Päivä 22: Battambang

8.1.2011 Battambang, Kambodza

No niin, nyt se on sitten tehty. Kolme kuukautta onnistuin olemaan tropiikin auringossa polttamatta itseäni yhtään ja nyt sitten käräytin naamani oikein kunnolla eilisellä venematkalla. En tajua miten oikein päästin tässä käymään näin. Olen aina rasvannut nassuni aurinkovoiteella kun tiedossa on ollut venematka tai muuten oleskelua ulkona pidemmän aikaa. Tällä kertaa en muistanut ajatella koko asiaa yhtään, vaan tuli ihan täydellinen oikosulku. Nyt naama on tulipunainen, nenän päällä ja leuan kärjessä jopa pieniä rakkuloita. Silmän ympärystät ovat valkoisempia aurinkolasien jäljiltä. Tämän päivää olen suojannut kasvoni sekä lisäauringolta että katseilta kroma-huivillani. Hyvin se täällä joukkoon sulautuu. Kambodzassa on melko suuri muslimivähemmistö ja ei-muslimitkin monesti kulkevat kasvot suojattuna pölyltä ja auringolta.

Auringonpolttamaan parasta lääkettä on aloe vera –geeli ja sitä onneksi lääkepussukastani löytyi näytepussillinen ensiavuksi. Eilisiltana bongasin kaupungilta Forever Living –liikkeen, joka myy juuri aloe vera –tuotteita ja kävin tänään päivällä ostamassa koko tuubillisen lisää samaa geeliä. Liike oli juuri niin tyhjän näköinen kuin sellainen liike voi olla, jossa ei juuri koskaan käy asiakkaita. Tällaiset länsituotteet ovat paikallisen keskiluokan tuloihin suhteutettuna liian hintavia. Liikkeen etuosassa oli pöytiä ja tuoleja, perällä tiski, jonka takana lasivitriinissä oli yksi putilo kutakin tuotetta. Tiskin takana nuori tyttö hyppäsi pystyyn tuoliltaan ja tarttui hätäisesti puhelimeen, niin kuin olisin tullut ryöstämään paikkaa. Selvennettäköön, että olin ennen sisään tuloani poistanut liinan kasvoiltani, joten tuskin näytin ryöväriltä. Paikalle hälytetyt kaksi naista ja mies olivat juhla-asuissa ja tulivat kesken hääjuhlan pelastamaan tuuraajatyttösen pulasta. Ennen lisäjoukkojen saapumista paikalle olin kuitenkin jo osannut khmeeriksi selvittää mitä halusin ja paljonko se maksoi, joten hätiin tulleiden tehtäväksi jäi enää aukaista vitriinin lukko.

Sängystä ylöspääsy oli tänä aamuna vähän kankeaa ja naamatilanne otti sen verran päähän, että olin vähällä jättää tämänpäiväiset retkeilyt väliin ja pysytellä sisätiloissa poissa auringosta koko päivän. Mutta muutin sitten mieleni, sillä onhan tämä minun osaltani kiertomatkan viimeinen päivä. Muu ryhmä jatkaa huomenna Bangkokiin, minä jään Kambodzaan. Ensimmäisenä menimme Bamboo Train:lle, jokaisen Battambang-turistin käyntikohteeseen numero yksi. Homma on niinkin yksinkertainen kuin että ajetaan seitsemän kilometriä suoraa rataa edestakaisin bambulaverilla istuen. Vehje toimii bensamoottorilla ja huippunopeus on noin 50 km/h.

Bambujuna-ajelu oli jostain kumman syystä ihan päättömän kivaa.

Kohtaustilanteissa vaunu puretaan osiin ja nostetaan radanvarteen. Se puoli voittaa, josta on tulossa useampi vaunu. Tässä ruuhkaa pääteasemalla.

Vaikka olikin noin yksinkertainen juttu, niin oli siinä touhussa kuitenkin oma viehätyksensä. Tosin vaikea sanoa mikä on niin kivaa kovalla laverilla istuessa ja matkatessa töyssyistä ja raiteet mutkilla olevaa rataa pitkin samaa suoraa puolisen tuntia suuntaansa ja sama takaisin. Paikallisväestö käyttää näitä vieläkin. 80-luvulla tiet maassa olivat kurjassa kunnossa ja se oli bambujunien kukoistusaikaa. Silloin liikenteessä oli yli tuhat bambujunaa yhteensä noin 600 km:n rataosuudella. Varsinaista junaliikennettä ei Kambodzassa ole, mutta näitä bambujunia on käytössä satakunta lyhyemmillä rataosuuksilla täällä Battambangissa ja muutamassa muussa maakunnissa. Maan tieverkosto on parantunut huimasti viimeisen viiden vuoden aikana ja pidemmät siirtymät kuljetaan nykyisin bussilla tai täyteen pakatun kuorma-auton lavalla.

Battambangin keskustan ulkopuolella on reilut sata vuotta vanha puutalo, joka on aikoinaan rakennettu paikallisen kuvernöörin asunnoksi. Nyt sitä taloa asuvat hänen jälkeläisensä neljännessä polvessa. Talo on avoinna yleisölle. Varsinaista pääsymaksua ei ole, mutta on suotavaa jättää pieni lahjoitus rahalaatikkoon. Meille taloa esitteli perheen isoäiti, hienostuneen oloinen vanha rouva. Yläkerrassa talon vanhimmassa osassa on vierashuone, jota vuokrataan turisteille, jotka haluavat yöpyä khmer-talossa ja nähdä miten paikalliset asuvat. Tosin tämä talo ei ole ihan tyypillinen paikallinen talo, vaan isompi ja hienompi. Huone oli siisti ja kauniisti vaikkakin niukasti sisustettu ja seinät ja lattiat vanhaa, tummaa puuta. Nukkumapaikkana on parisänky, jossa näytti olevan ihan kunnollinen patja ja hyttysverkko. Yö maksaa 6$ ja ateriat maksavat erikseen. Puhelinnumeroa minulla ei ole, mutta kaikki kaupungin tuktuk-kuskit kyllä tietävät paikan, kun pyytää kyytiä Ancient Houseen.

Battambangin Ancient Housea oli mahdotonta saada kattavasti esiteltyä yhdellä tai vain muutamalla valokuvalla. Jos yöpymisajatus tuntuu liian eksoottiselta, voi kuitenkin käydä ihmettelemässä laadukkaan puun kestävyyttä ja kauneutta rakennusmateriaalina ja massiivisia kokopuisia huonekaluja.

Jatkoimme matkaamme joen varren kyliin ja pysähdyimme katsomaan kevätrulliin käytettävien riisilettusten valmistusta.

Ensin riisi liotetaan yön yli ja sitten jauhetaan.

Tässä ylimääräinen vesi valuu pois riisijauhoista.

Riisilettusten valmistamiseen tarvitaan kaksi henkilöä: toinen paistaa ja toinen asettelee kuivumaan. Paistoalustoja on kaksi ja yhden letun paistoaika on juuri sen verran kuin tottuneelta tekijältä kestää ottaa toinen lettu pois ja levittää uusi annos taikinaa paistumaan. Polttoaineena käytetään riisin akanoita, joiden polttamiseen uuni on erityisesti rakennettu niin, että niillä saadaan riittävä ja juuri sopivan tasainen lämpö. Tyypilliseen Kambodzalaiseen tapaan mies katsoo naisten työntekoa ja syö.

Tämä nainen on paistanut työkseen näitä lettuja jo ainakin 15 vuoden ajan. Hän valmistaa päivässä 2000 lettua aloittaen työpäivänsä aamulla viideltä, syö lounaan siinä paistamisen ohella ja on valmis päivän urakastaan neljän aikoihin iltapäivällä. Letuille on ostaja niin, että kaikki tulee myytyä mitä saadaan valmistettua. 100 kpl maksaa 5000 rieliä ja kun kustannukset vähennetään, jää hänelle päivän palkaksi kymmenkunta dollaria. Apunaan hänellä on veljensä kaksi lasta, jotka vuorottelevat puolipäivää letunpaistoassistentteina. Kun sisko on aamupäivän töissä, voi veli silloin mennä kouluun ja iltapäivällä sama toisinpäin. Lasten vanhemmat ovat kuulemma lähteneet Thaimaahan työn perään.

Paistamisen jälkeen riisilettujen annetaan kuivua auringossa. Näin vuoden kuivana kautena kuivumiseen menee vain puolisen tuntia. Sadekautenakin lettujen valmistaminen on mahdollista. Silloin letut tarvitsevat katoksen suojakseen ja kuivumiseen voi mennä koko päivä, mutta kuivuvat kuitenkin.

Valmiita lettuja kuljetuspakkauksessaan.

Battambangissa tuotetaan viiniä ja kävimme vierailulla täällä Kambodzan ainoalla viinitilalla. Tällä viinitilalla valmistetaan punaviiniä, roséeta ja brandyä. Viinintekotaito ei todellakaan kuulu Kambodzan perinteisiin ja tämän perheen osaaminen on itse kirjoista opeteltu ja 11 vuoden yrityksen ja erehdyksen kautta hankittu. Rypäleinä ovat cabernet sauvignon, syrah ja viimeisimpänä tulokkaana merlot. Joissakin Battambangin liikkeistä myydään heidän brandyään, mutta lähes koko vuosittainen 10 000 pullon tuotanto myydään suoraan tilalta siellä vieraileville. Nyt sekä rosée että brandy olivat lopussa, kun edellinen turistiryhmä oli ostanut varastot tyhjiksi. Jäljellä oli vain punaviiniä, jota sitä maistaneet sanoivat makeaksi. Viiniä saa toki maistaa tilkkasen, mutta varsinaisia viininmaistajaisia ei pidetä eikä tuotantoa esitellä.

Tuktuk-kuskit tietävät kyllä tien tännekin, Banan-viinitilalle.

Yksi aasialaisen keittiön perusmausteista on (thai-)kalakastike. Kalakastiketehtaalla ei haissut ihan yhtä pahalle kuin ruotsalaisessa hapansilakkapurkissa, mutta ei se siitä kaukanakaan ollut. Kaloja oli montaa eri sorttia, oli isoa ja pientä, osaa kuivatettiin auringossa ja osaa mädätettiin sammioissa. Lattialla oli perattuja isoja tuoreita kaloja ja röykkiöittäin pienempiä – ilmeisesti jo kuivattuja – kaloja, joita miehet lapioivat läjään. Kaloja oli kuivumassa tienvarressakin, josta mopot ja autot mennä pöläyttelivät ohitse.

Kalaa auringossa kuivumassa kalakastikkeen raaka-aineeksi.

Kalankäsittelyä kalakastiketehtaassa.

Tästä lähin kalakastike tuo mieleeni näistä sammioista nousseiden kärpäsparvien pölähdykset.

Päätimme päivän temppelivuorella reilun kymmenen kilometrin päässä kaupungista. Vuorelta oli upea näköala auringonlaskuun ja vuoren juurelta voi nähdä miten valtavat lepakkoparvet lähtevät lentoon luolastaan auringon laskiessa. Huipulle pääsee joko kävellen tai alhaalla palveluksiaan tarjoavien mopokuskien kyydissä. Vuoren juurella on poliisi pyytämässä sinulta kahta dollaria. Kyseessä ei ole tavallisen katupoliisin perätön turistisakko oman lompsansa kasvattamiseksi, vaan hän on turistipoliisi, joka perii sinulta pääsymaksun temppeliin.

Näkymää Phnom Sampov –vuorelta.

2 vastausta artikkeliin ”Päivä 22: Battambang

  1. On todella kiva nähdä, kuinka ihmiset ne vaan elää niin eri tavalla kuin täällä Suomessa.. :-)
    Varmaan ihan mukava maa matkustaa, tuo Kambozha!

    • Kyllä täällä kelpaa olla. Edullinen hintataso ja ajan kanssa kun alkaa oppimaan miten tietyt jutu toimivat ja oppii vähän kieltä, niin ei sitten kaikki ole enää niin vierasta ja outoa. Silloin olemisesta pääsee nauttimaan oikein kunnolla. Hintataso mahdollistaa sen, että voi niin sanotusti poimia kirsikat kakusta ja tällainen tavan keskivertokansalainenkin elää suhteellisen ylellistä elämää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *