Ei mitään kiirettä

Myrskylä 15.10.2011

Kuukausi sitten, samana päivänä kuin kävin ensimmäistä kertaa homeopaatin vastaanotolla, kokeilin tattaria. Keitin sitä ruokalusikallisen ja sekoitin perunavelliini. Seuraavana aamuna olin niin uupunut, etten jaksanut kuin maata ja itkeä. Viime viikolla kokeilin uudestaan, enkä reagoinut siihen enää lainkaan. Viiden päivän ajan lisäilin perunavelliini muutaman kerran päivässä tuon lusikallisen tattaria tai pienen nökösen porkkanaa, parsakaalia tai kesäkurpitsaa. Viidentenä päivänä alkoi hartioita särkeä ja vatsaa korventaa, sitä seuraavan päivän olin päänsärkyinen ja totesin, että ei onnistu tämä syöminen ja parempi jättää sikseen.

Tilanne on kuitenkin parempaan päin. Tunnen suolistoni vahvistuneen ja uskon sen lakanneen tihkumasta sisältöään elimistöön, mutta ruoansulatuskykyni ei ole parantunut miksikään. Olen muutamilta ihmisiltä saanut kuulla kommenttia, että eihän tuo ole kuin totuttelukysymys ja sen kun syö vaan, niin että se elimistö saa siihen ruokaan tottua. Kun ruoansulatusnesteiden erityskyky on huonontunut ja huonontunut ja sen seurauksena niitä ruoka-aineita on pikkuhiljaa joutunut pois karsimaan, niin ei se siitä syömällä parane – muutoinhan tähän ei oltaisi koskaan edes tultu. Jos tähän putkeen nyt tunkee ruokaa, joka ei sula, niin se vain ärsyynnyttää suoliston ja saa sen lopulta hajalle – ihan juuri niin kuin minulle oli jo käynytkin. Nyt suoli tuntuu selvästi korjaantuneen ainakin jossain määrin enkä halua sitä enää uudestaan hajottaa.

Ensimmäinen homeopaattinen lääkkeeni oli sulphur 6 tippoina. Googlailin sitä ja lueskelin homeopaattisesta lääkkeestä yleensä ja opin rikin (sulphur=rikki) olevan yksi syvimmälle vaikuttavista homeopaattisista lääkkeistä ja että sitä käytetään rakenteellisena lääkityksenä eli pitkäaikaisissa sairauksissa elimistön vahvistamiseen ja erityisesti vatsan ja ruoansulatuselimistön häiriöihin. Nyt lääkkeeni on vaihdettu ja syön haiman toimintaa korjaavia pieniä pillereitä. Homeopaattisen lääkityksen lisäksi homeopaattini hoitaa minua mm. akupunktiolla.

Siinä missä olen ehtinyt saada homeopaattista hoitoa jo kuukauden ajan, olen julkiselta puolelta tähän mennessä saanut ensimmäisten verikokeiden tulokset ja odotan pääsyä jatkotutkimuksiin. Tällä viikolla kävin lääkärin vastaanotolla Päijät-Hämeen keskussairaalan sisätautipoliklinikalla. Sain kuulla, että minulla ei ole keliakiaa, että senkkani ja CRP-arvoni ovat hyvät, että ulostenäytteessä ei ollut merkkejä loisista, että en kärsi aliravitsemuksesta, että maksan soluvaurioita kuvaavat ALAT- ja ASAT-arvot ovat hieman koholla ja että ”Ei minulla tälle sairaudelle mitään nimeä ole, joten pakko tässä on olla jotain psyykkistä takana.”, ja enkö kävisi vähän juttelemassa psykiatrin kanssa ja myöskin ravintoterapeutin kanssa keskustelu voisi olla paikallaan.

Että olin vihainen ja olen sitä vieläkin. Jos olinkin ennakkoasenteineni karvat pystyssä jo valmiiksi vastaanotolle mennessäni, niin ei ainakaan tämä käynti antanut millään lailla aihetta muuttaa käsityksiäni lääkäreistä. Ravintoterapeutin vastaanotosta kieltäydyin, sanoin etten tarvitse ketään kertomaan minulle ruokaympyrästä ja miten tulisi syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Tiedän yhtä ja toista ravinnosta ja sen merkityksestä ja tajuan sen tarpeellisuuden kyllä aivan hyvin itsekin, mutta nyt vain on tilanne sellainen, että en pysty tämän monipuolisemmin syömään. Psykiatrin luona käyntiin suostuin siksi, että saadaan viimeinkin hoidettua tämä asia pois päiväjärjestyksestä. Olen lopen kyllästynyt noihin yksioikoisiin pikadiagnooseihin masennuksesta, joita olen nyt tähän mennessä saanut jokaiselta asian puitteissa tapaamaltani lääkäriltä ja vihjailipa lähettävänä lääkärinä toiminut yksityislääkäri mahdollisesta anoreksiastakin.

Väsynyt ja jonkin verran voimaton toki olen, ihmekös tuo enää tässä vaiheessa ja vaikka vääränlaisiin ruokiin reagointini saakin aikaan monia masennuksen määrittelyssä annettuja tuntomerkkejä, niin itse tiedän, etten ole masentunut eikä niitä oireita minulla ole silloin, kun syön vain sellaista ruokaa, jonka ruoansulatukseni kykenee käsittelemään. Varmasti ihan oikeaa, mielestä johtuvaa masennustakin on olemassa, mutta tässä matkan varrella olen alkanut epäillä sen tyyppisen ”masennuksen”, johon itkuisuuden ja hyvin synkkien fiilisten lisäksi liittyy nimenomaan hermostollisia häiriöitä kuten migreeniä, (selkä)kipuja, keskittymisvaikeuksia, reaktioiden hitautta, sensomotorisia häiriöitä, voimakasta uupumusta ja unihäiriöitä olevankin fyysistä eikä psyykkistä alkuperää ja sen hoitamisen mielialalääkkeillä olevan vain oireiden blokkaamista ja varsinaisen syyn hoitamatta jättämistä. Täten ei olisi mikään ihme, että mieli maassa olevat uupuneet ja särkyiset ihmiset syövät masennuslääkkeitä vuositolkulla tulematta yhtään sen paremmiksi. Ehkä vieläkin enemmän kuin itseni puolesta tunnen kiukkua kaikkia niiden uupuneiden puolesta, joiden oireista lääkärit eivät osaa vetää mitään järkeviä johtopäätöksiä koska ovat niin erityisen erikoistuneita, että ihminen kokonaisuutena on täysin kateissa, joita sitten pompotetaan luukulta ja lääkäriltä toiselle, joille syötetään psyykelääkkeitä, hormoneita ja antibiootteja kuuri kuuri perään ja päälle vielä juoksutetaan kuntouttavissa uudelleenkoulutuksissa ja lopulta kun tämä ns. hoito ei auta, kirjataan työkyvyttömiksi ja eläkkeelle.

Tältä lääkäriltä pyysin, josko voisin saada ravintoliuosta suoneen, mutta siihen ei kuulemma ole tarvetta: missään verikokeiden tuloksissa ei näy aliravitsemusta. Hemoglobiinini oli 121 (viitearvo naisille 125-160), mutta varsinaista rautaa ei mitattu. Kalsium oli nätisti viitearvojen keskivaiheilla vaikka en ole syönyt maitotuotteita enää kahteen vuoteen enkä mitään kalsiumia sisältävää useampaan kuukauteen. Lääkäri itsekin totesi, että elimistö vetää sitten tarvitsemansa luustosta. Eli ei hätää mitään vielä, se tulee kai vasta sitten, kun luustossakaan ei enää ole mistä ottaa. B1-, B2- ja B3-vitamiinitasoja ei mitattu eikä hivenaineita. Painoindeksini on nyt 18,6 ja jos herra lääkäri nostaisi katseensa siitä tulospaperista ja katsoisi minuun sen sijaan, niin jo rupeaisi aliravitsemus näkymään paremmin. Eikä alle viitearvojen oleva kreatiniini välttämättä tarkoita esimerkillisen hyvin toimivia munuaisia, vaan kyse voi olla myöskin siitä, että sitä kreatiniinia ei tule, koska lihasten energiantuotanto on vähäistä ja ylipäätään lihasmassan määrä alkaa olla aika vähissä. Yksisilmäinen testituloksiin tuijottaminen voi olla harhaanjohtavaa; numeroarvojen lisäksi on otettava huomioon olosuhteet sekä itse potilas.

B12-arvoni ihmetyttää minua: se oli 752 eli viitearvojen (170-670) yläpuolella. Kun ottaa huomioon sen, että en ole pystynyt syömään aikoihin mitään eläinperäistä ja että todennäköisesti jo vuosia jatkuneesta alhaisesta vatsahappotasosta johtuen B12-vitamiini ei ole voinut kunnolla tai lainkaan imeytyä, sillä siihen tarvittavaa ns. sisäistä tekijää ei vatsahappojen puuttuessa erity (tai se ei toimi), niin arvon ei kuuluisi olla noin korkea. Tyytyväinen toki olen siitä, että minulla vielä B12-vitamiinia on, mutta näin korkeaa arvoa en tulkitse pelkästään hyvänä uutisena, vaan edelleen yhtenä osoituksena maksan toiminnan häiriöstä. Epäilen maksani heittäneen B12-varastojaan pihalle, syystä tai toisesta. Siihen teoriaani sopii myöskin jatkuva metallinmaku suussani. Minulla on jo lapsesta ollut runsaasti amalgaamipaikkoja, jotka ovat aikuisiällä hampaita korjatessa pikkuhiljaa vaihtuneet keraamisiin ja loput vaihdatin pois vasta muutama vuosi takaperin. Maksahan varastoi itseensä myrkyt ja epäilen amalgaameista peräisin olevan elohopean lähteneen vaeltamaan elimistööni. Nämä asiat yhdessä homeapaatilta saatujen ameebatietojen, selvien ruokaan liittyvien maksa-oireiden ja kohonneiden ASAT- ja ALAT-arvojen saavat minut epäilemään, että osa maksaani on tuhoutunut ja että asiat eivät ole ihan tolkuissaan haimankaan suhteen.

”Jatketaan tästä nyt niin, että lähetän sinut psykiatrille ja sitten myöhemmin vatsalaukun tähystykseen ja sitä ennen käyt verikokeissa hepatiitin tutkimiseksi ja maksan ultraäänikuvauksessa, josta saat sitten kuulla tulokset tähystyskäynnin yhteydessä. Aika tähystykseen tulee jonnekin marraskuun loppuun mennessä.”, sanoi lääkärini. Muutama ruma sana ja nimitys on minulla mielessä koskien tätä lääkärien touhua, mutta koska tämä on julkinen foorumi, yritän käyttäytyä siivosti ja säästän moiset kommenttini lähipiirini kyseenalaiseksi, mutta takuulla ehtymättömäksi iloksi.