Ajattelen ja suunnittelen

4.6.2011 Xingping, Kiina

Ei sitten mikään mene niin kuin ajattelee ja suunnittelee. Oikeastaan tiedän tuon jo ihan hyvin, mutta en silti osaa lopettaa ajattelemasta ja suunnittelemasta. Koskaan ei tiedä miten asiat ovat seuraavalla viikolla – tai edes huomenna. Juuri kun olin saanut päätettyä ja itseni psyykattua siihen, että on minun tässä ihan hyvä ja järkevä lepäillä ja hoivailla itseäni vielä jonkin aikaa tietyistä vallitsevista näkemyseroista huolimatta, niin eipähän se sitten niin sitten mennytkään.

Menemättä sen enempää yksityiskohtiin tiivistän, että sukset menivät taas kerran pahasti ristiin koskien sitä mitä minun tulee syödä ja miten olla ja kuka sen parhaiten tietää. Sitten sovittiin jatkosta, päätettiin vastuualueet ja eikös jo seuraavana päivänä tapahtunutkin sellaista, että en voinutkaan noihin vastuualueisiin sitoutua ja päätin, että tämä ei ole kivaa enää kenellekään ja on parempi, että lähden. On hyvä, etten lähtenyt heti tuon ensimmäisen mainitsemani yhteenoton jälkeen, vaikka reppu olikin siinä vaiheessa jo puoliksi pakattu, vaan ehdittiin sopia välillä. Näin saatiin keskusteltua tämä loppu ihan järkevästi. Siihen loppui ilmapiirissä vallinnut kireys ja nyt kaikilla on paljon vapautuneempi olo ja meillä on ollut Chaon kanssa ihan hauskaa. Eilen aamulla olin hänen mukanaan viemässä Yueta hoitoon ja torilla ostoksilla ja iltapäivällä Chao tuli mukaan shoppailuseuraksi ja tinkijäksi, kun kävin ostamassa muutamia vaatteita, joihin olin täällä oloni aikana iskenyt silmäni. Tätä ennen emme ole tehneet oikeastaan mitään yhdessä, koska olen ollut niin vetämättömissä.

Opin tästä ainakin sen, että toipumisesta ei voi tehdä projektia ja runnoa sitä läpi jossain tietyssä aikataulussa. Vaikka kuinka olisi innokas tekemään hyvää työtä ja näkemään tuloksia, niin ei siinä voi tehdä muuta kuin yrittää luoda ne suotuisimmat mahdolliset olosuhteet ja sitten vain odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Toinen asia on, josta päätin tämän seurauksena muistaa itseäni aina sopivin väliajoin muistuttaa, että vaikka kuinka luulee tietävänsä, että mikä toiselle on parhaaksi, on se lopullinen valinta jätettävä sille ihmiselle itselleen. Näin, vaikka kyseessä olisi hoitaja-potilas –suhde. Jokaisen on saatava tehdä itse omat virheensä. Lisäksi jokainen reagoi omalla tavallaan ja se, mikä on tosi hyvä yhdelle, ei välttämättä lainkaan sovi toiselle. Vain potilas itse voi tuntea omassa kehossaan, että mikä tuntuu hyvältä ja mikä huonolta.

Täällä Kiinassa kuulemma lääkäri on potilaan ehdoton auktoriteetti. Potilaan tulee tehdä juuri niin kuin lääkäri sanoo. Vastaan väittäminen ja eriävien mielipiteiden esittäminen on jotain, jota ei vain ole. Vastaavasti lääkäri on vastuussa potilaasta. En tiedä mitä tuo käytännössä tarkoittaa, mutta voin kuvitella tuon vastuunsa tuntemisen olevan henkisellä tasolla ihan eri luokkaa kuin meikäläisillä lääkäreillä.

Jo siinä ensimmäisen kerran reppuani pakatessani ja hyväksyttyäni mielessäni paluun Suomeen, minut valtasi helpotus. Viimeinkin tämä jatkuva oikeanlaisen ruoan saamisen kanssa taisteleminen loppuisi. Mutta samalta tuntui ihan hölmöltä. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Olin ajatellut olevani jollakin tavalla valmiimpi siinä vaiheessa, kun palaan Suomeen. Hommahan on vielä ihan kesken. En ole edes terve saati sitten, että olisin työkykyinen tai että olisi mitään jotain valmiuksia ruveta jotakin tekemään. Muuta kuin palata siihen vanhaan ja siitä pelkkä ajatuskin saa kropassa aikaan kauhunsekaisen stressireaktion.

Mietin, että oliko tästä matkanpätkästä nyt sitten edes mitään hyötyä. Enimmäkseen on ollut vain ihan peemäinen olo ja kaikki etukäteen kaavailemani ”näe maailmaa, käy kaikissa jännissä paikoissa ja tapaa ihmisiä” –kokemukset ovat jääneet hyvin vähiin ja monet niistäkin, mitä on ollut, ovat jääneet sen varjoon, että olen ollut liian väsynyt voidakseni niistä kunnolla nauttia. Mutta sitten rupesin summailemaan mielessäni muutoksia voinnissani ja onhan noita. Ensimmäisen kahden kuukauden levon jälkeen sain jalkani takaisin ja se tunne, että ”on kuin trampoliinilla kävelisi”, kuten eräs toinen lisämunuaisuupunut sitä osuvasti kuvasi, jäi kokonaan pois. Myös lämmönsäätelyssäni on tapahtunut jotain. Olen aina ollut viluinen ja Kambodzan lämpö oli alkuun jotain aivan ihanaa. Ei tarvinnut enää jännittää hartioita siitä jatkuvasta palelemisesta. Kunnes sitten kevään mittaan se kuumuus alkoi ahdistamaan ja aloin kaipaamaan viileämpään ilmastoon. Täällä on ollut nyt viikon verran taukoa monsuunisateista ja sen seurauksena lämpötila on noussut niin, että huoneessani on yöllä 28°C. Siinä missä tuossa samassa lämpötilassa nukuin Kambodzassa mukavasti peiton alla, on minulla nyt tuskaisen kuuma – minkä oletan olevan normaalimpi reaktio pohjoisten olojen asukille. Neste- ja suolatasapainon säätely, jota aivolisäke ohjaa, on ilmeisesti myös parantunut, sillä juon nykyisin vähemmän. Pahimmillaanhan join jo ihan pelkkänä nesteenä viitisen litraa päivässä, kun janotti koko ajan. Kambodzassa ollessani minulla oli mieletön suolanhimokausi ja söin päivässä merisuolaa varmaan pari ruokalusikallista eikä suola edes maistunut suolaiselta. Kunnes se himo sitten kevään aikana helpotti enkä ole tuntenut enää tarvitsevani suolaa. Tuohon muuten sen käsittelemättömän ja varmasti mineraalipitoisen merisuolan lisäksi oli varmasti kookospähkinöiden juonti hyväksi – vaikka en sitä silloin osannut niin ajatellakaan – sillä niiden mehu sisältää runsaasti natriumia. Ja ennen kaikkea vapaus kaikista velvollisuuksista ja aikatauluista on loppuun palamisesta toipumiseen sitä kaikkein parasta lääkettä ja siihen olisi ollut mahdoton näin pitkäksi aikaa päästä edes olemalla kotona vaikka olisi jättänytkin työssä käymisen pois.

Olen mietiskellyt sitä untani vihreistä vuorista ja kamerasta. Olin ajatellut sitä niin, että tosiaan tervehtyisin täällä Xingpingissä ollessani. Mutta ei se sitten niin ollutkaan. Mutta jotain on tapahtunut kyllä. En kertonut aiemmin tulkintaani kamerasta, enkä kerro vieläkään, sillä se on sellainen huuhaa-tulkinta, että jätän sen siksi, kunnes näen, että menikö metsään vai osuiko. Mutta sen verran sanon, että tajusin tuon viallisen kameran symboloivan päätäni ja se on selkeästi korjaantunut täällä ollessani. Jotain on tapahtunut, pääni on selkeämpi, skarpimpi. Huomaan reaktiokykyni palautuneen, päässälaskun sujuvan taas niin kuin ennenkin, ajatus ihmisten kanssa juttusille rupeamisesta ei enää tunnu väsyttävältä ja kaikin puolin polla tuntuu taas omalta. Niin hyvässä kuin pahassa: se ei myöskään suostu enää olemaan hiljaa. Näiden vuosien aikana olen osannut olla ajattelematta yhtään mitään. Voin istua hiljaa paikallani ilman, että päässä liikkui mitään. Se tuntui oikeastaan aika hyvältä. Nyt ajatustrafiikki ja taustakohina ovat taas käynnissä, mutta eivät toki likikään sellaisella pauhulla kuin silloin ennen kuin elimistö vihelsi pelin poikki.

Onhan minulle noita viestejä tullut, että tule nyt hyvä ihminen jo kotiin sieltä. Niistä suurkiitos ja halit kaikille, jotka tuosta itsensä tunnistavat. Mutta en ollut valmis siihen vielä tuolloin. En vain kerta kaikkiaan osannut nähdä itseäni Suomessa tekemässä mitään, oli vain tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta, kun yritin ajatella, että mitä sitten, jos sinne palaan. Olen monesti katsonut elämääni taaksepäin ja pohtinut eri elämänkäänteideni kulua ja totean, että sama toistuu taas: samalla kun Elämä potkaisee minut pihalle nykyisyydestä, avaa se seuraavan oven, josta lennän suoraan sisään. Ennen kuin tuo uusi ovi on auki, ei näytä olevan mitään vaihtoehtoja sille nykytilanteelle, jossa satun kulloinkin olemaan. En kerta kaikkiaan keksi mihin mennä, vaikka kuinka haluaisin pois siitä, missä olen. Eli kaikki aikanaan. Hienoahan tuollainen ohjautuvuus tavallaan on, vaikka välillä tuntuukin, että viedään kuin litran mittaa. Ei tarvitse itse miettiä, että mihinkähän tässä pitäisi seuraavaksi ryhtyä ja olenkohan nyt oikealla tiellä. Sen kuin kelluu vaan ja antaa virran viedä, läpi vaan kaikki kosket ja putouksetkin.

Viime aikojen tapahtumien perusteella olen tajunnut, että seuraava vaihe toipumisessani tulee olemaan operaatio Vatsa & Suoli ja että miten sitä lähden toteuttamaan. Tässä ruokavalio on se kaikkein tärkein juttu ja parhaiten pystyn sen hoitamaan, kun saan itse olla kauhan varressa kiinni, tiedän mitä syön ja mistä saan hankittua kaikkea sitä, mitä tarvitsen ja kaikki tuo onnistuu tietysti kaikkein mukavimmin Suomessa. Eikä unohdeta tietenkään hyvien ystävien kanssa olemisen tuoman hyvän mielen tärkeyttä paranemiseen ja terveenä pysymiseen. Odotan innolla Suomen vähähyttyistä – siis näihin oloihin verrattuna – kesää, vanhojen ystävieni tapaamista ja kaikenlaista jutustelua ja lörpöttelyä selvällä Suomen kielellä.

Yhä edelleenkään en aio mennä lääkäriin, sillä en usko heillä olevan minulle mitään annettavaa. Tähän tautiin ei ole pilleriä – paitsi korkeintaan suolahappotabletit. Sitä paitsi sitä enemmän muiden lisämunuaisuupuneiden tarinoita luen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että meidän lääkärimme ovat näistä asioista aivan auttamattomasti pihalla. En aio myöskään osalliseksi mistään Kela-, työkkäri- tai sosiaalijärjestelmistä, vaan keskityn nyt yhteiskuntaan palaamisen ja sen niin kutsutun normaalin päiväjärjestyksen sijaan tuon ruoansulatukseni kuntoon saamiseen niin pitkäksi aikaa, kunnes se on parantunut tai kunnes minulla ei ole jäljellä enää yhtään ystävää tai sukulaista, joka minua jaksaisi katsella nurkissansa loisimassa. Sitten lähden takaisin matkaan. Sinne Nepaliin. Ajattelen ja suunnittelen minä.

27 thoughts on “Ajattelen ja suunnittelen

  1. Tuo rikko0ntuneen kamerasi (camera obscura (Latin; ”camera” is a ”vaulted chamber/room” + ”obscura” means ”dark”= ”darkened chamber/room”) voisi myös tulkita että ”olet saanut valon rikkoontuneeseen kameraasi (pääkoppaan)” ?

    Jo teksistäsi voi pääätellä että muutoksia positiiviseen suuntaan on tapahtunut. Taitaa sittenkin paikallisen ”poppatohtorin” myrkyt saaneet jotain aikaiseksi.

    Olen samaa mieltä kanssasi että länsimaista lääketiedettä harjoittavat lääkärit eivät todellakaan välitä potilaistaan. Kiinalaiset ovat aivan eri tasolla lääkinnällisessä hoidossa. He ottavat sydämen asiaksi potilaan hoidon. Vastuun ottamiseen on yksinkertainen syy: jos epäonnistut, voit saman tien siirtää toimintasi eri provinssiin, k0ska puskaradio viestittää valon nopeudella. Jos onnistut hoidoissasi, on jono vastaanotollesi loppumaton.

    Tervetuloa takaisin näille kulmille kun on sen aika :)

    P.S. Uskon että tulet yllättymään mitä nuo suolahappokapselit tulevat saamaan aikaiseksi :)

    • Joo, voisi kai sanoa näin, että filmi lähti taas pyörimään oikeaan suuntaan. Sen uskon, että ne rohdot tekivät sekä ihan varmasti lähes jokapäiväisellä päähieronnalla oli iso osa tuossa.

      No niin, tuossahan se vastuun salaisuus tietysti piileekin.

      Kiitos, kiitos. Tiedä vaikka koukkaisin sieltä teidän kautta.

      Huh. Noita suolahappokapseleita kun jostain saisi käsiin heti nyt. On nimittäin aika tuskaiset paikat, kun maha turpoaa yhdestä banaanistakin. Matka ja lentomatka hirvittää, kun ei taas tiedä, että miten sen ruoan saannin kanssa on. Huomenna lähden täältä eteenpäin, kaupunkiin ja lentolippuja hommaamaan.

    • Nyt vasta rupesin funtsimaan tuota kameran latinalaista nimeä. Hoksasin, etten ollutkaan lainkaan ajatellut, että miksi päätä symboloi juuri kamera. Olisihan se voinut ihan yhtä hyvin olla jokin muukin. Jos unen symboliikka todella yltää näin syvällisiin tasoihin, niin tuo istuisi kyllä hyvin siihen minun huuhaa-tulkintaani kameran toimivuuden merkityksestä, linssistä ja väärin päin pyörivästä filmirullasta.

  2. Sus Tei,Virpi.Tuo kamerauni vaikuttaa minusta ihan normaalilta triviaaliunelta.Eli käyttäessäsi joka päivä jotain laitetta,joka on Sinulle tärkeä ,sen toimivuus pitäisi olla taattu.Alitajuinen huoli siitä voi aiheuttaa unia,joihin sitten sekoittuu muita aiheita.Freudia ja Jungia y.m. on turha sekoittaa tähän; tärkeintä on nyt terveytesi.Uskon ,että Suomestakin löytyy lääkäreitä,jotka todella pystyvät löytämään oikean hoidon; varsinkin jos isket heille käteen blogisi näitä asioita käsittelevät raportit.´Lue tosta.Palaan tunnin päästä.Jutellaan sitten enemmin !`.Jos sen jälkeen tulee liukuhihnaraporttia,lähdetään kaikki blogiasi seuranneet liikenteeseen.Rakkaudella.

    • Kyllä se oli vahvasti symbolinen uni. Se omakohtainen kokemushan siinä on se tärkeä. Symboliunet kokee itse niin voimakkaasti ja siitä tietää, että unella on jotain sanottavaa. Usein en niitä näe, nykyisin ainakaan, mutta pyrin aina tulkitsemaan ja onkeeni niistä ottamaan. Symboliunet ovat hyvä itsetuntemuksen ja itsensä kehittämisen väline.

      Kamerasta en ole huolissani. Niitä saa aina uusia.

      Olisikin tuollaisia lääkäreitä, joilla olisi aikaa potilaalle tunti. Mutta en minä lääkäriä tähän tarvitse. Nyt tuntuu ihan selkeältä sävelet tästä eteenpäin ja helpotus siitä, että tässä on viimeinkin suunta kääntynyt. Uskon, että pahin on nyt ohi ja enää ”pientä säätöä” jäljellä. :) Kirjoittelen näistä sitä mukaa kuin ehdin.

      P.S. Olethan huomannut Rantapallon blogin Born This Way? Sen mukana pääset taas seurailemaan juttuja Kambodzasta.

      • No joo.Myöhemmin ajattelin itsekin,että kommenttini oli hääppöinen.Itse kyllä varmasti tuntee milloin unella on syvällistä merkitystä.Olen kokenut sen monesti.Universaaleja symboleja on tietysti monia,mutta sitten käsittääkseni on myös sellainen unitaso,joka ilmenee eksaktisti vain kohdistuen itseen,kuin viesti luojalta tai miten sen kukin ymmärtää.Haluaisin kertoa Sinulle erään uneni,joka muutti maailmani.Se on pitkä juttu ja ihan `uskomaton`,joten kertoisin sen mieluummin privaatisti.Eli: email-osoitteesi please.Lupasit sen jo aiemminkin.

        • Näin se on ja jokainen on itse omien uniensa paras tulkitsija. Universaaleja symboleja on, mutta itse lähden aina tulkitsemaan siitä, että ”mitä tämä (esine/väri/asia/maisema/eläin jne) minulle merkitsee? Onko minulla siihen jokin erityinen suhde, mitä se saa minut tuntemaan tai ajattelemaan?

          Nyt olen viimeinkin saanut luotua blogimeilin: [email protected]. Sinne voi kirjoittaa ajatuksia ja kommentteja blogin tiimoilta, jos on sellaista, että ei halua niitä julkisiksi. Mihinkään mittavaan sähköpostivaihtoihin en lupaudu, mutta nyt vielä ainakin blogikommentoinnin määrä ei ole sellaisissa mitoissa, ettenkö pystyisi kaikkiin vastaamaan.

  3. ”Yhä edelleenkään en aio mennä lääkäriin, sillä en usko heillä olevan minulle mitään annettavaa.” Ymmärrän hyvin, että olet kaiken kokemasi jälkeen tuota mieltä. Mutta: Mitä menetettävää sinulla on jos annat muidenkin tutkia sinua? Lääkärimaksut tietenkin, mutta olen ymmärtänyt että se ei ole se pointti. Esim. laboratoriomittausten tekeminen ja tulosten analysointi ilman lääkäriä voi olla vaikeaa. Ole avoimin mielin, jostakin saattaa putkahtaa esiin se nuori lääkärinplanttu joka on huomannut saman asian kuin sinä, ja oikeasti haluaa auttaa. Ei kai mikään sido sinua lääkärin neuvojen noudattamiseen, jos et itse halua. Ulkopuolinen saattaa huomata jotakin mitä et itse näe, koska olet liian lähellä.

    risto49:n tavoin olen sitä mieltä, että näitä blogikirjoituksiasi voi käyttää epikriisinä kun tapaat lääkärin tai muun hoitohenkilön. Tsemppiä vaan, kyllä asiat vielä hyväksi muuttuu!

    • Totta kai muuttuvat. Olen koko ajan tiennyt, että hyvä tästä vielä tulee. Vaikka toisinaan usko siihen on kyllä ollut kovalla koetuksella ja hetkittäin tuntunut, että ei tästä voi tulla kalua enää. Mutta nyt on taas tosi hyvä mieli, kun kuvio on näin selvä. Niin mihinkä sinä sitä lääkäriä meinasit, että mitä varten? Minä kun en tunne tarvitsevani sitä mihinkään.

  4. Kas, sepäs kävi nopeasti: ”Sijaintini nyt: Suomi”
    Tervetuloa kotimaahan! Mitkä fiilikset?

    • Hyvät on fiilikset ja ihan hyvillä fiiliksillä Suomeen läksinkin. Väsyttää vain vieläkin aika lailla. Nyt rupean tästä hiljalleen säätämään ruokavaliota kohdilleen ja hankkimaan kaikkea, mitä siihen tarvitsen. Kirjoittelen näistä, kunhan saan levättyä ja olen asettautunut taloksi.

      Lippuja rupesin katsomaan netistä maanantai-iltana ja löytyi lähtö jo seuraavalle päivälle. Hyvä yhteys Guilin-Guangzhou-Amsterdam-Helsinki. Nyt kyttäilen, josko kohta soittaisivat, että ovat löytäneet rinkkani.

  5. Hoh! Olet siis takaisin jo Suomessa, tervetuloa vaan!

    Tämä lämpötilapuoli saattoi nyt tietysti olla pieni pettymys, t. nimim. 26+ klo 11 illalla (ja 29 sisällä) :-) Mutta jutellaan lisää sitten joskus kun törmätään.

    t. P.

  6. Oon katellu mutamana päivänä että ei tuu päivityksiä ja tänään vasta tulin lukeneeksi viimeiset kommentit :p Pistää miettimään että yhtä nopeasti täältä varmaan pääsis maailmallekin…..

    • Päivät ovat menneet nopeaan, kotiutuessa ja levätessä. Joo, ei ole pitkä matka täältä maailmalle. Maanantai-iltana tosiaan rupesin lentoja katsomaan ja keskiviikkoiltapäivänä olin jo perillä, vaikka viimeisen jatkolentoni missasinkin edellisen lennon myöhästymisen vuoksi. Rinkkakin tuli sitten seuraavana päivänä. Hyvä vaan, kun jäi matkalle, niin ei tarvinnut minun sitä itse rehata bussissa, vaan sain sen ovelle toimitettuna.

      • Pohjoisessa kasvavissa marjoissa ja muissakin kasviksissa on ihan omanlaisensa aromi. Espanjalainen mansikka ei pärjää suomalaiselle. Suomalaisissa yrteissäkin on paljon enemmän makua kuin etelämmässä kasvaneissa. Paljon valoa ja vähän lämpöä = voimakas maku.
        Miten aasialaisten yrttien maut olivat suomalaisiin verrattuna?

        • Niinhän ne sanovat, että Lapin mansikat ovat niitä kaikkein maukkaimpia. Itse en ole niitä maistanut, mutta aika usein ovat mansikat viime vuosina olleet pettymys. Niin mauttomia ovat, vaikka kotimaisia ostaisikin (Ruotsissa ruotsalaisia, Suomessa suomalaisia).

          Kotona olen käyttänyt lähinnä vain omasta ruukusta basilikaa ja satunnaisesti jotain muita tavallisimpia, kuten persiljaa ja tilliä eikä niitä tuolla näkynyt. Aasiassa käytetään erilaisia ja vahvemman makuisia yrttejä. Jokin vihreä oli, jota tungettiin jokaiseen nuudelisoppaan Kambodzassa ja jonka mausta en tykännyt ollenkaan, mutta en tiedä mitä se oli. Mielestäni se ei ollut korianteria, ainakaan pelkästään.

          Phnom Penhin torilta muistan hyvin grillatun mustekalan kanssa tarjotut tummanvihreän, suippolehtisen basilikan ja sitruunamelissan ja niissä ainakin oli makua. Olivat vahvempilehtisiä ja tuhdimman oloisia kuin meikäläisten kauppojen ruukkuyrtit. Yleensäkin kaikki vihreät kasvikset olivat paljon paremman näköisiä kuin täällä.

          • Itsekin olen huomannut, että (kaupan) mansikat ovat usein vetisiä. Luulen, että se johtuu siitä, että ne on kasvatettu harson alla. Harso nopeuttaa sadon muodostusta eikä maku ehdi kasvaa samanlaiseksi jos saisi kasvaa hitaasti. Sama koskenee kaupan ruukkuyrttejä; ne kasvatetaan kasvihuoneissa mahdollisimman nopeasti, jolloin kasvun keinotekoisen nopeuttamisen vuoksi maku jää laimeaksi. Siksipä onkin kiva kasvattaa itse. Tällöin vaan käy niin että jos sää- ja muut olosuhteet ovat kunnossa niin saa hyvää, mutta jos säät eivät suosi tai tuholaiset iskevät tms. niin sitten ei tule yhtään mitään. On/off-vaihtoehdot siis.

          • Se Kamputseassa soppiisi tungettu maustekasvi on: Long Coriander eli Culantro eli Pak Chi Farang = ulkomaalainen korianteri.
            Sitä käytetään yleisesti koillisen (Isan) ruoissa. Erittäin hyvä lääkeyrtti. Se auttaa mm. ruuansulatuksessa :)

  7. Korianteri on sellainen yrtti jonka käyttö vaatii jonkin verran totuttelua, sen verran erikoinen tuoreen yrtin maku on, tavallisenkin.
    Minä maistoin viime viikolla pitkästä aikaa unkarilaista Unicum-yrttilikööriä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Unicum Se tekee oikeasti hyvää vatsalle ja lääkkeeksi sitä on alunperin tehtykin. Maku on todella karvas mutta jotenkin ne yrtit siinä vaan toimii, ruoansulatus tehostuu. Mahtaisiko sopia Virpin vatsalle.

    • En tiedä vatsasta, mutta alkoholia en muutoin kestä yhtään. Tai en tiedä, onko jo muuttunut, en ole neljään vuoteen kokeillut. Mutta vielä ei tunnu siltä, että tekisi mieli lähteä kokeilemaan. Niissä kiinalaisissa yrttilääkkeissä joita sain, oli jotain samaa makua kuin noissa Unicum ja Fernet Branca -likööreissä.

      Korianterista opin tykkäämään, kun vuosi sitten pistin omaan ruukkuun kasvamaan ja aina pikkuisen ruokiin siitä nappasin.

      • Nyt kun olet päässyt sinne tuttujen tuotteiden äärelle niin etsippä käsiisi: Swedish Bitter :)
        Vanha kunnon katkerosekoite joka ei ollenkaan häpeile kiinalaisrohdoille. Tein sitä vaimolleni, joskin hieman muunneltuna kun kaikkia ainesosasia ei täältä saannut. Hyvin toimii :)

        • Täytyy katsoa jossain vaiheessa, että mitä tuo on. Parhaillaan säädän suolahappotablettien kanssa ja jos saan homman niiden avulla pelittämään, taidan tyytyä siihen. Nuo katkeroyrtit ovat kammottavan makuisia. Muistan kun ensimmäisen kerran elämässäni maistoin Fernet Brancaa. Onneksi satuin seisoskelemaan lavuaarin vieressä, sillä saman tien kun olin nielaissut, käännyin ympärin lavuaarin puoleen ja oksensin. Aikuisenakaan yrttiliköörit eivät ole maistuneet suussani yhtään sen paremmilta. Nuo katkerovatsalääkkeet eivät ole koskaan olleet minun juttuni.

          • Hyvät lääkkeet maistuvat pahalta :D
            Ilman katkeruutta niistä ei ole mitään hyötyä. Samoin kuin suolahapolla. Jos se olisi hapotonta niin…. ;)

            Ei niitä ole tarkoituskaan ottaa raakana vaan nesteen kera laimennettuna. Laimennat juuri sinulle sopivaksi niin eiköhän pysy sisällä. Hunaja on hyvä peiteaine.

          • Musta alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että kaiken maailman lääkkeet ja pillerit ja ravintolisät ja yrtit ja mitä vaan saavat pian lentää nurkkaan ja tämä hoidetaan muulla tavoin. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.