Omnia mea mecum porto II

28.9.2010 Myrskylä

Mitä matkalle mukaan, osa 2/2

Kosmetiikka ja hygienia

Aurinkovoidetta, kertoimet 6 ja 15.

Hammastahnaa, hammaslankapuikkoja, shampoota, palasaippua+suojakotelo, karhea pesukinnas, puhdistusmaito kasvojen pesuun, kasvojen kuorinta-aine, kasvovoide, jalkavoide ja käsivoide. Kosteassa lämpimässä ilmastossa iho ei kaipaa lisärasvausta samalla tavalla kuin kuivassa ja kylmässä ilmastossa, joten oletan, että kun nämä voiteet ovat loppuun käytetty, niin sitten pärjään jo ilmankin.

Vessapaperirulla. Kannattaa ottaa vakiovarusteeksi käsilaukkuun ja tavaksi tunkea taskuihin tai laukkuun kaikki yli jääneet käsipyyhkeet ravintola-aterioilta. Yleisissä vessoissa harvemmin on paperia, joten omat paperit on oltava mukana jos mielii pyyhkiä.

Kuukautissuojien laatu ja saatavuus on kyseenalaista. Olen pakannut mukaan pienen varaston suojia, mutta myöskin investoinut kahteen kuukuppiin. Aina ei ole mahdollisuutta kuukautissuojien huomaamattomaan hävittämiseen ja kokemukseni mukaan pöntöistä – jos sellaista edes on – alas ei mene aina edes sellainen, joka, toisin kuin kuukautissuojat, on pönttöön tarkoitettu. Myös ympäristötekona kuukuppi on hyvä vaihtoehto, sillä jätehuolto ei ole yhtä kehittynyttä kuin meillä, vaan voi varsinkin pienemmillä paikkakunnilla olla yhtä kuin jätteiden dumppaaminen ojaan kylän laidalla.

Parta- eli säärikarvahöylä ja teriä, kynsileikkurit, pinsetit, pumpulipuikkoja, korvatulppia, huulipuna, ripsiväri, hiuslenkkejä.

Matka-apteekki

Malarian ehkäisyyn hyttyskarkoitetta ja malarialääkkeinä Malaronea ja Lariamia. Lariam voi aiheuttaa sivuoireita, kun taas Malarone tunnetaan paremmin siedettynä. 8 kpl:een Lariam-paketti on suurin piirtein saman hintainen kuin 12 kpl Malaronea, mutta Malaronea otetaan tabletti päivässä, kun taas Lariamia riittää tabletti viikossa. Molempia otetaan ennaltaehkäisevästi Malaria-alueella oleskeltaessa. Mikäli epäilee saaneensa malariatartunnan, Malaronea voidaan käyttää myös kolmen päivän ensihoitona ottamalla neljä tablettia päivässä kolmen päivän ajan, jona aikana hakeudutaan lääkärin hoitoon.

Haavasiteitä hiertymiin, palovammoihin ja haavoihin.

Desinfioivia käsipyyhkeitä ja nestemäinen käsidesi.

Klooridioksidia (ClO2) juomaveden desinfiointiin sen varalta, että pullotettua juomavettä ei ole saatavilla. Ainetta laitetaan 10-12 tippaa litraan vettä ja annetaan vaikuttaa pari minuuttia. Annostus ja vaikutusaika tuplataan, mikäli desinfioitava vesi on sameaa.

Ripulin tai oksennustaudin aiheuttaman nestehukan varalta nestetasapainoa palauttavia poretabletteja (Resorb) ja ripulilääkettä (Dimor).

Kuumissa ja kosteissa olosuhteissa ja jatkuvasti hikoillessa sieni- ja hiivainfektioiden riski on ilmeinen. Matka-apteekissani on salvoja (Canesteen, Pevaryl, Terbinafin ratiopharm) niin emättimen, nivusten kuin jalkojenkin sieni- ja hiivatulehduksiin.

Särkylääkkeinä sekä ibuprofeiinia että parasetamolia.

Aloe vera –geeliä ja tiikerisalvaa hyönteisten puremiin.

Koivutuhkaa paikkaamaan hikoilun aiheuttamaa mineraalihukkaa.

Aurinkolasit.

Vitalis-voidepurkki yllättävän Tiibet-aiheisen flashin seurauksena käydessäni läpi kylpyhuoneeni kaapin sisältöä.

Kirjat ym ajankulua

Moni on kysynyt minulta, että mitä oikein aion tehdä matkalla. Aionko tehdä töitä jossain muodossa, palkattua tai vapaaehtoistyötä. Ajatus pelkästä olemisesta vaikuttaa oudolta. Toisten mielestä se on ihana ajatus, että saisi vain olla – kotona kun se ei ole mahdollista. Joku toinen taas on sitä mieltä, että ei pystyisi vain olemaan, vaan jotain on pakko tehdä tai tulee hulluksi.

Minä aion ainakin alkuun vain olla, mutta uskon, etten ehdi harrastaa sitä kovinkaan kauaa, sillä matkan varrella ilmaantuu varmasti yhtä ja toista. Sen näkee sitten aikanaan, että mitä se on. Kirjoittaminen on se ainoa aktiviteetti, jota olen jo näin etukäteen tuntenut matkan aikana haluavani tehdä. Miniläppärini lisäksi olen pakannut mukaan vanhanaikaisempiakin kirjoitusvälineitä: ruutuvihon kaikenlaiseen töhertämiseen, kirjoituskirjan jotta voin kirjoittaa sielläkin, missä läppäri ei ole hyvä vaihtoehto, kuten esimerkiksi hiekkarannalla tai kun sähköä ei kerta kaikkiaan ole saatavilla. Pieni kirja on muistiinpanoille kuten osoitteille, puhelinnumeroille, resepteille yms.

Matkaoppaista valitsin mukaan Kambodzan ja Tiibetin, koska Kambodza on se ensimmäinen maani ja Tiibetistä, mikäli sinne matkustan, haluan ehtiä lukemaan kunnolla etukäteen. Lisää oppaita voi tarpeen vaatiessa ostaa paikan päältä.

Lennolle ja riippumattoon muutama pokkari, joista voi hyvin luopua sitten, kun ne on luettu.

Riimukivet. Ajattelin, että voisin aikani kuluksi opetella ennustamaan ja tienata silloin tällöin turisteilta päivän ruokarahat.

Aseet, astiat ja muuta roinaa

Puukko, muovinen lusikkahaarukka, hedelmäveitsi, pussinsulkijaklipsejä.

Neula, lankaa, sakset.

Pari kuulakärkikynää ja vaihtotäytteitä.

Madventures-vinkin mukaisesti pieniä Tupperware-purkkeja. En vielä tiedä miten nämä voisivat olla tarpeen, mutta kuulosti hyvältä vinkiltä.

Hajutonta pyykinpesuainetta. Loppuu tietysti tämäkin hyvä aikanaan, mutta ehkäpä hyvällä tuurilla löydän jostain lisää. Viime syksyn reissulla pesetin pyykkiä paikallisilla  pyykkäreillä ja vaatteissa oli niiden pesulakeikkojen jäljiltä aina aivan järkyttävä hajustekatku. Ehkä voin käyttää omaa pulverinäytettäni myös apuna selittämään, että haluan pyykkini pestävän ilman hajusteita.

Termosteemuki. On reilun kokoinen niin kuin teemukin kuuluukin olla ja sopii vihreälle teelle, joka tavallisesti laitetaan irrallisina lehtinä suoraan mukiin. Kuumaa vettä on yleensä kaikkialla saatavana ja kun on oma muki ja teetä mukana, niin on helppo elekielellä osoittaa, että mitä on vailla. Kannellisena toimii hyvin take-away –mukina.

Matkaoppaani mukaan Kambodzassa vaihdetaan ahkerasti käyntikortteja. Tähän tarkoitukseen sopivat hyvin vanhat käyntikorttini. Vanhentuneilla ulkomaan osoitteella ja puhelinnumeroilla ei ole mitään väliä, pääasia, että nimi on oikein niin kortti riittää hyvin palvelemaan tarkoitustaan.

Valuutta ja paperit

Vedenpitävä vyötärölaukku rahoille ja papereille. Laukku on litteää mallia eli tarkoitettu pidettäväksi vaatteiden alla. Täällä kulkevat kaikki ne paperit, kortit ja käteinen, jonka ei tarvitse olla käden ulottuvilla eli sitä ei ole tarkoitus avata ja kaivella kadulla ja kaupoissa.

Kaulapussi, jossa isompaa käyttökäteistä ja passi ja rajojen yli siirryttäessä myöskin rokotuskortti. Kaulapussin sijaan nämä voi pitää housujen reisitaskuissa.

Passin kopioita, vakuutuskortti, ajokortti, ohjeet ja puhelinnumerot luottokorttien sulkemiseen, pari luottokorttia ja pankkikortti (Visa).

Kaikki epäonnistuneet passikuvaotokset ja Suomen poliisiviranomaisten passiin kelpuuttamattomat kuva-automaateilla otetut kuvat voi käyttää viisumihakemuksiin rajoilla.

Valuuttana US dollareita 1, 5, 10 ja 20 arvoisina seteleinä käyttörahaksi Kambodzassa ja muutama viisikymppinen paikallisen valuutan vaihtoon pankissa – ei ehkä juuri Kambodzassa, mutta voi olla käyttökelpoinen jossain toisessa maassa. Lisäksi jonkin verran Thaimaan bahteja.

Lentoliput ja taksikuskille näytettäväksi kartta ja pari valokuvaa talosta Reamissa.

Kaikki rahat ja paperit kulkevat luonnollisestikin käsimatkatavaroissa ja/tai päällä.

Käsimatkatavarat

Itseensä kokoonpakattava reppu. Toimii niin käsimatkatavarareppuna kuin sitten paikan päällä päiväreppuna. Rinkassa menee pienenä nyyttinä.

Hammasharja suojuksineen ja kokoontaitettava hiusharja, jossa peili. Matkakokoa olevat hammastahna, puhdistusmaito, palasaippua ja muovipussi avatulle saippualle, shampoo, desinfioiva käsipyyhe ja korvatulpat.

Pikkupyyhe samaa kevyttä harsoa kuin iso kylpypyyhekin.

Kynä, avaimet.

Evästä lentomatkalle: kookosrasvaa, pähkinöitä, kaakaonibsejä, omenoita, vihreää teetä.

Aiempana kuvatuista tavaroista käsimatkatavaroihin mukaan tulevat myös vaihto t-paita ja alushousut, paksummat vaellussukat (koneessa on mielestäni aina vähän viileää ja on miellyttävää pitää jalat lämpöisinä), läppäri, kamera, kello, joku pokkari ja teemuki.

Omnia mea mecum porto I

28.9.2010 Myrskylä

Mitä matkalle mukaan, osa 1/2

Mitä pakata mukaan, kun kaikki tavarat pitäisi saada mahtumaan yhteen rinkkaan ja jaksaa itse kantaa, mutta joilla pitäisi kuitenkin pärjätä seuraavat ehkä parikin vuotta?

Vaatteet

Lämpimissä maissa ei paljoa vaatteita tarvitse. Olen panostanut hyvälaatuisiin luonnonmateriaaleihin, sillä ne vievät vähän tilaa, eivät paina paljoa, ovat suhteellisen siistin näköisiä jopa suoraan repusta mytystä vetäistyinä ja ennen kaikkea ne ovat miellyttäviä päällä kosteassa ja kuumassakin ilmastossa.

Pukeutumisen suhteen pyrin noudattamaan paikallisia hyviä tapoja ja Kaakkois-Aasiassa säädyllinen pukeutuminen naiselta edellyttää olkapäiden ja polvien peittämistä, joten topit ja minihameet jätetään kotiin ja mukaan ottamani housut ja hameet ulottuvat vähintään puoleen väliin säärtä ja t-paidoissa on olkapäät peittävät hihat.

Kahdet housut, toiset tuhtia pellavaa ja toiset mitä lie ulkoiluvaatemateriaalia. Polyamidia, sanoo lappu perssaumassa. Hyvin toimivat viime syksyisellä reissulla kuitenkin. Molemmissa ¾ mittaiset lahkeet ja vetoketjulliset taskut reisissä. Tällaiset taskut ovat erityisen käytännölliset pitää passia, matkalippuja ja käyttökäteistä matkan aikana. Ovat kantamuksista huolimatta helposti saatavilla ja niihin eivät taskuvarkaat kovin helposti huomaamatta näppejänsä ujuta.

Vaaleat pitkähihainen paita ja housut, raakasilkkiä. Hyvä ilta-asuna, koska suojaa hyttysiltä. Raakasilkki ei rypisty repussa eikä sitä tarvitse pesun jälkeen silittää.

Pitkä puuvillainen hame päivittäiseen käyttöön silloin, kun ei matkusteta.

T-paitoja neljä kappaletta, laadukasta ekologista puuvillaa ja ohutta merinovillaa, joka on ihanan viileä ja hengittävä materiaali.

Pitkähihainen pusero, silkkiä.

Viileämpien kelien varalta fleece-takki sekä pitkä aluskerrasto hieman paksummasta merinovillasta. Tuo aluskerrasto oli ihan ensimmäisenä mielessä miettiessäni matkavaatetusta. Viime syksyn matkalla tuli vilu, sillä Laosin ja Vietnamin vuoristoalueilla lämpötila laski illalla kymmenen asteen hujakoille ja siinä rupesi kaipaamaan lämmintä päälle – jota minulla ei silloin mukana ollut.

Yöpaita – eihän sitä tiedä jos joskus joutuu yhteismajoitukseen.

Urheilutoppi ja lyhytlahkeiset jumppapökät. Minulla on matkaläppärilläni muutama joogavideo ja aion ruveta taas jossain vaiheessa joogaamaan.

Hupullinen polvien alapuolelle ulottuva sadeviitta kaatosateiden varalle. En ole testannut, mutta luulenpa rinkankin sopivan tämän viitan alle.

Lentosukat ja kaksi paria vaellussukkia, sekä ohuita alussukkia että niiden päälle laitettavia paksumpia sukkia.

Alusvaatteissa pitsikkyys ja seksikkyys on jätetty kotiin ja vain käytännöllisyys otettu mukaan. Hörhelöt ja kaarituet on vaihdettu urheilumalleihin ja puuvillaan ja merinovillaan. Mukana on viidet alushousut ja kahdet urheilurintaliivit.

Kahdet bikinit, lierihattu suojaamaan auringolta ja säilytyspussi pienille vaatekappaleille, jotta pysyy repun sisältö paremmin järjestyksessä.

Jalkineet

Vaelluskengät toimivat sekä kylmässä että kuumassa ja kaikenlaisessa maastossa. Ovat varsin painavat kantaa, joten matkustettaessa nämä pidetään jalassa.

Sandaalit ovat sitten muutoin kuin tien päällä ollessa jokapäiväiset jalkineet. Paksu ja tukeva pohja ja pelkkää muovia, joten eivät ole vedestä moksiskaan. Sopivat siis hyvin sadekauteenkin eikä tarvitse ottaa pois jalasta puroja ylitettäessä.

Suojapussi sandaaleille, jotteivat sotke muita tavaroita repussa.

Nukkumis- yms varusteita

Untuvamakuupussi +15 asteeseen asti. Untuvan saa mytättyä todella pieneen tilaan.

Silkkilakanamakuupussi, jossa myös tyynynpäällinen.

Hyönteiskarkoitteella impregnoitu hyttysverkko. Aivan ehdoton suojavarustus malaria-alueilla, mutta käyttökelpoinen missä tahansa pitämään öiset hörriäiset loitommalla. Helppo ripustaa kattoon joko verkon kiinnikkeissä olevalla koukulla tai koukullisella joustonarulla eli mustekalalla.

Joogamatto joogatreeneihin ja käy hätätilassa myös nukkumisalustana.

Kokoontaiteltava pehmustettu istuinalusta. Oli hyödyllinen viime syksyn matkalla. Ei ole mitenkään epätavallista, että joutuu odottelemaan milloin mitäkin ja kaikki paikat ovat pölyssä, joten mihinkään ei voi istua likaamatta vaatteitaan. Paikalliset istuskelevat perin kevyen näköisesti kyykyssä, mutta se vaatii jonkin verran harjoittelua. Oudokseltaan siinä asennossa pidempään oleminen käy yllättävän paljon voimille.

Puuvillaharsosta itse ommeltu ja värjätty iso kylpypyyhe. Harso on hyvä materiaali tähän tarkoitukseen: imee kuin sieni, kuivuu nopeasti, on kevyt ja vie kokoonsa nähden vähän tilaa.

Muuta sekalaista varustusta

30 litran vesitiivis pussi. En tiedä mihin tätä tarvitaan, mutta tuntui hyvältä idealta ottaa mukaan.

Repun suojapussi. Suojaa sateelta ja pölyltä. Pikkubusseilla matkustettaessa matkatavarat saatetaan lastata katolle ja kuivan hiekkatiepätkän jälkeen kaikki on aivan hiekkapölyssä. Opin tämän viime reissulla, kun matkalaukkuni kaikki röörit menivät täyteen hiekkaa ja ulosvedettävä vetokahva jumittui alas-asentoon.

Repun olkaimeen kiinnitettävä suljettava pikkupussi. Avaimille, puhelimelle, käteiselle ym pikkutilpehöörille, jotta ne saa kätevästi esiin tarvitsematta laskea rinkkaa selästä.

Kangaskassi ja muovipussi. Kokemukseni mukaan Aasiassa muovipussit ovat todella surkeita. Laatu on suurin piirtein samaa kuin meikäläisissä sinisissä roskapusseissa eli ei kestä mitään.

Otsalamppu, taskulamppu ja kaksi heijastinpantaa. Kun etelän mailla on pimeää, niin siellä on sitten todella pimeää. Valosaastetta ei maaseudulla ole, katuvalaistusta ei ole edes kaikilla kaduiksi kutsuttavilla pätkillä ja liikenne on meikäläisittäin katsottuna kaoottista. Silloin on syytä nähdä ja näkyä. Kaikkialla ei ole sähköjä. On kyliä, joissa generaattori on päällä tietyt tunnit alkuillasta ja sen jälkeen on säkkipimeää. AA- ja AAA-paristoilla toimivat laitteet ovat parempia kuin nappiparistoilla toimivat, sillä tavallisia paristoja saa jokaisesta markkinakojusta. Heijastinpanta on helppo pyöräyttää rinkan remmeihin tai vaikkapa käsivarteen tai säären ympärille.

Vesitiivis kaulakotelo. Ilman seuraakin rannalla ollessa voi mennä uimaan, kun ei tarvitse jättää arvotavaroita rannalle. Koteloon sopii käteinen, kortit ja avain.

Pyykkinaru, jossa koukut molemmissa päissä eli helppo kiinnittää minne vain. Pikkupyykin voi nipistää nyörin kierteiden väliin kiinni, joten pyykkipoikia ei tarvita.

Pyykkipussi likapyykille, jotta pysyy erillään puhtaista vaatteista.

Mustekala hyttysverkon ripustukseen ja muitakin käyttötarkoituksia löytynee ajan mittaan.

Reppuun kiinnitysremmejä sekä matkalaukun ympärille tarkoitettu kiinnitysremmi, jolla aion varmistaa reppuni ja siihen kiinnitettyjen nyssäköiden sidonnan lentomatkan ajaksi.

Ja taas pikkutavaroille oma pussinsa, jotta ne on helpompi pitää järjestyksessä ja löytää rinkasta.

Elektroniikka

Miniläppäri, suojapussi ja johto. USB-muistitikkuja kuvien tallentamiseen ja blogijuttujen siirtämiseen omalta koneelta.

Kamera, laturi, varapatteri ja suojakotelo.

Tunnuslukulaite nettipankkeiluun ja –shoppailuun.

Kännykkä – joka oletusarvoisesti tulee olemaan suljettuna, mutta varmuuden vuoksi mukana, jos tulisi tilanne, että on ihan pakko jonnekin soittaa. Laturi.

Kello, jossa myös päivyri. Voi olla ihan hyvä pysyä sen verran ajan tasalla, että tietää onko arki vai pyhä ja koska on aika lähteä uusimaan viisumia. Herätyskellollekin löytyy käyttöä, jos on aikaisia lähtöjä. Mukavana extrakilkkeenä kellossa on lämpömittari.

Lähtötunnelmia

1.10.2010 Välillä Porvoo-Helsinki

Kuura kimmelsi syysvehnän oraissa, etualalla hehkui syksynkeltainen vaahtera aamuauringon loisteessa. Edempänä lepäili vielä usvapeite yöpuullaan peltojen notkelmissa. Syksyn kirpeys. Hyvin nukuttu yö. Onnellinen olo ja iloinen mieli. Lähtöpäivän aamu.

”Eikö sinua jännitä?” Ei. En ole ehtinyt jännittämään. Ei ole ollut hiljaisia, yksinäisiä ja toimettomia hetkiä, jolloin ehtii kuulla miltä itsestä oikeasti tuntuu. Miten voikin kuukausi olla niin lyhyt aika? Sehän on yhtä pitkä aika kuin normipitkä vuoden pisin loma. Silloin pitäisi ehtiä tehdä kaikki mitä ei vuoden aikana muulloin ehdi. Toiveajattelua. Kuukausi ei riitä kuin vähän alkuun. Ehdin tehdä ehkä puolet siitä, mitä olin Suomen lomani aikana kaavaillut tekeväni. En ehtinyt tavata kaikkia, joita olin ajatellut tapaavani, en ehtinyt käymään kaikissa paikoissa, joissa olin suunnitellut käyväni, vaikka tuntuukin, että olin koko ajan menossa johonkin niin, että ehdin tuskin hengähtää välillä.                 

Istun linja-autossa matkalla kohti Helsinkiä. Nyt, kun mukana ei ole muita tavaroita kuin rinkka eikä matkassa muita vaatteita kuin reissuvaatteet, niin nyt lähtö tuntui jo siltä, että nyt minä sitten viimeinkin ihan oikeasti läksin matkaan – vaikka lento onkin vasta huomenaamusta. Eli ei tässä jäänyt mitään aikaa jännittämiseen. Pari kertaa on pienen hetken mielessä käynyt, että mitä ihmettä minä oikein olen tekemässä. Mutta muutama päivä sitten laskeutui sellainen tunne, että juuri nyt on hyvä lähteä, ihan oikea aika.

Monet ovat sanoneet, että kateeksi käy. Tällä viikolla sain kirjeen eräältä ystävältäni, joka täydensi tuon lauseen siihen pisteeseen, mihin asti moni ei ole sitä ajatellut tai on vain jättänyt sanomatta: ”Samalla kun olen kateellinen, olen kuitenkin helpottunut siitä, että se en ole minä.” En usko monenkaan kadehtivan itse matkaa ja haluavan tehdä samalla tavalla, mutta uskon monen kaipaavan jonkinlaista muutosta elämäänsä ja vapautta tehdä sitä mitä itse ihan oikeasti haluaisi. Tämä minun tapani on vain yksi tapa, mutta on niitä ihan varmasti muitakin – ja helpompia.

Asiat järjestyvät kun tekee oikeita asioita

22.9.2010 Myrskylä

Kesän lopulla tyhjentäessäni vinttikomeroani vastaani tuli vuosien varrella tekemäni asuntoremontin jäljiltä kassillinen tapettirullajämiä. Kysyin reiki-opettajaltani josko hän haluaisi ne materiaaliksi Veda-taidekursseilleen. Sovittiin, että jättäisin ne hänen tuttavansa luontaistuotekauppaan, josta hän voisi ne sitten hakea Göteborgissa käydessään.

En ollut koskaan aiemmin käynyt kyseisessä kaupassa, sillä se sijaitsi melko kaukana minun kotinurkiltani. Saapuessani paikalle kiinnitin heti ensimmäiseksi huomioni liikkeen ikkunassa olevaan Crearome-kylttiin. Olin pitkään harkinnut josko hankkisin setin ihovoiteiden valmistamiseen tarvittavia peruskemikaaleja. Olin käynyt kurssin jo jonkin aikaa sitten, mutten koskaan tullut hankkineeksi materiaaleja kotiin. Suomeen palattuani ehkä kestäisi ennen kuin löytäisin mistä hankkia kyseisiä vastaavanlaatuisia kemikaaleja, joten olisi hyvä jos oudoimmat ja välttämättömimmät tarvikkeet olisivat minulla jo valmiina.

Siinä ostoksia tehdessäni meille tuli liikkeen omistajan kanssa puhetta elämänmuutoksista ja kerroin olevani lähdössä pitkälle matkalle ja suuntaavani alkajaisiksi Kambodzaan. ”Kuinka ollakaan. Minun veljelläni on siellä talo ja hän vuokraa sieltä sänkypaikkoja.” Hymyilin ja vastasin ”Kyllä, kiitos”.

En ollut vielä ehtinyt etsiä mitään majoituspaikkaa enkä miettiä mihin päin Kambodzaa asettuisin. Ehkä olin jopa ajatellut jättää sen siihen hetkeen, kun olisin laskeutunut Phnom Penhiin ja sitten vain suunnannut sinne minne nenä näyttää. Olin kuitenkin kehitellyt mieleeni kuvan siitä miten matkani alkuun haluaisin asua. Minulla oli mielikuva jostakin lämpimän maan takahikiästä, jossa ei olisi turisteja eikä kukaan tyrkyttäisi minulle mitään helyrihkamaa tai massagemassagehierontaa. Paikasta, jossa ihmiset turistien poissaolosta johtuen olisivat vielä aidosti ystävällisiä ja uteliaita vieraista. Elämästä pienessä kylässä, jossa tekisin päivittäiset ruokaostokseni paikallisilla markkinoilla ja asumisesta siten, että voisin halutessani myös itse laittaa ruokani. Ennen kaikkea olen kaivannut kiireettömyyttä ja rauhallista ympäristöä vailla kaupungin ja kaikenlaisen turhan hänslingin impulsseja. Paikkaa, jossa voisin vain olla ja saisin levätä ja toipua.

Siinä se kaikki aivan odottamatta ojennettiin minulle luontaistuotekaupan tiskin takaa. Muutamaa viikkoa, sähköpostia ja puhelua myöhemmin minulla oli ensimmäisen kuukauden vuokra maksettuna ja avainnippu näpeissäni. Talo on juuri sitä mitä olin matkani alkuun ajatellutkin. Se sijaitsee pienen Reamin kylän laitamilla sivussa turistialueista. Ylimääräisenä bonuksena on sijainti rannikolla ja kansallispuiston kupeessa sekä välittömässä läheisyydessä oleva rivi rantaravintoloita joissa voi nautiskella mereneläviä bambukatoksen katveessa. Googlettamalla ei Reamin kylästä löydy mitään ja se on hyvän lomapaikan merkki se.

Talossa vesi tulee ja menee. Sähköt on alueelle vedetty hiljattain, mutta niiden toiminnassa kuuluu olevan vielä jotakin häiriöitä. Omistaja itse ei ole paikalla juuri nyt, mutta viimeisimmät Kambodzan terveiset kertovat katolle pudonneen kookospähkinän ja tehneen siihen reiän.

Pakko lähteä

22.9.2010 Myrskylä

Matkakuume iski alkuvuodesta 2009. Halusin lomalle kaikesta. Viimeiset vuodet olivat olleet raskaita ja halusin pois. Regressioterapeuttikoulutuksen ja läjän ihmisen tunne-elämää käsittelevien kirjojen myötä oli jäänyt tavaksi jatkuva itsen ja omien reaktioiden ja käyttäytymisen tarkkailu ja analysointi ja tunne-elämän pohjamutien kaivaminen. Halusin lomaa jo omasta itsestänikin, pois johonkin ihan toiseen ympäristöön.

Tunsin vetoa Aasiaan. Kiinan muuri, Kielletty kaupunki, Peking, Shanghai, Hong Kong ja shoppailuparatiisit oli jo nähty ja turismin ja kaupallisuuden sijaan halusin nähdä maaseutua. Halusin nähdä miten ihmiset oikeasti elävät ja kokea miltä tuntuu jalkautua aitoon ympäristöön ja kulkea luonnossa.

Pohdin patikkaretkeä jossain Himalajalla ensimmäisenä vaihtoehtona, mutta totesin sitten, että terveyteni ei tällä hetkellä olisi riittävä fyysisesti raskaaseen matkaan eikä varsinkaan korkeassa ilmanalassa. Sitä paitsi en pidä kylmästä. Vähän etelämmäs siis. Jonnekin missä tyypillisesti syödään riisiä ja kasviksia ja kalaa, jotka sopivat tämän hetkiseen ruokavaliooni, ja mielellään buddhalaisen kulttuurin maihin.

Eräänä keväisenä perjantaina ollessani kioskilla lataamassa bussikorttiani nappasin hetken mielijohteesta mukaani Vagabond-lehden. Selailin sitä seuraavana iltana ja silmiini osui ”Göteborgin Matkamessut”. Ne olisivat nyt tänä viikonloppuna eli huomisen vielä! Siis messuille heti seuraavana aamuna niin pian kuin ne avasivat ovensa. Aikaa messuiluun oli käytössäni niukasti joten suuntasin suoraa päätä kaukomatkaosastolle ja jätin kaiken muun ei-oleellisena väliin.

Tulin ensimmäisenä matkatoimisto Läs och Res:n osastolle. Kerroin mitä matkaltani halusin ja heillä olikin minun kuvaukseeni sopiva ihan uusi matka. Syksyllä järjestettäisiin ensimmäistä kertaa kuukauden mittainen kiertomatka Kiinaan, Laosiin ja Vietnamiin, jossa olisi sekä patikkaosuuksia että matkustettaisiin pätkiä bussilla, junalla ja jokiveneellä. Olisin ihan yhtä hyvin voinut tuon jälkeen lähteä pois messuilta, sillä koko kaukomatkaosastolla ei ollut mitään muuta, joka olisi tuntunut yhtä oikealta kuin juuri tuo matka.

Nautin matkasta. Jotkut ryhmästämme jäivät vielä kiertelemään Kaakkois-Aasian niemimaata omin päin yhteisen matkamme päätyttyä. Minäkin olisin halunnut jäädä. Tunsin halua ilmoittaa pomolleni, että en tule enää takaisin ja vain jäädä tuonne reissun päälle. Mutta eihän sitä elämäänsä passaa niin perin juurin sotkea. Rahatkin olisivat loppuneet varsin pian. Velvollisuudet kutsuivat ja palasin kiltisti kotiin ja sorvin ääreen.

Mutta kipinä jäi. Sisälläni voimistui tunne siitä, että näin se on tehtävä: jätettävä kaikki ja lähdettävä. Ajatus tyhjän päälle hyppäämisestä oli mahdoton. Laskeskelin paljonko minun olisi voitettava lotossa, jotta voisin jättää työni, tulla toimeen muutaman vuoden maailmalla ja vielä turvata matkan jälkeisen tulevaisuuteni kotimaassa siksi aikaa, kunnes varmasti olisin löytänyt uuden tulonlähteen.

Tarvittava lottopottisumma pieneni pienenemistään laskelmissani ja lopulta mitään lottovoittoa ei enää tarvittukaan. Pari kuukautta asiaa prosessoituani tyhjän päälle hyppäämisen pelko vaihtui uskoksi siihen, että lähteminen on ainoa oikea tapa ja että kyllä Elämä järjestää minulle uuden alun, kun palaan Suomeen matkan jälkeen. Tunsin, että minun kuuluu luopua kaikesta ja lähteä matkalle ja että tuolla matkalla löytäisin jotain. Nimenomaan tunne jonkin löytämisestä oli päällimmäisenä.

Niin sitten jätin työni toukokuussa 2010, pistin asuntoni myyntiin ja ostin umpimähkään menolipun Kambodzaan lokakuun alkuun. Päätin aloittaa Kambodzasta, koska viime syksyn matkallani Laosissa ja Vietnamissa oli välillä kylmääkin ja Kambodza eteläisempänä maana olisi varmaan miellyttävän lämmin oleskella talven yli. Paluulippua ei ole, ei etukäteen määriteltyä paluupäivämäärää tai edes vuotta, eikä myöskään mitään tiettyä matkasuunnitelmaa.

Kyllä Elämä järjestää

17.9.2010 Myrskylä

En laske burn outiani käännekohdaksi ja uuden aluksi, vaan kulkuni kohti muutosta alkoi jo ennen sitä. Burn out oli vain yksi vaihe matkalla, tosin varsin merkityksellinen. Kaikkea sitä ihmisen pitääkin käydä läpi ja kestää kypsyäkseen ja hankkiakseen tarvittavat kokemukset. Jotkut pääsevät helpommalla, kovapäisemmille on sitten varattu vahvemmat lääkkeet.

Kulissit ropisivat rytinällä alas ja maailma aukeni. Vanha menetti merkityksensä, joten piti ruveta hakemaan uutta. Diplomi-insinööri lähti vaihtamaan teknisestä huuhaahan. Otin osa-aikaista opintovapaata ja uudelleenkouluttauduin työni ohessa. Hankin ja sain tietoa ja valmiuksia asioista joita en aiemmin ollut edes ajatellut olevan olemassa. Tartuin tilaisuuksiin, jotka kohdalleni tulivat. Luin, koin, kokeilin, opin ja ymmärsin.

Pitkään mietin, että miten siirtymä päivätyöstäni siihen uuteen elämääni oikein mahtaisi suttaantua. Ei palkkatyötä jätetä noin vain ja avata oman firman ovia ja anneta asiakasvirran valua sisään. Ajattelin, että pikkuhiljaa siirtyisin tekemään enemmän ja enemmän omaa ja lopulta voisin jättää palkkatyöni kokonaan. Niinhän minä luulin. Perustin oman toiminimenkin jo, mutta jaksaminen ei koskaan riittänyt sen toiminnan kehittämiseen, olin liian väsynyt.

Elämällä on fantastinen mielikuvitus. Se pesee minun rajoittuneen käsityskykyni mennen tullen. Siksi olenkin lakannut suunnittelemasta ja speksaamasta tulevien yksityiskohtia. Lähden tilanteisiin ja tapahtumiin vailla ennakko-odotuksia siitä mitä rataa haluaisin asioiden kulkevan. Olen huomannut, että näin vältän pettymykset ja että saan paljon enemmän kuin koskaan olisin edes osannutkaan toivoa.

Uskon Elämän olevan paitsi huumorintajuinen ja rikas mielikuvitukseltaan, niin myös älykäs ja tarkoituksenmukainen. Luotin ja luotan siihen, että kaikella läpikäymälläni on jokin merkitys ja että se kaikki menisi hukkaan mikäli tarkoituksena olisi, että vain palaisin vanhan työpöytäni ääreen ja jatkaisin siitä mihin syksyllä 2005 ennen burn outiani jäin. Siksi olen koko ajan uskonut, että siirtymiseni johonkin uuteen järjestyy. Että Elämä järjestää sen puolestani ja järjestää tavalla, jota en itse edes osaa kuvitella. Näiden vuosien aikana olen mielenkiinnolla odottanut, että koska ja miten se tapahtuu.

Kaipuu maalle alkoi hiipiä minuun syksyllä 2007 ja on kasvanut ja voimistunut hiljalleen. Tosin heti alusta alkaen tunsin, että maallemuuttoni ei ole ajankohtainen niin kauan kuin minun on käytävä töissä. Minä en rupea siihen joka-aamuiseen työmatkasouviin, jossa noustaan ylös jo ennen kukon laulua, raahaudutaan ulos pimeään ja pakkaseen raaputtamaan auton ikkunoita puhtaaksi ja ajetaan kaupunkiin ruuhkaan ja töihin. Ei. Minä muutan maalle vasta sitten, kun olen valmis tekemään omia juttujani ja hankkimaan toimeentuloni niillä.

Muutettuani Göteborgiin minulta alussa kysyttiin usein, että aionko joskus palata takaisin Suomeen. Ei minulla ollut sellaisia ajatuksia. Minun elämäni oli nyt tässä ja se siitä. Kuinka minä voisin tietää mitä tapahtuisi muutaman vuoden kuluttua tai joskus, enhän ollut tiennyt muuttavani Ruotsiinkaan ennen kuin vasta reilut puoli vuotta ennen muuttoa.

Ajatus Suomeen paluusta junttautui mieleeni huomattavasti vauhdikkaammin kuin maallemuuttohaikailut. Luulen jopa muistavani sen hetken. Se tapahtui viime kesänä ollessani metsässä poimimassa mustikoita. Ikävä takaisin Suomeen iski. Rupesin kaipaamaan vanhoja kavereitani, mökkielämää, kesäiltoja järven rannalla, varpaiden huljuttelemista järvessä laiturin reunalla istuen, mattopyykkäämistä ja ennen kaikkea kommunikoinnin helppoutta omalla äidinkielellä. Se suuri kysymys oli, että miten minä hoitaisin itseni takaisin Suomeen ja ennen kaikkea miten taas päästä uuden elämän alkuun. Uusia eväitäni en vielä tunne olevani täysin valmis käyttämään, mutta vanhoilla en enää uutta alkua lähde käynnistämään.

Suomessa taas

8.9.2010 Espoo

Jo parin päivän kuluttua totesin, etten pidä pääkaupunkiseudusta. Täällä on rumaa. Massa-asumista, väyliä ja liittymiä, autojonoja, Länsiväylän varren laatikkotaloja, ilmeettömiä ihmisiä. Tänne en ikinä muuta asumaan. En halua asettua ihmissäilöön kerrostalokasarmiin, en vääntäytyä pimeinä ja kylminä aamuina kaupungin ruuhkaan antaakseni päivittäisen työpanokseni kasvottomalle suuryritykselle ja täyttääkseni osakkeenomistajien pohjattomia salkkuja.

Illansuussa sama ihmisvirta palaa samaa reittiä takaisin. Kiiruhtaa työpäivän jälkeen kotiin nauttiakseen siitä muutamasta tunnista vapaa-aikaa illassa, siitä mikä yli jää työmatkasta, kaupassa käynnistä ja muista välttämättömistä arkiaskareista. Arjessa odotetaan viikonloppua, sunnuntai-iltana tympäisee ajatus maanantaiaamusta ja edessä olevasta kokonaisesta työviikosta.

Sama kuvio toistuu vuodesta toiseen ja sitä ajattelee, että tätäkö muka pitäisi jaksaa vielä 25 vuotta ennen kuin pääsee eläkkeelle. Korkeasti koulutetut nelikymppiset uraputkessaan. Vaihteleva työ, uusia haasteita. Muka. Ja katit. Ei se työ mitään vaihtelevaa ole, vaikka se siltä päällisin puolin saattaakin näyttää. Muka tulee uusia tuotteita, uusia asiakkaita, uusia prosesseja. Kuitenkin se on kaikki sitä samaa. Vanha toistuu taas, vain hieman uudenlaiseen peiteasuun verhoutuneena. Kuitenkin ne ovat ne samat jaaritukset, jarrut ja pullonkaulat. Samat virheet aikataulutuksessa, projektien suunnittelussa ja kommunikoinnissa. Sama kiire joka kerta, aina ollaan myöhässä jo ennen kuin on edes aloitettu.

Olen nähnyt sen pyörän pyörähtävän ympäri erinäisiä kertoja viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Astuin ulos siitä pyörästä, katsoin sitä sirkusta ulkopuolelta ja näin miten hamsterit juoksivat vauhtipyörässään. Ympäri ympäri uudestaan ja uudestaan ja taas. Näin sen  bisnestouhun epätodellisuuden enkä halua siihen mukaan enää ikinä.

Minä pidin Göteborgista. Sen vihreydestä, puistoista, suurista tammista ja Slottskogenin valtavista alppiruusuista. Pidin merestä, sen kirkkaasta suolaisesta vedestä ja antimista; äyriäisistä ja runsaista kalatiskeistä. Pidin keskustan kanavista, 1800-luvun koristeellisista kivitaloista, pikkukaduista, kahviloista, kodikkaasta tunnelmasta ja raitiovaunuista. Pidin sen kirjavasta katukuvasta ja kielten sekamelskasta, ystävällisyydestä ja huomaavaisuudesta. Ihmiset katsoivat takaisin, hymyilivät, nyökkäsivät tervehdykseksi. Tuntemattomatkin juttelivat toisilleen pysäkillä odottaessa, ratikassa, hississä. Vähän jäi ikävä sitä kaikkea, mutta ikävämpi tuli muualle. Tuli aika palata kotiin.

Tosin ei minulla mitään kotia nyt ole, vaan vietän matkalaukkuelämää. Keväällä heittäydyin työttömäksi ja nyt vielä kodittomaksikin. Näin vapaaksi en ole itseäni tuntenut ikinä. Hiacessa ei suuren suurta muuttokuormaa kuljeteta ja tuntui vain hyvältä siivota pois kaikki. Paljon turhaa sitä ihminen retuuttaa mukanaan. Lehtiä, kirjoja, kirjeitä ja kortteja joita ei kuitenkaan enää koskaan uudelleen lue, vaatteita joita ei koskaan enää pidä, kulhoja, kuppeja ja kippoja joita ei koskaan käytä.

Mietin omaisuuttani läpikäydessäni, että mikä siitä mitä omistan on oikeasti tärkeää ja totesin, että se oikeasti tärkeähän kulkee minussa mukanani; se on kaikki se, mitä olen kokenut, opiskellut ja oppinut. Se on todellinen pääomani. Kaikki materia on vain olemista ja elämistä ilahduttamaan ja helpottamaan ja siis korvattavissa.

Minä haluan maalle asumaan. Pidin minä kaupungistakin, mutta sitten vain kaikki muuttui. Ihan kuin joku olisi kaukosäätimellä vaihtanut kanavaa minussa. Tulivat toiset arvot, toiset tavoitteet. Toisenlainen elämä. Ei minun elämässäni oikeastaan mitään vikaa ollut. Minulla oli hyvä asunto hyvällä asuinalueella, hyvä työ, joka oli kohtuuhyvin palkattu ja työpaikkana varma ja turvallinen. Vietin vapaata ja itsenäistä sinkkuelämää vailla muita velvoitteita kuin oma itseni. Sain tehdä mitä halusin. Sitten se kaikki olikin vain niin vailla merkitystä. Halusin jotain muuta, jotain enemmän.

Pitkään minä etsin saadakseni selville, että mitä minä elämältä oikeasti haluan. Ei se ole mikään yksinkertainen kysymys. Mutta niinhän sitä sanotaan, että etsivä löytää ja kyllä se pitää paikkansa. Minulle hahmottui esiin unelma, visio siitä miten haluan olla ja elää ja missä ja kenen kanssa.