Viimeinkin SAUNA!

25.4.2011 Guilin, Kiina

Sitä minä olin vähän arvellutkin, että Kiinassa se viimeistään onnistuisi. Ulkomaisista saunakokemuksistani juuri kiinalaisilla on suomalaisimmat saunat. Ruotsalaistenkaan saunat eivät ole niin lähellä suomalaisia kuin kiinalaisten. Ruotsissa yleiset saunat olivat yleensä joko liian haaleita (40-50°C) tai liian kuumia (100°C), löylynheittovehkeitä ei välttämättä ollut lainkaan eikä aina kiukaassa kiviäkään. Mutta nyt, nyt löysin ihan oikean saunan, jossa oli ihan oikea kiuas kivineen ja vesiämpäri ja kuuppa ja puiset lauteet ja seinissä paneelit.

Kiinassa hierontapaikoissa on yleensä sauna. Löysin tällaisen hierontapaikan Guilinista ostoskeskuksen vierestä läheltä Wada-hostellia. Respatyttö ei osannut englantia, mutta numeroilla ja elekielellä pärjäsi taas pitkälle. Osaan numerot myös kiinaksi, mutta kiinalaiset käyttävät kirjoituksessaan länsimaisia numeroita, joten niilläkin pärjää, jos on kynä ja paperia. Hierontapaikoissa hinnastossa annetaan käsittelyajat minuutteina eli piirsin luvun ”120”, kiinalaisen minuutin kirjoitusmerkin ja näytin kroppaani päästä varpaisiin. Tällä olimme jo yhteisymmärryksessä siitä, minkälaisen hieronnan halusin. Sana ”sauna” ymmärretään joskus ja joskus ei. Tehostin sitä vielä elekielellä hiusten pesusta ja käsivarsien kuuraamisesta.

Perille meni ja minut ohjattiin naisten pukuhuoneeseen, jossa olivat myös sauna ja suihkut. Tämän paikan saunaosasto oli tosi pieni. Olen ollut joskus sellaisissakin, missä on pesupenkit ja pientä lisämaksua vastaan saa pesijän, joka kuuraa sinut puhtaaksi ihan ympäriinsä. Sauna – noin 1m x 1,3m – nappaistiin päälle ja pianhan tuollainen pikkukoppi lämpeni ja sain ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen ihan oikeat löylyt! Voi nautintoa.

Saunamajuri oli pieni, herttainen nuori nainen, joka osasi muutaman sanan englantia ja jutteli kanssani sekä englanniksi että kiinaksi. Vähiin se ymmärtäminen jäi puolin ja toisin, mutta hauskaa oli. Kiinalaiset ovat hauskoja, on minun kokemukseni. Nauravat ja vitsailevat paljon.

Kiinalaisissa kunnon hierontapaikoissa vaihdetaan ylle pyjamatyyppinen asu, kun mennään hierottavaksi. Vastaanotossa sinulle annetaan numerollinen avainranneke ja saat lukollisen pukukaapin, jonne jättää kaikki tavarat siksi aikaa, kun kylvet ja olet hierottavana. Numerollesi kirjataan ylös kaikki käyttämäsi palvelut ja ne maksetaan vastaanottotiskille lähtiessä. Kiinalaisilla ei sitten ole samanlaista intimiteettihienotunteisuutta kuin meillä suomalaisilla – täällä ei esimerkiksi aina ole vessoissa ovia – ja niin kuin nytkin, niin saunamajuri jää helposti viereesi katselemaan, kun riisuudut ja vaihdat vaatteita. Ei pidä antaa sen häiritä.

Puhtaana ja saunalämpimänä ja vaihdettuani shortsipyjaman ylleni, minut ohjattiin hierontahuoneeseen. Jalkahieronnat ovat yleensä isoissa saleissa, kokovartalohieronnat yksityishuoneissa, joissa on 2-3 hierontapöytää. Eri seurueisiin kuuluvia ei pistetä samaan hierontahuoneeseen. Huoneiden vakiokalustukseen kuuluu myös televisio, jota sinut huoneeseen ohjannut henkilö on aina ensimmäisenä avaamassa, mutta sitä en halua koskaan päälle. Haluan keskittyä itse hierontaan.

Hierojani oli pieni tirri, mutta voi hyvänen aika, miten hyvä. Kiinassa olen aina saanut ihan parhaat hieronnat. Kiinalaisilla on paljon sellaisia hierontajippoja, joihin en ole muualla törmännyt. Ehkä jollekulle hierottavaksi rennosti heittäytyminen on luontaista, minulle se on ollut opettelukysymys. Aina olen hieronnasta ja erilaisista kehon hoidoista tykännyt, mutta että osaa olla täysin avoin ja jännittämättä vaikka hierottaisiin mistä ei ole ollut ihan itsestään selvää. Jotkut paikat ovat omituisempia hieronnan kohteina kuin toiset. Meillä ei hieroja yleensä hiero vatsaa. Tämä hieroja hieroi. Siis oikein perusteellisesti. Oli aika metka kokemus, ei minua ennen ole hierottu vatsasta noin kunnolla. Mistä minua ei ole ennen hierottu lainkaan, on rinnoista. Himppasen tuntui oudolta alkuun. Epäilijöille tiedoksi, että näköjään rintojakin voi hieroa. Kyse ei ollut mistään rutistelemisesta ja puristelemisesta, vaan ihan oikealta, ammattimaiselta hieronnalta se tuntui. Akupisteiden painelu ei ehkä ole enää nykyisin kellekään outoa, korvien naputtelu sitä voi olla. Mutta tiedän senkin stimuloivan pään alueen toimintoja ja olen tuohon törmännyt Aasiassa useamminkin, mutta en koskaan länsimaissa. Tässä hierontahuoneessa katossa oli tangot. Ne ovat sitä varten, että hieroja voi pitää niistä kiinni silloin, kun hän hieroo sinua kävellen päälläsi. Sitä ei kuitenkaan tällä kerralla tehty.

Meillä hieronta aloitetaan yleensä selästä. Tässä selkä oli melkein viimeiseksi. Hierottuaan selkäni hieroja laittoi siihen jotain karkeaa jauhetta ja sanoi, että odota hetki. Tuli takaisin märkien pyyhkeiden kanssa, joita rupesi levittämään selkääni. Monta kerrosta pyyhkeitä, sitten kelmu ja vielä kuiva pyyhe tiiviisti päälle. Tulipa kuumaa. Ilmeisestikin jauhe oli jotain, mikä vapauttaa lämpöä liuetessaan veteen. Oli siinä rajoilla, että oli liian polttavaa, mutta samalla tuntui hyvältä. Tuli aika mureata lihaa tuon käsittelyn jäljiltä. Nämä siis tiedoksi, jos ei ole kovin paljoa hieronnoissa käynyt muutenkaan ja on menossa ensimmäistä kertaa kiinalaiseen hierontaan, niin avoimin mielin mukaan. Tulossa voi olla jotain, jota et ole aiemmin kokenut.

Sitten vähän reittiohjeita ja hintatietoja Guiliniin matkaaville, jotka haluavat tuolla käydä. Kävin kyselemässä tarjontaa yhdessä keskustan kävelykadun liepeillä olevassa hierontapaikassa ja siellä olisi tunnin hieronta ilman saunaa maksanut 250 yuania. Se on turistialuetta se. Paitsi ylihinnoittelu, on turistikeskittymien hierontapaikoissa se huono puoli, että hierojat eivät välttämättä ole yhtä hyviä kuin paikallisille suunnatuissa, sillä turisti ei toista kertaa tulisi muutoinkaan, olipa saatu hoito hyvä tai huono. Tuo minun kahden tunnin hierontani saunoineen maksoi 150 yuania. Paikka on kasvitieteellisen puutarhan (Botanica) kupeessa olevan ostoskeskuksen ulkopuolella. Bussipysäkiltä näkyy kauimmaisena oikealla McDonalds. Hierontapaikka on McDonaldsin jälkeisestä ruokapaikasta seuraava. Botanicaan pääsee keskustasta ainakin bussilla nro 10 ja siinä on helppo osata jäädä pois, sillä se on linjan päätepysäkki. Toivotan nautinnollisia hetkiä! Ja ai niin, hierojani tunniste oli JO88, suosittelen.

Sisällä kuvaaminen tuntui sopimattomalta, joten tässä vain sisäänkäynti tunnistamisen helpottamiseksi paikkaa etsiville.

20 vastausta artikkeliin ”Viimeinkin SAUNA!

  1. Kuullostaa todella nautinnoliselta. Koskakohan itse olen viimeksi käynyt saunassa? Täällä on yhdellä kaverilla tontillaan sauna. Siellä on joskus tullut käytyä farmille mentäessä. Vihdat tehtiin eukalyptuspuun osksita. Tuoksu olikin sen mukainen :)

    Tuosta valokuvaamisesta ei kannata olla huolissaan. Kameran esille otto ja elekielellä näyttö kuvan otosta saa yleensä reaktioita aikaiseksi. Jos ovat myöteisiä niin siitä vaan. Vielä kun kuvanoton jälkeen kysyt mailisosoitetta mihin voit kuvat lähettää, niin saat kuvattavista ikiystäviä – ja ehkä vielä läksiäislahjan :)

    Nautinnollista reissua :)

    • Ihan varmasti olisivat antaneet ottaa kuvia, jos olisin kysynyt. Ei vain tuntunut sopivan tilanteeseen ruveta sen kameran kanssa sohimaan. Halusin pitää sen koko kokemuksen sellaisena ”oikeana”.

  2. Mukavaa tuo saunominen muualla.Tiimalasin kääntäjät kyllä vähän ihmeissään, meikäläisen löylykauhan käytöstä.

    • Pitäähän sitä löylyä olla, ettei nahka kuivu. Kiinassa ymmärtävät kyllä paremmin löylyjen päälle kuin vaikkapa Ruotsissa.

  3. Ruotsalaisesta saunasta (ja saunakulttuurista) olen kanssasi aivan samaa mieltä. Taannoin vaimoni kanssa ruotsalaiselle leirintäalueelle leiriytyneenä huomasimme, että siellä on myös sauna. Kysyin respasta mitä sauna maksaa ja tyttö sanoi että ”jos osaat lämmittää saunan itse se ei maksa sinulle mitään”. (Respan tyttö ei siis osannut lämmittää saunaa.)
    Tutustuin tilanteeseen: sauna oli aivan uusi, ei kertaakaan käytetty. Kiukaassa ei ollut kiviä, mutta yhdessä nurkassa oli avaamaton laatikollinen bastustenar. Ladoin kivet kiukaaseen. Virtakytkin ei ollut kiukaassa mutta löysin sen pienen haeskelun jälkeen. Löylykauhaa tai vesiastiaa ei tietenkään ollut missään, mutta pienen mac-gyver-ideoinnin jälkeen cokis-purkista sai kepin avulla kelvon löylykauhan, joka täytettiin suihkussa aina 33 cl kerrallaan. Ja ai että oli mukavaa, vaikka saunassa emme olleetkaan, pelkästään bastussa. Taisi olla Uumajassa.

    Kauko Matkailija: Onko eucalyptusvihta suomalaiseen makuun mukava? Voiko eycalyptusvihtoja kuivattaa ja säilöä samalla tavalla kuin koivuvihtoja?

    • Hauska tarina! Ja kuvaa hyvin ruotsalaista saunakulttuuria. Jännä, että niillä saunoja kuitenkin ylipäätään on. Pohjois-Ruotsissa lienee saunominen paremmin hallussa ja yleisempää kuin etelässä.

    • Hei Esa,

      Eukalyptus on aivan mainio saunavihdan raaka-aineeksi. Se täytyy vain ensin liottaa lämpimässä vedessä jotta hieman pehmenisi. Vihtaan käytetään myös muiden puiden oksia, jotta siitä sai tuuheamman ja pehmeämmän. Mulperipuun oksat ovat kivan tuuheita ja myöskin hyvän tuoksuisia. Eipä ole tullut mielenkään vihtojen kuivaaminen js säilöminen, kun farmilla on yli 5000 puuta mistä valita joka kerta tuoreet vihta-aineet :D

  4. viutsi vautsi…täytyy siis ilmeisesti mennä hyvin kauas päästäkseen saunaan :D mutta hienoa, että se vihdoin onnistui ja pääsit myös hierontaan, johon en välttämättä itse heti lähtisi…mahan hierominen tuntuu ällöttävältä!

    • No sinä se sitten olit, kun muistelin, että vasta hiljan on ollut puhetta jonkun kanssa siitä, että ei tykkää kun vatsaa hierotaan. :)

      • Tuo hieronta olisi ollut minun mieleen, varsinkin jos tytöllä oli oikeasti ”ote”, eli voimaa hieroa. Joskus jopa täällä meillä suomessa ei hieroja osaa hieroa, pyörittelee vain nahkaa. Hierojan jäljiltä pitääkin olla vähän vetelä olo.
        Tuo ”pulveri+pyyhe+kelmu+pyyhe”-hoito kuulostaa vänkältä. Pääsisipä kokeilemaan.
        Minun vatsaani saa hieroa, en usko että se tuntuisi pahalta. Kai sielläkin voi ”jännitteitä” olla ja sen takia jokin takkuaa. Ihan mahdollista jopa todennäköistä.
        Nyt sitten nautit kunnolla siitä saunasta toisenkin kerran ennen kuin jatkat matkaa ;)

  5. aaaahhhhh! Mikä hierontakuvaus – tuollainen kyllä kelpaisi! Täällä pidettiin pääsiäinen melkoisia saunabileitä, keli oli kertakaikkisen upea ja vuoden aikaan nähden tosi lämmin. Oli mukava istua pihalla ja ihmetellä. Kiina alkaa tosiaan kiinnostaa enemmän kuin koskaan ennen. Mikä sulla on ajatus tästä eteenpäin? Jäätkö Guilianiin vai lähdetkö jatkamaan ja jos niin minne? Ihanat maisemat ja vuoret.

    • Kyllä Kiinassa kannattaa ilman muuta käydä ja mielellään jotain muuta(kin) kuin Hong Kong, Kiinan muuri ja Kielletty Kaupunki ym pahimmat turistirysät, joihin valmismatkojen ohjelmat keskittyvät.

      Olen jo vaihtanut paikkaa. En ole kaukana Guilinista, vain muutama kymmenen kilsaa jokea alaspäin pienessä Xingpingin kylässä. Juttua ja kuvia tulossa täältäkin kohta puoliin. Tämä on niin symppis-paikka, että aion nököttää täällä reilu viikon verran.

      Vinkki: Blogisivulla oikeassa reunassa on kaikenlaista info-härpäkettä. Siellä on myös semmoinen kuin ”Sijaintini nyt”. Sen yritän pitää ajan tasalla. Jutut luonnollisesti laahaavat muutaman päivän jäljessä.

    • ”Hieronta”paikkoja olen nähnyt vain Suomessa, Thaimaassa en ole matkustellutkaan. En tiedä miten tuon alan harjoittajat Kiinassa tointaan toteuttavat, mutta ehkä täällä ei edes yritetä naamioida sitä hieronnaksi vaan se on jotain muuta. Ei ole kokemusta. Kaikissa käymissäni paikoissa on näyttänyt olevan ihan asiallinen meininki, mutta eihän sitä tiedä vaikka saman katon alla olisi toisenkinlaisia palveluja. Naiselle kun tuskin tulevat niitä tarjoamaan.

      • Joissain kaupungeissa täytyy hotellihuoneessa kiskoa puhelimen johto seinästä, kun ”hieronnan” tarjoajat soittelevat pitkin yötä. Katukuvassa kannattaa ennemmin kiinnittää huomiota kampaamoihin, jotka ovat auki pitkin yötä.

  6. Heippa!

    Olen laillistettu hieroja ja kyllä meille koulussa opetettiin vatsan hierominen, rintojen hierominen ja korvienkin ”läpikäyminen”…

    Mutta Suomessakin rajansa asettavat yleensä aika ja hinta… Silloin jätetään pois useimmiten juuri nämä kyseiset käsittelyt. Vatsaa opetettiin hieromaan varoen, koska se on kuitenkin aika herkkää aluetta sisuskaluineen ja saattaa aiheuttaa ”vahvojakin reaktioita” ainakin suolen toimintaan joillakin :). Rintahieronta, siis rintalihasten hieronta on yksi kiitettävimmistä alueista hieroa. Alue on useimmilla melkoisen jännittynyttä, varsinkin naisilla, joilla rintavarustuskin saattaa olla isompi. Mutta muutenkin. Korvien naputtelu tai ”nipistely” jollakin tavalla herättää ja piristää. Mutta siis useimmiten ne jätetään pois hieronnasta ajanpuutteen takia. Ja paljon on varmasti suomalaisia ainakin, jotka eivät ole näiden alueiden hierontaan tottuneet, kokevat sen liian intiimiksi tai jotain…

    Meillä olisi paljon opittavaa kiinalaisten hieronnasta uskoisin. Ehkä sellainen hiukan hengellisempi ja kokonaisvaltaisempi lähestymistapa avaisi uusia ulottuvuuksia hierontaankin. Mutta kun aika ja raha ratkaisee, niin se jää useimmiten vain haaveeksi :/…

    Kiva että löysit saunan ja sait hyvän hieronnan :).

    • Hieno kuulla, että noita kuitenkin opetetaan. Ehkä monet hierojat myös tuntevat, että kun ei noita ole meillä tapana hieroa, saattaisi ainakin uutta asiakasta hämmentää ja jopa pelottaa pois. Sitten tuttavilleen kertoisi, että ”oli se outo hieroja, tissejäkin hiplasi”. Huomasin kyllä, että rinnan seutu oli jännittynyttä, kun ei ole koskaan hierottu ja on sellaisia lihaksia, joita ei aktiivisesti itse liikuttele. Korvalehdissähän on paljon akupisteitä. Tietääkseni vastepisteet kaikkiin mahdollisiin paikkoihin kehossa. Siten lyhyt, napakka korvalehtien hieronta tekee kyllä ihan hyvää eikä pitäisi tuntua liian oudolta tai intiimiltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *