Kuvagalleria: Paltaniemi, Kajaani

Paltaniemen museotien näkyvin rakennus on kirkko. Kirkko on valmistunut 1726 ja sen seinille on maalattu sekä Vanhan että Uuden Testamentin päätapahtumat.

Viimeinen tuomio. Kuva on koettu niin pelottavaksi, että siitä on 1850-luvulla kirveellä hakaten poistettu osa.

Kuvia on aikanaan restauroitu ja siinä on kuluja säästelty palkkaamalla mahdollisimman halpa maalari. Oikean puoleinen maalaus on kyseisen talomaalarin työn jälkeä, vasemmalla alan ammattilaisen tekemä.

Kirkon penkit.

Kattopaanuja.

Keisarin tallin ympärille on rakennettu suojakehikko. ”Tässä tallissa joka alkuansa oli rakennettuna Haapalankankaan uudistalossa Paltamon pitäjässä Wuolijoen kylässä einehti aikansa korkein hallitsija, meidän armollisin ja hellästi rakastettu keisari Aleksanteri I 28 pnä Elok. 1819 matkustaissaan Kajaanin kaupunkiin. Muistoksi tämän suuren ruhtinaan merkillisestä matkustuksesta Kajaanin läänissä ovat Paltamon pitäjäläiset tämän huoneen tälle paikalle muuttaneet.

Eino Leinon syntymäkoti sijaitsee Paltaniemellä ja siellä esitellään Eino Leinon elämää ja tuotantoa. Alkuperäiset rakennukset on purettu ja kuvassa keskellä näkyvän torpan paikalle rakennettu vuonna 1978 torpasta jäljennös vanhojen piirustusten mukaisesti. Talossa toimii kesäaikaan kahvila.

4 vastausta artikkeliin ”Kuvagalleria: Paltaniemi, Kajaani

  1. Mikähän tätä kuvagalleriaa vaivaa? Kirkonpenkkeihin asti näkyy kuvia, mutta siitä eteenpäin on vain kuvatekstejä. Tulin tälle sivulle pariinkin kertaan, mutta yhtä huono tulos. Vai onkohan minun koneeni ruvennut sensuroimaan? ;o)

    • Kävin katsomassa artikkelia ihan ns. tavallisena käyttäjänä eli niin, etten ollut loggautuneena sisään Rantapalloon ja artikkeli näkyi kyllä minulle ihan normaalisti. Olisi hyvä jos joku muukin tälle sivulle tullut kommentoisi, että miten näkyy. Virhettä en näe, mutta sivun voisin kyllä tehdä kokonaan uusiksi.

  2. Hyvin näkyy kuvat,ei mitään ongelmaa!Tuo kirkko on tosi mielenkiintoinen paikka,itse olen siellä nuoruudessani käynyt.

    • Hyvä juttu. Huomasinkin, että jos sivun kestää jonkin aikaa latautua, niin kuvatekstit tulevat ensin ja näyttää kuin kuvia ei olisi, tekstit vain.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *