Kambodza kootut matkavinkit osa A-J

30.3.2011 Phnom Penh, Kambodza

Adapteria et tarvitse. Meikäläiset töpselit sopivat Kambodzalaisiin pistorasioihin ja jännitekin on sama.

Aikakäsite ei ole täällä niin eksakti kuin mihin me olemme tottuneet. Bussimatka voi kestää viisi tai seitsemän tuntia, ei sen ole niin väliä. Perille päästään lopulta. Hellitä kellosta, älä tee tiukkoja aikatauluja tai suunnittele kulkuyhteyksien vaihtoja, aseta määränpään saavuttaminen kakkossijalle itse matkasta nauttimisen ja sen tarjoamien elämyksien jälkeen.

Apteekkeja on paljon ja en tiedä onko sellaista lääkettä, jota ei suoraan tiskiltä ilman lääkärin määräystä saisi. Eli jos tietää, mitä tarvitsee, niin ei tarvitse käydä lääkärillä. Tuotenimet voivat olla täällä eri kuin mitä Suomessa on saatavana, mutta jos tietää mitä vaikuttavaa ainetta on ostamassa ja minkä vahvuisena, niin sillä pärjää. Voi myös luottaa apteekkihenkilökunnan osaamiseen ja sitten lääkkeet saatuaan googlettaa, että minkälaisesta aineesta on kyse ja tarvittaessa ostaa jotain toista. Lääkkeet eivät täällä paljoa maksa.

Arvotavaroiden suhteen ei voi antaa yhtä yleispätevää neuvoa, joten kerron vain sen, miten itse olen tehnyt. Ensinnäkin korut olen jättänyt kotiin ihan kaikki. Ne ovat täällä ihan turhia. Rahoja, passia, kortteja ym pidän vaatteiden alla rahavyössä. Kätevä varsinkin matkustaessa, jos sattuu vaikka nukahtamaan. Ulkona kulkiessani en jaksa enää pitää sitä yllä (alussa pidin), sillä se hiostaa ikävästi. Jos hotellissani on respassa kunnollinen tallelokero (huoneissa ei ole ollut yhdessäkään) eikä vain piironginlaatikko, otan vyöstä noin viikon käyttörahat ja muutoin pidän säilössä. Jos ei, piilotan vyön huoneeseeni. Kaupungilla kulkiessani pidän taskussani ehkä max 60$.

Kamera ja läppäri kulkevat joskus päivärepussa mukana kaupungilla liikkuessa, joskus eivät. Riippuu vähän siitä, että miten turvalliseksi koen hotellini. Harvemmin olen ollut paikoissa, joissa on tuntunut siltä, että ei ole hyvä jättää huoneeseen. Jos hotelli on sellainen, että huoneisiin on vain yksi sisäänkäynti respan tiskin ohi ja siellä koko ajan istuu joku ja oma huone on yläkerroksissa eikä sinne ulkokautta näyttäisi ainakaan ihan helppo olla tulla sisään, niin sellainen tuntuu kyllä melko turvalliselta ja ainakin toistaiseksi on toiminut. Liikennevälineissä liikkuessa pidän arvotavarat aina käsimatkatavaroissa.

Aurinko on täällä ihan muuta kuin mihin olet koto-Suomessa tai välimeren lomilla tottunut. Se polttaa pilvisenäkin päivänä. Käytä aurinkovoidetta ja myös hattu on hyvä. Suomen talven pimeydestä kun tänne tulee, niin alkuun sitä aurinkoa oikein imee itseensä. Sitten kun patterit on ladattu täyteen, niin auringolta alkaa mieluusti hakeutua suojaan. Kuumuutta vastaan auringolta suojautuminen vaatteita lisäämällä auttaa paremmin kuin niiden vähentäminen. Tämä sopii myös paremmin paikalliseen pukeutumiskoodiin. Parasta hoitoa auringonpolttamiin on paksu kerros puhdasta aloe vera –geeliä. Sitä saa apteekeista, joistakin supermarketeista ja Forever Living Products –liikkeistä (kallein vaihtoehto).

Budjettina minulla on noin 25$/päivä, joka sisältää majoituksen, ruoan ja juomat, tipit, henk.koht. hygienian ja pyykit. Matkat, viisumit, mahdolliset sairauskulut ja muut törsäilyt tulevat sitten tämän päälle. Halvemmallakin pystyy elämään, jos vähänkin viitsii kitkuttaa. Toisaalta paljon enemmänkin saa menemään, ja helposti.

Bussit ovat yksinkertaisin ja halvin tapa matkustaa maan sisällä. Bussiyhtiöitä on useita ja yleensä kullakin on oma ”asemansa” kaupungeissa yhden keskitetyn linja-autoaseman sijaan. Lippuja saa ko. yhtiön toimistosta, matkatoimistoista ja hotelleista. Capitol ja Sorya ovat yhtiöitä, joilla on kattavin verkko, mutta jonkin verran romuiset bussit. Mekong Express ja Paramount Angkor Express ovat ns. parempia yhtiöitä ja lippujen hinnat ovat muutaman dollarin korkeammat. Bussit ovat vähän paremmassa kunnossa ja ajavat joitakin välejä ilman vessataukoja tai poimimatta matkustajia matkan varrelta. Linja-autojen reitit kulkevat enimmäkseen väliä Phnom Penh – jokin muu kaupunki. Tuollainen väli kestää noin puoli päivää ja maksaa 5-7$.

Linja-autoyhtiön asema voi olla jotain niinkin vaatimatonta kuin toimisto kadunkulmauksessa, jonka edustalta auto lähtee.

Monet yhtiöt pysähtyvät matkan puolivälissä parinkymmenen minuutin tauolle paikkaan, jossa voi käydä vessassa, syödä lämpimän ruoan ja ostaa matkalle vettä ja jotain pientä purtavaa, kuten esimerkiksi hedelmiä, munia, täytettyjä riisitaikinapalleroita, paistettuja hämähäkkejä yms.

Hermot meinaavat joskus mennä itse kultakin, kun touhu näyttää niin järjettömältä. Sitten jälkeenpäin huomaa, että ihan turhaan tuli hermoiltua ja hävettää. Asiat eivät aina suju ollenkaan sen logiikan mukaan mihin itse on tottunut, mutta aina ne silti jotenkin sujuvat. Odota, katso ja ylläty siitä millä tavoin ne ratkaistaan.

Hotelleja ja majoituskapasiteettia yleensäkin täällä on enemmän kuin tarpeeksi. Senkin kokoisista pikkukylistä, joissa ei Suomessa ikinä olisi mitään majoituspaikkaa, löytyy jokin rupuinen guest house Jos sinulla on etukäteen tiedossa jokin paikka niin varaa, mutta ei ole välttämätöntä. Hyvä strategia on saapua uudelle paikkakunnalle iltapäivällä, niin että pystyy vielä valoisan aikaan etsimään itselleen majapaikan. Kunhan löytää alkuun jonkun siedettävän, niin voi sen jälkeen hakea itselleen paremmin mieleisen ja vaihtaa. Jos saapuu pimeällä eli kello kuuden jälkeen ja paikkakunta on outo, silloin on itselle ainakin vähemmän stressaavaa jos majoitus on jo valmiiksi varattuna. Mutta en suosittele varaamaan majoituksia ja aikatauluttamaan matkaa niiden mukaan Suomesta käsin jo ennen lähtöä.

Itse olen yöpynyt paikoissa, joissa yö maksaa 10-15$. Siihen hintaan saa jo vähän viihtyisyyttäkin. Majoitusta löytyy myös alle 10$:lla/yö, mutta siihen hintaan ei ehkä enää saakaan lämmintä suihkua eikä ilmastointia. Hinnat ovat yleensä per huone, eivät per henkilö, joten kahden matkustaessa asumiskulut tulevat huomattavasti edullisemmiksi. Hotellivinkkejä yhteystietoineen on ripoteltuna eri paikkakuntia koskeviin postauksiin.

Hymyile. Ihmiset hymyilevät takaisin. Vastaantulijat, ohikulkijat, tuntemattomat.

