Sielun synkkä yö – Själens mörka natt

WIN_20151122_195606Minä, joka en koskaan maalaa, maalasin nyt. Teknisesti ottaen pelkkä töherrys, mutta oikeaoppisia siveltimenvetoja tärkeämpää tuossa onkin tunnelma, jonka kuvaamisessa mielestäni onnistuin loistavasti. Se avautunee, kun hoksaa kuvasta hahmon, joka tuota yötään läpi käy. Universumi on yhtä vakaa, sees ja ikuinen kuin aina ennenkin. Sielun synkkä yö on helvetti, joka koskettaa vain kokijaansa.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja tässä syy hiljaisuuteeni. En kerta kaikkiaan ole jaksanut kirjoittaa vaikka aiheita on ja mielikin olisi välillä tehnyt. Ihan hyviäkin kuulumisia on sitä paitsi kerrottavana.

Muistatteko muuten uneni suosta ja linnunpojista?

 

Kirjaesittely: Suoliston salaisuus

Giulia Enders: Suoliston salaisuus, Otava 2015, ISBN 978-951-1-28569-4

Aivan loistava kirja. Jos ei vastaavaa ole aiemmin kirjoitettu niin voin vain sanoa, että oli jo aika. Vakavasta aiheesta on kerrottu hauskasti ja elävästi ja tieteellinen asia muokattu tavallisellekin tallaajalle käyväksi viihteeksi. Suosittelen kaikille niille, jotka eivät vielä kiinnitä huomiota siihen, mitä suustaan alas laittavat kuin myös niille, jotka niin tekevät, mutta joita siitä huolimatta vaivaavat mitkä tahansa vatsavaivat ripulista ummetukseen, närästys, ärtynyt suoli mutta myös allergiat, väsymys tai suoranainen uupumus, toistuvat infektiot, ihosairaudet, eri asteiset masennusoireet tai oikeastaan melkein mikä tahansa

Giulia Enders on Frankfurt am Mainin mikrobiologian ja sairaalahygienian laitoksella tohtorin väitöskirjaansa valmisteleva lääketieteen opiskelija. Hänen kiinnostuksensa alaa kohtaan juontaa hänen omista suolistoperäisistä ongelmistaan, jotka alkoivat jo lapsena. Alettuaan hoitaa iho-ongelmiaan suolisto- eikä ihosairauksina ja saatuaan niihin tällä tavoin avun, päätti hän lähteä opiskelemaan lääketiedettä.

Giulia valottaa sitä, missä lääketiede ja tieteellinen tutkimus suolistobakteereista ja niiden vaikutuksesta ihmisen terveyteen tänä päivänä menee. Aika alkutekijöissä ollaan. Aihe on tieteellisen tutkimuksen kohteena verrattain uusi ja hyvin moniselkoinen: bakteereita on suolistossamme miljardeja ja niissä satoja eri lajeja, bakteeriprofiilimme on muuntuva ja se on meillä jokaisella oman laisensa kuin sormenjälkemme.

Kirjassa kerrotaan, miten suolistolla on oma hermostonsa ja miten sieltä on suora yhteys aivoihin. Bakteerit vaikuttavat mielialaan ja jopa käyttäytymiseen, sillä suolisto ja aivot ovat jatkuvassa yhteistyössä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on esimerkiksi se, että 95% elimistön omasta serotoniinista valmistetaan suolistossa. Omien kokemusteni perusteella olen tiennyt jo kauan, että masennusoireet tulevat suolistosta ja olen iloinen siitä, että nyt tiede alkaa viimeinkin tuoda samaa sanomaa. Koska psyykelääkkeiden syömiseen ja psyykkisten häiriöiden diagnoosiviidakkoon on näyttänyt tulleen suoranainen tuputuskulttuuri ja minäkin olen saanut kuulla olevani varmaan bipolaarinen tai vähintäänkin ihan vain tavismasentunut, olen jättänyt aiheesta kertomisen siksi, kunnes voin sanoa tämän ruljanssin olevan ohi. Mutta nyt onneksi saan tukea virallisen totuuden taholta, sillä tutkimukset osoittavat samaa. Tämä on niin keskeinen ja yhteiskunnallisesti merkityksellinen asia, että kerron ajatuksiani siitä sekä omista kokemuksistani ja tuntemuksistani myöhemmin ihan omana postauksenaan.

Se ei liene enää vieras asia juuri kenellekään, että immuunipuolustuksemme sijaitsee suurimmilta osin suolistossa. Itse asiassa 80%:sti, sanoo Giulia. Hän kuvaa, miten tuo immuunipuolustus bakteerien avulla lapsen ensimmäisinä vuosina rakentuu. Siinä olennaisia ovat alatiesynnytys, jolloin lapsi saa äitinsä emättimestä ensimmäisen suojaavan maitohappobakteeripeitteen iholleen, sekä imetys, joka vahvistaa lapsen suolistoflooraa. Kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana lapsen immuunipuolustusta kouluttavat bakteerit, joita lapsi saa niistä moninaisista esineistä ja lattialle pudonneista roskista, joita suuhunsa laittaa, perheen lemmikkien pussailusta ja niin edelleen. Voimme vain kuvitella, miten käy jos äidin suolisto ja oma bakteerikanta ei ole kunnossa. Myös nykyinen valmisruoka on steriiliä eikä anna bakteeritäydennystä siten kuin kotiruoka. Mikrossa sitten tapetaan loputkin.

Kirjassa kerrotaan hyvistä ja pahoista bakteereista ja että sekään ei ole niin yksinkertaista ja mustavalkoista. Mikrobit osallistuvat ruoan sulamattomien ainesosien pilkkomiseen, valmistavat meille vitamiineja ja muita ravinteita ja hävittävät tiettyjä myrkkyjä. Puhutaan myös resistenteistä bakteerikannoista ja antibioottien vaikutuksesta suolistoflooraan – niin suoraan itse syötynä kuin välillisesti tuotantoeläinten lihan kautta saatuna. Käsitellään muun muassa myös kolesterolikysymystä, allergioita, hygieniaa, yleisimpiä loisia sekä probioottien käyttöä ja prebioottien merkitystä ja mitä ne ovat.

Eräs maininta kirjassa on minulle erityisen omakohtainen: ”Varsinkaan ne ihmiset, joiden maksan toiminnassa on ongelmia, eivät pysty enää kovin hyvin neutraloimaan huonojen bakteerien haitallisia aineita ja tuntevat sen joskus myös nahoissaan. Bakteerimyrkyillä on erilaisia vaikutuksia väsymyksestä vapinaan ja koomaan asti.” Juuri noin se on.

Uusia tuulia

Hei taas pitkästä aikaa. Ensinnäkin pahoitteluni kommentteihinne vastaamattomuudesta. Jostakin syystä ilmoitukset uusista kommenteista lakkasivat tulemasta blogipostiini enkä pitkään aikaan ymmärtänyt hiljaisuutta ihmetellä, kun en ollut aikoihin blogiakaan päivittänyt. Menin sitten viimein katsomaan tilannetta blogiohjauksen puolelta ja nyt olen vastannut kaikkiin, joissa oli kysymyksiä tai joihin katsoin muutoin vastauksen olevan paikallaan. Joillekin olen laittanut sähköpostia ihan henkilökohtaisesti.

Loppuvuoden tosiaan harrastin baarinpitoa vielä lauantaiaukioloilla ja ne olivatkin oikein mukavia päiviä. Ihmisiä kävi ihan kivasti, mökkiläisiäkin oli vielä pitkälle vuoden lopulle, kun lumet tulivat niin myöhään. Ei ollut liian kiirus, vaan ehdin mukavasti itsekin istua alas rupattelemaan tai pelaamaan biljardia. Uutena vuotena oli sitten päättäjäiset ja siitä illasta jäi oikein lämpimät muistot. Olin etukäteen vähän pelännyt tuota iltaa ja että itkeä vollotan kaikista hyvästeistä, mutta olinkin ilmeisesti surrut baarin lopettamisen jo etukäteen ja olo oli vain helpottunut. Oli oikea aika lopettaa. Mietiskelin semmoista, miten paljon helpompi on jättää jokin vanha, kun on jo jotakin uutta tilalle, johon siirtyä, mutta pelkkä luopuminen on paljon raskaampaa.

Viime kuun lopulla aloin sitten laitella työhakemuksia. Katsoin työvoimatoimiston avoimia paikkoja ja ihan vain googlailin sopivia yrityksiä ja laitoin heille sähköpostia. Kysyin, että tarvitsevatko henkilökuntaa ja liitteeksi cv ja hakukirje. Nyt minulla on jo työpaikka alustavasti puhelimitse sovittuna. Suuntana on Vöyri ja olen tästä aivan innoissani. Sijainti on täysin minun makuuni: maaseudulla meren äärellä ja niin asuin- kuin työympäristönäkin vaikuttaa juuri sellaiselta, jossa haluan olla ja tuntuu niin oikealta. Työ on toiveideni mukaisesti ensin kesätyö ja sitten mahdollisesti jotain satunnaista silloin tällöin ja teen heille työtä yrittäjänä eli vuokraan itse itseäni. Osa-aikaisuus antaa minulle mahdollisuuden kehittää samalla omaa toimintaani eli sitä, mistä olen jo pitkään haaveillut ja jota kohti olen matkani jo vuosia sitten suunnannut. Jossain vaiheessa aion myös kirjoittaa kirjan tästä sairastamisestani ja siihen ratkaisun löytämisestä ja ehkä jo ensi kesän jälkeen olen niin terve, että voin sanoa onnistuneeni ja ensi talvena kirjoitan. Nyt olen aloittanut asunnon etsinnän ja heti, kun löytyy, niin muutan. Haaveissa siintää vieläkin se talo maalta ja ehkä nyt olisi jo sen aika tulla.

Perheeni on kasvanut kahdella ihanalla kisulla. Elämääni sulostuttavat nyt maatiaiset Eetu ja Iida. Tuovat iloa ja hyvää mieltä joka päivälle ja välillä oikein kunnon naurutkin. Kerron heistä molemmista lisää sitten vielä ihan erikseen. Muutto on kissoille iso stressi ja heidänkin takiaan toivon nyt löytäväni kerralla sen oikean paikan eli oman talon jostain haja-asutusalueelta, jotta pääsevät sitten kulkemaan ulkona ja viettämään oikeaa kissanelämää, johon tietenkin kuuluu hiirien metsästäminen ja luonnon ihmeiden tutkiminen.

Vointi on ollut kohtalainen. Toisaalta tunnen selvästi toipuvani ihan vauhdilla, toisaalta olen ollut väsyneempi kuin olisin luullut olevani. Mutta luulen löytäneeni siihen ainakin yhden syyn. Ruokavalionihan on edelleen hyvin rajoittunut ja olen sen saanut viilattua nyt sellaiseen kuntoon, että kun siinä pysyn, niin se ei aiheuta minulle väsymystä. Mutta silloin tällöin olen keksivinäni siihen jotain uutta ja kokeilen sen sopivuutta. Välillä kestää kauemmin tajuta, että jokin ei sovikaan ja väsymys on hiljalleen hiipinyt päälle, välillä taas seuraukset ovat rajut ja välittömät, mutta noita viimeksi mainittuja tiedän jo aika hyvin varoa. Minulta kysyttiin, että mitä syön nykyisin ja taidankin kirjoittaa siitä aiheesta ihan oman postauksensa.

Kuntosalilla olen käynyt, lähinnä ryhmäliikuntatunneilla. Pistin parhaani mukaan hanttiin personal trainer –tuntien ottamista, kun ajattelin, että osaan treenata itsekin ja tässä vaiheessa on ihan sama, mitä teen, kunhan jotain teen ja kaikki hyvältä tuntuva on kotiin päin enkä tarvitse mitään tsemppausta tai tiettyä kunto- tai ravinto-ohjelmaa. Fressin syksyisen ’kerää leimoja’ –palkintona olleen ilmaisen PT-tunnin jätin käyttämättä, mutta sitten eräs aikomani ryhmäliikuntatunti olikin peruuntunut ja tilalla PT:n pitämä keppijumppa. Se keppijumppa oli aivan erilainen kuin aiemmin kokeilemani ja sen aikana tajusin, mitä juuri oikein kohdistetut liikkeet voivat saada jumissa olevissa hartioissa aikaan. Oli kyllä niin makoisaa tuskaa, kun veri lähti kiertämään ja happea virtasi jumiutuneisiin lihaksiin. Näin otin PT-paketin ja ollaan tehty hartioita ja rintakehää avaavia ja koko selkää ja vatsaa vahvistavia liikkeitä. Tapaamme salilla kerran viikossa ja välissä teen harjoituksia 2-4 kertaa itse kotona tai salilla. Olen oivaltanut, miten minulla on ollut hartioissa aivan käyttämättömiä lihaksia, joihin minulla ei ole ollut edes mitään yhteyspiuhoja, että miten niitä liikutetaan. Keho on mestari kompensoimaan käyttämättömiä lihaksia ja saman näköisiä liikkeitä voi tehdä sitten käyttäen muita kehon osia. Olen pyöritellyt, venyttänyt, jumpannut, nostanut ja punnertanut ja saanut tuloksia aikaan. Olen löytänyt uusia lihaksia, päässyt siinä määrin eroon lonkkakivusta, että voin jo nukkua kummalla kyljellä vain, kädet nousevat paremmin ylös ja jaksan pitää niitä siellä, olen lisännyt painoja, venytykset eivät satu enää ja yksi tiukka iät ja ajat ollut nikamalukko napsahti auki. Vielä jatketaan ja olen todella motivoitunut tähän, kun olen tuntenut, miten paljon noin yksinkertaisilla harjoituksilla saa aikaan. Että suosittelen todellakin tällaista selkäremonttia kaikille selkä- ja hartiavaivaisille. Helpommalla ja halvemmalla pääsee kuin ramppaamalla vuosikausia fysioterapioissa ja kiropraktikoilla, leikkauksista puhumattakaan ja vain näin itse tehtynä selän kuntouttaminen antaa pysyvän avun. Ihan ilmaistahan se ei ole, mutta tämä on ollut varmasti yksi parhaimmista sijoituksistani ikinä ja tulee kantamaan pitkälle.

Muuta uutta oppia on ollut kansalaisopiston saumurikurssi, johon menin mukaan nyt vuodenvaihteesta. En ole koskaan ommellut ja jo pitkään on tehnyt mieli opetella edes sen verran, että osaisin jotain perusjuttuja tehdä itse. Työn alla on pyjama/oloasu ja viime kerralla sain sen siihen malliin, että saatoin jo vetää päälleni, vaikka kaulukset ja hihojen suut yms ovat vielä huolittelematta. Mutta kivalta tuntui: ihan itse tehty ja toimii.

Tässä onkin nyt puuhaa ihan riittämiin, kun muuttoa varten jo pakkailen tavaroita ja siivoilen taas turhia menemään. Kissat osallistuvat uteliaina pakkauspuuhiin. Iida varsinkin, joka mielellään menee istumaan kaikkiin koreihin, kulhoihin ja laatikoihin ja joka suorastaan rakastaa pahvin silppuamista.

Syyskuulumisia

Iskipä räkätauti ja oikein kuumeen kera. Onkin ensimmäinen kunnon flunssa, jonka muistan sitten sairastumiseni. Jalat ovat kuin hyytelöä. Kävin juuri kirjastoautolla ja varustauduin muutaman päivän linnoittautumiseen punkan pohjalle. Sikäli kuin jaksan edes lukea. Koko mennyt lokakuu baarikauden päättymisen jälkeen on ollut takkuinen. Suunnitelmissani oli alkaa treenata, kun pääsen baarinpidolta, että alan ulkoilemaan enemmän ja käymään taas salilla ryhmäliikuntatunneilla. Ehkä jaksaisin jo aloitella lihaskuntotreeniäkin. Alku lähtikin hyvin käyntiin, mutta sitten voimat vain hiipuivat hiipumistaan, kunnes aamuisin ylös ja liikkeelle pääseminen venyi taas tunneiksi ja päiväunet palasivat kuvioihin. Syy taisi löytyä viime viikolla: taas yksi hammas, joka oli tulehtunut juuresta ja jouduttiin poistamaan. Se oli varmaan muhinut viikkokausia ennen kuin kitalakeen nousi tulehduspesäkkeestä kielivä patti. Nyt sitten perään iski tämä flunssa ja lisäksi pahoin pelkään, että vielä ainakin yksi hammas odottaa poistovuoroaan.

Baarin suljin kesäkaudelta syyskuun lopussa ja sitten sain idean harrastaa baaria sen verran, että pidän loppuvuoden lauantaisin auki. Tuopahan vähän elämää meidän pienelle kylällemme ja saan itsekin tavata ihmisiä. Sitten se loppuu, kokonaan. Olen ilmoittanut, että sanon anniskelulupani irti vuodenvaihteesta enkä aio pitää baaria enää ensi kesänä.

Kesä oli hyvin on-off –tyyppinen. Kesäkuu oli surkea kylmien ilmojen takia. Kukapa viitsisi istua terassilla, kun lämmintä on kymmenen asteen tietämissä. Siinä opin yrittämisestä sen, miten on mahdollista, että joutuu maksamaan veroja vaikka tekisi tappiota. Kuukausi 60-tuntisia viikkoja lähes nollapalkalla, kun pitäähän paikalla olla kuitenkin ne luvatut aukioloajat. Sitten pamahtivat helteet päälle ja pitsat rupesivat tekemään kauppansa. Tänä kesänä minä olin se, joka hääri keittiössä helteellä pitsauunin vieressä. Tein lähes kaikki kesän pitsat itse. Vaikka olikin rankkaa, niin toisaalta olin ihan tyytyväinen siihen osaan: väänsin vain pitsaa eikä tarvinnut ajatella mitään. Toinen hoiti sitten tiskin takana myynnin ja anniskelun, pöytien siivoamisen ja tiskit. Sitten, kun koulut alkoivat, loppuivat helteet ja sen myötä myös kiire. Parasta kesässä olivat ihanat työntekijäni ja monet uudet pitsa-asiakkaat, jotka sanoivat tulleensa siksi, kun ”meille suositeltiin, että täällä on niin hyvät pitsat”.

Jo kesän alussa, kun mietin, että olisiko ensi kesä taas tätä samaa, niin tunsin, että ei ole. Se vain tuntui ajatuksenakin ihan väärältä. Tunnen, että minun on nyt aika jatkaa kohti unelmaani siitä omasta jutustani. Uskon minulla olevan paljon annettavaa muille kroonisesti uupuneille ja vatsaoireiden kanssa kamppaileville jos ja kun joskus saan itseni kuntoon. Lisäksi haluan sen taloni maalla, kanani ja kissani. Ehkä uskallan toivoa jopa perhettä.

Moni on kysynyt minulta, että minne lähden. En ole lähdössä minnekään, näillä näkymin. Tai en ollut ainakaan vielä silloin, kun päätökseni lopettamisesta tein. Nyt tajuan kuitenkin, että jonnekin tästä pitää muuttaa ennen kevättä. Jos baarille löytyy jatkaja, niin tässä seinän takana on liian meluista asua. Asuntooni kuuluvat kaikki terassiturinat, vessan lorinat ja keittiöstä kolinat. Puhumattakaan karaoke-illoista. Mitään konkreettisia suunnitelmia minulla ei siis vielä ole, mutta luulen tietäväni, mihin päin Suomea haluan suunnata. Minua vetää puoleensa ruotsinkielinen länsirannikko, syystä, jota en tiedä. Ruotsinkielinen länsirannikko sinällään on kuitenkin aika laaja alue ja tarkempi osoite puuttuu vielä.

Että tässä olisi nyt tarjolla jollekulle asunto ja työpaikka. Asuntona tämä ei ole ihan viihtyisimmästä päästä, mutta erittäin kätevä baarinpidon kannalta. Ympärivuotisena liiketilana tämä asunnonkin puoli olisi aivan loistava, mikäli olisi liiketoimintaa, jonka tähän voisi siirtää. Baaria voisi pitää sitten kesäharrastuksena. Mutta jonkinlaista elämäntapaintiaaniuttahan se vaatii, jotta sitä jaksaa vuodesta toiseen. Se antaa paljon, asiakaskunta on vakiintunutta ja täällä on mukavaa porukkaa, mukava yhteisö, mutta toisaalta se sen viiden, kuuden kuukauden aikana vaatii sinulta kaiken. Huippusesongin aikaan työviikot ovat 80-tuntisia ja mihinkään muuhun ei jää aikaa eikä jaksamista. Toki voi tehdä itse vähemmän ja teettää muilla enemmän, mutta se ei taas ole taloudellisesti enää mielekästä. Koko tämä kiinteistö on myös myytävänä ja kylämme saama Vuoden kylä 2014 –titteli kertoo jotakin siitä, että meillä on vireä kylä ja täällä on hyvä asua.

Kun hermoa kiristää

Istun saunamökin portailla ja katselen pienelle järvelle. Kuikka huutaa. Saunan pesässä puut poksuvat. Tämän hellejakson viimeinen ilta, sanoo säätiedotus. Huomenna hytistään alle kymmenessä asteessa. Juuri, kun viimeinkin sain baarin terassin kukkalaatikot maalattua, mullat ruukkuihin ja tänään näin ensimmäiset pienet taimet. Mutta ihan ei pitäisi yöt pakkasen puolelle mennä, joten kai ne hengissä kestävät.

Kävin tänään hermoratahieronnassa. Otan taas uuden hoitojakson ja nyt ymmärrän, miksi silloin pari vuotta sitten, heti amebakuurin jälkeen, menin hermoratahierontaan. Pari viikkoa sitten selästäni muljahti jotain paikoiltaan niin kuin silloinkin. Nyt ei onneksi yhtä pahasti ja apukin löytyi läheltä ja pian. En joutunut petiin, vaan pystyin kävelemään ja vääntäytymään autoon ja fysioterapeutille. Sain suosituksen Jorma Pulkkiselle Heinolaan ja hän onkin tosi pätevä.

Siinä, kun hän jutteli sympaticus-hermosta ja miten sympaattisen hermoston jatkuva aktivoituminen aiheuttaa väsymystä, korkeaa pulssia ja tihentynyttä virtsaamistarvetta, aloin muistella aikaa amebantappokuurilla ja heti sen jälkeen. Miten kaikki paikat olivat aivan jumissa ja selkäni meni, miten ihan rauhassakin paikallaan maaten sydän hakkasi niin että se tuntui tulevan rinnasta läpi ja miten en saanut nukuttua, kun tunnin, parin välein piti juosta vessassa. Nyt olen koko talven taistellut hiivaa vastaan ja saanut sitä kuolemaan. Olen kokenut siitä aika rankkojakin die off –oireita ja väsymykseni on ollut kroonista. Huolimatta talven ahkerasta sekä tavallisesta että IR-saunomisesta, avantouinnista, venyttelyistä, rauhallisesta joogasta ja grid-rullailusta kroppani on ollut kireä kuin viulunkieli. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että en toipunut viime kesän rasituksesta lainkaan.

Nämä saivat minut pohtimaan hermoston ja suoliston välistä vuorovaikutusta. Sen tiedän ja se tiedetään yleisesti, että autonomisen hermoston parasympaattisen eli ns. lepopuolen ollessa vallitseva se stimuloi ja säätelee ruoansulatuselimistön toimintaa. Sen aktiivisuus laskee, kun sympaattinen hermosto ottaa vallan, kuten käy, kun ollaan aktiivisia ja pitää toimia. Stressissä sympaattisen hermoston osuus on jatkuvasti ylikorostettuna ja siitä johtuen pitkäaikainen stressi aiheuttaa ruoansulatushäiriöitä ja vatsavaivoja, kuten esimerkiksi vatsahaavan. Tämä on tuttua juttua. Niin kuin myös se, että stressaantuneena ihminen ei hengitä kunnolla syvää palleahengitystä, vaan pinnallisesti keuhkojen yläosalla.

Mutta entäpä toisin päin, suoliston vaikutus hermostoon? Kun amebaa, muita loisia tai hiivaa äkillisesti kuolee suuressa määrin, vapautuu siitä elimistöön läjäpäin haitallisia aineita. Mutta niitä vapautuu jossain määrin koko ajan näiden eliöiden aineenvaihdunnasta. Kun ruokamassaa suolistossa hajottavat maitohappobakteereiden sijaan hiivat ja ruoka hajoamisen sijaan mätänee, syntyy mm. asetaldehydiä ja ammoniakkia. Ammoniakki tiedetään hermomyrkyksi.

Eli teoriani on, että suolistossa syntyy mätänemisessä ja hiivakäymisessä aineita, jotka stimuloivat sympaattista hermostoa parasympaattisen kustannuksella. Kun parasympaattinen hermosto ei pääse aktivoitumaan, ruoansulatuselimistön toiminta heikkenee ja hiivojen kannalta olosuhteet entisestään paranevat. Hengitys pinnallistuu ja hapensaanti heikkenee ja siitäkin hiivat tykkäävät. Maitohappobakteerit ja solujen energiantuotanto taas eivät. Väsymys kroonistuu ja ollaan kierteessä, joka ruokkii itse itseään ja joka alkaa ajan myötä vaikuttaa maksaan, haimaan, verensokerin säätelyyn, kilpirauhaseen ja ties mihin. Kaikkeen. Myös mieleen ja tunteisiin.

Tähän kierteeseen on useampia sisäänkäyntejä: stressi ja jatkuva henkinen pingottaminen, pitkäaikainen rankka fyysinen rasitus ilman tarvittavia lepojaksoja, liian raskas ja vaikeasti sulava ruokavalio ja toistuva ylensyönti, maksan ylenmääräinen kuormittaminen sellaisilla aineilla, jotka eivät ole elimistölle ravintoa vaan pelkkää jätettä, elimistön vähähappisuus eli liikunnan ja raittiissa ilmassa olemisen puute ja vatsan bakteerikannan tuhoutuminen esim. antibioottien tai loisten takia. Ainakin. Muitakin tapoja voi vielä olla. Ehkä myös nykyruoan steriiliys osaltaan vaikuttaa: hapatettujen kasvisten ja juureen leivotun leivän osuus ruokavaliossamme on vähäinen, mutta hiivalla leivottua ja paljon sokeria sisältäviä syömisiä ja juomisia kulutetaan paljon.

Olen vetänyt itseni burn outiin stressaamalla, joten osaan erottaa nykyisen tilani ihan ajattelemalla ja turhia huolehtimalla aiheutetusta. Vaikka tämä rankkaa onkin ja tunnen toisinaan olevani hajoamispisteen partaalla, en ajatuksissani juurikaan vatvo ja tuskaile. Tämä kehon kireys ei ole korvien välistä generoitua.

Vatsan puolelta olen yrittänyt tätä kierrettä katkaista happilisällä, emäslisällä (satunnaisesti ruokasoodaa tai Alkala’N’:ia), ruokavaliolla, maitohappobakteereilla ja suolihuuhteluilla, joilla saan poistettua enimmät myrkyt suolistosta ja joka onkin paitsi hävittänyt kaikki krapulaoireet niin myös puhdistanut paksusuolta. Nyt käyn tähän asiaan kiinni myös hermoston puolelta. Fysioterapeutin tekemä selänkäsittely jo rentoutti paljon ja poisti kireyksiä ihan jalkoja myöten ja uupumukseni vaihtui lamaavasta jatkuvasti käsijarru päällä ajamisesta ihan rehelliseen väsymykseen ja unen tarpeeseen ja olenkin nukkunut sen jälkeen sikeämmin, pidempään ja ilman, että on tarvinnut yöllä herätä vessaan. Siunattu selän muljahtaminen. Ilman sitä en olisi hoksannut lähteä hoitamaan itseäni tätä kautta.

Pärjään siis kohtuullisen hyvin. Silti vieläkin hirvittää, että miten tulen jaksamaan tämän kesän baarityöt. Lasken kuukausia; ensimmäinen viidestä on nyt pulkassa – se kaikkein helpoin. Nyt alkava on hieman rankempi, seuraavat kaksi todella rankkaa työputkea ja kun niistä on selvitty, niin sitten vauhti hiljenee ja loppu häämöttää ja eiköhän sen jaksa vielä läpi raahustaa. Samalla kuitenkin elättelen toivoa jopa hissuksiin tapahtuvasta toipumisen ihmeestä.

Kirjaesittely: Autuaiden saari

Sattuma antoi käsiini kirjan Autuaiden saari, jonka sain suoraan kustantajalta kirja-arvostelua varten. Siis olkaapa hyvät, Imogen Booksin esikoiskirja Autuaiden saari:

Andrei Pajanne: Autuaiden saari, Imogen Books 2013, ISBN 972-952-67923-0-9

Sanotaan, että ihmisen lähestyessä kuoleman portteja tämän elämä vilistää hänen edessään kuin filminauha pikakelauksena. Kirjan päähenkilön, Andreaksen, edessä ei vilistä vain hänen oma elämänsä vaan koko maailmankaikkeutemme elämä sen synnystä tähän päivään. Andreas matkaa halki vuosimiljardien tietoisuutena meren pisarassa ja meteoriitin tomussa ja näkee ja kokee niin universumin kuin maapallommekin alun. Hän seuraa pilveltään evoluution toimia sinibakteereista nisäkkäisiin ja näkee, miten Maa kerta toisensa jälkeen luonnonkatastrofeissa tuhoutuu ja taas toipuu ja elämä jatkaa voittokulkuaan. Hän näkee, miten rakkaus astuu mukaan kuvioihin kaikessa elävässä alkaen hurjien petodinosaurusten matelijanaivojen sanelemasta eloonjäämisvietistä yksinkertaisten nisäkkäiden jälkeläisten hoivaviettiin, apinaihmisten ensimmäisestä rakkaustarinasta nykyihmisten erilaisten pelkojen monimutkaistamiin ihmissuhdekuvioihin. Hänellä on aitiopaikka koko tunnetun historiamme näytäntöön, mutta pääosan esityksessä historian suurhenkilöiden sijaan saavatkin arjen sankarit, tavalliset ihmiset ja heidän läksynsä oppiaineessa nimeltä lähimmäisenrakkaus.

Myös Andreas käy läpi omaa läksyään. Aivosaarellaan hän oppii itsestään ja elämästä kohtaamisissaan Elämän, Alun, Lankeemuksen, Toivon, Armon ja Kuoleman kanssa. Hän ymmärtää, mikä olikaan Eedenin käärme ja mikä valtava voima on uskolla. Hän kokee, mitä on vapaus. Hän luopuu ikuisuudesta ja löytää rakkauden hetkestä. Hän oivaltaa, miten elämä kirjoittaa rakkauskirjettään ja miten niin häntä itseään kuin jokaista luotua kirjoitetaan. Pitkällä matkallaan hän eksyi, luopui, löysi ja sai. Tärkeimmän oppimansa hän muuttuneena miehenä sitten vie eteenpäin koko ihmiskunnan hyväksi.

Tämä 1000-sivuinen järkäle on ehkä mielikuvituksellisinta luettavaa, mikä koskaan on käsiini osunut. Silti se on niin totta. Se on meidän kenen tahansa elämää. Kasvukipuja ja haasteita, joiden kanssa ihmiset kompuroivat päivittäin. Ne on vain niin paljon helpompi nähdä Andreaksen tarinassa kuin omassa elämässä. Haaveilua ikuisesta elämästä vaikka ei uskalleta elää tätäkään. Tavoitellaan rakkautta ja etsitään sitä mitä monimutkaisimpien keinojen ja pitkien matkojen päästä eikä nähdä, että se onkin ihan siinä vieressä, sen kun vain kätensä ojentaisi. Ponnistellaan hampaat irvessä tullaksemme rakkauden arvoisiksi ja tehdään sen eteen todellisia töllön töitä tajuamatta ehkä koskaan, että näin on hyvä, riitämme juuri tällaisina kuin olemme. Sikäli meistä itse kutakin koskee sama kuin Andreasta: on ensin eksyttävä voidakseen tulla löydetyksi.

Hiivasyndroomasta

Linkki

Vaikka olenkin tiennyt, että minulla on elimistössäni hiivaa enemmän kuin pitäisi, niin vasta hiljan oivalsin sen olevan tällä hetkellä se pääasiallinen ongelmani, joka estää minua toipumasta. Tähän asti olen pitänyt itseäni pääosin amebainfektiosta toipilaana, jolla on lisäksi hiivaa. Mutta olenkin hiivapotilas, jolla on lisäksi jo ennestään ameban rasittama elimistö. Hiivan dominoima suolistobakteerikanta erittää aineenvaihdunnastaan sellaiset määrät myrkkyjä, että niiden käsittely elimistössä tällä amebansyömällä maksalla jo yksistään riittää selittämään uupumukseni, päänsärkyni ja ruoansulatukseen ja ruoka-aineisiin liittyvät ongelmani.

Olen viime viikot tutustunut aiheeseen ja ilokseni huomannut lähteneeni jo syksystä tekemään ihan oikeita asioita tilanteen korjaamiseksi. Nyt kun tiedän, minkä kanssa olen tekemisissä, tiedän myös paremmin, että mitä on tehtävä. Osaan suojata maksaani paremmin hiivan aikaansaamilta myrkyiltä kuten alkoholilta, aldehydeiltä ja ammoniakilta. Osaan järjestelmällisemmin sekä käydä hiivan kimppuun ja pitää sen määrää kurissa että lisätä suolistooni maitohappobakteereita ja parantaa niiden elinedellytyksiä siellä.

Se, että tajusin viimein jättää viljellyn kalan kokonaan pois, on parantanut suolistoani huomattavasti ja kestän nyt paremmin erilaisia yrttituotteita ja ruoka-aineita, joilla voin torjua hiivaa, tukea maksani toimintaa ja vahvistaa immuunipuolustustani. Ne valitsen paitsi tietojeni, myös pitkälti mielitekojeni mukaan. Ilahduin huomatessani miten minun teki mieleni karvaita makuja. Karvasyrtithän tukevat maksan toimintaa ja ilmeisestikin oli nyt niiden aika. Ihan niin tavalliset ainekset kuin voikukanjuuri ja latva-artisokka auttoivat tuohon mielitekoon. Nyt olen huomannut himoitsevani kanelia ja vihreää salaattia. Raa’at kasvikset olivat pitkään puistatuslistallani, mutta nyt on hiljalleen alkanut tehdä mieli niitä ja salaatin lisäksi menee persiljaa ja runsaasti raakaa valkosipulia, joka on hyvä apu haitallisia mikrobeja vastaan ja jota vatsani ei vielä jokin aika sitten edes kestänyt.

Hiivaa vastaan taistelu on pitkällinen prosessi eikä siihen ole olemassa mitään pikapillereitä. Olen ollut todella väsynyt tänä aikana, sillä hiivojen kuollessa syntyy suuret määrät haitallisia yhdisteitä, jotka rasittavat elimistöä. Hyvinä päivinä olen liikkunut, ulkoillut ja harrastanut kevyttä, kehoa avaavaa ja huoltavaa liikuntaa. Happi ja sen kulkeutuminen kaikkialle elimistöön on tässä ihan olennaisen tärkeää. Huonoina päivinä olen sitten vain nukkunut.

Laitan tähän linkit kahteen mielestäni hyvään aihetta käsittelevään artikkeliin. Tässä ensimmäisessä on selitetty hiivasyndrooma pääpiirteittäin ja sen hoitovaiheet selkeästi ja mahdollisimman lyhyesti.
http://www.wellnesswatchersmd.com/feature_articles/cure_candidiasis.php

Tämä toinen on jonkin verran pidempi ja raskaslukuisempi, mutta tässä on selitetty hyvin yksityiskohtaisesti, miten pitkään jatkunut hiivasyndrooma sekoittaa hormonitasapainoja, erityisesti naishormonit sekä kilpirauhasen toiminnan. Itse en usko ihmiskehon ilman syytä menevän sekaisin vaihdevuosista tai että kilpirauhaseen tulee vajaa- tai liikatoiminta tuosta vain, vaan että jokinhan nekin aiheuttaa.
http://www.yeastinfection.org/understanding-how-and-why-you-need-to-eliminate-that-candida-yeast-infection/

Siis vielä on matkaa terveyteen ja pirteyteen ja aikaa baarin avaamisen ja kesän työrykäyksen alkuun enää kuukausi. Aika on mennyt aivan pelottavan nopeasti ja edessä oleva urakka hirvittää. Odotan ensimmäistä flunssaani ja kuumeilua kuin kuuta nousevaa. Se olisi merkki immuunipuolustuksen elpymisestä ja siitä, että keho alkaisi antaa pöpöille kyytiä. Toivottavasti sitä ehtii tulla ennen kuin on aika aloittaa työt ja pakko jaksaa taas.

Entsyymejä ja ruoansulatusbakteereita

Hapen ohella toinen osa kampanjassani hiivainfektiota vastaan ovat suoliston ns. hyvät bakteerit. Näitäkin kokeilin jo vuosi sitten ja viime syksynä uudelleen todetakseni taas saman, että eivät käy minulle. Eivät käyneet kapseleina eivätkä hapankaalina. Menin molemmista aivan pökkyrään ja sain ne tyypilliset oireet, joita olen alkanut kutsumaan proteiinioireiksi: niskan lihasten jumittuminen ja siitä ylöspäin nouseva ja lopulta migreeniksi yltyvä päänsärky, lamauttava uupumus, aivosumu, polttava särky hartioissa ja käsivarsissa, hikoilu ja turvotus, varsinkin silmissä ja silmänalusissa. Vasta tämän syksyn aikana opin, että noiden bakteerien kasvatuksessa viljelysalustana käytetään mm. maitotuotteita tai soijaa ja näitä jäämiä sitten on maitohappobakteerivalmisteissa. Reaktioni bakteerivalmisteisiin sai selityksen.

Jätin sitten kaikki kaupalliset valmisteet, sillä oletettavasti noita kasvatettuja bakteereita maitoproteiinijäämineen oli käytetty myös bakteereja sisältäviin elintarvikkeisiin ja aloin itse leipoa juurella gluteenitonta leipää ja aina leipoessani särvin myös taikinaa ja taikinalientä saadakseni varmasti eläviä bakteereita. Alkuun leivän syönti eli lisääntynyt hiilihydraattien käyttö ei tehnyt hyvää, sillä se ruokki hiivaa ja söin leipää vain vähän silloin tällöin. Korvieni takana oleva hiivaihottuma toimi hyvänä mittarina hiilihydraattien määrälle: ihottuman visvaisuus lisääntyi aina, kun hiivat saivat tarpeeksi herkkuja.

Huomasin, että pikkuhiljaa vatsassani alkoi tapahtua. Entisen kuolemanhiljaisuuden sijaan sieltä alkoi kuulua pulputusta ja möyrinää ja ihan suomeksi sanottuna rupesi pierettämään. Mutta en kuitenkaan puhuisi varsinaisesti ilmavaivoista, sillä niistä ei ollut vaivaksi asti. Ei turvotusta, ei kipua eikä sanottavammin hajuakaan. Varsinkaan ei mätänemisen hajua. Nyttemmin ne ovat asettuneet jo paljon alkuajoista ja vuosia kestänyt vatsanahkaa kiristävä pahin pömpötys on poissa. Mistään pyykkilaudasta ei kuitenkaan voida puhua, vaan jonkinmoinen puolipallo tuossa vielä on.

Tunsin, että jotakin on ruoansulatuksessani muuttunut ja sen seurauksena aloin joulun tienoilla kokeilla maitotuotteita. Oireita ei tullutkaan seuraavana päivänä, ei sitäkään seuraavana eikä vielä sittenkään. Kokeilin varovasti myös poronlihakeittoa, eikä tullut siitäkään. Ei niitä tyypillisiä kuin tähän asti, mutta jotain kuitenkin, joka pakotti minut nyt näin kuukauden kokeilun jälkeen jättämään nämä taas pois ja palaamaan suurin piirtein samalle ruokavaliolle kuin tähänkin asti. Väsyin nimittäin lopulta niin, että en jaksanut enää paljoa muuta kuin istua nököttää nojatuolissani ja into tehdä mitään hävisi. Sängystä ylös pääseminen aamuisin venyi jo tunnin kestäväksi projektiksi. Sain myös jonkin verran sitä polttavaa särkyä hartioihini, hiusten lähtö lisääntyi selvästi ja aloin hikoilla runsaasti öisin. Heräilin aamuöisin aivan litimärkänä hiestä. Tämä hikoilu on oire, jota luulen monella virheellisesti hoidettavan PMS-oireena ja sitten elimistöä sekoitetaan vielä lisää hormonivalmisteilla. Totesin, että nämä proteiinipitoiset ruoka-aineet eivät edelleenkään tee hyvää elimistölleni. Jätin ne pois ja nukun taas yöni hyvin ja hikoilematta ja oloni on selkeästi pirteämpi ja iloisempi. Gluteenipitoisia viljoja en edes halunnut kokeilla, sillä niistä olen aina saanut ärhäkimmät oireet, varsinkin vehnästä.

Olen syönyt jonkin aikaa entsyymivalmisteita aterioiden yhteydessä ja en tiedä, että onko niiden ansiota, että reaktioni noihin ruoka-aineisiin on lieventynyt noin paljon vai onko tosiaan jokin muuttunut. Joka tapauksessa ne eivät vielä riittäneet siihen, että voisin syödä mitä tahansa. Opin hiljattain, että noita ruoansulatusentsyymejä valmistetaan bakteerien avulla. Bakteerit tuottava entsyymit, jotka siitä bakteerimassasta sitten eristetään. Mikä osa onkaan siis näillä ns. hyvillä bakteereilla siihen, että syömämme ruoka-aineet pilkkoutuvat suolistossa kunnolla? Epäilen, että niiden osuus toimivassa ruoansulatuksessa on suurempi kuin vielä tänä päivänä tarkkaan tiedetään ja että ne eivät ole ainoastaan tarpeellisia, vaan välttämättömiä ja että ihmisen elimistön itsensä valmistamat entsyymit eivät yksinään riitä. Tosin kaikkienkaan entsyymien pelkkä läsnäolo ei vielä riitä, sillä entsyymit ovat hyvin olosuhdeherkkiä. Toimiakseen ne tarvitsevat mm. juuri oikean pH:n eli ympäristön happamuuden/emäksisyyden. Minulla ei ole riittävästi vatsahappoja, sen tiedän. Tiedän sen siitä, että olen aiemmin oksennellut paljon ja pitkään aikaan se ei maistunut ollenkaan hapoille. Nyt happoja on vähän, mutta en usko niitä olevan niin paljoa kuin ihmisen vatsassa kuuluisi olla. Sillä jos olisi, eivät limakalvoni kestäisi sitä, kun eivät kestä yhtään marjojakaan. Uskon, että elimistö itse säätelee tuon ja tarkoituksella ei eritä enempää kuin minkä vatsa kestää. Gastroskopiassa nimittäin vatsani limakalvon solut todettiin normaaleiksi ja että haponerityskykyni pitäisi olla normaali. Sitä en sitten tiedä, että mistä tämä herkkyys johtuu ja miten sitä korjataan. Intuitioni sanoo sen kuitenkin liittyvän jotenkin maksaan ja sen kuormittumiseen kuona-aineista.

Seuraavaksi minulle onkin näistä entsyymeistä ja bakteereista herännyt kysymys, että kuinka paljon ruoka-aineallergioista mahtaakaan johtua suoliston bakteerikannan epätasapainosta. Tuottaako – yksinkertaistetusti ilmaistuna – yksi bakteerilaji yhtä entsyymiä ja toinen toista ja jos yksi laji puuttuu suolistosta kokonaan, niin sen seurauksena jokin tietty proteiini, sokeri, tms ei enää pilkkoudu tai imeydy ja elimistö reagoi siihen oireilla? Vatsaongelmat ja allergiat ovat niin yleisiä ja koko ajan lisääntymään päin ja kun miettii tätä meidän länsimaista nykyruokavaliota, niin ei se juurikaan vatsabakteerien hyvinvointia lisää. Ruoka on steriiliä, pastöroitua ja suojakaasuihin pakattua ja jos siinä vielä jotain elävää sattuisi olemaan jäljellä, tapetaan se kotona mikrossa. Leivät leivotaan hiivalla, juureen leivottua leipää ei taida edes kaikista kaupoista saada. Harva syö hapankaalia tai muita hapatettuja kasviksia. Hyväolo- ja muut vatsajogurtit ovat tehneet suoranaisen ryntäyksen markkinoille, mutta sikäli kuin minä olen ymmärtänyt, ei niihin lisätyistä vatsabakteereista ole muutama päivä valmistuksen jälkeen enää montaakaan hengissä.

Itse uskon tässä suolistobakteeriasian korjaamisessa enemmän eläviä bakteereja sisältäviin elintarvikkeisiin kuin kapseleihin, joiden en tunne itselleni vieläkään oikein sopivan. Hapankaalia en ole sitten noin vuoden takaisen pökkyröitymiseni edes kokeillut, mutta kaalia en taida oikein kestää ylipäätään, sillä se ei sovi henkilöille, joilla on sapessa jotakin häikkää. Olen etsinyt kaupoista maitohappokäymisellä valmistettuja muita kasviksia, mutta en ole löytänyt. Vasta hiljattain löysin venäläisiä suolakurkkuja, jotka on valmistettu maitohappokäymisellä ja joissa ei ole sokeria eikä etikkaa. Ne ovat nyt uutena tulokkaana ruokavaliossani ja juon jopa osan niiden liemestä.

Maitohappokäymisellä valmistettu kurkku, joka ei sisällä etikkaa tai sokeria. Saatavana ainakin Prismoista. Purkki maksaa alle 3€.

Ainakin jouluna vielä sain kuivatuista luumuista ihan kunnon krapulan enkä ole sen jälkeen mitään sokerista syönyt. Ehkä hiivat kuitenkin ovat jonkin verran joutuneet väistymään paluutaan tekevien maitohappobakteerien tieltä, sillä tunnen kestäväni hiilihydraatteja aiempaa paremmin ja syön nyt enemmän leipomaani leipää. Juureen leivottu leipä kestää ainakin viikon homehtumatta, ehkä pidempäänkin, mutta tulee aina syödyksi viimeistään silloin. Säilytän joko hedelmäpussissa jääkaapissa tai liinaan käärittynä huoneenlämmössä. Juureen tehdyn leivän vatsahyödyt pääsevätkin oikeuksiinsa vasta muutaman päivän vanhassa leivässä, sillä paistamisen aikana bakteereita kuolee ja hengissä selvinneet jatkavat lisääntymistään sitten pikkuhiljaa. Olen myös alkanut juuren siementä käyttäen hapattaa kauraa ja sekoitan aamuiseen tattaripuurooni osan hapatettua kauraa ja käyn tuolla kaurakupilla myös muutaman kerran päivän mittaan pistämässä suuhuni lusikallisen, pari. Kovin happamaksi en viljelmääni päästä, jottei se alkaisi ärsyttämään vatsaani.

Niille kenelle maitotuotteet sopivat, on kefiiri hyvä vatsabakteerien lähde. Kefiiri valmistetaan maitosienen avulla. Valio tekee kefiiriä Baltian markkinoille ja Suomessa myytävä Gefilus-purkki näyttää samalta. En tiedä, onko kyseessä sama tavara vaikka suomalaisen purkin kyljessä ei mainitakaan sanaa kefiiri. Pitäisikin oikeastaan selvittää asia itselleni. Mutta ainakin Prismat myyvät saksalaista luomukefiiriä.

Uskon nyt lujasti tähän reseptiini vatsani toiminnan palauttamisessa. Bakteerikannan korjaamisen ohessa se toinen ihan ehdottoman tärkeä asia on hoidon aikainen ruokavalio. Kaikki, mikä ärsyttää suolistoa tai rasittaa elimistöä, on saatava pois. Suolisto ei voi parantua jos sinne koko ajan työnnetään jotain, mikä sitä ärsyttää. Elimistöllä on paremmin voimaa ja itsellä henkisesti suunnattoman paljon parempi olla ja jonkinlainen elämänlaatukin tässä ohessa mahdollinen, kun ei sopimattomista ruoka-aineista johtuva uupumus ja kivut ja säryt paina päälle. Toisaalta pitää kuitenkin huolehtia siitä, että saa kaikkea, mitä elimistö tarvitsee. Ei se loppujen lopuksi sen monimutkaisempaa ole. Mutta mitään parantavaa pilleriä tähän ei olemassa ja siksi lääkärit ruukaavat sanoa, että ärtynyttä suolta ei voi parantaa. Totta kai voi. Mutta kukaan lääkäri ei voi sitä toiselle tehdä, vaan se työ täytyy tehdä ihan itse.

Hiiva, mädättäjäbakteerit ja happi

Pitkin syksyä olen yrittänyt saada suolistoni bakteeritasapainoa korjattua. Hiivaongelma minulla on ollut rajuna jo pitkään. Hiivan takia joudun välttämään sokereita, sillä ne käyttävät sokerin alkoholiksi ja kun maksani ei ole ihan kunnossa, saan pienestäkin määrästä ihan kunnon krapulan. Vaikka maksassa ei olisikaan vikaa, niin jos elimistössä on hiivaa – kuten ihan terveelläkin ihmisellä on, sillä hiivat kuuluvat osana elimistön normaaliflooraan – tekevät hiivat sokereista alkoholia ja varsinkin hiivasyndroomasta kärsivälle sokerinsyönti väsyttää raskaasti ja on kuin tissuttelisi alkoholia päivittäin. Eli sokerihumala on ihan todellinen termi: sokerista voi tulla humalaan, kun sitä tarpeeksi syö.

Hiiva on näkynyt minulla paitsi sokerinkestämättömyytenä, niin ulkoisesti korvien takana visvaisena ja karstaantuvana ihottumana. Jos oikein tiukasti välttelin paitsi sokeria, niin myös kaikkea tärkkelystäkin, pysyi ihottuma kurissa, mutta märkiintyi selvästi yhdestä perunastakin. Ihottuma näkyi viihtyvän hapettomassa paikassa ja asiaa auttoi hiusten pitäminen kiinni ja pois korvilta, jolloin korvien taustat saivat paremmin happea. Nyt olen saanut ihottuman pois. Apteekin sieni- yms. salvoista ei ollut mitään apua, mutta homeopaatiltani sain jotain yrttitököttiä, jolla se nopeasti lähti. Hilse on toinen merkki liiasta hiivakasvusta. Sen olen saanut pidettyä melko hyvin aisoissa Elokuun tervashampoolla. System 4 sarjassa on kuulemma tehokas tervashampoo, mutta luettuani mitä kaikkea se sisältää, päätin olla sitä kokeilematta. Kaikki kemikaalit kun kuitenkin imeytyvät iholta verenkiertoon ja sitä kautta maksaan.

Kun aloin tajuta, miten hiivat ja mädättäjäbakteerit dominoivat suolessa, aloin miettiä, että mitä asialle voisi tehdä. En usko hiivanhäätökuureihin sillä jos olosuhteet suolistossa ovat hiivoille otolliset, niin on vain ajan kysymys milloin tilanne on taas samassa jamassa. Halusin lähteä olosuhteiden oikaisemisesta. Mädättäjäbakteerit ovat anaerobisia eli toimivat hapettomissa olosuhteissa, kun taas suoliston toiminnalle välttämättömät maitohappobakteerit ovat aerobisia eli tarvitsevat happea. Toinen mädättäjäbakteereita ylläpitävä seikka on ruokamassan seisominen suolistossa.

Terve ihminen saa happea ja voi pitää yllä elimistönsä hyvää happitilaa reippailemalla ulkona raittiissa ilmassa. Mutta jos elimistö ei ole terve ja happea on suorastaan liian vähän, kuten aiemmat scio-mittaukseni olivat näyttäneet minulla olevan, niin asiaa voi auttaa happijauheella. Kokeilin OxyColon –happijauhetta (magnesiumperoksidi) jo vuotta aiemmin sillä seurauksella, että sain vatsani aivan rikki ja hautasin purkin vihoviimeisenä myrkkynä jonnekin hyllyn takanurkkaan. Mutta vika ei ollutkaan itse happijauheessa vaan sitruunassa, jonka ohjeistettiin tehostavan hapen vapautumista yhdisteestä. Olin ohjeen mukaisesti ottanut sitruunaa jauheen kera, mutta vatsani ei kestänyt tuota hapanta ja se oli se, mikä korvensi vatsani limakalvon rikki.

Nyt olen ottanut happijauhetta ihan vain veteen sekoitettuna, n. 1 tl aamuin illoin ja siitä vapautuu sitten happea sen, minkä vapautuu. Mutta ennen kaikkea tuolla jauheella olen saanut ummetuksen pois ja se on helpottanut oloa aivan valtavasti. Kun ruokamassa ei enää seiso ja haudu paikoillaan suolessa, suolistosta tuleva maksaan ja munuaisiin kohdistuva toksiinirasite pienenee aivan huomattavasti ja se vähentää väsymystä ja nuutunutta oloa ja elimistö pääsee paremmin korjaamaan itseään, kun ei niin suuri osa kapasiteetista enää mene aineenvaihduntajätteiden käsittelyyn.

Happea muuten tarvitaan myös elimistön energian tuottamiseen. Solut tuottavat soluhengityksessä energiaa ja tarvitsevat siihen happea. Jos niillä ei ole happea käytettävissään, on seurauksena voimaton olo.

Ulkoilen niin paljon kuin jaksan ja hyvältä tuntuu. Syksyllä tosiaan oli päiviä, etten jaksanut edes käydä ulkona, mutta nyt olen huomattavasti energisempi. Teen toisinaan parin tunnin kävelylenkkejä ja olen alkanut käydä joka päivä ensin pienellä, puolen tunnin aamulenkillä aamuteen ja aamiaisen välissä, siis jo ennen syöntiä. Koiranomistajille tämä lienee tuttua rutiinia, mutta minulle aivan uutta. Ylipäätään aamupimeään ja kylmään lähteminen on ollut minulle aina aivan kammotus, mutta nyt olen mennyt huolimatta sateesta, viimasta tai pakkasesta. Tänä aamuna huomasin jo malttamattomana odottavani, että saan juotua teeni loppuun ja pääsen ulos. Ehkä jo nousseella, pitkästä aikaa näkyvissä olevalla auringollakin oli osuutensa asiaan.

Myöhemmin lisää asiaa bakteerikannan ja suoliston korjaamisesta bakteereiden, ruoan ja entsyymeiden avulla.

Käänteen tekevä kuukausi

Joulukuun alkupuolella kävin sciossa noin vuoden tauon jälkeen. Analyysissä nousi esiin kaksi suurinta ongelmakohtaa: adrenaliini ja stressi yleensä sekä suoliston tukkoisuus. Lisäksi oli yhtä ja toista pientä, mutta kokonaisuutena tilanne on parantunut huomattavasti siitä, mitä se on ollut ja mitä se oli vuosi sitten.

Syksy oli todella raskas. Toipuminen otti semmoiset takapakit, että minulta jo loppui usko paranemiseen. Syksy on ollut täynnä päänsärkyjä ja väsymystä, taas niitä päiviä, kun ei saa mitään tehdyksi. Olen yrittänyt ulkoilla mahdollisimman paljon, mutta on ollut monia päiviä, kun en ole jaksanut edes ulos mennä. Usko paranemiseen on ollut koko ajan läsnä näiden vuosien aikana ja vasta nyt sen huvetessa oikein kunnolla tajusin, miten välttämätön kantava voima se on ollut. Ilman sitä ei ole mitään. En kestäisi ajatusta siitä, että koko loppuelämä olisi tätä samaa. Enkä kestänytkään. Epätoivo pääsi voitolle ja olin aivan tuskastunut ajatuksesta, että en paranekaan. Scio-terapeuttini kuitenkin kertoi, että toipumisprosessissa takapakki pidemmän hyvän kauden jälkeen on ihan normaali vaihe ja että kun sen saa selätettyä, niin sitten paraneminen saa uutta vauhtia, hyvät jaksot pitenevät ja huonojakin voi vielä tulla, mutta ne ovat lyhyempiä. Ja että kuumeilut ovat vielä helppoja kestää, mutta paluu siihen vanhaan huonoon oloon on henkisesti kaikkein raskain vaihe kestää. Minua helpotti tämä heti. Suuri huoli oli pois harteilta – ja vatsasta – kertaheitolla. Vielä kun näkee toisen puhuvan omasta kokemuksesta, on asiasta helppo vakuuttua.

Näin jälkeenpäin on toki helppo nähdä, että oli tuo kesän työrupeama minulle ihan liian raskas fyysinen ponnistus ja varmasti teki haittaa toipumiselle. Mutta henkisesti ja taloudellisesti se oli hyvinkin tarpeellinen enkä kadu siihen ryhtymistä yhtään. Ennemminkin olen kiitollinen siitä, että minulle sellainen tilaisuus annettiin.

Suolisto oli vähän ärtyneessä tilassa ja nyt sitä, kuin myös munuaisia ja sydäntä rasitti adrenaliini. Tuo huoleni omasta tilastani oli toinen stressitekijäni ja erittäin vaativa lähiomaissuhde toinen. Puhelin saattoi soida montakin kertaa päivässä ja varsinkin se soi silloin, kun olin sanonut olevani täysin kiinni baaritöissäni. Niin, minulla on ollut muutama baariviikonloppu tässä syksyn aikana ja oli pikkujoulua ja joulumyyjäistä, tapania ja uutta vuotta. Aina sieltä luurista kippaantui se sama kaikki voimat imevä likasanko niskaan tai sitten olisi pitänyt olla milloin mitäkin antamassa tai hyppäämässä johonkin ja väsyneenä en jaksanut enää muuta kuin räjähtää. Puhelun jälkeen saattoi mennä parikin tuntia ennen kuin lakkasin tärisemästä ja tunsin, miten jokainen suuttumus oikein korvensi vatsassa. Päätin, että nyt on valittava joko minä tai hän ja niin ilmoitin pistäväni suhteen toistaiseksi kokonaan jäähylle, koska mitään kohtuutta en siihen osannut taikoa. Eihän se kokonaan mielestä pois ole, mutta helpotti paljon näinkin. Pitää ottaa työn alle uusilla voimilla sitten jonain parempana aikana. Toivottavasti siihen tilaisuuden vielä saan.

Sitten oli vielä se, että suolen sisältö seisoo suolessa ja mätänee, minkä olin itsekin jo todennut. Hiivat ja mädättäjäbakteerit jylläävät. Tämä on minulla ollut ongelmana jo pitkään. Sellainen mätäneminen tuottaa koko ajan myrkkyjä ja kuonaa elimistöön rasittaen kehon puhtaanapitolaitoksia eli munuaisia ja maksaa, kuonaa kertyy kudoksiin ja väsyttää aivan kamalasti. Visibliniähän käytetään paljon suolen toiminnan parantamiseen, mutta minä en ole sitä kokeillut, koska se sisältää sokeria. On olemassa myös sorbitolilla makeutettu versio, mutta noihin sokerialkoholeihin en koske sen pahemmin, sillä olen kerran tullut kunnolla kipeäksi maltitolilla makeutetusta suklaasta. Mutta olen kokeillut ruokakaupasta saatavaa puhdasta psyllium-kuitua eikä siitä apua ollut. Päinvastoin, tuntui, että suoli oli täynnään sellaista liisteriä, ettei varmasti mikään liikkunut eteen eikä taakse.

Mutta löysin siihen ratkaisun ja se yhdessä noiden stressitekijöiden poiston sekä vatsa-asioiden suhteen alitajuntaa erittäin paljon avaavan regressio-session avulla olen päässyt ihan tämän kuluneen vajaan kuukauden aikana niin paljon eteenpäin, että nyt ainakin tällä hetkellä tuntuu olevan jo ihan toinen meno päällä ja olen päässyt laajentamaan ruokavaliotanikin. Vielä hieman epävarmoin tuloksin, mutta kuitenkin. Ainakin ne kaikkein hulluimmat ja rajuimmat oireet ovat vielä pysyneet poissa. Tästä tarkemmin ensi kerralla.

Ja vielä: oikein hyvää alkanutta uutta vuotta ja kiitos edellisestä. Ihanaa, kun olette jaksaneet seurata mukana.