Joulukalenteri luukku 16

Esittelyssä lempikirjani

Kun kerroin aloittavani joulukalenterin, taisin lupailla kertovani jotain viisauksia lempikirjastani. Olen nyt viikon verran pyöritellyt tuota opusta kädessäni ja todennut, että sen lukemisesta on vierähtänyt jo muutama vuosi ja etten muista siitä enää juurikaan mitään – muuta kuin että pidin siitä ja siinä oli hyviä ajatuksia ja elämän viisauksia. Muistan siinä olleen hyviä tarinoita, lainauksia vanhoista kirjoituksista, mutta en nyt löydä juuri niitä, joita haluaisin lainata. Pitäisi lukea koko kirja läpi ensin. Olen päässyt nyt sivulle 32. Enää reipas 400 sivua jäljellä.

Joten aloitetaanpa alusta. Tästä se lähtee:

”Aika alkaa käydä vähiin”, sanoo hiljainen ääni, kuin huokaus.
On aurinkoinen heinäkuun aamu ja kesäloma. Tai ehkäpä rauhallisen viikonlopun iltapäivä. Olet yksin kotona. Ei ole ketään, jolle sinun tarvitsisi juuri nyt soittaa, ei ketään, jota sinun pitäisi juuri nyt tavata. Päivä on yksin sinun.
Viimeinkin sinulla on aikaa ja vetäydyt kauan kaipaamasi kirjan pariin. Mutta pian pistät sen sivuun – lukeminen saa sinut levottomaksi. Joten menet sen sijaan kävelylle, mutta sekään ei tunnu hyvältä. Jokin häiritsee sinua eikä siihen tunnu auttavan mikään tavanomaisista ajankuluista.
Kun olet päässyt takaisin kotiin, on näkymä olohuoneesi ikkunasta yhä sama kuin eilen ja toissapäivänä. Puhut ystäväsi kanssa puhelimessa ja se saa ajan kulumaan joitakin minuutteja. Mutta lopetettuasi puhelun laskeutuu hiljaisuus takaisin.
Oikeastaan mikään ei ole vialla. Ei ole mitään tai ketään, joka vaatisi sinulta jotain. Koko vuoden olet odottanut näitä lomapäivien joutilaita hetkiä. Miksi sitten on niin vaikeaa olla tekemättä mitään ja vain nauttia?
Lopulta tajuat, mikä sinua häiritsee. Se on se hiljainen ääni taas, niin pian kuin ympärilläsi tulee aivan hiljaista se antaa kuulua itsestään: ”Oliko tässä kaikki?”, se kysyy. ”Tämä koti? Tämä puoliso? Tämä työ? Tämä elämä?”
”Aika alkaa käydä vähiin”, se kuiskaa. ”Suuri osa elämästäni on jo ohi. Eikö asioiden pitäisi muuttua paremmiksi? Tai ainakin toisenlaisiksi?”
Mutta paremmiksi kuin mikä?
Toisenlaisiksi kuin mikä?
Emme me tiedä. Ainoa, minkä tiedämme on se, että jokainen meistä, rikas ja köyhä, menestynyt tai epäonnistunut, eräänä aamuna herää ja havahtuu siihen, että jokin vaivaa mieltä: nainen, joka on aina halunnut saada lapsia mutta huomaa jo ohittaneensa hedelmällisen iän, rakastavat vanhemmat joiden lapset ovat aikuistuneet ja lähteneet kotoa, urapyrkyri joka ajatteli valloittavansa maailman, mutta on nyt jumittunut työhönsä ilman etenemismahdollisuuksia tai jolla ei ole työtä lainkaan, ne huomaamatta harmaantuneet ihmelapset jotka aina ajattelivat olevansa ns. nuorempia kuin muut, erittäin hyvin menestyneet liikemiehet jotka ovat ansainneet pienen omaisuuden mutta eivät nyt täysin kykenekään nauttimaan siitä, taiteilijat ja kirjailijat ja runoilijat joiden nuoruuden haaveet makaavat hautautuneina roskiin heitettyjen luonnosten vuoren alle, väsyneet rakastajat ja rakastajattaret ja ne jotka ovat olleet jo kahdesti tai kolmesti naimisissa – he kaikki ovat jo alkaneet tajuta, että rakkaussuhteet eivät loppujen lopuksi kykenekään täyttämään syvää tyhjyyttä heidän sisimmässään.
Monet meistä tavalla tai toisella päätyvät siihen tylyyn havaintoon, että elämä ei annakaan meille sitä, mitä siltä halusimme. Mutta sitä, mitä me sitten elämältä todella haluamme, emme kuitenkaan oikein tahdo osata sanoa.
Yhdestä asiasta olemme kuitenkin varmoja: sillä hiljaisella äänellä on kyky herättää levottomia ajatuksia.
”Eikö ollut tarkoitus, että elämä muuttuisi ajan myötä paremmaksi ja paremmaksi? Enkö muka ole tehnyt sen, mitä minulta odotettiin: käynyt kouluni, tehnyt kovasti töitä, täyttänyt velvollisuuteni?”
Nyt olemme kolmekymmentäneljä. Tai neljäkymmentäneljä. Tai viisikymmentäyhdeksän. Eivätkä vuodet ole antaneet sitä mielihyvää ja iloa, jonka luulimme saavamme tuntea, tai niitä suuria lahjoja, joista aina haaveilimme. Toki saamme silloin tällöin vastaanottaa palkintoja ja tunnustusta, mutta niiden tuoma onni ei kestä mitenkään erityisen pitkään. Ja toki elämässämme on kohokohtia ja valopilkkuja, mutta miksi taka-alalla aina jäytää tunne siitä, että jokainen päivä on aina sitä samaa? George Orwell ilmaisi asian näin: ”Useimmat ihmiset kokevat onnen hetkiä elämänsä aikana, mutta elämä kokonaisuutena on yhtä kärsimystä ja vain hyvin nuoret tai hyvin hölmöt luulevat sen olevan jotain muuta.”
”Olen hallinnut yli viisikymmentä rauhan ja menestyksen vuotta”, sanoi kerran suuri kalifi Abdul Rahim. ”Tänä aikana olen ollut kansani rakastama, vihollisteni pelkäämä ja liittolaisteni kunnioittama. Minulle on langennut yllin kyllin rikkautta ja kunnianosoituksia, valtaa, iloa ja huvituksia, eikä minun harvinaisen onnellisesta olemassaolostani ole puuttunut mitään maallisia nautintoja. Näiden vuosien aikana olen huolellisesti laskenut jokaisen päivän, jona olen tuntenut puhdasta ja aitoa onnea. Niitä on neljätoista.”
Ja niin seisomme elämämme tienhaarassa yhdessä taiteilijoiden, ihmelapsien ja kuninkaiden kanssa ja kuten Janus tähyilemme eteen ja taakse ja yritämme saada selville mitä mahtaa tuoda tullessaan se, mitä maallisesta elämästämme on vielä jäljellä. Yritämme luoda strategian. Yritämme saada selville minne onnen ja täyttymyksen kulta-aarre on piilotettu. Yritämme saada selville josko mitään aarretta ylipäätään edes on olemassa.
Ja sitten kuulemme sen hiljaisen äänen taas: Aika alkaa käydä vähiin. Oliko tässä todellakin kaikki?

Näin alkaa Harry R Moodin kirjoittama teos Själens Fem Stadier – den andliga utvecklingen under livet (alkuperäisteos The Five Stages of Soul, 1997). Harry R Moody on filosofian tohtori, joka on vuosien ajan tutkinut ihmisen henkistä kehitystä eri elämänvaiheissa, kouluttanut ja luennoinut vanhenemis- ja keski-iän seminaareissa ja haastatellut tuhansia ihmisiä heidän tuntemuksistaan ja näkemyksistään näissä asioissa.

Tuo tähän kirjan ruotsinkielisestä painoksesta kääntämäni alku (tietääkseni kirjaa ei ole suomennettu) jo kertookin, mistä kirjassa on kyse ja mihin kysymyksiin vastauksia etsitään. Pidän erityisesti kirjoittajan hyvin maanläheisestä otteesta aiheeseen, vaikka käsitelläänkin henkisiä asioita. Jos nämä kysymykset sattuvat olemaan ajankohtaisia, antaa kirja paljon ajateltavaa ja mahdollisuuksia oivalluksiin siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Suosittelen lämpimästi kaikille elämäänsä pohtiville.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *