Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2011

Kirkastettu voi

, kirjoittanut
13

26.7.2011 Espoo 

Kirkastettu voi on voita, josta on poistettu proteiinijae ja jäljellä on vain pelkkä rasva. Kirkastettu voi on ihanteellinen rasva paistamiseen, sillä se antaa voilla paistetun maun ja kullanruskean värin, mutta siinä ei ole sitä proteiinia, joka niin helposti palaa pannuun kiinni tavallisella voilla paistettaessa. Se ei myöskään kuumennettaessa kehitä niin paljoa transrasvoja kuin kasviöljyt. Paitsi proteiiniton, on kirkastettu voi myös laktoositon.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuinka reagoin transrasvoihin. Nyt perunakuurilla ollessani ihastuin rapeiksi ja ruskeiksi paistettuihin perunaviipaleisiin ja söin kolmen päivän ajan perunani pelkästään paistettuina. Sitten tuli migreeni- ja väsymyskohtaus. Koska voin rasva sisältää tyydyttyneiden rasvojen lisäksi myös tyydyttymättömiä rasvahappoja, niin muodostuuhan siihenkin transrasvoja. Mutta ei läheskään siinä määrin kuin kasviöljyihin, sillä öljyssä käristettyjä aterioita riittää jo yksi tai kaksi tekemään minulle huonon olon, mutta noita voissa paistettuja ehti kertyä sentään jo lähemmäs parikymmentä peräkanaa ennen kuin reagoin.

Intialaisessa keittiössä käytetään gheetä, joka myös on 100% maitorasvaa. En oikein tiedä, mikä on kirkastetun voin ja gheen ero – vai onko niillä mitään eroa. Jostain gheen valmistuksen ohjeesta olen lukenut, että voita pitäisi keittää tunnin ajan hiljaisella lämmöllä ja vasta sitten erotella rasva- ja proteiinijakeet toisistaan.

Voin kirkastamiseen ei kuitenkaan noin pitkää keittoaikaa tarvita. Riittää, että voi sulatetaan miedolla lämmöllä. Tällöin valkoinen sakka eli proteiinijae painuu pohjaan ja kirkas rasvajae jää pintaan. Sitten vain varovasti kaadetaan rasva päältä toiseen astiaan. Suodatusta olen kokeillut, mutta sen sitten turhana toimenpiteenä hylännyt, sillä ainakaan kahvifiltterin läpi suodattaminen ei näyttäisi mitään eroa tekevän ja on vain suttuista puuhaa. Kaikkea rasvaa on mahdoton pelkästään kaatamalla saada erikseen proteiineista, joten olen suosiolla sen jättänyt. Jäljelle jäävän proteiini-rasvamössön voi käyttää vaikkapa pannukakkuun, sämpylätaikinaan, makaronilaatikkoon tai heittää kastikkeen sekaan.

Kirkastetun voin tekemiseen tarvitaan ehdottomasti suolatonta voita. Suolattu voi ei kirkastu. Tätä tuli kokeiltua Kiinassa, jossa pitkällisen etsinnän jälkeen ylipäätään löysin voita kaupasta, mutta tietenkään ei suolatonta ollut saatavilla. Rasva jäi sulattamisen jälkeen sameaksi ja sain niistäkin proteiinihippusista lopulta lieviä oireita – väsymystä ja nuutuneen haluttoman olon. Gheetä muuten löytyi Kambodzassa Sihanoukvillessä Samudera-marketista – jos joku siellä olija sitä sattuisi kaipaamaan.

Meidän marketeissamme ei kirkastettua voita myynnissä näy, mutta Arla-Ingmann sitä kyllä valmistaa. Se on tällaisissa 1,8 kg:n pöniköissä ja sain sitä lähikauppani kautta tilaamalla:

Valion valikoimissa ei kirkastettua voita näyttäisi olevan.

Itse tehtynä kirkastettu voi säilyy jääkaapissa pari viikkoa. Noissa pöntöissä on käyttöajaksi merkitty useita kuukausia ja hyvin on jääkaapissa pidettynä säilynyt pakkauksen avaamisesta loppuun asti. Tosin otan aina tuosta isommasta pönikästä pienempään käyttörasiaan, jotta en ole tuota isoa pakkausta koko ajan avaamassa ja rääpimässä.

Rasvoista

, kirjoittanut
9

25.7.2011 Espoo

Vaikka on monia ruoka-aineita, jotka minulle eivät sovi, niin mistään en ole tullut niin kipeäksi kuin käristetyistä paistoöljyistä. Olin työmatkalla Englannissa ja kävin kahtena peräkkäisenä iltana syömässä aasialaisessa buffetissa. Tuohon aikaan olin jo selvillä herkkyydestä proteiineihin ja sokeriin, joten osasin väistellä niitä. Mutta en vielä tiennyt, mitä paistorasvat saavat aikaan. Toisen peräkkäisen buffet-illallisen jälkeinen aamu alkoi sumuisena, tuntui kuin en heräisi lainkaan. Töissä oli vaikea seurata mukana palavereissa, en meinannut tajuta, mistä puhuttiin enkä pystynyt kunnolla seuraamaan mukana asioissa. Englannin kielen taitoni tuntui unohtuneen jonnekin ja aloin sammaltaa. Päänsärky alkoi hiipiä niskaa ylöspäin ennen puolta päivää. Kun vihdoin illalla pääsin kotiin ja sänkyyn, en sieltä sitten pariin vuorokauteen noussutkaan. Migreeni, polttavat hartia- ja niskasäryt ja pahoinvointia. Monityydyttymättömät rasvahapot hapettuvat kuumennettaessa ja mitä huonolaatuisempi öljy, sitä enemmän. Tuo käristettyihin öljyihin reagoiminen tuli testattua vielä myöhemmin uudelleen matkallani Aasiassa syksyllä 2009. Vielä yhdestä annoksesta paistettua riisiä ei oireita tullut, mutta kun olin syönyt sitä muutaman päivänä peräkkäin, niin johan tuli sänkypäivä taas. Onneksi käristettyjä ruokia on helpompi vältellä kuin proteiineja, niin tämä ei ole ollut varsinaisesti mikään ongelma tässä kaiken muun ohessa.

En tiedä miten tuo kasvisrasvojen väitetty terveellisyys on saanut niin vankan jalansijan meidän kulttuurissamme. Siis tarvitseehan ihminen omega6-rasvahappoja eli kasvisrasvaa, mutta ei pelkästään sitä eikä niin paljoa kuin mitä me sitä syömme. Ihminen on fysiologialtaan eläin ja tarvitsee myös eläinrasvaa. Ihmisessä on paljon rasvaa. Kaikissa pehmytkudoksissa on rasvaa. Iho, limakalvot, jänteet, suoli – kaikki kudokset, joiden tulee joustaa, tarvitsevat rasvaa pysyäkseen kimmoisina. Aivoista 70% on rasvaa. Hermosoluja ympäröi rasvakerros, joka on aivan välttämätön hermoston oikeanlaiselle toiminnalle ja vieläpä sen rasvahappokoostumus tulee olla tietynlainen, jotta hermosolut toimisivat normaalisti.

On olemassa tyydyttyneitä ja tyydyttymättömiä rasvahappoja. Hieman yksinkertaistaen tyydyttymättömiä ovat omega3- ja omega6-rasvahapot ja tyydyttyneitä ovat eläinrasvat eli läski ja voi (joka tosin sisältää jonkin verran tyydyttymättömiä rasvahappoja), sekä kookosrasva. Tyydyttymättömät rasvahapot hapettuvat eli härskiintyvät helposti. Tyydyttyneen rasvan kemiallinen rakenne on stabiilimpi ja siksi se ei hapetu. Ihmisellä solujen rasvoista puolet on tyydyttynyttä rasvaa. Tyydyttymättömät rasvahapot ovat elimistölle välttämättömiä ja tyydyttyneen rasvan tehtävänä siellä tyydyttymättömien rasvahappojen välissä on suojella näitä tyydyttymättömiä rasvahappoja hapettumasta eli menemästä piloille. Näin kun syömme hyvälaatuisia ja kaikenlaisia rasvoja oikeassa suhteessa, pysyy kehomme rasvahappokoostumus kunnossa ja solut ja kudokset rakentuvat ja toimivat niiltä osin niin kuin pitääkin.

Minä jojolaihdutin yli kymmenen vuotta. Vuonna 2001 menin Painonvartijoihin ja tein totaalisen elämäntaparemontin. Mutta koska kontaktini kehooni ei ollut hääppöinen ja nälkä-kylläisyys –signaalit olivat hukassa, jäin vielä moneksi vuodeksi laskemaan Painonvartijoiden Points-ohjelmassa määriteltyjä ruokapisteitä. Kun söisin päivässä tietyn pistemäärän edestä energiaa, niin paino pysyisi kurissa. Ja pysyihän se. Söin terveellisesti – niin sanotusti. Söin paljon kasviksia, kuituja, tummaa leipää, kalaa ja lihaa. Roskaruoan, limsojen, naksujen, einesten ja karkin syönnin lopetin jo tuolloin. Lopetin myös rasvan syönnin. Rasvasta sakotettiin ankarasti pisteohjelmassa, joten sitä ei ollut varaa syödä ja uskoin rasvan olevan se, mikä lihottaa. Söin kevyttuotteita ja jotta saisin niitä hyviä ja välttämättömiä rasvahappoja, otin pellavaöljyä teelusikallisen tai kaksi joka päivä. Käytännössä en syönyt eläinrasvaa lähes lainkaan viiteen, kuuteen vuoteen. 

Nyt tiedän, että pellavaöljy ei ole mikään hyvä rasvahappojen lähde ihmisravinnoksi. Ihmisen elimistö pystyy hyödyntämään vain murto-osan kasvisperäisestä omega3:sta (ALA eli alfalinoleenihappo), omega6:a ei ikinä tarvitse ottaa ravintolisänä, sillä kaikki kasvikset, liha, kala ja varsinkin vilja sisältää sitä runsaasti ja sitä kertyy päivän aikana ihan normaaliravinnosta enemmänkin kuin riittävästi. Lisäksi pellavaöljy härskiintyy hyvin helposti muodostaen myrkyllistä vetysyanidia eli sinihappoa.

Tuolloin en myöskään tiennyt sitä mitä nyt tiedän margariinien ja kevyttuotteiden valmistuksesta ja ravintosisällostä, enkä tyydyttyneen rasvan välttämättömyydestä ihmiselle. Itse en jaksa kahlata tieteellisiä tutkimuksia läpi, mutta uskon ruotsalaista lääkäriä Annika Dahlqvistia hänen sanoessaan, että ei ole olemassa sellaista tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi voin aiheuttavan sydän- ja verisuonitauteja. Uskon tuolla eläinrasvan välttelylläni tehneeni paljon vahinkoa suolelleni ja sen olevan yhdessä stressin kanssa pääsyy siihen, että suolistoni on siinä kunnossa kuin se nyt on.

Olen jo pitkään unelmoinut syöväni kunnollisia, täysrasvaisia maitotuotteita. Kun olen itkuisena ja särkyisenä maannut sängyssä saatuani vahingossa ns. tiukkoja proteiineja, joita elimistöni ei kykene normaalisti käsittelemään, olen unelmoinut niistä päivistä, kun olen terve ja söisin aamupalaksi kotimaisia marjoja ja partajogurttia. Sitten kun voin taas syödä maitotuotteita, niin minun taloudessani ei näy margariineja, kasviskermoja eikä kevyttuotteita, vaan voita, oikeaa kermaa ja makeuttamatonta täysrasvaista jogurttia.

Miksi perunakuuri toimii

, kirjoittanut
6

17.7.2011

Olen yllättynyt siitä, miten ravinteikas elintarvike peruna on. Minulla meni vuosia, etten syönyt perunaa. Söin sitä kyllä, jos jossain oli tarjolla, mutta en itse käyttänyt ruoanlaitossa. Olin kai kyllästynyt perunaan, kun sitä oli lapsena kotona joka päivä. Ehkä myös halveksuin perunaa ruokana, se kun on ”vain perunaa” ja ”sisältää vain nopeita sokereita”. Mutta nyt kun olen tutustunut paremmin perunan ravintosisältöön, niin enpä halveksu enää.

Sokeria eli imeytyviä hiilihydraatteja perunassa on yllättävän vähän. Diana Schwarzbeinin (tehnyt TheProgram ravinto-ohjelman lisämunuaisuupumuksesta toipumiseksi) mukaan yläraja yhden aterian hiilihydraattimäärälle on 35g, jolloin verensokeri ei vielä nouse niin korkealle, että se aiheuttaisi merkittävää insuliinipiikkiä ja ylös alas heilahteluita verensokerissa. Tuohon hiilihydraattimäärään saa syödä noin 250g perunaa eli pari reiluhkon kokoista pottua. Minä ainakaan en kerralla enempää jaksaisikaan.

Päivän kokonaishiilihydraattimäärän tulee olla vähintään 150g. Se perustuu siihen, että aivojen päivässä kuluttama energia vastaa tuota määrää hiilihydraatteja. Saadakseen tuon hiilihydraattimäärän kasaan pelkistä perunoista, niitä tulee syödä noin yksi kilo. Elimistö voi käyttää energianaan muutakin kuin hiilihydraatteja, mutta hiilihydraatit ovat elimistölle helpoimmin käyttöönotettavaa energiaa ja sitä paitsi lisämunuaisuupumuksessa elimistön muut keinot tuottaa energiaa tai käyttää kehon energiavarastoja eivät toimi kunnolla. Perunan hiilihydraatit ovat tärkkelystä ja tärkkelys muodostuu glukoosiyksiköistä eli siitä sokerin muodosta, joka on elimistölle käyttökelpoinen sellaisenaan. Täten maksan työtä hiilihydraattien muuntamiseen glukoosiksi ei tarvita. Ravinnon hiilihydraattien pilkkoutuminen tapahtuu syljen entsyymin amylaasin vaikutuksesta, joten perunan muuttaminen elimistön käyttöön energiaksi ei vaadi juurikaan vatsahappoja eikä haiman ruoansulatusentsyymeitä. Näin heikoissakin kantimissa oleva ruoansulatuselimistö kykenee hyödyntämään perunaa ja kun syöntivälit pidetään lyhyinä, saavat aivot koko ajan tarvitsemansa energian. Syön päivässä vähintään 1,2 kg perunoita ja jaan sen vähintään kuuteen ateriaan.

Minun kokoiseni ja ikäiseni naisen perusaineenvaihdunta kuluttaa päivässä vajaat 1300 kcal. 1,2 kg perunoita antaa noin 900 kcal. Lisää energiaa tulee kirkastetusta voista, jota käytän 10-15g/ateria. Näillä pääsen noin 1600 kcal:iin päivässä eli peruskalorimäärä on kasassa sekä vähän päälle, jotta jaksan tehdä jotain pientä, kuten harrastaa kevyttä liikuntaa.

Perunassa on paljon C-vitamiinia, magnesiumia ja kaliumia ja näiden päivittäiset saantisuositusminimit täyttyvät kevyesti. Proteiinin osuus perunassa ei ole suuri, mutta kun perunaa yli kilon päivässä syö, niin kertyyhän siitä lopulta ihan mukava määrä ja perunassa on, yllättävää kyllä, kaikkia kahdeksaa aikuiselle ihmiselle välttämätöntä aminohappoa (http://nutritiondata.self.com/facts/vegetables-and-vegetable-products/2556/2) ja lisäksi vähän muitakin. Perunan proteiini sulaa helposti, sillä en ole saanut siitä minkäänlaisia oireita. Lihaksia näillä proteiinimäärillä ei kasvateta, mutta se ei ole nyt tavoitteenakaan, vaan suolen korjaaminen ja välttämättömien entsyymien ja hormonien tuotanto.

Se, mitä perunasta uupuu, löytyy sitten suolasta ja voista. Käytän pääosin ruususuolaa, koska se on hyvän makuista ja siitä saa myös hivenaineita. Välillä käytän myös hieman ihan tavallista pöytäsuolaa varmistaakseni riittävän jodin saannin. Pääasia on, että suola sisältää natriumia. Vaikka yksi tämän päivän ravinto&terveystrendeistä on natriumista paasaaminen, niin kyllä sitäkin tarvitaan. Natrium (Na) ja kalium (K) toimivat parina solujen ionipumppuina ja ovat siten tärkeitä solun aineenvaihdunnassa ja solun nestejännityksen ylläpitäjinä. Monesti natriumin ylimäärässä onkin kyse vain kaliumin vajauksesta. Paitsi natriumin saannin suhteen on suola tällä kuurilla tärkeää myös kloorin lähteenä. Suolan suolot ovat klorideina (NaCl, KCl, MgCl2), ja kloori (Cl) on suolahapon (HCl) eli vatsahapon ainesosa. Ruususuolassa on reilusti rautaa ja käyttämäni n. 7g päiväannos kattaisi päivän raudantarpeen moninkertaisesti. En kuitenkaan ole ottanut sitä laskelmissa huomioon, sillä en tiedä miten hyvin se elimistössä imeytyy ollessaan näin epäorgaanisessa muodossa.

Voista saa päivän A-vitamiinitarpeen ja rasvahappoja. Voi sisältää paljon lyhytketjuisia tyydyttyneitä rasvahappoja, jotka elimistön on helppo käyttää hyväksi. Tyydyttyneiden rasvojen lisäksi voissa on myös omega-6 ja omega-3 rasvahappoja. Suoli, niin kuin kaikki muutkin pehmytkudokset, tarvitsee erityisesti juuri rasvaa.

D-vitamiinia ei tästä ruoasta tule kuin ihan vähän, mutta näin keskikesällä sitä saa kyllä auringosta. B12-vitamiinia ei tästä ruokavaliosta saa yhtään, sillä sitä saa joidenkin levien lisäksi vain eläinkunnan tuotteista. Mutta B12-vitamiinin imeytymiseksi tarvitaan suhteellisen normaalin hapan vatsa, sillä B12 ei imeydy, jollei vatsalaukku kykene erittämään ns. F-tekijää. Eli tuskin olen saanut B12-vitamiinia enää pitkiin aikoihin – riippumatta siitä, mitä olen syönyt. Toinen kokonaan tästä kuurista puuttuva ravintoaine on kalsium. Olen syönyt kalsiumia ravintolisänä syksystä 2009, jolloin jätin maitotuotteet ruokavaliostani kokonaan pois. Tuskin tuo purkkikalsium on paljoa auttanut, sillä hampaani ainakin ovat tänä aikana reikiintyneet helposti ja huomaan niiden menneen kovin keltaisiksi. Eli kalsiumin suhteen ihan sama mitä nyt syön; nämä muutamat viikot eivät tässä konkurssissa enää paljoa tee. Jos ei ruoka sula kunnolla, ei niitä ravintoaineita kuitenkaan pysty hyödyntämään ja sellaisesta ruoasta, jota ei pysty sulattamaan on elimistölle tässä kunnossa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Pistän tähän vielä ravintoainetaulukon laskettuna niillä ruokamäärillä kuin päivässä syön. Pitoisuudet ovat Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen Finelin sivuilta www.fineli.fi ja ruususuolan osalta http://users.jyu.fi/~mikvapa/MerisuolaaVaiVuorisuolaa.pdf. Päivittäisten saantisuositusten (RDI) lähteenä olen käyttänyt pääosin sivustoa http://www.ravintoaineopas.fi/index.

Näissä ruoka-aineissa ei ole mitään, mikä rasittaisi suolta tai laukaisisi elimistössä immuunivasteen. Päivittäiset ravintoainetarpeet tulevat likipitäen tyydytetyiksi, kaloreita saa riittävästi perusaineenvaihduntaan ja energia on helposti käytettävässä muodossa. Siksi vuotava suoli voi rauhassa parantua.

Perunakuurilla

, kirjoittanut
6

14.7.2011 Espoo

Olen ollut kohta neljä viikkoa perunakuurilla. Perunaa, kirkastettua voita ja suolaa. Alkuun söin myös kasviksia, mutta lopulta nekin jäivät viimeistä bataattia myöten pois. Sittemmin tajusin myös, miksi niiden syömisessä ei tässä vaiheessa ole mitään järkeä. Paitsi että ne sisältävät suolelle vaikeaa selluloosaa, ei niissä ole erityisesti mitään sellaista mitä ei perunasta saisi. Kun perunaakaan en meinaa jaksaa syödä niin paljoa, että saisin päivälle tarpeellisen kalorimäärän kasaan, niin on ihan turhaa täyttää vatsaa vieläkin kaloriköyhemmillä ja heikommin sulavilla vihanneksilla.

Rasvana käytin aluksi kirkastetun voin lisäksi kylmäpuristettua kookosrasvaa, mutta huomasin sitten, että se ei sula. Voi toimii paremmin, vaikka sitäkään en voi ihan määrättömiä kitusiini mättää. Voissa on lyhyempiä tyydyttyneitä rasvahappoja kuin kookosrasvassa ja ilmeisesti sen vuoksi se on elimistölle helpompi käsitellä. Kookosrasvasta en päänsärkykohtausta saanut, mutta turposin kuin laktoosi-intolerantti maitolitran päälle ja sippasin ihan unitokkuraan asti.

Olin ehtinyt olla vajaan viikon pelkällä perunalla ja jo eräänä iltana todeta, että vatsa ei ole yhtään turvoksissa, kun koitti juhannus ja uudet perunat. Olivathan ne ihan hyviä, mutta menin niistä ihan tukkoon. Niiden tärkkelys on jollain tavalla erilaista kuin vanhan perunan ja ne eivät sulaneet.

Sitten piti kokeilla suklaata. Ideana oli kalorien eli päivittäisen energian lisääminen ja eikähän se suklaa mitenkään huonolle suussa maistu. Maidotonta suklaata löytyi, mutta sokerista tuli ihan hullu olo, jonkinlainen levottomuus koko kroppaan. Syömäni määrä oli niin pieni (50g), että reaktioni ei edennyt migreeniksi asti, mutta tulipahan todettua, että en vieläkään kestä tavallista sokeria. Xylitolilla ja sorbitolilla makeutetusta suklaasta rupesi paristakin palasta tuntumaan aika levottomalla vatsassa – noillahan on laksatiivinen vaikutus – ja 100% suklaata en sitten arvannut edes kokeilla, sillä siinä proteiinipitoisuus on jo lähemmäs 10%. Eli se siitä suklaasta sitten tässä vaiheessa.

Ja vielä yksi ansa olivat paistetut perunat. Kullanrapeiksi paistetut perunaviipaleet vain maistuivat niin paljon paremmilta kuin keitetty peruna tai veteen murskattu perunavelli, että innostuin syömään vain paistettuja perunoita. Kolmen päivän jälkeen tulivat sameus, väsy ja migreeni. Vaikka voirasva melko hyvin paistamista kestääkin, niin sen verran siinäkin on tyydyttymättömiä rasvahappoja, että pikkuisen pääsee transrasvoja kuumennettaessa kehittymään ja oikeastaan tiesin jo niihin reagoivani, joten oli ihan tyhmää edes lähteä noita paistettuja syömään.

Uskon maksani toimivan vähän vajaalla, sillä en kestä yhtään alkoholia, ja sekä sokeriin että transrasvoihin reagoimiseni yhdistän maksan alentuneeseen suorituskykyyn. Tavallinen sokeri muodostuu kahdesta kemiallisesti erilaisesta sokeriyksiköstä: glukoosista ja sakkaroosista. Glukoosi on se sokerin muoto, jonka elimistö päästää verenkiertoon ja jota solut käyttävät energiantuotantoonsa. Sokerit imeytyvät suolen läpi vereen, joka virtaa ensin maksaan ja sitten muualle elimistöön. Kaikki muut sokerimuodot maksa muuntaa glukoosiksi ja päästää ne vasta sitten eteenpäin. Voin syödä hieman sokeria, mutta esimerkiksi tuon suklaamäärän sokeri oli liikaa. Päättelen negatiivisen reaktioni sokeriin johtuvan siitä, että maksani ei kykene muuntamaan tehokkaasti kaikkea sokerin sisältämää sakkaroosia glukoosiksi ja verenkiertoon pääsee maksan läpi vääränlaista sokeria eli sakkaroosia. Oletan, että transrasvojen kanssa on jokin samantapainen juttu, koska kestän niitä pienen määrän, mutta en paljoa. En tosin tiedä, mitä maksa transrasvoille tekisi ja miksi keho niihin sitten niin ärhäkkäästi reagoi.

Noita pieniä kompastuskiviä lukuun ottamatta olo on ollut melkoisen hyvä. Kovin vahva en ole ja nukkumiset ja jaksamiset ovat aika epäsäännöllisiä. Yhtenä päivänä on enemmän virtaa ja toisena sitten vähemmän. Mutta olen kuitenkin tehnyt taas asioita, joita en ole vuosiin jaksanut tehdä ja nautin siitä, että kykenen ihan oikeasti toimimaan. Olen nauttinut maalaiselämästä ja kesästä. Olen pessyt mattoja, perannut perunamaata ja kitkenyt nokkosia marjapuskien juuresta. Olen pyöräillyt pieniä hiekkateitä nuuskien heinän tuoksua ja katsellut haja-asutusalueen tönöjä ja tiloja haaveillen siitä omasta mökistä maalla; omasta perunamaasta, marjapensaista, kissasta ja vapaana pihalla kulkevista viidestä ruskeasta kanasta. Olen elänyt kuin jotain lapsuuden kesää: aurinkoista ja lämmintä ja kesän ja loman loppumiseen tuntuu olevan ikuisuus. Ihana vapaus.