Sain tänään anniskelulupahakemuksen läjään ja postiin. Tosin se jäi vielä uupumaan anniskelupassitodistusta viime viikolla hyväksytysti suoritetusta kokeesta, mutta aika alkaa käydä vähiin. Käsittelyaika on noin kuukausi ja huhtikuun alussa olisi syytä lupanumero jo olla. Tarkastaja puhelimessa kyllä lupasi, että hakemus lähtee puuttuvasta liitteestä huolimatta jo käsittelyyn ja että todistuksen voi aivan hyvin toimittaa jälkeenpäin. Lupa muuten on sen hintainen, että laskeskelin saavani tehdä sen maksaakseni viikon töitä ja ymmärtääkseni luvan hinta on sama tällaiselle vuodessa muutaman kuukauden toimivalle pienyrittäjälle kuin vaikkapa uudelle ABC-asemalle. Eivätkä ihan ilmaisia olleet kaikki tarvittavat liitteetkään. Ilahduin palvelun sujuvuudesta ja mahdollisuudesta tilata todistukset sähköpostitse sen sijaan, että olisin ajanut satakunta kilometriä käydäkseni alueeni kyseisissä virastoissa, mutta todistusten mukana seuranneiden laskujen summat olivat pienoinen järkytys. Oikeusrekisterikeskuksen aanelonen maksoi 15€ ja maistraatin kaksikymmentä ja molemmat olivat sitä paitsi tyhjää täynnä. Niin kuin niiden kuuluukin olla, jos meinaa saada luvan anniskella alkoholia.

Nyt otin työn alle lakisääteisen elintarvikkeiden omavalvontasuunnitelman. Sovittiin terveystarkastajan kanssa, että toimitan sen sähköpostitse etukäteen, niin on sitten jo luettuna ja pahimmat virheet korjattuina, kun on tarkastuksen aika ja nyt minulla on paremmin aikaa sen kanssa säätää kuin sitten, kun baari on auki. Pitää listata kaikki käytettävät raaka-aineet ja miten niitä käytetään, lueteltava ruoan valmistuksessa ja säilytyksessä käytettävät laitteet ja kuvattava materiaalivirrat ja miten elintarvikkeita käsitellään. Sitten parin viikon päästä on vielä vuorossa sen pakollisen hygieniapassin hankkiminen. Haikeana muistelen niitä aikoja, kun nuorena tyttönä menin kauppaan töihin ja ensimmäinen työpäiväni lihatiskin takana alkoi kesken vilkkaimman lauantairuuhkan. Sinne vaan sekaan. Ei tarvittu silloin hygieniapasseja.

Kunhan saan tuon elintarvikesuunnitelman kasaan, alan tehdä vastaavaa tupakasta ja laitan tupakanmyyntilupahakemuksen menemään. Eiväthän nämä isoja asioita ole, pitää vain tehdä.

Työntekijöiden löytämistä tänne sivukylälle pidin etukäteen hankalimpana asiana tässä baarin perustamisessa, mutta ne järjestyivät oikeastaan ihan itsestään. Nyt minulla on kaksi ihanaa koululaistyttöä apuna pizzoja paistamaan. Juomatoimittajan kanssa ovat asiat jo sovittuina ja sieltä tulee kaikki tarvittava olueeseen ja muihin juomiin liittyen: laitteet, tuopit, aurinkovarjot, tilausjärjestelmät, toimitukset ja henkilökunnalle vielä Karjala-paidat päälle. Ammattilaisten kanssa on ilo toimia. Paitsi että jäätelötoimittajat eivät olekaan vastanneet yhteydenottopyyntöihini. Pitää yrittää uudestaan.

Ruokatukkuja olen bongannut kaksi kappaletta, tehnyt listaa ja hintavertailua tarvitsemistani tuotteista ja toisesta on jo asiakaskorttikin lompakossa. Pankkivertailu ei ole ollut lainkaan yhtä kivaa puuhaa, päinvastoin. Maksamisesta on tehty sikamaisen kallista. Mutta jokin pankki pitäisi kuitenkin valita ja kirjanpitäjäkin löytää. Palkat aion kyllä laskea itse, sillä sen teettäminen ulkopuolisella suurin piirtein tuplaisi kirjanpitokuluni. Pitää vain selvittää, että paljonko ovat sotu- ja eri vakuutusmaksujen prosentit ja minne ne maksetaan. Verottajalta näkyy tulleen jotain lippua ja lappua, joihin en ole vielä jaksanut paremmin tutustua ja pari vakuutusyhtiötäkin pitäisi vielä tähän juttuun ottaa mukaan lakisääteisiä maksuja varten.

Onneksi löytyi vanha kassakone, joten en joudu sellaista itse hankkimaan. Tuossa se on nököttänyt sohvan päällä jo useamman viikon. Pitäisi opetella, että miten se toimii. En ole ikänä kassakonetta käyttänyt. Teininä olin muuten koulun jälkeen ja kesäisin kioskissa töissä. Silloin rahat pidettiin viilipurkissa ja summat laskettiin päässä.

Itse baarihuoneistossa ei tarvitse mitään remonttia tehdä, mutta täytyy laitella paikat muutoin kuntoon: kanniskella rojuja ulos ja koneita sisään. Tiskikone ei lähtenytkään toimimaan, kun sitä testattiin. Saapi nähdä, mitä sen kanssa nyt sitten tehdään. Jääkaappi, uuni ja pakastin kuulemma löytyvät jostain talon varastoista. Oikein kunnon taikinakone on ja pizzauuni on. Huutonetistä ostin vanhan monitoimikoneen, jossa on taikinakoukut ja –vatkaimet sekä raastin- ja siivutusosat. Pizzat tehdään itse alusta alkaen ja lupaan, että en käytä sitä moskaa, jota ns. pizzakinkkuna kaupataan. Sen verran ovat nämä terveys- ja ravintoasiat sydäntäni lähellä. Enkä myy energiajuomia, ne ovat silmissäni suurempi paha kuin keskiolut.

Sortimentti ja raaka-aineet on tuore-elintarvikkeiden osalta mietitty, mutta ihan kesken on vielä se asia, että mitä kaikkea muuta kuin elintarvikkeita tarvitsen. Pesuaineita, siivoustarvikkeita, leivinpaperia, käsipyyhkeitä, pizzalaatikoita, … Olen jo henkisesti varautunut siihen, että vaikka kuinka miettisin ja tekisin listaa ja kävisin tukusta hakemassa, niin yhtä ja toista puuttuvaa tulen huomaamaan sitten siinä vaiheessa, kun sitä kesken toiminnan tarvitsisin. Kaikennäköistä kippoa ja kuppia ja ruoanvalmistusvälinettä puuttuu enkä ihan täysin ole hahmottanut, että mitä kaikkea oikein tarvitsenkaan.

Pöydät ja tuolit on, niin terassille kuin sisätiloihinkin. Terassilla on pitkät puupöllipenkit ja tuolit ja jotkin niistä kaipaavat kuulemma uusia osia. Kukahan niihin uudet pöllit halkaisee ja asentaa? En minä ainakaan, ei minulla sellaisia taitoja ja voimia ole. Terassin rajaamiseen on viiden metrin pätkä aitaa olemassa, mutta jotain pitäisi keksiä lisäksi parille muulle sivulle. Köydethän ne ovat helpoin ja edullisin vaihtoehto, mutta mistä niille telineet?

Puhelin on soinut aika kiitettävästi sen jälkeen, kun toiminimeni rekisteröin. Jätin hakemuksen maistraattiin perjantaina iltapäivällä ja ensimmäinen tyrkkyhaukka soitti jo maanantaina aamupäivästä. Parille myyntitykille olen sanonut kesken taukoamattoman konekivääritulityyppisen tuote-etuylistyksen, että NYT RIITTÄÄ!!. Missä opetetaan tuollaista markkinointia, että paasataan niin, että kuulijasta tuntuu kuin ajaisi jyrä yli? Puhelinnumeron pistän varmaan vaihtoon jossain vaiheessa. Ei olisi ikinä pitänyt sitä niihin rekisteröintipapereihin pistää, mutta enhän minä osannut ajatella, että se siitä tosiaan leviää julkiseksi riistaksi.

Että on tässä kaikenlaista puuhaa ja tuntuu olevan vähän enemmän kuin mihin puhti riittää. Mutta menen sillä taktiikalla eteenpäin, että joka päivä teen asian eteen vähän jotakin. Paitsi että juuri meni viikko kuumeessa ja sinä aikana ei paljoa tapahtunut. Enää puolitoista kuukautta avaamiseen ja kyllä välillä käy mielessä, että miten oikein tulen jaksamaan. Sitten ajattelen, että vasta kesäkuusta lähden täysillä aukioloajoilla ja siihen asti minulla on ainakin teoriassa aikaa täysiin yöuniin ja kahteen vapaaseen viikossa ja kesäkuuhunhan on vielä aikaa. Sitä ennen ehtii vointikin vielä koheta.

Meidän kylällä on talvikautena perjantaisin sauna. Se on kaikille kyläläisille avoin, mutta ei meitä käy siellä kuin vajaa parikymmentä henkeä: avantouimarit ja minä, jolla ei ole omaa saunaa. Vuoroon sen meistä aina joku lämmittää. Tekee tulet kiukaaseen ja vesipadan alle, hakee liiteristä lisää puita, lakaisee kuistin, laiturin ja portaat sekä puku- ja saunatilat. Ja hakkaa avannon. Minun lämmitysvuorollani sattui olemaan juuri kovat pakkaset ja jäi minulta kyllä avanto aukaisematta. Mutta meillä onkin sellainen sääntö, että yksin ei mennä avantoon eikä edes jäälle. Vaikka rannassa ei ole syvää, on virtaus niin kova, että jää on arvaamaton. Mahdoton sitä jäätä oli laiturilta käsin yrittää sahata. Mutta porukalla se hoitui. Avantoon en ole vielä uskaltanut vaikka se onkin alkanut jo vähän uteloittaa. Olen aina inhonnut kylmää vettä ja uimaankin uskaltaudun yleensä vasta heinäkuun puolella, mutta aion tuota vielä jossain vaiheessa kokeilla.

Kerran viikossa on kunnan järjestämä jumppa koulun liikuntasalissa. Mukavaa perusjumppaa, jossa ei tarvitse koreografioiden kanssa sekoilla. Lähinnähän se on senioreille suunnattu, mutta mukaan saa tulla kuka vain ja on juuri sopivan tasoista liikuntaa minulle tässä vaiheessa. Ensimmäisellä kerralla maksoin kevään kausimaksun, 18€ ja siinä loppuvenyttelyjen aikana muistelin, miten Göteborgissa kävin Satsissa pääasiassa joogassa ja Les Millsin erilaisissa formaattitreeneissä kolmesta neljään kertaa viikossa. Katselin omilta kouluajoiltani tutun näköisiä puolapuita, mietin miten elämä on heittänyt minut tänne maalle pieneen koulujumppasaliin ja olin onnellinen siitä, että täälläkin on mahdollista käydä jumpassa.

Jumppapäivän iltana kokoontuu myös käsityökerho, joten sinä päivänä kävelen tuon reilun kilometrin matkan kodin ja koulun väliä neljään otteeseen. Meitä on kerhossa alta kymmenen käsitöihin hurahtanutta ja teemme kuka mitäkin. Neuvoja saa jos niitä tarvitsee, muuten jokainen saa itse valita työnsä. Minä haluan oppia huovuttamaan. Tuloksia pistän näytille sitten, kun sellaisia saan aikaan.

Laskiaissunnuntaina kyläyhdistys järjesti taas tapansa mukaan laskiaistapahtuman mäenlaskun merkeissä. Tänä vuonna oli vuorossa iltamäki ja paikalla oli kahvin ja laskiaispullien myyntiä, nuotio makkaranpaistoa varten ja nuotion ympärille oli tuotu heinäpaaleja istuimiksi. Alue oli valaistu ja poppi soi. Meillä on kyllä hyvä mäki pulkkamäeksi. Juuri sopiva, ei liian nössö mutta ei tarvitse turhia jarrutellakaan. En muistanutkaan, että mäen laskeminen pulkalla on niin kivaa. Suosittelen lämpimästi.

Hiihtolatuja täällä ei oikein ole. Koululla on parin kilometrin lenkki, mutta muutoin jokainen saa raivata latunsa itse. Jonkin matkan päästä Vierumäen urheiluopistolta löytyy kyllä latuja joka lähtöön, mutta itselleni ainakin on aikamoinen kynnys lähteä autolla hiihtämään. Aion kyllä niitäkin käydä jossakin vaiheessa katsastamassa, mutta toistaiseksi olen tyytynyt tuohon koulun lenkkiin ja käynyt sen kurvikkaissa mäissä hakkaamassa häntäluutani. Jäälle ei täällä tosiaan kannata mennä, mutta peltoja on sitten senkin edestä odottamassa keväisiä hankikantokelejä.

Hiljaista täällä on ja kylän voi kiertää näkemättä ketään missään. Mutta täällä ei kuulemma pääse mökkiinsä mädäntymään. Jos jotakuta ei pariin päivään näy eikä kuulu, niin sitten tullaan katsomaan, että onko kaikki kunnossa. Täällä pidetään ovia auki ja vieraat astuvat koputtamatta sisään. Minä olen siihen liian kaupunkilainen. Soitan aina ovikelloa. Mutta sen verran olen jo oppinut, että tutumpien luona kyläillessäni en välttämättä jää odottamaan oven avaamista, vaan käyn pimpautuksen jälkeen itse sisälle.

Että mukavaan paikkaan olen päätynyt.