Niin mikä ihmeen unelma?

En ole tainnut kertoa kuin pieniä pätkiä siitä, mitä unelmallani tarkoitan. Se on kuva siitä, millaista haluan arkeni olevan. Siitä, miten asun ja mitä teen työkseni. Se on jotain ihan muuta kuin se, missä olin silloin, kun aloin kysellä sen oman juttuni perään ja mietin, että mitä ihmettä se voisi olla. Mitä muuta oikein voisin, osaisin ja haluaisin työkseni tehdä ja miten sinne pääsisin. Hiljalleen se on tässä vuosien varrella hahmottunut ja vaikka minulla ei ole vielä mitään siitä, niin ainakin olen karistanut pois kaiken vanhan.

Juhannuksena Rovaniemellä ollessani teimme erään ystävättäreni kanssa aarrekartat. Täydensin sitä vielä kotiin palattuani, mutta ihan valmis se ei vieläkään ole. Mennäänpä sitä läpi pala palalta.


Haluan asua maalla metsän ja järvien keskellä vanhemmassa puutalossa. Sen ei tarvitse olla iso. Rintamamiestalo olisi kiva. Sellainen, jossa olisi pari huonetta alakerrassa, pari yläkerrassa ja kellarissa sauna. Pihalle haluan viinimarjapensaita ja pari omenapuuta. Pientä kasvimaata jaksaisin hoitaa, sen verran, että voi käydä hakemassa suoraan omasta pihasta tuoretta tilliä ja persiljaa. Voisin myös kasvattaa vähän omia tomaatteja ja kurkkuja, sillä kaupan tomaateissa ja kurkuissa ei ole mitään makua.

Haluan elämänkumppanin, miehen ja kodissamme asukoon rakkaus. Toivon parisuhteeseeni kumppanuutta, yhdessä tekemistä, keskustelua, nauramista. Toivon hänenkin pitävän luonnossa liikkumisesta ja tekevämme yhteisiä patikkamatkoja. Mutta tahdon myös matkustamista, kaupunkimatkailua, kulttuuria. Tahdon rouvaksi ja jakaa vuoteeni aviopuolisoni kanssa. Mieheni soisin myös olevan miehen kokoinen, eikä mikään neuvolassa punnittava.


Pihapiiriin kuuluu ulkorakennus, johon saan ne viisi ruskeaa kanaani ja kukon. Annan niille pellavansiemeniä ja muuta oikeata ruokaa ja tahdon syödä niiden tekemiä oikeita munia, enkä mitään tehomunia. Tahdon katsella kanojen kulkevan vapaana pihamaallani kupsuttamassa maata ja nokkimassa etanat kasvimaaltani.

Maalla tulee talossa tietenkin olla kissa. Haluan harmaaraitaisen maatiaiskissan, joka on oikea peto pyytämään hiiriä. Tänne pihaan on muuten ilmestynyt naukumaan juuri tuon näköinen kissa. Nuori narttu ja nälkäinen kuin mikä, kylkiluut tuntuvat käsissä, kun kyljistä silittää. Hylätty, karannut tai eksynyt, mutta selvästi on ollut ihmisten kanssa, sillä antaa silittää ja kehrää, kun sitä rapsuttaa.


Yksi työhöni liittyvä ajatus on minulla pitkään ollut se, että haluan voida talvella käydä hiihtämässä keskellä päivää ja nauttia siitä lyhyestä päivänvalosta, joka silloin on. Eikä niin, että sen talviauringon näkee päivällä työpaikalta ikkunasta, mutta kun kotiinlähdön aika koittaa, on se jo auttamatta mennyt. Voin tehdä töitä seitsemänä päivänä viikossa ja vaikka minkälaisiin aikoihin, mutta haluan oman vapauteni päättää milloin teen ja mitä teen. Tahdon työssäni olevan tekemisen pakon sijasta tekemisen ilon. Tahdon kirjoittaa ja uskon tulevani olemaan tekemisissä parantavien yrttien kanssa. Tahdon opettaa ravinnon merkityksestä terveyteen. Tahdon ohjata ihmisiä henkiseen kasvuun niillä keinoin, joita regressioterapeuttikoulutuksessani opin ja joilla itse muutuin. Tahdon auttaa ja parantaa. Tahdon vaikuttaa. Aarrekartassani työosiossa on vielä runsaasti tilaa lisäkuville.


Tämä kulma on henkinen minä ja myös tähän mahtuu vielä lisää. Aion kasvaa viisaaksi ja rohkeaksi ja jämäkäksi kuin vanha tammi. Sellaiseksi, jota eivät pienet hönkäykset mihinkään liikuta. Tienviitat tarkoittavat sitä, että minä uskon johdatukseen. Uskon sitä paljon saaneeni ja toivon saavani jatkossakin.


Kaiken tämän teollisuusruoan ja tehotuotannon keskellä haluan syödä puhdasta ja terveellistä perusruokaa. Marjoja, ruisleipää, juustoa ja oikeata lihaa, kuten riistaa. Mielelläni soisin mieheni metsästävän ja itsekin voisi kasvattaa kesälampaan tai –possun. Uskon vakaasti syömämme ruoan joko pitävän meidät terveinä tai tekevän meidät sairaiksi. Minä en aio tämän jälkeen enää sairastaa, kunhan tästä toivun. Olen aina jollain tavalla tiennyt eläväni erittäin vanhaksi ja aion sen ajan elää terveenä ja kuolla vasta sitten, kun tunnen tehtäväni tehneeni.


Aion kasvattaa uudet lihakset. Harrastin joogaa ja body pumpia monta vuotta ja olin ihan hyvässä kunnossa ja sopivan voimakas, kunnes sairaus sitten vei ensin jaksamisen, sitten lihakset ja loputkin voimat. Enää en kulje salilla ja ohjatuissa ryhmissä, vaan aion harrastaa itsekseni kotonani. Jooga on ihan lempilajini ja heti kohta pian, kun kuntoni sen sallii, alan joogaamaan. Haluan niin notkeaksi, että pääsen tuollaiseen lootusasentoon ja saan polvet lattiaan. Olen aina ollut lonkistani niin jäykkä, että moinen ei ole tullut kuuloonkaan ja näin nykyisellään vieläkin jäykempi.


Vapaa-aikaani kuulukoon myös itseni hemmottelua. Sitä tarvitsee työn vastapainoksi, oli se työ kuinka mieluista hyvänsä.


Olen teipannut aarrekarttani pakastimeni kanteen. Siitä sitä tulee katsotuksi pari kolme kertaa päivässä. Kuvani tulevasta elämästäni on minulla koko ajan päässäni, välillä taka-alalla, välillä aktiivisena ja siihen suuntaan tahtoni ja mielenkiinnolla odotan, miten elämä aikoo minut sinne järjestää.

6 vastausta artikkeliin ”Niin mikä ihmeen unelma?

  1. Joka niemeen nokaan saarelmaan……
    Aurinkopanelit puuttuivat katolta :-) Koska ilman sähköä blokaaminen ei onnistu :D
    Mä oon joskus leikitellyt ajatuksella saaristoon muuttamisesta mutta en sitten kuitenkaan ole rohjennut. Tänä kesänä käydessäni Ahvenanmaan Jurmossa törmäsin lehtijuttuun sinne oli muuttaneesta pirkanmaalais perheestä. Kesällä joo, mutta yhden kolmeviikkoisen olen ollut vuoden vaihteessa putkeen Lapissa eikä se ainakaan ole mun paikkani kaamoksen aikoihin.

    • Hyvä idea, täytyypi lisätä. :)

      Saaristo voisi olla jännä paikka. Kävin kerran retkellä Göteborgin edustalla majakkasaarella nimeltä Vinga. Sijaitsee uloimpana Göteborgin saaristossa ja niin ollen otti mereltä laivat vastaan. Siellä on ollut aikoinaan vakituinen asutus ja oma koulukin. Pieni saari eikä yhtään kunnon puuta. Aika viimaista olisi elämä siellä.

      Minulta on jäänyt kaamos kokematta. Pitäisiköhän kokeilla.

      • En mä sano että ei kannata kokea mutta yksin, ilman internettiä, ei oikeastaan yhtään puhelua tai tekstaria, se on musta ihan turhaa itsensä kiusaamista. Pelkän kaamoksenhan voi kokea vaikka hotellin ulko-ovelta mutta oikeasti yksin se ei ole kiva kokemus.
        Mut juu kokemushan sekin. Muutoin olen ollut lapissa paljonkin mutta keskitalvella sinne ei ole enää mitään hinkua.

    • Eikö vain! Olen tehnyt kerran aikaisemmin, vuosia sitten. Silloin halusin oman läppärin. Vähän myöhemmin tuli työpaikan kautta mahdollisuus liisata itselle läppäri ja siitä vielä hetken päästä mun työkone vaihdettiin vanhasta pöytäkoneesta läppäriin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *