Joulukalenteri luukku 22

Kuvagalleria: Eräänä ihan tavallisena kiinalaisena aamuna

Palataanpa kesäkuun alkuun ja Kiinaan, Xingpingiin Wangin perheeseen. Joka arkiaamu, lauantait mukaanlukien, Chao vei Yuen kouluun ja kävi torilta ostamassa päivän ruokatarpeet ravintolaan ja perheelle.

Mini lähti aina mukaan. Kotikadulla vanhassa kaupungissa Mini sai juosta vapaana, mutta isolla tiellä ja torin vilskeessä Minin paikka oli visusti rattaiden alaosassa.

Päivän banskut.

Taro on perunan tapainen juures. Todella ruokaisa ja jykevää rakenteeltaan. Hyviä kuin mitkä. Durianin lisäksi näitä olen vähän jäänyt kaipaamaan.

Yue hyöri äidin mukana ostoksilla aina jonkin aikaa ennen kouluun menoa.

Yue vietiin kouluun ja sitten palattiin jatkamaan ostoksia.

Meikäläisten standardien mukaan myyntitilat nyt olivat mitä olivat, mutta kyllä kasvikset olivat järestään paremman näköisiä ja tuoreempia kuin meillä kaupoissa keskimäärin.

Tuoretta on lihakin. Pomppiikin vielä.

Paistinsa voi myös kasvattaa itse.

Vaa'at olivat toiminnaltaan idioottivarmoja. Hyvä on silti tarkistaa, ettei tule lukuvirheitä.

Tässä on sitten jotain josta en tiedä, että mitä se oikein on, mutta se kuulemma pitää käärmeet ja muurahaiset loitolla. Jauhe liuotetaan alkoholiin ja ruiskutetaan talon ympäri. Minulla on tätä nyt pikkuinen nyssäkkä siltä varalta, että se tuleva taloni maalla joskus joutuisi muurahaisinvaasion kohteeksi.

Takaisin vanhassa kaupungissa. Mini saa taas juoksennella vapaana ja kipittää kohti kotia.

2 vastausta artikkeliin ”Joulukalenteri luukku 22

  1. Suomalainen yltiöhygienia kalpenee tuon torimeiningin rinnalla. Täällä on menty toiseen äärimmäisyyteen kaikkine viimeisine käyttöpäivämääräyksineen. Aistinvarainen arvostelu on suorastaan pannaan julistettu.
    Niinpä kaikenlaiset allergiat täällä ovat huippuluokkaa, lisääntyvät vuosi vuodelta kuten työssäni näen.
    Kohtuus kaikessa olisi hyvä.
    Rauhaisaa, mukavaa Joulua Sinulle!

    • Niinhän se olisi, niin tylsältä ja kliseiseltä kuin se ehkä kuulostaakin. Sitä se on, kun yritetään suojella ja varjella, ettei vaan vahingossakaan pääsisi mitään kenellekään sattumaan, niin sitten mennään toisesta laidasta yli niin että napsahtaa; kielloista ja säännöistä alkaa jo olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Ainakin vähentävät joustavuuttaa ja monimuotoisuutta.

      Oikein hyvää joulua sinullekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *