Oma koti kullan kallis

Iitti 9.2.2012

Ihanaa, viimeinkin elämässäni on tapahtunut jotain: olen muuttanut. Olen huhkinut itseni näännyksiin tämän muuttorumban kanssa, mutta viimeinkin saan tehdä jotain ja toimia ja ylipäätään kykenen toimimaan. Reilun puolen vuoden pysähtyneisyyden jälkeen asiat ovat nytkähtäneet liikkeelle ja kyllä tätä on jo odotettukin. Minulle kuolema on sitä, että on elossa kykenemättä elämään ja viime vuosi, varsinkin jälkimmäinen vuosipuolisko oli kuin kuolema. Mutta nyt paitsi että vointini on lähtenyt kohentumaan, niin olen myöskin saanut oman kodin ja mikä parasta, niin päädyin sinne, minne halusinkin eli maalle.

Täällä ollaan!! Näkymät ovat vaihtuneet kaupunkimaiseman autoista ja ratikoista hevosiin ja aasiin (jotka kuvanottohetkellä tosin olivat tallissaan lämmittelemässä).

Muistan hyvin sen päivän, jolloin minuun iski halu muuttaa maalle. Se oli elokuuta 2007. Olin vierailulla Skånen maaseudulla ja kävellessäni kuljin punaisen mummonmökin ohi. Pysähdyin mökin eteen ja tunsin, että tuollaisessa minä haluan asua; minä ja kissa. Samalla tunsin, että maallemuutto ei olisi ajankohtainen niin kauan kuin olisin jossain konttorissa 8-18 töissä. En lähtisi joka aamu suhaamaan maalaispaikastani jonnekin kaupunkiin, vaan asuisin maalla vasta sitten, kun olisin ”omissa hommissani” – mitä sitten lienevätkään ne hommat, kai sen aika näyttäisi.

Senkin hetken muistan selvästi, jolloin kaipuu palata Suomeen kolahti. Oli heinäkuu 2009 ja olin koti-Göteborgissa mustikkametsässä. Mietin silloin, miten paluumuutto olisi mahdollista, kun eihän sitä niin voi tehdä, että vain jättää kaiken ja tulee rajan yli ilman varmistettua uutta alkua ja toimeentuloa. Pitäisi siis hakea työpaikka Ruotsista käsin ja olin jo silloin niin väsynyt, etten tuntenut millään jaksavani lähteä moista prosessia vetämään. Koin olevani jumissa silloisissa olosuhteissani. Mutta niin ne asiat aina vain jotenkin suttaantuvat ja täällä sitä nyt ollaan. Siis nyt ”jo”.

Ei tullut mummonmökkiä, mutta läheltä piti. Jäljitin erään jo liki pari vuotta tyhjillään olleen vanhan pikkutalon omistajan ja kysyin, josko hän olisi halukas sen minulle vuokraamaan. Sanoi ajatelleensa pistävänsä talon myyntiin, mutta suostui vuokraamaan. Koska omistaja asui vähän kauempana, pistin minä paikkoja kuntoon talolla. Viikon ajan pakkasin siellä vielä komeroissa olevia purkkeja ja purnukoita, kiikutin kilokaupalla vanhoja lehtiä keräykseen, sekä vanhoja säilykepurkkeja ja lasia, tyhjensin liiteristä enimmät turhat tavarat pois, järjestin auraukset ja nuohoojan, kävin lämmittämässä uunia ja siinä kulkiessani vein aina muutaman muuttolaatikon mukanani.

Mökin vintin päätyikkuna ulkorakennukseen päin.

Kunnes sitten alkoi käydä ilmi, että meillä oli kovin erilaiset näkemykset tilojen käytöstä ja kuka pitää missäkin kenenkin tavaroita. Aavistin myös tulevia konflikteja raha-asioissa, haluni panostaa paikkojen ja puutarhan kunnostukseen hiipui enkä toisaalta pitänyt ajatuksesta rojun ja sotkun seassa asumisestakaan ja niinpä lopulta kirvelevin mielin ilmoitin, että en voi tähän taloon vuokralaiseksi tulla, sillä tämä juttu ei tulisi toimimaan. Vaikka todella olin asunnon tarpeessa, niin ei sentään hinnalla millä hyvänsä. Niin rehasin kaikki jo sinne viemäni laatikot takaisin ja siinä iltamyöhällä väsyneenä niitä kuskatessani mietin, että missä kohtaa ihmiselle tulee se piste, kun ei enää jaksa nousta yrittämään uudestaan.

On olemassa sanonta, että saat sen mistä luovut ja niin vain asuntoasiani ratkesikin jo seuraavana päivänä. Ei tullut omaa mökkiä eikä uunia, mutta tuli huoneisto vanhalta koululta. Olen tyytyväinen siihen, että tässä kävi näin kuin kävi ja tässä paikassa on kaikkea sitä, mitä tällä hetkellä kaipaan. Hiljaisuutta, omaa rauhaa ja luontoa ympärillä. Marja- ja sienimaita ei tarvitse kaukaa hakea, senkun vain ottaa ämpärin käteen ja pinkaisee pihan laidalta metsään. Puutarhaa minun on lupa myllätä ja laittaa mielin määrin ja korjata marjapensaiden ja omenapuiden sato. Itse rakennus on suuri mahdollisuus, niin asuin- kuin toimintakäytönkin puolesta. Tiedä mitä tästä vielä kehkeytyy, kunhan saadaan taas kone käyntiin.

Joulupukin tuliaisia.

22 thoughts on “Oma koti kullan kallis

  1. Ihanaa, että oma kotipesä on löytynyt. Täällä seuraillaan innolla tulevia askareita, koti kun kuulostaa melkeisen ihanalta ja puuharikkaalta paikalta :)

  2. Wau.Kuulostaa hyvältä.Vanha koulu.Onko viellä puulämmitteinen?Voisin vaikka rengiksi sinne muuttaa,jos olisi ihania eläimiäkin riittävästi.Kissoja,koiria,kanoja etc.Kala-apaja jossain lähellä ja sieniä,nokkosia poimittavaksi,menninkäisiä metsistä etsiä juhannusyönä ja viellä mukava juttukaveri.

    • Kissan aion hankkia ja koiria löytyy naapurista ainakin kolme. Kanoille ei tässä paikkaa ole, ellei sitten rakenna. Ainahan sellainenkin on mahdollista.

      Puulämmitystä ei ole ja se on vähän harmi. Minusta olisi ollut niin kiva laitella tulia vaikkapa johonkin vanhaan nurkkakaakeliuuniin. Tykkään tuijotella tulta ja tuli on niin tunnelmallinen. Vaikka helpommallahan sitä pääsee, kun ei tarvitse puiden kanssa pelata.

    • Kiitos kiitos kaikille onnitteluista! Kyllä oma koti on ihana asia. Nyt vain järkkäilemään paikkoja kuntoon.

  3. Google mapsilla tuolla juur ”ajelin” ja pakosti tuli mielleyhtymä että nuori opettajatar tulee pieneen maalaiskylään ja panee miesten päät sekaisin. Onnea uuteen kotiin. Ja kiva kun löysit paikan johon asettua. Se auttaa varmasti saamaan kaiken muukin kuntoon.

    • Joo, tämä on varmaan ollut frökenin asunto siihen aikaan, kun koulussa oli toimintaa. Kiitos vaan, kyllä tämä tästä hiljalleen. Jännä nähdä, että millaisiin uomiin se elämä lähtee asettumaan.

  4. Hienoa kun asiat sujuvat! Tarkoittaako tämä myös sitä, että Aasiaan ei ole paluuta? Muuten kuin lomalle ehkä?

    • Olen miettinyt sitä matkalle lähtöä ja nyt tietenkin kunto on sellainen, että ei todellakaan tee mieli lähteä yhtään mihinkään. Ei oikein edes kauppaan. Saati sitten parikymmenkiloinen rinkka selässä reissun päälle. Mutta tiedä sitten, mitä kaikkea päähän pälkähtää ja mitä alkaa tehdä mieli, kun olo kohenee. Vähän kyllä mielessä se Nepal vielä kaihertaa. Toisaalta haluaisin hankkia kissan ja sitten ei tietenkään lähdetä mihinkään enää, jos kotieläin on huollettavana. Kovin ovat pyllylleen menneet suunnitelmani tähänkin asti, joten nyt pyrin ottamaan asiat sitä mukaa kuin ne nenän eteen napsahtavat ja olla miettimättä sitä, mikä ei ole ajankohtaista ja josta ei voi vielä tietää.

      • Nepal… Tuttavapariskunta on parhaillaan Nepalissa kolmen kuukauden pestillä. Blogin osoite on http://www.neppaa.blogspot.com, jos kiinnostaa.
        Itse olen aikoinaan päätynyt sivuillesi Pikavuoron blogin kautta. Huolestuneena olen välillä seuraillut, mitä Sinulle tapahtuu, mutta nytpä uutiset kuulostavat vallan mainioilta! :)

        • Tuotapa pitääkin lueskella. Saa nähdä sitten iskeekö lähtökuume, sitten joskus. Joo, eiköhän tästä nyt suunta ole jo ylöspäin. Pitäisikin kirjoitella väliin vointikuulumisia. En vain ole malttanut keskittyä kirjoittamiseen, kun olen käyttänyt kaiken jaksamiseni kodin laittoon.

  5. Onnea uuteen kotiin ja uuteen alkuun.
    Kevättä kohti tässä jo hyvää vauhtia ollaankin menossa. Myös tämän kylän ent. koulussa on pieni vuokra-asunto. Koulun on kylätoimikunta ostanut sitkeän kaupankäyntisessiosarjan päätteeksi ja laittanut kuntoon. Siellä on mm. maalämmöllä toimiva keskuslämmitys entisen uunilämmityksen sijaan.

    • Kiitos vain. Hienoa toimintaa kylätoimikunnalta. Toivottavasti koululle on paljon käyttöä! Näissä on upeita tiloja ja hyvä että niihin tulee uutta elämää etteivät jää vain tyhjän pantiksi rapistumaan.

  6. Kiva kuulla hyviä uutisia. Jatkossa tsemppiä sinulle. Asuuko siinä rakennuksessa muitakin vai onko kaikki sinun valtakuntaasi?

    • Kiitosta. Ihan kaikkia noin tuhatta neliötä en hallitse, vain n. 40:ä. Tässä on toinenkin entinen opettajanasunto vuokra-asuntona ja itse koulun puoli on remontoitu ja sisustettu perhekodin käyttöön. Hyvin harvakseltaan he tässä lasten kanssa käyvät – siis vakituista asumista ei tässä perhekodilla ole. Joten kovasti saisi tiloille muutakin käyttöä keksiä, sillä ylläpitokulut ovat aikamoiset näin isossa rakennuksessa. Siinä olisi minulle mahdollisuuksia vaikka jossain vaiheessa ruveta hyödyntämään terapeuttikurssini oppeja ja ruveta vetämään ryhmiä.

  7. Hienoa kuulla hyviä uutisia,monasti olen käynyt kurkkaamassa mitä kuuluu (niin ohikulkija kuin olenkin). Meitä on varmaan monia seuraamassa elämäsi kulkua ja etsimässä sitä parempaa huomista omallekin osalle. On antoisaa kun joku elämänmakuisesti avautuu. Lisempiä unelmia toivotellen:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.