Xingping

4.5.2011 Xingping, Kiina

Reilu viikko on nyt Xingpingissä mennyt, enkä ole vielä ehtinyt edes kertoa tästä paikasta mitään. Tämä on pikkuinen kylä Li-joen varressa paremmin tunnettujen isompien naapuriensa Guilinin ja Yangshuon välissä. Xingpingillä on kuitenkin jotain, mitä noilla isommilla paikoilla ei ole ja joka vetää tänne massoittain turisteja ja se jokin on maisemat joella. Kiireiset kiinalaisturistit pyörähtävät täällä yhden päivän ja Li-joen risteilyt on tehokkuusmaksimoitu siten, että laivat eivät kuljekaan pääsääntöisesti Guilin-Yangshuo –väliä, vaan mennään pienillä bambulauttaputkuttimilla vain se maisemiltaan kaikkein upein väli eli Xingpingistä pätkän matkaa virtaa ylöspäin toiseen tuppukylään, Yangdiin. Toki tuollaisen bambulauttakyydin voi ostaa menemään mihin vain tällä välillä, rahallahan sellainen järjestyy. Näkyy tuossa joella isompiakin risteilyaluksia kulkevan, mutta en tiedä mitä reittejä niiden ohjelmistosta löytyy.

Xingpingin laivalaituriin näkyy muutama bambulauttakin parkkeeranneen, mutta lähinnä tästä lähtevät vain isommat veneet. Sivumpaa löytyy sitten lautta poikineen.

Turisteja täällä käy paljon, enimmäkseen kiinalaisia. Ilmeisesti turismi on löytänyt pikkuisen Xingpingin vasta melko hiljattain, sillä ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä ja myyjät maltillisia. Tai sitten kotimaan turismi luo vähemmän sitä ikävää kulttuurin ja varallisuuserojen vastakkainasettelua, jota näki Vietnamin ja Kambodzan ykkösturismikohteissa ja jonka seurauksena kumpikin osapuoli näkee toisensa vain välttämättömänä pahana ja yrittää vain repiä tilanteesta kaiken mahdollisen taloudellisen hyödyn irti. Turismin ansiosta täällä on paljon pieniä ravintoloita, joten syötävän suhteen on mistä valita. Majoituskapasiteettia on niukasti massoihin nähden, mutta tänne tullaankin enimmäkseen vain päiväseltään käymään. Paikallisbussit Yangshuosta sahaavat tänne monta kertaa tunnissa, käydään pyörähtämässä risteilyllä ihailemassa jokimaisemia ja kiiruhdetaan illaksi takaisin.

Xingpingin linja-autoasema sijaitsee kaupungin toisessa päässä kauimpana rannasta. Sieltä turistit kyyditetään kuvan oikeassa reunassa olevien kaltaisilla ”avoautoilla” rantaan lauttojen lähtöpaikalle.

Turismi on tuonut Xingpingiin paitsi läjäpäin ravintoloita, myöskin matkamuistojen myyntiä.

Kiinalaiset näkyvät juttelevan mielellään (länsi?)vieraiden kanssa. Kysellään mistä tullaan ja minne mennään ja sitten totta kai halutaan poseerata samassa kuvassa matkamuistoksi. Nyt kun istuskelen tässä perhemajoituspaikkani ravintolassa ja täällä käy kiinalaisturisteja syömässä, niin varmaan muutaman kerran päivässä joku kysyy josko tulisin samaan kuvaan. Mikäs siinä, ei ainakaan vielä hermostuta. Tietysti kysytään myös kuinka kauan aion olla täällä ja kun alkuun sanoin viipyväni ihan kokonaisen viikon, oli jo sekin monen mielestä hirveän pitkä aika olla täällä. Mutta täällä on muutakin tekemistä kuin käydä risteilyllä. Maaseutu on ihan kävelymatkan päässä ja pienet tiet kauniin maiseman keskellä mukavia kulkea ja ihailla ja ihmetellä näkemäänsä. Täällä on luolia ja patikkapolkuja joidenkin vuorien huipulle. Noita aion käydä tutkailemassa, kunhan ehdin ja jaksan.

Maaseutua Xingpingin ja Yangshuon välillä.

Yöpymispaikoista täällä voin suositella ainakin hostellia This Old Place. Puhdasta oli, viihtyisät oleskelutilat ja monenlaisia huonevaihtoehtoja tarjolla. Kannattaa vain varata ajoissa, on helposti täynnä näin turistisesongin aikaan. Vastaanoton henkilökunnasta ainakin suuri osa, jolleivat kaikki, olivat turismiopiskelijoita. Nuoria, auttavaisia ja jotkut puhuivat hyvääkin englantia. Yleensäkin olen nyt tässä Xingipingissä ollessani törmännyt enemmän ja paremmin englannin kieltä osaaviin kuin matkani aikana aiemmin. Lisäksi täällä on muutama umpikiinalaisempi paikka ja perhemajoitusta, jota ei netistä löydy vaan niitä voi sitten paikan päällä kysellä ja etsiskellä. Tuo majoituskapasiteetti on varmaan ihan vain ajan kysymys. Tuskin menee montaa vuotta, kun täällä jo on uusia hotelleja ja enemmän ”kaikkea”.

Xingpingin pääkatua.

Xingpingin vanhaa keskustaa. Täällä vanhat talot ovat oikeasti vanhoja eivätkä kuten esimerkiksi Pekingin mallihutongit eli uusiksi vanhaan tyyliin rakennettuja.

Säätä tässä huhti-toukokuun vaihteessa on ehditty kokea jo monenlaista, joten ihan mahdotonta sen perusteella sanoa, että mikä on tyypillinen sää. Ensimmäiset päivät olivat kuumia. Repussa mittarikello näytti 36°C. Sitten enää 25°C, mutta oli niin kosteaa, että hiki virtasi vaikka ei muuta kuin paikoillaan istunut. Koko eilisen päivän satoi vettä ja lämmintä oli enää alta 20°C, niin että kaikki vetivät lämpimämpää vaatetta päälleen ja turistit lähes hävisivät kaduilta. Yhteistä koko ajalle täällä on kuitenkin ollut kosteus. Talvella lämpötila kuulemma tipahtaa alimmillaan parille plusasteelle ja silloinkin on kosteaa.

Näkymää kortteerini kattoterassilta vanhan keskustan kattojen yli. Perinteiset kiinalaiset talot ovat niin sanotusti hyvin ilmastoituja ja keskuslämmitystä ei ole.

Kun yö on pimeimmillään, on aamunkoittokin lähinnä

1.5.2011 Xingping, Kiina

Tässä luovuttamispohdintojen ja allergiaoirepäivien taustalla on ollut menossa viritys, josta en ole halunnut kertoa ennen kuin on varmistunut, että lähteekö se käyntiin vai ei. Ensimmäisenä päivänäni tänne Xingpingiin tultuani katselin hiukan ympärilleni kylällä ja osuin kulkemaan kapeaa katua nimeltä Old Street. Rakennusten puolesta se näyttää siltä kuin sukeltaisi vanhaan Kiinaan, mutta lukuisat perheravintolat ja matkamuistomyymälät kertovat, että turismista monet täällä elantonsa saavat.

Näkymä Old Streetiltä Xingpingistä.

En ollut etsimässä ruokapaikkaa, joten en tutkaillut ravintoloiden ruokalistoja. Yhden paikan olin jo melkein ohittanut, kun vielä silmiini sattui ulkopuolella taulussa sanat ”Ginger Tea”. Inkivääritee voisi olla hyvää. Pyörsin ympäri ja menin sisälle.

Isäntä itse istui teepöydän ääressä ja tarjoili toverilleen teetä pienestä kannusta pieniin kuppeihin lorottaen teetä pitkin pöytää, niin kuin kiinalaisessa teepöydässä kuuluu tehdä. Hän tervehti minua ja minä tervehdin takaisin kiinaksi. Sen verran sentään kiinaa osaan. Hän osasi sen verran englantia, että kysyi mistä tulen. ”Fänlan” – tai jotenkin sinne päin se kiinaksi lausutaan. Pistin merkille monet yrttipurnukat hänen selkänsä takana olevassa hyllyssä ja vaihdoimme vielä muutaman sanan niistä. Kun nämä muodollisuudet oli vaihdettu, jäin minä istumaan teekuppini kanssa rapsutellen talon makkarapötkyläistä chihuahuaa sylissäni ja isäntä syventyi teenjuontiin vieraansa kanssa.

Saatuani teeni juotua halusin tietää, olisiko sitä mahdollista ostaa jostain, mutta se oli kuulemma heidän oma sekoituksensa. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyimme lopulta keskustelemaan yrteistä, rohdoista ja minun sairaudestani käyttäen apuna tietokoneelta googlen kiina-englanti –kääntäjää ja isännän tytärtä, joka kirjoitti isännän puhuman kiinan pinjiniksi koneelle. Kuvailin tilaani, isäntä puhui meridiaaneista ja kuumista ja kylmistä ja elimistä. Sitten hän kokeili munuaisiani ja sanoi niiden olevan kylmät. Kysyin mistä hän tämän ja kaiken muun jo kertomansa tietää, oliko hän lääkäri? Hän sanoi, ettei ole lääkäri, mutta on oppinut isältään, joka puuhaili yrttien kanssa.

Hän meni tiskin taakse ja otti sen päältä olevasta laatikosta muovikelmuun käärityn mustan, vähän kuivattua luumua reilumman kokoisen kikkareen ja pyysi minua syömään puolet siitä. Koostumukseltaan kikkare oli kuin kokoon taputeltua piparitaikinamaista massaa, jonka seassa oli selvästi kuituisia aineksia. Mutta se maku. Tämä jos mikä maistui lääkkeeltä. Huh sentään, miten ytyä. Vähän samaa makua kuin Fernet Brancassa potenssiin monta. Röyhtäisin välittömästi – mitä huomasin, etten muistakaan koska viimeksi olisin röyhtäissyt, en varmaan vuosiin – ja tunsin tuon lääkkeen vielä pitkän aikaa. Niin maun suussani kuin jollain tavalla vaikutuksen koko kehossani. Se tuntui vain vahvalta, niin vahvalta että se oli melkein liikaa.

Se oli hänen isänsä kehittelemä resepti. Voimistaa haimaa, lämmittää meridiaaneja ja tekee ihmisen yleensäkin vahvaksi. Tällaista lääkettä kuulemma tarvitsisin. Kysyin valmistaisiko hän sitä minulle ja niin rupesimme hieromaan kauppoja. Mutta ennen sitä tuli paljon käyttöohjeita. Lääkettä saa syödä korkeintaan 30 päivää, ei enempää. Eikä kuukautisten aikana. Hän korosti, että ei ole sertifioitu lääkäri ja että perinteisillä kiinalaisilla lääkkeillä on riskinsä ja minun tulisi ottaa häneen yhteyttä, jos jotain ikäviä sivuvaikutuksia ilmenisi. 30 päivän satsi maksaisi tuhat yuania, josta hän toivoi minun maksavan puolet etukäteismaksuna. Vaikka joistakin ihmisistä heti tuntee, että nyt ei ole huijarista kysymys, niin silti tuo tuntui liian isolta rahalta jättää oitis tuiki tuntemattomalle ja sanoin sen ja ehdotin pienempää summaa. Sitten keskustelu lopulta päättyi siihen, että käteismaksua ei tarvittukaan, lääkkeen valmistamiseen tarvittiin muutama päivä ja että voisin tulla hakemaan lääkkeeni muutaman päivän kuluttua.

Menin sovitusti paikalle ja osoittautui, että olimme lahjakkaasti ymmärtäneet toisemme väärin. He olivat ymmärtäneet, etten ollut tilannut lääkettä, kun en ollut maksanut etumaksua. Sitten isäntä alkoi kysellä aikoisinko syödä lääkkeet Kiinassa ollessani vaiko vasta kotona, että minun tuli muistaa, että hän ei ole oikea lääkäri ja että oikeastaan hän mielellään näkisi, että asuisin heidän vuokralaishuoneessaan, jotta hän voisi pitää minua silmällä jos jotain sivuvaikutuksia ilmaantuisi. Jos jotain sattuisi, hän ehkä joutuisi viemään minut sairaalaan. Kiinan hallitus ei voi valvoa mitä rohtoja kukin itselleen tekee, mutta on kuulemma kieltänyt tällaisten perinteisten lääkkeiden myymisen. Ymmärsin kyllä hänen huolensa. Hän joutuisi aikamoiseen vastuuseen, jos lääke tekisi minulle jotain vahinkoa.

Ravintolassa oli tuohon aikaan muitakin vieraita ja tulkkinamme toiminut asiakas lähti, joten juttumme jäi kesken. Ensimmäisen illan jälkeen olin miettinyt, että mahdoinkohan olla ihan viisas mennessäni tuollaisen yrttikuurin umpimähkään tilaamaan, mutta nyt olin jo vakuuttunut siitä, että halusin ainakin kokeilla. Eihän sitä muuten voisi tietää, että olisiko siitä apua. Ennen lähtöäni kirjoitin isännälle pienen viestin, jossa kuvasin tilaani hieman edelliskertaa tarkemmin, sanoin haluavani kokeilla lääkettä, pyysin häntä harkitsemaan asiaa ja sanoin palaavani seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä eli tänään söin taas ensin lounaani kaikessa rauhassa ja sen päälle keskustelimme tietokoneen kääntäjän avulla pitkät pätkät. Hän kyseli aika tarkkaan taustoistani, mitä olen opiskellut ja mitä sairaudestani tiedän. Kysyi, että onko minulla virallisen lääkärin antamaa diagnoosia. Meiyou – ei ole. Painotti, että hoito on kokonaisvaltainen sisältäen myöskin ruokavalion ja liikunnan ja että se vaatii yhteistyötä. Sanoi haluavansa ehkä viedä minut sairaalaan testeihin, jotta varmasti tietäisi mitä on hoitamassa. En tiedä tarkoittiko muitakin testejä, mutta mainitsi ainakin hiusanalyysin. Tuli muuten juuri mieleen, että onneksi olen säästänyt sen poikki leikkaamani letin. Tiedä vaikka tuohon tarvittaisiin näytettä pidemmältäkin ajalta kuin vain tältä viimeiseltä kuukaudelta, jolta nykyinen kuontaloni on peräisin.

Eikähän tämä tietenkään ilmaista olisi. Eikä pidäkään, ei se silloin missään tuntuisi. Sanoi, että tämä tulisi maksamaan minulle paljon rahaa. Emme kuitenkaan päässeet vielä hintaneuvotteluihin asti, sillä ravintolaan tuli asiakkaita ja muu perhe oli hävinnyt johonkin ja me olimme jo puhuneet pitkään ja minä aloin väsyä oltuani niin intensiivisen keskittynyt niin kauan aikaa. Sovimme jatkavamme aiheesta illalla.

Illalla söin taas keittoni ensin ja sitten isäntä viittilöi minut tulemaan tietokoneelle. Hän oli kirjoittanut sinne valmiiksi erittelyn, mitä hän oli ajatellut hoito-ohjelmaan sisällyttää. Siellä oli yksilöity asuminen, ruoat, lääkkeet, yrttiteet, liikunnat ja hieronnat ja kullekin hintansa, joka oli minun mielestäni järkevä. Ei halpa, mutta kohtuullinen. Isäntä antoi arvionsa, että hoito-ohjelmaa tarvittaisiin ainakin kolme kuukautta, mutta aloitetaan nyt aluksi kuukaudella ja jos se lähtee menemään pieleen, niin keskeytetään. Eli pääsimme sopimukseen saman tien ja sovimme, että muutan heidän luokseen huomenna. Katsoin pikaisesti paikkoja ja täytyy sanoa, että en ihan riemusta kiljunut, kun näin huoneen, mutta kokonaisuuden kannalta on käytännöllisintä, että asun tuolla. Onneksi siellä on langaton verkko käytettävissä, joten pysyn vielä yhteyksien ääressä.

Nyt kun olen tuolla paikassa ehtinyt muutaman kerran käydä ja perhettä useampaan otteeseen nähdä, niin olen saanut heistä oikein positiivisen kuvan. Perhe vaikuttaa todella ystävälliseltä ja ruoka on hyvää, niin että olen jopa melkein taas tykännyt syömisestä vaikka olenkin syönyt vain kasviskeittoa ja riisiä. Seinillä on monia tyytyväisten asiakkaiden ja asukkien terveisiä ja kiitoksia. Ehkä isännällä on jokin akuutti rahantarve, jonka vuoksi hän tämän tekee, mutta uskon hänen silti olevan liikkeellä vastuuntuntoisena ja vakavissaan. Itse asiassa nyt illalla keskustellessamme sain jo sen vaikutelman, että hänkin on alkanut ihan innostua tästä. Itse olen todella helpottunut siitä, että nyt se ainainen ruoan etsintä on toistaiseksi loppu. He tietävät nyt, mitä kaikkea en voi syödä ja saan ruokani sen mukaan. Minun ei tarvitse ajatella mitään, vain syödä ja juoda se mitä annetaan ja tehdä niin kuin sanotaan. Saapi nähdä kuinka on kaikilla pinna kireällä kuukauden kuluttua. Olen ollut niin omissa oloissani pitkään ja tuosta voi tulla aika intensiivinen rupeama. Lisäksi kommunikointi ilman yhteistä kieltä on pidemmän päälle vaativaa. Täytyy minun ruveta opiskelemaan kiinaa ainakin sen verran, että saa yksinkertaisimmat päivittäiset sanomiset hoidettua kiinaksi.

Josko tästä nyt viimeinkin jokin käännekohta tulisi. Tuli kyllä aika viime hetkillä. Tuossa päänsärkyisenä sängyssä pari päivää maatessani mietin jo aika vahvasti, että jos ei tämä viritelmä lähde vetämään, niin sitten luovutan, palaan Suomeen ja hautaudun johonkin metsämökkiin kuolemaan nälkään. Kyllähän se oli se uneni, joka vihreine vuorineen minua kannusti tarttumaan tähän omituiselta vaikuttavaan sattumaan. Toinen on se, että en usko omituisiin sattumiin vaan uskon johdatukseen. Kun kerran on sen ääntä ruvennut kuulemaan ja seuraamaan, niin sen jälkeen kaikki tarvittava tulee kohdalle, kun sille on oikea aika, eikä löydy hakemalla eikä pakottamalla vaikka tekisit mitä. Jännä nähdä mitä tästä tulee vai tuleeko mitään.

Hostellini kattoterassi ei ole ollut mikään hullumpi toimisto kirjoitella näitä juttuja. Noita vihreitä vuoria olen katsonut ja miettinyt, että on se elämä vain joskus kummallista.