Älä pelasta kissaa

6.2.2011 Siem Reap, Kambodza

Istuin hotellini ravintolan baaritiskillä, kun pariskunta kirjoittautui hotelliin sisään. Naisella oli sylissään tauotta mouruava kissanrääpäle. Oli pelastanut sen kadulta, se kun oli näyttänyt niin onnettomalta, kodittomalta ja nälkiintyneeltä. Hotellissa olivat jo omat koirat, mutta kissa saisi tulla, kunhan se pysyisi sisällä huoneessa.

Täällä kissat ja koirat eivät ole samanlaisia lemmikkejä kuin meillä. Niitä kyllä arvostetaan ja niitä on lähes joka taloudessa. Joka ravintolassa, kuppilassa ja pikkukaupassakin näkyy kuljeksivan koira tai kissa tai molempia ja useampiakin. Mutta ei niitä ihmisen siliteltäviksi ja paijattaviksi pidetä. Ne ovat vahteja, jätteiden syöjiä ja pitävät hiiret, rotat ja muita tuholaiset loitolla. Maaseudulla koirat ovat tärkeitä henkivartijoita peltotöissä; ne havaitsevat ruoikoissa piileskelevät käärmeet ja skorpionit. En ole kuullut, että khmeerit söisivät kissoja tai koiria, joten ruoaksi niitä ei kasvateta. Vietnamilaisten tosin sanovat pitävän varsinkin koiran lihasta.

Ruokapaikoissa kissat ja koirat kiertelevät pöytien välissä ja alla etsien tipahtaneita herkkupaloja tai odottavat omaa osuuttaan. Eivät ole nirsoa sakkia. Rouskuttavat menemään kaikki luut, rustot ja ruodot. Sitä paremmin kelpaa kaikki mitä tiukemmassa ruoan saanti on. Jos koira jättää riisin syömättä tai kissalle kelpaa vain kala, niin siitä tietää, että ne saavat ruokaa yllin kyllin. Kunnolla nälkäinen koira syö kyllä riisiä ja kasviksiakin.

En koskaan anna vieressä anovalle kissalle tai koiralle ruokapaloja pöydästä, sillä en tahdo olla myötävaikuttamassa niiden oppimiseen huonoille tavoille. Yhdessä paikassa oli syliin ja pöydille hyppivä kissanpentu ja voin sanoa, että se ei ollut miellyttävää. Eläimelle ruoan antaminen pöydästä voi olla tälle jopa karhunpalvelus: jos rupeaa käyttäytymään liian röyhkeästi ja asiakkaita häiritsevästi, voi se kostautua jopa hengen lähdöllä.

Mutta syötyäni laitan useinkin ruoan tähteet maahan tai heti ravintolan lattia-alueen ulkopuolelle jos niille näkyy olevan ottaja odottamassa.

Ai niin, ruokarauha pitää toki antaa. Sori.

Kissojen reviirikäyttäytymisestä en tiedä, mutta koirilla ainakin on tarkasti omat reviirinsä. Ne kuljeskelevat kaduilla vapaasti samoilla alueilla muiden koirien kanssa, mutta oma koti on oma koti ja sinne ei ole muilla asiaa. Tungettelija on se, joka saa kyytiä ja lähtee. Samaa sanoivat Sea Breezenkin omistajat, että vaikka heidän vanhat hemmotellut pikku spanielinsa eivät mitään taistelijoita olekaan, niin omalla pihalla vieras koira on heikommassa asemassa ja karkotetaan. Sinne minne synnytään saadaan myös se oleskelulupa syntymälahjana. Vieraisiin kortteleihin tultaessa se täytyy joko taistella tai sitten ihmisen lahjoittaa ottamalla kotiinsa ja näyttämällä muille taloudessa jo mahdollisesti asuville, että nyt tämä uusi tulokas kuuluu perheeseen.

Pienistä pennuista ei täällä ole pulaa. Ei kissoja ja koiria täällä leikata. Ne kulkevat vapaasti ja lisääntyvät vapaasti. Aikuisissa ja vanhemmissa narttukoirissa näkyvät äitiyden jäljet: vatsanahka on löysä venähtänyt pussi ja nisät roikkuvat suurina kuin rivi taateleita.

Jättää se jälkeläisten ruokkiminen jälkensä koiraankin.

No niin, nyt tämä pikkukissa oli siis kunnollista kotia vailla. Sille etsittäisiin joku mieluiten länsimaisten pitämä ravintola tai majatalo, jossa se saisi riittävästi kunnollista ruokaa. Ei sitä annettaisi mihinkään tavalliseen paikalliseen talouteen, jossa se saisi vain riisiä ja joutuisi itse etsimään ruokaansa. Eikä myöskään sellaiseen paikkaan, jossa jo on koira, jotta sen ei tarvitse ruveta tappelemaan koiran kanssa reviiristä.

Minulta jäi näkemättä, että millaisen päätöksen tuo tarina sai ja pääsikö nainen eroon kissasta, mutta mietiskelin mielessäni miten pitkä aika on yksi viikko pienen kissanpojan elämässä. Siinä ajassa ehtii oppia monia katuelämässä pärjäämiseen tarvittavia taitoja. Viikon aikana pehmeää purkkitonnikalaa hotellihuoneessa mussuttaen ehtii moni tärkeä käytännön oppitunti mennä sivu suun.

Jälkikirjoitus 25.3.2011 Phnom Penhissä

Ihan hiljattain eräänä iltana illalliselle mennessäni oli hotellin sisäänkäynnissä juuri tuollainen onnettoman laiha pieni kissi. Lihaa siinä otuksessa ei ollut nimeksikään, mikä sai sen pään näyttämään kohtuuttoman suurelta. Maukusi ja mourusi suu apposellaan tuoden koko terävän hammasrivistön esiin. Tuo hurjan näköinen aseistus suhteutettuna sen vartalon pienuuteen ja kokomusta väritys saivat pennun näyttämään ihan paholaisen tekeleeltä. Mutta niin vain olisi tehnyt mieli ottaa rääpäles mukaan ja antaa sille ruokaa. Tyydyin kuitenkin vain paijaamaan hetken. Hyväilynkipeäkin oli, rassukka.

Yöllä täällä kadut pimenevät ja liikenne lakkaa. Silloin haukkuvat koirat ja kissat mouruavat. Leikkaamattomien kissojen öinen rääyntä on hurjaa kuultavaa ja kun se yltyy oikein rähinäksi niin tietää, että taas on tappelu menossa. On se kissa luontojaan vaan aikamoinen peto.

8 vastausta artikkeliin ”Älä pelasta kissaa

  1. oivoi niihin söpöihin kissoihin ja koiriin ei kannata koskea! ei vaikka kuinka söpöjä ovat ja tekis mieli silittää…itse nimittäin sain Thaimaasta terveen näköisestä kissasta ihosieni-infektion, vaikka pesin kädet kunnolla silittelyn jälkeen..lääkärin mukaan aika yleistä saada kaukomatkoilla kissoista ja koirista vastaavanlaisia infektioita.

    • Niin, totta. Tähän tautipuoleen en ottanutkaan lainkaan kantaa kirjoituksessani. Joissakin näkee kirppujen vilistävän ja jotkut ovat niin selkeästi kapisia, ettei varmasti tee mieli koskea. Mutta sitten joskus vaan on joku, joka tosiaan näyttää ihan terveeltä ja on ihan vastuttamattoman söpö…

  2. Mulla oli vaikeaa olla koskematta niihin,vaikka oli varoiteltu.Sain monta kaveria ruokkimalla ja juttelemalla niille.Kummasti ymmärsivät suomea paremmin kuin paikalliset ihmiset.Bangkokissa ihmettelin koirien liikennesilmää,kun 50-päinen lauma säntäsi yli Thanoon sukhutvitin pahimpaan ruuhka-aikaan kommelluksitta.Hellyyttävin eläinkokemus oli ,kun tapasin metrin korkuisen elefantin e.m.paikassa.Ostin isännältä sille syötävää (mikä nykyisin kuulemma on kiellettyä).Norrsu laittoi kärsänsä sydämeni kohdalle ja tuhautti kiitokset.Juuri ostettu valkoinen pellavapaita sai kämmenen kokoisen mustan läikän koriteeksi,mistä isäntä hätääntyi .Minua vain nauratti ja sanoin :Mai pen rai.Norsu notkisti toista etujalkaansa,kumarsi ja halasi kärsällään jalkojani.Senkun olisi saanut videolle.Oli kuulemma vuoden vanha.Toisaalta säälitti .Ehkä ne kuitenkin metsätöissä olisivat onnellisempia kuin suurkaupungin pakokaasuissa.Ja tietenkin vapaina.

    • Norsut ovat niin fiksuja. Eipä taida niillä olla kohta enää paikkoja elää muutoin kuin tuolla tavalla turismin palvelukseen valjastettuina. Liekö täälläkään enää villejä norsuja on, kun ei ole paljoa enää metsiäkään. Enpä ole tullut tuota keltään kysyneeksi. Täytyypi pistää mieleen, jos sattuu joku sopiva, keltä kysyä.

  3. Toisaalta kriittisessä vaiheessa annettu ruoka saattaa vahvistaa heikkoa eläintä, ja tarjota sille fyysiset mahdollisuudet selviytymiseen. Hyvin syönyt kissi pärjää todennäköisemmin myös kadulla viikon päästä kun on saanut tärkeässä kehitysvaiheessa ravintoa luuston ja lihaksiston kehitykseen.

    • Kyllä se voi olla näinkin. Joskus mietin, että mihinkähän ne kaikki pikkukissit joutuvat, kun pentueita kuitenkin pykätään sitä mukaa kuin ehditään, eikä niitä kissoja täällä kuitenkaan ihan vilkkiläksi asti ole. Jos kaikki selviäisivät, niin äkkiähän nuo lisääntyisivät.

      • Ainakin yksi noista pikkumirreistä ilmestyi meille 3 vuotta sitten juuri ennen joulua. Pieni karvapallo ilmestyi keittiön patiolle vienosti ruokaa pyytämään. Pari viikkoa sitä syötettyäni se seurasi minua sisälle ja tänne jäi. Olenkin aina halunnut Siamilaista ja sen sainkin – kuin joululahjaksi :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *