Mielessäni on jo kesästä lähtien alkanut pyöriä uni vuodelta 2006. Monesti on ollut mielessä, että pitää se tänne tilittää, mutta en vain ole jaksanut ja sitten se on hetkeksi unohtunut ja taas palannut takaraivoon nakuttamaan. Tämä oli vilkkaan unikauteni alkupuolella ja yksi voimakkaimpia ikinä näkemiäni unia. Muistin sen aamulla niin selvästi ja yksityiskohtaisesti ja muistan vieläkin, miltä kaikki näytti.

Unessa kuljin metsässä ja saavuin häkin luo. Häkki oli kuin neljällä jalalla seisova pienehkö keittiön pöytä, jonka päälle oli puisiin raameihin kyhätty kanaverkosta häkkiosa. Häkin pohjalla oli pikkuisen olkia ja niiden päällä makasi pitkällään neljä linnunpoikaa. Poikasilla ei ollut kunnon untuvapeitettä, vaan harvoja höyheniä ihossaan ja nekin kosteita. Poikaset hytisivät kylmästä. Olin vihainen siitä, että ne oli jätetty tuolla tavalla oman onnensa nojaan, sillä tiesin niiden kuolevan tuohon.

Sitten minulla olikin yhtäkkiä kädessäni suuri, soikea muna. En varsinaisesti avannut sitä, vaan sen puolikkaat avautuivat itsestään kämmenieni varaan kuin kirja, jotta näkisin, mitä siellä sisällä on. Siellä oli tuollainen samanlainen linnunpoika. Tiesin, että en saisi avata munaa liian aikaisin tai linnunpojalleni kävisi samalla lailla kuin noille häkissä oleville.

Jatkoin kulkuani metsässä. Tunsin, vaikka en nähnyt, että kanssani kulki joku. Ei edessäni johtaen, ei perässäni polkuani seuraten, vaan takaviistossa. Oli seuranani, vaikka en voinutkaan häntä nähdä.

Sitten saavuin suon laitaan. Suo on ollut jostain syystä minulle aina pelottava. Jo lapsena luulin, että suo on sellainen paikka, jonka silmäkkeeseen ihmiset hukkuvat ja kuolevat, enkä tiedä, mistä tuo käsitykseni oli peräisin. Tämä uneni suo olikin varsinainen letto. Suuri kuin mikä ja siinä oli niin vetisiä alueita, että ne olivat kuin järviä. Astuin pehmeään sammalikkoon ja upposin siihen polviani myöten, mutta yllätyksekseni jalkani tapasikin siellä aivan kovaa maata. Hetteikön alla kulki kovaa maata oleva polku. Se oli kapea ja kiemurainen, mutta piti. Läksin ylittämään suota.

En muista, mitä tuolloin suosta ajattelin, mutta nyt se on aika selvää. Tuosta vuodesta lähtien on tätä suota tarvottu. Uni on kertonut myös sen, että tähän en uppoa. Mieluusti silti soisin jo suon toiselle laidalle pääseväni. Lintujen merkitystä en niin tiedä, kuin että jotakin on tulossa, hiljalleen kehittymässä. Sitä en tiedä, että miksi niitä piti olla juuri neljä.