Kiitti riitti Keppiä

20.1.2011 Kep, Kambodza

Luulin viihtyväni Kepissä kevyesti useamman viikon. Olin suunnitellut olevani täällä lähes helmikuun puoleen väliin asti eli siihen, kunnes minun on määrä olla Siem Reapissa vastaanottamassa Suomen vieraitani. Olin ajatellut asuvani pidempään seitsemän dollarin hotellissani ja siten vähän kompensoivani kiertomatkani kustannuksia. Makailisin hotellin pihan riippumatoissa lukien hömppäromaaneja, päiväkävelisin pitkin merenrantakatua, ehkä jonain päivänä vuokraisin polkupyörän ja retkeilisin ympäristössä tai jopa uskaltautuisin uimaan tästä vallitsevasta talvesta huolimatta. Iltaisin herkuttelisin grillatulla kalalla tai katkaravuilla Crab Marketsin ravintoloissa.

Riippumatossa on tullut maattua, kyllä. Ja sängyssä. Muutoin ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Bussimatka Battambangista tänne kesti koko päivän, aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Istuin 12 tuntia ilmastointilaitteiden hyytävässä puhalluksessa ja huolimatta lämpimästä fleece-takistani, sukista ja kroma-huivistani heräsin jo heti ensimmäisenä Kep-aamunani kurkku kipeänä ja kuumeisen oloisena. Ilmastoinnin raaka ilma tuntui puhaltaneen suoraan keuhkoputkeeni. Että siinähän tämä viikko on mennyt, riippumatossa omaa voimattomuutta kirotessa.

Auttava käsi ojentui jo samana iltana. Eräs tanskalaispariskunta kutsui minut illallisella pöytäseurakseen ja jossain vaiheessa iltaa tuli puhetta rokotuksista ja matka-apteekista ja sen keskustelun seurauksena sain heiltä antibioottikuurin jämät. Odotin vielä muutaman päivän nähdäkseni mihin suuntaan vointini kääntyisi, mutta kun ei helpottanut, niin olen nyt sitten napsinut tuon kokonaisen kahden päivän kuurin. Saa nähdä riittääkö se vai pitääkö mennä apteekista kyselemään lisää.

Eilen minuun iski aivan täydellinen kyllääntyminen tähän paikkaan. Ei paikallaan olemiseen eikä toimettomuuteen, vaan tähän systeemiin täällä. Ehkä eniten kyllästyin näihin ravintoloihin ja ruokaan. Grillatut kalat ja katkaravut ovat hyviä ja vaikka ovatkin paikallisten hintoihin nähden turisteille ylihinnoiteltuja, niin ovat silti vielä jotensakin hintansa arvoisia. Mutta ei joka päivä jaksa syödä grillattua kalaa. Tai ei ainakaan montaa kertaa päivässä eikä pelkästään. Jotain muutakin pitää saada. Muun kuin grillatun ruoan laatu Crab Marketsin ravintoloissa ei häikäise. Kalat ja äyriäiset tarjoillaan sellaisinaan, paistettuina, grillattuina tai keitettyinä. Pelkkiä kasviksia joko ei saa tai ne upotetaan tunkkaiseen lisäainesekoituspullokastikkeeseen. Keitoissakin kasviksia on heikonlaisesti. Eilisessä keitossani oli katkarapujen lisäksi pelkkiä tomaatteja. Ruoka ei maistu laitetulta, vaan hätäisesti kokoon silpaistulta, jota turisteille voi ihan hyvin tarjoilla, kun käyvät ne täällä kuitenkin. Lisäksi palvelu on monissa Crab Marketsin ravintoloissa sellaista, että jossain vaiheessa ei vain enää jaksa. Ystävällistä on aina ollut, mutta tilauksia unohdetaan, pääruoan lisukkeet tulevat muistutuksista huolimatta vasta kun pääruoan on jo ehtinyt syödä ja yleensäkään vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Yksi tarjoilija on ottanut vastaan tilauksen jostakin, jota toinen tarjoilija väittää, ettei heillä edes ole.

Eilisen päivän ärsytys oli alkanut jo ehkä aamiaiselta, kun huomasin paikallisten maksavan aamuriisipuurostaan ja sardiineistaan puolta vähemmän kuin mitä minulta veloitettiin. Tiedän sen olevan periaasialainen tapa, mutta silti siihen on vaikea suhtautua iloisella mielellä. En ole törmännyt tuohon ennen täällä, tai ainakaan huomannut. Monissa paikoissa olen maksanut saman kuin paikallisetkin. Pidän tämän lyhyen kokemukseni perusteella kambodzalaisia yleisesti ottaen rehellisinä, koskaan en ole saanut rahasta väärin takaisin tai rahaa vaihtaessani summasta puuttunut. Vienamissa sanovat tuota sattuvan usein, mutta ne nyt huijaavat kuulemma toisiaankin eivätkä ainoastaan turisteja.

Tänä aamuna tallustelin tapani mukaan Crab Marketsin torille aamiaiselle ja samalla reissulla ostin huomiselle bussilipun Sihanoukvilleen. Tarkoitukseni on jatkaa sieltä muutaman päivän päästä yöbussilla Siem Reapiin. En tiedä oliko tuon lähtöpäätöksen ansiota vai alkoivatko antibiootit purra, mutta tänään minulla on ollut paljon aktiivisempi olo kuin koko tänne tuloni jälkeen ja olen jaksanut olla paremmin jalkeilla ja liikkua. Tein pitkän kävelylenkin koko kylän ympäri ja katselin Ranskan siirtomaavallan aikaista kädenjälkeä kyläraitilla. Merihevoskatulyhtyjä, kiviaitoja, vanhoja, jo nyt raunioituneita huviloita. Jäänteitä puutarhoista, huvimajoista ja lootuslammikoista. Kep on kaunis suurine puineen ja vehreydessään, jollaista en ole muissa paikoissa – isoissa enkä pienissä – nähnyt. Vähän harmittaa, että luonnonpuiston lenkki jäi tekemättä, mutta olen kuitenkin tyytyväinen päätökseeni lähteä eteenpäin.

Merihevosin koristellut katulyhdyt koristavat Kepin päätietä. Vasemmalla puolella kohoaa Kepin luonnonpuisto. Vuoren ympäri kulkee n. 15 km pitkä kävelyreitti.

Kepin liikenneympyräkeskustan kohdalla on uimakelpoinen ranta. Taustalla Koh Tonsay eli Rabbit Island.

Aamulla istuskelin torin reunalla ja katselin torihyörinää. Naiset noukkivat ja valkkasivat rapuja koreista, punnitsivat, sitoivat huitovia saksia ja jalkoja kumilenkeillä. Veneet olivat tuoneet saaliinsa rantaan ja naiset hoitivat bisnestä eteenpäin.

Istun ja kirjoitan tätä eräässä Crab Marketsin ravintoloista. Jalkoihini kävi juuri muutaman kuukauden ikäinen koiranpentu päiväunilleen. Koirat ovat täällä yhtä laiskan rentoja kuin ihmisetkin. Makaavat pitkin pituuttaan iltapäivät ja nukkuvat ihan niin kuin isäntänsäkin. Mennä lönköttelevät irrallaan omia aikojaan eivätkä juurikaan ihmisistä piittaa. Eivät kulje laumoina eivätkä ole aggressiivisia. Tietävät tarkasti oman reviirinsä: oman ravintolansa, pihansa tai hotellinsa, johon kuuluvat. Rapsuttavat itseään milloin mistäkin tai kiehnäävät kutiavaa selkäänsä maata vasten. Eivät kerjää pöydän ääressä, vaan ovat hiljaa pöydän alla ja odottavat, josko jotakin tippuisi. Kadulla tai torilla syödystä aamiaissopasta voi huoletta heittää maahan kaikki rustot, luut, nahat ja muut epämääräiset eläinten osat, joita ei itse halua syödä. Näille koirille kelpaa kaikki.

Tämä kaveri huomasi tilaisuutensa tulleen.

Tässä eräänä päivänä hotellini ravintolassa istuessani katselin lattialla tiipertävää kananpoikaa ja mietin, että miksiköhän nuo alati nälkäiset koirat eivät popsi noita pikkutipuja suihinsa. Seuraavana päivänä sain vastauksen ja asialla oli tämä nyt jaloissani makaava koiranpentu. En ehtinyt nähdä, mitä se oli tehnyt, mutta näin miten kanaemo antoi sille kyytiä. Pentu lähti ulvahtaen paikalta, kun kanan nokka iski selkään. Yksi tipuista kyyhötti paikallaan maassa. Se näytti ehjältä, mutta pahanpäiväisesti säikähtäneeltä. Tipusen reilu kymmenpäinen sisarusparvi kokoontui piipittäen sen ympärille ja emo nokki sitä hellästi. Kaipa se pikkuinen siitä liikkeelle taas pääsi, kun shokki hellitti. Hyvä äiti on kanaemo ja pentu muistanee opetuksen loppuikänsä.

Reamin valkoisessa talossa seurasin pihan muutaman kerran päivässä kiertävän kanapoikueen touhuja ja huomasin kanaemon todellakin pitävän huolta pikkuisistaan. Me käytämme kanaemovertausta hössöttävästä äidistä, mutta en vielä ole havainnut yhdenkään lukemattomista näkemistäni kanoista hössöttävän.

Kepin ruokapaikoista vielä vinkkinä sen verran, että kannattaa tutkia ruokapaikkoja myös Crab Marketsin ulkopuolelta. Rannan liikenneympyrästä nelisen kilometriä Kampotin suuntaan, Guest House Botanicaa vastapäätä on khmer-ravintola, josta saa maukasta, kunnolla laitettua ruokaa ja hintakin on kohdallaan. Muut Crab Marketsin ulkopuoliset paikat jäivät minulta valitettavasti nyt kokeilematta. Yhden poikkeuksen Crab Marketsin ravintolarivissä löysin ja se on vasta joulukuussa avattu ravintola Trei.

Ravintola Treissä sekä hinnat että menu poikkeavat edukseen Crab Market –standardista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.