Jalankulkija on yleensä turisti. Paikalliset liikkuvat jalan tuskin mihinkään. Jalankulkijat saavat sompailla kaduilla muun liikenteen seassa, sillä ne mitkä jalkakäytävää muistuttavat, ovat itse asiassa kiinteistöjen etupihoja ja usein varattu muuhun tarkoitukseen kuten parkkipaikoiksi, liikehuoneiston jatkoksi tai katukeittiöiksi. Kadun ylittäminen tapahtuu mopojen lomitse pujotellen, autojen kanssa on vähän hankalampaa. Näytä selkeästi aikomuksesi väistätkö vai menetkö. Jos nostat kätesi pystyyn kämmen liikenteen tulosuuntaa kohden, tarkoittaa se, että ”minä menen nyt”. Liikennevalojakin on, mutta se ei tarkoita sitä etteikö sieltä silloin ketään tulisi, vaan että sieltä tulee autoja ja mopoja väisteltäväksi vähän normaalia vähemmän. Eikä yksisuuntainen katu tarkoita sitä, että kaikki liikenne kulkee yhteen suuntaan, vaan ainoastaan että liikenteen valtavirta kulkee yhteen suuntaan. Äläkä luota yhteenkään vilkkuun, niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että mihin suuntaan ajoneuvo risteyksestä matkaansa jatkaa.

Auto kuvan keskellä on tehnyt tyypillisen kambodzalaisen vasemmallekääntymisryhmittäytymisen. Vasemmalle käännytään ajamalla vastaantulevan kaistan vasempaan reunaan ja siitä sitten pikkuhiljaa puikkelehditaan liikennevirran läpi omalle puolelle oikeanpuoleiselle kaistalle.

Juomarahat ovat olennainen osa kulttuuria ja työntekijöiden palkkaa. Tästä aiheesta on oma postaus helmikuulta 2011.

Juomavesi on pulloissa ja sitä myydään joka kadunkulmassa ja kioskissa. Vesi on käänteisosmoosilla puhdistettua ja tylsän makuista, koska siitä puuttuvat suolot. Hampaat olen pessyt ihan kraanavedellä.

Pieniä kohtaamisia Hanoissa

11.4.2011 Hanoi, Vietnam

Olen päättänyt tehdä Hanoin ihan perusturistijutun eli osallistua järjestetylle retkelle Halong Baylle. Sitä varten palaan eilisiltana löytämääni pieneen matkatoimisto-hostelliin Hanoin vanhassa kaupungissa ja varaan ja maksan retken, josta eilen alustavasti neuvoteltiin. Kaikki hotellit haluavat myydä kyseisiä retkiä, mutta haluan tehdä kauppaa juuri tämän nimenomaisen naisen kanssa, sillä pidän hänestä. Sitä paitsi hän osasi eilen luetella ulkoa kaikki bussi- ja juna-aikataulutkin rajan yli Kiinaan. Katsastan samalla myös millaisia huoneita hänellä on tarjota. Siisti perushuone kaikin vakiomukavuuksin 10$, mikä on puolta vähemmän kuin hotellini viime yöltä. Varaan huoneen muutamaksi retkeni jälkeiseksi yöksi. Aion viettää täällä vielä muutaman päivän ennen siirtymistäni Kiinaan.

Tämän päivän tehtävälistallani on löytää länsimaisia ruokia myyvä supermarketti ja Kiinan kartta. Saan hotellin naiselta hyvin yksityiskohtaisen Hanoin kartan evästykseksi etsintäretkelleni.

Lähden kulkemaan ulos vanhasta kaupungista. Ohitan pieniä kauppoja, jotka myyvät jotain makeisien näköisiä palleroita. Uteliaana pysähdyn yhden kaupan ulkopuolelle ja tirkistelen sisään. Naiset viittovat minua tulemaan sisälle. Nuorempi naisista pyytää minua tulemaan peremmälle ja sitten näen, mitä hänellä oli mielessä. Hän osoittaa paria maistiaistarjotinta ja nyt tajuan, mitä makeiset noissa houkuttelevan näköisissä lasipurkeissa ovat: kuivattuja hedelmiä ja marjoja.

Kuin lapsi karkkikaupassa.

Ei kiitos, en halua mangoa, tiedän sen olevan todella makeaa. Ei kiiviäkään. Tuota haluaisin maistaa; inkiväärissä pyöriteltyjä jotain-marjoja. Hyviä. Kiitos, näitä otan rasiallisen á 60 000 dongia. Maistan vielä paria muuta laatua, mutta niistä en pidä. Nainen näyttää jotain punertavia noin peukalonpääni kokoisia marjoja. Todella hyviä, näitä myös. Vielä hän onnistuu löytämään yhden lajin, johon lankean: kuivattuja omenoita. Nappaan mukaan myös pussillisen pistaasipähkinöitä. ”Thank you”, sanovat naiset. Kysyn, mitä on thank you vietnamiksi. ”Yes, yes, thank you.”, he sanovat uudestaan ja hymyilevät leveästi. ”Ei kun mitä se on vietnamiksi?” Naisia naurattaa, kihertävät jotain keskenään ja ilmeisesti yrittävät arvuutella mitä mahdan tarkoittaa. Vanhempi ottaa kynän ja paperia ja ojentaa ne minulle. Kirjoitan lapulle THANK YOU VIETNAM. ”Aahaa, come on.” Siis kiitos vietnamiksi kuulostaa vähän samalta kuin englannin come on. Paitsi vokaalit ovat taas sellaisia meille outoja äännähdyksiä.

Saako olla maistiaisia, olkaa hyvä.

Ennen pitkää alkaa janottaa ja jalkojakin olisi jo kiva lepuuttaa. Istahdan paikalliseen katu”kahvilaan”. Konsepti on kahvilanpitäjä, yleensä nainen, joka on parkkeerannut jalkakäytävälle pari teetermosämpäriä ja vähän jotain muita juomia. Mukanaan hänellä on kipot ja kupit ja pino pieniä muovijakkaroita, joita levitetään jalkakäytävälle sitä mukaa kuin asiakkaita tulee. Tässä kahvilassa on ennestään kaksi miestä asiakkaina. Tervehdin nyökäten ja osoitan toisen miehen teelasia ilmaisten haluavani samanlaisen. Nainen ojentaa minulle hieman korkeamman jakkaran istuimeksi ja matalamman pöydäksi. Saan lasin, jossa on kuumaa teetä. Vietnamilainen vihreä tee on voimakasta ja kitkerää. Ensi huikka pistää melkein irvistämään, kunnes makuhermo tottuu. Miehet keskustelevat vilkkaasti keskenään ja toinen vetää henkosia pitkästä piipusta.

Paikalle saapuu nainen polkupyöränsä ja durian-kuormansa kera. Tervehdin ja osoitan haluavani ostaa häneltä durianin. 70 000 dongia kilo. Valitsemme hedelmistä sopivaa, painelemme ja haistelemme ja punnitsemme. 2,4 kg, hyvä on. Suuremmanpuoleinen, mutta otan sen. Istun takaisin jakkaralleni siksi aikaa, kun myyjä kuorii hedelmän minulle rasiaan. Lasken paljonko saan durianista pulittaa ja kaivan taskustani tasarahan. Samaan aikaan toinen miehistä on laskenut durianin hinnan: ”onehundredsixtyeightthousand”. Hymyilen ja nyökkään, yes, samaan päädyin minäkin.

Kaivan repustani kambodzalaisen khroma-huivini ja kiedon sen päähäni. Vaikka aurinko ei täällä paahdakaan niin armottomasti kuin Kambodzassa, niin nyt tuntuu siltä, että on aika jo suojata päänsä jollakin. Saatuani huivin paikoilleen toinen miehistä kysyy, että olenko turisti. Minua alkaa naurattaa ja pakkohan se on myöntää olevani ihan vain tavan turisti. Mies kysyy minulta kauanko olen ollut Hanoissa. Tunnustan vihreyteni ja sanon tulleeni vasta eilen. Hän kommentoi huiviani ja sanon tulleeni juuri Kambodzasta. Hän kysyy mistä olen kotoisin. Suomesta. ”Aah, minun tyttäreni on Suomessa.” Ehdin jo ajatella, että ”voi ei, tämä on taas näitä”, mutta kysyn kuitenkin, missäpäin Suomea hänen tyttärensä asuu. ”Kuopio.” Oho, siis sittenkin ihan oikeasti. Huijarit tietävät vain Helsingin. Hänen tyttärensä työskentelee yrityksessä, joka toimittaa ruokia Finnairille. Eli terveisiä vain sinne Kuopioon. Miehet lähtevät ja jättävät piipun jakkaroiden viereen. Totean piipunhenkostenkin siis kuuluneen kahvilan antimiin. Maksan teeni, 2000 dongia, ja lähden minäkin jatkamaan matkaani.

Tässä minun tämän päiväistä katukahvilaani edistyneempi versio, mutta idea on periaatteessa sama: istua nökötetään jalkakäytävällä pikkujakkaroilla, juodaan teetä ja jutellaan tuttujen ja välillä tuntemattomienkin kanssa.

Tulen kadulle, jossa on kirjakauppoja vieri vieressä. On Vietnamin karttoja, Lonely Planetin matkaoppaita, englantia lapsille imeväisikäisistä alkaen, horoskooppeja, feng shuita ja keittokirjoja, mutta ei Kiinan karttoja. Koko Kiinan matkaopas on sellainen tiiliskivi, että en viitsi ottaa kantaakseni. Etelä-Kiinan voisin ottaakin, jos sellaisen löytäisin. Tutkin katukauppiaiden antimia ja kyselen heiltäkin Kiinan karttaa. Yksi ojentaa minulle kiinan kielistä Hanoin karttaa, mutta se ei nyt ihan ole se, mitä olen vailla. Toisella olisi tarjota pieni kiinan fraasisanakirja. 70 000 dongia. Ei kiitos. Myyjä ojentaa laskintaan merkiksi siitä, että hinnasta voidaan neuvotella. Naputtelen laskimeen 35 000. Myyjä naputtelee takaisin 60 000. Ei kiitos, en ole kiinnostunut. Tai ehkä sittenkin vähän. Juuri viime päivinä yksi sun toinenkin on sanonut, miten vaikeaa Kiinassa on matkustaa, koska siellä ei juurikaan englantia puhuta. Pudistan päätäni myyjän viimeisimmälle tarjoukselle, mutta jään kuitenkin viereen norkoilemaan muka muuta valikoimaa tutkien. ”50 000?” Hyvä on, kaupat tehty.

Feng shui ja horoskoopit näyttäisivät kirjavalikoiman perusteella olevan täällä korkeassa kurssissa...

…niin kuin myös englannin kielen taito. Opiskelijat tulevat mielellään jututtamaan ulkomaalaisia puistoissa englantiaan harjoittaakseen ja opiskelu aloitetaan nykyään ilmeisesti jo hyvin varhain.

Ihailen kirjakauppiaan vieressä olevan myyjän korttivalikoimaa. Hänellä on kirjanmerkkejä, jotka esittävät vietnamilaisia naisia erilaisissa perinteisissä asuissa. Todella viehättäviä. Ostin nipun tuollaisia tuliaisiksi käydessäni täällä viimeksi. Nyt en voi ostaa mukaan kantamuksiksi mitään. Kysyn, mikä olikaan nimeltään tuo perinteinen vietnamilainen naisen asu. Myyjä ei ymmärrä kysymystäni. Näytän housujani ja sanon, että ”These are trousers, and this is..?” samalla kun osoitan paperinuken pukua. ”Au cai.” Niinhän se olikin. Äännetään ’au sai’.

Vietnamilaisnainen kuvattuna perinteisessä au cai –asussa on täällä taiteessa paljon käytetty motiivi.

Jatkan kiireetöntä tallusteluani. Ohitseni pyyhältää pieni nainen vietnam-hattu päässään. Hän kulkee puolijuoksua matalin, nopein askelin kuten silloin, kun on painava kantamus ja sen kanssa haluaa vain päästä mahdollisimman nopeasti perille. Ja painavalta hänen kuormansa näyttääkin. Hänellä on perinteinen vietnamilainen kantolänki toisella olallaan. Toisessa päässä länkeä alustan päälle on lastattu nippu käytettyjä aaltopahvilaatikoita ja toisessa kaksi jätesäkillistä tyhjiä muovipulloja. Kierrätysmateriaalin kerääjä. Ohi mennessään hän osoittaa päätään, sitten kohti minun huiviani, hymyilee ja sanoo jotain päätään nyökäten. Hymyilen ja nyökkään takaisin.

Parin metrin päässä hän laskee kantamuksensa huilatakseen ja silloin koko pahvilaatikkopino levähtää jalkakäytävälle. Pysähdyn ja kyykistyn kokoamaan niitä hänen avukseen. Hän osoittaa muovipussiani, jossa minulla on ostamani kuivatut marjat. Avaan yhden rasioista ja tarjoan siitä hänelle. Hän pudistaa päätään ja näyttää likaisia käsiään. Sitten hän tekee ristinmerkin, nostaa kämmenensä yhteen rinnalleen ja nyökkää minulle hymyillen. Kiitän nyökkäämällä ja nostamalla käteni yhteen samalla tavalla. Kokoamme pahvit miten kuten ja hän osoittaa minulle kasaavansa pinon loppuun itse. Sanon hänelle heiheit ja menen viereiseen pieneen puistikkoon penkille mussuttamaan durianejani. Täällä on paljon muitakin istumassa puiden varjossa. Pojat pelaavat palloa ja riksakuskit istuvat rivissä parkissa yhdellä laidalla. Nautin puiston siisteydestä ja siitä, että saan istua rauhassa ilman että kukaan tulee pyytämään minulta avustusta yhtään mihinkään. Ilma on todella miellyttävä, ei lainkaan niin kuumaa kuin Kambodzassa. Matkakellolämpömittarini mukaan 28 astetta.

Aika lähteä valumaan takaisin hotellille päin. Molemmat päivän tehtävistäni jäivät suorittamatta, mutta siitä viis. Ja kuka tietää, ehkäpä kiinan fraasisanakirja osoittautuu vielä karttaakin hyödyllisemmäksi ostokseksi ja marjat paremmiksi matkaeväiksi kuin mitä olisin mistään marketista löytänyt. Tämä oli hyvä päivä.

Junalla Saigonista Hanoihin

10.4.2011 Hanoi, Vietnam

Päivä Ho Chi Minhissä eli Saigonissa meni minun osaltani ihan ohi. Jo edellisenä aamuna alkanut päänsärky yltyi illan mittaan migreeniksi. Oksensin ulos illalliskarppini ja makasin migreenini kanssa pedissäni elämääni ja mitä ilmeisimmin edessäni olevaa pakkovegaaniutta kiroten seuraavaan iltaan asti. Sitten kävin piipahtamassa ulkona hotellin kulmilla ostamassa omenoita ja juomavettä tulevalle junamatkalle. Ilokseni löysin myöskin durian-kauppiaan ja totesin durianin olevan täällä puolta halvempaa kuin Kambodzassa. Muutenkin näin äkkiseltään vaikuttaisi täällä ruoka olevan edullisempaa kuin Kambodzassa.

Jos joku tarvitsee hotellia Saigonin rautatieaseman lähettyviltä, niin tässä yksi: Huong Mai Hotel, 206 Nguyȇn Phúc Nguyȇn puh. (84.8) 382 499 95. Kylpyhuone niin kuin huonekin olivat siistejä ja kaikki toimi: lämmin vesi, jääkaappi, ilmastointi, langaton verkko ja tv – joka toimi ihan itsestään aina puoli viiden aikaan aamulla. Minun huoneeni oli ikkunaton, joten siinä oli mukavan hiljaista. Yhden hengen huone maksoi 15$ ja sijainti oli erittäin hyvä ajatellen junan varhaista lähtöaikaa.

Saigon jäi siis kokematta, mikä oli harmi, sillä sen vähän perusteella, mitä bussin ikkunasta ehdin nähdä, niin se vaikutti ihan siistiltä ja sivistyneeltä paikalta. Mutta junamatkalla sain nauttia maisemista senkin edestä. En tiedä mitä lentolippu Hanoihin olisi maksanut, mutta jos aikaa on, niin suosittelen lämpimästi tätä junamatkaa. Ostimme liput soft sleeper –osastoon, mikä tarkoittaa makuuvaunua, jossa sängyissä on pehmeät patjat. Soft sleeper-hyteissä on neljä vuodepaikkaa, hard sleepereissä kuusi. Olen aiemmin mennyt tuollaisessa hard sleeper –vaunussa ja sellainen pikku vinkki, että kyllähän siinä makaa, ei se sentään mikään puulaveri ole, mutta sieltä kannattaa pyrkiä saamaan ala- tai vähintäänkin keskipeti. Yläpedillä ei ole montaa kymmentä senttiä tilaa laverin ja katon välissä. Tässä soft sleeperissä ei ole niin väliä; kummillakin paikoilla on ihan hyvin tilaa ja ylhäälläkin on oma säilytystila matkatavaroille.

Soft sleeper –osasto.

Nukuttanut on kyllä ihan uskomattoman hyvin tällä matkalla. On tullut nukuttua koko pimeän aika ja vielä muutamat päiväunetkin. Mutta niin ovat tehneet hyttikaveritkin. Onneksi sattui niin rauhallista matkaseuraa. Viereisissä hyteissä näkyy – ja kuuluu – olevan huomattavasti isompiakin kuin vain nelihenkisiä seurueita ja perheitä. Ruokaa täällä on saanut riittävästi ja riittävän usein. Juomakärry kulkee ohi vähän väliä ja lämmintä ruokaa tarjoillaan kolme tai neljä kertaa päivässä. Lämpimänä ruokana on riisiä, johon saa sitten valita mukaan lihaa, kasviksia ja kevätkääryleitä. Ruoka maksaa 30 000 – 80 000 dongia (1USD = n. 21 000 dong), riippuen siitä, ottaako lihaa ja minkä verran. Ilmastointi vaunussa on keskipäivän paahteeseen ihan sopiva, mutta yöllä tuli kylmä. Lämpömittarini mukaan käytiin alle 20°C:ssa. Kannattaa siis varata lämmintä vaatetta helposti saataville.

Vietnamilaista junaruokaa.

Ihan etelän hieman kuivien seutujen jälkeen maisema on ollut todella vehreää. Vuorten reunustamia jokilaaksoja ja viljelyksiä viljelyksien perään, säntillisesti rajattuja palstoja ja kasvisrivistöjä, riisiä, talonpoikia töissä pelloillaan, vesipuhveleita, lehmipaimenia, ankkoja ja valkeita pieniä haikaroita. Ihmettelen, miten täällä voi olla näin vihreää tähän aikaan vuodesta, joka pitäisi olla kuivan kauden loppupuolta. Joko vuoristo pysäyttää mereltä tulevan kostean ilman ja antaa sen sateena alas, jolloin tämä puoli Kaakkois-Aasia saa sateita nytkin tai sitten täällä on niin hyvät kastelusysteemit, että jopa riisin viljely on mahdollista tähän vuodenaikaan. Kambodzassahan odotetaan sateiden tuloa, jotta päästään kylvämään riisiä ja pelloilla ei näyttänyt nyt kasvavan suurimmaksi osaksi yhtään mitään. Täällä vaikuttaisi olevan ihan eri meininki kuin tuossa laiskemmassa naapurissa ja Kambodza tuokin huomattavan osan elintarvikkeistaan Thaimaasta ja Vietnamista.

Katsellaanpa kuvia matkan varrelta:

Phnom Penhin ja Kambodzan kesantopeltojen jälkeen vihreän maiseman pelkkä katselukin oli sielua virkistävä elämys.

Moottoripyöräilymaisemaa.

Talonpojat tekivät töitä pelloillansa vielä hämäränkin tultua.

Aamu valkeni sumuisena ja vuoret olivat käyneet yön aikana korkeammiksi ja terävämmiksi.

Taloja maaseudulla.

Tämä ankkafarmilammikko oli varsin harvaanasuttu. Joissakin oli ihan kunnon ryysis.

Vesipuhveleiden ja lehmien kanssa kulkevat paimenet olivat tavallinen näky.

Vinhin kaupungin liepeillä. Junamatkasta reipas vuorokausi takana ja enää kuusi, seitsemän tuntia jäljellä.

Kuvagalleria: Ruokaa kärrystä

5.4.2011 Phnom Penh, Kambodza

Varsinkin Phnom Penhin kaduilla näkee paljon kärryjensä kanssa kierteleviä kauppiaita ja tuo kärryruokien valikoima on laaja. On juomia, hedelmiä ja kylmiä ja lämpimiä ruokia. Jotkut kärryt ovat pieniä keittiöitä ja niissä valmistetaan nuudelikeittoja, paistetaan riisikakkaroita tai grillataan lihaa. Kärryjä kulkee liikenteessä iltaisinkin, sillä monissa niissä on myös valot. Jäätelökärryn tunnistaa kellon kilkutuksesta ja munamopolla on ihan oma erityinen tunnusmelodiansa. Tässä pieni osa tuosta kirjavasta kärryruokarepertuaarista:

Tässä menee nuudelisoppakeittiö.

Grillatut banaanit eivät yllättäen olekaan lötköjä makeita lussuja, vaan lähinnä tulee mieleen niin kuin napakkaa leivän kannikkaa söisi. Neljän banaanin varras maksaa 1000 rieliä. Kärrylempparini numero yksi.

Paikallisia naksuja eli makean veden simpukoita. Pyöriteltynä chilijauheessa tai ilman.

Nämä ovat hyviä. Höyryssä kypsennettyjä riisitaikinapalleroita, joiden täytteenä on jauhelihaa, munaa ja jotain kaalin tapaista kasvista. Maku on sekoitus täytteessä olevaa mustaa pippuria ja riisitaikinan makeutta. Hinta 1500 rieliä kpl.

Bok lahong eli raa’asta papaijasta tehty tulinen raakasalaatti. Muutaman kerran olen kärrystä ostanut ja viimeisimmästä tuli niin tulinen, että ei meinannut suu taipua puhumiseen syömisen lomassa. Vaikka vain yksi pieni chili siihen laitettiin.

Tässä puristetaan sokeriruokomehua. En ole kokeillut, mutta paikalliset näkyvät juovan tätä paljon.

Sokeriruokoa myydään paitsi mehuna, myös paloina. Ruokoa ei ole tarkoitus syödä, vaan puumainen aines sylkäistään ulos sitten, kun mehut on pureskeltu irti.

Höyrytettyjä maissintähkiä.

Popparimyyjä Phnom Penhin vilkkaan rantakadun varressa.

Koko vartta ei tarvitse ostaa kerralla, mutta kokonainen terttu kylläkin. Nämä banaanit eivät ole vielä ihan syömäkypsiä, mutta seuraavana päivänä ovat, eivätkä ne syömäkelpoisina sitten kestäkään kuin kaksi, korkeintaan kolme päivää.

Grillattua kanaa ja ankkaa saa tästä kärrystä.

. Illallista varten grillattava nauta pyörii vartaassa jo puolen päivän jälkeen. Tämä kärry ei tosin ole katuja kiertelevää sorttia vaan kotiravintolansa edessä tiiviisti parkissa.

Kookospähkinä- ja vesimelonimyyjät kärryineen.

Kambodzalaisesta ruoasta

5.4.2011 Phnom Penh, Kambodza

Kambodzassa aamiaisella syödään ihan kunnon lämmin ateria. Aamiainen on joko nuudelikeittoa, bo-boo:ta tai riisiä ja lihaa. Nuudelikeittoa varten keitetään iso kattilallinen lientä, jossa kypsennetään kanan paloja ja isoja lihakönttejä luineen päivineen, ja juureksia. Lihapalat noukitaan liemestä pois, annetaan jäähtyä ja niistä leikataan sitten soppa-annoksiin sitä mukaa kuin kuka mitäkin haluaa. Kanan ja lihan lisäksi tarjolla on maksaa ja tummia hyytelömäisiä kuutioita, jotka on tehty verestä. Nuudelit kiehautetaan annoskohtaisesti, päälle kauhotaan tuota todella tukevaa lihalientä muutaman juurespalan kera ja sekaan pilkotaan jotakin noista lihavaihtoehdoista. Bo-boo on veteen keitettyä riisivelliä, joka tarjoillaan joko lihan tai sardiinimaisen säilykekalan kera.

Nuudelikeiton aineksia.

Nuudelikeiton seurana tulee limen pala ja mung-pavun ituja. Limen mehu puristetaan keittoon ja idut voi joko popsia vierestä tai kaataa keiton sekaan. Sopan saa toki myös kasvisversiona, mutta varaudu siihen, että liemi saattaa kuitenkin olla se sama, jossa lihat on kypsennetty. Joissain paikoissa on lihavaihtoehtojen lisäksi tarjolla kalapullia. Tällainen kapea riisinuudeli on khmeeriksi katiu.

Aamiais- ja lounaspaikkoja on mistä valita, alkaen liikkuvista kärrykeittiöistä ja pöydän ja muutaman muovijakkaran paikoista ihan oikeisiin ravintoloihin. Noissa katukeittiöpaikoissa ja markkinoilla saa edullisimmat aamiaiset, bo-boon saa alle dollarilla. Nuudelikeitto maksaa 1-2$. Leipä täällä on valkoista patonkia ja sitä saa aamiaiseksi ainakin kaikista turistipaikoista, mutta myös leipäkärryjä näkyy olevan.

Ennen puoltapäivää syödään taas ja sen päälle nukutaan. Viiden kantturoissa ilmestyvät taas nuo välillä pois raivatut spontaanin oloiset katukeittiöt kuvaan ja ovat pian täynnä väkeä syömässä. Katukeittiöt ovat mukava näky katukuvassa keittotulineen ja hiilloksineen, joissa on vaikkapa lihavartaita grillautumassa tai päällä iso kattilallinen munia kiehumassa. Ilmaan nousee huuruja ja höyryjä ja leviää tuoksuja. Hiilet hehkuvat pimeässä ja ihmisiä on paljon liikenteessä.

Katukeittiöiden liesinä toimivat tällaiset siirrettävät hiilipannut.

Ruokailuvälineinä täällä ovat joko lusikka ja haarukka tai lusikka ja puikot. Lusikka-haarukka –yhdistelmällä syötäessä lusikka on se, joka laitetaan suuhun ja haarukalla autetaan. Keitot on mielestäni helpointa syödä puikoilla ja lusikalla. Puikoilla napsitaan keitosta isommat köntit, jotka toisinaan olisivatkin lusikkaan liian suuria, ja lusikalla lusikoidaan liemi. Serveteistä sen verran, että niitä ei jätetä pöydälle lautasen reunan alle tai lautaselle. Joko ne laitetaan pöydän alla olevaan roskakoriin tai sitten ne vain heitetään maahan. Sieltä ne on kivempi kaikki lakaista kerralla kuin käsin noukkia pöydästä papereita, joihin toiset ovat pyyhkineet suunsa tai niistäneet nenänsä. Oikeissa ravintoloissa papereita ei kuitenkaan lattialle heitetä. Taas on parasta seurata, miten paikalliset tekevät ja sitten toimia samoin.

Monissa paikallisten paikoissa ruoan mukana tarjotaan teetä. Muovimukissa tuleva kuuma vesi ei ole tarkoitettu juotavaksi, vaan siihen laitetaan ruokailuvälineet ”desinfioitumaan”.

Isot pehmeät köntit syödään puikoilla siten, että köntti keihästetään toisella puikolla ja toisella pidetään kiinni. Siitä voi sitten haukkailla niin, ettei tarvitse työntää koko palaa suuhun kerralla.

Pizzat, pihvit ja pastat eivät kuulu kambodzalaiseen keittiöön, mutta turisteille suunnatuista ravintoloista niitäkin vaihtelevalla menestyksellä saa. Jotkut saattavat osata tehdä länsimaista ruokaa oikeaoppisesti, usein se on kuitenkin yritelmä sinne päin. Kambodzalaisina ruokina turistiravintoloiden listalta löytyvät tavallisimmin kalaa/kanaa amok, erilaiset curryt ja tom yam –keitto. Niidenkin taso vaihtelee paljon paikasta riippuen, mutta ovat yleensä helppo ja varma valinta.

Curry ja riisi –annos Angkorin temppelien ruokakojuilla.

Kambodzalainen ruoka itsessään ei ole tulista, mutta siihen lisätään erilaisia kastikkeita ja sörsseleitä ja lähes aina ruoan mukana tarjoillaan erikseen pieni kulho pilkottua tuoretta chiliä.

Ruoka tulee täällä nopeasti pöytään. Sen kuuluu tulla nopeasti. Minulta on käyty välillä pyytelemässä anteeksi, kun höyrytetyssä kokonaisessa kalassa on kestänyt kauemmin kuin 10 minuuttia. Mutta älä odota, että annokset tulevat pöytäseurueesta kaikille samanaikaisesti. Keittiöt eivät ole mitään suurkeittiöitä monine liesineen, joten samanaikaisesti ei montaa annosta voida valmistaa, ja kun mitään lämpökaappeja ei ole, ruoat tuodaan pöytään sitä mukaa kuin valmistuvat. Lisäksi tyypillinen aasialainen tapa on, että pöytäseurue jakaa kaikki pöytään tilatut ruoat eikä niin kuin meillä, että jokainen tilaa oman annoksensa. Siksi ajatellaan, että ensimmäisen lautasen tuomisesta kaikki voivat alkaa syömään eikä että sen yhden pitää nyt sitten odottaa, että muutkin saavat ja hänen ruokansa jäähtyy sinä aikana. Keitettyä riisiä on aina valmiina ja usein se kuuluu ruoan hintaan ja sitä saa lisää niin paljon kuin haluaa.

Kasviksia on paljon, raaka-aineet ovat tuoreita ja kun ruoka valmistetaan alusta asti paikan päällä eikä mistään pakastepuolivalmiista, niin ei edes kyllästy käymään ulkona syömässä. Paistettujen kasvisten suutuntuma on täällä aina hyvän napakka, ikinä ei ole tullut lössöksi paistettuja kasviksia eteen.

Itse syön varsin ennakkoluulottomasti ja pöpöjä pelkäämättä katukeittiöistä ja markkinoiden kojuista. Ilman ruoka-allergioitani kokeilisin vieläkin enemmän, mutta kun vähän joka padassa näkyy olevan lihaa. Kasvissyöjänä ei täällä kuitenkaan ole vaikea olla. Paikoissa, joissa on ruokalistat, on usein tarjolla myös kasvisvaihtoehtoja ja jos ei ole, niin kaikkea voi aina muutella. Jos vain saa selitettyä viestinsä perille, niin ei ole mikään ongelma valmistaa samoja ruokia, mutta vain jättää liha pois. Jos et syö munaa, niin tarkista aina etukäteen onko ruoassa sitä. Täällä nimittäin muna luetaan kuuluvaksi vihanneksiin ja monissa ”vegetable” ruoissa sitä on. Samoin lähes poikkeuksetta paistettuihin riisi- ja nuudeliannoksiin on sekoitettu munaa joukkoon. Gluteeni-intoleranteilla ei ole vaikeuksia, kun syö nuudeleista riisinuudeleita, joita kutsutaan joko valkoisiksi nuudeleiksi tai khmer-nuudeleiksi. Keltaisissa eli kiinalaisissa nuudeleissa on vehnää. Laktoosi-intolerantit voivat huoletta syödä kambodzalaisen keittiön ruokaa, sillä siinä ei käytetä maitotuotteita. Joissakin turistiravintoloissa saatetaan käyttää oikeaa kermaa pastaruoissa ja kookoskerman lisäksi amokeissa ja curryissa.

Tällaista kotiruokaa on markkinoilla tarjolla ja näistä saa kaikkein edullisimmat ateriat. Kuvan oikeassa reunassa tikuissa on grillattuja kaloja. Niitä ostan joskus ja syödä rääpin huoneessani.

Makeat herkut tehdään riisistä. Epäilyttävän räikeän värisiksi värjättyjä tytiseviä vanukkaita ja hyytelöitä, päälle palmusokerilientä. Näillekin on omat ”ruokakojunsa”; pieni myyntitiski tai –pöytä kadulla ja tarjolla vadeissa montaa sorttia. Nämä makeat ovat kuitenkin harvoin niin makeita, kuin meikäläiset makeiset, jälkiruokavanukkaat tai jäätelöt. Paikallisten ravintoloissa ei listalta (jos sellaista edes on) jälkiruokia löydy, ne ovat sitten turistiravintoloiden juttuja. Joissain paikoissa tarjoillaan hedelmiä aterian hintaan kuuluvana jälkiruokana.

Jälkiruokapöytä BBQ-buffet ravintolassa. Eivät maistuneet oikeastaan miltään. Makeus tuli sitten päälle kaadettavista sokerisista liemistä.

Rohkaisen kokeilemaan erilaisia paikallisia pikkusyömisiä. Tässä banaaninlehdessä grillattua riisiä ja lihaa.

No joo, ihan kaikkea ei ehkä kuitenkaan tarvitse kokeilla…

Phnom Penhistä Ho Chi Minh Cityyn

7.4.2011 Ho Chi Minh City, Vietnam

Kello on iltaseitsemän ja pötköttelen mukavasti sängylläni hotellihuoneessa Ho Chi Minh Cityssä rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Junalippu Hanoihin on hankittuna, söin hyvän illallisen ja iltapalaksi hankin vähän hedelmiä ja ison pullon vettä. Huomisiltaiseen Hanoin junaan ei ollut enää makuupaikkoja jäljellä, joten lähtö siirtyi seuraavaan aamuun. Juna lähtee siis lauantaiaamuna klo 6:30 ja on perillä Hanoissa sunnuntai-iltapäivänä neljän aikoihin. Lippujen jonottaminen oli aika tuskaista. Käytössä oli vuoronumerot – jotain, johon en koko Kambodzan aikanani tarvinnut törmätä – ja minua ennen oli satakunta numeroa. Istuin ja istuin, istuin ja odotin ja seurasin numeroiden vaihtumista. Kuudesta palvelutiskistä vain yhdessä näkyivät numerot vaihtuvan. Silti tiskin edessä pyöri ja vaihtui porukkaa vaikka kuinka. Mitä ihmettä ne muut tiskit sitten tekivät kuin myivät junalippuja? Menin sinne liepeille norkoilemaan, jäin seisomaan yhden lippuja ostavan paikallisen perään ja kun hän oli saanut lippunsa, kysyin virkailijalta olisiko paikkoja junaan, jonka numeron olin kirjoittanut lapulle. Pienen säätämisen jälkeen liput tulivat ja vielä olisi ollut viitisenkymmentä numeroa jäljellä minun vuorooni, vaikka olin odottanutkin jo ennen etuiluani ainakin yli puoli tuntia. Olen siis selvästi palannut sivistyksen pariin taas.

Eron kyllä huomasi Kambodzan rajan jälkeen. Täällä on kaikkea jotenkin enemmän. Ensimmäinen ero näkyi siinä, että pelloilla oli koneita ja talot olivat talomaisempia ja parempikuntoisia. Tie vaihtui nelikaistaiseksi – sellaista ei taida Kambodzassa olla missään. Seutu oli asutumpaa ja tiellä kulki enemmän tavaraa, kuorma-autoja oli enemmän. Sitten näkyi jo teollisuushalleja. Sellaisia en Kambodzassa nähnyt kuin yhdellä suunnalla Phnom Penhin laitakaupungilla muutaman. Alkoi näkyä mainoskylttejä, tekstit olivat luettavissa vaikkeivat vieläkään ymmärrettävissä, ja sitten tuli jo vilkkuvia mainosvaloja. Sellaisia ei Kambodzassa ollut. Niinkin yksinkertaista asiaa kuin bussipysäkkiä totesin, etten ole puoleen vuoteen nähnyt ainuttakaan.

Rajan ylitys sujui kivuttomasti. Kambodzasta lähtöä tuskin huomasi, luukulla käytiin ja siinä kaikki. Vietnamin puolelle mennessä bussivirkailija keräsi kaikkien passit ja vei ne luukulle. Sieltä sitten huutelivat nimeltä sitä mukaa kuin saivat leimoja iskettyä passeihin. Odotushuoneessa oli pari muutakin bussillista väkeä ja ajattelin, että mahdoton on kyllä kuulla ja tunnistaa oma nimensä, kun ne sen sieltä hihkaisevat, mutta ihan hyvinhän ne sen saivat lausuttua. Viisumia en ollut hankkinut, sillä suomalainen ei sitä tarvitse, jos viipyy maksimissaan 15 päivää. Eivät virkailijat siitä mitään kyselleetkään, olivat vain leimaan kirjoittaneet viimeiseksi poistumispäiväksi 21.4.

Pistän tähän muutaman bussin ikkunasta matkan varrelta napatun räpsyn:

Kambodzalaisia puutarhatonttuja.

Maalaismarkkinat.

Taloja Kambodzan maaseudulla.

Tiilitehdas.

Kai tässäkin lammikossa kalastetaan.

Vietnamin puolella, kuten hatuista näkyy.

Ensimmäinen kaupunki Vietnamin puolelle tultua.

Vietnamilaisessa arkkitehtuurissa näkyy Ranskan ajan vaikutteita.

Alamme lähestyä Ho Chi Minh Cityn keskustaa.

Hyvästi, Kambodza

6.4.2011 Phnom Penh, Kambodza

Muutama päivä sitten tapasin Bangkokin pikavuorolaiset täällä Phnom Penhissä. Tai ne muutamat harvat, jotka tuosta poppoosta vielä olivat jäljellä. Tänne hajaantuivat sitten loputkin porukasta ja Jani todettuaan Kambodzan olevan epäluotettava paikka bussin säilytykselle – mistä olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä – käänsi kokan hyvin pian takaisin kohden Thaimaata. Viimeisimmät pikavuorouutiset tiesivät kertoa, että nyt on bussille viimeinkin ratkennut säilytyspaikka ilman Thaimaan viranomaisten ensi alkuun vaatimia huimia veroja ja Jani saa viimeinkin huokaista helpotuksesta ja palata Suomeen. Kiva oli kuunnella poikien juttuja Bangkokin määränpään jälkeisistä matkan käänteistä ja mikä riesa on ollut yrittää hankkiutua autosta eroon tai löytää sille edes tilapäinen säilytyspaikka. Melkein kuukausihan sen asian järjestämiseen meni.

Minä olen sitä Kiinaan lähtöäni vetkuttanut ja ihan hyvin tiennyt, että tämän kuun lopussa on lähdettävä. Tarkka päivämääräkin on ollut tiedossani jo jonkin aikaa, mutta silti vain en ole saanut lentolippuja hankituksi. Onneksi en, sillä pikavuorolaisista Havaintoja matkan varrelta –bloggaaja on myöskin matkalla Kiinaan ja nyt olemme päättäneet tehdä toisillemme matkaseuraa. Hänen suunnitelmissaan on matkata Kiinaan maateitse Vietnamin kautta ja se sopii minulle hyvin. Lähdemme huomisaamuna täältä Phnom Penhistä bussilla Ho Chi Minh Cityyn (Saigon) ja sieltä junalla Hanoihin. Bussimatka maksaa 12$ ja kestää 6-7 tuntia. Junamatka nettitietojen mukaan on 32 tuntia. Vietnamiin ei kummallakaan ole mitään intressejä jäädä lomailemaan, vaan aikomuksenamme on päästä tuohon junaan niin pian kuin mahdollista ja Hanoissa tarkistetaan sitten reittisuunnitelmaa, että jatkammeko yhdessä Kiinan puolelle vai eroavatko tiemme jo siellä, sillä olemme menossa aika lailla eri suuntiin Kiinaa.

Tässä kohtaa muuten iso kiitos Happiness Guest Housen omistajalle, joka muitta mutkitta purki kuukauden etukäteen maksamani vuokran ja sain rahani takaisin käyttämättä jääneiltä öiltä. Käytettyjen öiden hinta vain muutettiin kuukausialennuksesta normaalihintaisiksi, mikä olikin ihan oikein. Vaikka olin kyllä jo niin lähdössä, että ajattelin lähteväni huolimatta siitä saanko sopimuksen purettua vai en. Rahaahan se vain on ja mitä merkitys alle 300$:lla loppujen lopuksi on tässä koko konkurssissa; ei mikään.

Tämä tuli nyt vähän äkkiä tämä lähtö. Tuntuu oudolta jättää tämä ja vaihtaa uuteen maahan, kun on niin hyvin ehtinyt oppia kaikki tällaiseen kepeään turistioleiluun tarvittavat systeemit, riittävästi kieltä ja paikat ovat käyneet tutuiksi. Tässä puolen vuoden aikana olen jo ehtinyt kiintyäkin tähän maahan, ainakin joihinkin asioihin täällä.

Mitä sitten jäi päällimmäiseksi mieleen Kambodzasta? Ensin ihmiset. Herttaiset, kohteliaat, hymyilevät – ainakin kunhan itse käyttäydyt ystävällisesti, niin siten sinulle myös vastataan. Laiskan letkeä ilmapiiri: riippumatoissa, penkeillä, pöydillä, tuoleilla, missä vaan päiväunia torkkuvat ihmiset, kadunkulmissa joutilaina vetelehtivät turisteille ”tuktuk madam?”:a huikkailevat tuktuk- ja mopokuskit, ihmiset, joilla on päivittäisten askareiden lomassakin aikaa istuskella, jutella keskenään ja tarkkailla elämää ympärillä. Tässä ilmapiirissä on jotakin uskomattoman rentouttavaa, kunhan vain sallii sen viedä mukanaan ja muistaa, että kun on lomalla eikä mihinkään menossa, niin kellon ajoilla ei ole mitään merkitystä. Katukuvassa ei näy tiukkoja ja kiireisiä ilmeitä – muuta kuin länsituristeilla.

Ehkä meidän olisi hyvä omaksua omaan arkeemme jotain vaikutteita kambodzalaisesta elämänmenosta.

Pidän myös käytännön arkiasioiden helppoudesta ja joustavuudesta. Ei täällä nipoteta pienistä. Jos haluat vaihtaa ruoastasi lihan kalaan ja kala on vähän kalliimpaa, niin sitten sille annokselle keksitään uusi hinta, ei se sen vaikeampaa ole. Kukaan ei sano, että ei niin voi tehdä, koska kassassa ei ole sille hintaa. Meillä on menty siihen, että se teknologia, jonka piti olla helpottamaan työtämme, onkin monessa kohtaa tullut käytännön joustavuuden ja terveen järjen soveltamisen esteeksi. Tämä näin ottamatta kantaa siihen, minkälainen byrokratia ja korruptio täällä vallitsee niillä tasoilla, joilla isompia asioita hoidetaan ja mitä vastuksia sitten kohtaa, kun jotain pitäisi ihan oikeasti saada aikaiseksi.

Asumaan en jäisi tänne missään nimessä. Kulttuuriemme välinen kuilu on liian suuri, jotta tähän yhteiskuntaan voisi koskaan aivan sen täysipainoisena jäsenenä integroitua. En jaksaisi tätä kuumuutta ja aurinkoa vuoden ympäri, vaikka muuten lämmöstä pidänkin. Ajatus kesäkauden jatkuvasta sateesta ja kaiken nuhjaannuttavasta kosteudesta ei myöskään innosta. Kaipaan Suomen luontoa ja metsissä kulkemista, täällä ovat luontokokemukset jääneet vähiin enkä osaa nähdä kosteassa ja lämpimässä viidakossa kulkemista mieltä ja kehoa raikastavana kokemuksena. Kaipaan lumisia maisemia ja hiihtämistä, jopa synkkiä ja pimeitä myöhäissyksyn viileitä iltoja, jolloin voi istua kotona viltin sisään käpertyneenä ja polttaa kynttilöitä. Nyt tunnen todellakin saaneeni tästä lämmöstä tarpeekseni ja olen jo jonkin aikaa kaivannut raikkaampaan ilmanalaan, joten suunta kohti pohjoista on tässä vaiheessa ihan paikallaan.

Kuten sanottu, Vietnam tulee olemaan vain kauttakulkupaikka, joten sieltä en tule juurikaan kirjoittelemaan. Ehkä pistän kuulumisia Hanoista, kerron pitkästä junamatkasta ja mihin ja miten matkaa on tarkoitus siitä eteenpäin jatkaa. Kambodzaa käsitteleviä postauksia on tulossa vielä jonkin aikaa, sillä minulla oli niitä jo jokunen valmiina ja muutama idea työn alla. Muutoin istahdan kunnolla kirjoituspöytäni ääreen seuraavan kerran vasta Kiinassa. Vaikka tämä lähtö näin yhtäkkiä eteen pölähtikin, niin kovin matkafiiliksissä jo olen. Kiva on päästä uusiin maisemiin ja kiva saada matkaseuraa. Kiva myös vaihteeksi saada puhua suomea ja sitä olenkin puhunut nyt kahden viime päivän aikana enemmän kuin tähän asti koko matkalla yhteensä.

Lapsia riisipellolla, Siem Reap.

Kelluvia taloja, Kampong Cham.

Pikkupoikien uimahetki, Banteay Srey.

Lököpäivää Koh Tonsaylla.

Joskus se horjuu

3.4.2011 Phnom Penh, Kambodza

Joku sanoi, että eihän se uskoa olisikaan, jos ei se välillä horjuisi. Se olisi tietoa. Päivät ovat niin toistensa kaltaisia ja mitään tapahtumattomia, että ajantaju häviää. Montakohan viikkoa nyt on mennyt niin, etten ole juurikaan jaksanut liikkua pidemmälle kuin kulmakuppilaani syömään ja takaisin. Muutoin olen viettänyt aikani huoneessani. En oikein tiedä mihin olen sen ajan käyttänyt, kun en ole jaksanut pahemmin kirjoitellakaan. Paljon vain makaan. Joskus nukahdan, enimmäkseen vain olen.

Siinä ehtii päässä pyöriä jos jonkinlaisia kauhuskenaarioita. Mitä jos en ikinä tervehdykään? Millä jaksan edes tästä kaupungista pois ja eteenpäin? Tämän kuun loppupuolella olisi lähdettävä, muutoin palaa hakemani Kiinan viisumi umpeen. Eipähän sen kai niin suurta väliä olisi, toisaalta. Mutta tekisi mieli lähteä. Kun vain jaksaisi. Kiinassa saan olla vain 30 päivää tuolla viisumillani. Sekin rassaa. Tiedän, että toisille 30 päivää on kokonainen kesäloma ja siinä ajassa ehditään kiertämään monta paikkaa, mutta minulle se tarkoittaa sitä, että sitten pitää melkein saman tien jo vaihtaa maata ja entä jos en meinaakaan jaksaa. Olin lähdössä jo kesäksi Suomeenkin, mutta peruin sitten kuitenkin sen idean. Tuntuu, että ei sekään tätä asiaa mihinkään edistä.

Toisinaan saatan voida aika hyvinkin ja silloin jaksan liikkua ja toimia ihan normaalisti. Sellaisia yksittäisiä päiviä on. En tiedä sitten, mikä ne aina lässäyttää. Yleensä se johtuu siitä, että teen itse jotain typerää, tietämättäni. Parin viikon takainen typeryyteni oli kortisoni-testi lisämunuaisten vajaatoiminta –diagnoosini varmistamiseksi. Otin aamulla kortisonitabletin ja kyllä, koko päivän ja pitkälle seuraavaankiin päivään oli ihan erilainen olo. Tein reippaan kävelylenkin ja nautin olostani ja kyvystäni liikkua. Kunnes sitten tabletin jälkeinen ”krapula” koitti.

Lisämunuaisten oma kortisolituotanto lakkaa, jos kortisolia tulee muualta. Tabletin annos kun oli loppu, niin sitten se oli loppu koko kehosta. Mutta se hyöty tuostakin kokeilusta oli, että nyt osaan paremmin eritellä oireistani ne, jotka johtuvat nimenomaan lisämunuaisten vajaatoiminnasta. Ensinnäkin siitä johtuu se tunne, että jalat ovat niin kuin niitä ei olisikaan. Elimistön neste- ja mineraalitasapaino ovat sekaisin. Kaikki tulee läpi: virtsaamassa saa käydä noin tunnin välein ja kun elektrolyytit (natrium, kalium) tulevat pihalle, solujen sisäinen nestetasapaino ja jännitys eivät ole kohdallaan. Siitä tuo lihasheikkous. Verenpaine laskee ja päässä huippaa. Tulee ihan sumuinen olo. Yöllä ei saa nukuttua, sitä herää pikkutunneilla ja valvoo aamuun asti vessassa rampaten. Aamulla ei meinaa saada itseään liikkeelle sitten millään. Heräämisestä ylösnousuun menee tunti, kaksi ja koko aamukäynnistely kestää kaikkinensa sellaisen viisi tuntia. Ajatus pätkii, pää ei toimi. Mitään et jaksa, mihinkään ei jaksa tarttua tai mistään innostua. Pelkkä ajatuskin siitä, että pitäisi joku asia hoitaa tai jotain ajatella saa ihan uuvuksiin ja stressaantuneeksi.

Tuosta toipuminen kesti viikon päivät. Paitsi opetusmielessä, niin siitäkin tuo oli hyvä, että nyt näen juuri lisämunuaisten toiminnassa jotain edistystä tapahtuneen. Minulla oli noita oireita enemmän vielä muutama vuosi sitten ja koska viime syksyn levon aikana palautuivat jalkani, niin on tässä jotain edistystä tapahtunut. Mutta on tuo kortisoni kamalaa myrkkyä. Erona tuon kortisonitabletin tuoman hyvän fyysisen voinnin ja normaalin hyvän päiväni välillä oli henkinen vointi. Tuona kortisonipäivänä olin todella itkuinen ja niin ei ole silloin, kun minulla on tavallinen tarmokas päivä. Eli jollain lailla tuo keinotekoinen yksipuolinen hormonilisäys sekoitti kokonaishormonitasapainoa ja sai henkisen vointini ihan keturalleen. Oli minun annoksenikin kyllä liian suuri, neljännes siitä mitä otin olisi riittänyt, joten silläkin saattoi olla osuutta asiaan.

Tuosta on toivuttu, mutta jokin vain vielä mättää. Etsin nyt syyllistä vakiaamiaiseni kalapullista tai tuoreista kookospähkinöistä. Ehkä niissä kalapullissa kuitenkin on munaa, vaikka olenkin sitä jo kahteen kertaan kysynyt ja vastaus on ollut ei, tai sitten kookosmehun suuri natriumpitoisuus tekee jotain häikkää. Tai sitten syön liikaa hiilihydraatteja. Tai liian vähän. Marginaalit ovat kovin pienet. Syömisistäni olen yrittänyt olla nyt todella tarkka. Olen oppinut, että mustekalat eivät sovi minulle. Niitäkin olen pitkin tätä alkuvuotta syönyt ennen kuin osasin niitä alkaa epäillä. Nyt epäilen myös katkarapuja ja olenkin niitä vältellyt. Tähän asti kala on toiminut hyvin, mutta toissa-aamuna silmäni olivat aivan turvoksissa, mikä on aina sen merkki, että nyt on tullut syötyä jotain sopimatonta. Olin syönyt edellisenä iltana höyrytetyn kalan illalliseksi. Tuo on kyllä paha, jos kalakaan ei enää sovi. Sitten alkaa proteiinin lähteet olla vähissä, kun en pysty linssejä enkä papujakaan syömään. Samoin raudan ja B12-vitamiinin lähteet. Chlorellaa olen alkanut syömään, sillä siitä saa noita kaikkia, mutta ei sitä niin paljoa voi syödä, että se kattaisi päivän kokonaistarpeen.

Että ei ole ollut hääppöinen tämä viimeinen kuukausi. Aika katkeria itkuja on tullut itkettyä, kun on oikein tuntunut siltä, että ei tästä elämästä enää kalua saa. Ja kun näin on mennyt jo niin monta vuotta. Elämä vain valuu käsistä ja menee ohi. Yritän etsiä paranemisen merkkejä, mutta välillä tuntuu, että hullummaksi tämä vain on menossa. Silti on minulla muutama oljenkorsi, joihin uskoni paremmasta perustan. En vain jaksa käsittää, että kuinka tästä muka sinne vielä päästään. Vaikea on jaksaa uskoa. Kertomani uni on yksi noista uskoni kannattelijoista. Mietin sitä vieläkin, sillä en ole tyytyväinen tulkintaani linnoista. Ne eivät ole sitä, mitä ensin ajattelin. Jotain muuta, en tiedä vielä mitä. On minulla siitä sellainen teoria, että se liittyy Nepaliin, jonne minulla on tarkoitus syksyksi päästä.

Nyt kahden kalapullattoman ja kookoksettoman päivän jälkeen olo on hieman kohentunut. Eilen kävin jo ruokapaikastani parin korttelin päässä markkinoilla pedikyyrissä ja kasvohoidossa. Tosin sen reissun jälkeen piti levätä tunti sängyllä pötkötellen. Nyt tänään tuntuu siltä, että haluan lähteä kävelylle. Pitää vain odottaa muutama tunti, jotta päivän kuumin hetki ehtii mennä ohi. Täällä on nyt todella paahtavan kuumaa silloin, kun aurinko pääsee täysillä porottamaan. Väliin sattuu mukavia, hieman viileämpiä päiviä, kun taivaalle kerääntyy pilviä ja tuulesta voi sanoa sen olevan jopa hieman vilvoittavaa. Sitten nuo pilvet ropisevat muutamassa minuutissa sateena alas ja aurinko hohkaa taas. Kambodzalaista kevättä.

Kuvagalleria: Vielä kerran Angkor ja muut temppelit

Phnom Penh, Kambodza 29.3.2011

Klassikko. Temppelikohteista suurin ja tunnetuin Angkor Wat kuvattuna peilautumassa lammen pinnasta.

Yksityiskohta Angkor Watia kiertävän uloimman pylväskäytävän seinäkaiverruksista.

Monia temppelikohteista kiertävät vanhat vallihaudat.

Turistirihkaman kaupustelusta saa moni temppeleiden lähistöllä asuva perhe elantonsa. Lapset seuraavat vanhempien mukana työmaalle.

Apsara-tanssijat ovat temppeleiden yleisimpiä motiiveja.

Bayonin portinvartijoita. Huomaa jokaisen uniikit kasvot.

Bayon oli kohteista ehdoton suosikkini. Sen ikuista, syvää rauhaa kuvastavat kasvot jäävät mieleeni yhtenä voimakkaimmista Kambodzaa symboloivista muistoista.

Täällä et todellakaan ole yksin…

…vaikka joskus saattaisitkin hetkeksi erehtyä niin luulemaan.

Jostain laitamilta voit silti löytää unohdetun kolkan.

Ta Kevin huippu oli kohteista haastavin valloitettava. Tässä portaat tasanteista ensimmäiselle. Vielä muutamat samanmoiset kiivettävänä.

Pre Rupissa vahtia pitävät elefantit.

Ilman jatkuvaa puhtaanapitoa kulkukäytävät jäisivät pian lehtimaton peittoon. Trooppisista puista kuivuneita lehtiä satelee alas tasaiseen tahtiin.

Toivoton urakka.

Viidakko valtaa omaansa takaisin Banteay Kdeissä.