Päivä 6: Kratie

23.12.2010 Kratie, Kambodza

Istun myöhäisiltapäivää puun varjossa kookospähkinää lipittäen ja Mekong-joelle katsellen. Kalastaja lipuu ohi myötävirtaan soutuveneensä ja verkkonsa kanssa. Ympäriltä kuuluu kioskimyyjien pölpötys ja ohiajavien mopojen pärinä. Riippumatossa on pieni lapsi päiväunilla ja naiset käyvät vuoroon sitä keinuttamassa. Kellomittarini näyttää varjossa lämmintä 33,5°C ja pieni vilvoittava tuulenvire on enemmän kuin tervetullut.

Kalastaja Mekongilla.

Rantakatu Kratiessa.

Läksimme aamulla Sen Moronomista ja saavuimme tänne yhden aikaan iltapäivällä. Aamiaisesta oli kulunut jo monta tuntia ja ryhmä pölähti bussista kuin varpusparvi syöksyen etsimään lounaspaikkaa. Tämä Kratie on selkeästi isompi paikka kuin edellinen, mutta jotenkin sekavampi ja kadunvarren puljuista ei ihan ensi vilkaisulla tahdo saada selvää, että myydäänkö siellä jotain ja jos, niin mitä. Nälissäni en tahtonut löytää ensimmäistäkään ravintolaa, takaisinpäin tullessani huomasin moniakin, joiden ohi olin kulkenut. Minun lounaani ei ollut varsinaisesti mikään elämys, mutta kuultuani muiden syöneen soppaa, jossa oli enimmäkseen vain kaalia, totesin onnistuneeni lounasvalinnassani kuitenkin melko hyvin. Söin kiinalaisessa ravintolassa paistettua kalaa ja kasviksia ja se näytti ja maistui ihan samalta kuin kotoisissa kiinalaisravintoloissamme, mutta söihän sitä nälkäänsä hyvinkin.

Täällä on markkinatori keskellä kylää ja sen ympärillä muutama katu ja siinä se. Kaupungissa itsessään ei ole sen enempää nähtävää, mutta huomenna lähdemme retkeilemään ympäristöön joenvarren maaseudulle.

Hotellimme Santepheap sijaitsi rantakadun varressa, niin kuin lukuisat muutkin hotellit.

Tupatarkastus.

Kurkkaus kylpyhuoneeseen.

Kratien katunäkymiä.

Löytyykö mieleiset?

Kratie sopii vaikka päivän huilauspaikaksi bussimatkalla Phnom Penhistä Laosiin. U Hongia en muuten suosittele ruokapaikaksi, sillä ruoka on aivan mautonta, mutta siellä on internet ja aivan herkullisia pirtelöitä.

Auringonlasku Mekongilla on kaunis värinäytelmä.

Akkujenlatausviikko Battambangissa

12.1.2011 Battambang, Kambodza

Kiertomatkajuttujen julkaisut jatkuvat vielä, mutta pistän tähän väliin kuulumisiani reaaliajassa. Tänään elämme keskiviikkoa ja viimeinen päiväni ryhmän kanssa oli lauantaina. Nyt tiiviin matkaohjelman jälkeen nautin aikatauluttomuudesta, venyttelen aamuisin pitkään sängyssä ja lepään kiireettömyydessä. Jos ei huvita lähteä mihinkään eikä nälkäkään vaivaa, niin jään kaikessa rauhassa huoneeseeni köllimään, hyödynnän harvinaisen hyvää langatonta verkkoa sähköpostejani lukien ja blogiin matkan aikana valmistelemiani kirjoituksia työstäen. Matka oli minulle rankka, en ihan jaksa tuollaista menoa vielä. Oli ihanaa saada olla mukana ja nähdä ja kokea niin paljon sellaista, joka olisi minulta omin päin jäänyt löytämättä tai jota en olisi yksinäni viitsinyt lähteä tekemään. Mutta nyt on vähintäänkin yhtä ihanaa se, että saan taas itse määrätä tahtini ja olla ilman ryhmän hälinää.

Eilen viihdytin itseäni kuljeskelemalla hissukseen iltapäivää kaupungilla. Pysähdyin veistosliikkeeseen ihmettelemään massiivisista puumötiköistä tehtyjä veistoksia ja veistäjän käden jäljen pienen pieniä yksityiskohtia. Morsiuspukuliikkeessä katselin naisten työskentelyä, kuinka he käsin ompelivat paljetteja ja lasihelmiä monenkirjaviin kimalteleviin pitsi- ja silkkiluomuksiin. Istuin pitkään varjossa joen varressa penkillä teemukini kanssa ja vain katselin ohikulkevia ihmisiä.

Vesi joessa on nyt alhaalla, mutta penkereistä voi päätellä jotain siitä, miten paljon veden pinta sadekauden aikana nousee.

Veistosliikkeessä oli paljon monimutkaisempiakin luomuksia, mutta nämä patsaat rauhallisine kasvoineen miellyttivät minun silmääni eniten.

Battambang vaikuttaa ihan mukavalta kaupungilta. Sihanoukvillestä ja joistakin kiertomatkani alkupään paikkakunnista poiketen täällä on paikkoja, joihin mennä ja joissa olla. Joenrannan molemmin puolin on kävelykadut ja varsinkin itäpuolen ranta on viihtyisä penkkeineen ja istutuksineen. Istuin siellä eilen katselemassa kambodzalaista kansanhuvia: katujumppaa ja –tanssia. Iltapäivisin kello viiden jälkeen, kun päivä alkaa viilentyä – eli enää 30°C varjossa – pamahtavat ensimmäiset ämyrit soimaan ja täti-ihmiset kokoontuvat vetäjän johdolla jumppaamaan. Myöhemmin näitä jumppa-DJ:tä ilmestyy rannan varteen lisää ja tätijumpan lisäksi tarjolla on trendikästä poppia nuoremmalle sukupolvelle. Minun edellisestä liikuntatunnistani on kulunut niin monia kuukausia, että alkoi tehdä mieli mukaan liikkumaan. Tätijumppa näytti sen verran yksinkertaiselta, että siihen on helppo mennä, vaikkei kieltä osaisikaan. Aion sitä lähteä tänään kokeilemaan.

Ihmiset tulevat itärannan puistoalueelle kuntoilemaan. Miehet hölkkäsivät tai kävelivät reippaasti, vanhemmat naiset vetivät kävelykiekkaa pyjamissaan ja keski-ikäiset kokoontuivat sporttisemmin pukeutuneina tätijumppaan.

Kadut tässä kaupungissa ovat ihan hassusti. Keskusmarkkinatorilta lähtevät joen suuntaiset kadut on numeroitu joelta lähtien 1, 1½ , 2, 2½ ja 3 ja siinä se. Muita katuja ei ole nimetty millään lailla. Loput pitää kai sitten jotenkin selittää. Esimerkiksi katujen 1 ja 2 välinen 2. poikkikatu markkinatorin pohjoispuolella. Puolikkaat kadut kulkevat vain markkinatorin eteläpuolella, siksi ne kai ovatkin puolikkaita.

Pimeää täällä on iltaisin, niin kuin kaikissa muissakin kaupungeissa. Koska sähkö on Kambodzassa kallista, ei sitä katuvaloihin tuhlailla. Siksi ulkona kuuden jälkeen illalla kulkiessa tuntuu siltä, kuin olisi liikkeellä yön pikkutunneilla, jolloin liikkeellä on vain kaikkein epämääräisintä porukkaa. Vähän kolkko tunnelma yksin kuljettavaksi. Yritän tottua.

Battambangin ydinkeskusta eilen illalla klo 20. Markkinatorin toisella puolen olevan Hotelli Internationalin kulma on valaistu. Lisäksi joen itärannalta (kuvan vas. reuna), jonne ihmiset kokoontuvat iltaisin tapaamaan toisiaan ja ulkoilemaan, näkyy jonkin verran valoja.

Vaihdoin erään tuttuni suosituksesta hotellia siitä, mihin ensin kiertomatkan päätteeksi jäin asumaan. Hyvä hotelli oli sekin, mutta tämä on vieläkin parempi, viihtyisämpi. Hotelli Seng Hout, hyvä sijainti eli 2. kadulla keskustorin pohjoispuolella n. 50 metriä markkinatorilta. On mukavia terasseja ja istuinryhmiä oleskeluun useammassakin kerroksessa. Huoneissa on hyvä langaton verkko ja se toimii myös kattoterassilla asti. Huonehinnat 9-20$ ja myös kolmen hengen huoneita näkyy olevan. Sähköposti [email protected], kotisivu www.senghouthotel.com ja puhelin +855 (0)53 952 900. Tuttavani olivat käyneet kiertämässä hotellilla asemapaikkaansa pitävän tuktuk-kuskin, Davidin, kanssa suunnilleen kaikki samat kaupungin ympäristön nähtävyydet kuin mekin ryhmänä kävimme oman oppaamme kanssa. David oli kuulemma ollut hyvä ja mukava opas ja englanninkielentaitoisena pystyi toimimaan tulkkina ja kertomaan mitä kaikissa noissa joenvarren kotiverstaissa tehtiin. Eli Battambangin kotiseuturetkeilyyn kannattaa vuokrata tuktuk yhdeksi päiväksi ja antaa Davidille vapaat kädet päivän ohjelman luomiseen.

Yhden hengen huoneeni hotelli Seng Houtissa, 13$/yö. Varusteisiin kuuluu langaton verkko, ilmastointi, tv, jääkaappi ja lämmin suihku.

Hotelli Seng Houtin kattoterassi.

Kaupunkinäkymä hotellin kattoterassilta.

Minulla oli alkuun vähän vaikeuksia löytää täältä hyviä ravintoloita. Tässä keskustassa on alue, jossa on turistiravintoloita ja kävin ensin siellä, kun en muuallekaan osannut. Nyt olen ehtinyt tehdä kävelylenkkejä vähän muihinkin suuntiin sekä sain käsiini kartan, johon on merkitty ruokapaikkoja. En ole vielä ehtinyt juurikaan tutustumaan noihin ydinkeskustan ulkopuolella oleviin ravintoloihin, joten kirjoittelen ruokapaikkasuosituksia jossain myöhemmässä vaiheessa.

Seuraavaksi matkasuunnitelmissani on palata rannikolle. Ennen kiertomatkaani suunnittelin olevani kuukauden saarella, mutta Koh Rongille tekemäni pistokokeen perusteella epäilen ruokapuolen toimivan vähän niin ja näin. Siinä on niin riippuvainen asumansa bungalow-kylän keittiöstä ja henkilökunnasta, sillä valinnan varaa ei ole. Nyt en jaksa lähteä tutkailemaan jotain toista vastaavanlaista paikkaa, josko homma toimisi siellä paremmin, vaan otan varman päälle. Palaan perjantaina Kepiin, jossa vietimme muutaman päivän ennen uutta vuotta. Mielessäni ovat Kepin rantaravintolat, halpa majoitus, hotellin pihalle viritetyt riippumatot ja ryhmäläisten minulle jälkeensä jättämät pokkarit.

Päivä 5: Sightseeing Sen Moronom

22.12.2010 Sen Moronom, Kambodza

Opin tänään aamiaisella uuden sanan khmeeriksi: ambal eli suola. Nuudelisopan tarjoillut nainen puolestaan oppi kolme uutta sanaa englanniksi: sugar, monosodiumglutamate ja salt. Siitä voi päätellä jotain siitä, että montako kierrosta erilaisia valkoisia kidejauheita käytiin läpi ennen kuin tuli se oikea. Mutta meillä oli hauskaa ja hän haki oikein kynän ja vihon ja halusi oppia miten nuo sanat kirjoitetaan. Täällä englannin kielen opiskelu on korkeassa kurssissa.

Pnong-kylässä palellun viime yön jäljiltä on väsyttänyt aika lailla ja eilen kronaamaan alkanut vatsani on tänään lähettänyt minut pariin otteeseen hyvinkin pikaisesti puskavessaan. Mutta luulen sen rauhoittuneen nyt, sillä viisi tuntia sitten syömäni ateria ei ole vieläkään valunut ulos ja aiempi lievä pahoinvoinnin tunne on poissa. Ryhmästämme eilen oli yksi todella sairaana ja jäi pois eiliseltä kylävierailulta ja eräs toinen jätti tämän iltapäivän aktiviteetit pahoinvoinnin vuoksi väliin.

Tänään olemme saaneet ryhmämme täysilukuiseksi ja viimeisenkin jäsenen mukaan matkaan. Lumimyräköiden vuoksi peruttujen lentojen takia hän pääsi lähtemään matkaan kotoa vasta paria päivää alkuperäistä aikataulua myöhemmin ja jäi sen päälle vielä Frankfurtiin jumiin kahdeksi vuorokaudeksi. Erään toisenkin ryhmämme jäsenen alkuperäinen lento peruuntui, mutta hän ehti silti kanssamme samaan kyytiin Phnom Penhistä lähtiessämme. Nyt hänen matkatavaransa ovat kuulemma saapuneet Bangkokiin. Hän oli sitä mieltä, että jos ne saa toimitettua edes Phnom Penhiin, niin odottakoot siellä uuteen vuoteen asti, kunnes menemme sinne. Markkinoilta saa halpoja vaatteita ja nyt huomaa, miten sitä kantaa turhaa rojua mukanaan, vähemmälläkin pärjää.

Tänään on ollut ajellaan bussilla ja käydään katsomassa pikku turistinähtävyyksiä –päivä. Sellaista pikkumukavaa toimintaa, josta ei kovin suurta raporttia ole kirjoitettavaksi, mutta katsellaan kuvia:

Bon Sran vesiputouksille oli noin tunnin ajomatka pomppuista hiekkatietä Sen Moronomista. Vesiputouksista on tehty turistinähtävyys, joten paikalla oli monia käsitöiden ja virvokkeiden kaupustelijoita.

Näköalapaikka on tehty vesiputouksen puoleenväliin.

Alasmeno näytti liian extreme-tehtävältä, jotta olisin viitsinyt edes yrittää mennä katsomaan putousta siitä vinkkelistä. Eikä se näyttänyt juolahtaneen mieleen kenellekään muullekaan.

Turistipelleilybisnestä putouksilla.

Oppaamme keräsi putouksen varrelta metsästä villejä orkideoja kotiin viemisiksi.

Muutamaa kaliiperia pienempi vesiputous.

Elefantti ja elefantinhoitaja, joka myi turisteille kiskurihintaisia banaaneja, joita turisti voi sitten antaa elefantille.

Parisataavuotiaita puuvanhuksia.

Sea Forest, näköala aivan Sen Moronomin kaupungin laidalla. Sininen vuorimeri laskevan auringon valossa.

Päivä 4: Vierailulla pnong-kylässä

22.12.2010 Sen Moronom, Kambodza

Eilen oli ohjelmassa vierailu maaseudulle, pnong-vähemmistön kylään. Meidät jaettiin yhden ja kahden hengen ryhmiin, joille kullekin osoitettiin oma isäntätalo ja oma paikallinen opas. Kyläyhteisökoordinaattori organisoi näitä vierailuita turistien ja kyläläisten välillä ja kylästä halukkaat taloudet voivat ilmoittautua ottamaan vastaan vieraita. Minun isäntäväelleni tämä oli ensimmäinen kerta, kun heille tuli länsimaalainen vieras.

Maisemat kylässä olivat komeat – myös yöllä. Oli upea kokemus seisoa tässä mäen päällä viileässä tuulisessa yössä täysikuun loisteessa ja katsella tähtitaivasta.

Tulimme kylään omasta mielestämme aikaisin aamulla, ennen yhdeksää, mutta kyläläisille on päivä jo pitkällä siihen aikaan. Kambodzassa alkaa lapsilla koulu – niillä jotka siellä käyvät – jo seitsemältä aamulla ja viljelijät lähtevät pelloilleen aikaisin. Niinpä kylässä oli varsin hiljaista koko päivän ajan. Jotkut naisista jäävät kotiin, samoin pikkulapset ja vanhukset. Minun isäntäväestäni kotona oli perheen 23—vuotias tytär, joka huolehti tulisijasta ja ruoanlaitosta. Perheestä vain hän ja yksi pikkupoika yöpyivät kotona, muut jäivät yöksi riisipellolle.

Naapurit tulivat porukalla katsomaan outoa vierasta. Perheeni nuori emäntä on tässä keittämässä bamburuo’ossa kasvismuhennosta.

Taloja perheellä on kaksi, perinteinen olkikattoinen pnong-talo ja uudempi paalujen varaan rakennettu khmer-talo. Perheeseen kuuluvat isä ja äiti ja heidän kuusi lastaan, joista kaksi vanhinta, poika ja tytär, ovat naimisissa ja asuvat perheineen tässä taloudessa. Vanhinta poikaa en tavannut, enkä tiedä kuinka monta lasta hänellä on, mutta vanhimman tyttären ehdin tavata ennen kuin hän lähti pellolle. Hän on 26-vuotias ja hänellä on kolme poikaa, 3, 5, 10-vuotiaat. Perheen kuudesta sisaruksesta nuorin on kymmenen vanha.

Isäntäperheeni molemmat talot. Olkikattoinen on perinteinen pnong-talo, puutalo uudempi khmer-tyylinen.

Talossa niin kuin koko kylässä oli mielestäni siistiä. Yhteiselo elikoiden kanssa paitsi antaa ruokaa, niin toimii myös jätehuoltona. En käynyt sisällä uudemmassa talossa, vaan kaikki tapahtui vanhalla puolella. Siinä talossa on kovaksi tampattu maalattia ja keskiosa avoin. Molemmilla sivustoilla on leveät laverit, joiden päällä tietyssä paikassa nukutaan ja toisessa syödään ja säilytetään keittiötarvekaluja. Toisella seinustalla on laverien päälle rakennettu seiniä jakamaan tilaa huoneiksi. Keskiosassa kattoa, lattialla olevan avoimen tulisijan yläpuolella, on vintti, jossa säilytetään riisiä. Pikkupossu, kanat ja kissa saavat kulkea vapaasti sisään ja ulos.

Pihassa on oma kaivo, josta otetaan kaikki käyttövesi niin itselle, elikoille kuin kasvimaallekin. Juomavesi keitetään.

Talossa niin kuin koko kylässä oli mielestäni siistiä. Yhteiselo elikoiden kanssa paitsi antaa ruokaa, niin toimii myös jätehuoltona. En käynyt sisällä uudemmassa talossa, vaan kaikki tapahtui vanhalla puolella. Siinä talossa on kovaksi tampattu maalattia ja keskiosa avoin. Molemmilla sivustoilla on leveät laverit, joiden päällä tietyssä paikassa nukutaan ja toisessa syödään ja säilytetään keittiötarvekaluja. Toisella seinustalla on laverien päälle rakennettu seiniä jakamaan tilaa huoneiksi. Keskiosassa kattoa, lattialla olevan avoimen tulisijan yläpuolella, on vintti, jossa säilytetään riisiä. Pikkupossu, kanat ja kissa saavat kulkea vapaasti sisään ja ulos.

Etualalla laverin ruoanlaitto- ja ruokailuosa, takaosassa sijaitsevat petipaikat. Keskikäytävän vasemmalla puolella on pari huoneeksi jaettua tilaa ja molemmissa päissä taloa on ovi.

Siat syövät kaikki kasvisten perkuujätteet ja yhdessä koirien kanssa huolehtivat ruoantähteistä. Pikkupossu näytti olevan varsinainen rikkaimuri. Se löysi kärsällään kaikki pienimmätkin ruoanmurut ja sille kelpasi kaikki. Ruokailun jälkeen laveri lakaistiin, murut tippuivat lautojen raosta lattialle ja sieltä kanat ja possu kävivät ne putsaamassa. Myös pihapiiri on samanlaista kovaksi tampattua paljasta maata kuin talon lattiakin, joten siellä eivät hyönteiset pahemmin viihdy ja jos sinne joku pikkuötökkä joskus eksyisikin, niin sen nappaavat kanat kyllä suihinsa. Siat ovat tosiaan kaikkiruokaisia: ne syövät ulosteetkin, joten mitään saniteettiongelmia ja epämiellyttäviä hajuja ei ole. Näiden lisäksi talouteen kuului viisi lehmää, jotka yhdessä vapaan kuljeskelevien puhveleiden kanssa pitävät ympäröivät nurmet lyhyinä ja estävät niiden pusikoitumisen. Täällä lehmiä pidetään lihan, ei maidon takia.

Pikkupossu putsasi lattian tarkkaan ruoanmuruista.

Puhvelit, lehmät, siat, koirat ja kanat kaikki kulkevat vapaina. Lehmät perhe sulki yöksi pieneen aitaukseen.

Ruokaa syötiin kolme kertaa päivässä ja oletan perheen syöneen aamiaista jo ennen saapumistamme. Lounaaksi ja päivälliseksi oli riisiä ja kasviksia. Illalliseksi riisin kera tarjottiin päivällä noukkimamme iso vihreä papaija, joka oli keitetty yhdessä kuivatun kalan kanssa. Ruoka oli yksinkertaista, mutta ihan hyvää. Tosin rasva ja proteiinit puuttuivat illalliseni yhtä kalanpalasattumaa lukuun ottamatta kokonaan. En tullut kysyneeksi kuinka usein he syövät lihaa, mutta oletan arkiruoan olevan enimmäkseen riisiä ja kasviksia. Ainakin ne kyläläiset, jotka minä näin, olivat kaikki pienikasvuisia, minkä oletan olevan geenien lisäksi seurausta tuosta proteiiniköyhästä ruokavaliosta.

Perunapellolle menossa. Matkaa pellolle oli pari kilometriä.

Perunapelto olikin ihan toisenlainen kuin meikäläiset perunapellot. Tämä oli niitä harvoja tilanteita, joissa olen tuntenut itseni liian pitkäksi.

Perunat olivat jotain jamssinsukuisia pötkylöitä. Varsinainen sadonkorjuuaika on noin kuukauden kuluttua, jolloin kaikki korjataan pois ja istutetaan uudet tilalle. Kasvi lähtee kasvamaan maahan tökätystä varrenpätkästä.

Talossa ei ole sähköjä. Illallista syötiin öljylampun valossa ja sen jälkeen käytiinkin jo nukkumaan – puoli kahdeksalta illalla. Kauempaa ravintolasta kantautui aikamoinen mökä. Pitävät kuulemma karaokea siellä joskus iltaisin ja juuri nyt sattui olemaan sellainen ilta. Nukahdin siitä huolimatta pian, mutta heräsin meteliin uudestaan ennen puolta yötä. Ja siihen, että oli kylmä ja että piti mennä ulos vessaan. Maisema oli upea täysikuun valossa. Olin siitä valosta varsin kiitollinen, sillä kyykistyessäni puskaan siat röhisivät heti paikalle katsomaan, josko tulisi herkkupaloja. Ilman jäivät tällä kertaa.

Olin varustautunut kylmyyttä vastaan villa-alusasulla, joogamatolla ja makuupussilla, mutta palelin silti läpi yön niin, että en saanut kunnolla nukutuksi. Lämpömittarini näytti 17:ää, mikä oli selvästikin liian viileää sekä minulle että kymmenen vuotta vanhalle kesämakuupussilleni. Kun aamulla kello kuuden aikoihin kömmin kohmeisena ja väsyneenä pedistäni ylös, oli talon nuori varaemäntä jo laittanut riisit kiehumaan ja jostain oli ilmestynyt hänen nuorempi sisarensa, joka oli jo kastelemassa kasvimaata. Riisiaamiainen jäi syömättä, sillä bussimme tuli hakemaan meitä kahta kylään yöksi jäänyttä ryhmän jäsentä, muut olivat halunneet palata takaisin hotellille jo edellisenä päivänä.

Aamulla kaikki kokoontuivat tulisijan ääreen lämmittelemään.

Tämä päivä onkin sitten kulunut mietteissä omaani ja heidän elämäntapaansa vertaillessa, pohtiessa niiden hyviä ja huonoja puolia ja mikä oikeastaan on hyvää, mikä huonoa ja mikä vain erilaista, sillä kaikelle näyttää löytyvän kääntöpuolensa, kun asioita syventyy oikein kunnolla pohtimaan.

Kysyin emännältäni, että mitä hän odottaa ja toivoo tulevaisuudeltaan. Hän vastasi, että olisi halunnut jotain muuta ja ehkä jotain parempaa kuin tämä. Hän näkee kuitenkin, ettei se ole mahdollista ja jollain tapaa jo mielessään alistunut siihen, että hänen vaihtoehtonsa ovat tässä. Olen tämän päivää mietiskellyt, että taitaa olla aika yleistä ihmisillä se, että halutaan jotain muuta kuin se mitä nyt on, riippumatta siitä millaista nykyisyyttä elää. Olen itse tuntenut tuon ja olen kuullut sen niin monelta muultakin. Ihmisiltä, joilla ehkä tämän kyläemäntäni silmissä on sitä ”jotain parempaa”, jota hän toivoisi saavansa. En osaa sanoa mikä tässä on parempi kuin joku toinen, mutta se, mitä meillä on selkeästi enemmän kuin heillä, on valinnanmahdollisuus. Meillä on paljon enemmän vaihtoehtoja päättää siitä, mitä haluamme elämällämme tehdä, minkälaista koulutusta hankkia, missä asua ja mitä isona tehdä.

Tuliaisina tällaisille kylävierailuille voi viedä esimerkiksi lapsille vaatteita, kyniä ja vihkoja, tytöille hiuslenkuroita, miehille tupakkaa. Makeiset ja leikkikalut eivät ole suositeltavia lahjoja. Isäntäväelle annettavaa on myös kertoa omasta maastaan ja miten meillä eletään. Koska yhteistä kieltä ei välttämättä ole, on hyvä jos on näyttää kuvia. Minä olen tällaisia tilanteita varten kerännyt netistä kokoelman Suomi-kuvia tietokoneelleni: katunäkymiä kaupungeista, luontoa, kesää ja talvea, eläimiä, maaseutua, ihmisiä eri tilanteissa, koululaisia, jääkiekkoa, mäkihyppyä, joukkoliikennettä, järviä, metsiä ja niin edelleen.

Pihapiiri pnong-kylässä. Oppaani kertoi, että kun pari menee naimisiin, istutetaan pihalle tietyn lajinen puu. Tämän puun istuttajien häistä lienee jo vuosikymmeniä.

Lopuksi haluan vielä suositella Mr. Mony Hongia oppaaksi Mondulkirissä retkeileville. Hän oli minun oppaanani kylävierailuni ajan. Hong on 43-vuotias, toiminut oppaana kymmenen vuotta ja puhuu paikallisittain erittäin hyvää englantia. Hän toimii free-lancerina, joten retken voi räätälöidä ryhmän omien toivomusten mukaan. Hong tekee retkiä periaatteessa koko Kambodzaan ja ryhmäksi riittää yksikin asiakas. Parhaimmillaan Hong on patikkaretkissä viidakkoon, sillä hän on armeijassa ollessaan elänyt neljä vuotta viidakossa ja luonto on paikka, jossa hän viihtyy. Eli jos muutaman päivän patikkaretki ja yöpyminen riippumatossa Mondulkirin viidakossa kiinnostaa, niin voit ottaa Hongiin sähköpostitse [email protected] tai soittaa +855 (0)85 58 6312.

Hong nauttii työstään oppaana ja varsinkin luonto on hänelle tärkeä.

Hong kertoi, että kuusikymmenluvulle asti näillä seuduilla eli vain pnong-kansaa. Tuolloin hallitus halusi myös khmeerejä asuttamaan aluetta. Pnongit asuivat silloin vielä pieninä, 5-10 talon yhteisöinä metsissä. Siihen aikaan ei perunamaita ollut niinkuin nykyisin, sillä norsut olisivat kuitenkin kääntäneet ne ympäri ja pistelleet mukulat poskeensa. Sitten tulivat pommitukset ja karkoittivat eläimiä, sen jälkeen metsien hakkuu, viljelyalueiden raivaaminen ja nyt kaivostoiminta. Alueelta on löydetty kultaa ja alumiinia. Hallitus on myynyt oikeudet näihin kiinalaisille, joten metallit ja rahat menevät sinne. Kiinalaisten ja paikallisten välille on syntynyt kitkaa, sillä kiinalaisyhtiöt vetävät teitään sinne, minne heillä on Kambodzan hallituksen antamat oikeudet – huolimatta siitä vaikka linjauksen alle jokunen talo taikka kylä osuisikin. Tiet tänne ovat tulleet vasta viime vuosina. Tiettömyys ei kuitenkaan säästänyt alueen asukkaista Punaisilta Khmeereiltä. Kylien ihmiset koottiin yhteen ja siirrätettiin töihin toiseen maakuntaan. Osa heistä palasi takaisin kotiseudulleen sodan loputtua, osa jäi sille tielleen.

Päivä 3: Sen Moronom

20.12.2010 Sen Moronom, Kambodza

Nyt on jo vähän vilu. Istun peiton alla petissä sukat jalassa ja alusasuvillapaita päällä. Ulkona käy reipas tuulenvire ja lämpömittari näyttää näin yhdeksältä illalla 22°C. Tuntuu kyllä paljon kylmemmältä. Olemme saapuneet edellisiä päiviä vuoristoisemmalle alueelle Sen Moronomiin, Mondulkirin maakuntaan. Päivällä oli kuuma, mutta heti kun aurinko alkoi laskea, niin ilma viileni nopeasti.

Eiliset tasangot ovat vaihtuneet vuoristomaisemiin.

Ylämäissä kävi pikkubussiltamme veto niin vähiin, että ilmastointi meni aina pois päältä. Tie oli kyllä ihan hyväkuntoinen koko matkan.

Meidän hotellimme ei ollut kylän hienoin eikä kallein, mutta ei varmasti huonoinkaan. Huonehinta ehkä 10-15 USD:n luokkaa. Joka päivä aamiaiselta palatessani oli huoneeni ovi selkosen selällään eikä ketään henkilökunnasta lähettyvillä. Saattoi olla esimerkiksi jo lattia pestynä, mutta vesipullot vielä tuomatta eli ilmeisesti siivoojilla oli tapana avata kerroksen kaikkien huoneiden ovet ja tehdä yksi vaihe kerrallaan kaikkiin huoneisiin eikä tehdä yksi huone valmiiksi ja vasta sitten edetä seuraavaan.

Oeun Sakona hotelli Sen Moronomissa.

Kaikki huoneet olivat tällaisia kahden hengen kolkohkoja perushuoneita.

Mutta perusasiat kuten toimiva viemäri ja lämmin vesi olivat kunnossa.

Tämä näyttää vähän pirteämmältä paikalta kuin edellinen kylä. Kylän läpi kulkeva autotie on päällystetty, joten pölyä on vähemmän, kaikki näyttää siistimmältä ja uudempien talojen kauniit värit pääsevät esiin. Keskusta on yhtä kuin muutaman sadan metrin pätkä päällystettyä tietä ja sen molemmin puolin muutama hotelli, supermarketti ja pari länkkäriravintolaa ja pari khmer-ravintolaa. Katukuvassa näkyy yllättävän paljon turisteja.

Sen Moronomin keskusta.

Markkina-alueen ehti hyvin katsastaa iltapäivän aikana. Ostin pari hedelmäkokeilua ja kirjoitusvihkon ja kyniä lahjaksi huomiselle kylävisiitille. Siinä se sitten olikin tämän kaupungin keskusta nähty. Kaupunki itsessään ei ole mikään nähtävyys eikä tämä ole edes läpikulkupaikka, mutta ympäröivä luonto on hieno. Täällä on pari yritystä, jotka järjestävät elefanttisafareita, patikkaretkiä viidakkoon ja vierailuita läheisiin maaseutukyliin.

Sen Moronomin markkina-alue käsittää kolme tällaista katua, joiden varrella myydään vaatteita, taloustavaroita ja elintarvikkeita.

Länsimaista tulleita vaatekeräysvaatteita myydään täällä second hand –tavarana. Että se niistä lahjoituksista köyhille.

Katsellaanpa vielä taloja matkan varrelta. Vaaleat pihoille ja tien varsille levitetyt kökkäreet ovat kuivumassa olevaa jamssia.

Päivä 2: Halki tulvatasangon

19.12.2010 Snoul, Kambodza

Käytävästä kuuluu mekastusta. Ei kyllä saisi. Siellähän lukee selvästi, että olkaa hiljaa.

No niin, menivätpä huoneisiinsa. Yritän väsymykseltäni ja kaikilta päivän impulsseilta kasata ajatukseni ja riipaista muutaman rivin kasaan. Snoulissa ollaan. Tästä paikasta ei ole paljoa kertomista. Mutta eipähän tätä oltu miksikään nähtävyydeksi tarkoitettukaan, sattuupahan vain olemaan puolivälissä matkaa Phnom Penhistä Sen Moronomiin ja täällä on hotelli, jossa yöpyä. Muuta syytä täällä pysähtymiseen ei ihan heti tule mieleen.

Hotelli Chompapich, Snoul.

Lavuaarin viemäröintiin oli tehty mielenkiintoinen ratkaisu: tuosta sinisestä reiästä seinässä ulos ja lattialle ja siitä lattiakaivoon.

Tohvelit ovat talon puolesta. Loveukset eivät ole parantamassa läpsyttimien aerodynamiikkaa vaan kertovat, että jos joku tällaisilla lovetuilla läpsyttimillä kadulla kulkee, niin ne on varastettu jostain hotellista.

Näkymä huoneeni ikkunasta.

Matkaa on tehty tänään minibussilla, joka on ryhmämme käytössä seuraavat viisi päivää eli Kratieen saakka. Matka Phnom Penhistä pysähdyksineen kesti tänne seitsemisen tuntia. Pidimme reilun lounastauon ja kaupungista lähtö kesti aamulla yli tunnin, kun kävimme vaihtamassa rahaa ja visiitillä oppaamme kotona ja ostimme matkalle kookospähkinät.

Suurin osa matkaa oli suoraa ja tasaista baanaa. Matka kului mukavasti ihmetellessä aakeeta laaketa ja paikallista rakennustyyliä. Ajoimme monta tuntia tasangon halki uutta, kiinalaisten lahjoittamaa tietä pitkin. Tuo lahja kuulemma herättää epäilyksiä kambodzalaisten keskuudessa, sillä koskapa kiinalaiset olisivat mitään ilmaiseksi antaneet ja vailla taka-ajatuksia.

Tämä tasanko tulvii aina sadekautena ja sopii siis mainiosti riisinviljelyyn.

Parhaillaan on riisinkorjuuaika. Pitkä on matka pellolle tälläkin viljelijällä, sillä seuraavaa kylää tai asumuksia ei tähän edes näy.

Perinteisiä khmeeritaloja. Pihalla on riisiä kuivumassa.

Perille päästyämme läksin kävelylle ja katsomaan kylän keskustaa. Ihmettelin paikan synkkää yleisilmettä ja pohdin mikä tuon synkän vaikutelman oikein sai aikaan. Ensinnäkin maiseman yleisväri täällä on tummahko punaruskea. Maa on tuota tummaa punaruskeaa putua ja päällysteiden puuttuessa se pölyää niin, että tuo sama tumma sävy peittää puut, rakennukset ja markkinatorin markiisit ja tarttuu vaatteisiinkin. Lisäksi ilmassa on katkua, ikään kuin matkan päässä poltettaisiin suurta läjää autonrenkaita. Paitsi että se on ikävää hengittää, niin se tuntuu jopa silmissä.

Snoulin keskustaa. Kuivana kautena maa pöllyää ja voi vain arvella minkälaista tässä on sadekautena.

Istuskelin jonkin aikaa tori”kahvilassa” ja join kookospähkinän katsellen kylän meininkiä. Ihan vilkasta ja eläväistä menoahan täällä on. Kaupustelijat kulkivat kärryineen ja soittokelloineen, naiset päristelivät ohi kiiltävän puhtailla mopoillaan, nuoremmat modernisti pukeutuneina ja vanhemmat Kambodzalaisessa tuulipuvussa eli kukallisessa pyjamassa, miehet hengailivat toribaarissa ja ryhmä nuoria miehiä potki sulkapeliä.

Markkinoilla oli hieman hiljaisempaa näin sunnuntai-iltapäivänä.

Mopolöpöä myynnissä.

Päivä 1: Kambodzan kiertomatka alkaa

18.12.2010 Phnom Penh, Kambodza

Perillä Phnom Penhissä. Tuntuupa hyvältä vaihtaa maisemaa. Bussilla kesti ajaa kaupungin laidalta keskustaan ainakin tunnin verran ja siinä ajassa jo ehtii nähdä yhtä sun toista kaupungin hyörinästä. Tuli jotenkin kotoinen olo, kun meno näytti niin samanlaiselta kuin Kiinassa käydessä. Samalla tuli pieni kaipuu Kiinaan. Valitsin tulla sen linja-autoyhtiön vuorolla, jolla on asema lähinnä hotelliani. Olin katsonut reitin asemalta hotellille etukäteen kartalta ja painanut mieleeni niiden teiden numerot, jonka risteyksessä hotelli on. Mutta sitten kun seisot siinä piskuisella kadunkulma-asemalla etkä näe mitään maamerkkejä, niin on se vain niin eri asia kuin kartalta katsottuna. Katujen numeroita ei näy missään etkä tiedä mihin suuntaan ne suurenevat ja mihin pienenevät eikä keskusmarkkinatorin niin helposti tunnistettava torni näykään maantasoon tälle kapealle kadulle. Kymmenet tuktuk-kuskit hörräävät ympärillä ja tarjoavat kyytiä ja yrität näyttää siltä kuin muka tietäisit mihin olet menossa, jotta pääsisit heistä eroon ja saisit rauhassa ruveta funtsimaan, että mihinkähän päin tästä nyt sitten pitäisi lähteä. Reppu on alaosastaan litimärkä ja haisee kalalle ja sama kalanhajuinen märkyys siirtyy repusta housunpersaukseen. Onneksi hajuaisti turtuu nopeasti. Jätän auringon selkäni taakse ja onnistun kävelemään suorinta tietä hotelliini. Matka ei ollut pitkä, mutta ehdin sen aikana jo toteamaan, että tuon rinkan kanssa en pitkälle pääsisikään. Täytyy joko ruveta bodaamaan tai heittää repusta jotain menemään.

Phnom Penhissä on helppo suunnistaa. Nimien sijaan kaduilla on numerot, on parittomat bulevardit ja parilliset kadut ja suurin piirtein ruutukaavassa mennään.

Tultuani Kambodzaan ja mennessäni bussilla Sihanoukvilleen nukuin koko matkan ajan, joten nyt katselin mielenkiinnolla maisemia. Istuin kuskin takana paikalla nro 1, josta näki kaiken hyvin. Ehkä vähän liiankin hyvin. Jos olisin nähnyt vähemmän, niin ei olisi pelottanut niin paljoa. Tie on hyväkuntoinen ja melko suoraa tässä välillä, mutta liikenteessä on niin paljon kaikenlaista kulkijaa ja niin vähän sääntöjä, että välillä pisti hirvittämään. Nopeusrajoituksia ei taida olla, yhtäkään merkkiä en ainakaan nähnyt, vaan mennään niin lujaa kuin päästään. Useinkaan ei päästä, koska edessä on mopoa, täyteen pakattua minibussinromua ja sementtisäkkirekkaa, joka vain vaivoin jaksaa ylämäen ylös ryömiä. Tai sitten kaistalla törttöilee viattoman hämmästynyt vasikka, niin että kuski saa heittää yhtäkkiä liinat kiinni. Näiden perä edellä vastaantulijoiden takia ohitustilanteita sitten tulee missä vain, myöskin ylämäissä ja mutkissa ja minun mielestäni tie kävi välillä kovin kapoisaksi siinä ohitettavan ja vastaantulijan välissä.

Sihanoukvillen linja-autoasemalla jokaisella yhtiöllä on oma lipunmyyntipisteensä ja odotushuoneensa.

Näitä ilmastoituja malleja näkyi tiellä useita.

Tietulleja oli tällä välillä neljä. Ensimmäisellä maksettiin ja saatiin lipuke, joka sitten jokaisella seuraavalla asemalla pieneni ja lopulta pikku kanta jätettiin viimeiselle asemalla Phnom Penhiin saavuttaessa.

Mutta nyt siis onnellisesti hotellilla ja täytyy sanoa, että onpa minulla hieno huone! Sain yhden hengen huoneen ylimmästä eli kolmannsta kerroksesta, tässä on oma vessa ja erittäin siisti sellainen ja verhon takaa paljastui parveke. Parin tunnin päästä meillä on ryhmän ja oppaan kanssa kokoontuminen. Tästä alkaa siis matkatoimisto Läs och Res:n järjestämä kolmiviikkoinen Kambodzan kiertomatka. Kiva päästä katselemaan uusia maisemia.

Happiness Guest House, Phnom Penh. Blvd 51 ja kadun 130 kulmauksessa.

Siisti kylpyhuone lämpimällä suihkulla.

Näkymää omalta parvekkeelta 130. kadulle päin.