Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2011

Nyt riittää

, kirjoittanut
14

19.6.2011 Myrskylä

Kun tein päätökseni lähteä Suomeen, mieleeni avautui aivan kirkkaana, että kuinka lähtisin tästä eteenpäin itseäni hoitamaan. Söisin keitettyä riisiä ja soseutettuja keittoja perunasta, juureksista ja muista mössättävistä kasviksista ja rasvana käyttäisin kylmäpuristettua kookosrasvaa sekä kirkastettua voita. Ei mitään raakoja kasviksia, sillä ne ovat vaikeasti sulavia ja selluloosa rasittaa suolta. Ihminenhän ei voi sulattaa selluloosaa lainkaan ja kasvisten kypsennys tekee sen, että selluloosaan sidoksissa olevat ravintoaineet irtoavat helpommin. Terveelle ei normaalimääristä kasvisten selluloosaa ole mitään haittaa, mutta näin huonossa kunnossa sitä on syytä vältellä, joten pois kaikki sitkeänkuituiset kasvikset kuten esimerkiksi varsiselleri, salaatit ja keräkaali. Samoin kaikki, joissa on sitkeitä kuoria kuten paprika ja tomaatti. Ei myöskään mitään terävää, joka voi raapia suolen pintaa eli ei mitään, mikä sisältää siemeniä tai muuta kovaa, jota en kuitenkaan tässä tilassa pysty sulattamaan. Proteiinia ja rautaa saisin chlorellasta (sisältää n. 60% erittäin helposti sulavaa proteiinia) ja aina aterian päälle ottaisin muutaman Solgarin suolahappotabletin varmistamaan chlorellan proteiinien sulamisen.

Ensimmäisen vajaan viikon aikana huomasin, että väsymys ei vain hellitä. Koko ajan oli sellainen pieni painostava väsymys, joka vei olemisesta terän pois. Aloin epäillä chlorellan proteiineja ja jätin ne pois. Olo parani hieman, mutta ei vieläkään kokonaan. En edes yrittänyt suolahappotablettien lisäystä kahdesta enempään kerralla, koska ei tuntunut hyvältä idealta tuoda vatsaan yhtäkkiä kovin paljoa ylimääräistä happoa ulkoapäin.

Samana päivänä kuin päätin jättää chlorellan pois ja ihmettelin mielessäni, että miten voi uutta suolta rakentaa ilman proteiineja, katselin iHerbin sivuilta magnesiumvalmisteita. Olin kuullut, että on olemassa iholle levitettävää magnesiumia, joka siten imeytyisi paremmin kuin tabletit. Magnesiumhan on tässä tärkeä, sillä stressi syö kehosta magnesiumin. Sitä olen ottanut ravintolisänä jo kohta kaksi vuotta ja välillä kun se on ollut loppu ja jäänyt useampana iltana peräjälkeen ottamatta, saan lihassärkyä tiettyyn heikkoon kohtaani ja pohkeet alkavat vetää kramppiin. Koska magnesium on ainesosana parissa sadassa entsyymissä ja koska sen ottamatta jättäminen aiheuttaa noin selkeät oireet, olen pitänyt sitä tarpeellisena ravintolisänä, vaikka monille muille pillereille olen jo viitannut kintaalla. Tässä viiden vuoden aikana on jo tullut kokeiltua jos jonkinmoista ravintolisää ja superfoodia siinä toivossa, että edes jostain olisi jotain apua ja olen viime aikoina alkanut kyllääntyä korviani myöten kaikkiin nappeihin ja pitämään lukua niiden ottamisesta, joten enää minulla ovat jäljellä vain magnesium ja omega3.

iHerbillä oli valikoimissa lähemmäs parisataa magnesiumia. En löytänyt mahdollisuutta rajata hakua vain levitettäviin enkä tiennyt, minkä valmistajan tuotetta tulisi hakea. Löysin joitakin öljyjä, mutta millä perusteella valita? Tuotetietoja oli annettu mielestäni kovin nuukasti. Kyllästyin hakemaan koko magnesiumia ja menin sen sijaan katsomaan suolahappo-entsyymivalmisteita. Niitäkään ei ollut ihan vähän. Satoja erilaisia erilaisilla entsyymeillä ja erilaisina pitoisuuksina. Ennen kuin sain käsiini nykyiset suolahapponi, aloitin entsyymivalmisteella, jossa oli vain neljännes Solgarin suolahappomäärästä, mutta sen sijaan lisäksi lakritsiuutetta, piparminttujauhetta, pankreatiinia ja sappijauhetta. Niillä sain kahdessa vuorokaudessa vatsaani sellaisen poltteen, että pelkäsin jo korventaneeni niillä itselleni vatsahaavan. Onneksi polte hävisi parissa päivässä sen jälkeen, kun lakkasin käyttämästä niitä. Mistä siis tietäisin, mitä näistä voisin käyttää ja olisiko joku sen parempi kuin nuo Solgarin tabletit? Katsoin vielä aminohappovalmisteita proteiinin lähteeksi, mutta se oli vielä pahempi viidakko kuin magnesiumit ja suolahapot. Tuolta kyllä löytyy vaikka mitä, jos tietää mitä on hakemassa, mutta umpimähkään etsiminen tuntui olevan ihan arpakauppaa.

Minuun iski ISO lisäravinneÄHKY. Ajattelin, että ei tämä voi olla näin vaikeaa ja monimutkaista. Sisäinen ääneni sanoi minulle koko ajan, että ”Perunoita ja kirkastettua voita. Perunoita ja kirkastettua voita. Kilo perunoita päivässä.” Ja vielä kun seuraavana aamuna heräsin otsa täynnä pieniä, punaisia ja kutiavia näppylöitä, saivat suolahappotabletitkin jäädä. Niissä sitä paitsi on maitoa. Purkin päälle laitettu suomenkielinen seloste tiesi kertoa, että tableteissa oleva pepsiini sisältää maitoa. Siitä ei alkuperäisselosteessa ole mitään mainintaa. Ja niinhän siinä kävi, että kun jätin nuo pois, niin häipyi myös se pieni, mutta olemisen skarppiuden pois vievä väsymys. Samalla päätin, että nyt saavat mennä myöskin omegat ja magnesiumit, minä en tarvitse enää mitään. Ei nappeja, yrttejä, lääkkeitä eikä mitään muutakaan kuin oikeanlaista ruokaa.

Niinhän se on, että jos haluaa asioiden olevan toimivia käytännössä, on niistä tehtävä yksinkertaisia. Kilo perunoita päivässä ja kirkastettua voita eikä mitään pilleripulverihifistelyitä kuulostaa sopivan yksinkertaiselta. Katsotaan, miten muijan käy.

Nyt riittää.

Kynsitarina

, kirjoittanut
13

17.6.2011 Myrskylä

Näin viime yönä unta kynsistä. Räpläsin oikean jalkani ukkovarpaan kynttä. Huomasin sen olevan irti juuresta ja pelästyin, että nyt se irtoaa koko kynsi. Niin kuin sitten irtosikin. Mutta ei se tehnytkään yhtään kipeää, sillä alle oli jo kasvanut uusi ja ihan terve kynsi. Ympärilläni oli ihmisiä, joita en kuitenkaan unessa nähnyt enkä tiedä keitä olivat. ”Katsokaa. Siis tällainen kuuluu kynnen olla: vahva, kiiltäväpintainen ja sileä, eikä tällainen mattapintainen ja huokoinen.”, sanoin ja näytin sekä varpaideni että sormieni kynsiä heille. Sitten huomasin uudessa kynnessäni epätasaisuuden. Kynnen yläosan poikki meni rösöinen juomu. Sovitin irronnutta kynttä siihen ja huomasin juomun olevan vanhan kynnen rajan. Varpaassa olevan kynnen yläosa oli vielä sitä vanhaa kasvua.

Kynnethän kertovat elimistön kunnosta. Minun kynteni ovat aina olleet huonot. Sormien kynnet ovat olleet niin pehmeät, että niitä on voinut taitella eteen ja taakse ilman, että siitä edes katkeavat. Ovat liuskoittuneet ja repeilleet helposti ja niissä on ollut valkeita pilkkuja. Olen hieman hämmästyneenä todennut kynsieni selvästi kovettuneen viimeisen vuoden aikana. Aineenvaihdunnassani on kai siis jotain tapahtunut hyväänkin suuntaan. Muutoin kynteni ovat yhä vieläkin epätasaiset ja täynnä pystysuunnassa olevia viiruja.

Vuotavan suolen syndrooma ja proteiinit

, kirjoittanut
11

15.6.2011 Myrskylä

Kun suolen pinta ärtyy ja inflammoituu, sen läpäisevyys kasvaa ja kehittyy niin sanottu vuotavan suolen syndrooma (engl. leaky gut syndrome, ruots. läckande tarm). Tällöin suoli alkaa päästää lävitseen elimistöön muutakin kuin sinne tarkoitettuja ravinteita. Heikentynyt ruoansulatus ja suolen ärtyminen kehittyvät käsi kädessä. Jatkuva stressi heikentää ruoansulatusta ja ruoka alkaa mädäntyä suolessa synnyttäen toksiineja, jotka pitkällä aikavälillä aiheuttavat suoleen inflammaatiotilan. Paitsi stressillä, myös epäterveellisillä elämäntavoilla ja suoliston bakteeriflooraa vahingoittavilla lääkkeillä voi saada itsensä tähän tilaan.

Suolesta pääsee elimistöön tällöin muutakin sinne kuulumatonta kuin proteiineja, mutta keskityn tässä nyt nimenomaan proteiineihin, sillä juuri niiden kanssa olen joutunut kamppailemaan eniten viime vuosien aikana. Minulta kesti kauan jäljittää migreenikohtaukseni ja lamauttavan uupumukseni syömiini proteiineihin, sillä syömisestä oireiden ilmaantumiseen kului aikaa yhdestä kahteen vuorokautta. Lisäksi kun ruoka-aineita tai ruoka-aineryhmiä ei ollut vain yksi tai muutama, vaan lähes kaikki proteiinia sisältävät ruoat aiheuttivat reaktiot, niin tuon koko läjän eliminoimiseen ja ruokatottumusten totaaliseen uudelleen järjestelyyn kului useampi vuosi.

Tyypillinen proteiinireaktioni alkaa raskaan väsyneellä ja aivosumuisella ololla. Hartioihin tulee polttava särky, niska menee jumiin ja niskarangan oikealle puolelle nousee pahkura. Sitten alkaa päänsärky, joka voimistuu muutaman tunnin kuluessa ja lopulta alkavat pahoinvointi, nihkuinen tuskanhiki ja ”maailmanlopun fiilikset” eli mielialaan tuo vaikuttaa myös. Nämä kohtaukset kestävät yhdestä kahteen vuorokautta ja ne vievät petiin yhdeksi tai kahdeksi vuorokaudeksi. Nukun noin kuuden tunnin pätkissä, valvon pari kolme tuntia maaten ja nukahdan taas. Tuona aikana en pysty syömään, juon vain hieman vettä. Tiedän tuon johtuvan proteiineista, sillä niin usein olen tuohon tilaan joutunut ja ajan kuluessa oppinut ymmärtämään mistä se johtuu. Myös rokotuksista olen saanut samat oireet. Viime vuosien influenssahysteriat olen sivuuttanut hömpötyksinä enkä ottanut niihin yhtä ainutta rokotusta, mutta viime kesänä ennen matkalle lähtöä otin piikkejä kahteen otteeseen ja molemmilla kerroilla sama juttu. Tällöin vain vasteaika oli lyhyempi – olivathan proteiinit ruiskutettu suoraan elimistöön – ja oireet rajummat. Päänsärky oli kuin olisi työnnetty kuuma veitsi niskasta ylös päähän ja tuntui, että kroppa säröilee sisältä rikki.

Vaikka minulla onkin tuon vuotavan suolen lisäksi lisämunuaisuupumus, voin olla lähes normaalin toimintakykyinen silloin, kun onnistun täysin välttelemään proteiineja ja saan ruokani säännöllisesti. Mutta se uupumus ja väsymys, joka tulee pienistäkin proteiinihipuista ei ole mitenkään verrattavissa muutamasta huonosti nukutusta yöstä johtuvaan väsymykseen. Tämä uupumus on lamauttavaa. Se vie potkun askelista ja halun ryhtyä yhtään mihinkään. Mielessä on, että pitäisi toimia ja tehdä sitä ja tätä ja haluaisi haluta innostua, mutta kun ei. Ajatus kulkee hitaasti eikä itseään tahdo saada vintturillakaan ylös ja liikkeelle.

En tiedä mitä kaikkea elimistössä ja soluissa tuolloin proteiinikohtauksen aikana tapahtuu, mutta ymmärrän periaatteen siitä, miten se tapahtuu. Lisämunuaisuupumus vaikuttaa koko ruoansulatuselimistön toimintaan, joten vatsahapoista on puutetta eivätkä haiman ja maksan entsyymituotanto ole normaalit. Siksi ruoansulatuselimistöni ei pysty pilkkomaan proteiineja kokonaan aminohapoiksi asti. Tällöin nämä proteiinijämät päätyvät vuotavan suolen läpi elimistöön. Immuunipuolustuksen tehtävä on reagoida ja eliminoida elimistöstä vieraat proteiinit, sillä niitähän taudinaiheuttajat ovat: esimerkiksi bakteerit ovat elimistölle vieraita proteiineja. Normaalisti elimistö ottaa ruoansulatuskanavan kautta aminohappoja ja käyttää niitä ravinteina, mutta nyt sieltä pääsee läpi proteiineja, joihin immuunipuolustus reagoi. Lisämunuaisuupumuksessa immuunipuolustus ei käyttäydy normaalisti, vaan voi olla tiettyjen asioiden suhteen yliaktiivinen ja toisten suhteen aliaktiivinen. Minulla se nyt sattuu näiden proteiinien kohdalla reagoimaan yli.

Vuosien 2007-2009 aikana karsin ruokavaliostani pois lihan, kanan, maitotuotteet, munat, gluteenin (eli käytännössä kaiken leivän, kun eivät ne viljat tuntuneet sopivan muutenkaan), soijan, pavut ja linssit ja pähkinät. Kalaa ja äyriäisiä pystyin syömään vielä viime vuoden lopulle asti, kunnes sitten lopulta viime huhtikuussa tajusin, että olen alkanut saamaan oireita niistäkin. Ihmettelin nyt kevään aikana, että miksi ruoansulatukseni menee koko ajan vain huonommaksi, vaikka muutoin tunsin toipuvani uupumusoireistani. Lopulta tajusin, että tässä tilanteessa proteiinien syöminen oli se, joka ruoansulatustani huononsi.

Kun viime vuoden lopussa parin kuukauden hyvän levon jälkeen tunsin oloni niin paljon paremmaksi, kokeilin noin kuukauden ajan, josko voisin jo ruveta taas pikkuhiljaa syömään lihaa ja sain sillä itseni uudestaan huonompaan kuntoon, eikä se olo asettunut enää kohdilleen koko kevään aikana. Suunnattomassa maksanhimossani helmikuun aikana söin vielä useaan otteeseen jonkin verran maksaa ja näin jälkeenpäin tajuan tehneeni sillä itselleni vahinkoa. Noilla kokeiluillani heikensin ruoansulatustani niin, että lopulta kalakaan ei enää ollut minulle hyvästä, mutta sitä en tuolloin tiennyt, joten jatkoin sen syömistä. Miksi vatsahapot sitten heikkenivät liian vaikeiden proteiinien syömisestä oletan liittyvän (ainakin) histamiiniin. Histamiinia kuluu joka kerta, kun immuunipuolustus aktivoituu. Elimistöön tunkeutuneen vieraan uhan havaitessaan solut tyhjentävät histamiinivarastonsa. Mutta histamiinia tarvitaan myös stimuloimaan vatsahappojen eritystä (http://www.vivo.colostate.edu/hbooks/pathphys/digestion/stomach/parietal.html). Jos immuunireaktio on koko ajan päällä, voi kuvitella, että ainakaan ihmisellä, jolla kehon systeemit ovat näin pahasti sekaisin ja kaikki käy vajaalla, histamiinia ei enää riitä ruoansulatukseen. Ja tietäähän sen perusterveistä ihmisistäkin, että sairaana ei ruoka maistu eli on olemassa jokin syy miksi luonto haluaa jarruttaa ruoansulatuselimistön kuormitusta silloin, kun immuunipuolustus työskentelee aktiivisesti.

Tuon syy-seuraus –yhteyden proteiinien syömisen ja ruoansulatuksen huonontumisen välillä tajusin toukokuussa Wangin perheessä ollessani, kun lupaavan alun jälkeen, jolloin vatsahappoja alkoi taas kehittyä, ne uudelleen katosivat. Ensimmäisen viikon jälkeen aloin saamaan hieman proteiinia ruokaani huonosti kirkastetusta voista. Pakko oli saada jostain rasvaa ruokavaliooni ja yritin kirkastaa voita, mutta se jäi hieman sameaksi. Ajattelin, että ei kai noin vähä voi haitata ja syönhän sitä vain pari ruokalusikallista päivässä, mutta muutaman viikon kuluttua tajusin, ettei poikkeuksellinen väsymykseni johdukaan uusista lääkkeistä, vaan koko ajan tulevasta pienestä proteiinikuormasta.

Kun määrät olivat niin pieniä, oireet eivät tulleet niin selkeänä kohtauksena, vaan pitivät vain olon vetämättömissä ja sitten lopulta kolmen viikon kuluttua kumuloituivat päänsäryksi ja hartiakivuiksi. Juuri päänsäryn puhkeamista edeltävänä päivänä olin hieronnassa ja siinä tajusin, miten suoleni kunto on suoraan yhteydessä hartiasärkyihini. Kun hieroja paineli vatsaani, tunsin siellä arempia paikkoja kuin aiemmilla käynneilläni, sekä miten niistä painettaessa kipu heijastui hartioihini. Kun proteiinioireet seuraavana päivänä puhkesivat, ymmärsin miten voimakkaasti nuo sulamattomat proteiinit suolta ärsyttävät. Ymmärsin myös sen, että hartioillani olen kipuillut vatsaani jo vuosikaudet. Vatsahan minulla ei ole ollut kipeä koskaan, mutta hartiasärkyjä ja niskajumeja on ollut sitten senkin edestä.

Vuotava suoli yhdistetään moniin autoimmuunisairauksiin, ruoka-aineallergioihin ja iho-ongelmiin. Nyt tätä ruoka-ainekamppailuani taaksepäin katsoessani kiitän ylireagointiani proteiineihin, sillä muutoin olisin jatkanut niiden syömistä normaalisti, immuunivasteeni olisi ollut koko ajan koholla ja olisi saattanut lopulta laukaista jonkin autoimmuunisairauden. Sillä vaikka oireet eivät olisikaan niin rajut kuin minulla, niin tokihan elimistön immuunipuolustus noihin proteiineihin reagoi, sillä niin normaaliterveenkin ihmisen immuunipuolustus toimii. Vuotava suoli käsitteenä ei vaikuta olevan yleisesti tunnettu, mutta kovin epätavallinen se ei silti ole. Kun ajattelee allergioiden ja autoimmuunitautien lisääntymistä, niin uskon vuotavan suolen eri asteissaan olevan nykypäivänä paljon yleisempi ilmiö kuin mitä tiedetäänkään. Proteiinireaktioni auttoivat minua myös ymmärtämään miten tätä voi hoitaa ja nyt lähdenkin hoitamaan vatsaani, ruoansulatustani ja koko aineenvaihduntaani kuntoon suoliystävällisen ja lähes täysin proteiinittoman ruokavalion avulla.

Ajattelen ja suunnittelen

, kirjoittanut
27

4.6.2011 Xingping, Kiina

Ei sitten mikään mene niin kuin ajattelee ja suunnittelee. Oikeastaan tiedän tuon jo ihan hyvin, mutta en silti osaa lopettaa ajattelemasta ja suunnittelemasta. Koskaan ei tiedä miten asiat ovat seuraavalla viikolla – tai edes huomenna. Juuri kun olin saanut päätettyä ja itseni psyykattua siihen, että on minun tässä ihan hyvä ja järkevä lepäillä ja hoivailla itseäni vielä jonkin aikaa tietyistä vallitsevista näkemyseroista huolimatta, niin eipähän se sitten niin sitten mennytkään.

Menemättä sen enempää yksityiskohtiin tiivistän, että sukset menivät taas kerran pahasti ristiin koskien sitä mitä minun tulee syödä ja miten olla ja kuka sen parhaiten tietää. Sitten sovittiin jatkosta, päätettiin vastuualueet ja eikös jo seuraavana päivänä tapahtunutkin sellaista, että en voinutkaan noihin vastuualueisiin sitoutua ja päätin, että tämä ei ole kivaa enää kenellekään ja on parempi, että lähden. On hyvä, etten lähtenyt heti tuon ensimmäisen mainitsemani yhteenoton jälkeen, vaikka reppu olikin siinä vaiheessa jo puoliksi pakattu, vaan ehdittiin sopia välillä. Näin saatiin keskusteltua tämä loppu ihan järkevästi. Siihen loppui ilmapiirissä vallinnut kireys ja nyt kaikilla on paljon vapautuneempi olo ja meillä on ollut Chaon kanssa ihan hauskaa. Eilen aamulla olin hänen mukanaan viemässä Yueta hoitoon ja torilla ostoksilla ja iltapäivällä Chao tuli mukaan shoppailuseuraksi ja tinkijäksi, kun kävin ostamassa muutamia vaatteita, joihin olin täällä oloni aikana iskenyt silmäni. Tätä ennen emme ole tehneet oikeastaan mitään yhdessä, koska olen ollut niin vetämättömissä.

Opin tästä ainakin sen, että toipumisesta ei voi tehdä projektia ja runnoa sitä läpi jossain tietyssä aikataulussa. Vaikka kuinka olisi innokas tekemään hyvää työtä ja näkemään tuloksia, niin ei siinä voi tehdä muuta kuin yrittää luoda ne suotuisimmat mahdolliset olosuhteet ja sitten vain odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Toinen asia on, josta päätin tämän seurauksena muistaa itseäni aina sopivin väliajoin muistuttaa, että vaikka kuinka luulee tietävänsä, että mikä toiselle on parhaaksi, on se lopullinen valinta jätettävä sille ihmiselle itselleen. Näin, vaikka kyseessä olisi hoitaja-potilas –suhde. Jokaisen on saatava tehdä itse omat virheensä. Lisäksi jokainen reagoi omalla tavallaan ja se, mikä on tosi hyvä yhdelle, ei välttämättä lainkaan sovi toiselle. Vain potilas itse voi tuntea omassa kehossaan, että mikä tuntuu hyvältä ja mikä huonolta.

Täällä Kiinassa kuulemma lääkäri on potilaan ehdoton auktoriteetti. Potilaan tulee tehdä juuri niin kuin lääkäri sanoo. Vastaan väittäminen ja eriävien mielipiteiden esittäminen on jotain, jota ei vain ole. Vastaavasti lääkäri on vastuussa potilaasta. En tiedä mitä tuo käytännössä tarkoittaa, mutta voin kuvitella tuon vastuunsa tuntemisen olevan henkisellä tasolla ihan eri luokkaa kuin meikäläisillä lääkäreillä.

Jo siinä ensimmäisen kerran reppuani pakatessani ja hyväksyttyäni mielessäni paluun Suomeen, minut valtasi helpotus. Viimeinkin tämä jatkuva oikeanlaisen ruoan saamisen kanssa taisteleminen loppuisi. Mutta samalta tuntui ihan hölmöltä. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Olin ajatellut olevani jollakin tavalla valmiimpi siinä vaiheessa, kun palaan Suomeen. Hommahan on vielä ihan kesken. En ole edes terve saati sitten, että olisin työkykyinen tai että olisi mitään jotain valmiuksia ruveta jotakin tekemään. Muuta kuin palata siihen vanhaan ja siitä pelkkä ajatuskin saa kropassa aikaan kauhunsekaisen stressireaktion.

Mietin, että oliko tästä matkanpätkästä nyt sitten edes mitään hyötyä. Enimmäkseen on ollut vain ihan peemäinen olo ja kaikki etukäteen kaavailemani ”näe maailmaa, käy kaikissa jännissä paikoissa ja tapaa ihmisiä” –kokemukset ovat jääneet hyvin vähiin ja monet niistäkin, mitä on ollut, ovat jääneet sen varjoon, että olen ollut liian väsynyt voidakseni niistä kunnolla nauttia. Mutta sitten rupesin summailemaan mielessäni muutoksia voinnissani ja onhan noita. Ensimmäisen kahden kuukauden levon jälkeen sain jalkani takaisin ja se tunne, että ”on kuin trampoliinilla kävelisi”, kuten eräs toinen lisämunuaisuupunut sitä osuvasti kuvasi, jäi kokonaan pois. Myös lämmönsäätelyssäni on tapahtunut jotain. Olen aina ollut viluinen ja Kambodzan lämpö oli alkuun jotain aivan ihanaa. Ei tarvinnut enää jännittää hartioita siitä jatkuvasta palelemisesta. Kunnes sitten kevään mittaan se kuumuus alkoi ahdistamaan ja aloin kaipaamaan viileämpään ilmastoon. Täällä on ollut nyt viikon verran taukoa monsuunisateista ja sen seurauksena lämpötila on noussut niin, että huoneessani on yöllä 28°C. Siinä missä tuossa samassa lämpötilassa nukuin Kambodzassa mukavasti peiton alla, on minulla nyt tuskaisen kuuma – minkä oletan olevan normaalimpi reaktio pohjoisten olojen asukille. Neste- ja suolatasapainon säätely, jota aivolisäke ohjaa, on ilmeisesti myös parantunut, sillä juon nykyisin vähemmän. Pahimmillaanhan join jo ihan pelkkänä nesteenä viitisen litraa päivässä, kun janotti koko ajan. Kambodzassa ollessani minulla oli mieletön suolanhimokausi ja söin päivässä merisuolaa varmaan pari ruokalusikallista eikä suola edes maistunut suolaiselta. Kunnes se himo sitten kevään aikana helpotti enkä ole tuntenut enää tarvitsevani suolaa. Tuohon muuten sen käsittelemättömän ja varmasti mineraalipitoisen merisuolan lisäksi oli varmasti kookospähkinöiden juonti hyväksi – vaikka en sitä silloin osannut niin ajatellakaan – sillä niiden mehu sisältää runsaasti natriumia. Ja ennen kaikkea vapaus kaikista velvollisuuksista ja aikatauluista on loppuun palamisesta toipumiseen sitä kaikkein parasta lääkettä ja siihen olisi ollut mahdoton näin pitkäksi aikaa päästä edes olemalla kotona vaikka olisi jättänytkin työssä käymisen pois.

Olen mietiskellyt sitä untani vihreistä vuorista ja kamerasta. Olin ajatellut sitä niin, että tosiaan tervehtyisin täällä Xingpingissä ollessani. Mutta ei se sitten niin ollutkaan. Mutta jotain on tapahtunut kyllä. En kertonut aiemmin tulkintaani kamerasta, enkä kerro vieläkään, sillä se on sellainen huuhaa-tulkinta, että jätän sen siksi, kunnes näen, että menikö metsään vai osuiko. Mutta sen verran sanon, että tajusin tuon viallisen kameran symboloivan päätäni ja se on selkeästi korjaantunut täällä ollessani. Jotain on tapahtunut, pääni on selkeämpi, skarpimpi. Huomaan reaktiokykyni palautuneen, päässälaskun sujuvan taas niin kuin ennenkin, ajatus ihmisten kanssa juttusille rupeamisesta ei enää tunnu väsyttävältä ja kaikin puolin polla tuntuu taas omalta. Niin hyvässä kuin pahassa: se ei myöskään suostu enää olemaan hiljaa. Näiden vuosien aikana olen osannut olla ajattelematta yhtään mitään. Voin istua hiljaa paikallani ilman, että päässä liikkui mitään. Se tuntui oikeastaan aika hyvältä. Nyt ajatustrafiikki ja taustakohina ovat taas käynnissä, mutta eivät toki likikään sellaisella pauhulla kuin silloin ennen kuin elimistö vihelsi pelin poikki.

Onhan minulle noita viestejä tullut, että tule nyt hyvä ihminen jo kotiin sieltä. Niistä suurkiitos ja halit kaikille, jotka tuosta itsensä tunnistavat. Mutta en ollut valmis siihen vielä tuolloin. En vain kerta kaikkiaan osannut nähdä itseäni Suomessa tekemässä mitään, oli vain tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta, kun yritin ajatella, että mitä sitten, jos sinne palaan. Olen monesti katsonut elämääni taaksepäin ja pohtinut eri elämänkäänteideni kulua ja totean, että sama toistuu taas: samalla kun Elämä potkaisee minut pihalle nykyisyydestä, avaa se seuraavan oven, josta lennän suoraan sisään. Ennen kuin tuo uusi ovi on auki, ei näytä olevan mitään vaihtoehtoja sille nykytilanteelle, jossa satun kulloinkin olemaan. En kerta kaikkiaan keksi mihin mennä, vaikka kuinka haluaisin pois siitä, missä olen. Eli kaikki aikanaan. Hienoahan tuollainen ohjautuvuus tavallaan on, vaikka välillä tuntuukin, että viedään kuin litran mittaa. Ei tarvitse itse miettiä, että mihinkähän tässä pitäisi seuraavaksi ryhtyä ja olenkohan nyt oikealla tiellä. Sen kuin kelluu vaan ja antaa virran viedä, läpi vaan kaikki kosket ja putouksetkin.

Viime aikojen tapahtumien perusteella olen tajunnut, että seuraava vaihe toipumisessani tulee olemaan operaatio Vatsa & Suoli ja että miten sitä lähden toteuttamaan. Tässä ruokavalio on se kaikkein tärkein juttu ja parhaiten pystyn sen hoitamaan, kun saan itse olla kauhan varressa kiinni, tiedän mitä syön ja mistä saan hankittua kaikkea sitä, mitä tarvitsen ja kaikki tuo onnistuu tietysti kaikkein mukavimmin Suomessa. Eikä unohdeta tietenkään hyvien ystävien kanssa olemisen tuoman hyvän mielen tärkeyttä paranemiseen ja terveenä pysymiseen. Odotan innolla Suomen vähähyttyistä – siis näihin oloihin verrattuna – kesää, vanhojen ystävieni tapaamista ja kaikenlaista jutustelua ja lörpöttelyä selvällä Suomen kielellä.

Yhä edelleenkään en aio mennä lääkäriin, sillä en usko heillä olevan minulle mitään annettavaa. Tähän tautiin ei ole pilleriä – paitsi korkeintaan suolahappotabletit. Sitä paitsi sitä enemmän muiden lisämunuaisuupuneiden tarinoita luen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että meidän lääkärimme ovat näistä asioista aivan auttamattomasti pihalla. En aio myöskään osalliseksi mistään Kela-, työkkäri- tai sosiaalijärjestelmistä, vaan keskityn nyt yhteiskuntaan palaamisen ja sen niin kutsutun normaalin päiväjärjestyksen sijaan tuon ruoansulatukseni kuntoon saamiseen niin pitkäksi aikaa, kunnes se on parantunut tai kunnes minulla ei ole jäljellä enää yhtään ystävää tai sukulaista, joka minua jaksaisi katsella nurkissansa loisimassa. Sitten lähden takaisin matkaan. Sinne Nepaliin. Ajattelen ja suunnittelen minä.