Pieniä kohtaamisia Hanoissa

11.4.2011 Hanoi, Vietnam

Olen päättänyt tehdä Hanoin ihan perusturistijutun eli osallistua järjestetylle retkelle Halong Baylle. Sitä varten palaan eilisiltana löytämääni pieneen matkatoimisto-hostelliin Hanoin vanhassa kaupungissa ja varaan ja maksan retken, josta eilen alustavasti neuvoteltiin. Kaikki hotellit haluavat myydä kyseisiä retkiä, mutta haluan tehdä kauppaa juuri tämän nimenomaisen naisen kanssa, sillä pidän hänestä. Sitä paitsi hän osasi eilen luetella ulkoa kaikki bussi- ja juna-aikataulutkin rajan yli Kiinaan. Katsastan samalla myös millaisia huoneita hänellä on tarjota. Siisti perushuone kaikin vakiomukavuuksin 10$, mikä on puolta vähemmän kuin hotellini viime yöltä. Varaan huoneen muutamaksi retkeni jälkeiseksi yöksi. Aion viettää täällä vielä muutaman päivän ennen siirtymistäni Kiinaan.

Tämän päivän tehtävälistallani on löytää länsimaisia ruokia myyvä supermarketti ja Kiinan kartta. Saan hotellin naiselta hyvin yksityiskohtaisen Hanoin kartan evästykseksi etsintäretkelleni.

Lähden kulkemaan ulos vanhasta kaupungista. Ohitan pieniä kauppoja, jotka myyvät jotain makeisien näköisiä palleroita. Uteliaana pysähdyn yhden kaupan ulkopuolelle ja tirkistelen sisään. Naiset viittovat minua tulemaan sisälle. Nuorempi naisista pyytää minua tulemaan peremmälle ja sitten näen, mitä hänellä oli mielessä. Hän osoittaa paria maistiaistarjotinta ja nyt tajuan, mitä makeiset noissa houkuttelevan näköisissä lasipurkeissa ovat: kuivattuja hedelmiä ja marjoja.

Kuin lapsi karkkikaupassa.

Ei kiitos, en halua mangoa, tiedän sen olevan todella makeaa. Ei kiiviäkään. Tuota haluaisin maistaa; inkiväärissä pyöriteltyjä jotain-marjoja. Hyviä. Kiitos, näitä otan rasiallisen á 60 000 dongia. Maistan vielä paria muuta laatua, mutta niistä en pidä. Nainen näyttää jotain punertavia noin peukalonpääni kokoisia marjoja. Todella hyviä, näitä myös. Vielä hän onnistuu löytämään yhden lajin, johon lankean: kuivattuja omenoita. Nappaan mukaan myös pussillisen pistaasipähkinöitä. ”Thank you”, sanovat naiset. Kysyn, mitä on thank you vietnamiksi. ”Yes, yes, thank you.”, he sanovat uudestaan ja hymyilevät leveästi. ”Ei kun mitä se on vietnamiksi?” Naisia naurattaa, kihertävät jotain keskenään ja ilmeisesti yrittävät arvuutella mitä mahdan tarkoittaa. Vanhempi ottaa kynän ja paperia ja ojentaa ne minulle. Kirjoitan lapulle THANK YOU VIETNAM. ”Aahaa, come on.” Siis kiitos vietnamiksi kuulostaa vähän samalta kuin englannin come on. Paitsi vokaalit ovat taas sellaisia meille outoja äännähdyksiä.

Saako olla maistiaisia, olkaa hyvä.

Ennen pitkää alkaa janottaa ja jalkojakin olisi jo kiva lepuuttaa. Istahdan paikalliseen katu”kahvilaan”. Konsepti on kahvilanpitäjä, yleensä nainen, joka on parkkeerannut jalkakäytävälle pari teetermosämpäriä ja vähän jotain muita juomia. Mukanaan hänellä on kipot ja kupit ja pino pieniä muovijakkaroita, joita levitetään jalkakäytävälle sitä mukaa kuin asiakkaita tulee. Tässä kahvilassa on ennestään kaksi miestä asiakkaina. Tervehdin nyökäten ja osoitan toisen miehen teelasia ilmaisten haluavani samanlaisen. Nainen ojentaa minulle hieman korkeamman jakkaran istuimeksi ja matalamman pöydäksi. Saan lasin, jossa on kuumaa teetä. Vietnamilainen vihreä tee on voimakasta ja kitkerää. Ensi huikka pistää melkein irvistämään, kunnes makuhermo tottuu. Miehet keskustelevat vilkkaasti keskenään ja toinen vetää henkosia pitkästä piipusta.

Paikalle saapuu nainen polkupyöränsä ja durian-kuormansa kera. Tervehdin ja osoitan haluavani ostaa häneltä durianin. 70 000 dongia kilo. Valitsemme hedelmistä sopivaa, painelemme ja haistelemme ja punnitsemme. 2,4 kg, hyvä on. Suuremmanpuoleinen, mutta otan sen. Istun takaisin jakkaralleni siksi aikaa, kun myyjä kuorii hedelmän minulle rasiaan. Lasken paljonko saan durianista pulittaa ja kaivan taskustani tasarahan. Samaan aikaan toinen miehistä on laskenut durianin hinnan: ”onehundredsixtyeightthousand”. Hymyilen ja nyökkään, yes, samaan päädyin minäkin.

Kaivan repustani kambodzalaisen khroma-huivini ja kiedon sen päähäni. Vaikka aurinko ei täällä paahdakaan niin armottomasti kuin Kambodzassa, niin nyt tuntuu siltä, että on aika jo suojata päänsä jollakin. Saatuani huivin paikoilleen toinen miehistä kysyy, että olenko turisti. Minua alkaa naurattaa ja pakkohan se on myöntää olevani ihan vain tavan turisti. Mies kysyy minulta kauanko olen ollut Hanoissa. Tunnustan vihreyteni ja sanon tulleeni vasta eilen. Hän kommentoi huiviani ja sanon tulleeni juuri Kambodzasta. Hän kysyy mistä olen kotoisin. Suomesta. ”Aah, minun tyttäreni on Suomessa.” Ehdin jo ajatella, että ”voi ei, tämä on taas näitä”, mutta kysyn kuitenkin, missäpäin Suomea hänen tyttärensä asuu. ”Kuopio.” Oho, siis sittenkin ihan oikeasti. Huijarit tietävät vain Helsingin. Hänen tyttärensä työskentelee yrityksessä, joka toimittaa ruokia Finnairille. Eli terveisiä vain sinne Kuopioon. Miehet lähtevät ja jättävät piipun jakkaroiden viereen. Totean piipunhenkostenkin siis kuuluneen kahvilan antimiin. Maksan teeni, 2000 dongia, ja lähden minäkin jatkamaan matkaani.

Tässä minun tämän päiväistä katukahvilaani edistyneempi versio, mutta idea on periaatteessa sama: istua nökötetään jalkakäytävällä pikkujakkaroilla, juodaan teetä ja jutellaan tuttujen ja välillä tuntemattomienkin kanssa.

Tulen kadulle, jossa on kirjakauppoja vieri vieressä. On Vietnamin karttoja, Lonely Planetin matkaoppaita, englantia lapsille imeväisikäisistä alkaen, horoskooppeja, feng shuita ja keittokirjoja, mutta ei Kiinan karttoja. Koko Kiinan matkaopas on sellainen tiiliskivi, että en viitsi ottaa kantaakseni. Etelä-Kiinan voisin ottaakin, jos sellaisen löytäisin. Tutkin katukauppiaiden antimia ja kyselen heiltäkin Kiinan karttaa. Yksi ojentaa minulle kiinan kielistä Hanoin karttaa, mutta se ei nyt ihan ole se, mitä olen vailla. Toisella olisi tarjota pieni kiinan fraasisanakirja. 70 000 dongia. Ei kiitos. Myyjä ojentaa laskintaan merkiksi siitä, että hinnasta voidaan neuvotella. Naputtelen laskimeen 35 000. Myyjä naputtelee takaisin 60 000. Ei kiitos, en ole kiinnostunut. Tai ehkä sittenkin vähän. Juuri viime päivinä yksi sun toinenkin on sanonut, miten vaikeaa Kiinassa on matkustaa, koska siellä ei juurikaan englantia puhuta. Pudistan päätäni myyjän viimeisimmälle tarjoukselle, mutta jään kuitenkin viereen norkoilemaan muka muuta valikoimaa tutkien. ”50 000?” Hyvä on, kaupat tehty.

Feng shui ja horoskoopit näyttäisivät kirjavalikoiman perusteella olevan täällä korkeassa kurssissa...

…niin kuin myös englannin kielen taito. Opiskelijat tulevat mielellään jututtamaan ulkomaalaisia puistoissa englantiaan harjoittaakseen ja opiskelu aloitetaan nykyään ilmeisesti jo hyvin varhain.

Ihailen kirjakauppiaan vieressä olevan myyjän korttivalikoimaa. Hänellä on kirjanmerkkejä, jotka esittävät vietnamilaisia naisia erilaisissa perinteisissä asuissa. Todella viehättäviä. Ostin nipun tuollaisia tuliaisiksi käydessäni täällä viimeksi. Nyt en voi ostaa mukaan kantamuksiksi mitään. Kysyn, mikä olikaan nimeltään tuo perinteinen vietnamilainen naisen asu. Myyjä ei ymmärrä kysymystäni. Näytän housujani ja sanon, että ”These are trousers, and this is..?” samalla kun osoitan paperinuken pukua. ”Au cai.” Niinhän se olikin. Äännetään ’au sai’.

Vietnamilaisnainen kuvattuna perinteisessä au cai –asussa on täällä taiteessa paljon käytetty motiivi.

Jatkan kiireetöntä tallusteluani. Ohitseni pyyhältää pieni nainen vietnam-hattu päässään. Hän kulkee puolijuoksua matalin, nopein askelin kuten silloin, kun on painava kantamus ja sen kanssa haluaa vain päästä mahdollisimman nopeasti perille. Ja painavalta hänen kuormansa näyttääkin. Hänellä on perinteinen vietnamilainen kantolänki toisella olallaan. Toisessa päässä länkeä alustan päälle on lastattu nippu käytettyjä aaltopahvilaatikoita ja toisessa kaksi jätesäkillistä tyhjiä muovipulloja. Kierrätysmateriaalin kerääjä. Ohi mennessään hän osoittaa päätään, sitten kohti minun huiviani, hymyilee ja sanoo jotain päätään nyökäten. Hymyilen ja nyökkään takaisin.

Parin metrin päässä hän laskee kantamuksensa huilatakseen ja silloin koko pahvilaatikkopino levähtää jalkakäytävälle. Pysähdyn ja kyykistyn kokoamaan niitä hänen avukseen. Hän osoittaa muovipussiani, jossa minulla on ostamani kuivatut marjat. Avaan yhden rasioista ja tarjoan siitä hänelle. Hän pudistaa päätään ja näyttää likaisia käsiään. Sitten hän tekee ristinmerkin, nostaa kämmenensä yhteen rinnalleen ja nyökkää minulle hymyillen. Kiitän nyökkäämällä ja nostamalla käteni yhteen samalla tavalla. Kokoamme pahvit miten kuten ja hän osoittaa minulle kasaavansa pinon loppuun itse. Sanon hänelle heiheit ja menen viereiseen pieneen puistikkoon penkille mussuttamaan durianejani. Täällä on paljon muitakin istumassa puiden varjossa. Pojat pelaavat palloa ja riksakuskit istuvat rivissä parkissa yhdellä laidalla. Nautin puiston siisteydestä ja siitä, että saan istua rauhassa ilman että kukaan tulee pyytämään minulta avustusta yhtään mihinkään. Ilma on todella miellyttävä, ei lainkaan niin kuumaa kuin Kambodzassa. Matkakellolämpömittarini mukaan 28 astetta.

Aika lähteä valumaan takaisin hotellille päin. Molemmat päivän tehtävistäni jäivät suorittamatta, mutta siitä viis. Ja kuka tietää, ehkäpä kiinan fraasisanakirja osoittautuu vielä karttaakin hyödyllisemmäksi ostokseksi ja marjat paremmiksi matkaeväiksi kuin mitä olisin mistään marketista löytänyt. Tämä oli hyvä päivä.

11 vastausta artikkeliin ”Pieniä kohtaamisia Hanoissa

  1. Kiitokset mahtavista kirjoituksistasi! Olen jäänyt ”koukkuun” blogiisi aivan totaalisesti. Tänne on aivan pakko kurkistaa useammankin kerran päivässä. Sinulla on sana hallussa. Voin eläytyä täysillä matkalle mukaasi. Matkustat yksin, naisihminen? Onko turvallista? Onko tullut hankalia kokemuksia vastaan?

    • Yksin olen liikkeella, kylla. Kirjoitinkin siita yhden patkan. Olet ilmeisesti tullut tassa matkan varrella mukaan – tervetuloa siis! – ja ehka et ole viela kahlannut kaikkia vanhoja juttuja lapi. Sellainen kuin Yksin pitkalla matkalla olemisesta. Sinne tiivistin noita ajatuksiani. Eika sen jalkeen(kaan) ole mitaan hankaluuksia ollut. Aika vahanhan mina olen loppujen lopuksi matkustanut. Nyt olen lahtenyt enempi liikkeelle ja sita on tiedossa lisaa ainakin taman kesan (touko-heinakuu) ajan.

  2. Hieno päivän kuvaus ja kiva, että oli noin hyvä päivä! Toivottavasti niitä tulee paljon lisää. Onkos muuten durian se hedelmä joka haisee ihan omituiselle? Musta thaikuissa oli joku tuollainen jota ei saa viedä lentokentille tms juuri sen hajun takia. Tai sitten mä sekoitan johonkin toiseen. Ai niin – täytyy sullekin vielä kertoa meidän tämän aamun kriisi. E on duunireissussa koko viikon ja mä siis yritän surffailla täällä yksin poitsujen kanssa. Melkoisen hämmästyneitä oltiin päiväkodissa aamulla molemmat, minä ja herra 5vee kun tämä tempaisi haalarin pois päältä ja alla olikin pelkät pitkät kalsarit! Kauhea järkytys pikkumiehelle ja kyllä oli vaikea pidätellä naurua. Onneks löytyi lainahousut ettei pääse tulemaan kalsaritraumoja siitä että joutui olemaan koko päivän pelkästään niissä. Eli siis melkoisella vauhdilla tuli tänään lähdettyä ; )

  3. Terveiset Kuopioon otettu vastaan Ü Pitäisikin ottaa selvää siitä, mikä firma toimittaa ruokia Finnairille – kun sinne tullessa lennetään Pariisin kautta, Finnair operoi matkan ensimmäisen osuuden. Eli voisi ottaa ruoat täältä jo mukaan :D

    Voi että, näitä sinun juttujasi on kyllä Niin mukava lukea – näissä teksteissä on jotakin, mikä perusmatkaajalta menee helposti ohi, tai mitä ei muuten vain tule ajatelleeksi tai ääneen puhuneeksi: sitä ihan tavallista arkea paikallisten elämästä, seuraamista, kun ihmiset elävät siinä ihan vieressä.

    Toivottavasti matkasi jatkuu vielä pitkään :)

    • Taitaahan se jatkua. Hyvassa ja pahassa. Ehka siinakin olisi joskus ”aaneen” pohdittavaa yhden jutullisen verran. Ainakin jos matkavasymys iskee, niin sitten.

  4. Juusolle selvis vasta eilen, että sä olet arvioilta kaksi vuotta reissussa. ”Miten kenelläkään voi olla noin pitkä loma???” J on myös tulossa Kambodzaan jossain vaiheessa – se iso torakka on niin hieno, että haluaa nähdä sen oikeasti ; ) Terkut pojilta!

    • Kerro sille Juusolle terveisiä, että on niitä torakoita täällä Vietnamissakin. Niin on sitten enempi lomakohteita, joista valita. Eilisessä huoneessa oli yksi iso. Ei ihan niin pitkä, mutta harteikkaampi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *