Kävin Scio-tutkimuksessa ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun todettiin ameban olevan poissa. Olin kuvitellut saavani hyviä uutisia ja että kaikki on toipumaan päin, mutta ei se ihan siltä kuulostanutkaan.
Sen tiesinkin, että vatsa meni jotenkin karrelle. Scio kuvasi asiaa niin, että peräsuoli, paksusuoli ja ohutsuoli ovat kaikki tyynni ärtyneet. Ainoastaan ohutsuolen ja paksusuolen yhtymäkohdasta löytyi alue, jossa tulehdustilaa ei ole. Suolistossa on haavaumia ja siitä seuraavaa gastro-intestiaalista verenvuotoa.
Suolistoa ärsyttävät nyt pääasiassa vääränlaiset mikrobit sekä ruoka, joka ei sula tai on muuten tällä hetkellä sopimatonta. Elimistössä on liikaa pepsiiniä, joka tekee vatsahapoille jotakin, jolle olen herkistynyt. Tuosta on varmaan tullut se kamalan polttava tunne enkä tajunnut sen johtuvan entsyymilisästä. Olen nimittäin kokeillut Regulatia, kun sen pitäisi olla niin hyvä tuote tasapainottamaan elimistön omaa entsyymitoimintaa. Ei ainakaan minulle sovi eikä ainakaan tässä vaiheessa. Lisäksi suolessa on elohopeaa – siis taas, tai vielä. Ympäristömyrkyt eivät näy minulla enää riskipiikkinä, mutta elohopeaa on vieläkin jäljellä. Ei muuta kuin lisää karnosiinia ja katson, onko seuraavalla kerralla vielä. Sitten pitää keksiä jotain muita keinoja sen poistamiseen elimistöstä. Myös piin puutostila haittaa. Se on loppu niin suolesta kuin kaikkialta muualtakin.
Seuraavaksi huonoimmassa kunnossa ovat sydän ja verisuonet. Joskus alkukesästä mittasinkin lepopulssini ja se oli silloin välillä 80-90. En kyllä tiedä, mistä sydämen ongelmat johtuvat, sillä se jäi katsomatta tarkemmin. Ainakin jokin yläselän nikamalukko näkyi rasittavan sydäntä ja munuaisten huono kuntohan on sellainen, että käy pidempään jatkuttuaan sitten sydämenkin päälle. Laskimopuolella verenkierto on heikkoa ja veressä on proteiinikuonaa, joka on peräisin sulamattomista proteiineista. Myös pientä kalsiumsaostumaa näkyi.
Maksa on väsynyt ja jos ei se kohta tokene, niin se alkaa vaikuttaa haiman vointiin. Vatsavaivat rasittavat maksaa tällä hetkellä ja minun on tärkeintä nyt hoitaa suoliston tulehdus kuntoon ja pitää ruokavalio sellaisena, että se ei kuormita maksaa. Haiman entsyymituotanto on kunnossa, mutta insuliinituotanto epävakaata. Munuaiset voivat vielä maksaakin huonommin. Niissä on jäänteitä tulehduksista, jotka ovat parantuneet huonosti.
Lisämunuaiset käyvät nyt vuosien vajeen jälkeen ylikierroksilla. Kehon kosteus oli normaalimpi kuin aiemmin, mutta happea on vieläkin liian vähän. Magnesiumista on pulaa ja siihen eivät näy napit auttavan, sillä otan sitä lisänä ihan maksimimäärät. Sama juttu on B-vitamiinien kanssa. Tulehtuneesta suolesta eivät vain ravinteet oikein imeydy. Ynnä muuta pientä häikkää näkyi olevan siellä täällä, mutta mitään önniäisiä ei onneksi löytynyt.
Sain ruokavalio-ohjeen, korvennukseen happoja neutraloivaa Alkalania, ravintolisänä Solgarin piikapseleita, suolistolle homeopaattisen lääkkeen ja mikrobeita tappamaan Nutramedixin Enula-yrttiuutetta. Kiellettyjen ruoka-aineiden lista ei ole ihan lyhyt, mutta ei siinä montaa sellaista ruoka-ainetta olekaan, joita nykyisellään syön. Tosin siinä oli muutama aika oleellinen, jotka nyt sitten jätän pois: peruna, porkkana, banaani ja suklaa. Vähistä kyllä viedään. Olen tumman suklaan takia vähän lipsunut sokerittomuudesta, mutta nyt siinä on ryhdistäydyttävä ja aivan kaikki makea on jätettävä pois. Eikä minun oikeastaan ole muuta tehnytkään mieli kuin suklaata, joten jos sitä en saa syödä, niin helppo on olla ilman sokeriakin.
Ei hääppöiseltä kuulostanut. Kuitenkin vointini on huomattavasti keväistä parempi.
Ikävä kuulla että olet voinut huonommin, tai ainakin elimistö voi. Mutta positiivista on tietysti se että tilanne on parempi kuin keväällä. Voimia!
Kiitti! Ihanaa, kun ihmiset tsemppaavat! :)
Tsemppiä sinulle kovasti taistelussasi :)
Kuka tämä homeopaattisi on ja missä vastaanottaa ?
Voisin myöskin kokeilla…
Käyn Jouni Jämsällä Lahdessa. Puh. 03-7352112. Tekevät pariskuntana töitä, Scio-mittaus kestää kaksi tuntia ja sitä tekee Satu Jämsä (www.scio.fi). Tässä syynätään viat, ravintolisätarpeet ja selvitetään kiellettyjen ruoka-aineiden lista. Sitten tunti homeopaatin eli Jounin luona. Hän käyttää jotain laitetta, jolla määrittää homeopaattisen lääkityksen. Jouni tekee myös akupunktiota. Kolmen tunnin sessio maksaa 140€ ja aika varataan tuosta Jounin numerosta. Voi käydä myös pelkästään Jounin luona, mutta mielestäni tuo scio on ollut hintansa väärti. Varsinkin ensimmäisellä kerralla kannattaa ottaa se, jotta paljastuu, mikä on ylipäätään vaivojen aiheuttaja ja tuo ruokavalio on ihan ehdottoman tärkeä.
Tässä postauksessani on yhteystiedot Helsinkiläiselle hoitajalle, joka tekee samanlaisella tai samantapaisella laitteella:
https://www.rantapallo.fi/virpij/2012/03/28/scio/. Siellä en ole itse käynyt.
Kyllä tuo Lahti on lähempänä, Mäntsälässä kun asustelen.
Voimia sinulle, jään seurailemaan blogiasi :))
Ja vielä lisään, kun olen tekstejäsi lukenut, että lääkärit eivät minun tapauksessani ainakaan vielä ole saaneet selville mikä vaivaa, muuta kuin verikokeissa saan juosta haiman ja maksan osalta vähän väliä, siellä vikaa mutta syytä eivät tiedä… ( vuoden tutkineet jo ) Oireita riittää…
Tuohan kuulostaa juuri sellaiselta, mitä on hyvä käydä tuolla sciolla tutkituttamassa. Mielenkiinnolla odottelen, että mitä löytyy.
Löytyikö sinulta verikokeissa poikkeavat maksa-arvot? Paljonko? Löysivätkö muita poikkeavia arvoja? Käytkö terveyskeskuksessa?
Tuli vielä mieleen sellainen, että tuosta sciosta saa tosi paljon tietoa ja sieltä saa varmasti parhaat mahdolliset hoito-ohjeet ja tökötit. Paitsi jos kyse on loisista, niin sitä tre Örteriä niillä ei ole, se pitää hommata itse. Mutta mikään virallinen diagnoosi se ei ole, eikä kelpaa lääkäreille eikä Kelalle. Sitä varten pitää käydä myös teettämässä Laaja ruoansulatusanalyysi MDD:n laboratoriossa. Sen diagnoosin kanssa on sitten hyvä mennä omalle lääkärille. Näin olisi minunkin pitänyt tehdä, mutta se selvisi minulle liian myöhään.
Sehän sattui hyvin.
Kiva, kiitos. :)
Sain ajan Jämsälle ensi vkon ti aamulle, pitää mennä huonossa kunnossa???
Minua on tutkittu ja hutkittu erikoissairaanhoidon puolella jo kohta vuoden, on otettu likvorit, magneetit, ultrat, verikokeita varmaan litroittain kohta, gastroskopiassa käyty, ei näy mitään vikaa ??? Haiman ja maksan arvot koholla, maksa välillä normaali, viimeksi ALAT 60 noin kk sitten, elikkäs himpan verran yli melkein koko ajan, on ollut kyllä yli 100 joskus keväällä. Mikään ei kohta vatsalle kelpaa, polttelee ja turvottaa. Olen miettinyt että jospa maksa on suututtanut haimankin, ja mikä tämän on aiheuttanut? Kaikki alkoi flunssasta vuosi sitten (pari kirosanaa##) Oon kyllä käynyt reissuissa Aasian suunnalla vimeksi 2010 keväällä Malesiassa, enkä tosiaan missään Langkawilla vaan vähän eksoottisemmin omalla reissulla… tiedä mitä sieltä saa ruoan ja juoman mukana tms.
Samoissa lukemissa oli minunkin maksa-arvoni. PHKS:n sisätautilääkäreiden mielestä se oli kuitenkin ”liian vähän koholla”. Liian vähän mihin? Ilmeisesti ollakseni sairas.
Sun vatsa kuulostaa nyt siltä kuin minun oli juuri. Nyt alkaa rahoittua, kun aloin käyttämään niitä saamiani tököttejä ja muutin ruokavaliota saamani ohjeen mukaiseksi. Hyvä, että sait ajan niin pian. Sun on ihan korkea aika saada tuohon muutos tai sun vatsa on kohta aivan sietämätön ja ruvella.
Vaikka sulla olisikin loisia, niin en tiedä, miten sun vatsasi sitä Tre Örteriä nyt kestää. Älä ainakaan ota tyhjään vatsaan, vaikka ohjeessa niin neuvotaankin. Ja kahvia EI YHTÄÄN. Ei edes sitä yhtä kupillista. Kaikki kofeiini pois. En tiedä, kuinka paha se tarkalleen ottaen maksalle on, mutta jotain se tekee. Ja vatsalle varsinkin. Mulle tuli aika aikaisessa vaiheessa tunne mustasta teestä, että tätä mun ei pidä juoda, että on liian vahvaa.
Ja vielä lisään että flunssan jälkeen elämä on ollut koko viime kevään kotona pyörimistä, jos ei koske päähän niin sitten vatsaan. Lääkkeitä olen saanut muovikassillisen, kaikkia kokeilin, osaa jouduin syömään kuukauden verran.
Välillä niin huonossa kunnossa ettei ylös ole sängystä päässyt.
Olen ollut sairauslomalla kohta vuoden, aamupäivät kuluu jotenkin sumuisessa olossa,
ei jaksa mitään oikein tehdä. Iltapäivällä meno paranee jotenkin.
Kuinka paha muuten kahvi on maksalle, kun lääkäri sanoi että pitää vähentää 4 kupista 1 ?
Kuulostaapa tutulta. Päänsäryt ja hidas käynnistyminen aamuisin, sumuinen olo. Ihan samaa oli mulla.
Mihin tarkoitukseen/tarkoituksiin sulle on lääkkeitä määrätty?
ja vieläkin lisään että B12 arvo on minullakin yli viiterajan, 729 ja borreliatestissä Abm on ollut 19, mutta ei borreliaa ole lääkärin mukaan. Huono korresteroli on hiukan yli viitteen, tulehdusarvot ovat aina olleet hyvät, kupari alakanttiin 14,8, kalsiumarvot viitteen ylärajassa, ulostenäyte puhdas ym, kilppariarvot ok….
Borreliaa multa ei edes katsottu, joten tuo Abm 19 ei sano mulle mitään. Mitä ne sanoivat tuosta B12-arvosta? Että onpa sulla hyvä B12?
juuri näin, et tarvitse ainakaan vitamiinipistosta kun on noin hyvä lukema. Ensimmäiseksi sain antibiootteja 3 kuuria poskiontelotulehdukseen, sitten särkylääkkeitä,epilepsialääkettä kolmoishermon kipuun, kun sen flun jälkeen alkoi kasvokipu vaivaamaan. Mutta magneetissa ei kolmoishermossa näkynyt mitään vikaa olevan. Sitten ihonpoltteeseen sain trisyklistä masennuslääkettä, kipukynnyksen nostoon, ei hyötyä. Ihotautilääkäri piti poltetta nokkosrokon aiheuttamana, antihistamiineja. Sen jälkeen kipuihin lyricaa, cymbaltaa, tramalia, ynnä muita kipulääkkeitä aina maalis-huhtikuuhun asti vaihtelevasti. Kaiken aikaa vatsakipuja, kummallinen pöhnä olo, ei jaksa mitään, huimaa ym. Enää en tosiaan ole huhtikuun jälkeen lääkkeitä popsinut muutta arvot ei laske ja vatsakipu ei hellitä.
ja kaikki nuo myrkyt vaan kokeilun vuoksi kun eivät muutakaan tienneet.
Kävin tänään ylävatsan TT-kuvauksessa, hohhoijaa, ainoa mikä inhotti oli sen tipan laitto ja se varjoainejodi, ihan ku olis tullu pissat housuun, ja vettäkin piti juoda litran verran puolessa tunnissa.
Edelleenkin neurologi on sitä mieltä että minulla on vaan migreeni ja asentohuimausta, tiedä tuosta..
Niin, en tainnut mainita että olen tämän tautini takia käynyt siis ensin terkkarilääkärillä, sitten neurologilla, -> kirurgisella, -> sisätaudeilla, -> psykiatrisella, ja samaa rumbaa aina uudelleen alusta. Ensiavussa keväällä makasin joka toinen pvä ym. Samoja tutkimuksia uudelleen ja uudelleen…
Olen myös käynyt energiahoidoissa, shiatsua kokeilemassa, parantajalta sain kuulla että minulla olisi amalgaamien aiheuttama elohopeamyrkytys, kävin heinäkuussa poistattamassa kaikki 5 isoa amalgaamiani, muovit tilalle, yrittänyt syödä vitamiineja purkista, tuntuu että nekin sattuvat ja vatsa kuralla muutenkin, tää on aivan järkyttävää :((((
Suurimmaksi osaksi ylävatsakipuja, vaihdellen oikealta vasemmalle. Suolet murisee hulluna aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi, että näin täällä, miten siellä?
Voi hyvänen aika. Onneksi onneksi onneksi en lääkärien kanssa päässyt tuon pidemmälle ja jo alusta asti viittasin kintaalla masennuslääkkeille. Masennuslääkkeitä ihopoltteeseen. Mihinkähän niitä seuraavaksi annetaan, monivitamiiniksi? Mulla on polttavaa särkyä nytkin, mutta en yritäkään tehdä sille mitään. Jostain tuolta sisuskaluistahan se tulee. On se nyt vähän helpottanut sen jälkeen, kun tein nämä viimeiset muutokset ruokavalioon. Muuten, ethän vaan syö sokeria tai mitään makeaa? EI YHTÄÄN sitäkään. Se se vasta polttaakin.
En tiedä, oletko lukenut koko blogini läpi, mutta mullahan oli myös tuota elohopeaa. Suu täynnä amalgaameja pennusta asti. 2009 vaihdatin ne pois, mutta maksa lienee varastoinut sitä elohopeaa ja sitä näkyi sciossa paljon sillä viime syksyn ensimmäisellä käynnillä. Tolosen karnosiinilla putsasin ja sillä lähti nopeasti paljon. Mutta sitä näkyi nyt viimeksi olevan vieläkin.
Mulla se varjoainejodi pukkasi kielen läpi ulos. Pitäisi poistua munuaisten kautta.
Olen lukenut sieltä täältä, en vielä kaikkea. Sen takia lähdinkin kirjoittelemaan kun oireet osiltaan ovat paljon samoja. Elohopeasta vielä se parantaja sanoi että minulla se on varastoitunut haimaan ja lähtee kyllä pois mutta aikaa vaatii.
Sokeria ja gluteenia vältin kesällä mahdollisimman paljon, mutta syyskuun lopulla kun kävin gastroskopiassa ja kerrottiin ettei minulla ole kieliakiaa, helikoa ja mahassani näyttää hyvälle, retkahdin syömään tietysti kaikkea mitä olin vältellyt.
Millä tavoin se jodi tuli sulla kielestä ?? Ja kestikö se kauan häipyä?
Eipä kai ollut hyväksi kun kivut lisääntyivät ja sain lisäksi vielä selkäsärynkin jota kesti muutaman viikon. Nyt olen taas vältellyt gluteenia ja sokeria yritän välttää ihan kokonaan. Ainoa missä taitaa olla sokeria on mustikat, pakkasesta otan aina rasian ja laitan hirssipuuron sekaan. ( ei lisättyä sokeria)
Kävin eilen labrassakin ja saas nähdä mitkä ovat tulokset taas…
Kielen päälle tuli paksu harmaa kate ja maistui ihan jodille. Joitakin tunteja siinä meni.
Oletko seurannut, saatko oireita proteiineista? Kokeile jättää pois maitotuotteet, liha, pähkinät, siemenet, palkokasvit, muna ja se gluteeni sulla onkin jo pois. Syöt vain kalaa proteiinilähteenä. Katso, vaikuttaako sumuiseen oloon ja päänsärkyyn. Ihan muutama päivä riittää, vaikutus näkyy tosi pian. Munaa ei saa maksapotilas syödä muutenkaan.
Mustikka on hyvä maksalle. Sitä olen syönyt paljon, mutta jätin nyt senkin pois, koska siinäkin on vähän marjahappoa ja siemenet ja kuoret ovat karkeita rikkonaiselle vatsan limakalvolle.
Huomenia ! Taisi minulla jodi poistua sieltä mistä sanoivatkin…
Miten on päivä käynnistynyt sinulla?
Maitotuotteet olen karsinut pois kokonaan (huomasin jo kuukausia sitten ettei juusto käy ollenkaan) muutama viikko sitten, muut sitten ovatkin hankalampia. Viime vkonloppuna söin kyllä riistaa, olisikohan ollut sitten se mikä aiheutti minulle ikävän päänsäryn viiveellä tiistaina, eilenkin oli jonkin verran jomotusta.
Voi tietysti olla että tuo talviaikaan vaihtokin vaikuttaa, ei sisäinen kello ole vielä mukana, unta ei tule riittävästi vaikka väsyttääkin. Hartiatkin ovat kyllä jumissa…
Ja huomasin että syömässäni riisileivässä on sokeria hiukan ja hiivaa tietty ja proteiiniakin siinä oli jonkin verran, eihän tästä tule mitään…
Taidan syödä pari päivää vaan keitettyä perunaa..
Ja en tiedä vaikka toiset pitävätkin pöhkönä kun näitä vaihtoehtohoitoja yrittää,
mutta kun lääkärit eivät osaa sanoa mitään,
itse on yritettävä löytää syy :)
Mä luulen, että sinäkin saat perunan kieltolistalle siellä sciossa. Sen jälkeen, kun minulla vatsa hajosi ja sain scio-listan ruoka-aineista, niin olen syönyt hirssiä, valkoista riisiä, bataattia, kalaa, kirkastettua voita ja (kylmäpuristettua luomu)auringonkukkaöljyä (E-vitamiinin vuoksi). Paistamiseen kylmäpuristettu kookosrasva. Keittoihin puristan liemeksi mehua kesäkurpitsasta ja jäävuorisalaatista. Ynnä ravintolisät. Pidän tämän nyt muutaman viikon, kunnes vatsan limakalvot alkavat kestää muutakin.
Proteiinit, sokeri ja paistossa käytetyt öljyt ovat ne, jotka väsyttävät.
JA VÄSYTTÄÄ, on väsyttänyt aamusta lähtien tosi paljon.. johtuuko sitten eilisen paniikista kun se tipan laitto sai aikaan paniikkihäiriötä, poistamisen jälkeen vapisin niin etten meinannut tuolilla pysyä kun jännitys laukesi pois :((
Ja illalla kävin saunassa, nyt kun iho antaa jo periksi :)
Taidan laittaa sinulle sähköpostilla tekstiä kun kaikkia juttuja en tässä viitsisi selvitellä, vaikkei tuo niin kamalaa varmaan olisikaan :)
Hei taas,
kun olen käynyt siellä homeopaatilla, laittelen viestiä mitä kaikkea löytyi.
Todennäköisesti kaikki sisuskalut on sökönä, saapa nähdä pystyykö niitä enää millään korjailemaan :((
Masentavaa :(
Hyvä, täällä uteliaana odottelen ja on varmasti arvokasta tietoa tähän jos vielä joku samoista oireista kärsivä tänne löytää. Veikkaukseni on kyllä, että aika lailla samaa aiheuttajaa löytyy sinulta kuin minultakin.
Kyllä se siitä lähtee nousemaan, kun kerran minullakin lähti. Aikaa se vie ja on välillä tosi turhauttavaa, kun aina vaan tuntuu olevan jotain ja pitää tuon ruoan kanssa pelata ja kaikkea varoa. Mutta myös antaa sitten, kun huomaa miten paljon parempi olo on kuin muutama kuukausi taaksepäin.
Kun tietää, minkä kanssa on tekemisissä ja mitä sille pitää tehdä, niin sitten on jo oikeasti toivoa ja mahdollisuuksia paranemiseen. Tsemppiä, kyllä sä paranet. :)
Hei mua ihan hirveästi kiinnostaa, että mitä Elisalle siellä Sciossa sanottiin. Itse uskon kyllä vakaasti niiden juttujen paikkansapitävyyteen, kokemusta on. Että jos Elisa näet tämän ja olet valmis valottamaan asiaa, niin olisin kiitollinen tiedoista :).
Minäpä laitan Elisalle viestiä, että on tullut kysymys tänne. Muutoin tuskin arvaa tänne kurkistaa.
Hei vaan,
kyllä täällä vierailen lukemassa välillä vaikken kirjoittelekaan.
Mulla sciossa löytyi ympärstömyrkkyjä elikkäs erittäin tod.näk. elohopeaa reilusti ja se on kaiketi heikentänyt mun vastustuskykyni niin surkeaksi että kaikenlaiset parasiitit, mikrobit, bakteerit ja virukset pääsevät mönkimään ihan vapaasti. Ameebaa ei löytynyt.
Tulehdustila on päällä, väsymystä löytyy ja kärsin vielä kuivasta kehostakin vaikka juon vettä noin 2 l pvässä, ei taida olla juomisen kanssa tekemistä?
Ruokavalio supistui aivan surkeaksi entiseen verrattuna mutta ei haittaa jos siitä on apua. Sisukset voivat todella huonosti ja sain homeopaattista lääkettä ja yrttitippoja jotta parantuminen alkaisi.
Scio-analyysin aikana olin kai niin järkyttynyt ja jännittynyt etten ymmärtänyt kaikkea kysyä mitä olisi pitänyt, joten jää seuraavaan kertaan? Esim. ne parasiitit jäi selvittämättä tarkemmin…
Hei,
Minulla taitaa olla myös tuo suolisto olla huonossa kunnossa -onko kukaan parantunut täällä? Alan olla allerginen kaikelle, joten maksa ei toimi..
Kaikkea hyvää!
Hei,
Vika ei välttämättä ole maksassa, vaan riittää, että suolisto on ärtynyt ja vuotaa esim. proteiineja tai niiden osia elimistöön.
Toivottavasti löydät sopivan ruokavalion, jolla suolistosi pääsee rauhoittumaan ja suosittelen ihan varmuuden vuoksi vielä loiskuuria. Sitten ajan kanssa suoliston toivuttua voi lisätä ruoka-aineita taas takaisin.
Paranemisia sinnekin!