Päivä 18: Angkor Wat

4.1.2011 Siem Reap, Kambodza

Onhan se hieno ja onhan se nähtävä. Angkor Wat nimittäin. Retki temppeleille kannattaa aloittaa sopimalla hotellin kanssa tuktuk-kyyti temppelialueelle koko päiväksi. Taksat ovat kiinteät ja suurin piirtein samat kaikilla: 12-17$ riippuen siitä, aikooko kiertää suuren vaiko pienen kierroksen. Temppeleitä katsomaan voi toki lähteä pyörälläkin. Vuokrapyörää kannattaa kysäistä omasta hotellista.

Lippuja temppelialueelle myydään puolivälistä matkaa Siem Reapista Angkoriin. Kaikki tuktuk-kuskit eivät puhu englantia, joten nappaa lipunmyyntipisteestä temppelialueen kartta mukaan. Siitä on kätevä näyttää, että mihin seuraavaksi ajetaan ja missä kuskin tulee odottaa. Monet temppelialueista on mahdollista kävellä läpi ja kun kuski ajaa toiselle puolelle vastaan, välttyy kävelemästä samaa reittiä edestakaisin. Kävelemistä nimittäin riittää muutenkin enemmän kuin yhden päivän tarpeiksi.

Lippuja on saatavana eripituisiksi ajoiksi. Itselläni oli kolmen päivän lippu, mutta käytin temppeleiden katselemiseen vain 1,5 päivää. Ei kerralla mahdottomia jaksa. Mielellään sitten vaikka toisen kerran uudestaan ja kohteisiin, jotka tällä kertaa jäivät näkemättä.

Me kiersimme tänään pienen kierroksen ja kävimme katsomassa muutaman sen temppelikohteista. Ensimmäiseksi suuntasimme itse Angkor Watiin. Minun on tässä ihan turhaa lähteä sitä kuvailemaan – se on itse nähtävä. Kuvia Angkorista on netti jo väärällään ja paljon onnistuneempia kuin minun kuvani, joten en edes yritä laittaa tähän mitään muka hienoja Angkor Wat –otoksiani.

Kulkureitit on merkitty aasialaista logiikkaa käyttäen.

Ruokapaikkoja löytyy runsaasti eri puolilta temppelialuetta. Itse kävin syömässä pienessä khmer-paikassa Angkoria vastapäätä olevan parkkialueen oikeassa reunassa. Koska ollaan turistirysässä, on hinnoittelukin sen mukaista. Kun en ottanut vastaan ensimmäisen paikan tarjousta grillatusta kalasta, vaan siirryin tutkailemaan naapuriravintolan antimia, niin hinta putosi alle puoleen. Eli kannattaa hienovaraiseen neuvottelutyyliin kysellä hintoja käymättä silti suorasukaiseen hintatingintään. Toki turistiruokaa tarjoilevia ravintoloita löytyy myös ja heillä on hinnat listassa.

Kiersimme tämän ensimmäisen päivän aikana Agkorin lisäksi Bayonin, Elefanttiterassin takaisen alueen ja Ta Prohmin. Pidin erityisesti metsittyneestä ja puiden juurien valtaansa ottamasta Ta Prohmista huolimatta japanilaisryhmien tukkimista ahtaista käytävistä. Paljon puhutaan siitä, että Angkor Watia pitäisi olla katsomassa auringonnousun tai -laskun aikaan. Toisin kuin muutamalla tuhannella muulla turistilla tänään minulla ei enää päivän jälkeen riittänyt paukkuja auringonlaskun ihailuun temppeleillä eikä mitään hinkua vääntäytyä ylös niin aikaisin aamulla, että ehtisin paikalle siksi, kun aurinko nousee. Tyydyin ihan tavan päiväaikaan tällä kertaa. Tosin päivänvalo on mielestäni kauneimmillaan iltapäivällä noin kello neljästä eteenpäin, kun aurinko alkaa paistaa sivusta eikä enää ylhäältä ja valo muuttuu keltaisemmaksi ja pehmeämmäksi, joten Angkoria kannattaa käydä katsomassa (myös) niihin aikoihin päivästä ja sen aionkin seuraavalla Siem Reapin visiitilläni tehdä.

Bayon. Mies portaiden yläpäässä antaa hieman kokoperspektiiviä sille, miten valtavan massiivisista rakennelmista on kyse.

Tomb Raiderista tuttu viidakon valtaansa ottama Ta Prohm.

9 vastausta artikkeliin ”Päivä 18: Angkor Wat

  1. Onko kaikki kyltit sekä maan omalla kielellä ja englannin kielellä? Vai onko kuvaamasi kyltit vain niitä harvinaisia jotka ovat englanniksi?

    • Oletan nyt, että tarkoitat Angkor Watin ja yleensäkin temppelialueella olevia kylttejä. Kyllä siellä oli kaikki myöskin englanniksi, turisteillehan ne pääosin ovat tarkoitettuja. Siem Reap yleensäkin on varsinainen turistikeskus, niin kyllä englantia puhutaan huomattavasti yleisemmin ja paremmin kuin muissa paikoissa.

  2. Hei,

    kuinka laaja ongelma kaksoishinnoittelu on? Ja mikäli sinulla on tietoa paikallisen pankkitilin avaamisesta ja business-viisumin hinnasta/saamisesta niin kiitän ja kumarran jo etukäteen.

    Ja mitä ruokaherkkyyksiin tulee niin suosittelen vierailua foodit.fi-foorumilla. Sieltä saattaa heltiä hyviä vinkkejä. Löytyy myös tutkitumpia vaihtoehtoja skeptikoille, joihin myös itse lukeudun. Nimimerkillä monia ruokavaliota testannut vatsaongelmainen.

    • Turistihinnat ja paikallishinnat ovat eri ainakin mopotakseissa ja tuktukeissa ja luulisin, että myös linja-autoissa. Ulkopuolisena minun on toki vaikea tietää, että mitä paikalliset maksavat, jos en heiltä kysy, enkä ole tullut sitä tehneeksi.

      Aamiaisnurkkakuppiloissa olen monesti huomannut maksavani enemmän kuin paikalliset. Listahintaravintoloissa luulisin olevan samat hinnat kaikille, mutta eivätpä nuo paikalliset noissa turistisyöttölöissä edes käy. Khmeeri-ravintoloissa, joissa ei edes ole ruokalistaa, en tiedä.

      Mutta sitten on myyjiä, jotka ottavat kaikilta saman. Täällä Siem Reapissa istuskelin eräänä päivänä pienen katukaupan muovituolilla juoden kookospähkinääni ja huomasin, että saman 2500 rieliä ottivat paikallisiltakin. Olin luullut, että paikalliset saisivat kookoksensa tonnilla, mutta eipä ollutkaan.

      Ihan tavan ruokatorilla epäilen, että torimyyjät ottavat täällä enemmän kuin ei-turistipaikoissa. Sen Moronomissa pikkubanaaniterttu maksoi 1000 rieliä, täällä 2500. Kyseessä voi toki olla sekin, että täällä on korkeampi hintataso, kun on selkeästi vauraampi paikkakunta.

      Kiitos vinkistä. Kurkkasin jo vähän otsikoita. Selailen niitä lisää ajan kanssa.

    • Meinasi jäädä välistä nuo pari kysymystäsi. Pankkitilin avaamisesta minulla ei ole mitään kokemusta eikä tietoa. Businessviisumin hain itse Phnom Penhin kentältä tänne tullessani (tyyppi E). Ei tarvinnut mitään todistuksia eikä selittelyjä. Senkun kirjoitti vaan Reason for stay = Business. Maksoi 25$. Business-viisumin saa ekalla haulla aina vain kuukaudeksi. Sitten Sihanoukvillessa vein paikalliseen matkatoimistoon ja ostin 6kk lisää. Maksoi 165$. Saatavana on 3, 6 , 9 ja 12 kk. Business-viisumia pidennettäessä ei tarvitse poistua maasta välillä. Ainakaan näillä pikkuajoilla. En tiedä miten on sitten, jos viipyy vuodesta toiseen.

  3. Voi herranenaika miten kauniita maisemia! Varsinkin tuo viimeinen kuva! Kiitoksia näistä, aiotko olla miten kauan Kambozhassa, ja tiedätkö minne menet sen jälkeen?

    • :) Kiitos itsellesi. Suunnitelmissani on, että joskus maaliskuun aikana lähden bussilla Laosiin ja pysähtelen siellä jossain. Siellä olen todennäköisesti 1-2 kk, riippuu vähän viisumisäännöistä, en ole niihin tutustunut vielä. Eräänlaiseksi Laosin ”päämääräksi” olen asettanut Vientianen ja päätän sitten siellä, että mitä kautta eteenpäin. Sieltä voi jatkaa bussilla, mutta on mahdollista myös lentää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *