Vietnamilaista Tuong-teatteria

17.4.2011 Hanoi, Vietnam

Kaikki turistit löytävät väkisinkin tiensä Hanoin keskustassa olevan Hoan Kien –järven pohjoispäässä sijaitsevaan water puppet –teatteriin, mutta harvempi eksyy vanhan kaupungin laitamilla sijaitsevaan vaatimattomampaan tuong-teatteriin. Tuong on Vietnamilaista historiaa ja kansantarustoa teatterin keinoin ja sen alkuperä juontaa vuosisatojen taakse, ollen alun perin tavallisen kadunmiehen järjestämää teatteria tavalliselle kansalle.

Sen vähän perusteella, mitä olen aasialaista teatteria tai showta nähnyt, tarinan juoni on toissijaista ja pääpaino on visuaalisuudessa ja äänissä. Koreat puvut, ilmeet ja eleet, liike, ovat tärkeitä. Vaikka tämän teatterin esiintyjät eivät huippuammattilaisia olleetkaan eivätkä liikkeiden samanlaisuus, suoritusvarmuus ja yhdenaikaisuus loppuun asti hiottuja, niin tällaiselle harrastelijalle kuin minä esitys oli hieno elämys.

Tunnin aikana nähdään yhteensä viisi eri näytelmää ja musiikkiesitystä. Ensimmäisessä tarinassa vanha mies on kantamassa suuresti rakastamaansa nuorta vaimoaan selässään kansanjuhliin. Matkalla vastaan tulee prinssi, joka isänsä aseman ja rikkauksien turvin on tottunut saamaan haluamansa. Nyt hän iskee silmänsä vanhan miehen kauniiseen vaimoon ja tahtoo tämän omakseen. Mutta vanha miespä ei luovukaan vaimostaan ihan noin vain.

Nainen näytteli oivasti sekä vanhan miehen että nuoren vaimon roolit.

Leijonan synnyttäminen ei ole mikään huomaamaton ja hiljainen tapahtuma. Kyllä sieltä vain poikanenkin sitten lopulta kaiken sen äheltämisen jälkeen ulos putkahti ja voi mikä riemu siitä syntyikään. Ihailtavasti olivat saaneet vielä yhden ihmisen pidettyä tuolla kaapujen alla piilossa kaikkien tanssin kiemuroiden ja kuperkeikkojen ajan. Tässä pieni näyte leijonan synnytyspoltoista:

Ho Nguyet oli alun perin kettu ja on tuhansien vuosien kuluessa ja saamansa taikahelmen avulla onnistunut muuttamaan hahmonsa ketusta kauniiksi naiseksi. Hän kohtaa suuren taistelijan ja päihittää tämän kamppailussa. Taistelija, joka on voitokkaasti kulkenut maan laidasta toiseen häviämättä kertaakaan, haluaa tietää kuinka nainen saattoi hänet voittaa. Pahaksi onnekseen nainen rakastuu komeaan soturiin, joka käyttää naisen rakkautta hyväkseen ja vie tältä taikahelmen. Ilman helmeään nainen muuttuu takaisin ketuksi.

Ho Nguyen voittaa kaksintaistelun kuulun soturin kanssa.

Soturin rakkaus on petollinen.

Tuhansien vuosien työ valuu hukkaan. Naisen muuttuminen ketuksi oli intensiivinen roolisuoritus, jossa oli pelkoa ja pettymystä, menetyksen tuskaa ja selkeästi ketuksi tunnistettavia ilmeitä ja eleitä.

Tässä vielä alkua toisesta musiikkiesityksistä. Vähän harmittaa, että en ottanut koko pätkää videolle, kun tempo muuttui ja musiikki pääsi oikein kunnolla käyntiin. Mutta jääpähän sitten jotain nähtäväksi vielä teatteriinkin sille, joka sinne joskus sattuu menemään. Itseäni viehättivät erityisesti takana reunoilla seisovien naisten keppimäiset klikklaksoittimet. Näyttivät hyvin yksinkertaisilta, niin kuin niiden soittaminenkin, mutta saivat aikaan hienon efektin kokonaisuudessa.

Tuong-teatteri sijaitse Duong Thanh –kadulla. Näytöksiä on to-pe klo 18-19. Lippukassa oli auki jo viiden jälkeen, jolloin itse kävin ostamassa lippuni. Paikat eivät ole numeroituja ja ryysistä tuskin tulee. Yleisöä käymässäni näytöksessä oli vain kymmenkunta ja paikkoja olisi ollut varmaan lähemmäs parille sadalle. Lipun hinta 100 000 dongia (5$).

2 vastausta artikkeliin ”Vietnamilaista Tuong-teatteria

  1. miten sinä ymmärsit noiden teatterikappaleiden tarinan, vai oliko esitys niin ”selkeä” että juonesta pääsi kiinni?

    • Esitteessä oli pieni esittely kaikista kappaleista ja näyttämön yläpuolella taulussa kulkivat tekstit englanniksi. Mutta olivat kyllä niin selkeät esitykset, että olisi pärjännyt ilman tekstejäkin sen perusteella, mitä esitteestä sai tietää, että mistä missäkin pätkässä oli kyse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *