Vihreiden vuorien juurella

30.4.2011 Xingping, Kiina

Kyllä tosi paljon mietin luovuttamista nyt. Että lentäisin Suomeen. Mutta se tosiaan kuulostaa niin siltä: luovuttamiselta. Kun luovuttaa, niin on luopunut toivostaan ja sitten ei ole enää mitään. Minä en osaa nähdä itseäni siellä Suomessa. En osaa sijoittaa itseäni mihinkään paikkaan enkä tekemään mitään. Täällä päässä taas tuntuu siltä, että en enää jaksa. En jaksa enää kantaa rinkkaani noita portaita alas ja siirtyä seuraavaan paikkaan, kun sen aika on. En myöskään usko, että tilani korjaantuu vain allergisoivia syömisiä välttelemällä ja lepäämällä. Tähän on pakko saada jotain, mutta en tiedä mitä se jotain on ja mistä sitä saa ja mistä edes lähteä etsimään.

Makasin juuri taas pari päivää allergiareaktion kourissa. Söin kahtena päivänä peräkkäin aamiaiseksi valkoisia nuudeleita, joista fraasisanakirjani avulla kysyin, että onko niissä vehnää. Ei ole, riisinuudeleita ovat. En minä sitä mausta erota, onko nuudeli pelkkä riisinuudeli vai onko seassa vehnää. Toisena aamuna kuitenkin rupesin epäilemään asiaa ja jätin annokseni kesken. Siitä se päänsärky alkoi pikkuhiljaa hiipiä päälle. Illalla tuli paha olo. Oksennus ei maistunut miltään – siis ei vatsahappoja lainkaan – ja siinä tuli ylös viisi tuntia aiemmin syömäni tuorekurkku. Jos viidessä tunnissa ei tuorekurkku vatsassa sula, niin ei kai siellä sitten sula mikään. Niskat jumissa, päätä särki ja tuskanhiki pinnassa makasin huoneessani sen yön, koko seuraavan päivän ja vielä sitä seuraavankin yön. Siinä nukkumisien lomassa ehdin aika paljon miettimään, että mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Alkaa olla jo ihan sama, että mihin suuntaan tämä tästä kehittyy, kunhan vain tulee jokin muutos. Eilinenkin oli vielä päänsärkyinen pitkälle iltapäivään asti. Sain itseni kuitenkin ulos ja syömään. En ollut syönyt mitään sitten sen kurkun eli pariin vuorokauteen. Ei silti ollut nälkä. Söin, kun ajattelen, että niin kuuluu tehdä.

Mutta palataanpa alkuviikkoon. Guilinissa ollessani päätin seuraavaksi kohteekseni pienen kylän nimeltä Xingping. Olin ensin ajatellut kuuluisampaa ja isompaa Yangshuota, mutta kun Li-joen suosituin risteilypätkä kuului olevan Yangdin ja Xingpingin välillä, niin päätin, että menenkin tuonne Xingpingiin niitä maisemia ihailemaan ja ehkä käyn sieltä käsin sitten risteilyllä.

Guilinista pääsee Xingpingiin paikallisbussilla. Ensin bussi Yangshuohon ja siellä vaihto. Yangshuon bussi lähtee rautatieaseman edustalta. Siellä on sitten näitä hihastarepijöitä, joista ensimmäinen oli kimpussani heti kun aseman edustaa lähestyin. ”Yangshuo, Yangshuo??” Ilmeisesti kaikki turisteilta näyttävät menevät Guilinista Yangshuohon. Vähän jäi hämäräksi, että mikä näiden hörrääjien taka-ajatuksena on. Ensin luulin, että yrittävät houkutella turisteja paikallisbussien sijaan käyttämään kalliimpia expressbusseja, mutta siinä vaiheessa kun kiipesin tuohon paikallisbussiin ja yksi kyljessäni pyörinyt hörrääjä sanoi minulle äkäsesti ”pay the money”, arvelin, että ehkä yrittävät esittää rahastajia ja erehdyttää tietämättömiä maksamaan matkalipusta heille. Siis täällä on busseissa rahastaja, joka kerää maksun matkan jo alettua ja matka maksetaan heille eikä kenellekään muulle. Näin ainakin näissä maalaisbusseissa. Jossain hienommissa ehkä liput ostetaan erikseen jostain tiskiltä tai toimistosta. Busseja väleillä Guilin-Yangshuo ja Yangshuo-Xingping kulkee 5-15 minuutin välein ja tosi kivasti neuvoivat asemilla oikeisiin autoihin, kun vain sanoi paikan nimen, johon on menossa.

Siinä bussin lähdettyä Yangshuosta Xingpingiin päin minulta loksahti leuka auki, kun tässä nimenomaisessa kohdassa tajusin katselevani uneni vihreiden vuorien maisemaa:

Siis juuri tuollaisia ne vuoret olivat: jyrkkiä ja kokonaan rehevän vihreän kasvillisuuden peittämiä. Ihan yksi yhteen. Paitsi linnat puuttuivat. Tuota vihreyttä oli kuvaan ihan mahdoton saada, kun palatessani paikalle oli väärä aika päivästä ja aurinko vastassa ja sitä paitsi täällä on niin kosteaa, että jo pienenkin matkan päässä maisema samenee utuun. Tästä kuvasta tuo vihreä vehreys ehkä tulee hieman paremmin ilmi:

Eli täällä sitä nyt kökötetään noiden vuorien keskellä. Ehdin minä ennen tätä vehnänuudeliepisodia käydä risteilyllä jokimaisemia ihailemassa. Siitä ja tästä kylästä lisää juttua vähän myöhemmin, kunhan tolkkuunnun kunnolla kirjoittamaan. Mutta todella viehättävä paikka tämä on. Luontoa ja maaseutua, kukot kiekuvat ja jokilaivat tööttäilevät eikä muuta liikennettä juuri nimeksikään.

Bussin ikkunasta napattua matkalla Yangshuosta Xingpingiin.

Auringonlasku Xingpingissä.

Kokeillaan yrteillä

26.4.2011 Xingping, China

Muutama päivä sitten Guilinissa majapaikkani läheisellä ostarilla aamiaista etsiessäni iski iso vitutus. Ensin menin Mäkkärin ohi. Siihen putiikkiin en ole astunut jalallani vuosiin, eikä se minua mitenkään harmita. En tunne siinä mitään menettäneeni. Seuraavana oli kiinalainen ravintola, jossa ensin maksetaan kassalle haluamansa ateria ja sitten mennään soppajonoon kassalta saadun kupongin kanssa. Jouduin kääntymään jonosta takaisin, koska nuudeleissa olikin vehnää – huolimatta siitä, että listassa luki riisinuudeleita. Olin tätä vähän edellisen päivän nuudelikeittoaamiaiseni jälkeen epäillytkin ja siksi nyt tarkistin. Riisiannoksia he alkaisivat tarjoilla vasta lounasaikaan. Jatkoin matkaani ohi useammankin kahvilan, leipomon, jogurttibaarin (jossa mainostivat itse tehtyä jogurttia, nam) ja monien pienien kojujen, joissa myytiin grillivartaita, munia, lisää ei-riisinuudelikeittoja, pähkinöitä. Mitkä tuoksut ympärillä ja mikään ei edes maksa oikeastaan mitään. Kuljin kaiken sen ruoan keskellä ja nälkä oli, mutta mitään en voinut syödä.

Lopulta löysin pienen perheravintolan, jossa onnistuin tilaamaan listan ulkopuolelta – listalla kun oli vain liharuokia – keitettyä riisiä ja wokattua paksoin tapaista vihreää kasvista. Söin aamiaiseni itku kurkussa, jonka jälkeen menin takaisin hotellihuoneeseeni ulisemaan pettymystäni ja epätoivoista oloani. Olin väsynyt ja itkuinen edellisen päivän väärinsyömisistä ja nukahdin uudelleen heräten vasta iltapäivän puolella.

Fysiologiaa tuntemattomalle termit hypotalamuksen tai aivolisäkkeen vajaatoiminta tai kilpirauhasen ja lisämunuaisten vajaatoiminta eivät ehkä vielä anna mitään konkreettista kuvaa siitä, että mitä sitten; mitä se käytännössä merkitsee. Mutta jos sanon, että minulta puuttuvat vatsahapot, niin sen seuraukset on helpompi itse kunkin ymmärtää. Eli ruoka ei sula. En saa ruoastani ravinteita enkä juurikaan edes energiaa. Kärsin siis aliravitsemuksesta.

Sen Saigonissa vietetyn migreenipäivän jälkeen, kun tajusin, että en voi enää kalaakaan syödä, ovat fiilikset olleet matalalla. Nyt, kun en ole enää yrittänytkään syödä proteiineja – muutamia vahinkoja lukuun ottamatta – en ole enää ollut niin kipeä, mutta huomaan, miten olen heikentynyt ihan yleisesti tässä tämän vuoden aikana. Olen laihtunut ja posket ovat alkaneet jo vähän lommottaa. Kasvojen iho on mennyt surkeaan kuntoon. Hilsettäkin on tullut, mitä minulla ei ole koskaan ennen ollut. Olen menettänyt joskus aikanaan vaivalla treenaamani lihakset ja rinkan raahaaminen alkaa jo tuntua vaikealta. Siis se ei ole painava, varmasti alta 20 kg, mutta en meinää enää jaksaa nostaa sitä maasta selkääni. Tukan lähdöstä jo kerroinkin aiemmin. Lisäksi on kaikenlaista muuta remppaa, jotka jätän ihan intiimisyistä kertomatta. Mutta kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että kroppa alkaa posahtelemaan rikki yhdestä sun toisestakin kohdasta.

Kuva minusta viime syksyltä. Terve en ollut tuolloinkaan, mutta pystyin sentään syömään vielä paljon monipuolisemmin kuin nyt.

Tältä näytän nyt. Ei ihan suoraan vertailukelpoinen kuva edellisen kanssa, jossa on meikit naamassa ja tukka laitettu, mutta kelvannee esimerkiksi erosta kuitenkin.

Ihmettelen, että miten tässä näin kävi. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Olin ajatellut, että kun saan levätä, niin keho rentoutuu ja toipuu pikku hiljaa. Aluksi siltä näyttikin, mutta sitten kaikki on mennyt vaan hullummaksi. Tai no, ei ihan kaikki, sillä jalat tulivat ja ovat yhä takaisin, mutta ruoansulatus ja ruoka-allergiat ovat pahentuneet ihan selvästi. Toipumista ei mitenkään edistä myöskään se, että kannan tästä huolta koko ajan. On vaikea olla ajattelematta asiaa, kun se koko ajan tuntuu heikkona olona ja ei-jaksamisena, näkyy joka kerta peiliin vilkaistessa ja on otettava huomioon joka päivä jokaisessa suupalassa.

Mieleeni muistui tässä noin kymmenen vuoden takainen episodi, kun minulla oli jatkuvaa närästystä. Kävin siitä silloin lääkärissä. Minulle tehtiin gastroskopia, todettiin refluksitauti ja määrättiin happoisuutta vähentäviä lääkkeitä. Kysyin lääkäriltä, että kauanko minun pitää näitä lääkkeitä syödä ja vastaus oli, että loppuikäni. Söin niitä kai noin kuukauden verran. Sitten menin Painonvartijoihin, tein totaalisen elämäntaparemontin jättäen pois roskaruoan, karkit, sipsit ja muut naksut ja mässyt ja lisäsin reilusti kasviksia, jotka aiemmin olivat ruokavaliostani puuttuneet lähes kokonaan, sekä rupesin harrastamaan liikuntaa. Sen jälkeen ei ole närästänyt. Painoa lähti yli 25 kg ja energiaa ja hyvää oloa tuli huimasti lisää. Olen jo aiemmin ihmetellyt sitä, että miksi ei lääkäri ottanut lainkaan puheeksi, että mitäs jos vähän katsoisit tuota ruokavaliotasi ja muita elämäntapojasi. Näkyihän se jo ylipainostanikin, että ruokavalioni ei voinut olla kovin järkevä. Lääkkeitä vain määrättiin oikopäätä ja nyt epäilen niiden sitä paitsi olleen vääriä. Olen nimittäin melko varma, että kärsin jo silloin liian vähistä hapoista – stressasin nimittäin töideni kanssa vähän jo tuolloin.

Liian vähäinen vatsahappojen määrä aiheuttaa samanlaisia oireita kuin liika happamuuskin eli närästystä ja poltetta ruokatorvessa. Vatsalaukun kuuluu erittää suolahappoa ja sen pH (pH-luku kertoo kuinka hapanta tai emäksistä jokin on) kuuluu olla 2,5 paikkeilla. Kaikki alle pH 7 on hapanta. Jos vatsalaukussa pH onkin vaikka 4, maistuu se närästyksenä ylös tullessaan silti happamalta ja korventaa röörejä, vaikka ei olekaan optimaalisen ruoansulatuksen kannalta riittävän hapanta. Stressin yhteydessä ihmisen elimistö vähentää ruoansulatuksen tehoa ja pidempään jatkuneena vatsahappojen eritys vähenee. Täten väitän, että meidän kiireisessä stressiyhteiskunnassamme närästyksestä kärsivien joukossa on enemmän ali- kuin liikahappoisia vatsoja, mutta joihin suurimpaan osaan oireiden lievittämiseksi vedetään happoa neutraloivia valmisteita, joko lääkärin määrääminä tai käsikaupasta hankittuja. Eli siis vain pahennetaan tilannetta. En tiedä mitataanko nykyisin vatsahapon pH diagnooseja tehdessä vai oletetaanko vain kaiken närästyksen olevan liian hapanta. Minulta ei ainakaan mitattu.

Uskallan myös väittää, että vähähappoisia vatsoja on paljon useampia kuin arvataankaan. Ei näin totaalisesti hapottomia kuin minulla, mutta lievempinä. Kronaaviin vatsoihin ollaan jo niin totuttu, että lievää turvotusta, vatsan möyrynää, ilmavaivoja, ummetusta tai satunnaisia varpusparvia ei pidetä mitenkään normaalista poikkeavina. Ne saattavat ehkä olla tavallisia, mutta eivät missään nimessä normaalia vatsantoimintaa. Tuollaiset ovat aina merkki siitä, että ruoansulatus ei toimi niin optimaalisesti kuin luonto on sen luonut toimimaan.

Minulle on täällä ollessa sattunut muutaman kerran niin, että olen tahtomattani syönyt ruoka-aineita, joita yritän välttää. Vietnamissa minulle suorastaan valehdeltiin, että syömäni keitto ei sisällä maitoa. Epäilin kyllä sen hieman liian vaaleata väriä, mutta uskoin kun sanottiin. Jälkeenpäin vatsani kunnosta huomasin kyllä, että ei se keitto maidoton ollut. Sitten on tapauksia, joissa ei valehdella, mutta ajatellaan vain eri tavalla kuin meillä. Esimerkiksi nuudeli ei ole vehnänuudeli, jos se pääosin on riisinuudeli, vaikka seassa onkin vähän vehnää. Tai dumplingissa tms täytetyssä kikkareessa ei ole munaa, jos se ei ole munatäytteinen. Sitä ei lasketa, jos vähän munaa on käytetty taikinan tekoon. Eli ei täällä osata ajatella ”allergisesti” ja että pienikin ripaus merkitsee ja että sillä voi niin vakavat seuraukset, että siitä tulee joku ihan kipeäksi.

Ei täällä ole sellaista määrää allergioita kuin meillä. Miksi ei? Miksi meillä sitten on? Ei kai meidän ympäristömme nyt niin paljon saastuneempi ole kuin täälläkään? Erityisruokavalioiden kirjo on kasvanut viime vuosina valtavasti eikä kyse ole pelkistä mieltymyksistä ja ideologioista, vaan siitä että ei kerta kaikkiaan voi syödä sitä tai tätä tai kumpaakaan. Mistä ne ovat tulleet? Oman hiustenlähtöni myötä olen miettinyt myös kaljuuden yleisyyttä miehillä. Ei täällä näy kaljuja miehiä siinä määrin kuin meillä. Nykyisin kaljuus on jo niin tavallista, että sitä ei enää pidetä mitenkään ”viallisena”. Mutta en minä muista lapsuudestani, että olisi ollut kovin tavallista, että joku oli kalju. Vanhoilla miehillä saattoi jo olla kalju, mutta ei vielä kolmikymppisillä. Miksi meillä ei miehillä pysy tukka päässä? Ja miksi lääkärit ovat niin pihalla väsymysoireyhtymän ja vatsan oireiden hoidosta? Puhumattakaan sitten lukuisista taudeista, joita väitetään parantumattomiksi, en edes rupea luettelemaan tässä. Mitä lääkäreillä ja lääketehtailla on tarjota vaikkapa allergioiden hoitoon? Ei mitään parantavaa ainakaan. Jotain perustavaa laatua olevaa on meidän yhteiskunnassamme pakko olla vialla.

Minä olen viime päivät Guilinissa ollessani metsästänyt yrttilääkkeitä. CFS-verkon (CFS=Chronic Fatigue Syndrome) sivuilta löysin vinkin ashwagandhasta eli rohtokoisosta. Sen juuren sanotaan vahvistavan hermoston ja aivojen toimintaa sekä stimuloivan kilpirauhasta ja lisämunuaisia. Toinen hankkimani yrtti on voikukan juuri. Se sisältää karvasaineita, jotka stimuloivat vatsahappojen eritystä. Sain näille yrteille nimet kiinaksi, piirsin merkit paperille ja kiersin lappuseni kanssa ympäriinsä Guilinin apteekeissa ja luontaistuotekaupoissa. Näillä yritetään nyt eteenpäin.

Rohtokoisoa uutteena ja voikukan juurta pulverina ja tabletteina. Liuotan paitsi pulverin niin myös nuo tabletitkin kuumaan veteen ja juon teenä imeytymisen parantamiseksi.

Viimeinkin SAUNA!

25.4.2011 Guilin, Kiina

Sitä minä olin vähän arvellutkin, että Kiinassa se viimeistään onnistuisi. Ulkomaisista saunakokemuksistani juuri kiinalaisilla on suomalaisimmat saunat. Ruotsalaistenkaan saunat eivät ole niin lähellä suomalaisia kuin kiinalaisten. Ruotsissa yleiset saunat olivat yleensä joko liian haaleita (40-50°C) tai liian kuumia (100°C), löylynheittovehkeitä ei välttämättä ollut lainkaan eikä aina kiukaassa kiviäkään. Mutta nyt, nyt löysin ihan oikean saunan, jossa oli ihan oikea kiuas kivineen ja vesiämpäri ja kuuppa ja puiset lauteet ja seinissä paneelit.

Kiinassa hierontapaikoissa on yleensä sauna. Löysin tällaisen hierontapaikan Guilinista ostoskeskuksen vierestä läheltä Wada-hostellia. Respatyttö ei osannut englantia, mutta numeroilla ja elekielellä pärjäsi taas pitkälle. Osaan numerot myös kiinaksi, mutta kiinalaiset käyttävät kirjoituksessaan länsimaisia numeroita, joten niilläkin pärjää, jos on kynä ja paperia. Hierontapaikoissa hinnastossa annetaan käsittelyajat minuutteina eli piirsin luvun ”120”, kiinalaisen minuutin kirjoitusmerkin ja näytin kroppaani päästä varpaisiin. Tällä olimme jo yhteisymmärryksessä siitä, minkälaisen hieronnan halusin. Sana ”sauna” ymmärretään joskus ja joskus ei. Tehostin sitä vielä elekielellä hiusten pesusta ja käsivarsien kuuraamisesta.

Perille meni ja minut ohjattiin naisten pukuhuoneeseen, jossa olivat myös sauna ja suihkut. Tämän paikan saunaosasto oli tosi pieni. Olen ollut joskus sellaisissakin, missä on pesupenkit ja pientä lisämaksua vastaan saa pesijän, joka kuuraa sinut puhtaaksi ihan ympäriinsä. Sauna – noin 1m x 1,3m – nappaistiin päälle ja pianhan tuollainen pikkukoppi lämpeni ja sain ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen ihan oikeat löylyt! Voi nautintoa.

Saunamajuri oli pieni, herttainen nuori nainen, joka osasi muutaman sanan englantia ja jutteli kanssani sekä englanniksi että kiinaksi. Vähiin se ymmärtäminen jäi puolin ja toisin, mutta hauskaa oli. Kiinalaiset ovat hauskoja, on minun kokemukseni. Nauravat ja vitsailevat paljon.

Kiinalaisissa kunnon hierontapaikoissa vaihdetaan ylle pyjamatyyppinen asu, kun mennään hierottavaksi. Vastaanotossa sinulle annetaan numerollinen avainranneke ja saat lukollisen pukukaapin, jonne jättää kaikki tavarat siksi aikaa, kun kylvet ja olet hierottavana. Numerollesi kirjataan ylös kaikki käyttämäsi palvelut ja ne maksetaan vastaanottotiskille lähtiessä. Kiinalaisilla ei sitten ole samanlaista intimiteettihienotunteisuutta kuin meillä suomalaisilla – täällä ei esimerkiksi aina ole vessoissa ovia – ja niin kuin nytkin, niin saunamajuri jää helposti viereesi katselemaan, kun riisuudut ja vaihdat vaatteita. Ei pidä antaa sen häiritä.

Puhtaana ja saunalämpimänä ja vaihdettuani shortsipyjaman ylleni, minut ohjattiin hierontahuoneeseen. Jalkahieronnat ovat yleensä isoissa saleissa, kokovartalohieronnat yksityishuoneissa, joissa on 2-3 hierontapöytää. Eri seurueisiin kuuluvia ei pistetä samaan hierontahuoneeseen. Huoneiden vakiokalustukseen kuuluu myös televisio, jota sinut huoneeseen ohjannut henkilö on aina ensimmäisenä avaamassa, mutta sitä en halua koskaan päälle. Haluan keskittyä itse hierontaan.

Hierojani oli pieni tirri, mutta voi hyvänen aika, miten hyvä. Kiinassa olen aina saanut ihan parhaat hieronnat. Kiinalaisilla on paljon sellaisia hierontajippoja, joihin en ole muualla törmännyt. Ehkä jollekulle hierottavaksi rennosti heittäytyminen on luontaista, minulle se on ollut opettelukysymys. Aina olen hieronnasta ja erilaisista kehon hoidoista tykännyt, mutta että osaa olla täysin avoin ja jännittämättä vaikka hierottaisiin mistä ei ole ollut ihan itsestään selvää. Jotkut paikat ovat omituisempia hieronnan kohteina kuin toiset. Meillä ei hieroja yleensä hiero vatsaa. Tämä hieroja hieroi. Siis oikein perusteellisesti. Oli aika metka kokemus, ei minua ennen ole hierottu vatsasta noin kunnolla. Mistä minua ei ole ennen hierottu lainkaan, on rinnoista. Himppasen tuntui oudolta alkuun. Epäilijöille tiedoksi, että näköjään rintojakin voi hieroa. Kyse ei ollut mistään rutistelemisesta ja puristelemisesta, vaan ihan oikealta, ammattimaiselta hieronnalta se tuntui. Akupisteiden painelu ei ehkä ole enää nykyisin kellekään outoa, korvien naputtelu sitä voi olla. Mutta tiedän senkin stimuloivan pään alueen toimintoja ja olen tuohon törmännyt Aasiassa useamminkin, mutta en koskaan länsimaissa. Tässä hierontahuoneessa katossa oli tangot. Ne ovat sitä varten, että hieroja voi pitää niistä kiinni silloin, kun hän hieroo sinua kävellen päälläsi. Sitä ei kuitenkaan tällä kerralla tehty.

Meillä hieronta aloitetaan yleensä selästä. Tässä selkä oli melkein viimeiseksi. Hierottuaan selkäni hieroja laittoi siihen jotain karkeaa jauhetta ja sanoi, että odota hetki. Tuli takaisin märkien pyyhkeiden kanssa, joita rupesi levittämään selkääni. Monta kerrosta pyyhkeitä, sitten kelmu ja vielä kuiva pyyhe tiiviisti päälle. Tulipa kuumaa. Ilmeisestikin jauhe oli jotain, mikä vapauttaa lämpöä liuetessaan veteen. Oli siinä rajoilla, että oli liian polttavaa, mutta samalla tuntui hyvältä. Tuli aika mureata lihaa tuon käsittelyn jäljiltä. Nämä siis tiedoksi, jos ei ole kovin paljoa hieronnoissa käynyt muutenkaan ja on menossa ensimmäistä kertaa kiinalaiseen hierontaan, niin avoimin mielin mukaan. Tulossa voi olla jotain, jota et ole aiemmin kokenut.

Sitten vähän reittiohjeita ja hintatietoja Guiliniin matkaaville, jotka haluavat tuolla käydä. Kävin kyselemässä tarjontaa yhdessä keskustan kävelykadun liepeillä olevassa hierontapaikassa ja siellä olisi tunnin hieronta ilman saunaa maksanut 250 yuania. Se on turistialuetta se. Paitsi ylihinnoittelu, on turistikeskittymien hierontapaikoissa se huono puoli, että hierojat eivät välttämättä ole yhtä hyviä kuin paikallisille suunnatuissa, sillä turisti ei toista kertaa tulisi muutoinkaan, olipa saatu hoito hyvä tai huono. Tuo minun kahden tunnin hierontani saunoineen maksoi 150 yuania. Paikka on kasvitieteellisen puutarhan (Botanica) kupeessa olevan ostoskeskuksen ulkopuolella. Bussipysäkiltä näkyy kauimmaisena oikealla McDonalds. Hierontapaikka on McDonaldsin jälkeisestä ruokapaikasta seuraava. Botanicaan pääsee keskustasta ainakin bussilla nro 10 ja siinä on helppo osata jäädä pois, sillä se on linjan päätepysäkki. Toivotan nautinnollisia hetkiä! Ja ai niin, hierojani tunniste oli JO88, suosittelen.

Sisällä kuvaaminen tuntui sopimattomalta, joten tässä vain sisäänkäynti tunnistamisen helpottamiseksi paikkaa etsiville.

Guilin

24.4.2011 Guilin, Kiina

Onpa mukava olla Kiinassa. Kambodzan ja Hanoin vanhan kaupungin härdellin jälkeen tämä tuntuu jo melkein kotoisalta. Ihanaa, kun jalkakäytävät ovat jalankulkijoille ja saa kävellä ihan normaalisti tarvitsematta välillä poukkoilla ajotielle liikenteen sekaan väistääkseen pysäköityjä autoja ja mopoja ja ennen kaikkea se, että riittää, kun katsoo vain eteensä eikä tarvitse pitää koko ajan yllä 360 asteen näkökenttää. Hiljaisempaakin täällä on. Mopoja on toki paljon liikenteessä täälläkin, mutta suurin osa niistä rullaa ääneti sähkön voimalla eteenpäin ja pääosin ajavat omalla väylällään. Kun autoilla, mopoilla ja jalankulkijoilla on kullakin omat väylänsä kulkea, eivät torvet soi ihan niin ahkerasti. Yleisessä menossa on enemmän järjestyksen makua.

Guilinin katukuvaa illansuussa tihkusateessa.

Toinen asia, mikä näin äkkiseltään tuntuu erittäin hyvältä, on ympäristön viihtyisyys. Ensimmäisenä päivänäni Guilinissa osuin kasvitieteelliseen puutarhaan ja nautin kävelystäni vihreässä ympäristössä, jossa oli ihan oikeasti metsääkin, ja mahdollisuudesta istua jossain ulkona. Kambodzassa ei mitään vastaavia paikkoja ollut kaupungeissa lainkaan.

Katsellessani näitä siveltimen vetoja aloin ymmärtää vähän siitä, miksi kalligrafia on taidetta eikä vain kirjoitusta.

Guilin on suosittu turistikohde Li-joen maisemien ansiosta. Ilmeisesti nyt on kuitenkin vielä niin varhainen kevät, että pahin turistikausi ei ole vielä alkanut, sillä kaupungilla näyttää melko rauhalliselta. Länsituristeja näkyy vain jokunen harva, kiinalaisia turisteja en tietenkään paikallisista erota. Kävin Seven Stars –puistossa tässä eräänä sadepäivänä ja siellä oli mukavasti tilaa. Joitakin kiinalaisturistiryhmiä oli, mutta ei mitenkään tungokseen asti. Monissa paikoissa sain kulkea ihan itsekseni. Näin esimerkiksi suuressa tippukiviluolassa. Luola oli kyllä pettymys. Se oli valtavan suuri, mutta liian paljon laitettu. Kulkukäytävät on tietysti hyvä olla kunnossa, mutta kun kattokin oli suurilta osin siloiteltu sementillä. Vain isoimmat tippukivipilareista oli jätetty esiin. Sanoisin, että luola ei ollut kaunis, se oli vain valtava onkalo. Tippukivimuodostelmia ei ollut paljoa, ihmisen käden jälki näytti tuhonneen luonnon muovaamat ja monien kävijöiden hengittämän hiilidioksidin ansiosta kalkkikivi oli tummunutta. Pimeäkin siellä oli. Ehkä luola ei ollut täydessä valaistuksessaan juuri siksi, että turistisesonki ei ollut vielä kunnolla alkanut. Mutta kiitos sen, että sain kulkea yksikseni luolassa, pääsin rauhassa leikkimään kamerallani.

Tämä luola oli vain valtava luola. Ei mitään erityistä näkemistä.

Muutoin puistossa oli kyllä kiva kulkea. Ihan sopiva käyntikohde itse kaupungissa, jonne pääsee helposti paikallisbussilla. Olen majoittunut Wada-hostelliin ja sieltä tulee bussi nro 10 suoraan keskustan läpi, joen yli ja heti sillan jälkeen ensimmäinen pysäkki on puisto. Paikallisbusseista useimmissa on kertamaksu 1 yuan ja se pitää antaa tasarahana, sillä kuski ei anna vaihtorahaa. Pysäkeiltä näkee mitkä linjat maksavat yhden, mitkä kaksi yuania ja joidenkin linjojen kohdalla on pysäkit mainittu myös englanniksi.

Ulkosalla oli ihan viihtyisiä kulkureittejä moneksi tunniksi.

Kylttien mukaan vaarallista puistossa olivat muun muassa apinat, portaat, mäet, luiskat ja vesi.

Tänne ylös oli aikamoinen kapuaminen, mutta kyllä kannatti. Näköalat olivat upeat. Lisäksi reitti oli tehty helpoksi kulkea, portaita koko matka.

Tässä kohtaa tajusin, etten olekaan tullut mihinkään pikkukaupunkiin niin kuin olin luullut. Tarkistin matkaoppaastani (jonka vaihdoin eräässä Hanoin hotellissa pokkariini ja joka olikin parempi löytö kuin pelkkä kartta olisi ollut) ja kappas, täällä onkin rapiat neljä miljoonaa asukasta.

Tuo puistokäynti riitti taas tältä erää turistikohteista. Tuon lisäksi täällä käydään katsomassa terassiviljelmiä ja tehdään risteilyjä joelle. Mennään ensin bussilla ja sitten pienellä bambuveneellä kuljetaan se kaikkein näyttävin pätkä jokea. En ole nyt jaksanut innostua kummastakaan, vaan olen tallustellut kaupungilla, katsellut ihmisiä ja taloja, tutkaillut luontaistuotekauppojen valikoimia ja eritasoisten syömäpaikkojen antimia yrityksissäni etsiä jotain minulle syötäväksi sopivaa. Hostellini respassa ymmärtävät ja puhuvat englantia ja vieläpä hyvinkin, mutta muutoin vaikuttaa olevan englannin kielen taito hyvin heikkoa täällä. Sormella osoittamalla se menee kommunikointi täälläkin. Heräteostoksena hankkimani fraasisanakirja on ollut tarpeeseen.

Guilinin keskustan kävelykatua reunustavat ravintolat ja vaateputiikit.

Trendikkäitä nuoria miehiä.

Keskustassa sijaitsevat japanilaistyyliset pagodat. Jälkimmäiseen on pääsy vedenalaisen tunnelin kautta.

Paljon luvataan pagodassakävijälle. Jätin kuitenkin menemättä.

Bussilla Hanoista Guiliniin

20.4.2011 Guilin, Kiina

Tänään on ollut stressipäivä. Ihan omaa syytäni tosin, mitäs stressaan. Mutta en voi sille mitään, että myöhästymisen pelko ja ajan täpärälle meneminen saa minut ihan hermoksi.

Ensimmäinen sätky tuli heti herätessä. Koin spontaanin äkkiherätyksen: avasin silmäni samalla kuin heräsin, totesin nukkuneeni puoli tuntia pitkäksi kellon soittoajasta – joka oli ollut 5:45 – ja pomppasin ylös. Toisaalta tuntui ihan hyvältä päästä vauhdilla sängystä ylös. Tässä nähdään, että adneraliini on hyvä aine sopivina annoksina – sen puute vetkuttaa sängyssä parikin tuntia ennen kuin sieltä pääsee ylös. Kahdessakymmenessä minuutissa olin alhaalla rinkka selässä. Vielä kymmenen minuuttia taksin tuloon, jolla menisin bussiasemalle ja Kiinan bussiin. Loistavaa, ehtisin syödä aamiaista ennen lähtöä. Alastuloni herätti henkilökuntaan kuuluvan miehen. Hän oli laittanut yöksi pedin vastaanottotiskin taakse ja viikkaili sitä nyt kasaan. Talouden molemmat mopot olivat otettu yöksi sisälle ja tukkivat sisäänkäynnin kokonaan, joten menin vastaanottotiskin takaa ja yli, jotta pääsin ovelle. Mies avasi kaukosäätimellä lasiovien ulkopuolella olevan metallisen laskuoven, jotta pääsin ulos.

Vetäisin kadun toisella puolella olevassa muovijakkaranuudelisoppalassa kulhollisen nuudelikeittoa ja tulin takaisin ja mitä ihmettä: metalliovi oli laskettu takaisin alas ja lukittu. Ei noussut, vaikka kuinka yritin. Kolkutin, hakkasin, paukutin, potkin. Kauhea räminä. Eikä tule ketään. Mihinkä se nyt tällä välillä kerkisi lähteä? Olin ihan hermona: rinkkani oli sisällä respassa ja missä se taksikin viipyi ja minun pitäisi itse asiassa olla matkalla jo. Hakkaan ja hakkaan ovea, mutta minkäs teet, jos ketään ei ole sisällä. Puhelinta ei ole, mihinkään en voi soittaa. Ketään ei näy – paitsi ihan ulkopuolisia – ketään ei voi pyytää hätiin. Mitään ei ole tehtävissä, paitsi hermota. Yritin rauhoitella itseäni sanomalla, että jos myöhästyn bussista, niin ei se ole kuin uuden bussilipun osto ja viisumiakin on vielä yksi päivä jäljellä. Ei auttanut.

Kiinni. Lukossa. Mitä tässä pitäisi tehdä?

Noin kymmenen minuutin hermoilun jälkeen paikalle tuli nuori nainen. Hänkin koitti ovea ja otti sitten luurin kouraan ja soitti. Sujuvaa englantia ei puhunut hänkään, mutta sen verran sain selville, että hän on täällä töissä ja että kohta on joku tulossa avaamaan. Tässä välissä oli jo taksikin saapunut paikalle. En tiedä oliko se, jonka piti olla minulle tilattu vai sattuiko vain ajamaan ohi ja muuten vain kysymään olinko kyytiä vailla. Hotellin ovi kun aukesi – ja heppu oli siellä sisällä, miksei hän ollut tullut avaamaan, kun rymistelin oven takana?!? – niin jollain kielellä minulta pääsi aika tiukkaan sävyyn, että nyt se reppu sieltä tänne niiden mopojen yli ja äkkiä ja äkkiähän se reppu sieltä tulikin. Siinä vaiheessa räjähdin, kun mies rupesi minulta rahoja kyselemään. Johan olin antanut hänelle rahat käteen edellisenä iltana. Meidän kummankin onneksemme minulla ei ollut aikaa jäädä rähjäämään, vaan hyppäsin taksiin. Onneksi liikenne oli tähän aikaan aamusta vielä hiljaista, lipussani luki selkeästi vietnamiksi mistä bussi lähtee ja ehdin hyvin autooni.

Bussi oli mukava ja tie hyvä. Matka rajalle kesti noin neljä tuntia lounastaukoineen. Välillä oli pysähdys, jossa sai käydä vessassa ja ostaa syömistä.

Vietnamissa on taloja koreita kuin karamellit.

Monesti vain julkisivu koristellaan ja maalataan, sillä se on se, mikä maksaa. Toisekseen talot rakennetaan kiinni toisiinsa ja naapuritontille saattaa ilmestyä talo, joka tulee kylkeen kiinni ja sinne ne maalaukset sitten peittyisivät kuitenkin.

Puolimatkan taukopaikka oli kaikin puolin siisti, niin kuin bussikin.

Tie kulki dramaattisen kauniin karstimaiseman halki.

Vietnamin puolella rajaa bussista jäädessä meille annettiin kullekin lappu kaulaan, matkatavarat mukaan ja kaikki lastattiin kymmenpaikkaisiin golf-kärryä muistuttaviin autoihin, joilla meidät vietiin Vietnamin rajatarkastukseen. Mitään selkeitä jonoja ei ollut, vaan yksi luukku, jonka edustalla parveili ihmisiä. Luukun takana istui kuitenkin useampi virkailija ja maasta poistuminen sujui yllättävän nopeasti. Kaaos näytti pahemmalta kuin olikaan.

Tästä alkaa Kiina. Bussissa tapaamani kiinalaispariskunta oli innokas poseeraamaan ja valokuvaamaan.

Sitten kävellen Kiinan puolelle vastaavaan toimitukseen ja siellähän olikin jo järjestystä. Kylttiä, opastetta, omat jonot kiinalaisille ja ulkomaalaisille ja voi hyvänen tavaton kuinka se kesti. Kun en ollut bussiemännän puheista mitään ymmärtänyt, niin olin vain seurannut vanhempaa kiinalaista pariskuntaa, joiden kanssa olin matkan aikana hieman rupatellut. No, kiinalaisethan pääsivät passikontrollista aikaa ennen minua läpi ja niin näkyivät menneen kaikki muutkin samalla bussilla tulleet. Mikä siellä tiskillä oikein maksaa niin, että yhden henkilön käsittely kestää pari, kolme minuuttia. Laskin jonossa edelläni olevan vielä pitkälti toistakymmentä ihmistä, lienee ollut 30-40 alunperin. Mitenhän sen bussin kanssa, mietin. Onkohan meillä sama auto rajan toisellakin puolella vai pitääkö vaihtaa? Pitävätköhän ne ryhmän kasassa, odottaako auto, että kaikki ovat tulleet läpi? Vai onkohan minut jätetty tänne? Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsin ulos, vielä muutaman minuutin hermo-odottelut seuraavaan golf-autoon, jolla pääsi linja-autojen lähtöpaikalle. Mietin, miltä mahtoikaan sotalapsista tuntua, kun heidät lähetettiin lappu kaulassa yksin matkaan.

Saavuin bussien lähtöpaikalle ja ketään edellisistä matkakumppaneistani en nähnyt, joten näytin kaulalappuani jollekulle, joka asustaan päätellen näytti kuuluvan henkilökuntaan ja sanoin ”Nanning”. Mies viittoili toisella puolen pihaa olevien bussien suuntaan. Näyttivät olevan saman yhtiön busseja kuin millä olin tullut. Kysyin yhdeltä autoemännistä, mikä busseista menee Nanningiin ja hän kysyi, että mille Nanningin bussiasemista olen menossa. Ai onko siellä useampiakin, no ei aavistustakaan. Sanoin jatkavani Guiliniin, jolloin hän osasi sitten neuvoa minut oikealle asemalle menevään autoon.

Se keltainen lipare vaihtui Kiinan puolella rajaa uuteen, ihan oikean bussilipun näköiseen lippuun ja nyt näkyy lähtöaikakin: klo 19:30.

Bussimatka Kiinan puolella oli jo ihan toista kuin mihin olin Kambodzassa ollessani tottunut. Tämähän oli kuin kotona – tai ehkä jopa enemmänkin. Bussiemäntä kävi matkan alussa sanomassa, että turvavyöt kiinni. Mietin, että koskahan olen viimeksi turvavyötä edes nähnyt. Mahtoikohan olla lentokoneessa. Sitten mentiin kaksi-, välillä kolmikaistaista moottoritietä ja hyvää haipakkaa. Ihanaa oli istua kyydissä, kun meno oli tasaista. Kun tiellä ei ollut autoliikenteen seassa sinne tänne poukkoilevia mopoja, lehmiä eikä muitakaan mönkijöitä, niin ei ollut myöskään jarrutus-kaasutus-jarrutus –nykimistä, sekopäisiä ohituksia eikä torvien töötötystä.

Ihanan palveluhenkinen bussiemäntä matkalla rajalta Nanningiin.

Vähän ennen Nanningia bussiemäntä tuli luokseni pienen kirjasen kanssa asiakaspalautetta pyytämään. Muutaman rivin siihen raapustin kiittäen hyvästä opastuksesta ja sen päälle sain kuulla, että saavumme Nanningiin viideltä ja hän muuttaa lippuni niin, että pääsen lähtemään jo klo 18 autolla Guiliniin ja siinä välissä he tarjoavat minulle illallisen. Aika hienoa oli kulkea Nanningin bussiasemalla henkilökohtaisen oppaan kanssa ja hyvä oli saada syödäkseenkin, sillä en ollut syönyt mitään lämmintä ruokaa sitten aamiaisen. Alakerrassa sijaitsevaan ihan kunnon ruokalaan en ilman opastusta olisi löytänytkään. Minulle neuvottiin vielä lähtöportin numero ja sitten jäin itsekseni.

Eipä näistä olisikaan oikea lähtöportti kysymättä selvinnyt, sillä kaikki oli kirjoitettu kiinalaisin kirjoitusmerkein.

Pientä säätämistä oli vielä lähtöportilla, kun lippuani ei oltu vaihdettu ja siinä oli vielä tuo myöhäisempi kellonaika. Ilmeisestikin siirto oli tehty vain koneelle yhtiön toimistossa, jossa kävimme varaustani hoitamassa. Mutta ottivat sitten kuitenkin minut kyytiin. Olen jo oppinut olemaan hievahtamattakaan paikaltani vielä ensimmäisen tai toisenkaan nounou:n kohdalla, joihin paikalliset niin helposti turvautuvat silloin, kun minä en osaa heidän kieltään eivätkä he englantia.

Tämä on nyky-Kiinaa. Tuttu näky jo yli viiden vuoden takaisilta käynneiltäni Shenzenissä: valtavat kerrostalokolossit vielä tyhjinä vailla asukkaita ja viereen rakennetaan jo lisää samanlaisia. Ihmetyttää, että mistä ne kaikki asukkaat tulevat ja myös, että miten terve asuinympäristö tällainen ihmiselle on, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Guilinin bussissa sitten loppui maisemien kuvaaminen ja pian katselukin, sillä minut pistettiin käytäväpaikalle istumaan ja johan tuo kohta tuli pimeäkin. Maisemat olivat vaihtuneet jo aikoja sitten trooppisista palmuista ihan kunnon lehtipuihin ja mäntyihin. Vielä kun pimeä tuli hämärän kautta hiipien eikä kertaheitolla tasan kello kuusi niin kuin Kambodzassa oli ollut, niin alkoi olla jo lähes kotoinen olo. Guiliniin saavuttaessa oli kello jo yö. Otin taksin bussiasemalta, ajoin sillä jo etukäteen varaamaani hostelliin ja olin varsin onnellinen päästessäni petiin – kiinalaisen tyypilliseen kovaan sellaiseen, mutta ihanan muhkean peiton alle.

Heipat Hanoille ja koko Vietnamille

19.4.2011 Hanoi, Vietnam

Viimeiset hetket käsillä Hanoissa. Aamulla aikaisin lähden bussilla kohti Kiinaa ja Nanningia, jossa vaihto bussiin Guiliniin. Guilinissa olen myöhään illalla. Vähän minua jännittää ja ihmetyttää se huominen bussin vaihto. Olen ostanut lipun koko matkalle täältä ja rupesin tässä päivällä ihmettelemään, että miten se oikeastaan on mahdollista täältä käsin ostaa lippu kiinalaiseen bussiin. Minulla on käsin kirjoitettu kuitti, jossa lukee ”Bus to Guilin” ja täältä Hanoista lähtöpaikka, -aika ja –päivämäärä. Eipä sitten juuri muuta. Mistä ne siellä Kiinassa tietävät, että minulla on paikka juuri siihen bussiin, mihin olen menossa? Millä osoitan maksaneeni juuri Nanning-Guilin välin juuri siihen kyseiseen bussiin? Ja moneltako se sitä paitsi lähtee? Olen jo unohtanut sen, kun en kirjoittanut mihinkään ylös eikä sitä maksutositteestani näy. Mihinkä on kadonnut se entinen kontrollifriikki, jolla oli aina kaikki suunniteltuna yksityiskohtaisesti viikkoa etukäteen ja joka nykyisin ei ole niin nökönuuka selvittämään edes, että mihin bussiin on menossa? Toisaalta ihanaa ottaa rennosti, vaikka joskus pidänkin itseäni arveluttavana suharina, jolla voisi olla asiat hallussa vähän paremminkin.

Tälläkö lipareella pitäisi bussin vaihto Kiinassa onnistua?

Täytyy vielä lähteä käväisemään paikassa, josta tuon lipun ostin. Vaikka tämä lippujuttu nyt kuulostaakin epämääräiseltä, niin oli muuten todella tehokas nainen, joka minulle tuon lipun myi. Sellainen, että jos ei jotain ulkoa tiennyt, niin tuskin ehdin saada kysymykseni loppuun sanotuksi, kun hänellä oli jo luuri korvalla ja asiaa selvittämässä. Ensin meinasin junayhteyttä, kun siinä olisi päässyt yhtä päätä perille asti, mutta tämä nainen sanoi, että juna on todella paljon kalliimpi ja ehdotti tuota vaihtoyhteyttä makuubussiin. Epäilin ensin, että haluaa vain myydä bussilipun, kun saa siitä jonkin provision ja junalipun voisin käydä ostamassa suoraan asemalta, mutta kun asemalta tarkistin junan hinnan niin totta: junalippu olisi maksanut yli 100$ enemmän.

Muutaman yön asuin hänen pitämässään hotellissa ja hän avitti muutamassa muussakin asiassa niin, että ihan pakko kehua. Hotelli itsessään on hyvin hyvin perustasoa ja jos ei ihan matalan budjetin matkailija ole, niin en noin vaatimatonta suosittele. Mutta matka-asioita ja retkiä kannattaa hänen luonaan käydä hoitelemassa.

Star Old Quarters Hotellin emäntä on ihan huippu organisoimaan matkajärjestelyjä – suosittelen! Vaatimattomat huoneet maksavat 10$/yö yhdeltä hengeltä ja 12$ kahdelta. Hotelli sijaitsee Hanoin vanhassa kaupungissa Bat Dan kadulla nro 29, Bat Sun päässä. Viereisestä Gecko Hostellista muuten saa hyvää ja kohtuuhintaista ruokaa. Hyvä vaihtoehto katukeittiöiden ja turistiravintoloiden väliltä. Hostellissa petipaikka ryhmähuoneessa 6$/yö.

Hanoissa on tähän aikaan vuodesta mukavan lämmintä, siinä 30°C:een kieppeillä – ja inhottavan kosteaa. Pyyhe ei kuiva käyttökertojen välillä yhtään. Vaatteet jos ovat kosteat, niin kuivuvat vain päällä. Kaikki on ällöttävän nihkuista ja kaipaan saunaa ja juuriharjaa. Tänään on paistanut aurinko, mutta muutoin tässä viikon aikana on enimmäkseen ollut harmaata ja välillä vähän sataa tihkuttanutkin.

Tihkusateista Hanoin vanhaa kaupunkia.

Onneksi en voi ostaa mitään mukaani rehattavaksi, muutoin täällä voisi helposti päästä irti hullu shoppailija. Silkkiliikkeissä on aivan ihania vaatteita. Kannattaa sitten mennä ihan kunnon putiikkeihin, jotta saa kunnollista laatua ja oikeaa silkkiä. Yksi suositeltava Hanoin tuliainen on silkkinen lakanamakuupussi. Niitä myydään silkkisinä ja ”silkkisinä”. Kannattaa valita se silkkinen eli se kalliimpi. Liikkeestä, josta ostin omani oli kahdenhintaisia ja toki se kalliimpi oli oikeaa silkkiä. Suosittelen myöskin valitsemaan sen isomman koon. Pienemmässä käy ahtaaksi kääntyillä.

Silkkilakanamakuupussi on ihan ykkösvaruste retkeilijälle, matkailijalle ja missä vaan yökyläilijälle. Tässä menevät liinavaatteet taskukoossa.

Shoppailuvinkki superfood-matkailijalle: goji-marjoja 1$/100g. Ovat hyvälaatuisia; pehmeitä vaikka ovatkin kuivattuja. Eivät sellaisia kovia mauttomia kuin meillä saa kaupoista. Vanhassa kaupungissa Thuoc Bac –katu nro 56.

Ikävä kyllä minulle jäi tämän käyntini perusteella Vietnamista todella huono kuva. Vaikka maisemat olivat kauniita ja täällä on varmasti paljon hienoja paikkoja lomailuun, niin ihmiset jättivät tästä sellaisen jälkimaun, että Vietnam ei ole tulevaisuudessa minun lomakohteideni joukossa. Sen tiesin jo etukäteen, että Vietnamissa tehdään vielä enemmän sitä, että länsimaalaisilta pyydetään eri hintoja kuin paikallisilta, enkä siitä ole sen kummemmin loukkaantunut, vaikka se onkin täällä paljon Kambodzaa törkeämmissä mittasuhteissa. Mutta kohtasin töykeyttä, auttamishaluttomuutta, suoranaista valehtelua, pimittämistä ja ihan varastamistakin. Mitään vakavaa ei sattunut, vaan sellaista mielestäni ihan turhaa ikävää kusettamista ja epäystävällisyyttä. Se oli minulle yllätys, sillä minulla on ollut sellainen kuva Vietnamista, että täällä ihmiset ovat ystävällisiä. No, tapasinhan minä sellaisiakin, mutta tuo negatiivinen on nyt se, mikä jää voimakkaammin mieleen, kun niitä sattui suhteessakin niin paljon enemmän ja niin paljon törkeämpiä kuin koko aikana Kambodzassa. Ja voihan olla, että tämä on jotenkin tyypillistä juuri Hanoille ja Halong Bayn turistirysälle ja muualla asiat ovat paremmin, mutta en tosiaankaan tänne enää lomalle haikaile.

Mutta olihan näitä vanhan kaupungin kortteleita ihan mukava muutama päivä tässä ihmetellä. Kovasti muistuttavat niitä Phnom Penhin alueita, joissa eniten tykkäsin kulkea ja ihmisten menoa katsella. Muutaman blogijutun olen tältä Vietnamin visiitiltäni valmistellut, mutta jemmailen niitä myöhemmäksi sellaisiin hetkiin, kun tiedän, etten ole nettiyhteyksien ääressä. Seuraavat kuulumiseni tulevatkin sitten Kiinasta.

Vietnam-hattu päässään ja länkikorit olallaan kulkeva katukaupustelija on tavallinen näky Hanoin vanhassa kaupungissa.

Urbaaneja kanoja. Kieunnallaan kukko piti häkistäänkin käsin kuvassa häkin takana sipsuttelevat kanasensa tiiviisti omalla reviirillään.

Sekalaisia Phnom Penh -vinkkejä

10.4.2011 Hanoi, Vietnam

Silkkiostoksille Phnom Penhissä kannattaa suunnata Russian Marketsille. Itse tein ostokseni tässä markkinoiden kupeessa olevassa liikkeessä: Le Palais de la Soie. Käyntikortissa lukee ”Tailoring” eli ilmeisesti myös ompelevat mittatilaustyönä.

Ohuemmista silkkilaaduista monet tulevat kuulemma Vietnamista. Paitsi silkkiä, myös hyvälaatuista pellavaa on saatavilla.

Raakasilkkiä kotiin viemisiksi. Hinta reilu 8$/metri (yksinkertainen leveys). Polttotestien mukaan ihan aitoa silkkiä oli.

Russian Marketsilla (Toul Tumpoung Market) kannattaa tehdä tuliaisostokset. Siellä on kaikkea, mitä Kambodzassa tuliaisina myydään. Tässä valikoima Kambodzalaisia raakasilkkihuiveja.

Kadulta 217 (numerot n. 80-110) löytyy rivi kiinalaisia yrtti-, lääke- ja luontaistuotekauppoja.

Jos haluaa ostaa aitoa kampotin pippuria käymättä Kampotissa, niin Sorya-ostoskeskuksen Lucky supermarketista saa. Olen nähnyt Phnom Penhissä kampotin pippuria myytävän myös hienommissa tuliaisputiikeissa, mutta siellä hinta oli 9$/100g. Sorya Centerissä on muuten myöskin aivan ihanan herkullisen näköinen irtojäätelötiski, jota ei ikävä kyllä saanut kuvata.

Kantaravintolani Tinat katujen 154 ja 51 kulmassa. Edullisemmat hinnat kuin turistiravintoloissa: liha+kasvis -annokset riisin kera alkaen 5000 rieliä. Ruoka oli aina tuoretta ja hyvää, palvelu erittäin ystävällistä ja nopeaa ja kaikkia annoksia voi halutessaan mukailla liha- tai kasvisaterioiksi. Asiakkaita oli koko ajan, paljon paikallisia että myös kohtuullisen paljon turisteja. Aamiaisvalikoimassa on saatavilla sekä nuudelikeittoja että patonkia.

Ravintola Tinat on mukavan helppo välimalli turistiravintoloiden ja ihan puhtaasti paikallisten ravintoloiden väliltä. Lista on sekä englanniksi että khmeeriksi ja kaikista annoksista on selkeät kuvat. Omistajat puhuvat englantia.

Jos ei halua maksaa kauneushoitoloiden ja kylpylöiden riistohintoja, voi kosmetologihoitoihin mennä Kandal Marketsille. Markkinatori ei ulkoapäin katsottuna näytä siltä, että sen katon alla voisi olla mitään ei-paikalliselle soveltuvaa, mutta rohkeasti sisään vaan. Manikyyri tai pedikyyri 1$ sisältäen kynsinauhojen hoidon, kynsien leikkuun ja peruslakan. Vieressäni olleelle asiakkaalle maalasivat käsin huippuhienot kukkakoristelut kynsiin – kannattaa kysäistä. Maksaa ehkä extra dollarin. Kasvohoito oli hieman ronskiotteinen, mutta hintansa väärti sekin: 3$. Korvien rassaus 1,25$.

Suomi Baari on Phnom Penhissä majaileville suomalaisille olohuone, jonne poiketa illalla oluelle. Jos oikein koti-ikävä yllättää, niin täältä saa niin suomalaista ruokaa, kuin Kambodzan olosuhteissa on mahdollista laittaa. Myös huoneita on saatavilla. Varmimmin ovet ovat auki myöhemmin iltapäivällä ja illalla. Katu 172, nro 142 A1, puh. +855 (0)99 619 441. Sähköposti [email protected]

Sea Breezen isännän suosituksesta kävin hoidattamassa hampaani Dr. Nou Ratanan luona Ceramic Dental –klinikalla, katujen 118 ja 51 kulmassa. Menin sisään ilman ajanvarausta ja pienen odottelun jälkeen minut otettiin vastaan. Tehtiin tarkastus ja hoitaja teki perusteellisen puhdistuksen (15$) ja sovittiin parin päivän päähän aika paikkauksille. Hyvin meni minulta hammaslääkäripelkoiseltakin. Homma sujui nopeasti ja kivuttomasti ja ainakaan vielä ei ole tullut mitään komplikaatioita. Puudutus ja tarkastus eivät maksaneet mitään. Reiän paikkaus 10-15$ ja kysäisinpä huvikseni keraamisen kruunun hintaa: 110$. Eli jos sellaiseen on tarvetta, niin rahallisesti kannattaa tulla tänne asti laitattamaan ja rahaa lentolippujen jälkeen vielä lomailuunkin. Dr. Nou Ratana puhuu englantia. Puhelinnumero klinikalle +855 (0)23 99 80 81.

Mekong Express ja Angkor Express ovat bussiyhtiöistä laadukkaimmat. Molempien konttorit ovat kadulla 102. Jotkut vuoroista lähtevät tästä toimiston edustalta, jotkin Mekong Expressin vuoroista lähtevät Orussey Marketsilta. Nouto hotellilta bussin lähtöpaikalle sisältyy lipun hintaan, joten huomaa pyytää sitä lippua ostaessasi.

Postitoimisto löytyy kadun nro 100 päästä eli ihan noiden äsken mainittujen bussiyhtiöiden konttoreiden tuntumasta. Mitään muita paikkoja lähettää edes postikortteja ei tullut vastaan.

Tämä kuva ei ole Phnom Penhistä vaan Battambangista, mutta laitanpa mukaan kuitenkin, kun mieleeni tuli hammaslääkärin lisäksi toinen säästövinkki. Jos morsiuspuvun hankinta on ajankohtainen, niin täältä saisi mittatilaustyönä käsin ommellun silkkipuvun. Katselin, miten ompelijat istuivat putiikin lattialla ja käsin ompelivat helmiä ja paljetteja pukuihin, mutta hintaa en tullut kysyneeksi. Arvelisin kuitenkin olevan vain murto-osan Suomen hinnoista.

Pakkovegaaniudesta

15.4.2011 Hanoi, Vietnam

Olen tässä mietiskellyt kovasti tilannettani sen jälkeen, kun tajusin, että olen allergisoitunut myös kalalle. Nyt kun katselen tilannetta taaksepäin, niin ehkä olen sitä ollut koko ajan, mutta vasta nyt allergiareaktioni kalaan ovat äityneet kunnolla ärhäköiksi. Lihan syönnin lopetin vuonna 2007, kun ei se tuntunut enää menevän alas. Maitotuotteet seurasivat perässä vähän myöhemmin, välillä söin vähän ja sitten taas en. Pehmeän leivän syönnin lopetin 2008 alkupuolella. Tummaa näkkileipää söin vielä ehkä vuoden, sitten vaihdoin spelttinäkkileipään. Kunnes sitten jätin sekä maitotuotteet että gluteenilliset viljat kokonaan pois syksyllä 2009. Se oli kova pala tuo päivä, kun tajusin, että molemmista on luovuttava. Ihmettelin, että mitä minä nyt sitten enää voin syödä. Lopulta keksin keitellä kalakeittoa tumman riisin ja kasvisten kera ja laittaa sekaan runsaasti rasvaa ja sillä mentiin muutama kerta päivässä ainakin yli vuoden. Kiinnostus ruoanlaittoon alkoi olla tässä vaiheessa jo aika olematonta, joten en kauheasti jaksanut etsiä variaatioita. Muutoinkin alkoi olla jo ihan sama mitä syö, kunhan vain saa jotain sellaista, josta ei tule kipeäksi. Munista en ollut koskaan erityisemmin pitänyt enkä niitä siksi syönyt. Olen niitä tässä jossain välissä kokeillut ihan siksi, että tiettyjen ravintoaineiden lähteet alkavat olla vähissä, mutta todennut, että ne allergisoivat myös.

Nyt pitäisi sitten saada sulatettua tämä, että ei enää edes kalaa. Kaikki eläinperäinen ravinto on nyt pois. Luonto ei ole luonut ihmistä kasvissyöjäksi. Ihminen on fysiologialtaan eläin, joka tarvitsee eläinravintoa. Ihmiselle välttämättömät, ainoastaan eläinkunnan tuotteista saatavat ravintoaineet ovat B12-vitamiini ja omega3-rasvahapot ja omegoista nimenomaan EPA-muoto. Joissakin kasveissa on omega3-rasvahappoja, mutta kasveissa ne ovat ALA-muodossa, jota ihmisen elimistö ei pysty hyödyntämään. Vain muutama prosentti syödystä ALA:sta muuntautuu EPA:ksi, jota solut voivat käyttää. Aivoista ja hermosoluista muistaakseni n.70% on rasvaa ja niissä omega3 ja omega6 –rasvahappojen suhde kuuluu olla 1:1. Siksi kasvisöljyjen syöminen ei voi korvata eläinkunnan rasvojen tarvetta. Omega3:a saa onneksi purkista ja sitä olen purkista jo lähes vuoden verran syönytkin ja vielä on varastoja pariksi kuukaudeksi. Täältäkin sitä saa lisää, tosin yhtä hyvälaatuisia tuotteita en ole täällä kaupoissa nähnyt, mutta pitää sitten ottaa useampi nappi.

B12-vitamiini on hankalampi. Sitäkin myydään purkissa, mutta ei se siitä otettuna imeydy. Siksi sitä annetaan puutostiloihin pistoksina. Ainoat ei-eläinkunnan tuotteet, jossa B12-vitamiinia on, ovat jotkin merilevät. Chlorellassa sitä on ja 4-5 g:n päiväannos chlorellaa kattaa noin puolet päivän B12-vitamiinitarpeesta. Kiitän sitä inspiraatiota, joka sai minut ostamaan ison purkin chlorellaa Phnom Penhin kiinalaisista rohdoskaupoista. Sitä riittää nyt ehkä noin kuukaudeksi näillä päiväannoksilla, mutta kohtapuoliin pitää löytää lisää. Pahitteeksi ei olisi myöskään nostaa päiväannosta. Nyt sen voisi ehkä jo tehdä, kun näyttää elimistö siihen tottuneen. Chlorellahan on voimakkaasti elimistöä puhdistava, joten alussa voi tulla puhdistusoireita ja siksi on aloitettava pienistä annoksista. Olen jo lähellä tuota suositeltua 5 g:n päiväannosta, joka on elimistön puhdistukseen sopiva määrä. Nyt ravintotarpeitani ajatellen minun olisi syytä syödä sitäkin enemmän.

Ihmisen kehossa kuolee joka päivä uusia soluja ja joka päivä niitä rakennetaan uusia korvaamaan vanhat. Välttämättömiä solujen rakennusaineita ovat aminohapot. Aminohappoja on (aikuiselle) ihmiselle kahdeksaa eri sorttia välttämättömiä. Se tarkoittaa sitä, että keho ei voi niitä muista ravinteista valmistaa, vaan ne on saatava suoraan ravinnosta. Kun ihminen saa ravinnostaan nämä kahdeksan peruspalikkaa, voi elimistö niistä rakentaa kaikkia muita tarvittavia palikoita. Aminohappoja saa proteiineista. Ruoansulatusentsyymit pilkkovat proteiinit perusosasiinsa eli aminohapoiksi ja niistä sitten kasataan ihmisen rakentamiseen tarvittavia uusia proteiineja. Ravinnon hiilihydraateista, rasvoista ja proteiineista voidaan kaikista valmistaa sokeria elimistön energianlähteeksi, mutta vain proteiineista voidaan saada aminohappoja ja uusia proteiineja.

Eli proteiinit ovat välttämättömiä ravinnossa, jotta ihminen pysyy terveenä. Aikuisen ihmisen proteiinintarve on 0,5-1,5 g painokiloa kohti. Minun keskimääräinen proteiinin päivätarpeeni on siis jossain 60 g hujakoilla ja 30 g teoreettinen minimi. Chlorellassa on hyvälaatuista (eli sisältää kaikkia välttämättömiä aminohappoja, kaikki proteiinit eivät sisällä) proteiinia 50-60%. Keitetyssä riisissä on proteiinia Finelin sivustojen mukaan 2,4g /100g. Riisin proteiini ei sisällä kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Kasviksissa ja hedelmissä ei ole proteiinia tuonkaan vertaa ja rasvoissa ei yhtään. Tästä voi itse kukin laskeskella, että minkä verran saan proteiinia ravinnostani. Soijaa, linssejä, papuja ja pähkinöitäkään kun en voi syödä juurikin niiden proteiinien takia. Pari päivää sitten kokeilin varmuuden vuoksi vielä tofua. Söin pari palaa ja tunsin sen seuraavana päivänä nahoissani.

Aminohapot ovat paitsi perusrakennuspalikoita uusille soluille, mutta myös entsyymit ja hormonit valmistetaan aminohapoista. Entsyymit siis pilkkovat proteiineja aminohapoiksi ja aminohapoista tehdään lisää entsyymejä. Hormonit säätelevät muun muassa aivojen ja ruoansulatuselimistön toimintaa. Iso yhtälö, joka lakkaa toimimasta, jos proteiinien saanti estyy.

Tällä hetkellä maalailen kauhukuvia siitä, että kauanko kestää ennen kuin rupean reagoimaan esimerkiksi niihinkin pieniin proteiinimääriin, jotka saan riisistä. Toinen päässäni pyörivä kauhuskenaario on, että kauanko ihmisen elimistö kestää romahtamatta jos ei syö proteiineja. Vaikka en varmasti pystynytkään täysin hyödyntämään syömiäni kalan proteiineja, uskon saaneeni siitä kuitenkin edes jotain. Jos en muuta, niin ainakin vatsani täyteen.

Nyt on sekin ongelma, että en tiedä enää, millä nälkäni tyydytän. Riisi ja kasvikset eivät kauaa nälkää pidä. Lisäksi pelkkien hiilihydraattien syöminen johtaa nopeisiin veren sokeri- ja insuliinipitoisuuden vaihteluihin. Hiilihydraattiaterian jälkeen veren sokeripitoisuus nousee nopeasti, perässä tulee insuliinipitoisuuden nousu, sen seurauksena veren sokeri romahtaa alas ja sitten on heti kohta nälkä taas. Lisäksi olen herkkä hiilihydraateille ja reagoin niihin liiallisella insuliinin erityksellä (reaktiivinen hypoglykemia). Se näyttäisi vähän rauhoittuneen siitä, mitä se on aiemmin ollut, mutta en voi oikein hyvin, jos syön paljon riisiä ja hedelmiä, jotka nekin sisältävät enimmäkseen sokeria. Rasvaa; kirkastettua voita ja kylmäpuristettua kookosrasvaa käyttäisin mielelläni nälän loitolla pitämiseen, mutta niitä ei ole täältä helppo löytää. Siksi metsästin isoa supermarkettia muutama päivä sitten. Täytyy jatkaa etsintöjä.

Rakastan hyvää ruokaa ja olen kranttu syömisieni laadusta. Ruoan pitää maistua raaka-aineiltaan – ei lisäaineilta, liemikuutioilta tai grillimausteelta. Siinä pitää olla väriä ja tuoreutta ja sen tulee olla puhdasta ja ravitsevaa. Olen oppinut tarkaksi syömäni ruoan laadun suhteen näinä vuosina. Mutta olen väsynyt ulkona syödessäni kyselemään mitä mikäkin sisältää ja olen väsynyt muistamaan mistä kaikista aineista minun tulee kysyä. Olen väsynyt saamaan eteeni ruoka-annoksia, joissa on jotain sellaisia kielletyistä aineistani, joita en millään muotoa osannut olettaa kyseisen ruokalajin sisältävän ja joista en siksi huomannut kysyä. Syöminen ei ole minulle enää nautinto, siitä on tullut ikävä velvollisuus ja monesti on mielessä käynyt, että kunpa voisi olla ilman. Tulin eilen kolmepäiväiseltä järjestetyltä retkeltä, jossa ruoat kuuluivat retken hintaan. Kyseessä ei ollut mikään gourmet-painotteinen retki, joten kun tarjottujen ruokalajien joukosta jätin ottamatta kalaa, katkarapuja, tofua ja liharuokaa, niin jäljelle jäivät riisi ja kaali. Olen elänyt viimeiset kolme päivää keitetyllä riisillä ja kaalilla ja mukanani olleilla kuivatuilla hedelmillä, joita olen – liiallisen sokerin välttämiseksi mahdollisimman säästeliäästi – napsinut suuhuni, kun on tullut nälkä aterioiden välillä. Tänään aamunuudelisoppakulhon ääressä istuessani todella vihasin syömistä ylipäätään. Vihaan nuhjuista hotellihuonettani. Vihaan koko matkaa.

Kambodza kootut matkavinkit osa O-Ö

30.3.2011 Phnom Penh, Kambodza

Ojenna ja ota vastaan mieluiten molemmin käsin. Yhdellä kädellä niin, että käytät oikeaa kättä ja vasen kätesi on jossain oikean käden kyynärpään tienoilla. Jos kätesi ovat varatut, pyri käyttämään oikeaa kättäsi. Mutta miten ikinä teetkin, tee se mikä sujuu luontevimmin ottaen olosuhteet huomioon, kuten kantamukset yms. Käytännöllisyys menee tässä etikettikoukeroiden ohi.

Pankkiautomaatteja eli ATM:iä on ihan kiitettävästi. Olen itse nostanut sekä Visalla että Visa Electronilla ja Mastercard näkyy käyvän myös. Automaateista saa US dollareita. Käteisen nostaminen maksaa aina. Joiltain automaateilta ei mene extra-veloitusta nostosta, mutta en tiedä onko tähän mitään sääntöä, että mitkä veloittavat ja mitkä eivät. Törkein, mihin itse olen törmännyt, oli 16$ ylimääräinen nostomaksu – josta ilmoitettiin sitten lopussa, kun alussa oli ruudulla lukenut isoin kirjaimin, että ”Fee 0$”. Nosto oli kuitenkin mahdollista keskeyttää vielä tuossa vaiheessa, joten tein sen ja läksin etsiskelemään toista automaattia.

Pukeutumisellasi voit vaikuttaa jonkin verran siihen, miten sinut otetaan paikallisten puolesta vastaan. Naruolkaimet, puoliväliin paljaat rinnat ja minihameen tai farkkushortsien reunan alta vilahtelevat kannikat ovat täällä rivot. Ei siitä kukaan mitään sano jos kadulla niin kuljet, mutta sellainen ei ole säädyllisen ja vakavasti otettavan ihmisen asu. Sen huomaa esimerkiksi paljastavasti pukeutuneiden länsinaisten perään katselevien kadunkulmissa päivystävien tuktuk-kuskien ilmeistä. Temppeleihin, museoihin ja palatseihin sopivaan pukeutumiseen kuuluu peittää käsivarret vähintään kyynärpäitä ja jalat polvia myöten. Joihinkin ei edes päästetä sisään, jos et ole asianmukaisesti pukeutunut.

Paikalliset naiset uivatkin vaatteet päällä, eivät missään pikkubikineissä.

Tässä asussa ei ollut asiaa Kuninkaalliseen Palatsiin. T-paidat ja sarongit tekivät hyvin kauppansa palatsin portilla.

Pyykit saa pesetettyä hotellissa tai viemällä itse yhteen lukuisista pesuloista, jos haluaa säästää kustannuksissa. Pyykkikilo maksaa 1-1,5$, hotellit veloittavat hieman enemmän. Jotkut hotellit pesevät itse, monet vievät asiakkaidensa pyykin siihen naapuripesulaan ja ottavat oman provikkansa välistä. Edellisenä iltana tai aamulla aikaisin jätetyt pyykit saa saman päivän iltana pestyinä takaisin. Kannattaa ottaa tämä huomioon pakatessa, niin pääsee vähemmällä vaatteiden rehtaamisella. Sadekaudella taitaa riippua säistä, että kuinka saa vaatteet kuiviksi. Sateella eivät pyykit nimittäin meinaa kuivaa katoksen allakaan, sillä ilma on niin kosteaa.

Ruoka on toki niin tärkeä aihe, että siitä on ihan oma juttunsa (postaus huhtikuulta 2011).

Suolaa on hyvä syödä paljon, sillä hikoillessa menettää paljon suoloja ja pullovesissä ei täällä ole mineraaleja. Syö muutakin kuin sitä tavallista pöytäsuolaa, josta saat vain natriumia. Ota vaikka kotoa mukaan vuorisuolaa tai osta paikallisilta markkinoilta merisuolaa. Lämpimässä turpoaa helposti ennen kuin elimistö tottuu kuumuuteen. Suolot vähentävät nesteen kertymistä elimistöön.

Säästä minulla on kokemusta nyt ajalta loka-huhtikuu. Lokakuussa ja vielä marraskuussakin tuli ihan reippaita sateita ja myrskysi. Lokakuussa itse asiassa satoi yhden viikon putkeenkin. Ukonilmat olivat varsin vaikuttavia. Muutoin sateet ovat rajuja, mutta eivät kestä kovin kauaa, muutaman tunnin. Lokakuu on sadekauden loppua ja sanovat, että normaalisti ei marraskuulla pitäisi enää sateita pahemmin tulla, mutta nyt sateet loppuivat vasta joulukuulla.

Joulukuussa kuiva kausi viimein saapui. Ilman kosteus laski selvästi ja yöt viilenivät. Päivisin oli lämpötila toki edelleenkin 30°C:n kieppeillä, mutta öisin enää ”vain” n. 25°C. Vuoristoalueilla tipahtaa lämpötila öisin reilusti alle 20°C:n ja siellä myös tuulee melkoisen vilakasti. Helmikuun puolen välin paikkeilla ilman kosteus nousi taas ja lämmöstä tuli hikoiluttavampi ja ns. mehut vievä. Tuo ominaisuus kuulemma vain lisääntyy mitä pidemmälle kevättä ja sadekauden alkua mennään, kunnes sateet sitten todenteolla alkavat kesäkuussa. Viime vuonna olivat kuulemma pahasti myöhässä ja tulivat vasta elokuussa. Ennen varsinaisten sateiden alkua tulee satunnaisia muutaman minuutin kestäviä kuuroja. Alkavat normaalisti huhtikuussa, mutta nyt niitä on tullut jo näin maaliskuun lopulla. Nyt sää onkin mukava täällä Phnom Penhissä: tuulee vilvoittavasti ja taivaalle kertyy toisinaan pilviäkin, mikä vaimentaa auringonpaahdetta. Pienet sadekuurot raikastavat ilman aina välillä. Sääilmiö El Niña kuulemma vaikuttaa tähän, että nämä satunnaissateet ovat aikaisessa. Lämmintä tähän vuodenaikaan on päivällä varjossa 30-32°C, eikä se siitä montaa astetta yöksi tipahda.

Huomaa, että jos olet vuoristoisilla alueilla, niin joulu- tammikuussa siellä on öisin reilusti alle 20°C lämmintä.

Tiet, ainakin päätiet, ovat ihan hyväkuntoisia meidän mittapuumme mukaan normaalimaanteitä. Monet niistä ovat uusia, päällystetty viimeisen viiden vuoden aikana. Liikenne on sitten toinen juttu, sillä teillä on niin monenlaista ja –vauhtista kulkijaa ja kaikki menevät sen, minkä suinkin kykenevät, mikä aiheuttaa paljon ohitustilanteita. Moottoripyöräilyyn Kambodza sopii ihan hyvin. Korjaamoita on runsaasti, koska niin monet täällä kulkevat mopoilla.

Valtatie 5 välillä Poipet – Battambang.

Tinkiminen on paikallaan parhaiten turistikamaa myyvillä markkinoilla, turistikohteissa kuten esim. Angkorin temppeleillä ja tuktuk-, mopo- ja riksakyydeistä. On paikkoja ja tilanteita, joissa hinnat ovat turisteille ja paikallisille samat, mutta monesti turisti maksaa hieman turistilisää. Vaikea on sanoa milloin markkinoilta ostamasi hedelmät ja muut ruoat maksavat sinulle muutaman tuhat rieliä enemmän kuin paikallisille, mutta en niistä viitsi ruveta tinkailemaan, menkööt se ”kehitysapuun”. Tuktuk-kuskien hintapyynnöt sitä vastoin ovat sieltä törkeimmästä päästä vedätystä ja niistä tingin aina, koska pyytävät ihan liian paljon ja toisaalta en halua olla myötävaikuttamassa turistihintainflaatioon, vaan pistän oman osani vastaan siinä, että turisteilta voisi muka pyytää ihan mitä tahansa.

Tuktuk- ja mopokuskit kyselevät sinulta sen seitsemänkymmentä kertaa päivässä, josko olisit kyytiä vailla. Vaikka kuinka välillä tympäisisi, niin jaksa hymyillä ja sano kohteliaasti ”No thank you, sir.”, niin jää kummallekin parempi mieli vaikka vastaus olikin kielteinen. Ajattele ne kyydin tuputtamiset vaikka siltä kannalta, että elantoaanhan he vain yrittävät ansaita.

Valuuttana Kambodzassa toimivat sulassa sovussa rinta rinnan paikallinen riel ja USD. 1$ on tällä hetkellä käytännössä 4000 rieliä. Molemmat käyvät ihan yhtä hyvin maksuvälineenä. Maksaessasi dollareilla saat vaihtorahana paikasta riippuen joko rielejä tai dollareita. Alle dollarin vaihtorahat annetaan aina rieleinä. Matkavaluutaksi ota dollareita. 1-20$ setelit ovat käyttökelpoisimpia. Katukuppiloissa, hedelmämyyjillä ja tuktuk-kuskeilla ei välttämättä ole antaa takaisin 20$ setelistä, joten niihin on hyvä olla pikkurahaa. 50$ seteleillä voi maksaa hotelleissa.

Dollareita voit halutessasi vaihtaa rieleihin pankeissa ja tällaisissa rahanvaihtokioskeissa. Näitä rahanvaihtajia löytyy varmimmin paikalliselta torilta tai sen liepeiltä ja ne tunnistaa setelinkuvista tiskissä. Phnom Penhissä näkyy olevan saatavilla myös ulkomaanvaluuttoja. Kyltissä dollarin vaihtokurssit.

Vessakulttuurissa suurin ero meikäläiseen verrattuna on, että täällä ei pyyhkäistä paperiin, täällä pestään. Vessoissa on joko käsisuihkut tai sitten vesisäiliö, josta vettä otetaan kuupalla sekä pesuun että usein myös huuhteluun. Vessapaperia ei paikallisten vessoissa yleensä ole, sillä ei ole tarkoituskaan, että ahteria kuivattaisiin pesun jälkeen. Kyllä luonto kuivaa senkin, minkä ihminen kastelee. Turistipaikkojen vessoissa ja hotelleissa on paperia ja jos sitä ikinä missään käytät, niin laita käytön jälkeen vieressä olevaan roskikseen, ei pönttöön. Jossain voi olla sellaisetkin viemärit, että sinne voi paperit laittaa, mutta nyrkkisääntö on, että menevät papereista tukkoon.

Itse olen varsin mieltynyt tähän paikalliseen vessakulttuuriin ja meidän oma normaalikäytäntömme tuntuu nyt erittäin epähygieeniseltä. Tähän Madventuresia lainaten: ”Jos kaatuisit rähmällesi koiranpaskaan, niin pesisitkö vai pyyhkäisisitkö paperilla?”.

Tienvarren huoltamolla hygieeninen seisontamallinen vessa, jossa altaasta otetaan kuupalla vettä sekä ahterin että pytyn huuhteluun. Käyttämissäni hotelleissa on aina ollut tavalliset pytyt ja käsisuihku.

Viisumin voi hakea netistä ennen matkaa sähköisenä tai maahan saapuessa. E-viisumi on hakupäivästä lähtien 3 kk voimassaoleva turistiviisumi, johon sisältyy 30 pv maassaoloaikaa. E-viisumi vaihdetaan oikeaan viisumiin maahan tullessa. Tältä sivulta voit hakea E-viisumia ja siellä on lueteltu mitkä maahantulopisteet tukevat E-viisumia. Jos aiot oleskella maassa pidempään kuin tuon 30 pv, hae bisnes-viisumia (viisumityyppi E). Bisnes-viisumia pitää hakea jo siinä vaiheessa, kun saapuu maahan. Sen saa ensin kuukaudeksi ja sitten sitä voi jatkaa täällä ollessaan ilman, että tarvitsee poistua maasta. Bisnes-viisumiin jatkoaikaa saa 1-12 kk:ksi kerrallaan ja sen voi hoitaa missä tahansa matkatoimistossa. Jos olet tullut maahan turistiviisumilla, et voi hakea siihen jatkoa poistumatta välillä maasta (näin minulle on kerrottu, en ole itse testannut). Bisnes-viisumin saadaksesi et tarvitse mitään työnantajatodistuksia tai muitakaan dokumentteja. Itse tulin maahan ja hain viisumini Phnom Penhin lentokentällä. Ruksin hakemuksesta kohdan E, Business Visa ja kirjoitin kuitenkin maassaoloni syyksi Holiday. Tullivirkailija sanoi että ei ei, ei holiday, veti sen yli ja kirjoitti tilalle tikkukirjaimin ”BUSINESSES”. Viisi minuuttia ja 25$ ja asia oli sillä selvä. Jos joku sattuisikin kysymään jotain, niin aina voi sanoa hakevansa vapaaehtoistyötä. Niitähän on täällä tarjolla kaikenlaisia.

Kambodza kootut matkavinkit osa K-N

30.3.2011 Phnom Penh, Kambodza

Karttaa ei täällä sitten osaa kukaan lukea. Paitsi jotkut turisteista. Tuktuk- ja mopokuskit lähtevät aina kyyditsemään riippumatta siitä tietävätkö he minne olet menossa vaiko eivät. On hyvä jos sinulla itselläsi on suunta tiedossa, jotta pystyt näyttämään mistä tulee kääntyä, jos alkaa näyttää siltä, että kuskilla ei ole hajuakaan siitä, mihin pitäisi ajaa. Kartasta kuskille on ihan turha näyttää. Jos kumpikaan ei tiedä tietä, niin matkalla sitten kysellään muilta kuskeilta. Aina löytyy joku, joka osaa neuvoa eteenpäin.

Kengät riisutaan sisälle mentäessä ja jätetään yleensä oven ulkopuolelle. Etiketti vähän vaihtelee paikoista riippuen. Temppeleissä, palatseissa yms otetaan aina kengät pois. Joissakin kaupoissa kengät otetaan pois, joissakin ei, samoin joissain hotelleissakin. Kenkänsä voi jättää ulos ihan huoletta. Täällä eivät kuulemma kalliimmatkaan kengät katoa.

Jos olet epävarma, miten tehdä, niin selvintä on katsoa, miten paikalliset tekevät: onko oven ulkopuolella kenkiä parkissa ja ovatko sisällä olijat kengät jalassa vai ilman.

Koukkumato on maaperässä elävä loinen ja sen voi ihan oikeasti saada täällä. Rantahiekalla voi kulkea turvallisesti paljain jaloin, kunhan katsoo, ettei astu mihinkään ulosteläjään. Muutoin ulkona kulkiessa kannattaa pitää kengät jalassa.

Kännykkään kannattaa hankkia paikallinen prepaid. Itse otin suosituksesta Mfonen. Liittymä maksoi 2$ ja puheaikaa voi ladata 1$:sta alkaen. Hyvin on toiminut siellä missä olen liikkunut. Lisäpuheaikaa myydään ihan pikkukioskeissa ja paikallisten katukaupoissakin.

Kaikillahan täälläkin kännykkä on ja prepaideilla pelataan, joten liittymiä ja puheaikaa myyviä kojuja on vaikka kuinka.

Kättely ei ole maan tapa, vaikka jotkut enemmän ulkomaalaisten kanssa tekemisissä olleet ovatkin oppineet tervehtimään kätellen. Parempi on vain nyökätä kohteliaasti hymyillen ja sanoa hello. Tai vieläkin kohteliaammin: tehden sompiah eli tuo aasialainen kämmenet vastakkain –tervehdys. Sompiah ei ole ihan hirveän yleinen enkä ole nähnyt paikallisten sitä käyttävän jokapäiväisessä keskinäisessä kanssakäymisessä. Toki sompiah on paikallaan tilanteissa, joissa halutaan olla erityisen kohtelias ja jos joku tervehtii tehden sompiahin, siihen vastataan aina samalla tavalla. Sillä, mille korkeudelle kätesi asetat, on merkitystä. Kädet pidetään kaulan/leuan tienoilla, kun tervehdit itsesi kanssa saman arvoista ja nenän/otsan korkeudella, kun tervehdit itseäsi ylempää. Pään yläpuoli on sitten jo jumalia varten ja sinne kädet nostetaan rukoillessa.

Lapsen kanssa tänne matkustamiseen en näe mitään estettä. Aasialaiset rakastavat sekä lapsia että valkoista ihoa, joten varaudu siihen, että ovat ihastelemassa ja hiplaamassa pienokaistasi. Jos on ihan pieni lapsi kyseessä, niin suosittelen jonkin tyyppisen kantosysteemin hankkimista, sillä rattaiden kanssa täällä on ihan mahdoton liikkua.

Jalkakäytävät eivät ole tarkoitettu mitenkään erityisesti jalankulkijoille eivätkä ne ole täällä sileää ja avointa baanaa. Jalkakäytävällä voi päästä kulkemaan hetken matkaa, mutta vähän väliä on koukittava kulkemaan ajotielle liikenteen sekaan. Kuva on Phnom Penhistä, mutta ei erillisiä jalkakäytäviä ole sen paremmin pienemmissäkään kaupungeissa. Lastenvaunuja ei täällä ymmärrettävistä syistä näy yhtään missään.

Listeria on yleisin ripulia aiheuttava matkapöpö. Siihen voi ostaa apteekista Albendazole-K –nimistä lääkettä. Otetaan iltaisin yksi tabletti kolmen päivän ajan. Kuuri maksaa vähän päälle dollarin.

Luottokorttia olen käyttänyt vain käteistä nostaessani ja yhdessä kalliissa putiikissa. En ole edes yöpynyt niin hienoissa hotelleissa, että niissä olisi voinut kortilla maksaa.

Lääkäriin pääsee helposti. Kaupungeissa on paljon pieniä yksityisklinikoita. Ei tarvita mitään ajanvarauksia. Tiskille ilmoittautumaan vaan ja joskus voi joutua odottelemaan vähän aikaa. Ainakin jos sattuu menemään heti lounasajan jälkeen, koska silloin kaikki ovat nukkumassa.

Matkatoimistoja on paljon. Ne myyvät bussi- ja lentolippuja järjestävät kyytejä paikkoihin, joihin ei julkista liikennettä kulje. Niiden kautta voi uusia viisumin ja joidenkin kautta hankkia jopa muiden maiden viisumeita. Turistiretket paikkakunnan lähiympäristöön hoituvat myös matkatoimistojen avulla.

Matkatoimistot on helppo löytää. Niitä on paljon ja ne ovat näkyviä mainoskyltteineen.

Mopo on kätevin tapa tutkia lähiympäristöä, jos uskaltaa ajaa tässä liikenteessä. Eikähän normaalisti ajamaan tottuneella siinä pitäisi mitään ongelmia ollakaan. Phnom Penhissä ajaessa on kyllä hyvä olla keskimääräistä enemmän reaktiokykyä ja nopeasti toimivaa tilannetajua. Mopovuokraamoita on paljon ja monet hotellitkin vuokraavat. Kambodzassa on kuljettajalla kypäräpakko, kyyditettävällä ei. Kypärättömyydestä sakotetaan, samoin siitä jos ei ole paikallista ajokorttia – ja eihän sitä juuri kellään turistilla ole. Ajovalojen käyttö päiväsaikaan on myös sakotettava asia, mutta käyttämättä jättäminen pimeällä ei. Jos poliisi vaatii sinulta yli 5$:n suuruista sakkoa, on sinulla oikeus saada siitä kuitti ja vaadi se. Kun poliisi kirjoittaa kuitin sakottamastaan summasta, joutuu hän sen myöskin tilittämään eikä näin ollen voi sitä rahaa omaan taskuunsa työntää. Edellä mainituista rikkeistä mikään ei sakkona maksa yli 5000 rieliä.

Siem Reapissa on ulkomaalaisilta turisteilta mopolla ajaminen kielletty. Täällä työssä käyvä ulkomaalainen saa kuitenkin ajaa. Käytännössä tämä kuulemma (en siis ole itse kokeillut ja varmentanut) tarkoittanee sitä, että jos sinulla on näyttää bisnes-viisumi poliisin pysäyttäessä, niin asia on kunnossa. Täällä töissä oleva tuttavani sanoi, että hän on kyseisessä tilanteessa näyttänyt paikallista käyntikorttiaan, koska ei kanna passia mukanaan, ja se on riittänyt. Eivät ole pyytäneet tulemaan poliisiasemalle passia näyttämään. Tiedä vaikka käyntikortti olisi vakuuttavampi tae työssä käynnistä, tuntien miten helppoa täällä on bisnesviisumi saada.

Nettiyhteyksiä on hyvin saatavilla. Monissa turistikahviloissa ja –ravintoloissa on asiakkaille ilmainen langaton verkko. Ihan peräkyliä ja halvimpia yöpymispaikkoja lukuun ottamatta hotelleissa on asiakkaiden käyttöön ilmaiset tietokoneet ja useimmilla vielä langaton verkko huoneissa. Beelinelta voi hankkia paikallisen mokkulan.

Tuntihinta Internet-kahvilassa vaihtelee 1000-4000 rielin välillä.