Uni suosta ja linnunpojista

Mielessäni on jo kesästä lähtien alkanut pyöriä uni vuodelta 2006. Monesti on ollut mielessä, että pitää se tänne tilittää, mutta en vain ole jaksanut ja sitten se on hetkeksi unohtunut ja taas palannut takaraivoon nakuttamaan. Tämä oli vilkkaan unikauteni alkupuolella ja yksi voimakkaimpia ikinä näkemiäni unia. Muistin sen aamulla niin selvästi ja yksityiskohtaisesti ja muistan vieläkin, miltä kaikki näytti.

Unessa kuljin metsässä ja saavuin häkin luo. Häkki oli kuin neljällä jalalla seisova pienehkö keittiön pöytä, jonka päälle oli puisiin raameihin kyhätty kanaverkosta häkkiosa. Häkin pohjalla oli pikkuisen olkia ja niiden päällä makasi pitkällään neljä linnunpoikaa. Poikasilla ei ollut kunnon untuvapeitettä, vaan harvoja höyheniä ihossaan ja nekin kosteita. Poikaset hytisivät kylmästä. Olin vihainen siitä, että ne oli jätetty tuolla tavalla oman onnensa nojaan, sillä tiesin niiden kuolevan tuohon.

Sitten minulla olikin yhtäkkiä kädessäni suuri, soikea muna. En varsinaisesti avannut sitä, vaan sen puolikkaat avautuivat itsestään kämmenieni varaan kuin kirja, jotta näkisin, mitä siellä sisällä on. Siellä oli tuollainen samanlainen linnunpoika. Tiesin, että en saisi avata munaa liian aikaisin tai linnunpojalleni kävisi samalla lailla kuin noille häkissä oleville.

Jatkoin kulkuani metsässä. Tunsin, vaikka en nähnyt, että kanssani kulki joku. Ei edessäni johtaen, ei perässäni polkuani seuraten, vaan takaviistossa. Oli seuranani, vaikka en voinutkaan häntä nähdä.

Sitten saavuin suon laitaan. Suo on ollut jostain syystä minulle aina pelottava. Jo lapsena luulin, että suo on sellainen paikka, jonka silmäkkeeseen ihmiset hukkuvat ja kuolevat, enkä tiedä, mistä tuo käsitykseni oli peräisin. Tämä uneni suo olikin varsinainen letto. Suuri kuin mikä ja siinä oli niin vetisiä alueita, että ne olivat kuin järviä. Astuin pehmeään sammalikkoon ja upposin siihen polviani myöten, mutta yllätyksekseni jalkani tapasikin siellä aivan kovaa maata. Hetteikön alla kulki kovaa maata oleva polku. Se oli kapea ja kiemurainen, mutta piti. Läksin ylittämään suota.

En muista, mitä tuolloin suosta ajattelin, mutta nyt se on aika selvää. Tuosta vuodesta lähtien on tätä suota tarvottu. Uni on kertonut myös sen, että tähän en uppoa. Mieluusti silti soisin jo suon toiselle laidalle pääseväni. Lintujen merkitystä en niin tiedä, kuin että jotakin on tulossa, hiljalleen kehittymässä. Sitä en tiedä, että miksi niitä piti olla juuri neljä.

Syystunnelmia

Pistetäänpäs muutama sana elonmerkiksi ja tiedoksi, että blogini ei ole vielä ihan hyytynyt loppuunsa. Vaikka kirjoittaja itse alkaa olla. Ainakin siltä nyt tuntuu.

Kesä oli mielenkiintoinen. Erilainen kuin ikinä ennen. Täynnä työtä eikä millekään muulle elämälle jäänyt enää aikaa, eikä voimiakaan. Viikot venyivät noin 80-tuntisiksi ja kiirepäiviä oli paljon. Jatkuvaa liikettä ja rientämistä pöytien, tiskin ja keittiön välillä. Jo juhannukselta alkoi tuntua siltä, että en enää ehdi enää palautua edellisestä työpäivästä, kun seuraava jo alkaa. Onneksi lopulle oli koko ajan päivämäärä tiedossa. Saatoin laskea, että miten monta viikkoa tai päivää enää jäljellä ja sitten helpottaa. Muutoinhan ei tuollaista kestäisi, ei noin voisi elää.

Mutta tykkäsin. Tämä oli niin erilaista kuin mitä olin ennen tehnyt ja näiden kuluneiden erakkovuosieni jälkeen tällainen ihmisten parissa oleminen teki minulle todella hyvää. Tunnen, että ihmiset olivat ja tulivat minulle tärkeämmiksi kuin koskaan ennen ja ehkä oivalsin jotain sosiaalisuudesta ja ihmisistä noin yleensä. Ainakin tykkäsin ihmisten kanssa olemisesta enemmän kuin koskaan ennen. Tosin joskus kyllä raivostuttikin ihan kunnolla.

Baari on kylällä tärkeä kohtaamispaikka, varsinkin kesäasukkaille ja syksyn lähestyessä moni kysyi minulta, että olenko tyytyväinen kesään, onko kannattanut. Kysymyksen takana – näin asiaa tulkitsin – oli pääsääntöisesti huoli siitä, että onko liiketoiminta kannattanut siten, että aion jatkaa ensi kesänäkin ettei vain kylä jää kesäksi ilman baaria. Tietysti kannattavuus on liiketoiminnan edellytys, mutta silti silmääni pisti se, että kukaan ei kysynyt, että olenko tykännyt. Olenko viihtynyt ja onko minusta ollut kiva pitää tätä paikkaa. Kai se on niin syvällä meidän kulttuurissamme, ettei ajatella työn edes tarvitsevan olla kivaa vaan riittää, että siitä saa rahaa.

Parhaimpina muistoina kesästä jäivät juttutuokiot ja naurut kesätyttöni kanssa keittiössä sekä ne illat, jolloin oli karaokea tai joku bändi soittamassa ja ihmisillä selvästikin kivaa, tanssittiin ja laulettiin. Paljonko kesästä tarkalleen ottaen jäi rahaa käteen, niin sitä en ole vielä edes laskenut enkä käynyt kirjanpitoraportteja kunnolla läpi. Mutta siivosti eläen pärjään talven yli ihan hyvin ja ensi kesänä otetaan sitten uusiksi. Jonkin verran pidän baaria auki vielä tämän loppuvuoden, mutta vuodenvaihteesta pidän kiinni, kunnes sitten keväällä taas avaan ja aloitan uuden kesäkauden.

Tämän talven aion keskittyä ihan vain hoitamaan itseäni. Baarin sulkemisen jälkeen en ole saanut oikeastaan mitään aikaiseksi, olen ollut niin väsynyt. Ulkoillut olen, käynyt kävelylenkeillä ja välillä vähän hölkkäillytkin, mutta varsin mitään aikaansaamattomia ovat päiväni olleet. Onneksi minun ei nyt tarvitsekaan saada mitään erityistä aikaiseksi.

Suruakin on ollut. Kuukausi sitten toinen kesätyöntekijöistäni kuoli hyvin traagisella tavalla ja yllättäen. Vaikka hän oli niin nuori, olisi juuri täyttänyt 17, olimme niin samalla aaltopituudella tavassamme ajatella ja toimia, että kesän mittaan olimme hiljalleen alkaneet jutella keskenämme monenlaisista asioista enkä ollenkaan ajatellut keskustelevani itseäni niin paljon nuoremman kanssa, vaan kuin vähintään vertaiseni kanssa. Olin hyvin kiintynyt häneen ja odotin jo baarin sulkemista, jotta voisimme joskus syksyn ja talven pimeinä iltoina istuskella, juoda teetä ja jutella niitä näitä elämästä. Oli niin paljon asioita, joita olisin halunnut hänelle sanoa, mutta joita en sitten ehtinyt. Kun sain tiedon hänen kuolemastaan, niin olin kaksi päivää jonkinlaisessa shokissa ja pariin ensimmäiseen viikkoon en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin ajattelemaan tapahtunutta ja jossittelemaan mielessäni. Nyt jo sujuu muukin elämä, mutta vielä tämä käy päivittäin mielessä ja ikävä on kova.

Terveyteni kanssa kamppailu jatkuu. Voimaantunut olen huomattavasti vaikkapa alkuvuoden tilanteeseen verrattuna, mutta ruoansulatukseni ei ole edistynyt yhtään parempaan päin. Itse asiassa olen juuri alkanut epäillä, että olisiko jopa mennyt taas huonommaksi. Sen ainakin olen oivaltanut, että minulla on reipas hiivainfektio, joka on vallannut koko kropan ja se on varmaan se, joka minua näin väsyttää. Vatsani on yhä edelleen tosi herkkä eikä kestä juuri mitään. Sain sen tässä välillä taas rikki, kun jonkin aikaa kokeilin syödä marjoja. Kun vatsani ei kestä happoja, niin ei se sitten myöskään eritä ruoansulatukseen tarvittavaa suolahappoa kunnolla. Kun ruoka ei sula, se mätänee. Hiivat ja mädättäjäbakteerit jylläävät ja niiden aineenvaihduntatuotteet rasittavat elimistöä. Eikä kai vatsan tilanne tästä parane niin kauan kuin tämä hiivojen ylivalta on päällä ja kehon kuonaantuminen jatkuu. En tiedä, miten saisin tämän kierteen katkaistua, mutta tämän otan nyt työn alle. Jotain on keksittävä, sillä en usko tämän tästä itsestään korjaantuvan.

Olen tässä viime päivinä miettinyt sitä, että sain amebatartunnan alkuvuodesta 2006 ja olen siis kohta taistellut tämän asian kanssa kahdeksan vuotta. Pitkin matkaa olen ajatellut, että vuoden päästä tilanteeni on jo ihan toinen, vuoden päästä varmastikin olen jo parempi ja voin taas syödä mitä vain. Olen ollut optimistinen. Mutta kohta on kahdeksan vuotta kulunut eikä sitä parempaa vuoden kuluttua, jossa voin syödä mitä vain, ole vieläkään tullut ja uskoni on nyt koetuksella. Alan olla tähän jo tosi väsynyt ja väsynyt pitämään jatkuvaa ruokavaliota, joka ei vieläkään ole sellainen, etteikö siinä olisi ruoka-aineita, joita elimistöni ei kykene kunnolla käsittelemään. Mutta ei tässä ole enää karsimisen varaa enkä oikein jaksakaan. En jaksa enkä tiedä.

Baarihommissa

Hui että mitä haipakkaa. Ei kyllä ylimääräistä aikaa jää. Ensi viikosta lisään aukioloaikoja entisestään ja viimeistään juhannukselta pitäisi alkaa sesonkikiireet. Nyt on vielä hiljaisia hetkiä ja voi mennä tuntejakin, että istun itsekseni tiskin takana eikä baarilla käy ketään. Sitten tulee sellaisia rykäyksiä, joista ei meinaa yksin selvitä, kun pitäisi sekä tehdä pitsoja että myydä tiskillä samaan aikaan. Mutta apulaisen kannattavuuden pito on vielä kiikun kaakun. Toivon tämän tästä vilkastuvan niin, että kaksi on koko ajan tarpeen. Itseäni helpottaa, kun on joku toinen koko ajan keittiössä ja toki haluan voida tarjota riittävästi työtunteja kesätyöntekijöilleni.

Reilu kuukausi on baarihommaa nyt takana ja ainakin vielä on joka päivä ollut kiva mennä töihin. Päivät ovat pitkiä ja työtä riittää aukioloaikojen ulkopuolellakin. Mutta ei se tunnu niin työltä, kun ei sitä tarvitse hampaat irvessä tehdä. Enhän tällaista tahtia jaksaisi pysyvästi tehdä, sillä kotona ei ehdi käydä kuin kääntymässä eikä mihinkään muuhun elämää jää aikaa. Mutta nämä kolme seuraavaa kuukautta tulevat olemaan tätä ja se on ihan hyvä niin. Kai yhden kolme kuukautta ihminen jaksaa vaikka kepinnenässä istua. Tämä työrykäisy on taloudellisesti enemmän kuin tarpeen, sillä syksyn ja talven tekemisistä en tiedä mitään. Tässä vaiheessa ainakin näyttää vielä ihan tyhjää.

Tällaisen työtahdin aloittaminen oli kyllä valtava muutos siihen lepoon ja hiljaiseloon, jota olin viettänyt jo vuoden, kaksi. Tuli oli ihan sähköjänisolo enkä saanut juurikaan nukutuksi. Kroppa tuntui käyvän jotenkin ylikierroksilla ja päässä pyörivät ajatukset koko ajan, kun kaikki oli niin uutta. Ensimmäisellä viikolla tuntui siltä, että en osaa tehdä mitään. Poltin pitsoja arinaan, olin hankkinut liikaa ruokatarpeita, hajotin laseja ja yksi kylmiöistä osoittautui olevan rikki. Se posotti kylmää täysillä ja veti ruoat jäähän. Siinä vaiheessa oli hanskat tiskiin ja minä en jaksa –tunne lähellä. Mistä hommaan uuden, kun ei ole aikaa eikä autoa tai tuttavia apuna käytetyn noutamiseen enkä raaskisi uutta tämän muutaman kuukauden baaripestin takia ostaa. Onneksi asia ratkesi niin, että Toriin oli edellisenä päivänä laitettu minulle juuri sopiva iso jää-viileä myyntiin, se oli sopivasti lähistöllä ja myyjä suostui sen kohtuullista korvausta vastaan minulle tuomaan. Olin siitä niin onnellinen, että melkein itkin. Parissa viikossa alkupaniikki meni ohi. Asiat asettuivat kohdilleen, tekemiset tulivat tutuiksi, elimistö tottui muutokseen ja nyt kun pääni tyynyyn kallistan, niin siihen nukahdan ja nukun pitkään.

Minut on otettu todella lämpimästi vastaan. Avajaispäivänä sain kukkia, kortteja ja tervetuliaislahjoja. Moni esitteli itsensä ja toivotti minut tervetulleeksi ja useampikin on sanonut, miten oltiin huolissaan siitä, että onko heillä kesällä baaria, kun edellinen pitäjä viime syksynä lopetti. Baarille kokoonnutaan tapaamaan muita, nähdään kesäasukkaita taas pitkän talven jälkeen ja vaihdetaan kuulumisia. ”Minne me sitten menisimme, jos ei baaria olisi?” Ensimmäisellä viikolla kiinnitin erityisesti huomioni siihen, miten vanhat ja nuoret istuvat samassa pöydässä, kaikki ovat tuttuja keskenään ja vaikka eivät ihan olisikaan, niin silti jutellaan. Ei tällaista ole kaupungissa. Se sai minut tuntemaan, että teen viimeinkin jotakin oikeasti tärkeää ja niin löysin tästä työstä enemmän merkitystä kuin koskaan vuosien mittaan tekemästäni paperinpyörityksestä toimistotöissä.

Pitsojeni maun suhteen olen itse aivan pimennossa, sillä suurin piirtein ainoa pitsaan liittyvä, jota voin syödä, on tonnikala ja se ei vielä paljoa pitsasta kerro. Mutta olen saanut niistä niin paljon kiitosta, että uskon jo niiden olevan hyviä. Jos suomalainen tulee syötyään keittiöön kiittämään parhaasta pitsasta, mitä on aikoihin saanut, niin ei hän sitä kohteliaisuuttaan tee, vaan tarkoittaa sitä ihan oikeasti. Siispä uskon ja toivon edessä olevan työntäyteisen ja kiiruun kesän.

Tehdään itse: Leipää allergikolle

Suomalaisen pitää saada leipää. Vaikka ei kestäisi gluteenia, maitoa, hiivaa, sokeria eikä hapanta, on leipää saatava. Olen ollut aika monta vuotta ilman leipää ja kyllähän se pakon edessä meni, mutta on se leipä vaan niin ihanaa sitten, kun siihen viimein saa hampaansa iskeä. Olen syynännyt kaupan gluteenittomien leipien tuoteselosteita ja todennut niissä hyvin usein olevan siirappia tai sokeria tai jotain muuta makeutusta seassa, mikä on mielestäni aivan tarpeetonta. Puhumattakaan sitten maissitärkkelyksistä ja lisäaineista ja hiivallahan ne yleensä on leivottu, mikä ruokkii hiivan kasvua suolistossa.

Allergisen leiväntarpeeseen olen kehitellyt leipäreseptin, joka on sekä gluteeniton, hiivaton, maidoton että sokeriton. Juureen leivottua leipääkin kokeilin, mutta vatsani ei kestänyt sitä hapanta. Ohjeessa annetut jauhomäärät ovat viitteellisiä ja vie oman aikansa, että oppii löytämään näppituntuman siihen oikean paksuiseen taikinaan, jolla tulee pehmeitä sämpylöitä. Tärkeää on, että taikina on riittävän löysä, muutoin tulee aikamoisia tykinkuulia.

4 dl vettä
1 dl puolukkaa
1 dl hapankaalia
1 tl suolaa
1 rkl ruokaöljyä
1 dl kaurahiutaleita

2 dl kaurajauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 tl soodaa
1 rkl psylliumkuitua
2,5 dl valkeita riisijauhoja

Sekoita sauvasekoittimella puolukat ja 2 dl vettä. Kaada ne leivinkulhoon, lisää loput vedet, öljy, suola ja hapankaali. Lisää seuraavaksi kaurahiutaleet.

Sekoita psylliumkuitu ja sooda yhdessä kaura- ja tattarijauhojen kanssa ja lisää ne. Lisää taikinaan riisijauhoja kunnes taikina on sopivan paksua. Vaivaa taikinaa huolella jonkin aikaa. Helpointa on vaivata monitoimikoneella, n. 5-10 min.

Nostele pellille taikinasta sämpyläntapaisia läjiä. Annoksesta tulee 4-5 kpl. Paista uunin keskitasossa 200°C:ssa 30 min.

Jos jokin yllä annetuista viljalaaduista ei käy, voi sen korvata toisella tai jättää kokonaan pois. Esimerkiksi tattarin voi korvata tummalla riisijauholla.

Itse pakastan nuo sämpylät ja otan sulamaan sitä mukaa kuin syön. Näin ne ovat aina tuoreen oloisia ja hapankaali ja puolukka tekevät leivästä mehukkaan ja antavat sille muutakin sisältöä kuin pelkän viljan. Nokkosjauhettakin tuohon sekaan voisi vielä kokeilla.

Päänsärkyjä

Baari on siivottu ja puunattu. Tupakanmyyntilupa ja alkoholinmyyntilupa mallia C ovat tulleet. Jäätelöallas, olutlaite ja kylmäkaappi komein Karjala-mainoksin saapuivat viime viikon lopulla. Ensimmäiset juoma- ja jäätelötilaukset on pistetty sisään ja tukusta haettu ensimmäinen täysi autollinen tavaraa. Olen jakanut avausilmoja oman ja lähikylien ilmoitustauluille ja vielä tälläsin tienposkeen kyltin, johon askartelin isoin kirjaimin ”BAARI AVAA 17.4.” niin, että ei voi jäädä keneltäkään ohikulkijalta huomaamatta. Kylätoimikunnan puheenjohtajalla oli kuulemma puhelin soinut pari viikkoa, kun ihmiset olivat soitelleet ja kyselleet, että koska baari aukeaa. Kivaa, kun sitä odotetaan. Minäkin odotan. Vatsanpohjassa on sopivan pieniä sieviä perhosia hörräämässä.

Nopeastihan tämä on mennytkin. Aikaa valmisteluihin ei ole ollut yhtään liikaa. Olen helmikuun alkupuolelta lähtien tehnyt lähes joka päivä jotakin baarin eteen. Toisaalta aikaa ei ole ollut myöskään liian vähän, vaan olen voinut tehdä juuri sitä tahtia kuin olen jaksanut ja asiat ovat rullanneet jouhevasti ja onnistuneesti.

Kyllä minulla meinasi tässä välillä loppua usko kesken tähän hommaan. Aloin nimittäin saada ankaria päänsärkykohtauksia. Minullahan on se yksi päivä viikossa, jolloin käyn sekä jumpassa että käsityökerhossa ja kävelen sinne edestakaisin sen reilun kilometrin suuntaansa. Yhtenä tuollaisena päivänä olin koiranvahtina ja kävelytin vielä koiran kolme kertaa noiden lenkkieni välillä. Seuraavana päivänä nousi terävä päänsärky, joka voimistui lopulta niin, että aloin oksentaa ja puoli päivää meni petissä. Kun olin nukkunut iltaan, särky hellitti. Sama toistui, jos tein hiihtolenkin tai olin päivän asioilla ja rasitin itseni. Aloin yhdistää tämän säryn liikuntaan ja yleensäkin liikkeellä oloon.

Tämä särky oli erilainen kuin se särky, jonka saan proteiineista tai muista sopimattomista ruoka-aineista. Tämä oli samanlainen kuin minkä olin kokenut viime syksyn lopulla, kun kokeilin maksaa puhdistavia yrttivalmisteita. Yhdistelin mielessäni näitä asioita ja sen, että kun maksa ja munuaiset eivät ole toimineet kunnolla aikoihin, niin elimistö on kuonaantunut. Eli yksi liikunnan hyvää tekevistä vaikutuksista perustuu siihen, että se saa elimistöstä kuonia liikkeelle. Koska munuaiseni eivät kykene niitä kuonia samassa tahdissa poistamaan kuin niitä kiertoon vapautuu, niin saan niin sanottuja puhdistusoireita. Maksasta lähtisi töhkää vaikka kuinka, kun vain saisin ne jollain konstilla elimistöstä pihalle.

Kyllä siinä mietin eräänkin kerran, että mitä minun baarinpidostani tulee jos siellä päivän puuhailu nostattaa seuraavalle päivälle lamauttavan päänsäryn ja joka toinen päivä pitää laittaa lappu oveen, että sori vaan, nyt on suljettu ja nähdään sitten huomenna. Mutta onneksi säryt ovat näiden kahden kuukauden aikana koko ajan laimentuneet ja nyt ensimmäistä kertaa viime viikkoisen kellon ympäri asioilla juoksun jälkeen ei päänsärkyä tullutkaan. Eikä edes touhuamisesta tuttua väsymystä, joka on yleensä tehnyt sen, että seuraavana päivänä ei jaksa muuta kuin levätä. Nyt tosiaan tuntuu siltä, että toipuminen etenee vauhdilla ja olo muuttuu niin nopeaan, että sen oikein huomaa.

Vatsa on vieläkin herkkä, mutta tunnen senkin vahvistuneen. Polte on pysynyt kutakuinkin poissa, mutta olenkin pitänyt tiukasti vatsahellästä ruokavaliostani kiinni. Pari kertaa olen kokeillut marjoja ja omaa, hapanjuureen tehtyä leipää, mutta ne alkoivat ärsyttää limakalvoja ja piti vain todeta, että vielä ei ole niiden aika. Vähän mustikoita vatsa kestää jo ja niistä olen iloinen. Olen kaivannut mustikoitani ja ne ovat kuulemma ihan lääkettä maksalle. Mutta vielä se päivä koittaa, kun ruoansulatukseni pelaa normaalisti ja voin taas syödä kaikkea, mitä haluan.

Tässä on terveisiä Rovaniemeltä. Postaus, joka jäi kirjoittamatta. Kävin vähän hiihtelemässä ja harrastamassa sosiaalista elämää. Tulin takaisin poro takakontissa, ihan niinkuin viime kesän käynnillä päätin tekeväni. Jospa jo ennen seuraavaa teurastuskautta pääsisin tätä syömään.

Tässä on terveisiä Rovaniemeltä. Postaus, joka jäi kirjoittamatta. Kävin vähän hiihtelemässä ja harrastamassa sosiaalista elämää. Tulin takaisin poro takakontissa, ihan niinkuin viime kesän käynnillä päätin tekeväni. Jospa jo ennen seuraavaa teurastuskautta pääsisin tätä syömään.

Jokin minua näissä pohjoisen maisemissa kiehtoo ja vetää puoleensa. Takaisin kotiin ajellessani mietiskelin, että enpä yllättyisi jos jonain päivänä matkaisin sinne muuttokuorman kera.

Tehdään itse kosteusvoiteita

Olen tänään leikkinyt pikku kemistiä ja kokkaillut kosteusvoiteita kesäksi. Vaikka olenkin käyttänyt käsineitä, niin kädet ovat jo aivan kuivaneet kaikesta siivoamisesta ja kun baarihomma oikeasti alkaa, niin käsiä pitää pestä monen monituista kertaa päivässä, joten hyvä kosteusvoide on tarpeen.

Göteborgissa asuessani kävin pari viikonloppukurssia, joilla opeteltiin tekemään itse ihovoiteita. Koin riemullisen ahaa-elämyksen hämmentäessäni ensimmäistä voidesatsiani: tämän vuoksi olin halunnut opiskella kemiaa. Tämä oli sitä kemiaa, joka minua viehätti. Ymmärtää erilaisten rasvojen ominaisuudet ihovoiteissa sekä minkälaisia ominaisuuksia mitkäkin aineet voiteille antavat, lutrata hyväntuoksuisten ainesten kanssa ja mikä parasta: katsoa, miten eri faasit emulgoituvat keskenään ihanan sileäksi kermamaiseksi voiteeksi. Ihan parasta voiteiden teossa verrattuna muuhun tekemääni laboratoriokemiaan on, että ainesten mittaaminen ei ole niin millin osien nuukaa.

Perusidea voiteiden teossa on, että on vesifaasi ja öljyfaasi, jotka kummatkin kuumennetaan 70-75°C:een ja sitten öljyfaasi kaadetaan kapeana nauhana vesifaasiin koko ajan sekoittaen. Tärkeää on, että nimenomaan öljy kaadetaan veteen eikä päinvastoin, sillä silloin räiskyy.

Kun faasit on sekoitettu keskenään jatketaan sekoittamista, kunnes saadaan voiteelle tasaisen kermamainen rakenne. Varotaan kuitenkin vatkaamasta ilmaa voiteeseen. Samalla annetaan voiteen jäähtyä ja jäähtymisen edetessä tietyissä lämpötiloissa lisätään apuaineita. Näistä edempänä resepteissä.

Reseptit on laskettu 100 ml:aa kohti. Käytännössä niin pientä määrää on hankala tehdä, sillä varsinkin öljyfaasi on silloin vain pikku tippa kattilan pohjalla ja sen lämpötilan hallitseminen hankalaa. Kerralla on hyvä tehdä vähintään 300 ml.

Ohut, nopeasti imeytyvä ja kosteuttava käsivoide:

Öljyfaasi
7 ml rypsiöljyä
5 ml oliiviöljyä
3 ml öljyfaasin emulgointiainetta (ve-fett)

Vesifaasi
65 ml kamomillauutetta (kamomillan kukintoja, joiden annetaan hautua kuumassa vedessä 10-15 min)
10 ml glyserolia
4 ml vesifaasin emulgointiainetta (mf-fett)
8 tippaa parabeenia (parabeeniseos, joka ei sisällä butyyliparabeeniä, säilöntäaine)

3. faasi
0,5 ml E-vitamiinia, lisätään, kun voiteen lämpötila on 45°C. Antioksidantti.
0,5 ml maitohappoa, lisätään, kun voiteen lämpötila on 37°C. Säätää voiteen pH:n vastaamaan ihon pH-arvoa.
5 ml karbamidia, liuotetaan mahdollisimman pieneen määrään haaleaa vettä ja lisätään, kun voiteen lämpötila on 27°C tai alle. Auttaa ihoa sitomaan kosteutta.
Tässä vaiheessa voidaan halutessa lisätä myös eteerisiä öljyjä antamaan voiteelle tuoksua.

Kosteusvoide kasvoille:

Öljyfaasi
10 ml saksanpähkinäöljyä
5 ml tyrniöljyä
1 ml karike(shea)voita
5 ml öljyfaasin emulgointiainetta (ve-fett)

Vesifaasi
58,5 ml ruusuvettä (ruusunnuppuja, joiden annetaan hautua kuumassa vedessä 10-15 min)
7 ml glyserolia
7 ml vesifaasin emulgointiainetta (mf-fett)
6 tippaa parabeenia (säilöntäaine)
0,2 ml fenoksietanolia (säilöntäaine)

3. faasi
0,5 ml E-vitamiinia 45°C:ssa
0,5 ml maitohappoa 37°C:ssa
5 ml karbamidia Liuotetaan pieneen määrään haaleaa vettä, lisätään 27°C:ssa.

Käytetyt säilöntäaineet eivät ole kovin vahvoja, joten tällaista luonnonkosmetiikkaa ei ole hyvä ottaa purkista sormin, vaan aina käyttää esimerkiksi pientä lusikkaa.

Olen käyttänyt ruotsalaisen Crearomen tuotteita. Crearome on erikoistunut luonnonkosmetiikan raaka-aineisiin ja tarvikkeisiin ja he järjestävät myös kursseja. He toimittavat tavaroita myös Suomeen. Sähköpostiosoitteesta [email protected] voi tiedustella toimitusehtoja ja täältä löytyy heidän tuoteluettelonsa: http://www.crearome.se/data/prodImg/ProduktKatalog.PDF.

Yritystä perustamassa

Sain tänään anniskelulupahakemuksen läjään ja postiin. Tosin se jäi vielä uupumaan anniskelupassitodistusta viime viikolla hyväksytysti suoritetusta kokeesta, mutta aika alkaa käydä vähiin. Käsittelyaika on noin kuukausi ja huhtikuun alussa olisi syytä lupanumero jo olla. Tarkastaja puhelimessa kyllä lupasi, että hakemus lähtee puuttuvasta liitteestä huolimatta jo käsittelyyn ja että todistuksen voi aivan hyvin toimittaa jälkeenpäin. Lupa muuten on sen hintainen, että laskeskelin saavani tehdä sen maksaakseni viikon töitä ja ymmärtääkseni luvan hinta on sama tällaiselle vuodessa muutaman kuukauden toimivalle pienyrittäjälle kuin vaikkapa uudelle ABC-asemalle. Eivätkä ihan ilmaisia olleet kaikki tarvittavat liitteetkään. Ilahduin palvelun sujuvuudesta ja mahdollisuudesta tilata todistukset sähköpostitse sen sijaan, että olisin ajanut satakunta kilometriä käydäkseni alueeni kyseisissä virastoissa, mutta todistusten mukana seuranneiden laskujen summat olivat pienoinen järkytys. Oikeusrekisterikeskuksen aanelonen maksoi 15€ ja maistraatin kaksikymmentä ja molemmat olivat sitä paitsi tyhjää täynnä. Niin kuin niiden kuuluukin olla, jos meinaa saada luvan anniskella alkoholia.

Nyt otin työn alle lakisääteisen elintarvikkeiden omavalvontasuunnitelman. Sovittiin terveystarkastajan kanssa, että toimitan sen sähköpostitse etukäteen, niin on sitten jo luettuna ja pahimmat virheet korjattuina, kun on tarkastuksen aika ja nyt minulla on paremmin aikaa sen kanssa säätää kuin sitten, kun baari on auki. Pitää listata kaikki käytettävät raaka-aineet ja miten niitä käytetään, lueteltava ruoan valmistuksessa ja säilytyksessä käytettävät laitteet ja kuvattava materiaalivirrat ja miten elintarvikkeita käsitellään. Sitten parin viikon päästä on vielä vuorossa sen pakollisen hygieniapassin hankkiminen. Haikeana muistelen niitä aikoja, kun nuorena tyttönä menin kauppaan töihin ja ensimmäinen työpäiväni lihatiskin takana alkoi kesken vilkkaimman lauantairuuhkan. Sinne vaan sekaan. Ei tarvittu silloin hygieniapasseja.

Kunhan saan tuon elintarvikesuunnitelman kasaan, alan tehdä vastaavaa tupakasta ja laitan tupakanmyyntilupahakemuksen menemään. Eiväthän nämä isoja asioita ole, pitää vain tehdä.

Työntekijöiden löytämistä tänne sivukylälle pidin etukäteen hankalimpana asiana tässä baarin perustamisessa, mutta ne järjestyivät oikeastaan ihan itsestään. Nyt minulla on kaksi ihanaa koululaistyttöä apuna pizzoja paistamaan. Juomatoimittajan kanssa ovat asiat jo sovittuina ja sieltä tulee kaikki tarvittava olueeseen ja muihin juomiin liittyen: laitteet, tuopit, aurinkovarjot, tilausjärjestelmät, toimitukset ja henkilökunnalle vielä Karjala-paidat päälle. Ammattilaisten kanssa on ilo toimia. Paitsi että jäätelötoimittajat eivät olekaan vastanneet yhteydenottopyyntöihini. Pitää yrittää uudestaan.

Ruokatukkuja olen bongannut kaksi kappaletta, tehnyt listaa ja hintavertailua tarvitsemistani tuotteista ja toisesta on jo asiakaskorttikin lompakossa. Pankkivertailu ei ole ollut lainkaan yhtä kivaa puuhaa, päinvastoin. Maksamisesta on tehty sikamaisen kallista. Mutta jokin pankki pitäisi kuitenkin valita ja kirjanpitäjäkin löytää. Palkat aion kyllä laskea itse, sillä sen teettäminen ulkopuolisella suurin piirtein tuplaisi kirjanpitokuluni. Pitää vain selvittää, että paljonko ovat sotu- ja eri vakuutusmaksujen prosentit ja minne ne maksetaan. Verottajalta näkyy tulleen jotain lippua ja lappua, joihin en ole vielä jaksanut paremmin tutustua ja pari vakuutusyhtiötäkin pitäisi vielä tähän juttuun ottaa mukaan lakisääteisiä maksuja varten.

Onneksi löytyi vanha kassakone, joten en joudu sellaista itse hankkimaan. Tuossa se on nököttänyt sohvan päällä jo useamman viikon. Pitäisi opetella, että miten se toimii. En ole ikänä kassakonetta käyttänyt. Teininä olin muuten koulun jälkeen ja kesäisin kioskissa töissä. Silloin rahat pidettiin viilipurkissa ja summat laskettiin päässä.

Itse baarihuoneistossa ei tarvitse mitään remonttia tehdä, mutta täytyy laitella paikat muutoin kuntoon: kanniskella rojuja ulos ja koneita sisään. Tiskikone ei lähtenytkään toimimaan, kun sitä testattiin. Saapi nähdä, mitä sen kanssa nyt sitten tehdään. Jääkaappi, uuni ja pakastin kuulemma löytyvät jostain talon varastoista. Oikein kunnon taikinakone on ja pizzauuni on. Huutonetistä ostin vanhan monitoimikoneen, jossa on taikinakoukut ja –vatkaimet sekä raastin- ja siivutusosat. Pizzat tehdään itse alusta alkaen ja lupaan, että en käytä sitä moskaa, jota ns. pizzakinkkuna kaupataan. Sen verran ovat nämä terveys- ja ravintoasiat sydäntäni lähellä. Enkä myy energiajuomia, ne ovat silmissäni suurempi paha kuin keskiolut.

Sortimentti ja raaka-aineet on tuore-elintarvikkeiden osalta mietitty, mutta ihan kesken on vielä se asia, että mitä kaikkea muuta kuin elintarvikkeita tarvitsen. Pesuaineita, siivoustarvikkeita, leivinpaperia, käsipyyhkeitä, pizzalaatikoita, … Olen jo henkisesti varautunut siihen, että vaikka kuinka miettisin ja tekisin listaa ja kävisin tukusta hakemassa, niin yhtä ja toista puuttuvaa tulen huomaamaan sitten siinä vaiheessa, kun sitä kesken toiminnan tarvitsisin. Kaikennäköistä kippoa ja kuppia ja ruoanvalmistusvälinettä puuttuu enkä ihan täysin ole hahmottanut, että mitä kaikkea oikein tarvitsenkaan.

Pöydät ja tuolit on, niin terassille kuin sisätiloihinkin. Terassilla on pitkät puupöllipenkit ja tuolit ja jotkin niistä kaipaavat kuulemma uusia osia. Kukahan niihin uudet pöllit halkaisee ja asentaa? En minä ainakaan, ei minulla sellaisia taitoja ja voimia ole. Terassin rajaamiseen on viiden metrin pätkä aitaa olemassa, mutta jotain pitäisi keksiä lisäksi parille muulle sivulle. Köydethän ne ovat helpoin ja edullisin vaihtoehto, mutta mistä niille telineet?

Puhelin on soinut aika kiitettävästi sen jälkeen, kun toiminimeni rekisteröin. Jätin hakemuksen maistraattiin perjantaina iltapäivällä ja ensimmäinen tyrkkyhaukka soitti jo maanantaina aamupäivästä. Parille myyntitykille olen sanonut kesken taukoamattoman konekivääritulityyppisen tuote-etuylistyksen, että NYT RIITTÄÄ!!. Missä opetetaan tuollaista markkinointia, että paasataan niin, että kuulijasta tuntuu kuin ajaisi jyrä yli? Puhelinnumeron pistän varmaan vaihtoon jossain vaiheessa. Ei olisi ikinä pitänyt sitä niihin rekisteröintipapereihin pistää, mutta enhän minä osannut ajatella, että se siitä tosiaan leviää julkiseksi riistaksi.

Että on tässä kaikenlaista puuhaa ja tuntuu olevan vähän enemmän kuin mihin puhti riittää. Mutta menen sillä taktiikalla eteenpäin, että joka päivä teen asian eteen vähän jotakin. Paitsi että juuri meni viikko kuumeessa ja sinä aikana ei paljoa tapahtunut. Enää puolitoista kuukautta avaamiseen ja kyllä välillä käy mielessä, että miten oikein tulen jaksamaan. Sitten ajattelen, että vasta kesäkuusta lähden täysillä aukioloajoilla ja siihen asti minulla on ainakin teoriassa aikaa täysiin yöuniin ja kahteen vapaaseen viikossa ja kesäkuuhunhan on vielä aikaa. Sitä ennen ehtii vointikin vielä koheta.

Kyläelämää

Meidän kylällä on talvikautena perjantaisin sauna. Se on kaikille kyläläisille avoin, mutta ei meitä käy siellä kuin vajaa parikymmentä henkeä: avantouimarit ja minä, jolla ei ole omaa saunaa. Vuoroon sen meistä aina joku lämmittää. Tekee tulet kiukaaseen ja vesipadan alle, hakee liiteristä lisää puita, lakaisee kuistin, laiturin ja portaat sekä puku- ja saunatilat. Ja hakkaa avannon. Minun lämmitysvuorollani sattui olemaan juuri kovat pakkaset ja jäi minulta kyllä avanto aukaisematta. Mutta meillä onkin sellainen sääntö, että yksin ei mennä avantoon eikä edes jäälle. Vaikka rannassa ei ole syvää, on virtaus niin kova, että jää on arvaamaton. Mahdoton sitä jäätä oli laiturilta käsin yrittää sahata. Mutta porukalla se hoitui. Avantoon en ole vielä uskaltanut vaikka se onkin alkanut jo vähän uteloittaa. Olen aina inhonnut kylmää vettä ja uimaankin uskaltaudun yleensä vasta heinäkuun puolella, mutta aion tuota vielä jossain vaiheessa kokeilla.

Kerran viikossa on kunnan järjestämä jumppa koulun liikuntasalissa. Mukavaa perusjumppaa, jossa ei tarvitse koreografioiden kanssa sekoilla. Lähinnähän se on senioreille suunnattu, mutta mukaan saa tulla kuka vain ja on juuri sopivan tasoista liikuntaa minulle tässä vaiheessa. Ensimmäisellä kerralla maksoin kevään kausimaksun, 18€ ja siinä loppuvenyttelyjen aikana muistelin, miten Göteborgissa kävin Satsissa pääasiassa joogassa ja Les Millsin erilaisissa formaattitreeneissä kolmesta neljään kertaa viikossa. Katselin omilta kouluajoiltani tutun näköisiä puolapuita, mietin miten elämä on heittänyt minut tänne maalle pieneen koulujumppasaliin ja olin onnellinen siitä, että täälläkin on mahdollista käydä jumpassa.

Jumppapäivän iltana kokoontuu myös käsityökerho, joten sinä päivänä kävelen tuon reilun kilometrin matkan kodin ja koulun väliä neljään otteeseen. Meitä on kerhossa alta kymmenen käsitöihin hurahtanutta ja teemme kuka mitäkin. Neuvoja saa jos niitä tarvitsee, muuten jokainen saa itse valita työnsä. Minä haluan oppia huovuttamaan. Tuloksia pistän näytille sitten, kun sellaisia saan aikaan.

Laskiaissunnuntaina kyläyhdistys järjesti taas tapansa mukaan laskiaistapahtuman mäenlaskun merkeissä. Tänä vuonna oli vuorossa iltamäki ja paikalla oli kahvin ja laskiaispullien myyntiä, nuotio makkaranpaistoa varten ja nuotion ympärille oli tuotu heinäpaaleja istuimiksi. Alue oli valaistu ja poppi soi. Meillä on kyllä hyvä mäki pulkkamäeksi. Juuri sopiva, ei liian nössö mutta ei tarvitse turhia jarrutellakaan. En muistanutkaan, että mäen laskeminen pulkalla on niin kivaa. Suosittelen lämpimästi.

Hiihtolatuja täällä ei oikein ole. Koululla on parin kilometrin lenkki, mutta muutoin jokainen saa raivata latunsa itse. Jonkin matkan päästä Vierumäen urheiluopistolta löytyy kyllä latuja joka lähtöön, mutta itselleni ainakin on aikamoinen kynnys lähteä autolla hiihtämään. Aion kyllä niitäkin käydä jossakin vaiheessa katsastamassa, mutta toistaiseksi olen tyytynyt tuohon koulun lenkkiin ja käynyt sen kurvikkaissa mäissä hakkaamassa häntäluutani. Jäälle ei täällä tosiaan kannata mennä, mutta peltoja on sitten senkin edestä odottamassa keväisiä hankikantokelejä.

Hiljaista täällä on ja kylän voi kiertää näkemättä ketään missään. Mutta täällä ei kuulemma pääse mökkiinsä mädäntymään. Jos jotakuta ei pariin päivään näy eikä kuulu, niin sitten tullaan katsomaan, että onko kaikki kunnossa. Täällä pidetään ovia auki ja vieraat astuvat koputtamatta sisään. Minä olen siihen liian kaupunkilainen. Soitan aina ovikelloa. Mutta sen verran olen jo oppinut, että tutumpien luona kyläillessäni en välttämättä jää odottamaan oven avaamista, vaan käyn pimpautuksen jälkeen itse sisälle.

Että mukavaan paikkaan olen päätynyt.

Puhetta vatsasta

Vaikka voimat ovat lisääntyneet huimasti sitten syksyn, olen silti ollut melko väsynyt viime aikoina. Ehkä teen liikaa nyt, kun kykenen. Menohaluja on enemmän kuin fyysisiä voimavaroja.

On joitakin asioita, joiden voin selkeästi nähdä muuttuneen parempaan päin. Aamuisin käynnistyminen ei enää vie tunteja, vaan herään levänneenä ja toisinaan jopa ihan pirteänä. Kun vointi on toimintakelpoinen, niin ajatus uudesta päivästä on innokkaan odottava ja tuntuu hyvältä olla olemassa. Jaksan jo liikkua hyvin ja ulkoilen vähintään kerran päivässä. Silti olemisessani on vielä paljon lepäämistä ja tarvitsen hiljaisia hetkiä, joskus vielä päiväuniakin. Yksi merkittävimmistä ja paljon elämääni helpottaneista muutoksista on, että enää ei tarvitse syödä koko ajan. Siinä missä ennen oli nälkä jo reilun tunnin kuluttua syömisestä, riittää minulle nyt kolmesta neljään ateriaa päivässä. Tämä muuttui nyt ihan vasta joulukuulla ja on tosiaan ollut iso helpotus. Enää ei tarvitse olla koko ajan laittamassa ruokaa ja ruoansulatuselimistökin saa välillä lepoa, kun ei koko ajan tule uutta työstettävää tuutista sisään.

Mutta vatsan kanssa on tosi paljon ongelmia. Se ei tunnu kestävän mitään. Aina, kun luulen sen olevan sen verran parempi, että se kestäisi ja alan syödä himoitsemiani mustikoita, niin muutaman päivän päästä se on jo karrella: turvoksissa ja korventaa. Leipää en ole enää yrittänytkään useampaan kuukauteen. Ei mitään karkeaa eikä mitään hapokasta, pelkkää muhjuruokaa nyt ja ties kuinka kauan näin pitää jatkaa.

Suoli on laiska eikä vatsa toimi kunnolla. Kävin joulukuussa scio-analyysissä ja toteamus oli se, että suoli läpäisee liikaa eli vuotaa ja se yhdessä hitaasti liikkuvan suolen sisällön kanssa päästää niin paljon kuonaa suolesta muualle elimistöön, että se rasittaa maksaa ja munuaisia koko ajan. Eli tärkeintä olisi nyt saada suolen toiminta vilkastumaan.

Minähän yritin. Juon jo reilut pari litraa nestettä päivässä ja liikun joka päivä, joten jotain lisäapua tarvittaisiin. Fructolaxista ei ollut mitään apua ja sitä paitsi siinä on niin paljon sokeria, että se sai vain hiivan villiintymään ja vatsan pulputtamaan. Paitsi että hiivat lisääntyvät sokerista, käyttävät ne sokerin alkoholiksi, jota maksani ei nyt jaksa ja saan sokerista krapulan. Visibliniin on lisätty sokeria, joten sekään ei käy. Näiden vuosien aikana, kun olen joutunut välttelemään kaikkea sokeria ja makeaa, ovat silmäni todella auenneet sille, että kuinka moniin ruoka-aineisiin sokeria lisätään ja miten käsittämättömän paljon. Nyt, kun olen sokerittomuuteen tottunut, niin monet sokeria sisältävät syötävät maistuvat ihan tarpeettoman ja suorastaan ällöttävän makeille. Olisin siis hyvin saanut Visiblinini alas ilman sokeria, mutta sokerin vuoksi se sai jäädä apteekin hyllylle. Sitten on olemassa Visiblin-S, joka on makeutettu sorbitolilla. En uskalla edes kokeilla, sillä kokeiltuani (maidotonta) maltitolilla makeutettua suklaata, meni seuraava päivä päänsäryssä ja krapulaisen väsyneessä olotilassa. Sokerialkoholeilla olisi kyllä laksatiivinen vaikutus, mutta tuon kokemuksen jälkeen en halua niitä tämän useampaa kokeilla. Apteekeissa myydään ummetukseen myös jotakin kivennäisainelitkua, jonka nimeä en tähän hätään muista, mutta siinä on niin paljon klorideja, että se rasittaisi liikaa munuaisiani.

Sitten kokeilin magnesiumperoksidia eli niin sanottua happijauhetta. Se kyllä pehmensi vatsan ihanasti, mutta väsytti minua aivan mahdottomasti. Lisäksi pussit silmieni alla suurenivat, joten se selvästi rasitti elimistöäni jollakin tavalla. Ynnä hajotti vatsani taas – lähes kahden kuukauden huolellisen muhjudieetin jälkeen. Terveempien aineita ovat tuollaiset happijauheet. Minä en ainakaan kenellekään vatsaongelmaiselle suosittele enkä tiedä, että mihin terve ihminen sitä sitten tarvitsisi.

Luontaistuotekaupoissa myytävät psylliumkuituvalmisteet ovat aivan hävyttömän kalliita, mutta Prisman leivontahyllystä löysin Finaxin psylliumkuitua verrattain kohtuulliseen hintaan. Sitä kun mättää riittävästi, niin se pitää kyllä vatsan pehmeänä. Tosin en tiedä helpottaako se vatsan toimintaa millään tavalla. Tuntuu ennemminkin siltä, että suolisto on täynnä liisteriä, joka ei liiku eteen eikä taakse.

Joulukuussa hajosi taas yksi hammas. Samalla tavalla meni kuin kaksi edeltäjäänsäkin eli halkesi pohjasta ja juuren pää tulehtui. Vetkutin hammaslääkäriin menoa, kun en olisi millään halunnut myöntää, että taas menetän hampaan. Mutta ei siinä mikään auttanut, pakko oli lopulta mennä. Ei se kyllä enää ottanut niin koville kuin edelliset hampaidenmenetykset. Ajattelin, että tämä on nyt viimeinen ja säästettiin siitä sentään puolet. Siihen puolikkaaseen on hyvä sitten myöhemmin rakentaa hammas, jos se vain selviää hajoamatta tämän vaiheen yli. Hammaslääkäri sanoi, että luu on kyllä tosi pehmeää. Mutta olen nyt ruvennut juomaan kauramaitoa, johon on lisätty kalsiumia eikä se saa tukkaani ihan niin pahasti lähtemään kuin aiempien yritysteni kanssa kävi. Siitä päättelen, että edes osa kalsiumista päätyy sinne, minne kuuluukin eikä vain pyöri verenkierrossa hiusverisuoniani tukkimassa.

Eli pientä väsymystä on ja vatsan kanssa pitää nyt olla varovainen ja ruokavalio pidettävä tosi tarkasti, mutta muutoin elämä tuntuu ihan mielekkäältä ja on ihanaa, kun voi tehdä asioita. Nautin ulkoilusta ja liikkumisesta ja mieli on mukavan odottava tulevaisuuden suhteen.

Lopuksi haluan vielä sanoa ison kiitoksen sille lukijalleni, joka tämän pitkän hiljaisuuteni aikana kommentoi ja kyseli kuulumisiani. Tuntui hyvältä nähdä, että joku seuraa tarinaani ja ajattelee silloinkin, kun blogissa ei mitään tapahdu. Se myös potki nukahtanutta kirjoitusmotivaatiotani kivasti hereille.