Scio-syynissä

Kävin Scio-tutkimuksessa ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun todettiin ameban olevan poissa. Olin kuvitellut saavani hyviä uutisia ja että kaikki on toipumaan päin, mutta ei se ihan siltä kuulostanutkaan.

Sen tiesinkin, että vatsa meni jotenkin karrelle. Scio kuvasi asiaa niin, että peräsuoli, paksusuoli ja ohutsuoli ovat kaikki tyynni ärtyneet. Ainoastaan ohutsuolen ja paksusuolen yhtymäkohdasta löytyi alue, jossa tulehdustilaa ei ole. Suolistossa on haavaumia ja siitä seuraavaa gastro-intestiaalista verenvuotoa.

Suolistoa ärsyttävät nyt pääasiassa vääränlaiset mikrobit sekä ruoka, joka ei sula tai on muuten tällä hetkellä sopimatonta. Elimistössä on liikaa pepsiiniä, joka tekee vatsahapoille jotakin, jolle olen herkistynyt. Tuosta on varmaan tullut se kamalan polttava tunne enkä tajunnut sen johtuvan entsyymilisästä. Olen nimittäin kokeillut Regulatia, kun sen pitäisi olla niin hyvä tuote tasapainottamaan elimistön omaa entsyymitoimintaa. Ei ainakaan minulle sovi eikä ainakaan tässä vaiheessa. Lisäksi suolessa on elohopeaa – siis taas, tai vielä. Ympäristömyrkyt eivät näy minulla enää riskipiikkinä, mutta elohopeaa on vieläkin jäljellä. Ei muuta kuin lisää karnosiinia ja katson, onko seuraavalla kerralla vielä. Sitten pitää keksiä jotain muita keinoja sen poistamiseen elimistöstä. Myös piin puutostila haittaa. Se on loppu niin suolesta kuin kaikkialta muualtakin.

Seuraavaksi huonoimmassa kunnossa ovat sydän ja verisuonet. Joskus alkukesästä mittasinkin lepopulssini ja se oli silloin välillä 80-90. En kyllä tiedä, mistä sydämen ongelmat johtuvat, sillä se jäi katsomatta tarkemmin. Ainakin jokin yläselän nikamalukko näkyi rasittavan sydäntä ja munuaisten huono kuntohan on sellainen, että käy pidempään jatkuttuaan sitten sydämenkin päälle. Laskimopuolella verenkierto on heikkoa ja veressä on proteiinikuonaa, joka on peräisin sulamattomista proteiineista. Myös pientä kalsiumsaostumaa näkyi.

Maksa on väsynyt ja jos ei se kohta tokene, niin se alkaa vaikuttaa haiman vointiin. Vatsavaivat rasittavat maksaa tällä hetkellä ja minun on tärkeintä nyt hoitaa suoliston tulehdus kuntoon ja pitää ruokavalio sellaisena, että se ei kuormita maksaa. Haiman entsyymituotanto on kunnossa, mutta insuliinituotanto epävakaata. Munuaiset voivat vielä maksaakin huonommin. Niissä on jäänteitä tulehduksista, jotka ovat parantuneet huonosti.

Lisämunuaiset käyvät nyt vuosien vajeen jälkeen ylikierroksilla. Kehon kosteus oli normaalimpi kuin aiemmin, mutta happea on vieläkin liian vähän. Magnesiumista on pulaa ja siihen eivät näy napit auttavan, sillä otan sitä lisänä ihan maksimimäärät. Sama juttu on B-vitamiinien kanssa. Tulehtuneesta suolesta eivät vain ravinteet oikein imeydy. Ynnä muuta pientä häikkää näkyi olevan siellä täällä, mutta mitään önniäisiä ei onneksi löytynyt.

Sain ruokavalio-ohjeen, korvennukseen happoja neutraloivaa Alkalania, ravintolisänä Solgarin piikapseleita, suolistolle homeopaattisen lääkkeen ja mikrobeita tappamaan Nutramedixin Enula-yrttiuutetta. Kiellettyjen ruoka-aineiden lista ei ole ihan lyhyt, mutta ei siinä montaa sellaista ruoka-ainetta olekaan, joita nykyisellään syön. Tosin siinä oli muutama aika oleellinen, jotka nyt sitten jätän pois: peruna, porkkana, banaani ja suklaa. Vähistä kyllä viedään. Olen tumman suklaan takia vähän lipsunut sokerittomuudesta, mutta nyt siinä on ryhdistäydyttävä ja aivan kaikki makea on jätettävä pois. Eikä minun oikeastaan ole muuta tehnytkään mieli kuin suklaata, joten jos sitä en saa syödä, niin helppo on olla ilman sokeriakin.

Ei hääppöiseltä kuulostanut. Kuitenkin vointini on huomattavasti keväistä parempi.

Toipumiskuulumisia

Siitä on nyt parisen viikkoa, kun kävin homeopaatilla scio-syynissä. Laite ei enää löytänyt amebaa. Sanoi että ”not present” eli ”ei läsnä” ja se ei tarkoita vain lepotilaa, vaan sitä, että önniäistä ei enää ole. Mutta toipuminen tulee viemään aikansa. Ehtihän se ameba olla siellä kuusi vuotta ja sinä aikana kyllä jo saa aikaan yhtä ja toista.

Loiset kaivavat kudoksiin käytäviä liikkuessaan paikasta toiseen. Scion mukaan maksani on melko ehjä, mutta sappitiehyet eivät ole oikein kunnossa eikä sapen kierto toimi. Maksassa ei ole enää kehon ulkopuolelta tulleita myrkkyjä, mutta suolistotoksiineja on sitten senkin edestä ja ne tukkivat maksaa. Munuaisissa näkyi jonkin verran raskasmetalleja ja molemmissa ammoniakkia. Kunhan olen saanut maksani toipumaan jonkin verran, niin sitten alkaa sen puhdistaminen. Maksan puhdistamiseen ja sappikivien poistoon tiedän keinoja, mutta en ole niitä koskaan kokeillut. Jos munuaisten puhdistamiseen löytyy jokin konsti, niin varmaan kokeilen sitäkin.

Suolisto on jonkin verran ärtynyt. On sulamattomien proteiinien aiheuttamia inflammaatiotiloja ja kramppeja ja pientä imeytymishäiriötä, mutta ei mitään aivan kauhean vakavaa. Vatsani on aivan turvoksissa, kuin olisin pitkällä raskaana, ja suolistoni bakteerikanta on varmasti aivan vinksallaan. Jouduin syömään pari antibioottikuuriakin tässä kevättalven aikana ja se ei ainakaan auta asiaa. Raakaa ruokaa minun pitää nyt karttaa, sillä se ärsyttää.

Molemmissa poskionteloissa on tulehdus ja streptokokkia. Eli niinhän siinä kävi, että se tulehtunut hammas tulehdutti poskiontelot eivätkä antibiootit tappaneet kaikkia pöpöjä.

Selkääni minä kerään kaikki murheet ja henkiset taakat ja se onkin aivan jumissa. Onneksi niitä vinksahduksia ei ole enää tullut ja selkä tuntuu muutenkin vahvemmalta ja uskallan jo kyykkiä ja kumarrella ja nostella tavaroita. Lähellä selkärankaa kulkee parasympaattinen hermosto ja selän jumit haittaavat jo tämän hermoston toimintaa. Parasympaattinen hermosto säätelee mm. ruoansulatuksen toimintaa ja suolen peristaltiikkaa (suolen liikehdintä, joka kuljettaa suolen sisältöä eteenpäin).

Olo on melko samanlainen ollut siitä lähtien, kun tuo viimeisin yrttikuuri alkoi vaikuttaa. Välillä on ihan toimivia päiviä, välillä väsyttää niin, ettei saa mitään tehtyä. Onneksi minun ei ole mikään pakko saada mitään tehtyä. Teen sitten, kun siltä tuntuu. Hetken vointini on paljolti riippuvainen ruokavaliosta ja sitä säädän vieläkin. Huomasin pähkinöiden uuvuttavan. Niissähän on melko paljon proteiineja ja ovat melko tiukkaa tavaraa. Jätin niiden napostelemisen pois ja parin päivän kuluttua olin virkeämpi. Mutta onneksi nyt toimivia päiviä tuntuu olevan aina vaan enemmän eikä väsymys ole enää niin voimakasta ja lamauttavaa kuin se on ollut.

Nyt kun asiaa taaksepäin tarkastelen, niin helppohan tuosta amebasta oikeastaan oli päästä eroon, kun ensin sai tietää, minkä kanssa on tekemisissä ja mitä sille pitää tehdä. Samoin kun saa ruokavalion kohdalleen, jottei väärä ruoka rasita elimistöä ja luo sinne lisää myrkkyjä. Ihan turhaan tällaisen kanssa piti kuusi vuotta elämästänsä heittää – jonnekin. En nyt sano, että hukkaan, sillä eihän tämä aika ole hukkaan mennyt, mutta olisi se elämä varmasti maistunut paljon nautinnollisemmalta ilman tätä pientä vierasta. Opettavaista tämä kyllä on ollut ja tuonut minulle ravinnon ja sen merkityksen terveyteen ja sairauksiin ihan sydämenasiaksi.

Mutta, nyt tuntuu kivalta ajatus siitä, että edessä on vapaa kesä, josta voin viimeinkin päästä nauttimaan ihan oikeasti. Toipuminen tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa ja on tavattoman palkitsevaa, kun hoitaa itseään ja näkee sen tuottavan tulosta. Voin taas tehdä suunnitelmia ja ajatella, että jonain päivänä olen taas ihan kunnolla terve ja pirteä ja voin tehdä ihan mitä vain.

Lahjoja hammaskeijulle

Perjantaina lähti sitten toinenkin poskihammas. Sekin oli haljennut ja arka kuin mikä. Lämmin tuntui, viileä tuntui, suun kautta hengittäminen tuntui, kieli tuntui, hammasharja tuntui. Hammaslääkäri ehdotti, että jos juurihoidolla yritettäisiin, kun hammas ei kerran ollut pohjia myöten halki. Minä en jaksanut ruveta siihen rääkkiin. En nyt. Varsinkaan, kun sen juurihoidon auttamisesta ei olisi mitään takeita.

Edellisen hampaan menetystä itkin ja surin pitkään ja hartaasti ja niin oletin käyvän tämänkin hampaan lähdön jälkeen. Mutta eipä harmittanutkaan enää. Tunsin vain helpotusta, kun se oli poissa ja voisin taas monen kuukauden jälkeen alkaa käyttämään sitäkin puolta suustani. Kai olin tämän surrut valmiiksi asti jo etukäteen.

Olen vähän miettinyt, että kai se pitää Aasian matka vielä tehdä ja hankkia sieltä jostain implantit. Sitä jos lähtee tekemään, niin samahan se sitten enää on, että onko niitä laitettavana yksi vai kaksi. Onpahan enemmän syytä lähteä ja mitä useampi, niin sitä enemmän säästää. En ole ollut Thaimaassa enkä tiedä esimerkiksi Bangkokin hintatasoa, mutta sieltä luulisi löytyvän huippuhammaslääkäreitä ja kahden suomalaisen implantin hinnalla saavan kaksi Bangkokilaista sekä lentoliput ja hotellit päälle.

Kun nyt olen alkanut homeopaattisia lääkkeitä kokeilla, niin kerronpa tässä kokemukseni Arnicasta(D30). Olihan minulla niitä helmiä jo edellisenkin hampaanpoiston aikaan, mutta en muistanut niitä ennen kuin vasta muutama tunti jälkeenpäin. Otin silloin sen viisi helmeä ja aika hyvin meni. Hampaan paikkaa jomotti jonkin verran, mutta ei niin, että olisin mitään särkylääkkeitä kaivannut ja enkähän minä niitä olisi ottanutkaan, vaikka olisin kaivannutkin. Tällä kertaa muistin nuo Arnica-helmeni ja otin viisi kappaletta puoli tuntia ennen operaatiota ja toiset viisi takaisin kotiin päästyäni. Puudutus häipyi aikanaan, mutta hampaankoloa ei alkanutkaan särkeä. Ei yhtään. Ei tuntunut edes, että siellä ikenessä oli tuore ja verinen aukko.

Eikös se niin ole, että hammaskeiju aina jättää joka hampaasta jonkin lahjan hampaan lahjoittajan tyynyn alle? Ei vaan ole mitään minun tyynyni alla näkynyt. No, jospa sieltä olisi jotain isompaa tulossa. Sitten joskus.

Lääkettä amebaan 2

Tre Örter on toiminut hyvin. Tunnen oloni vahvistuneen ja hyviä päiviä on alkanut olla enemmän. Eli niitä, jolloin jaksan tehdä jotakin. Mutta on vielä niitäkin, jotka menee ihan vain levätessä.

Pidin kuukauden tauon homeopaatilla käymisessä ja nyt käydessäni voitiin todeta arvojeni parantuneen huomattavasti ja että viimeinkin oma vastustuskykyni on aktivoitunut. Nyt kehoni jaksaa jo käydä tunkeilijoiden kimppuun. Ameba ei ole vieläkään kuollut, mutta se on yhä lepotilassa ja se antaa minulle mahdollisuuden kerätä voimia.

Muutin annosteluani Tre Örterissä. Ohjeen mukaan alkukuurin jälkeen sitä olisi otettu 10 ml kerran viikossa. Otin tuon 10 ml joka viides päivä. Mutta se ei oikein riittänyt, vaan tuntui, että ameba pääsi siinä välissä jo nostamaan päätään, sillä voimattomuus palasi. Siispä muutin annostelun pullon kyljessä lukevaan 2,5 ml:aan päivässä. Eli tähän astisten kokemusteni perusteella tuon yrttilääkkeen käytöstä suosittelen seuraavanlaista annostelua:

Päivät 1-2: 2,5 ml
Päivät 3-4: 5 ml
Päivät 5-6: 7,5 ml
Päivät 7-10: 10 ml

Tämän jälkeen 2,5 ml päivässä niin kauan, kunnes toipuminen on niin pitkällä, että ameba on joko kuollut tai että ainakin oma vastustuskyky jo riittää sen nujertamiseen. Lääke otetaan aina pieneen vesitilkkaan sekoitettuna tyhjään vatsaan 10 min ennen ruokailua.

Quinan teho jäi minulta selvittämättä. Noin viikko sen käytön aloittamisesta vatsani turvotus lisääntyi ja aloin epäillä, että mahtaakohan se tappaa myös niitä hyviä suolistobakteereita, joista minulla on tällä hetkellä muutoinkin pulaa. En tiedä onko näin, mutta varmuuden vuoksi lopetin sen käytön. Tosin turvotus ei senkään jälkeen hävinnyt. Nyt olen alkanut käyttää homeopaattista lääkettä Candidaan ja kolmantena päivänä käytön aloittamisesta turvotus hellitti.

Aioin pitää tauon Tre Örterissä ja kokeilla vaihteeksi Soria Naturalin yrttiuutteita Salicaria ja Composor13. Composor13 sisältää reilusti valkosipulia ja siten siis myös rikkiä, joka ei minulle käy. Tulin tuosta todella sairaaksi. Mutta Salicariaa otan nyt tuon Tre Örterin rinnalla. 1 ml vesitilkkaan sekoitettuna kolme kertaa päivässä ja eri aikaan kuin Tre Örter.

Scio

27.3.2012

”Ameba on shokissa.” On se hilpeä laite tuo Scio tai ohjelmoijalla on ollut huumori kohdillaan. Näin alkoi tämänpäiväinen scio-sessioni homeopaatin luona.

Tänään on 7. päivä uudella parasiittilääkekuurilla. Samaa yrttiä kuin loppuvuodestakin, mutta otan nyt isommilla annoksilla. Aika äkkiä se olossa tuntuu. Toissapäivänä olin vielä siinä kunnossa, että päivä meni enimmäkseen pitkällään leväten ja torkahdellen. Eilisaamuna tuntui selvä käänne; jaksoin jo olla jalkeilla ja käydä ulkonakin. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että liikun joka päivä, etten aivan jähmety, mutta nyt ei enää muutamaan viikkoon ole riittäneet voimat. Tuo ameba tekee näköjään sen, että en saa ruoastani juurikaan mitään. En ravinteita enkä edes energiaa.

Kun kuuntelee sitä, mitä kaikkea tuon scio-laitteen avulla ihmisen elimistöstä näkee, niin se kuulostaa ihan liian hyvältä ollakseen totta. Jos tuollaista laitetta kerran ei lääkäreillä ole käytössä, niin eihän siihen voi olla muuta syytä kuin että se on ihan täyttä humpuukia. Minunkin on vaikea uskoa, että se voi skannailla tunne-elämäni klikkejä, mutta hyvin sen kertomat täsmäävät vointini kanssa ja sen antama ameba-vaste korreloi ihan täysin sen kanssa miten alussa (syyskuu 2011) vaste oli korkea ja seuraavissa mittauksissa nyt tammikuussa ja helmikuun alussa pieneni, kun olin ottanut loislääkitystä ja taas vaste oli kohonnut maaliskuun alun mittaukseen ihan niin kuin vointinikin oli romahtanut. Nyt aloittamani lääkitys näkyi ameban ”shokkina”.

Tällä kertaa laite kertoi, että tämän hetken pahimmat paikat minulla ovat maksa, sydän ja hormonijärjestelmä. Maksa on ärtynyt ja on pulaa maksan tuottamista ruoansulatusentsyymeistä. Sen kyllä olen huomannut, että ruoka ei sula ja kärsin ummetuksesta. Sydän kaipaa rasvahappoja. Mitä rasvahappoja, sitä kone ei pysty kertomaan, mutta uskon olevan kyse omega3-rasvahapoista. Ihan hiljattain säädin ruokavaliotani jättäen taas maitotuotteet ja gluteenilliset viljat pois ja aloin syömään kalaa. Omega3-kapseleita minulla on kaapissa, mutta niiden ottaminen on tuntunut ihan turhalta; kalliiden tuotteiden hukkaan heittämistä, kun eivät ne rasvat kuitenkaan pilkkoudu ja imeydy.

Hormoneista on pulaa vähän kaikista. Kilpirauhasarvot ovat alhaalla, adrenaliinia voisi olla enemmän. Estrogeeniä ei ole eli turha tulla vikittelemään, ei voisi vähempää kiinnostaa. Tosin kiinnostuksen puute voi helposti olla molemminpuolista, sillä estrogeenin puuttuessa testosteroni hallitsee. Päässä eivät karvat pysy, mutta sääret ovat sitten kyllä kuin etelänmaan gigololla ja partakarvojakin pitää nyppiä paksumpia pois. Serotoniiniarvoni olivat nousseet ja ovat nyt lähes normaalitasolla.

Ameba aiheuttaa tulehdusta kudoksissa, joissa se on ja sen perusteella kone näkee, että ameba on tällä hetkellä maksassa, ikenissä, sappinesteessä, keuhkopinnassa ja nivelissä. Amebahan on sellainen, että se menee ruoansulatuskanavaan ja maksaan ja sieltä hyvin mielellään niveliin, keuhkoihin ja aivoihin. Ameban aiheuttaman tulehduksen jälkiä näkyy niin, että sen voi nähdä käyneen lähes kaikkialla kehossani. Vain hermosto on säästynyt siltä toistaiseksi kokonaan. Aivolisäkkeessänikin ameba on ollut, mutta poistunut.

Aivolisäkkeessäni näkyi myöskin myrkkyjä: bentseeniä ja asetaatteja. Asetaatit ovat mitä todennäköisimmin peräisin pesuaineista ja bentseeniä on ainakin petrokemian tuotteissa. Nämä puhdistuvat kehosta sitten aikanaan, kun maksa alkaa taas toimia kunnolla ja toimittaa jätteenkäsittelylaitoksen virkaansa. Koneen mukaan liiallinen toksiinien määrä on amebainfektioni takana; toksiinit ovat haitanneet valkosolujen toimintaa ja näin ameba on päässyt jylläämään vastustuskyvyttömässä kehossani. Elohopeaahan minulla oli niin, että se aivan maistui suussa silloin, kun vielä söin pelkkää perunaa. Myöhemmin ruoka peitti sen maistumasta. Scio-mittauksissa elohopeani vaste pysyi samana syyskuusta tammikuuhun, arvossa >200. Elohopeaa poistin kehostani syömällä kaksi purkillista Tolosen karnosiinia (2 tabl aamuisin). Ensimmäisen purkillisen jälkeen vaste oli 140, nyt 94, mikä on näissä olosuhteissa elävän ihmisen normiarvo eli vähän on, mutta siihen on tyytyminen.

Viime kerralla veressä näkyi hiivaa, mikä tulee suolistossa olevasta hiivan liikakasvusta, sekä ammoniakkia. Nämä olivat nyt poissa. Pulaa on sinkistä ja magnesiumista. Magnesiumlisää olen ottanut joka päivä ja sellaista, joka on mahdollisimman helposti imeytyvässä muodossa, mutta eipä auta. Pohkeeni ovat jonkin verran krampissa, mikä on hyvin tyypillinen magnesiumvajeen oire. Nyt ostin nestemäisen magnesiumvalmisteen, joka on tarkoitettu (jalka)kylpyveden sekaan. Teen ihovoidetta ja pistän tuota sekaan.

Sitten katsottiin selkärankaa. Niskanikamat 4-7 ovat lukossa, nro 5:ssä on hermopinne. Rintarangan kolmannessa on tulehdusta, 5 ja 6 ovat huonossa asennossa, 7 ja 10 ovat tulehtuneet. Toiseksi alimmassa on vanha vamma (jota en muista) ja yksi nikamista kärsii mineraalivajeesta. Lannerangassa oli vastaavanlaista hässäkkää, mutta en ehtinyt kirjoittaa yksityiskohtia muistiin. Ai niin, se jokin mikä selästäni niksahti pois paikoiltaan muljuili sittemmin itsestään takaisin, mutta kylläpä kerkisi säikäyttää. Aika kovia hermosätkyjä antoi ja mielessä kerkisi jo käydä selkäleikkaus ja ei_enää_ikinä_liikuntaa.

Tämän hetkisen kiputilanteeni sanoin olevan lievä. Vähän tuntuu, mutta ei pahasti. Koneen mittaama kipuni oli 3,3 asteikolla 0-10. Osa kivusta on kouristustilassa olevista lihaksista, osa hermoperäistä. Hermoperäinen lienee samaa kuin psyykkinen, oletan. Biologinen ikäni oli helmikuun alussa 41, nyt 39. Eli tässähän nuorrutaan ihan silmissä.

Henkisistä puolista kone kertoo minun kärsivän aivosumusta, kroonisesta univajeesta, pelosta ja että keskittymiskykyä ei tällä hetkellä ole. Allekirjoitan. Löytyy myös surua ja purkamatonta vihaa. Niin varmasti löytyy ja tuon vihan tiesinkin jo ennestään. Se on vanhaa perua, ei tämän ajan aiheuttamaa.

Laite paitsi mittaa epäkohtia, myös korjaa ja hoitaa. Tuolla tsapperoidaan eli tapetaan viruksia, bakteereja ja loisia. Yksinään tsapperi ei riitä ainakaan tätä amebaani tuhoamaan, mutta on hyvänä apuna.

Että sellainen laite tuo on. Vein kerran erään nuoren tuttavani tuonne scio-mittaukseen. Ongelmana oli kasvoissa, selässä ja käsivarsissa oleva akne-näppy. Selkää ei otettu itse puheeksi, mutta kone havaitsi hänen skolioosinsa. Amebani se diagnosoi jo ensimmäisessä kahden tunnin sessiossa, kun lääkärit eivät löytäneet mitään viikossa sairaalassa. Saksassa ihan oikeilla lääkäreillä kuulemma on näitä käytössä.

Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia tästä sciosta ja ennen kaikkea tähän voisi kerätä yhteystietoja niistä terapeuteista ja lääkäreistä – jos heitä on – ketkä tätä laitetta käyttävät. Itse käyn täällä Lahdessa: www.scio.fi.

Scio-analyysejä Helsingissä Hietalahdessa: ajanvaraus puh. 050-5588704 tai [email protected]
Omat Scio nettisivut ovat pian auki: http://www.lovescio.com.

Pedin pohjalta

15.3.2012

Kerrotaanpa vointikuulumisia pitkästä aikaa. Homeopaattinen lääkitys on pikkuhiljaa poistanut kipureaktiot ruokaan. Marras-joulukuu meni vielä osin oireillessa ruoan takia, mutta tammikuun alkupuolelta lähtien olen kyennyt syömään täysin ilman oireita. Tosin ruoka sulaa hyvin huonosti.

Tammikuu olikin hyvä kuukausi. Koko joulukuun käytin yrttilääkitystä loisia vastaan ja se auttoi. Ruoka alkoi sulaa paremmin, sain voimia ja olin selvästi virkeämpi. Juuri sopivasti niin, että sain muuttoni hoidettua. Jatkoin homeopaatilla käyntiä ja scio-mittaukset näyttivät ameeba-vasteen pienentyneen.

Noin kuukausi sitten alkoivat voimat huveta taas ja viime viikolla tehty scio-mittaus näytti ameeban jylläävän jälleen. Jossain vaiheessa tammikuuta punnitsin itseni ja totesin saaneeni painoani takaisin 8kg niistä lukemista, joista alimmillaan olin. Nyt siitä on taas puolet lähtenyt eli olen laihtunut 4kg reilussa kuukaudessa. Syön mielestäni paljon ja monta kertaa päivässä, mutta ilmeisesti ruokani menee parempiin suihin enkä saa ravintoaineita käyttööni.

Ei ole enää epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi ameeba, sanokoot herrat gastroenterologian erikoislääkärit mitä hyvänsä. Arvelen käyneen niin, että olen saanut jonkin sortin seuralaisen jo 2006 ja nyt Kambodzan matkaltani toisen ja ärhäkämmän, koska siellä oloni huononi ja oireeni pahenevat ihan mahdottomiksi.

Etsin netistä ihmisten kokemuksia ameeboista ja josko löytyisi joku lääkäri, jolla jo on kokemuksia tällaisista asioista. Helsingin antioksidanttiklinikan lääkäreille Päivi Mäkeläiselle ja Erkki Antilalle ei ollut aikoja lainkaan. Mehiläisen kautta Erkki Antilalle olisi päässyt toukokuun loppupuolella. Kysyin sitten josko heillä olisi joku trooppisiin tauteihin erikoistunut lääkäri ja näin päädyin Kristiina Peldanille, jolle sain ajan ensi viikolle.

Vähän hirvittää, että miten tuosta Helsingin reissusta selviydyn. Voimat ovat niin tipotiessään, että pelkkä pystyssä oleminenkin on haparoivaa ja kun ravitsemustilanne menee huonoksi, niin siitä seuraa vaikka minkälaista muuta riesaa. Menetin hampaan, joka oli lohjennut ja tulehtunut todella pahasti ja sitä vähän suren, kun se on niin lopullista. Selkä on ollut pahasti jumissa; lihaksethan kramppaavat mineraalien puutteesta. Nuo kireät lihakset ovat vetäneet lantioni vinoon, jonka seurauksena toinen lonkkani on inflammoitunut ja käveleminen tekee kipeää. Sain homeopaatiltani nestemäistä mineraalivalmistetta ja se auttoi heti. Jo seuraavana päivänä hartiakipuni olivat poissa ja selkäni selvästi rennompi. Varmaankin sen rentoutumisen johdosta noustessani ylös kumarasta alaselässäni vinksahti jotain. Lihaskipu on jo hellittänyt ja voin jo oikaista itseni ja pääsen kävelemään, mutta pitää kävellä varoen, sillä jotain sinne rankaan jäi, joka vihlaisee aina sopivaan asentoon osuttuaan.

Että ei paljon naurata. Nyt yritän selviytyä tuonne lääkärille ja toivon saavani tilastani kunnollisen diagnoosin ihan mustaa valkoisella ja virallisesti hyväksytyn lääkärin kirjoittamana. Katsotaan sitten, miten eteenpäin.

Chlorellaa ja kolmea yrttiä

 29.11.2011 Tampere
 

Voi hyvä tavaton miten voi ihmistä nukuttaa. Tuntuu kuin taivas olisi pudonnut niskaani ja kaikki maailman univelka langetettu minun maksettavakseni. En tahdo päästä mihinkään. Aamiaisen jälkeen kömmin takaisin petiin ja nukun kolme tuntia lisää. Noustuani ylös syön ja taas väsyttää. Selkäni on jo aivan jäykkänä makaamisesta ja nytkin tekisi hyvää vääntäytyä ulos kävelylle, mutta oikeasti painuisin mieluiten takaisin petiin. Pelottaa tämmöinen, kun en tiedä onko kyse hyvästä ja kehoa korjaavasta nukkumisesta vaiko siitä, että reagoin negatiivisesti johonkin mitä syön. Silmäni ainakin ovat jatkuvasti makkaralla ja naama turvoksissa vaikka särkyjä ei olekaan.

Eipä tässä ihmeitä voi ruokavalioon lisäillä. En tiedä missä määrin sokeri vielä häiritsee, mutta kun en ainakaan tule siitä välittömästi kipuihin, niin olen uskaltautunut ottamaan riisimaidon ruokavaliooni. Se sisältää luonnostaan hieman sakkaroosia, joten en ole sitä aiemmin voinut käyttää. Nyt saan siitä sitä niin kovin kaipaamaani kalsiumia. Hapankaalia olen alkanut syödä ja toivon sen sopivan, sillä sekin sisältää kalsiumia ja maitohappokäymisellä valmistetut tuotteet auttavat pistämään vatsan bakteerikantaa kuntoon. Vitamiineja ja muita hyvää tekeviä sitä sun tätä tankkaan nestemäisestä mineraali- ja vitamiinivalmisteesta MiviTotal:sta ja se maistuu niin hyvin, että välillä iskee mieliteko huitaista koko pullo kerralla. Juureksia olen keittänyt riisin ja perunoiden sekaan ja siinä se sitten melkein onkin, mitä uutta nyt olen voinut ruokavaliooni ottaa.

Minulta kysyttiin, miten voin tuntea suolen olevan korjaantunut tai miten niin voin sanoa, että suoli tuntuu löysältä lerpulta, joka ei jaksa työntää ruokamassaa eteenpäin. Voin hyvin kuvitella, että terve normaalisti elämäänsä eteenpäin tohottava ihminen, joka ei kiinnitä mitään huomiota siihen mitä milloinkin suustansa alas mättää, ei kehoaan samalla tavalla tunne ja kuule tai kuuntele. Mutta tässä kyllä herkistyy. Kun monen vuoden ajan kuuntelee lähes jokaisen suupalansa aikaansaamaa reaktiota kropassaan ja mikä tuntuu miltäkin ja missäpäin kehoa, niin ei kaikista ruoka-aineista tarvitse syödä itseänsä enää kipeäksi asti tietääkseen, että kyseinen ruoka ei sovi. Monista ruoka-aineista riittää pelkkä sen ajatteleminen tuntemaan, että haluaako keho sitä vai hylkiikö.

Viime viikolla tuli sellainen hetki, että mieleni teki aivan julmetusti chlorellaa ja sieluni silmien editse vilisi virtana pieniä vihreitä chlorella-nappeja. Eli ei epäilystäkään siitä, etteikö nyt olisi ollut oikea aika aloittaa syömään chlorellaa. Chlorella on sinivihreä levä, josta n. 60% on erittäin helposti sulavaa ja hyvälaatuista proteiinia. Määräthän tietysti ovat mitättömän pieniä, mutta minulle huima lisäys aiempaan tilanteeseeni verrattuna. Hyvän proteiinin lisäksi chlorellassa on mukavasti mm. karotenoideja ja rautaa ja sillä on kyky sitoa itseensä raskasmetalleja ja puhdistaa elimistöä. Nostan päiväannokseni pikkuhiljaa n. 5-6 grammaan, joka on rajana puhdistavan vaikutuksen aikaansaamiseksi.

Yhtä vahvana intuitiona kuin tämä chlorellan syöminen minulle tuli heti perään se, että maitotuotteet ovat nyt ehdottomasti kiellettyjen listalla. Sanoohan sen toki järkikin, että ei elimistöni jaksa tässä vaiheessa käsitellä noita vaikeammin sulavia proteiineja. Olen ajattellut lisääväni ruoka-aineita siinä käänteisessä järjestyksessä, jossa niistä aikanaan jouduin luopumaan eli ensimmäisten joukossa mukaan tulisivat kala ja proteiinipitoisemmat kasviskunnan tuotteet, sitten muna, maito, gluteenilliset viljat ja viimeisenä liha – ja ah, punaviini. Kokeilinkin jo kalan syöntiä, mutta näyttää siltä, että reagoin siihen. Nyt reaktioni ruoka-aineisiin tulevat entistä pidemmällä viiveellä ja oireet rakentuvat ja lisääntyvät pikkuhiljaa, joten ei ole ihan helppoa heti nähdä mikä sopii ja mikä ei. Hirssiä kokeilin, joka on gluteenitonta ja pitäisi olla helposti sulavaa, mutta vatsa turvahti siitä ihan palloksi niin, että tuli tukalan huono olo ja kun tuo jo näyttäisi olevan noin sopimatonta, niin sen myötä saavat tiukemmatkin viljat toistaiseksi olla.

Käydessäni sillä homeopaatilla, joka elimistöni kuntoa iirisanalyysin avulla katsoi, meille tuli puhetta siitä, että on olemassa loisiin – myös ameebaan – tehoava ruotsalainen yrttilääke nimeltään Tre Örter. Siinä heti ei minulla mikään kello kilahtanut, mutta joitakin viikkoja myöhemmin tuli sellainen ”kokovartalotietoisuus” siitä, että tuota yrttilääkettä minun kannattaa alkaa käyttämään. Gastroskopian kudosnäytetulokset ovat viimeinkin tulleet eikä niissäkään ollut mitään viitteitä parasiiteista, mutta en pääse vieläkään irti vakaumuksestani, että sisäelimissäni ovat jotkin pikku vierailijat saaneet toimintoja sekaisin. Tre Örter on nimensä mukaisesti kolmen yrtin sekoitus ja vahvimmin siinä maistuu mausteneilikka. Lääkettä otetaan kerran päivässä 2,5 ml sekoitettuna pieneen määrään vettä ja 20 minuuttia ennen ruokailua.

Näillä eväillä mennään kohti joulua. Tällä hetkellä kaipaan kaikkein eniten omaa kotoa, saada olla hiljaa omassa rauhassa, pitää huolta itsestäni, poltella kynttilöitä ja kirjoittaa. Minun tekee ihan älyttömän vastustamattomasti mieleni kirjoittaa! Voin nähdä itseni istumassa itsekseni pienen mökkini hiljaisessa rauhassa ja kirjoittavan ja kirjoittavan.

Joulu ja jo joulun alusaikakin on aina ollut minulle sellaista mukavaa ja rauhallista aikaa, johon sisältyy paljon tunnelmallisia valoja ja ihania tuoksuja ja makuja. Maut taitavat tältä joululta jäädä osaltani enimmäkseen sivu suun, mutta joulutunnelmiin haluan mukaan silti. Omaa mökkiäni ja oikeiden tarinoiden kertomista odotellessani haluan näin harjoitusluonteisesti purkaa kirjoitusinspiraatiotani avaamalla blogiini joulukalenterin. Luvassa on sekalaista sälää eli yllätyksiä – ihan niin kuin joulukalenterin luukuissa tulee ollakin. Tulen kaivelemaan valokuva-arkistojani ja toivottavasti löydän matkan varrella uuttakin kuvattavaa, jaan kanssanne otteita lempikirjastani ja ehkäpä saan kasatuksi järkeävään muotoon joitain omia ajatuksiani elämästä ja yritän keksiä mukaan myös jotain jouluaiheista. Vakaana aikomuksenani on saada aikaan joka päivälle oma luukku. Jos jonain päivänä ei luukkua löydykään, niin ei kannata huolestua. Todennäköisesti olen vain nukkunut pommiin kokonaisen vuorokauden!

Kotona Göteborgissa jouluna 2009.

Pihalla

Myrskylä 22.11.2011

On ollut kyllä niin kummallinen reilu kaksiviikkoinen, että en tiedä enää itsekään missä mennään. Sairaalasta tuloni jälkeisenä päivänä eli latkin siis juureksista keittämääni kaliumsoppaa ja tankkasin siitä itseeni mineraaleja, joita olin sairaalassaoloaikanani saanut vielä normaaliakin vähemmän, sekä aloin syömään kauan himoitsemaani rukiista kylmäsavulohivoileipää. Sokeri on ollut minulle yksi niistä pahimmista myrkyistä jo oireideni alkuvaiheilta asti, joten nappasin suuhuni ohimennen kokeeksi pari marmeladikuulaa.

Seuraava päivä tuntui krapulaiselta. Päänsärkyä tai pahoinvointia ei ollut, mutta olo oli kuin juhlien jälkeisen sunnuntai-illan krapulan jälkimainingeissa, kun tekee mieli saunoa ja hikoilemalla puhdistaa kropastaan loputkin viinahuurumyrkyistä. Viikonlopun lehdestä silmiini osui jokin mikä lie vatsatroppimainos, jossa sanottiin, että huonohappoisessa vatsassa mikrobien aineenvaihdunta tekee sokerista asetaldehydiä. Pienestäkin määrästä alkoholia saan karmeintakin krapulaa kammottavamman olon, mikä mitä todennäköisimmin johtuu siitä, että maksani ei kykene kunnolla hajottamaan asetaldehydiä, ja jos tosiaan sokeri muuntuu tuoksi samaksi aineeksi, niin silloin hämäriltä vaikuttavissa oireissani sokerin suhteen olisi jopa ihan järkevä logiikka.

Seuraavat kolme päivää jatkoin peruna-leipä-lohi –linjalla, joiden lisäksi vetelin suihini vielä juustosiivuja, sillä kaikista tämän ajan ruoka-ainepuutoksista minua huolestuttaa eniten luustoni tila, kun en ole puoleen vuoteen saanut kalsiumia lainkaan ja sitäkin edeltävät puolitoista vuotta on kalsiumin saantini ollut nappien varassa, joiden imeytymistä pidän kyseenalaisena. Kipuja oli koko alkuviikon ajan ja yritin taistella niitä vastaan kaliumsopalla. Hävisin sen kilvan lopulta, mutta sänkyyn en kaatunut kuitenkaan enkä saanut migreeniä ja sitten olikin jo aika mennä polttavan hartiakipuni kanssa homeopaattini vastaanotolle.

Homeopaattini kanssa oltiin samaa mieltä siitä, että minussa tuskin on mitään varsinaisesti rikki, mutta että elimistöni on aivan sekaisin. Hän sanoi, että pitää maadoittaa. Hoitovälineenä hän käyttää (mikäli olen tunnistanut härvelin oikein) bioresonanssilaitetta ja sillä hän aikansa sääti niin, että ensin kipuni levisi vieläkin edemmäs käsivarsiin ja sitten hellitti niin, että oli melkein kokonaan poissa. Tämän jälkeen hän neulotti selkäni akupunktioneuloilla ja tuon käsittelyn jälkeen olinkin aivan tööt. Kotimatkan olin kaikkea muuta kuin ajokunnossa: pysähdyin odottamaan vihreitä risteyksissä, joissa ei edes ollut valoja, minun oli vaikea hahmottaa mikä kaista kääntyy minnekin ja käännyinkin kerran väärästä risteyksestä. Maantieajossa oli pakko ajaa etanavauhtia, kun illan pimeydessä en kunnolla kyennyt hahmottamaan tietä ja omaa kaistaani. Perille päästyäni menin suurin piirtein suoraa päätä petiin ja nukuin yhtä soittoa 13 tuntia.

Aamulla silmiäni availlessani ensimmäinen ajatukseni oli, että jotain on nyt muuttunut. Jokin on eri tavalla. Nyt olen terve. Onnellisena nousin ylös, katsoin ulos ikkunasta ja ihailin auringonvalon välkehdintää kuuran peittämässä maassa. Mietin josko hakisin kamerani ja lähtisin ottamaan lähikuvia kuurataiteen ja valon leikistä. Tuntui siltä, että viimeinkin olen päässyt uuden elämäni kynnykselle. Aamiaiseni aikana huomasin erehtyneeni pahan kerran. Hartiakipu oli poissa, mutta tilalle nousi kunnon jysäri ja uupumus. Painuin takaisin petiin ja nukahdin.

Olen koko syksyn käynyt parantajan luona. En tiedä missä määrin ne hoidot ovat vaikuttaneet fyysiseen tilaani, mutta lähinnä olen kokenut ne henkisen vointini hoidoiksi. Aina en ole jaksanut itkeä vaikka itkun paikka olisi ollut ja niinpä olen kasannut pahaa oloa ja uupumusta sisääni. Noiden hoitojen aikana olen purkanut tuota henkistä taakkaa, sekä saanut uskoa siihen, että jonain päivänä tämä vielä helpottaa. Kerran hoitajani sanoi minulle, että jouluun mennessä olen jo ihan kuin eri nainen. Tuona mustana päivänä en jaksanut uskoa siihen, enkä enää mihinkään muuhunkaan. Raahauduin sängystä tuohon jo aiemmin sovittuun hoitoon ja sen päätyttyä sanoin palaavani sänkyyni kuolemaan. En nähnyt toivoa enää missään. Jos en söisi, niin kuolisin ja jos söisin, niin kuolisin. Hoitoa minulle ei annettaisi eikä apua näkynyt missään. Olo oli niin voimaton, että en jaksaisi enää lähteä hakemaan uutta hoitotahoa käsiini, en kulkemaan Helsingissä asti lääkäreiden luona enkä alkaa selittämään taas kaikkea alusta taas uudelle ihmiselle, joka tuskin edes uskoisi sepustuksiani tai ainakaan ymmärtäisi niistä yhtikäs mitään. Halusin vain maata ja toivoin, että lähtisi edes taju, jotta pääsisin olemasta mukana omassa kurjuudessani. Kuskatkoot sitten joku minut sairaalaan ja pistäkööt vaikka pakkohoitoon psykiatriselle, kun kerran muutakaan ei ollut enää luvassa ja pumpatkoot täyteen mömmöjä – ihan se ja sama.

Seuraava päivä – nyt oli kulunut viikko sairaalasta kotiuttamisestani – meni samoissa tunnelmissa ja samalla lailla sängyssä maaten; vuoroon torkkuen, vuoroon valveilla ollen ja lopun merkkejä mielessä vatvoen. Ainoana erona edelliseen päivään oli, että päänsärky oli hellittänyt. Kunnes sitten iltaa kohden alkoi jonkinlainen ajatus toiminnasta ja vastaan taistelemisesta itää päänupissa ja mietin, että ei minua vielä psyykelle vihannekseksi kuskata kuin lammasta teuraalle. Piristyin, nousin ylös, söin ja pakkasin laukkuni. Yli kaiken muun halusin vain olla yksin. Halusin levätä ihan rauhassa ja viettää omaa aikaa ilman, että kukaan katsoisi päälleni ajatellen, että ”tuolle pitäisi tehdä jotain”.

Varhain seuraavana aamuna suuntasin kokan kohti Porvoota ja majoituin perunoineni paikalliseen matkustajakotiin. Vietin siellä ihanan viikonlopun ihan ilman mitään oireita, vaikka jatkoin lohileipieni syöntiä ja uskaltauduin jo syömään toistakin herkkuani eli oikein oikein tummaa suklaata. Nautin olostani. Oli hienoa voida istua kahvilassa ja juoda kupponen teetä: tuntui melkein kuin olisin taas ihan oikea ihminen. Tavanomaista pottuvelliä tukevamman ruokani ansiosta saatoin kuljeskella kaupungilla ilman ainaista perunaevästermosta käsilaukussa ja se tuntui siltä kuin olisin saanut pois pallon jalasta ja olisin taas vapaa. Lounastin ravintolassa lohi-perunakeittoa ja olin iloinen voidessani taas syödä ulkona. Kiertelin Porvoon vanhan kaupungin pikkuputiikkeja, kävin nuuskimassa joulutunnelmia juuri avatuissa joulumyyjäisissä vanhan rautatiealueen makasiinissa, vietin iltapäivää elokuvissa sekä liotin ja muhitin itseäni Porvoon aivan mahtavan uimahallin höyrysaunassa ja altaiden hierovissa suihkuissa. Jos muuten ette ole koskaan kotimaamatkailleet Porvoossa, niin suosittelen sitä lämpimästi. Vanhassa kaupungissa on joulun aikaan tunnelmallista ja kesäaikaan saaristossa on  – ainakin Porvoon matkaesitteen perusteella – kauniita maisemia, uimapaikkoja ja monenlaisia käyntikohteita. Nyt en saaristoon asti edes ehtinyt, mutta jokin toinen kerta sitten.

Sain kolme ihanaa oireetonta päivää. Noiden aikana tosin totesin, että tietenkään en voi näin pitkään ilman kunnon ruokaa olleena ruveta mättämään vatsaani ensiruokana ruisleipää ja juustoa, sillä menin niistä aivan tukkoon. Suoleni ei vain yksinkertaisesti kyennyt työntämään ruokaa eteenpäin ja toisesta päästä ulos, joten ennen pitkää rööri oli täynnä ja olo varsin tukala. Mutta siitä huolimatta koin saaneeni ruoasta reippaasti uusia voimia ja jalkani kantamaan taas. Sitten kolmantena päivänä söin muutaman palan marmeladia ja sokerisempaa suklaata ja sitä seuraavana päivänä tulivat oireet päälle niin että pamahti.

Makasin päivän migreenissä naama, silmät ja jalat turvoksissa ja lopulta päänsäryn jatkuttua kyllin pitkään oksensin sisuskaluni ympäri. Seuraavien päivien ajan vähensin asteittain syömisiäni ja kun polttava kipu, joka tuntui nyt olevan jo melkein koko kropassa, ei suostunut hellittämään, jouduin jo siirtymään taas pelkälle tärkkelykselle. Yhtenä tyypillisenä oireena näissä on aina ollut fyysisen kivun lisäksi ns. henkinen tuska. Se vie mielen niin synkäksi, että tuntuu kuin elämästä ei koskaan voisi tulla mitään ja kuin se ei olisi koskaan oikeastaan mitään ollutkaan. Pelkkää peetä alusta loppuun. Huusin ja paruin ääneen. Vihasin ja kirosin lääkäreitä, jotka olivat kuitanneet tapaukseni tyyliin ”käypä tyttö nyt vähän juttelemassa kivan tädin kanssa ja mene sitten kiltisti kotiin syömään”. Tuntui, että itse en jaksa enää taistella eikä apua olisi odotettavissa miltään taholta.

Tältä näytin migreenipäivänä syömäoireissani. Naaman turvotusta on kuvasta ehkä vaikea hahmottaa, mutta se antanee jotain vertailukohtaa normaalitilanteeseen nähden kun kerron, että normaalisti poskeni ovat lommollaan johtuen tämän hetkisestä reippaasta alipainostani.

Vähitellen olo rauhoittui niin fyysisesti kuin henkisestikin sitä mukaa, kun jätin ylimääräiset syömiset ja palasin perunoilleni. Silmäpussit pienenivät ja turvotus laski muutenkin. Mutta minun oli aloitettava syöminen taas, sillä parin päivän päähän oli sovittuna verikokeita ja halusin oireet päälle siihen mennessä, jotta jossain näkyisi edes jotain.

Nuo verikokeet olivat tänään ja niitä varten aloitin eilen aamupäivästä varovaisen sokerin syönnin. Paljoa en päivän mittaan uskaltanut syödä, mutta sen verran kuitenkin, että moisesta määrästä olen tavannut tulla reilusti kipeäksi seuraavaksi päiväksi. Tänä aamuna heräsin aikaisin ja ensimmäisenä tunnustelin silmiäni, että ovatko turvoksissa. Eivät olleet. Tuntuiko niskajumia, hartiakipua, orastavaa päänsärkyä? Ei, ei mitään. Huokaus. Olipa hienoa mennä verikokeisiin ilman oireen häivän tuntua missään. Varmasti aivan turha reissu ja jos tämä tilani nyt tästä näin kääntyy, niin tapaukseni haisee entistä pahemmin luulosairaudelta.

Olen nyt aikalailla pihalla siitä, että missä mennään tällä hetkellä ja mitä kestän ja mitä en ja mikä kropassani on vinksin vonksin vai onko enää mikään. Jonkinlaisessa käännekohdassa tunnen olevani ja sinänsähän ihan hienoa jos tämä nyt tästä lähtee purkautumaan. Mutta pikkuisen hampaankolossa kaihertaa: olisivat ne lääkärit voineet edes vähän saada nähdä, että on minussa vikaa muuallakin kuin päässä. Jos minulle jää virallisesti kirjoihin ja kansiin merkintä, että olen ns. hullu, niin jääköön sitten, sillä olen jo aikaa tuntenut, että tulevaan elämääni kuuluu osana jonkinlainen valtakunnan hullun leima ja ihan samahan se on aloittaa sitten vaikka tästä. Mutta siitä en pidä, että minut psyykkiseksi tapaukseksi heti ovelta leimanneet lääkärit saavat myönteisen vahvistuksen toiminnalleen, sillä tuo ei ole oikea tapa toimia. En ole mitenkään ainoa potilas, jonka hulluus on tuomittu alkamaan välittömästi siitä pisteestä, mihin lääkäreiden osaaminen on päättynyt. Näitä tapauksia on paljon muitakin ja joillekin on hoidotta jäämisestä aiheutunut ihan pysyvääkin haittaa ja todellinen vaivan syy löydetty liian myöhään. Minä pärjään kyllä, mutta tuollaista toimintaa lääkäreiltä ei pidä hyväksyä eikä rohkaista. Olin jo päättänyt vetäväni tästä tilille ainakin sen hoitoni alkupään kolmen lääkärin ketjun, mutta milläs vedät, jos sairaus häviää kuin itsestään eikä ole mitään faktaa, millä todistaa kyseessä olleen minkään muun kuin oman haluttomuuden syödä ja itse aiheutetun nälkiintymisen. Pöh.

Olen tänään uskaltautunut jatkamaan sokerin syömistä ja mutustanut melkein koko levyn suklaata. Tuo jos ei huomenna missään tunnu, niin sitten uskon jo hullujen oireideni olevan poissa ja voin ruveta suunnittelemaan järkevää toipumisruokavaliota.

Ei mitään kiirettä

Myrskylä 15.10.2011

Kuukausi sitten, samana päivänä kuin kävin ensimmäistä kertaa homeopaatin vastaanotolla, kokeilin tattaria. Keitin sitä ruokalusikallisen ja sekoitin perunavelliini. Seuraavana aamuna olin niin uupunut, etten jaksanut kuin maata ja itkeä. Viime viikolla kokeilin uudestaan, enkä reagoinut siihen enää lainkaan. Viiden päivän ajan lisäilin perunavelliini muutaman kerran päivässä tuon lusikallisen tattaria tai pienen nökösen porkkanaa, parsakaalia tai kesäkurpitsaa. Viidentenä päivänä alkoi hartioita särkeä ja vatsaa korventaa, sitä seuraavan päivän olin päänsärkyinen ja totesin, että ei onnistu tämä syöminen ja parempi jättää sikseen.

Tilanne on kuitenkin parempaan päin. Tunnen suolistoni vahvistuneen ja uskon sen lakanneen tihkumasta sisältöään elimistöön, mutta ruoansulatuskykyni ei ole parantunut miksikään. Olen muutamilta ihmisiltä saanut kuulla kommenttia, että eihän tuo ole kuin totuttelukysymys ja sen kun syö vaan, niin että se elimistö saa siihen ruokaan tottua. Kun ruoansulatusnesteiden erityskyky on huonontunut ja huonontunut ja sen seurauksena niitä ruoka-aineita on pikkuhiljaa joutunut pois karsimaan, niin ei se siitä syömällä parane – muutoinhan tähän ei oltaisi koskaan edes tultu. Jos tähän putkeen nyt tunkee ruokaa, joka ei sula, niin se vain ärsyynnyttää suoliston ja saa sen lopulta hajalle – ihan juuri niin kuin minulle oli jo käynytkin. Nyt suoli tuntuu selvästi korjaantuneen ainakin jossain määrin enkä halua sitä enää uudestaan hajottaa.

Ensimmäinen homeopaattinen lääkkeeni oli sulphur 6 tippoina. Googlailin sitä ja lueskelin homeopaattisesta lääkkeestä yleensä ja opin rikin (sulphur=rikki) olevan yksi syvimmälle vaikuttavista homeopaattisista lääkkeistä ja että sitä käytetään rakenteellisena lääkityksenä eli pitkäaikaisissa sairauksissa elimistön vahvistamiseen ja erityisesti vatsan ja ruoansulatuselimistön häiriöihin. Nyt lääkkeeni on vaihdettu ja syön haiman toimintaa korjaavia pieniä pillereitä. Homeopaattisen lääkityksen lisäksi homeopaattini hoitaa minua mm. akupunktiolla.

Siinä missä olen ehtinyt saada homeopaattista hoitoa jo kuukauden ajan, olen julkiselta puolelta tähän mennessä saanut ensimmäisten verikokeiden tulokset ja odotan pääsyä jatkotutkimuksiin. Tällä viikolla kävin lääkärin vastaanotolla Päijät-Hämeen keskussairaalan sisätautipoliklinikalla. Sain kuulla, että minulla ei ole keliakiaa, että senkkani ja CRP-arvoni ovat hyvät, että ulostenäytteessä ei ollut merkkejä loisista, että en kärsi aliravitsemuksesta, että maksan soluvaurioita kuvaavat ALAT- ja ASAT-arvot ovat hieman koholla ja että ”Ei minulla tälle sairaudelle mitään nimeä ole, joten pakko tässä on olla jotain psyykkistä takana.”, ja enkö kävisi vähän juttelemassa psykiatrin kanssa ja myöskin ravintoterapeutin kanssa keskustelu voisi olla paikallaan.

Että olin vihainen ja olen sitä vieläkin. Jos olinkin ennakkoasenteineni karvat pystyssä jo valmiiksi vastaanotolle mennessäni, niin ei ainakaan tämä käynti antanut millään lailla aihetta muuttaa käsityksiäni lääkäreistä. Ravintoterapeutin vastaanotosta kieltäydyin, sanoin etten tarvitse ketään kertomaan minulle ruokaympyrästä ja miten tulisi syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Tiedän yhtä ja toista ravinnosta ja sen merkityksestä ja tajuan sen tarpeellisuuden kyllä aivan hyvin itsekin, mutta nyt vain on tilanne sellainen, että en pysty tämän monipuolisemmin syömään. Psykiatrin luona käyntiin suostuin siksi, että saadaan viimeinkin hoidettua tämä asia pois päiväjärjestyksestä. Olen lopen kyllästynyt noihin yksioikoisiin pikadiagnooseihin masennuksesta, joita olen nyt tähän mennessä saanut jokaiselta asian puitteissa tapaamaltani lääkäriltä ja vihjailipa lähettävänä lääkärinä toiminut yksityislääkäri mahdollisesta anoreksiastakin.

Väsynyt ja jonkin verran voimaton toki olen, ihmekös tuo enää tässä vaiheessa ja vaikka vääränlaisiin ruokiin reagointini saakin aikaan monia masennuksen määrittelyssä annettuja tuntomerkkejä, niin itse tiedän, etten ole masentunut eikä niitä oireita minulla ole silloin, kun syön vain sellaista ruokaa, jonka ruoansulatukseni kykenee käsittelemään. Varmasti ihan oikeaa, mielestä johtuvaa masennustakin on olemassa, mutta tässä matkan varrella olen alkanut epäillä sen tyyppisen ”masennuksen”, johon itkuisuuden ja hyvin synkkien fiilisten lisäksi liittyy nimenomaan hermostollisia häiriöitä kuten migreeniä, (selkä)kipuja, keskittymisvaikeuksia, reaktioiden hitautta, sensomotorisia häiriöitä, voimakasta uupumusta ja unihäiriöitä olevankin fyysistä eikä psyykkistä alkuperää ja sen hoitamisen mielialalääkkeillä olevan vain oireiden blokkaamista ja varsinaisen syyn hoitamatta jättämistä. Täten ei olisi mikään ihme, että mieli maassa olevat uupuneet ja särkyiset ihmiset syövät masennuslääkkeitä vuositolkulla tulematta yhtään sen paremmiksi. Ehkä vieläkin enemmän kuin itseni puolesta tunnen kiukkua kaikkia niiden uupuneiden puolesta, joiden oireista lääkärit eivät osaa vetää mitään järkeviä johtopäätöksiä koska ovat niin erityisen erikoistuneita, että ihminen kokonaisuutena on täysin kateissa, joita sitten pompotetaan luukulta ja lääkäriltä toiselle, joille syötetään psyykelääkkeitä, hormoneita ja antibiootteja kuuri kuuri perään ja päälle vielä juoksutetaan kuntouttavissa uudelleenkoulutuksissa ja lopulta kun tämä ns. hoito ei auta, kirjataan työkyvyttömiksi ja eläkkeelle.

Tältä lääkäriltä pyysin, josko voisin saada ravintoliuosta suoneen, mutta siihen ei kuulemma ole tarvetta: missään verikokeiden tuloksissa ei näy aliravitsemusta. Hemoglobiinini oli 121 (viitearvo naisille 125-160), mutta varsinaista rautaa ei mitattu. Kalsium oli nätisti viitearvojen keskivaiheilla vaikka en ole syönyt maitotuotteita enää kahteen vuoteen enkä mitään kalsiumia sisältävää useampaan kuukauteen. Lääkäri itsekin totesi, että elimistö vetää sitten tarvitsemansa luustosta. Eli ei hätää mitään vielä, se tulee kai vasta sitten, kun luustossakaan ei enää ole mistä ottaa. B1-, B2- ja B3-vitamiinitasoja ei mitattu eikä hivenaineita. Painoindeksini on nyt 18,6 ja jos herra lääkäri nostaisi katseensa siitä tulospaperista ja katsoisi minuun sen sijaan, niin jo rupeaisi aliravitsemus näkymään paremmin. Eikä alle viitearvojen oleva kreatiniini välttämättä tarkoita esimerkillisen hyvin toimivia munuaisia, vaan kyse voi olla myöskin siitä, että sitä kreatiniinia ei tule, koska lihasten energiantuotanto on vähäistä ja ylipäätään lihasmassan määrä alkaa olla aika vähissä. Yksisilmäinen testituloksiin tuijottaminen voi olla harhaanjohtavaa; numeroarvojen lisäksi on otettava huomioon olosuhteet sekä itse potilas.

B12-arvoni ihmetyttää minua: se oli 752 eli viitearvojen (170-670) yläpuolella. Kun ottaa huomioon sen, että en ole pystynyt syömään aikoihin mitään eläinperäistä ja että todennäköisesti jo vuosia jatkuneesta alhaisesta vatsahappotasosta johtuen B12-vitamiini ei ole voinut kunnolla tai lainkaan imeytyä, sillä siihen tarvittavaa ns. sisäistä tekijää ei vatsahappojen puuttuessa erity (tai se ei toimi), niin arvon ei kuuluisi olla noin korkea. Tyytyväinen toki olen siitä, että minulla vielä B12-vitamiinia on, mutta näin korkeaa arvoa en tulkitse pelkästään hyvänä uutisena, vaan edelleen yhtenä osoituksena maksan toiminnan häiriöstä. Epäilen maksani heittäneen B12-varastojaan pihalle, syystä tai toisesta. Siihen teoriaani sopii myöskin jatkuva metallinmaku suussani. Minulla on jo lapsesta ollut runsaasti amalgaamipaikkoja, jotka ovat aikuisiällä hampaita korjatessa pikkuhiljaa vaihtuneet keraamisiin ja loput vaihdatin pois vasta muutama vuosi takaperin. Maksahan varastoi itseensä myrkyt ja epäilen amalgaameista peräisin olevan elohopean lähteneen vaeltamaan elimistööni. Nämä asiat yhdessä homeapaatilta saatujen ameebatietojen, selvien ruokaan liittyvien maksa-oireiden ja kohonneiden ASAT- ja ALAT-arvojen saavat minut epäilemään, että osa maksaani on tuhoutunut ja että asiat eivät ole ihan tolkuissaan haimankaan suhteen.

”Jatketaan tästä nyt niin, että lähetän sinut psykiatrille ja sitten myöhemmin vatsalaukun tähystykseen ja sitä ennen käyt verikokeissa hepatiitin tutkimiseksi ja maksan ultraäänikuvauksessa, josta saat sitten kuulla tulokset tähystyskäynnin yhteydessä. Aika tähystykseen tulee jonnekin marraskuun loppuun mennessä.”, sanoi lääkärini. Muutama ruma sana ja nimitys on minulla mielessä koskien tätä lääkärien touhua, mutta koska tämä on julkinen foorumi, yritän käyttäytyä siivosti ja säästän moiset kommenttini lähipiirini kyseenalaiseksi, mutta takuulla ehtymättömäksi iloksi.

Homeopaatilla

Myrskylä 15.9.2011

Oli tukalat kaksi viikkoa, kun kaupasta loppui vanha peruna kuin veitsellä leikaten ja muutaman päivän yrityksen jälkeen jouduin toteamaan, että kesäperuna ei minulle käy. Se ei sula, joten väsyin, vatsaa rupesi korventamaan ja meni koko systeemi tukkoon. Ruokahalu lähti kun tuntui, että se peruna vain ei kulje vatsassa eteenpäin eikä sinne niin ollen voi tunkea kurkusta alas uutta perään. Vanhaa perunaa löytääkseni soittelin läpi tuottajia ja tukkuja ja Porvoon vihannestukusta tärppäsi. Sain sieltä erittäin hyvää palvelua. Sanoivat, että kyselevät tuottajiltaan ja soittavat minulle takaisin päin jos onnistuvat joltain toimittajaltaan vanhaa perunaa saamaan. Tunnin sisällä soittivat ja sanoivat, että Pohjanmaalta on tulossa 40 kiloa. Viikon päästä tuosta pääsin hakemaan nuo varmaan tältä erää koko Suomen viimeiset vanhat perunat ja ajan niitä odotellessani sitkittelin valkoisella riisillä ja pakasteperunoilla. Riisi on hyvää, mutta vitamiineja ja mineraaleja siinä on heikosti ja rupesin tuon puutteen jo tuntemaan lihassärkyinä ja arkuutena ikenissä. Pakasteperunat taas maistuivat aivan kammottavilta eivätkä ihan sujuvasti menneet alas nekään. Yksi erä tuntui melko sopivalta, toinen sitten taas ei ollenkaan ja tilanne oli ihan sama kuin kesäperunaa syödessäni.

Alkuun oli vaikea saada sitä vanhaakaan perunaa syötyä enää kokonaista kiloa päivässä, mutta jo viikon päästä olo oli parempi ja syöminen helpompaa. Sitten kokeilin pientä palaa porkkanaa kerran päivässä perunavellin sekaan muussattuna, mutta huonoin tuloksin: uuvuin ja korventava tunne vatsassa palasi ja palasin taas pelkälle perunalle.

Nyt odottelen pääsyä tutkimuksiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Olin yksityislääkärin vastaanotolla 27.8. ja hän laittoi lähetteen 8-30 vrk:n kiireellisyydellä. Sain ajan sairaalan poliklinikalle 11.10. eli näin äkkiä laskettuna 45 vrk:n kuluttua lääkärillä käynnistäni. Nyt maanantaina soitin homeopaatille ja sain ajan kahden päivän päähän eli keskiviikolle. Olin siis eilen elämäni ensimmäistä kertaa homeopaatilla. En tiennyt lainkaan, mitä odottaa, muuta kuin että tutkimus kestäisi kolme tuntia ja maksaisi 140€ ynnä mahdolliset lääkkeet päälle.

Homeopaatilla minut istutettiin mukavaan suureen laiskanlinnaan ja samalla kun kuvailin oireyhtymääni ja taustojani ranteisiini ja nilkkoihini laitettiin metallista kellonhihnaa muistuttavat rannekkeet, jotka olivat johdoilla kytkettyinä johonkin masiinaan. Vielä panta tarranauhalla kiinni otsalle ja kone käyntiin ja mittaamaan. Sieltä sitä tuli kaikenlaista: hormonitasoja, eri elimien toimintakykyä, tulehduksia, ärsytyksiä, basilleja ja viruksia, vitamiini-, kivennäis- ja hivenainetasot sekä allergiat.

Immuunipuolustukseni on kuralla, joten olen ottanut avosylin vastaan yhtä ja toista pikku vierailijaa. Basilleja oli kuulemma odotettua vähemmän, mutta viruksia senkin edestä. Minulla on muun muassa krooninen poskiontelotulehdus, joka ei kuitenkaan ole antanut minulle minkäänlaisia tyypillisiä oireita. Flunssaahan en ole potenut vuosikausiin lukuun ottamatta pari alkavaa nuhaa, jotka ovat tyrehtyneet päivän tai parin kuluttua. Itse olen ajatellut asian niin, että kehoni ei kerta kaikkiaan jaksa sairastaa ja ajaa flunssaviruksia ulos ja sitten, kun se päivä viimeinkin koittaa, että makaan oikein kunnon räkätaudissa, niin siitä tiedän toipuneeni jo huomattavasti. Homeopaatti oli tästä samaa mieltä kanssani. Punkin puremista näkyi pöpöjälkiä, mutta ilkein kaikista näistä löytyneistä vieraista kehossani on ameeba, joka kuulemma ensin tekee tuhojaan suolistossa ja asettuu sitten lopulta maksaan. Tällaisen ameeban voi saada vaikkapa huonosti huuhdellusta salaatista ja enkähän minä ole salaattejani koskaan juurikaan pessyt. Kambodzan reissultani en usko tuon mönkiäisen olevan peräisin, sillä juuri epäilyni maksavaivasta sai minut menemään alun perin lääkäriin tuolloin vuoden 2010 alussa. Maksa-arvoissani ei kuitenkaan näkynyt mitään poikkeavaa, mutta uskoin tuolloin ja uskon yhä edelleen maksassani olevan jotain vikaa. Näin päättelen muun muassa siitä, että en kestä yhtään alkoholia, että ihoni oli selkeästi keltainen vielä vuosi, pari sitten, että en kestä sokeria ja että minulla ei tunnu olevan juuri minkäänlaisia energiavarastoja, vaan kun veto loppuu niin ruokaa on saatava lisää ja pian. Maksanhan kuuluu toimia sokerivarastona muuntaen kaikki sokerit glukoosiksi ja annostellen sitä sopivina määrinä verenkiertoon ja varastoiden ylimäärän glykogeenina, jota se sitten purkaa taas tarvittaessa glukoosina vereen.

Nyt elimistä kilpirauhanen osoittautui pahimmaksi pullonkaulaksi. Tuolloin 2010 minulta mitattiin myös kilpirauhashormonitasot, mutta lääkäreiden mukaan niissäkään ei mitään vikaa ollut. Ylävatsan ärtymys näkyi, samoin ienten – jota en ollut itse ottanut puheeksi lainkaan. Suolistossa näkyi ärtymystä paikka paikoin, mutta kunto oli kohtuullisen hyvä. Itsekin olen sitä mieltä, että suoleni on kesän aikana parantunut ja rauhoittunut. Vatsakipujahan minulla ei ole ollut missään vaiheessa, mutta edes vatsaa painellessa ei enää tunnu aralta. Lisämunuainen ei ollut ihan tiltissä, mutta siinä näkyivät jäljet burn outista ja huomattavaa oli, että adrenaliinitasoni oli alle puolet normaalista. Happea en saa kunnolla. Tiedä sitten onko syy hengityselimissä, tämän sairauden aiheuttaman henkisen rasituksen vuoksi kramppaamaan taipuvaisessa palleassani vaiko anemiassa. Myös B-vitamiinien puutoksella voi olla osuutta asiaan.

Puutetta minulla näytti olevan entsyymeistä ja mineraali- ja hivenainepuolella magnesiumista, kalsiumista, sinkistä, mangaanista, seleenistä, jodista, raudasta, boorista ja yllättäen kaliumistakin, vaikka saan sitä perunasta reilusti yli päivittäisen saantisuosituksen. Siis joko se ei imeydy tai jokin elimistössäni saa sitä kulumaan yli normaalitarpeen. Luustoni on jo kärsinyt tästä enkä ihmettele yhtään, sillä kalsiumiahan en ole saanut ravinnostani aikoihin ja aiemmin syömäni purkkikalsiumin imeytymiseen suhtaudun hyvin skeptisesti. Vitamiinitilanteeni oli ilahduttavan hyvä; vain B-ryhmän vitamiineista oli puutetta ja sen jo olisin arvannutkin, sillä perunasta tai voista ei B-vitamiinia saa.

Sitten päästiin ruoka-aineallergioihin ja lista on nyt seuraava: gelatiini, maissi, katkaravut, munankeltuainen, tomaatti, päärynä, pavut mix (eli kaikki pavut, linssit ilmeisesti myös), chili, sitruuna, ananas, avokado, vehnä, kookos, lammas, pinaatti, kahvi, mustapippuri, ruis, peruna (!), maito, banaani, suklaa, kiivi, tyrni, viinirypäleet, saksanpähkinä, kaalit mix (mainittu esimerkkeinä parsakaali, valkokaali, kukkakaali, idut), aprikoosi, munakoiso, käristetyt kasviöljyt, kana, persikka, muskottipähkinä, hiiva, hunaja, porkkana, mantelit, vuohenjuusto, seesaminsiemenet, kalkkuna, raparperi, appelsiini ja ohra. Vaikka lista on pitkä, niin mielestäni se ei ole kaiken kattava, sillä näin äkkiseltään voin kokemuksesta lisätä siihen ainakin munan valkuaisen, niin sian kuin naudankin lihan ja sisäelimet sekä kalan. Perunan tulkitsen tässä tarkoittavan tuota kesäperunaa, jonka tärkkelys ei vielä ole muuntunut sellaiseksi kuin se on vanhassa perunassa ja jota siis voin syödä. Lisäksi näytin allergisoituneen homeille. Listassa oli pitkä rivi erilaisia homeita ja nyt mietin, että onko tuo altistuminen peräisin edelliseltä työpaikaltani, jossa sateella tiputteli vettä katon läpi käytäville vai onko se uudempaa ja asunko hometalossa nyt. Tämä vanha talo kyllä tuntuu ilmavalta ja hyvältä hengittää, joten minun on vaikea uskoa, että tuo homealtistus olisi peräisin täältä.

Tämän koneen suorittaman analyysin lisäksi sain arviolta reilun vartin mittaisen akupunktiokäsittelyn noin kymmenellä neulalla. Olin odottanut olevani aivan puhki tämän pitkän käynnin jälkeen, mutta sen sijaan tunsinkin itseni pirteämmäksi poistuessani kuin mitä olin ollut tullessani. Akupunktio piristi. Mitään varsinaisia ruokavalio-ohjeita en saanut mukaani, ei niitä oikein ollut tähän tilanteeseen antaa, muuta kuin että voisin kokeilla tattaria. Lääkkeeksi sain jotain tippoja, joita tiputetaan joka aamu kielen alle viisi kappaletta ja uuden ajan kuukauden päähän. Sellaisen neuvon tattarivinkin lisäksi sain, että yritänpä mitä tahansa uutta, niin ei peräkkäisinä päivinä, vaan ainoastaan joka toinen päivä ja että nyt on parempi olla laittamatta vatsaan mitään sitä ärsyttävää eli ei mitään ravintolisiä tai vastaavaa, vaan odotetaan että tipat alkavat vaikuttaa ja sitten ruvetaan syömään ruokaa.

Homeopatiaa olen kuullut kritisoitavan paljon. Sanotaan, että siinä myydään hyväuskoisille vettä ja että kyllähän mikä tahansa auttaa, jos siihen oikein tosissaan uskoo. Nimitetään uskomushoidoksi kuten monia eri kehoterapiamenetelmiä. Kritisoijat eivät homepatiaa kokeile, koska sanovat sen olevan humpuukia. Olen kuullut myös tarinoita, joissa ihmiset ovat saaneet apua homeopatiasta ja muutama ihan omasta tuttavapiiristänikin. Mutta ikinä en ole kuullut kenenkään homeopaatilla käyneen sanoneen, että se ei olisi auttanut. Lääkäreillä käyneiltä sen kommentin saa sen sijaan kuulla useinkin. Tämän asian tiimoilta tähän asti tapaamani lääkärit ovat tarjonneet ratkaisuksi rautavalmistetta ja masennuslääkkeitä ja joko suoraan tai vihjaillen ilmaisseet minun potevan masennusta tai mahdollisesti olevan anorektikko. Niin että niihin verrattuna tämä homeopaatilta saamani analyysi on tähän astisista ylivoimaisesti järkevin ja täsmää parhaiten omien kokemuksieni ja niistä vetämieni johtopäätösten kanssa. Nyt otan tippojani ja katsotaan, mitä tapahtuu.