Kuvagalleria: Koh Rong Saloem

7.3.2011 Phnom Penh, Kambodza

Lazy Beachiltä on polku saaren toisella puolella olevaan lahteen, joka on upea uimapaikka. Matka kestää parisenkymmentä minuuttia.

Tuhatjalkaisen pisto on kuulemma kivulias.

Ei ananas kuitenkaan.

Perhosten neuvonpitoa.

Äkkäsimme termiittien valtaväylän. Liikenne oli vilkasta ja baana pitkä.

Luonnon rakentamia siltoja hyödynnetään.

Isot punamuurahaiset purevat kiukkuisesti.

Iloa silmälle.

Melkein perillä.

Ahhh….

Rantaravut ovat vikkeliä juoksemaan karkuun ja piiloutumaan hiekkaan.

Erakkorapuja olin tottunut päiväsaikaan näkemään meren pohjassa kulkemassa ja pohjahiekassa piileksimässä. Pimeällä niitä näkyi runsaasti mökkikylän poluilla muutamien kymmenienkin metrien päässä rannasta.

Simpukankuoria näiltä rannoilta on turha kuvitella löytävänsä. Kaikki kelvolliset ovat jo varattuja parempiin tarkoituksiin.

Koh Rong Saloem ja Lazy Beach

5.3.2011 Phnom Penh, Kambodza

Lazy Beach on varmasti tällä hetkellä yksi Kambodzan saarten tasokkaimmista majoituskohteista. Vietin siellä itse neljä yötä ja olisin voinut jäädä löllöttelemään pidemmäksikin aikaa, mutta porukan mukana matkaaminen pakotti eteenpäin. Siispä poistuin saarelta seurueeni mukana. Palaaminen on käynyt mielessä, mutta bungalowin vuokra minulle yksinään maksettavaksi on hieman turhan hintava matkabudjettiani ajatellen.

Lazy Beachiin pääsee niin, että ensin joko soittaa varaustoimistoon numeroon +855 (0)16 214 211 tai +855 (0)17 456 536 tai käy toimistossa paikan päällä. Varaustoimisto sijaitsee Sihanoukvillessa Serendipity-rannalle vievän hiekkatien varressa. Tällä hetkellä tie on epämääräisen myllerryksen vallassa, niin ettei sitä kaupungista päin tullessa meinaa ensin tieksi tunnistaakaan. Mutta katso kartasta; se on se pätkä, joka jatkuu suoraan rantaan, kun varsinainen tie kaartaa vasemmalle. Tuon tienpätkän varressa on samankaltaisia pieniä toimistoja vieri vieressä ja Lazy Beachin asioita hoitava on helppo tunnistaa isosta Lazy Beach –plakaatista toimiston edustalla.

Saarelle on kuljetus Serendipity-rannassa olevalta venelaiturilta joka päivä kello 12. Sitä ennen on ilmoittautuminen toimistolla noin puolta tuntia ennen lähtöä. Matkatavarasi voit jättää odottamisen ajaksi toimistoon ja mennä vaikka rannalle käppäilemään tai johonkin ravintolaan istumaan ja siitä sitten suoraan veneelle. Laukkusi hoidetaan kyllä veneeseen. Venematka kestää säästä riippuen 2-3 tuntia ja maksaa 10$ suuntaansa. Paluukyyti mantereelle lähtee saarelta joka aamu klo 8:30. Meille sattui paluumatkalla hieman tuulinen päivä ja kyllä siinä pari matkustajista yökkäsi laidan yli ja useimmat meistä kastuivat ihan reippaasti. Laukut ja käsimatkatavarat olivat tulomatkasta poiketen pistetty keulan sijaan jonnekin suojaan ja hienosti miehistö hoiti veneen. Näki kyllä, etteivät aja tätä väliä ensimmäistä kertaa ja että huonommassakin säässä on menty.

Veneen keulassa on penkit matkustajille.

Lazy Beachillä on 14 bungalowia. Jokaisessa on kaksi parisänkyä hyttysverkkoineen, kaksi hyllykköä tavaroille, oma kylpyhuone, jossa kuupalla huuhdeltava vesivessa, suihku ja lavuaari. Lämmintä vettä ei tule, mutta ei vesi koskaan kylmää ollut, vaan sellaista mukavan haaleaa, että kyllä sillä kelpasi suihkutella. Hintaan kuuluvat vuodevaatteet, liinavaatteet ja pyyhe. Siivous ja liinavaatteiden vaihto tehdään pyynnöstä. Bungaloweihin on vedetty sähköt ja generaattoria pidetään käynnissä iltaisin kello 18 alkaen noin kello 22 asti tai myöhemminkin, mikäli ravintolan puolella on vielä asiakkaita istumassa. Eli valoa on iltaisin ja pistokkeita sähköhärveleiden lataamiseen. Bungalowissa on tilaa neljälle ja yö maksaa 30$ per mökki.

Lazy Beachin bungaloweja. Meidän bungalowimme oli rannan puolella polkua ja siihen tuuli mereltä sen verran mukavasti, että hyttysistä ei ollut haittaa iltaisinkaan. Hyvin nukutti raikkaassa meri-ilmassa ja aaltojen kohinassa.

Jos mökkinsä lukita haluaa, niin sitä varten ovissa on riippulukot valmiina.

Patjat olivat hyvät nukkua. Napakat, mutta eivät kivikovat. Tyynyt aasialaiseen tapaan minun makuuni liian korkeat. Yleisarvosana mökkien siisteydestä ja kunnosta erittäin hyvä.

Saarella ei ole nettiyhteyksiä ja kännykkään voi saada yhteyden vain ihan satunnaisesti hyvin selkeällä säällä. Kaikki maksut hoidetaan käteisellä. Tänne maksetaan niin venemaksut, yöpyminen kuin ruoatkin. Syömiset ja juomiset kirjataan ylös ja koko lasku maksetaan sitten lähtiessä.

Paikan omistajat ja samalla respan henkilökunta ovat australialainen ja englantilainen sekä jälkimmäisen hyvin englantia puhuva khmeeri-vaimo, joten kommunikointi ei ole mikään ongelma.

Mökkien kylpyhuoneet ovat sisustukseltaan samaa tasoa kuin nämä ravintolan yhteydessä olevat vessat.

Ravintolan vieressä on suihku niille, jotka mahdollisesti tulevat ravintolaan suoraan uimasta.

Ruoka on saarilla yleensäkin hieman hintavampaa kuin mantereella, koska lähes kaikki joudutaan rahtaamaan maista ja kilpailua saaripaikassa ei ole. En silti moittisi Lazy Beachin hintoja mitenkään ryöstöhinnoiksi. Ruoka oli hyvää, annokset reilun kokoisia ja erikoisruokavaliotoiveet otettiin hyvin vastaan. Jos paikasta ylipäätään mitään huomauttamisen arvoista keksisin, niin se olisi palvelusta ravintolassa. Ruokalistoja ei tultu tuomaan pöytiin eikä tilauksia kysymään, vaan ruokalistat oli pyydettävä tiskiltä itse ja viiden hengen porukankin oli itse ilmoitettava kunkin tilaus tiskille. Toisaalta ihmiset viettivät jonkin verran aikaansa ihan vaan istuskellen ravintolatiloissa, joten ehkä henkilökunta oli kyllästynyt käymään kysymässä, että kuka on tullut syödäkseen ja kuka haluaa istuksia siellä muuten vain.

Lazy Beachin kotisivuilla ei ainakaan minulle ole ruokalistasivulla näkynyt mitään, joten pistän listan tähän näytille.

Lazy Beachin ranta on länteen eli avomerelle päin. Mukavan pitkä eikä syvene kovin nopeasti, joten sopii lapsillekin ihan hyvin. Tuulisella säällä aallot voivat kyllä olla lapsille liikaa. Meidän aikanamme ei uimista haittaavia aaltoja ollut, vaikka pari hieman tuulisempaa päivää sattuikin. Muuta varottavaa hiekkarannan kohdalla vedessä ei tietääkseni ole, mutta toisen tuulisemman päivän jälkeen vedessä oli jotain, mikä poltti. Ei pahasti eikä paljoa, mutta sen verran kuitenkin, ettei siellä ollut enää niin kiva olla. Todennäköisesti meren myllerrys oli ajanut jotain mukanaan mereltä matalampaan veteen. Meduusoita ei kuitenkaan kukaan meistä nähnyt.

Hietikolla makaamista en suosittele, sillä siellä purevat hietakärpäset ja ne puremat kutittavat ihan hulluna ja pitkään.

Lahden molemmissa päissä on kivikkoa, joissa on snorklaajalle paljon nähtävää. Itse en kokemattomana snorklaajana uskaltautunut aallokossa kivikkoon, joten tyydyin vain istumaan rannempana kivellä ja tarkkailemaan sieltä käsin pinnan alaista elämää. Ihan riittävästi oli viihdykettä siinäkin. Kauempana saaren kupeessa on koralliriuttoja, jonne sukellusfirmat tekevät retkiä. Riuttojen paikat on merkitty Sihanoukvillen turistikarttaan.

Snorklausvälineitä on vuokrattavana 1$:n päivähintaan.

Muuta tarjolla olevaa ajankulua ovat seurapelit ja pingispöytä. Bongasin myös lentopalloverkon ja omatekoisen kuntosalin, jonka varustuksena oli ainakin penkki ja käsi- ja tankopainot.

Saarella on saatavilla sellaisia välttämättömyyksiä kuin aurinkorasvaa, perushygieniatuotteita ja pattereita. Tiikeribalsami on ihan parasta hillitsemään hietakärpästen puremien kutinaa.

Sellaisia ohjeita saarilla yöpyjille antaisin, että ehdottomasti taskulamppu mukaan, jotta löydät illallisen jälkeen mökkiisi ja näet mihin astut. Polulla voi pimeässä olla vaikka minkälaista pientä kulkijaa ja jotkut niistä myrkyllisiäkin.

Älä pidä mökissäsi mitään syötävää, sillä se houkuttelee paikalle ainakin muurahaisia ja rottia ja ties mitä muita herkkusuita viidakosta löytyy. Sillä heti mökkikylän takaa alkava metsä on viidakkoa.

Vessanpyttyyn ei saa heittää paperia – eikä luonnollisesti mitään muutakaan, mikä ei sinne kuulu. Pytyn vieressä on käsisuihku ja pyyhkeellä voi ahterinsa kuivata. Jos käytät paperia, niin pistä paperit sitä varten vieressä olevaan roskikseen. Muutoin menee pytty tukkoon. Tämä pätee Kambodzassa yleensäkin eikä vain saarilla.

Lazy Beach on avoinna ympäri vuoden. Sadekautena varaudu siihen, että ukonilmat voivat olla varsin vaikuttavia salamoiden räsähdellessä aivan kohdalla. Meidän ensimmäisenä yönämme sattui ukkostamaan – mikä ei ole mitenkään tyypillistä tälle vuodenajalle. Salamat säihkivät tienoon yön täydellisestä pimeydestä hopeanvalkoiseksi ja sade oli sitä luokkaa, että se kasteli läpimäräksi ihan muutamassa sekunnissa. Mutta ei se kauaa kestänyt ja yöllinen sade vain raikasti ilmaa entisestään. Muutoin keli oli näin helmikuulla miellyttävä. Aurinko paistoi iltapäivään asti pilviharson takaa eikä ollut liian paahteista. Mereltä puhaltava tuuli vilvoitti vielä mukavasti. Öisin lämpötila laski 26°C:een paikkeille.

Lisää kuvia ja lisäinfoa Lazy Beachistä löytyy paikan kotisivuilta osoitteesta www.lazybeachcambodia.com.

Lazy Beachin ravintola iltavalaistuksessa.

Lazy Beachilla voi vain relata.

Lazy Beachin venelaiturilla auringonlaskua odottelemassa.

Kysy Kambodzasta

10.3.2011 Phnom Penh, Kambodza

Tulen majailemaan täällä Kambodzassa vielä noin kuukauden päivät, mutta henkisesti alan jo asennoitua lähtöön ja maan vaihtoon. Olen mielessäni hahmotellut yhteenvedonomaista postausta yleisistä matkavinkeistä Kambodzaan ensi kertaa saapuville. Listalla ovat mm. sellaiset asiat kuin viisumi, raha ja käteinen, maan sisällä matkustaminen ja jotain muita käytännön hyvä tietää –asioita. Millaisista asioista sinä haluaisit saada tietää ennen uuteen maahan matkustamista? Ideoita mukaan otettavista käytännön vinkeistä? Ja saa kysyä Kambodzasta muutenkin. Tarpeen vaatiessa kasaan nämä ei-niin-matkavinkki –tyyppiset kysymykset omaan juttuunsa ja vastailen sen minkä tiedän.

Huomioin kaikki 17.3. mennessä tulleet kysymykset.

Pistän tähän vielä Kambodzalaisen mikättimen. Kiinnitin näihin huomioni ensi kertaa retkeillessämme pikkubussillamme joenvartta Kratien ulkopuolella. Tuo iloisen keltaoranssi väri erottui niin räikeästi harmaanruskeiden bambutönöjen edustoilta ja toi mieleeni tivolin ja karusellit. Jotenkin se härveli näytti liittyvän paikkoihin, jotka myivät juomia, tupakkaa ja muuta kioskitavaraa. En nähnyt yhtään lähietäisyydeltä, vain vauhdista bussin ikkunasta ja ensin ajattelin, että olisivatko ne kassakoneita, mutta eihän täällä sellaisia käytetä. Muutamaa päivää myöhemmin näin samoja aparaatteja Kratien kaupungissa joen varren ruokakärry & muovituolit –ravintoloissa ja menin uteloimaan, että mitä sillä oikein tehdään. Sitten selvisi.

Keksitkö sinä mikä tämä on? Oikein arvanneille luvassa kehuja ja kaikille vastanneille kiitokset osallistumisesta. Postaan oikean vastauksen muutaman viikon sisään jossain sopivassa välissä. Siihen asti voi ehdotuksia lähettää. Niitä, jotka ovat käyneet täälläpäin paikan päällä noiden käyttöä näkemässä ja siis ihan oikeasti tietävät, pyydän malttamaan mielensä olla kertomatta arvuuttelijoille. Vihjailla toki saa.

Kambodzalaisten mikättimien myymälä Phnom Penhissä.

Lääkärinmetsästystä

8.3.2011 Phnom Penh, Kambodza

Pillerit tuli sitten popsittua. Viime viikko kaikkinensa oli rankka. Googletin noita vasta nyt ja ovat näköjään parhaimmasta päästä lääkkeitä iho-ongelmiin, kuten akneen ja ihottumiin. Mutta myös puhdistavat kehosta toksiineja ja jäähdyttävät. Oloni oli ihan tyypillinen raju puhdistus: vatsa kuralla ja todella väsynyt. Siellä oli pari pirteämpää päivää seassa ja kerran olo heilahti pirteästä petiin muutaman tunnin sisällä ja seuraavan päivänä yhtä nopeasti takaisin. Mutta noina hyvinä päivinä tunsin ihan uudenlaista pirteyttä. Sellaista, jota ei ollut pitkiin, pitkiin aikoihin edes ns. parempina päivinä. Olen jo parina päivänä ottanut joogamatonkin esiin ensimmäistä kertaa sitten Sea Breezistä lähtöni viime joulukuussa.

Nuo lääkkeet minulle määrännyt lääkäri pyysi minua tulemaan vastaanotolleen uudestaan, kun kuuri olisi loppu. Siispä lähdin sinne eilen. Ajoitukseni oli vähän huono, kun osui lounasaikaan eikä henkilökunnasta ketään viime kerralla kanssani lääkärin luona olleista näkynyt paikalla. Kassatyttö osasi hieman englantia ja sanoin hänelle tulleeni tapaamaan tohtoria. ”Closed.” Siis miten niin closed? Onko lääkäri lounastauolla vai onko hän sulkenut vastaanottonsa? Tänään? Kokonaan? Selvisi, että lääkäri on täällä vain yhtenä päivänä viikossa, maanantaisin. Huomautin, että tänään on maanantai. Tyttö hapuili jotain sanaa, jota hän ei englanniksi muistanut. Otin esille sanakirjani ja näytin sanaa ”holiday”. ”Niin juuri, tänään on holiday.”

Olin huomannut tuon varoituksen tulevasta pyhäpäivästä käydessäni viikonloppuna pankkiautomaatilla. Siellä oli seinällä lappu, jossa luki, että konttori on suljettu maanantaina 7.3. Kansainvälisen Naisten Päivän johdosta. Khmeerit osaavat kyllä ottaa kaiken irti eri uskontojen juhlapyhistä ja muista ihan-mistä-vaan-nimikkopäivistä saadakseen syyn pitää vapaapäivän. Heillä on käytössä sekä omansa että kiinalaiset ja kristilliset juhlapyhät. Ja näköjään tuo naisten päiväkin vielä. Se oli myös syynä siihen, miksi en eilen lähtenyt hakemaan passiani Kiinan lähetystöstä. En halunnut ajaa sinne asti vain todetakseni, että lähetystön porukka on viettämässä naisten päivää ja ovet kiinni.

Sanoin tulevani sitten viikon päästä maanantaina uudestaan ja kun kerran tuolla kaupassa olin, niin menin tutkailemaan löytyisikö hyllyiltä jotain muuta kiinnostavaa. Palatessani takaisin kassalle tyttö sanoi minulle soittaneensa pomolleen ja saaneensa tältä tietää, että lääkäri ei enää tule takaisin. Ei ensi maanantaina eikä ikinä, mutta että hän tietää toisen ja näytti kartasta sen paikan sekä kirjoitti ylös paikan nimen kiinaksi.

Tuo oli mukavasti samalla suunnalla kuin Kiinan lähetystökin, joten tänään kävin ensin hakemassa passini ja sitten suunnistin tytön neuvomaan paikkaan. Se osoittautuikin oikein klinikaksi. Vastaanottotiski, laboratorio, odotushuone ja lääkärien huoneita. Ei mennyt kauaakaan, kun pääsin nuoren mieslääkärin puheille kolmen apulaisen seuratessa perässä kuuntelemaan.

Aloitin selittämään asiaani ihan samalla tavalla kuin edellisellekin lääkärille, mutta aika pian huomasin, että nyt ei mene viesti perille samalla tavalla kuin edellisessä paikassa, vaikka tämä lääkäri sentään jonkin verran englantia osasikin. Selitin, että en voi syödä näitä ja näitä tai tulee pää kipeäksi jne. ”Montako päivää sinulla on ollut pää kipeä?” Aloitin alusta, että pää tulee kipeäksi vain jos syön näitä ja näin on ollut vuodesta 2006. Kirjoitin paperille 2006 ja lääkäri laski ihan itse ”neljä vuotta”. Neljä tai viisi, ihan sama tässä vaiheessa. Pääasia oli, että hän näytti ymmärtävän, että nyt ei ole kyse viikon päänsärystä vaan vuosia jatkuneista oireista. Asiaa puitiin puolin ja toisin, toistin ja selitin uudelleen ja yritin saada selvää hänen kiinalaisesta ärrättömästä englannin ääntämyksestään. Mutta siinä vaiheessa, kun hän rupesi mittaamaan kuumetta ja katsomaan kurkkua, niin mielessäni luovutin. Oli ilmiselvää, että hän oli tästä aiheesta pihalla kuin lumiukko – jos nyt moista vertausta täällä 30 asteen helteessä sopii käyttää – eikä siinä ollut kyse vain yhteisen kielen puutteesta. Kun toinen mielessään tuntee ja ymmärtää asian, jota toinen yrittää selittää, niin aika vähillä eleillä sen saa selvitettyä. Se naislääkäri näytti ihan siltä, että hän tajusi kokonaisuuden. Tämä kaveri ei. Hän kysyi minulta, että kauanko olin ollut Kambodzassa ja miksi olin tänne tullut, johon vastasin, että viisi kuukautta nyt ja tulin tänne lepäämään, koska olin liian väsynyt jatkaakseni enää töissä. Sitten hän näytti ratkaisseen asian: ”Jos kerran et voi näitä ruokia syödä täällä Kambodzassa, niin älä syö ja sitten kun menet takaisin Suomeen, niin siellä sitten voit taas syödä.” Kiitos, näkemiin. Ei kiitos, en halua verikokeisiin.

Että se siitä sitten. Olisi ollut mielenkiintoista saada tietää, että miten se naislääkäri oli ajatellut meidän asiassa etenevän seuraavaksi. Tulkitsen, että tuolla lääkkeellä oli tarkoitus puhdistaa kehoa ja varmaan sillä ”jäähdyttämiselläkin” on jokin merkitys. Se vähä, mitä kiinalaisesta lääketieteestä tiedän on, että kaikki sairaudet johtuvat kehossa vallitsevasta epätasapainosta. Yin ja yang, kylmä ja kuuma, tulevat olla tasapainossa. Ehkä käyn ensi maanantaina uudelleen kyselemässä tuon naislääkärin perään. En ole ollenkaan varma uskonko hänen lopettaneen kokonaan tai ehkä joku voisi ainakin kertoa onko hänellä vastaanottoa jossain muualla.

Kiinalainen maanantai

28.2.2011 Phnom Penh

Nyt ovat suunnitelmat matkan jatkoa ajatellen ihan auki. Paitsi että jossain vaiheessa on mentävä Kiinaan. Olen nimittäin ilmoittautunut elokuuksi Läs och Res –matkatoimiston järjestämälle 30 päivää kestävälle Tiibetin kiertomatkalle ja se alkaa Pekingistä, päättyen Kathmanduun Nepaliin. En ollut suunnitellut meneväni Kiinaan lainkaan, mutta tuon matkan takia on nyt sitten mentävä ja on tässä iskenyt pieni Kiina-ikäväkin sen jälkeen, kun tuosta matkasta päätin. Olen käynyt Kiinassa aiemmin työni puolesta kymmenkunta kertaa ja jokin siinä kiinalaisessa menossa minua vaan viehättää. Olin kiinnostunut Kiinasta jo vuosia ennen kuin oli pienintäkään hajua siitä, että sinne joskus työmatkoja pääsisin tekemään. Opiskelin kieltä muutaman lukukauden iltakursseilla, olen lueskellut Kiinan historiaa jonkin verran, kiinalainen taide ja perinteinen rakennustyyli miellyttävät silmääni ja oikeasta kiinalaisesta ruoasta tykkään tosi paljon.

Olen yrittänyt miettiä mitä haluaisin tehdä ja missä olla ajan ennen tuon Tiibetin matkan alkua. Kambodzan viisumini on voimassa toukokuun alkuun ja toki voin halutessani sitä jatkaa. Ennen Tiibetin matkaani haluaisin nähdä vähän muitakin paikkoja Kiinassa, joten sinne ainakin tarvitsen viisumin. Voisin tässä välillä kulkea bussilla Laosia läpi, mutta en tunne olevani ihan niin hyvässä kunnossa, että jaksaisin lähteä rinkkani kanssa resuamaan ja vaihtamaan paikkaa tiiviiseen tahtiin. Kambodzassa jään nyt joko Phnom Penhiin tai palaan Siem Reapiin, en ole päättänyt vielä. Ensimmäinen kohteeni Kiinassa tulee todennäköisesti olemaan Dali, mikä tarkoittaa lentoa Kunmingiin ja sinne pääsee sekä Phnom Penhistä että Siem Reapista. Siem Reapista käsin en voi saada viisumia Kiinaan, sen tarkistin yhdestä matkatoimistosta, joten parasta hoitaa se asia kuntoon nyt saman tien, kun täällä Phnom Penhissä kerran olen.

Siispä heti ensimmäisenä Phnom Penhin arkipäivänäni otin tuktukin ja ajoin sillä Kiinan suurlähetystöön. Netistä löytyivät kätevästi niin osoite kuin aukioloajatkin. Tiskejä oli auki tasan yksi ja viisuminhakijoita paljon. Virkailija oli ihan tyypillinen aasiabyrokraatti: juoksutti tekemään korjauksia hakulomakkeeseen tyyliin ”sinulta on jäänyt ruksaamatta tästä ruutu nainen/mies”, piirsi merkin ruudun viereen ja ”seuraava asiakas”, kun samalla vaivalla olisi voinut käyttää sitä kynäänsä piirtämään ruksin oikeaan ruutuun ja homma olisi ollut sillä selvä. Sitten minä ruksaamaan oikean ruudun ja jonottamaan taas luukulle. Kolme kertaa jonotin ja joka kerralla jono oli edellistä kertaa pidempi – näkyivät ne ottavan uusintakierroksia muutkin.

Ensin täytin lomakkeeseen haun kuuden kuukauden viisumista ja oletettu maassa viipymisaika 130 päivää, mutta sain kuulla, että voin hakea viisumille vain kolme kuukauden voimassaoloaikaa, jossa 30 päivää maassaoleskeluaikaa ja että Kiinan puolella sitten voin jatkaa viisumiani. Kuinka pitkään, se jäi minulle arvoitukseksi ja virkailijan olemus antoi ymmärtää, että tämä ei ole oikea paikka kysellä asiasta tämän enempää. Jonossa eräs länsimaalainen nainen arveli mahdollisen jatkoajan pituuden olevan 60 päivää, mutta ei hänkään tiennyt varmaksi. Jos jollakulla on tietoa siitä, miten tämä homma Kiinan puolella toimii, niin olen kiitollinen tiedoista.

Lopulta hakemukseni hyväksyttiin luukusta sisään ja läksin lähetystöstä talsimaan takaisin päin kohti katua nro 217. Tähyilin ruokapaikkoja tarkoituksenani syödä lounasta heti ensimmäisessä, minkä satun näkemään. Ensimmäinen kohdalleni tullut ravintola olikin päivän teemaan sopivasti kiinalainen.

Lucky Lobster Restaurant katujen 217 ja 296 kulmassa on laadukas kiinalainen ravintola.

Tarjoilu oli kiinalaisen tehokasta, laadukasta ja nopeaa. Salissa oli kolme emäntää, jotka valvoivat puna-asuisten tarjoilijatyttöjen työtä.

Ruokalista on selkeä, kaikki on sanottu myöskin englanniksi ja useimmista ruokalajeista on kuvat. Listalta löytyy mereneläviä, kiinalaista ja japanilaista. Hinnat vaihtelevat välillä 5-20$. Dumplingeja ja nuudelikeittoa saa pienemmälläkin rahalla.

Kiinassa tee kuuluu ruoan hintaan. Pikkupalat tässä ravintolassa toimivat näköjään niin, että kaikkia tulee pöytään ja maksat niistä, joista olet syönyt.

Tuhatvuotisia munia. Jätin nyt tällä kertaa munat syömättä. Olen näitä joskus aiemmin Kiinassa käydessäni maistanut, mutta en muista enää miltä maistuivat.

Kalakeitto näytti niin valkoliemiseltä kuvassa, että tarkistin ettei oltu tehty kookoskermaan. Mutta unohdin ihan kokonaan kiinalaisten tavan suurustaa keittoa munalla ja tajusin sen vasta, kun olin syönyt jo puolet. Näin sitä aina jotain kiellettyä ruokaa lipsahtaa alas, kun ei kykene olemaan niin älyttömän skarppina koko ajan.

Vesimeloni on tyypillinen Kiinassa aterian hintaan kuuluva jälkiruoka.

Tässä ravintolassa kala on taatusti tuoretta.

En minä näitä hummereita nyt niin kovin onnekkaiksi menisi kehumaan.

Abalone (suom. punamerikorva?) on kallis herkku.

Syy siihen, miksi läksin kävelemään takaisinpäin juuri katua 217 pitkin oli, että kerran bussissa matkalla Phnom Penhistä satuin näkemään ikkunasta rivin kiinalaisia lääkekauppoja ja painoin kadun numeron mieleeni. Kiinalaisessa lääkekaupassa voisi olla myös kiinalaista lääketiedettä hallitseva lääkäri. Nyt menin sisään ensimmäiseen näkemääni tuollaiseen kauppaan ja kysyin myyjältä, että onko heillä lääkäriä. Ei ollut. Pari korttelia takaisinpäin olevassa kiinalaisessa liikkeessä olisi kyllä yksi. Sain tarkat ohjeet kaupan sijainnista ja läksin talsimaan takaisin tulosuuntaani. Löysin liikkeen, astuin sisäpuolelle ja sain ovella vastaani neuvottoman näköistä nuorta henkilökuntaa. Sitten paikalle saapui yksi, joka kysyi englanniksi, mitä etsin. Sanoin, että minulle kerrottiin, että täällä on tohtori ja haluaisin tavata hänet. ”No no, no have.” Ehdottomasti täällä ei ole mitään lääkäriä.

Menin takaisin ulos kadulle auringonpaahteeseen ja ajattelin, että olikohan lääkekaupan mies aasialaiseen tapaan vain sanonut jotain mitä tahansa, koska ei ollut halunnut sanoa, että ei ole tai ei tiedä. Kävelin takaisin kaupalle ja kysyin, josko hän tietäisi jonkun toisen lääkärin, sillä kyseisessä liikkeessä ei lääkäriä kuulemma ollut. Ketään muuta hän ei tiennyt ja sanoi, että kyllä siellä lääkäri on, mutta hän ei puhu englantia. Siksi varmaankin olivat sanoneet, että ei ole mitään lääkäriä.

Mietin hetken aikaa, että jaksaisinko vielä kävellä takaisin ja yrittää uudelleen, mutta kun noita lääkäreitä ei tyrkyksi asti ollut eikä huvittanut luovuttaakaan, niin menin uudestaan tuohon kiinalaiseen liikkeeseen ja nyt saman tien sisälle asti ja istuuduin penkkiriville, joka näytti jonkinlaiselta odotusnurkkaukselta. Ensimmäiselle kysyjälle vastasin odottavani tohtoria.

Ja sitten rupesivat asiat sujumaan. Rouva tohtori, arviolta päälle viisikymppinen oikein miellyttävän oloinen nainen otti minut vastaan heti kun vapautui edellisestä potilaastaan. Kynällä, paperilla, eleillä ja muutamalla sanalla yhteistä kieltä eli tässä tapauksessa khmeeriä voi selittää yllättävän paljon. Osoitin päätäni, sitten kilpirauhasen paikkaa ja sen jälkeen piirsin sormellani pari kierrosta koko vatsani ympäri ja hän näytti heti ymmärtävän mistä oli kyse. Piirsin paperille possun, kanan ja munan, leivän, lehmän ja maitoa ja juustoa ja näytin, että en voi syödä. Päänsärky, lihassärky, turvotus, hiustenlähtö, väsymys ja viluisuuskin on helppo kertoa elekielellä. Lisäksi meillä oli apuna auttavasti englantia osaava nuori harjoittelija, joten kaikki oireet tulivat selvitettyä, samoin se, miten kauan niitä oli ollut ja että tätä oli edeltänyt pitkä henkisesti raskas kausi.

Sain purkillisen pillereitä ja kehoituksen tulla uudestaan, kun kuuri on syöty loppuun. Lääkäri ei veloittanut käynnistä mitään ja pilleripurkki maksoi 2.20$, joten rahallisesti en ainakaan menetä tästä kokeilusta yhtään mitään.

Kiinalainen Medicine Supermarket Hong Yu, Phnom Penh katu 217, nro 272-278.

Näitä pillereitä nyt sitten popsin. 20 kerrallaan, kaksi kertaa päivässä viiden päivän ajan.

Ihan vaan sunnuntaita

27.2.2011 Phnom Penh

Tuntuupa mukavalta olla taas Phnom Penhissä ja tällä kertaa oikein ajan kanssa. Tulin tänne vasta pari päivää sitten, mutta olen jo ehtinyt tykästyä tämän hotellini lähikortteleihin aiemmilla lyhyillä käynneilläni täällä; Wat Phnomin, joen rannan, kansallismuseon ja keskusmarkkinatorin rajaamaan alueeseen. Nämä kadut ovat niin täynnä elämää. Riksatakseja, hedelmämyyjiä, kookospähkinöitä, katukuppiloita, koiria, pikkulapsia, patoja tulilla ja ruokakärryjä monenmoisia. Jatkuvasti pörisevästä ja tuuttaavasta liikenteestä huolimatta tunnelma on kiireetön ja ihmiset hymyileviä ja rennon oloisia. Vanhan ajan charmia, ihan kuin olisi astunut ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Paljon tästä tulee todennäköisesti katoamaan lähivuosien aikana, kun Kambodza jatkaa taloudellista kehittymistään ja lakeja ja veroja säädetään lisää.

Minulla kävi täällä Kambodzassa vieraita Suomesta ja he lähtivät kotiin eilen illalla. Tuntui vähän hassulta, mutta samalla hyvältä saada jäädä tänne, kun muut lähtivät kotimatkalle. Ajatus Suomeen matkustamisesta tuntui hyvin kaukaiselta. Olin etukäteen ajatellut, että tuolla eron hetkellä tulisi vähän orpo olo, mutta yllätyksekseni minusta tuntuikin hyvältä jäädä yksin ja palata takaisin omaan vapauteeni. Samalla lailla kuin on kiva lähteä reissuun, mutta aina yhtä ihanaa tulla takaisin kotiin. Nyt saadessani taas olla oman hotellihuoneeni herrana, olen ”kotonani”.

Aloitin ensimmäisen oman Phnom Penhin päiväni aamiaisella jo ennestään tutussa kulmakuppilassa. Kävimme täällä yhdessä toissa päivänä aamiaisella ja nyt minulta kysyttiin heti good morningin jälkeen, että ”Where are your friends?”. Hyvin nämä ihmiset muistavat, olen kokenut sen monesti ennenkin. Syötyäni nuudelisoppani jäin istumaan paikalleni, hörpin aina aterian kanssa tarjottavaa paikallista teetä ja seurailin ihmisten aamutouhuja. Ravintolan perällä äiti nosti muutaman vuoden ikäisen poikansa pöydälle ja kuivaili tätä pyyhkeellä, oltiin ilmeisesti aamukylvystä tulossa. Äiti palasi sisälle vaatteita hakemaan ja poika jäi itsekseen nakuna pöydälle seisomaan ja jammailemaan teeveestä tulevien piirrettyjen tahdissa.

Hotellini kadunkulmaan oli sitten viime käynnin ilmestynyt näitä ihka oikeita korkeita lootuksia. Tähän asti olin nähnyt näitä vain maaseudulla bussin ikkunasta. Viimeinkin pääsin katsomaan läheltä ja haistelemaan. Tällaisessa juuri aukeamaisillaan olevassa lootuksessa on aivan ihana tuoksu.

Eiliseltä käynniltämme keskusmarkkinatorilla oli mieleeni jäänyt herkullisen näköiset grillatut mustekalat ja nyt suunnistin lounasaikaan sinne. Mustekalat osoittautuivatkin yllättävän hinnakkaiksi, mutta näyttivät niin hyviltä, että pakko oli kokeilla. Eikä tarvinnut katua. Lisänä tuli lautasellinen vihanneksia ja yrttejä: vihreää tomaattia, rapsakkaa kurkkua, basilikaa ja raikkaan kirpakkaa sitruunamelissaa. Olin melkein jo syönyt kaikki vihannekseni, kun siihen käytiin vielä kaatamassa samanmoinen satsi lisää.

Mustekala ei ole mitään sitkokumiankkaa silloin, kun se tuoreena nopsasti grillataan.

Neljän dollarin mustekalalounaani oli todellakin hintansa arvoinen. Menen toistekin.

Lounaan jälkeen on tietenkin nokosten vuoro. Kambodzalaiset ovat varmaan ihan maailman parhaita nukkumaan.

Ostin banaaneita. Täällä on pieniä sormibanaaneita ja isompia jöötibanaaneita. Pienet ovat makeita ja reilun peukun kokoisia. Jöötibanaanit ovat hieman paksumpia ja reilusti lyhyempiä kuin banaanit meidän kaupoissamme. Rakenne on kiinteä, ovat niin sanotusti täyttä tavaraa, makua piisaa eivätkä ole ihan niin makeita kuin nuo pikkubanaanit. Pidän todella paljon noista jöötibanaaneista, mutta en voi syödä niitä kuin yhden tai kaksi päivässä, osaksi niiden sisältämän sokerin takia, osaksi siksi, että ne kovettavat vatsaa. Jos niitä ostaa, on kuitenkin aina ostettava kerralla koko nippu ja tässä lämmössä banaani kypsyttyään pysyy syömäkelpoisena kaksi, korkeintaan kolme päivää. Vaikka ne eivät paljoa maksakaan, niin minun on vaikea heittää ruokaa menemään, joten en osta banaaneita kovin usein.

Nippu jöötibanaaneita maksoi 3000 rieliä (0,75$).

Oli minulla keskustorille muutakin asiaa kuin ruoka. Ensinnäkin olin päättänyt pitää kauneudenhuoltopäivän. Aurinko ja pöly kuivattavat ja tukkivat kasvojen ihon ja jalat korputtuvat täällä tomussa avonaisissa sandaaleissa kulkiessa. En ole käynyt kertaakaan jalkahoidossa täällä ollessani ja kantapääni näkyivät kovettuneen aikalailla ja olevan halkeamilla ja niin mustat, etteivät ne lähteneet enää pesemällä puhtaiksi. Suuntasin siis kosmetiikkaosastolle. Ostin jalkaraspin, partahöylän ja ex-tempore vielä aloe vera & E-vitamiini –kasvoöljyampulleja.

Tänne ei kannata hajuallergisen tulla.

Ennen vetäytymistäni omaan yksityiseen kauneussalonkiini käväisin vielä ompeluosastolla ja korjautin yhden saumasta revenneen matkapussukkani. Pussukasta tuli parempi kuin uutena. Nainen ompeli kaikki saumat uusiksi ja siksakkasi sisäreunat, jotka alun perin olivat huolittelemattomia ja siksi repsottivat ja purkautuivat. Eikä halunnut edes mitään maksua. Kiitokseksi lohkaisin hänelle osan banaanitertustani.

Sitten huoneeni viileyteen iltapäiväksi. Puunasin ja kuurasin itseäni, kävin lainaamassa siivoojilta pyykkihuoneesta ison muovivadin ja liottelin jalkojani samalla kun päivitin blogiani ja kirjoittelin sähköposteja. Lopuksi raspia, jalkarasvaa ja ihoöljyä ja olo tuntui taas ihanasti naiselta.

Osa kauneudenhoitoarsenaaliani. Pesupulveri toimii hyvin jalkakylvyssä.

Paras aika päivästä on kello 17-18 välillä. Silloin aurinko ei enää paahda niin kuumasti, mutta on vielä valoisaa. Aika on sopiva ulkoiluun ja liikuntaan. Niin Kampong Chamissa kuin Battambangissakin olin nähnyt paikallisten kokoontuvan joenvarren kävelytielle liikkumaan ja seurustelemaan ja nyt läksin katsomaan, millaista meno täällä Phnom Penhissä on joenvarressa tähän aikaan päivästä.

Joenvarren sunnuntai-iltapäivää Phnom Penhissä. Taustalla vasemmalla pilkistävän niemen kärjessä yhtyvät Tonlé Sap ja Mekong.

Battambangissa kävin tällaisessa joenvarren tätijytkejumpassa. Aion kyllä mukaan täälläkin vielä jonain päivänä.

Menoa on toki muillekin kuin vain tädeille:

Illalliselle menin ennestään tuttuun ravintolaan. Khmeeri-ravintola, jossa kävin kerran tammikuun alussa täällä ollessani. Omistaja, minua hieman nuorempi nainen, puhuu melkoisen hyvää englantia, mutta henkilökunta vain auttavasti muutaman sanan. Vein vieraani sinne eilen ja tämä omistaja muisti minut vielä siltä tammikuiselta käynniltäni. Muisti jopa mitä olin silloin syönyt. Mutta niin muistin minäkin ja siksi tulinkin uudestaan. Kun käy useamman kerran samassa paikassa, niin alkaa päästä pikkuhiljaa juttuihin henkilökunnan kanssa. Varsinkin nuoret ovat uteliaita. Jotkut arastelevat vähäistä englanninkielen taitoaan, mutta monet juttelevat vaikkeivat englantia osaisikaan. Omistajan kanssa juttelimme pitkät pätkät elämäntarinoita jo ensi käynnilläni ja niin tänäänkin sitten myöhemmin hänen saavuttuaan paikalle, mutta ennen sitä sain muiden asiakkaiden puutteessa parikymppisten tarjoilijaneitosten jakamattoman huomion. Selattiin ahkerasti khmeeri-englanti –sanakirjaa, kyseltiin ikiä ja lapsia ja ostettiin ohikulkevalta kauppiaalta lootuksen kukkapohjia.

Puon srai & pbong srai – nuorempi sisko ja vanhempi sisko.

Tänään maistoin ensi kertaa lootuksen pohjia. Vihreät pallerot irrotetaan kukkapohjasta ja palleroista otetaan vielä vihreä kuori pois. Valkoinen sisusta syödään. Mukavaa miedon makuista pikkupurtavaa.

Illalla palatessani hotellille kuljin maassa jalkakäytävällä makaavan naisen ja pikkulapsen ohi. Nainen siinä asetteli peittoa paremmin nukkuvan lapsensa päälle. Todennäköisesti ennemminkin hyttysiltä kuin vilulta suojatakseen, sillä lämmintähän oli vieläkin liki 30°C.

Siem Reap – paikkavinkkejä

14.2.2011 Siem Reap, Kambodza

Pub Streetin ravintolakatua ei voi olla huomaamatta ja museot ynnä muut turisteille suunnatut käyntikohteet löytyvät kaikista esitteistä ja opaskirjoista, joten en niihin tässä puutu. Sen sijaan esittelen hotellini, joissa asuin sekä muutaman paikan, joiden palveluja olen itse käyttänyt ja jollain tavalla erityisen hyviksi havainnut. Aloitan ravintoloista. Ravintola Karo tuli yhdeksi suosikkipaikakseni höyrytetyn kalansa ansiosta. Kun halusin syödä vähähiilihydraattisen aterian, niin menin Karoon ja tilasin höyrytetyn makrillin höyrytetyillä kasviksilla. Hyvää ja raikasta yksinkertaisista perusraaka-aineista. Hinta 5$. Myös makean veden kalaa oli saatavilla. Muusta Karon ruoasta en tiedä, en tullut koskaan kokeilleeksi.

Ravintola Karo sijaitsee Sivatha Bulevardilla liikennevaloristeyksen ja Night Marketsille johtavan tien välisellä osuudella.

Ehdoton suosikki-illallispaikkani oli Hansa BBQ & Seafood joen itärannalla, jossa BBQ buffet maksaa 3$. Pub Streetin ravintoloissa BBQ:n hinnat näkyivät olevan 5-9$:n välillä ja siellä kyseessä on setti – joko lihaa, kanaa tai seafood – ei buffet. Wat Bo –sillasta suoraan eteenpäin pian risteyksen jälkeen oikealla on myös yksi BBQ Buffet –paikka, joka maksaa 4$. Hansa BBQ on tästä eteenpäin seuraavasta risteyksestä vasemmalle ja siitä puolentoista korttelin päässä. Hansassa oli täyttä joka ilta. Suurin osa paikallisia, mutta aina sinne muutama pöydällinen turistejakin oli löytänyt tiensä. Aasialaisen buffetin toimintaperiaatteen selitinkin jo aiemmin Siem Reapia käsittelevässä kirjoituksessani (9. helmikuuta 2011).

Paras aterian hinta-laatu –suhde, jonka Siem Reapista löysin, oli täällä BBQ Buffet. Paikalle on hyvä tulla klo 18-18:30 välillä, sillä sen jälkeen paikka on täysi ja buffet-pöytään tungosta.

Kolmas lempiravintolani oli Arun joen itärannalla, Royal Independence Gardenin korkeudella. Kuvineen helppolukuinen ja laaja ruokalista ja tarjolla vähän muutakin kuin ne standardikhmeeriruoat eli curry ja amok eli variaatioineen. Omaksi suosikikseni tuli paistettu ankerias kookoskermakastikkeessa vihreiden papujen kera. Pääruokien hinnat ovat kolmen dollarin paikkeilla ja hintaan sisältyy kiinalainen tee ja jälkiruoaksi pieni annos hedelmiä. Täällä kiinalainen tee ja vihreä tee eivät ole sama asia. Kiinalainen tee on irtoteetä ja vihreä pussiteetä paitsi jos valikoimissa on khmeeri-teetä niin silloin khmeeri-tee on sitä irtoteetä ja kiinalainen tee jotain muuta tai sitä ei ole ollenkaan. Ja joskus toisinpäin tai jotenkin muuten. En ole oikein päässyt tuosta logiikasta selville, mutta Arunissa se on nimenomaan kiinalainen tee, joka sisältyy ruoan hintaan ja vihreä tee maksaa.

Ravintola Arunissa on myös vuokrattavana yhden hengen huoneita ilman mukavuuksia hintaan 5$/yö.

Iltapäivän kuumimmat tunnit olen tavannut viettää istumalla jossakin kahvilassa, jossa on ilmainen langaton verkko asiakkaille. Moloppor Café:en löysin tällä tavoin. Kun huomasin, että mainostavat kyltissään höyrysaunaa pyysin saada nähdä millaiset tilat siellä on. Siinä näin, että kahvilahan on paljon suurempi kuin miltä kadulta katsottuna näytti. Katutasosta seuraavassa kerroksessa oli japanilaistyylisesti sisustettu ravintolatila mataline pyöreine pöytineen ja jossa istuttiin lattialla bambumatoilla. Seuraavassa kerroksessa normaali ravintolasali pöytineen ja tuolineen ja sitten ylimpänä sauna. Sauna oli aivan ihana vaikka olikin vain höyrysauna. Lämpöä ja höyryä oli riittävästi ja höyryssä tuoksuivat jotkin yrtit. Pesutila oli osittain katetulla kattoterassilla ja siellä oli myös suuri lämminvesikylpyallas, jossa kellui ruusun terälehtiä – ja aika reilusti jotain ihoöljyä. En tiedä oliko kaadettu kylpyveteen sekaan vaiko peräisin toisilta kylpijöiltä. Saunassa oli paljon paikallisia, mikä on aina hyvän paikan merkki. Pukuhuoneessa on lukolliset lokerikot ja pyyhe ja saunoessa kriittisten paikkojen suojana pidettävä sarong sekä shampoo kuuluvat hintaan. Paikalta saa ostaa monenlaista vartalokosmetiikkaa. Paikalliset ainakin lutrasivat kaikki vartalokuorinta-aineiden ja avokadojen ja appelsiinien kanssa. Saunan hinta on 2,5$ ja naisten vuoro on päivisin klo 10-18:30 ja miesten siitä eteenpäin. Saunan lisäksi hyvää Café Molopporissa on nettiyhteys, joka on nopeampi kuin ainakaan kummassakaan hotelleista, joissa asuin. Ruokaakin tästä paikasta saa, mutta siitä minulla ei ole mitään erityisiä kehuja jaettavana. Ihan normaalia keskinkertaista.

Café Moloppor sijaitsee joen itärannalla joen rannan tien varressa Wat Bo –sillan päästä n. 100 m oikealle.

Nopealla langattomalla verkolla varustettu mukavan kiireetön hengailukahvila on Peace Café (ex Singing Tree Café). Rottinkisia löhötuoleja ja divaaneja puiden varjossa. Virvokkeiden ja ruoan lisäksi saatavana on aamujoogaa, aamujuttutuokioita munkin kanssa, kasvisruokakursseja ja ilmaisia khmeerin kielen tunteja. Sijaitsee samoilla nurkilla kuin Café Molopporkin, poikkikadulla korttelin verran Molopporista etelään.

Pitkällä bussimatkalla saamani vilustustauti – ilmeisesti keuhkoputkentulehdus – ei vain ottanut talttuakseen. Se hellitti kyllä niillä muutaman päivän antibiooteilla, jotka sain, mutta aktivoitui sitten uudestaan saunareissuni seurauksena. Menin apteekkiin mukanani tuo vanha antibioottipakkaus. Apteekin tyttö ei näyttänyt olevan kovin hyvin lääkkeistä perillä, joten kävin itse läpi hyllyn antibioottivalikoimaa. Samaa vaikuttavaa ainetta ei löytynyt kuin niissä, joita olin aiemmin syönyt, joten luin läpi useammankin käyttöohjelehtisen ja valitsin lopulta kaksi. Ajattelin, että tarkistan sittemmin netistä, että mitä myrkkyä ovat ja kumpaa kannattaa ruveta syömään. Nuo kun eivät niin kovin montaa dollaria täällä maksa. Mutta sitten tuli itse apteekin täti paikalle. Oli todella pätevän ja asiastaan varmaan oloinen sanoessaan toisesta paketista, että tämä on hyvä tuote ja tuota toista et tarvitse. Muuta lääkevalikoimaa en tutkinut, mutta hyllyistä näkyi löytyvän mm. hyttysmyrkkyä, aurinkorasvaa 50 suojakertoimeen asti, hyvälaatuista aloe vera –geeliä kohtuulliseen hintaan (ihan parasta auringonpolttamiin), tiikerisalvaa, tamponeita ja kondomeita.

Tämä apteekki sijaitsee Sivatha Bulevardilla, ravintola Karosta parin liikehuoneiston päässä pohjoiseen päin.

Siem Reapissa asuin kaikkiaan kolmessa eri hotellissa. Ryhmämatkalle osallistuessani asuimme Home Sweet Home:ssa. Älkää menkö sinne. Siellä oli paljon sellaista, mikä ei toiminut. Monet valittivat, että ei tullut lämmintä vettä suihkusta tai että putket olivat irti. Minun huoneestani ikkunat olivat niin länksällään, että niitä ei saanut kiinni ja huoneeseen tuli hyttysiä. En halunnut kuitenkaan vaihtaa, sillä minulla sentään lämmin vesi toimi, joten viritin hyttysverkkoni roikkumaan kattotuulettimeen. Muutoinkin huoneiden yleisilme oli epäsiisti ja paikkoja rikki. Omilla retkilläni asuin ensin Hotel 89:ssä ja vaihdoin sitten sattumoisin tapaamani tuttavani suosituksesta Guest House Taneihin. Ihan yhtä suositeltavia ovat mielestäni kumpikin. Molemmat sijaitsevat länsirannalla lyhyen kävelymatkan päässä Night Marketsista ja keskustan ravintoloista. Molemmissa hotelleissa on ilmainen kyytipalvelu bussilta tai lentokentältä. En tiedä hakevatko ilman erillistä korvausta myös venelaiturilta. Hotel 89:ssä mukavaa extraa oli ilmainen kahvi ja tee koko ajan haettavissa alakerrasta, päivittäin jakoivat elokuvaohjelmat ja kambodzalaisia tarinoita iltasaduksi ja välillä toivat hedelmiä huoneeseen. Se, mitä kaipasin Hotel 89:ssä oli jokin viihtyisä terassi tai kahvila, jossa istuskella ja kuluttaa aikaa. Taneissa se asia oli paremmin hoidossa. Siellä oli mukava katettu, mutta puolittain ulkoilma lobbybaari, jossa tuli sitten myös enemmän seurusteltua ja juteltua muiden vieraiden kanssa, sekä uima-allas. Molemmissa hotelleissa on langaton verkko, ihan yhtä hidas kummassakin. Hotellien nettisivut www.taneiguesthouse.com ja www.hotel89cambodia.com.

Guest House Tanei. Puh. +855 (0)92 865 150 tai +855 (0)12 757 867.

Guest House Taneissa on uima-allas.

Hotel 89. Puh. +855 (0)63 768 989.

Huoneeni Hotel 89:ssä.

Huoneet sekä Taneissa että Hotel 89:ssä ovat suurin piirtein samantasoisia siistejä perushuoneita. Siem Reapista löytyy hotelleja joka lähtöön ihan tosi luksushotelleihin asti ja käsittääkseni tuo näissä maksamani 14$/yö edustaa täällä hintaluokassa edullisempaa keskitasoa. Halvempaakin majoitusta toki on, mutta sitten pitää jo tinkiä ainakin ilmastoinnista ja todennäköisesti myös lämpimästä vedestä.

Budjettimajoitusta Siem Reapissa. Varustetasosta ja kunnosta minulla ei ole tietoa. Mommy Guest House sijaitsee ihan Hotel 89:n nurkan takana.

Vielä yksi vinkki, shoppailuaiheinen. Night Markets on turistitavaraa myyvää kojua kojun perään ja kaikissa loppujen lopuksi ne samat tavarat. Löysin yhden poikkeuksen, joka myi ihan kunnon laatua. Takeon maakunta on kuuluisa siitä, että siellä osataan kutoa kankaita ja siellä tehdään laadukasta puuvillaa. Night Marketsilla on yksi koju, jossa myydään tuosta todella hyvälaatuisesta puuvillasta käsin ommeltuja paitoja. Paidat olivat pääasiassa miesten kokoa ja naisten mallit pitkiä mekkomaisia, mutta ompelutin itselleni sopivan paidan. Olen huomannut, että täällä kuumassa auringossa on viileämpi pukeutua peittävään kuin paljastavaan ja olen nyt päivittänyt vaatevarastoani parilla löysän mukavalla puuvillaisella pitkähihaisella paidalla. Tämä paita on sen verran hyvän tuntuisesta materiaalista tehty, että ei tarvitse pelätä sen repeävän, kun heittää rinkan selkään. Lähtöhinta 35$, josta oli suosiolla tingittävissä vitonen pois.

Laatutavaraa tuliaisiksi ja työtä kankaankutojanaisille Takeon maakuntaan.

Kambodza ei ole Siem Reap

5.2.2010 Siem Reap, Kambodza

Siem Reap eroaa selkeästi muista Kambodzassa käymistäni kaupungeista. Täällä näkyy turismi ja raha. Angkor Watin paikalle houkuttamat turistimassat ovat niin tärkeä tulonlähde Kambodzalle, että Siem Reapin kasvoja pidetään muuta maata siistimässä kunnossa. Keskustan rakennukset ovat selkeästi parempikuntoisia kuin muissa kaupungeissa näkemäni ja koko katukuva selkeämpi ja puhtaampi. Siinä missä Sihanoukvillessä hotelliyrittäjä maksoi ”veroa” paikallisen poliisiviranomaisen taskuun, niin Siem Reapissa he maksavat ihan oikeasti veroja ja näillä verorahoilla on saatu jonkinlaista infrastruktuuria aikaan.

Ei roskia ja katujen varsilla on ihan oikeasti jalkakäytäviä, joilla on tilaa kävellä.

Siem Reap on näkemistäni Kambodzan kaupungeista ensimmäinen, jossa olen nähnyt kadunlakaisijoita, yleisiä roskapönttöjä katujen varsilla ja jossa iltaisin palaa kunnolla katuvalot – mikä kertonee jotain enemmän Kambodzasta yleensä kuin juuri Siem Reapista.

Turistille on tarjolla hierontaa, silkkiä, krokotiilinnahkatuotteita ja krääsää. Tyrkyllä keskustan katukuvaa hallitsemassa on paljon sellaista, joka ei paikallisen kuluttajan arkeen kuulu millään lailla ja on siis olemassa vain siksi, että paikalla käy paljon turisteja. Paitsi markkinakojuja, niin Siem Reapissa on hienoja putiikkeja ja moderneja ostoskeskuksia. Ajatus menemisestä tässä meikittömässä säkkihousuisessa matkalookissani viileään ilmastoituun ostoskeskukseen, jossa lattiat ovat puhtauttaan kiiltelevää marmoria ja siivoojahenkilökunta puhdistaa suuret lasiseinät joka päivä, tuntuu niin vieraalta, etten ole tohtinut edes kurkistaa sisälle noihin paremman väen ostospaikkoihin.

Kaikki shoppailuhaluiset: täällä on mahdollisuus tehdä merkkitavarahankintoja hieman kotimaata halvemmin hinnoin.

Joenvarren kelluvissa kylissä kasvatetaan krokotiileja ja tuotteita on myynnissä täällä. Krokotiilin lihaa löytyy joidenkin keskustan turistiravintoloiden ruokalistoilta.

Siem Reap oli ensimmäinen paikka, jossa Kambodzassa näin myynnissä oikein kunnolla turistirihkamaa. Kaupungin keskustassa joen varressa on päiväsaikaan avoinna oleva Old Markets. Tällä markkinatorilla on myynnissä jonkin verran turistikrääsää, mutta se on myös paikallisten ostospaikka ja sieltä saa ruokaa – sekä ruokatarvikkeita että valmista ruokaa – ja erilaisia kodintarvikkeita. Old Markets’n liepeillä pyörii erilaisia pieniä ruokakärryjä, joista saa nuudeliannoksia, grillattuja vartaita ynnä muuta pientä purtavaa pikkurahalla.

Old Markets’lla on hyvä valikoima mausteita kotiin viemisiksi.

Night Markets on ihan kävelymatkan päässä ydinkeskustan turistiravintola-alueelta ja siellä on myynnissä ihan pelkkää turistituliaista sekä hierontaa. Ensimmäiset myyntikojut availevat luukkujaan viiden maissa iltapäivällä. Siellä näytetään myös dokumenttielokuvia Angkor Watista sekä Punaisten Khmeerien hallinnoimasta ajasta. Näytökset ovat iltaisin joka tasatunnein ja maksavat 3$.

Buddha- ja Bayon-temppelin kasvoaiheiset patsaat ja maalaukset ovat tyypillisiä tuliaistavaroita.

Siem Reapin markkinoilla ei kannata maksaa ensimmäistä pyydettyä hintaa. Siitä ei ole myöskään kohteliasta tinkiä aggressiivisesti, vaan neuvotella hienovaraisesti ja suhteellisuudentaju säilyttäen: yhden dollarin arvoisesta ostoksesta ei kannata tinkiä, ei myöskään siitä viimeisestä tuhannesta rielistä.

Parhaan hintaneuvotteluaseman saat silloin, kun ostat samasta paikasta useamman tavaran ja tyypillisesti parhaan tarjouksen saat tavarasta, josta et ole lainkaan kiinnostunut tai osaat uskottavasti näytellä ei-kiinnostunutta.

Siem Reapin keskusta koostuu pääosin Pub Streetistä ja parista muusta turistisyöttöläkorttelista. Niihin on toki helppo mennä, sillä ne löytää helposti, ruokalistat ovat englanniksi ja henkilökunta osaa paremmin englantia kuin keskustan laitojen khmeeri-ravintoloissa. Ruoka on länsimaalaiselle myös tutumpaa, kun tarjolla on pizzaa ja pastaa ja täytettyjä patonkeja. Itselleni ruokakokeilut ovat suuri osa matkailuelämystä ja harvemmin on käynyt niin, että olisin saanut jotain, joka ei olisi ollut maistamisen arvoista. Joskus käy parempi säkä, joskus huonompi, mutta joka kerta kokee ja oppii jotain uutta.

Haluan rohkaista kokeilemaan paikallisia makuja. Aasialainen osaa aina parhaiten oman ruokakulttuurinsa. Kun hän yrittää laittaa meksikolaista tai italialaista, voi se mennä pahasti pieleen tai ei ainakaan ole sitä, mitä me olemme tottuneet meksikolaisena tai italialaisena syömään.

Hierontaa on tarjolla joka kadunvälissä ja ”Massage, lady?”:jä kuulee kadulla kulkiessaan sen seitsemänkymmentä kertaa päivässä. Ja kyllähän 4-5$:n tunnin jalkahieronta temppelipäivän jälkeen on hintansa väärti, vaikka ei ihan ensiluokkainen olisikaan.

Hierontapaikkoja olen nähnyt jokaisessa käymässäni kambodzalaisessa kaupungissa, mutten missään niin tiheässä kuin Siem Reapin keskustassa.

Yksi Siem Reapiläinen hullutus on ns. Fish Massage. Pikkukaloja pidetään vesialtaassa, jonne turistit työntävät pölyiset jalkansa ja sitten kalat käyvät nyppimässä niitä. On olemassa joku kalalaji tai –lajeja, jotka ihan oikeasti syövät ihon pinnalta kuollutta solukkoa ja näin kuorivat ihoa, mutta kaikki eivät sitä tee, ne vain näykkivät vähän ihon pintaa. Jalkapohjien kovettumiin, jos jalkoja ei ole ensin kunnolla liotettu pehmeiksi, eivät tuollaiset pikkukalat pysty, vaan parempi on mennä jalkahoitoon ja antaa jalkansa kunnolla raspattaviksi ja kuorittaviksi.

Minulle ei selvinnyt mitä tekemistä ihoa näykkivillä kaloilla ja hieronnalla on keskenään ja vielä vähemmän, että miten se pedikyyriin liittyy. Mutta hyvin näkyi kaupaksi menevän. Joka ilta näiden pönttöjen laidalla näkyi turisteja istuskelemassa.

Noissa pöntöissä kaloja kuolee joka päivä. Olen nähnyt, miten sieltä aamupäivisin putsataan ruumiit pois ja välillä vaihdetaan vesi. Jokainen akvaarioharrastaja tietää, että kalat tarvitsevat voidakseen hyvin puhtaan veden, kasveja ja pohjamateriaalin. Akvaarioihin laitettava vesi käsitellään kaloille sopiviksi kemikaalein. Täällä ne saavat vahvasti kloorattua vettä suoraan hanasta. Tonlé Sap –järveä kalastetaan jo enemmän kuin mitä siellä ehtii kaloja kasvaa, joten mielelläni soisin noiden pikkuisten jäävän ennemmin hyödyttämään luonnon ravintoketjua kuin päätyvän tökkimään turistien katupölyn likaamia varpaita.

Lopuksi vielä Siem Reapin joenvartta iltavalaistuksessa: