Ei se toiminut taaskaan. Olen jo monena vuonna perättäin poiminut seitsemän sortin kukat nähdäkseni unta tulevasta sulhostani, mutta eihän siellä mitään ole näkynyt.
Täytyy varmaan ensi juhannuksena ottaa järeämmät taiat käyttöön. Lähde on harvemmin saatavilla ja öinen viuhahdus seitsemän ojan yli ei pahemmin innosta. Mutta mitäpä sitä ei rakkauden vuoksi tekisi.
juu ei näkynyt naisia pomppimassa täälläkään. Kolme miestä hyppäsi lautalta veteen mutta nousivat pinnalle ja takaisin lauttaankin joten eivät rumentaneet juhannus tilastoja. Pitää kai kans hankkia kiikarit ens juhannukseksi.
Ps. En muuten löytänyt kuvasta seitsemään eri sorttia kukkia…..
Aika vähän taikaa on sitten sinun juhannuksesi sisältänyt.
Eivät tule esille kaikki kukat tuossa kuvassa vaikka miten yritin niitä käännellä. Siellä on lakka, suopursu, tervakukka, metsätähti, orvokki, siankärsämö ja yksi, jolla on pitkä nimi ja jota en muista. Se vaaleanpunainen, joka roikkuu siinä edessä kukat alaspäin.
Oiskohan tuo Tunturikurjenherne?Nimi on ainakin pitkä.
Mökin kaivoon kun olis joku neito katsonut juhannuspäivänä oikeaan aikaan niin sieltä minut olisi voinut bongata eli kaivossa olin mutta yhtään viehkeää katsojaa ei reunalla näkynyt. Oli vuotuinen vesikaivon t6yhjennys päivän ohjelmassa.
Kuinkas pohjoisessa olet ?
:D Porukalla tässä nauretaan sun kaivojutulle. Ja lisää: jos yöllä näkee rakkaimpansa kaivossa, niin hukkunuthan se on, perkele!
Rovaniemellä olen vieläkin. Loppuviikosta jatkan pohjoiseen.
Kysyin meidän asiantutijalta ja kukan nimi on metsäkurjenpolvi. Liian pitkä minun muistettavakseni.
Olinkin siis väärään aikaan kaivossa….. No ensi vuonna uudelleen.
Mä en muuten usko siihenkään että jos yöllä näen jonkun vieraan neidon juoksevan nakuna että se ilahtuu jos yllätän sen.
Tarvinnee panostaa siihen että menee jonkun unikuviin.
Mäkin yritin eilen ehdotella taikojen tekemisiä mutta eipä muu jengi kauheesti innostunut : ) Pieniä poikia kummastutti ajatus että näkisi tulevan puolison yöllä (ehkä aika kaukaista 6vuotiaalle joka ei oikein kehtaa katsoa edes pussailu telkkarista) ja loput oli tukevasti naimisissa (liian riskialtista jos olisikin nähnyt jonkun toisen kun oman puolison : ) ). Oli varsin herkkupainotteinen juhannus – paljon todella hyvää ja huolella mietittyjä ateriakokonaisuuksia ja kyytipoikana ihanaa pinkkiä samppanjaa! Makeaa masu täynnä ja levännyt olo kun matkataan kohtia kotia. Mukavaa pohjoisen reissua!
Kiitti! Sadetta on luvattu tälle viikolle. Että se siitä telttailusta. Pallakselle haluaisin kävelemään. Toivottavasti säät suosivat.
Moikka!
En jaksanut taikoja tehdä, eikä niillä varmaankaan olisi ollut mitään tehoa ;).
Mutta sen sijaan Sinun osaltasi en tiedä, vaikka se vielä tuolla reissulla tulisi vastaan, se taikojen kohde siis :).
Mukavaa reissua sulle edelleenkin, minä saatan nettihiljentyä hetkeksi…
Juu, taiat eivät taida olla naiduille tarkoitettu. :D
Mikäpäs siinä vaikka Lapin mies osuisikin kohdalle. Minä saattaisin kyllä ihan viihtyä täällä. Ihana luonto!
Piti muuten jo aikaisemmin kommentoida kun noita sun katiskakalastuskuvia katsoin, että hanki ihmeessä mato-onki reppuun jos sinne pohjoiseen menet. Lisäksi nykyään saa sellaisia nuotiokäyttöön sopivia savustuspusseja – ei mikään oo niin ihanaa kun itse kalastetut ja nuotiossa savustetut ahvenet!
Minun pitikin ostaa onki matkaan, mutta unohdin. Mutta nyt kun näitä maisemia katsoo, niin mistä pirusta täällä matoja saa?? Taitaa olla tuo uistelu enempi toimiva menetelmä, mutta ne ovatkin sitten jo kalliimpia vermeitä eikä edes minun alaani ja sitten pitäisi vielä olla kalastusluvatkin. Mutta ihanahan se olisi tuolla kuljeskella, kalastella ja paistella ihan oikeaa lohta nuotiossa. Ehkäpä sitten seuraavalla reissulla.
Matoja saa sieltä mistä onkiakin eli lähimmästä urheilukaupasta. Kulkee kätevästi mukana pieneen purkkiin pakattuna ja pohjoisen joista saa mato-ongella kalaa tosi helposti eikä tartte mitään lupia tms. Ainoastaan koskialueilla saattaa olla mato-onkikieltoja (maistuisi ilmeisesti arvokaloille liiankin hyvin : ) )