta löydettiin mm. naudan heisimato ja sukkulamatoja sekä muutamia muita loisia. Ameeba oli laskenut puolustuskykyäni ja olin siis saanut muitakin loisia, joista eroon päästyäni oloni alkoi vasta kunnolla kohentua. Esim. sukkulamadot ovat tuoresalaatin myötä yleisiä monilla suomalaisilla, mutta aiheuttavat ongelmia vasta suurissa määrissä tai jos puolustuskyky on jostain syystä alentunut.

Monilla ameebaan sairastuneilla ja myös minulla ameeba oli aiheuttanut jonkinasteista lisämunuaisen uupumista, joka myös näkyi MDD:n testeissä. Lisämunuaisen uupumus vaikuttaa hormonien tuotantoon ja itselläni hormonitoiminta oli pitkään hieman vinksallaan. Aika, lepo ja lisäravinteet ovat tässäkin asiassa avaimet onneen. Puoli vuotta lääkityksen jälkeen oloni alkoi olla jokseenkin normaali ja energiatasot olivat nousseet huomattavasti. Uskon toipuvani 100% ajan kanssa. Kuulemma siihen, että keho toimii täysin normaalisti menee puolesta vuodesta kahteen.

Loppuun vielä pari linkkivinkkiä parasiittiaiheisille englanninkielisille keskustelufoorumeille:

http://curezone.com/forums/f.asp?f=336

http://pptu.lefora.com/

Lukijan tarina: Mian tuttavapiiristä

Itse en ole saanut ko. ameebaa, mutta tiedän tuttavapiirissäni pari tapausta 80-luvun alkupuolelta.

Toinen oli saanut Nizzassa uidessaan oireet, jotka veivät meikkuun trooppisen osaston hoitoon.
Kamppaili elämän ja kuoleman välillä muutaman viikon.
Sivuvaikutukseksi jäi toisen puolen kasvohalvaus.
Samoihin oireisiin kuoli nuori suomalainen mies, jota ei osattu hoitaa.

Tuttavani mies oli lääkärinä Afrikassa muutaman kuukauden kehitysyhteistyössä.
Ennen lähtöään kävi uimassa paikallisessa joessa, josta sai ameeban.
Oli sen verran ärhäkkä, ettei ehtinyt enää kotiin…parin viikon sisälllä menehtyi näkemättä lapsia ja muuta perhettä.
Kaikki paikallinen apu lääkäreineen oli valjastettu, mutta mutta…ei auttanut enää mikään.

Muitakin epämääräisyyksiä matkoilta voi löytyä.

Siskoni miehen Pattayan sukellusmatkalla oli suomalainen nainen, joka harrasti paikallisen naisen kanssa jotain vällyjen alla.
Tytön vatsa kuulemma turposi parissa päivässä kuin olisi ollut raskaana viimeisillään.
Pojat olivat passittaneet lekurille, joka oli sanonut, että ko. oire on sellainen jota muualla ei osata tunnistaa.
Selvisi paikallisella hoidolla.