Päivä 12: Kep ja Koh Tonsay (Rabbit Island)

28.12.2010 Kep, Kambodza

Voissa paistettuja katkarapuja ja piikkirauskua illalliseksi, eilen kokonaisena grillattu mikä-lie-kala. Rapuja, mustekalaa. Kepiin kannattaa tulla vaikka ihan pelkän ruoan takia. Ihanaa olla taas rannikolla ja syödä kalaa ja äyriäisiä. Kepissä ei ole mitään varsinaista keskustaa Yksi keskittymä on Crab Market eli rivi rantaravintoloita ja toinen noin kilometrin päässä oleva liikenneympyrä, jonka reunamilla on muutama guest house ravintola, bussipysäkki ja retkiä ja bussilippuja myyvä yritys. Tässä kohdin on myöskin uimakelpoinen ranta, muualla ranta on kivikkoista. Näiden lisäksi Kepissä on siellä täällä hajasijoitettuna kymmenkunta hotellia, muutama julkinen rakennus sekä venelaituri, josta lähtevät veneet Koh Tonsaylle.

Crab Markets’n rantaravintoloissa voi mässäillä äyriäisillä pikkurahalla.

Kepissä on Ranskan siirtomaavallan aikaisia taloja, nyt raunioituneina Punaisten Khmeerien tuhoamisvimman ja sodan pommitusten jäljiltä.

Tänään meillä oli omaa ohjelmaa koko päivä. Minä lähdin vetelehtimään päiväksi Koh Tonsaylle eli Rabbit Islandille. Tuktuk tuli hakemaan hotellilta, haki muutaman muun kulkijan mukaan ja vei venelaiturille. Siitä parinkymmenen minuutin venematka saarelle ja iltapäivällä neljän aikoihin sama takaisinpäin. Hinta 9 USD. Täällä on muutama retkimatkoja järjestävä yritys, jotka löytää keskustasta tai sitten voi pyytää omasta hotellista soittamaan ja varaamaan kyydin. Omatoimisesti voi retken saarelle järjestää halvemmallakin menemällä omin toimin venelaiturille ja ostamalla venekyydin suoraan veneestä. Maksaa kuulemma 3 USD.

Venelaiturilla.

Tiesin, että Koh Tonsaylle on lyhyt matka ja että sinne kulkee turisteja päivittäin, joten olin positiivisesti yllättynyt sekä paikan rauhallisuudesta, että siisteydestä. Tulihan sinne päivän mittaan lisää väkeä, mutta ei tungokseen asti vaikka näin joulun ja uudenvuoden välipäivinä onkin turistisesongin huippuaika. Rantatuolit täyttyivät kuitenkin ja tietenkin aamulla ensimmäisenä tulevat saavat parhaat paikat, joten ensimmäisten joukossa tulemisessa on etunsa. Tutkimatta jäi, että onko saarella muita uimakelpoisia rantoja kuin tämä pätkä.

Ei roskia eikä ainuttakaan tyrkyttävää kaupustelijaa.

Päivä oli pilvinen ja kun olin varautunut auringon paahteeseen asettumalla varjoon puun alle, niin ei ollut palamisesta pelkoa. Itse asiassa päivä tuntui niin viileältä, että en käynyt uimassa kuin kerran. Oli vaikea uskoa lämpömittaria, joka näytti 28°C:aa. Vesi oli selvästi viilentynyt siitä, kun asuin Sihanoukvillessä ja kävin päivittäin uimassa. Tänne on tullut talvi ja siksi ei sisämaassakaan ole ollut lainkaan kuumaa, niin kuin luulin olevan, kun rannikolta läksin. Yölämpötilat ovat olleet 22-24°C:n paikkeilla ja päivällä varjossa tuo lähes 30°C, auringossa enemmän. Tämä siis näin viileänä kautena. Luulen, että haluan olla jo jossain muualla sitten, kun täällä koittaa se kuumin aika.

Päivä kului kuin siivillä riippumatossa ei-mitään ajatellen. Tarpeellinen virikkeetön taukopäivä tiiviin matkaohjelman keskellä.

Rantapätkällä, johon vene meidät jätti, oli rivi rivissä pieniä ravintoloita, joilla kullakin muutama muovituolipaikka, rantatuoleja ja/tai –laveri ja bungaloweja. Yöpymiskapasiteettia on yllin kyllin ja jos saarelle haluaa tulla yöpymään, niin ei ole tarpeen – eikä ehkä mahdollistakaan – varata mökkejä etukäteen. Kunhan vain sopii venekyytinsä kanssa saareen jäädessään, että tuleeko takaisin mantereelle iltapäivällä vai ei.

Ravintoloiden ruokalistat ovat suurin piirtein toistensa kopioita: kalaa, mustekalaa, katkarapuja ja rapuja grillattuina, keitettyinä tai paistettuina nuudeleilla tai riisillä tai ilman. Lisäksi löytyy sianlihaa, kanaa, kasviksia, kookospähkinöitä ja juomia ja länsituristimakuun sopeutettuja aamiaisia.

Tämän mökin vuokra on 15 USD/yö ja pidempään viipyessä hinta on tingittävissä. Kysyin esimerkkinä viikon mittaista oleskelua ja silloin hinta olisi ollut 7USD/yö.

Kurkistus sisälle mökkiin: sänky, hyttysverkko ja ovessa riippulukko.

Nämä hierontapaikat rannalla olivat ahkerassa käytössä koko päivän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.