Notkahdus

30.1.2011 Siem Reap, Kambodza

Pistetäänpä vähän nykykuulumisia näiden kiertomatkakertomusten väliin. Istun parhaillaan hotellini aulassa. Lounasaika lähestyy, mutta minä vasta juon aamuteetäni. Aamiainen jäi väliin tänäänkin, sillä sängystä ylöspääseminen vei taas aikansa. Eilisen migreenin rippeet raapivat ohimoita vieläkin.

Tänään on sunnuntai. Tulin tänne Siem Reapiin torstaina, enkä ole ehtinyt tehdä vielä mitään. Torstai meni vähän harakoille, kun olin niin väsynyt bussiyön jäljiltä. Perjantaina eli toissapäivän aamuna en meinannut jaksaa millään nousta ylös sängystä. Heräsin kyllä jo seitsemän jälkeen, mutta pääsin liikkeelle vasta lounasaikaan. Tein pienen kävelylenkin kaupungilla iltapäivällä, mutta palasin sitten huoneeseeni ja nukuin päiväunet ennen illalliselle lähtöä.

Illallisen jälkeen alkoi päänsärky ja kävin aikaisin nukkumaan. Läpi yön vuoroon nukahtelin, vuoroon valvoin. Hikoilin tuskanhikeä ja päähän koski. Makasin valveilla ja kuuntelin ääniä käytävästä ja ulkoa. Nukahdin ja heräsin taas kipuun. Pyörin sängyssäni ja kirosin olemiseni turhuutta. Tätä on jatkunut jo niin monta vuotta. Mitä virkaa on tällaisella puolitehoisella elämällä, kun ei mihinkään kunnolla kykene? Toimintakyky on joko puolinainen tai sitten se lähtee kokonaan. Koko ajan hieman väsyneenä ei jaksa tehdä kaikkia niitä asioita mitä haluaisi, ei keskittyä täysipainoisesti mihinkään, ei ajatella kunnolla. En jaksa edes kirjoittaa niin kuin haluaisin; ajatuksella, syvällisesti, paneutuen ja pohtien. Väsyneenä kaikki tekeminen on ponnistelua.

Mietin, mitä olin tällä kertaa syönyt, johon nyt reagoin. Maitotuotteita olin tainnut saada yli sietokykyni. Vasta viimeisenä päivänäni edellisessä hotellissa sain tietää, että laittoivat kookosmaitoruokiinsa myös tavallista kermaa. Tietämättä saaneeni jo maitoannokseni ja vähän ylikin olin syönyt lisäksi pari jogurttia. Sihanoukvillesta saa yhdestä marketista sokeroimatonta ja lisäaineetonta jogurttia. Pidän siitä jogurtista todella paljon ja siedän hieman maitotuotteita, kunhan en syö suuria määriä enkä joka päivä. Hiilihydraatit ovat minulle yksi varomisen paikka. Hyvin harvoin syön mitään, mihin on lisätty sokeria, mutta sitä oli tullut syötyä ehkä liikaa viime aikoina riisin muodossa. Olin syönyt riisiä joka aterialla usean päivän ajan. Banaaneja oli tullut popsittua muutamia ja niissähän on paljon sokeria. Ehkä myös transrasvat olivat tällä kertaa osasyyllisinä. Vaikka yritänkin vältellä paistettuja ruokia huonolaatuisten öljyjen takia, niin ei niiltä voi kokonaan välttyä. Keitoissakaan ei kaikki ole keitettyä, vaan kasvikset saattavat olla kypsennetty paistamalla ja sitten lisätty keittoon. Siinähän sitä jo onkin riittävästi muutaman päivän vetämättömyys- ja migreenikohtaukseen.

Migreeniyön jäljiltä eilispäivää maatessa torkuin aamiaisajan ohi, samoin vierähti lounasaika sängyn pohjalla. En saanut enää unta, mutta en jaksanut noustakaan. Ulkoa kuului jotain outoa joikinamusiikkia. Mieleeni kolahti – eikä ihan ensimmäistä kertaa – että mitä minä täällä oikeastaan teen. Tyhjässä hotellihuoneessa, ihan oudossa ympäristössä ja yksin, niin vetämättömissä, että en kykene edes nauttimaan tästä joutilaisuudesta ja vapaudesta. Miksen saa olla kotona, elää perhe-elämää ja tehdä jotain mielekästä tämän makaamisen sijaan? Kaipasin kotia, jota minulla ei ole, perhettä, jota minulla ei ole ja mielekästä työtä, johon en kykene. Tapaan itse sanoa, että jos haluaa jotain uutta elämäänsä, niin sille pitää tehdä tilaa luopumalla ensin jostain vanhasta ja että ei ihminen tyhjiöön jää, sillä tyhjiö ei ole pysyvä olotila, vaan sinne virtaa aina jotakin. Mutta tämän mittakaavan tyhjyys alkaa olla jo naurettavan itkettävää.

Neljän maissa iltapäivällä sain itseni ylös ja suihkuun. Hain pyykkini hotellini viereisestä pesulasta ja läksin syömään. Edellisestä ateriasta oli kulunut jo melkein vuorokausi. Ei minulla oikeastaan ollut edes nälkä, mutta ajattelin, ettei tämä olo ainakaan syömättömyydellä parane. Mieleni ei tehnyt mitään, oli vähän huono olokin, sillä kova päänsärky tekee minut yleensä myös enemmän tai vähemmän pahoinvoivaksi.

Join kookospähkinän ja päädyin lopulta syömään kokonaisen höyrytetyn makrillin höyrytettyjen kasvisten kera. Oikea karpparin ateria. Rasvaa, kasviksia ja helposti sulavia proteiineja, sellainen ruokavalio sopii minulle parhaiten. Päänsärky lähes hävisi siinä aterian aikana ja sen päälle päätin hemmotella itseäni jalkahieronnalla viereisessä hierontapaikassa. Siinä puolitokkurassa hierottavana maatessani tunsin taas, että on tässä elämässä kuitenkin aika paljon ihaniakin asioita ja että olen onnellinen ollessani siinä asemassa, että voin niitä itselleni sallia.

Matkalla takaisin hotellille kuljin kadunkulmassa istuvan vanhahkon miehen ohi. Hän istui maassa, kävelykepit vierellään ja ojensi hattuaan siihen rahaa pyytäen. Se sai minut miettimään, että onko minulla edes oikeus olla tyytymätön nykyiseen elämäntilaani. Olinhan sentään saanut taas syödä vatsani täyteen ja juuri maksamani hieronnan hinnalla hän saisi varmaan viikon ruoat. En tiedä. Joskus tuntuu niin kummalliselta tämä maailma.

Huomenna jatkuvat taas kiertomatkaraportit.

Päivä 13: Suolaa ja pippuria

30.12.2010 Kep, Kambodza

Tämä päivä kului Kepin ympäristöä kierrellessä. Kävimme katsomassa luolia noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kepistä. Vuoret, joiden pohjissa luolat sijaitsevat, ovat aikanaan olleet meressä. Luolastot ovat meren muovaamia ja siellä voi nähdä jäänteitä koralleista.

Luolavuoria Kepin lähistöllä.

Loppumatka luolille oli pomppuinen hiekkatien pätkä, joka kulki pienen kylän läpi. Saimme saattueekseemme vinhasti pyörällään polkevia lapsia,jotka yrittivät pysyä auton vauhdissa tai kipittivät juosten perässämme. Päästyämme parkkipaikalle he ympäröivät meidät taskulamppuineen. Hyvä bisnes, ei meille ollut kellekään tullut mieleen, että luolissa tosiaankin tarvitaan taskulamppuja.

Kylkeeni lyöttäytyi 10-vuotias Nang, joka osoittautui aivan ihanan huomaavaiseksi ja ammattitaitoiseksi luolaoppaaksi.

Luolissa asui monenlaisia otuksia: oli lohikäärmeitä, krokotiileja, elefantteja, kotkia ja mystisesti kalliosta esiin pistäviä jalkoja. Tunnistatko tämän?

Nang tunsi kaikki luolissa piilevät eläimet ja ”mind your head” –paikat.

Luolien jälkeen menimme sinne missä pippuri kasvaa. Kampotin pippuri on, jos ei maailmankuulua, niin ainakin maankuulua. Kuivattuna pippuria on saatavina valkoista, mustaa ja punaista (joka kuitenkin väriltään on lähinnä mustaa) ja tuore pippuri myydään vihreänä. Eri laatuja saadaan, kun pippuri korjataan eri kypsyysvaiheissa ja näistä punainen on pisimpään kypsynyttä. Punaisen pippurin kilohinta tässä suoraan viljelijältä ostettuna oli 15 USD, mustan 13 USD.

Pippuri alkaa tuottaa satoa vuoden kuluttua istuttamisesta ja hyvin hoidettuna kestää ikuisesti. Selvittämättä jäi, että kuinka pitkä tuo ikuisuus on.

Kun pippuri on väriltään punaista, on se valmista korjattavaksi. Tuoretta pippuria näkee myytävän markkinoilla näin vihreänä tertuissaan.

Kampotin pippuri tarvitsee erityisolosuhteet ollakseen juuri Kampotin pippuria.

Seuraavana pysähdyimme katsomaan, miten merisuolaa saadaan. Tasangolla oli valtavat alueet pengerrettyjä altaita. Merivesi johdetaan altaisiin sulkuporttien avulla ja sitten veden annetaan haihtua. Jäljelle jää suola valkeana kerroksena maan pinnalle. Maa suolan alla kovettuu kivikovaksi, joten kun suola siitä varovaisesti käsin kerätään, ei mitään erillistä puhdistusprosessia enää tarvita. Suolaa voidaan tuottaa vain kuivan kauden aikana.

Täältä siis tulee se mielestäni niin hyvä suola, jota olen koko Kambodzassa oloni ajan käyttänyt. Hmmm… tosin kaikki meriveden epäpuhtaudet ja saasteet jäänevät tuohon suolaan??

Illansuussa pistäydyimme vielä naapurikaupungissa Kampotissa.

Kampotissa on viehättäviä siirtomaatyylisiä taloja.

Kampot sijaitsee joen suussa lähellä rannikkoa.

Päivä 12: Kep ja Koh Tonsay (Rabbit Island)

28.12.2010 Kep, Kambodza

Voissa paistettuja katkarapuja ja piikkirauskua illalliseksi, eilen kokonaisena grillattu mikä-lie-kala. Rapuja, mustekalaa. Kepiin kannattaa tulla vaikka ihan pelkän ruoan takia. Ihanaa olla taas rannikolla ja syödä kalaa ja äyriäisiä. Kepissä ei ole mitään varsinaista keskustaa Yksi keskittymä on Crab Market eli rivi rantaravintoloita ja toinen noin kilometrin päässä oleva liikenneympyrä, jonka reunamilla on muutama guest house ravintola, bussipysäkki ja retkiä ja bussilippuja myyvä yritys. Tässä kohdin on myöskin uimakelpoinen ranta, muualla ranta on kivikkoista. Näiden lisäksi Kepissä on siellä täällä hajasijoitettuna kymmenkunta hotellia, muutama julkinen rakennus sekä venelaituri, josta lähtevät veneet Koh Tonsaylle.

Crab Markets’n rantaravintoloissa voi mässäillä äyriäisillä pikkurahalla.

Kepissä on Ranskan siirtomaavallan aikaisia taloja, nyt raunioituneina Punaisten Khmeerien tuhoamisvimman ja sodan pommitusten jäljiltä.

Tänään meillä oli omaa ohjelmaa koko päivä. Minä lähdin vetelehtimään päiväksi Koh Tonsaylle eli Rabbit Islandille. Tuktuk tuli hakemaan hotellilta, haki muutaman muun kulkijan mukaan ja vei venelaiturille. Siitä parinkymmenen minuutin venematka saarelle ja iltapäivällä neljän aikoihin sama takaisinpäin. Hinta 9 USD. Täällä on muutama retkimatkoja järjestävä yritys, jotka löytää keskustasta tai sitten voi pyytää omasta hotellista soittamaan ja varaamaan kyydin. Omatoimisesti voi retken saarelle järjestää halvemmallakin menemällä omin toimin venelaiturille ja ostamalla venekyydin suoraan veneestä. Maksaa kuulemma 3 USD.

Venelaiturilla.

Tiesin, että Koh Tonsaylle on lyhyt matka ja että sinne kulkee turisteja päivittäin, joten olin positiivisesti yllättynyt sekä paikan rauhallisuudesta, että siisteydestä. Tulihan sinne päivän mittaan lisää väkeä, mutta ei tungokseen asti vaikka näin joulun ja uudenvuoden välipäivinä onkin turistisesongin huippuaika. Rantatuolit täyttyivät kuitenkin ja tietenkin aamulla ensimmäisenä tulevat saavat parhaat paikat, joten ensimmäisten joukossa tulemisessa on etunsa. Tutkimatta jäi, että onko saarella muita uimakelpoisia rantoja kuin tämä pätkä.

Ei roskia eikä ainuttakaan tyrkyttävää kaupustelijaa.

Päivä oli pilvinen ja kun olin varautunut auringon paahteeseen asettumalla varjoon puun alle, niin ei ollut palamisesta pelkoa. Itse asiassa päivä tuntui niin viileältä, että en käynyt uimassa kuin kerran. Oli vaikea uskoa lämpömittaria, joka näytti 28°C:aa. Vesi oli selvästi viilentynyt siitä, kun asuin Sihanoukvillessä ja kävin päivittäin uimassa. Tänne on tullut talvi ja siksi ei sisämaassakaan ole ollut lainkaan kuumaa, niin kuin luulin olevan, kun rannikolta läksin. Yölämpötilat ovat olleet 22-24°C:n paikkeilla ja päivällä varjossa tuo lähes 30°C, auringossa enemmän. Tämä siis näin viileänä kautena. Luulen, että haluan olla jo jossain muualla sitten, kun täällä koittaa se kuumin aika.

Päivä kului kuin siivillä riippumatossa ei-mitään ajatellen. Tarpeellinen virikkeetön taukopäivä tiiviin matkaohjelman keskellä.

Rantapätkällä, johon vene meidät jätti, oli rivi rivissä pieniä ravintoloita, joilla kullakin muutama muovituolipaikka, rantatuoleja ja/tai –laveri ja bungaloweja. Yöpymiskapasiteettia on yllin kyllin ja jos saarelle haluaa tulla yöpymään, niin ei ole tarpeen – eikä ehkä mahdollistakaan – varata mökkejä etukäteen. Kunhan vain sopii venekyytinsä kanssa saareen jäädessään, että tuleeko takaisin mantereelle iltapäivällä vai ei.

Ravintoloiden ruokalistat ovat suurin piirtein toistensa kopioita: kalaa, mustekalaa, katkarapuja ja rapuja grillattuina, keitettyinä tai paistettuina nuudeleilla tai riisillä tai ilman. Lisäksi löytyy sianlihaa, kanaa, kasviksia, kookospähkinöitä ja juomia ja länsituristimakuun sopeutettuja aamiaisia.

Tämän mökin vuokra on 15 USD/yö ja pidempään viipyessä hinta on tingittävissä. Kysyin esimerkkinä viikon mittaista oleskelua ja silloin hinta olisi ollut 7USD/yö.

Kurkistus sisälle mökkiin: sänky, hyttysverkko ja ovessa riippulukko.

Nämä hierontapaikat rannalla olivat ahkerassa käytössä koko päivän.

Ohimennen Sihanoukvillessa

26.1.2011 Sihanoukville, Kambodza

Olipas mukava tulla käymään Sihanoukvillessä. Sen jatkuvan paikkojen paikallistamisen, asioiden selvittämisen ja tiensä etsimisen sijaan tuntui niin ihanan helpolta tietää mihin suuntaan lähteä jo heti bussista ulos astuessa. Asetuin The Small Hotelliin, jossa olen asunut pari lyhyttä pyrähdystä jo aiemminkin. Tuttu paikka, tutut ihmiset, jotka muistivat ja tervehtivät nimeltä. Tuntui mukavalta kaiken tämän vierauden keskellä. Melkein kuin olisi kotiinsa tullut.

Olen ollut tässä nyt vajaan viikon verran ja tänä iltana lähden yöbussilla kohti Siem Reapia, niin kuin olin suunnitellutkin. Haluan kokeilla minkälaista tuollaisella yöbussilla matkustaminen on. Kepistä ei kulje yöbussia Siem Reapiin ja siksi tulin Sihanoukvillen kautta. En tiedä liikennöikö näitä yövuoroja useampikin yhtiö, mutta tätä linjaa operoi VET (Virak-Buntham Express Travel & Tour) ja lipun ostin heidän toimistostaan keskustan pääkadun varrelta. Matka maksaa 15$. Raportoin bussin ja unen laadusta myöhemmin jossain vaiheessa.

Asuessani Sea Breezessä olin sen verran syrjässä kaupungilta, että silloin ei tullut kuljeksittua täällä ilta-aikaan ja kaupungin ravintolat jäivät vähemmälle tutustumiselle. Nyt olen käynyt istuksimassa ja syönyt illallista Night Marketsilla ja eilinen illalliseni Occheuteal-beachin turistiravintolahotellihärdellikortteleissa oli ihan positiivinen yllätys. Kokonaisena grillattu red snapper (purppuranapsija) oli maukas, maustettu mm. tuoreella kampotin pippurilla, seurana raikkaita tuoreita kasviksia, joita ei välillä meinaa löytyä millään, ja tietenkin riisiä.

Sihanoukvillen Night Markets sijaitsee Leijonapatsaan liikenneympyrän tuntumassa. Monia paikallisia nuoria aikuisia näkyi käyvän täällä syömässä ja iltaa istumassa.

Kulkiessani keskustan kansoitetuinta rantaa, Occheuteal Beachia, siinä ennen auringonlaskua totesin taas kerran, että tuo ei ole minun tyylistäni lomaa. Aurinkotuoleissansa makaileva ihmispaljous, välissä puikkelehtivat tarjoilijat ja sitkeät kaupustelijat, lapset tyrkyttämässä helmikorujaan. Rannan tuntumassa pörräävät vesiskootterit. Pyjamaan ja aurinkohattuun pukeutunut rantahieroja rapsutti erään miehen päätä samalla kun tämä jutteli kavereidensa kanssa ja joi olutta. Ei tehnyt mieleni edes uimaan, kuljin vain vesirajaa kantaen sandaaleitani käsissäni ja olin tyytyväinen omaan kiertelijän osaani.

Serendipity Beachin hiljaisia hetkiä juuri ennen auringon laskua.

Ei näyttänyt olevan kambodzalaisilla köydenvetäjillä samanlainen veren maku suussa -meininki päällä kuin juhannussuomalaisilla.

Pitihän sitä auringonlaskunäytöstä jäädä seuraamaan taas ja ottaa sen 100 megaa ihania iltaruskokuvia. Horisontissa oikealla häämöttää Koh Rong Samloem.

Sille, joka etsii majoitusta saarilta tai sukellusretkiä ulompana oleville riutoille, löytyy Serendipity Beachille vievän tien varrelta roppakaupalla infoa. Tätä ja seuraavaa samansuuntaista rantaan vievää hiekkatietä reunustavat pikkukojut, joista voi varata saarimajoitusta ja venekyytejä ja –retkiä. Monet näkyivät myyvän myös bussilippuja. Täällä onnistuu myös Kambodzan viisumin uusiminen ja viisumin hankinta Vietnamiin. Sihanoukvillessä muuten on Vietnamin konsulaatti ja jos on viitseliäs ja haluaa säästää muutaman dollarin, niin voi itse hankkia viisuminsa suoraan sieltä.

Myymälöitä, sukellusyrittäjiä ja saarimajoituspaikkojen varaustoimistoja Serendipity Beachin tien varressa. Toimistojen ulkopuolella on selkeät plakaatit ilmoittamassa mitä paikkaa kukakin edustaa.

The Small Hotellia en ole tainnut muistaa aiemmin mainitakaan. Täällä nukuin ensimmäisen yöni Kambodzaan tultuani ja tänne tulin jätettyäni Reamin valkoisen talon ja ennen kuin asetuin Sea Breezen rauhaan. The Small Hotellin omistajat ovat ruotsalais-khmeeriläinen pariskunta ja jotenkin kummasti tämä näyttää aina täyttyvän pääosin ruotsalaisista turisteista. Henkilökunta on paitsi mukavaa, myös pätevää ja puhuu englantia. Hotelli sijaitsee keskikaupungilla, yksi kortteli alaspäin pääkadulta. Puhelin +855 (0)34 630 6161 ja sähköposti thesmallhotel@yahoo.com. Huonehinnat ovat 15-18$. Ja ai niin, The Small Hotellissa olen saanut tähän asti parhaan Fish Amokin, ja olen syönyt niitä sentään aika monta eri paikoissa kiertomatkan aikana. Muutenkin ruoka on täällä hyvää, joskaan ei ihan halvimmasta päästä.

The Small Hotellin baari menee kiinni klo 23, joten yökerhomökää ei tarvitse kuunnella pikkutunneille asti, kuten monissa muissa kaupungin majoituspaikoista.

Huonevarustukseen kuuluvat tuuletin, ilmastointi, jääkaappi, tv, lämmin suihku ja langaton verkko.

Sellainen Sihanoukville-vinkki vielä, että jos tarvitsee kameraan uutta muistikorttia tai haluaa kehittää valokuvia tai tulostaa jotain, niin kannattaa mennä Apsaraan. Kiertomatkalla Kampong Chamissa ollessamme etsimme yhdelle ryhmän jäsenistä uutta muistikorttia ja siellä pyysivät 2-gigaisesta parikymmentä dollaria. Apsarassa on kiinteät hinnat ja 2-gigainen maksaa alta 10$. Kahdellakympillä saa jo 8-gigaisen. Olen kehittänyt siellä pariin otteeseen valokuvia. Kuvat saa tunnissa, laatu on hyvä ja maksavat 500 rieliä kappale. Viimeisimmät laittoivat nätisti flippikansioon, kun teetätin sen verran useamman. Apsara sijaitsee keskikaupungilla pääkadulta yhden korttelin ylöspäin markkinatorin suuntaan.

Päivä 11: Mennään bussilla Kampong Cham – Kep

28.12.2010 Tien päällä Phnom Penhistä Kepiin, Kambodza

Tämä päivä kului linja-autolla matkustamisen merkeissä.

Pidimme lounastaukoa Capitol linja-autoyhtiön asemalla Phnom Penhissä. Jokaisella yhtiöllä on oma pikku asemansa jossain kadunkulmauksessa kaupungin keskustan tuntumassa. Matka Kampong Chamista kesti lähes neljä tuntia, sitten puolentoista tunnin vaihtoaika ja nyt vielä kolmen, neljän tunnin matka Kepiin. Täällä ei matkoja kannata ajatella kilometreissä, vaan tunneissa. Paljon riippuu siitä millaisessa kunnossa tie on, mitä tiellä tapahtuu ja missä ajetaan. Kaupungin laidalta keskustaan asemalle ajaminen kesti tunnin verran ja melkein saman verran ulos. Pääbulevardeja lukuun ottamatta kadut Phnom Penhissä ovat kapeita ja liikennettä paljon. Mopot poukkoilevat autojen seassa ja yksi koukkasi bussin eteen niin, että kolina kuului. Hetken aikaa siinä seisottiin ilman että kukaan teki mitään. Ulkona olijoista kukaan ei näyttänyt pysähtyvän paikalle ja hetken päästä nousi ylös moponsa kanssa hänkin, johon bussimme oli törmännyt, ja jatkoi matkaansa.

Linja-autot pysähtyvät muutaman tunnin välein noin parinkymmenen minuutin tauolle jonkin ravintolan kohdalle. Siinä ajassa ehtii syödä lämpimän aterian – tai ainakin saada sellaisen mukaansa – ja käymään vessassa. Tällaisten taukopaikkojen edustalla on myyjiä, joilta voi ostaa hedelmiä, kookospähkinöitä, keitettyjä munia tai milloin mitäkin.

Tältä taukopaikalta voi ostaa matkarouskuteltavaksi hämähäkkejä ja sirkkoja.

Nämä tytöt olivat varsinaisia herhiläisiä myyjiksi, mutta ihan herttaisia juttukavereina vaikka eivät montaa sanaa englantia osanneetkaan.

Bussimatkustaminen täällä on ihan miellyttävää jos omalla kohdalla olevat ilmastointiventtiilit ovat ehjät niin, että päälle puhaltavan raa’an ilmavirran pystyy sulkemaan tai ohjaamaan jonkun toisen niskaan, käsillä ovat korvatulpat, joilla estää dvd:ltä pauhaava karaokehelvetti räjäyttämästä päätä, edessäsi istuva ei halua nukkua päiväuniaan selkänoja ala-asennossa ja et satu istumaan renkaan kohdalla niin, että saat oikaistua jalkasi suoraksi. Ensi kerralla en ainakaan huoli paikkaa auton etuosasta, niin säästyn pahimmalta viihdepläjäykseltä.

Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri.

Muutama bussin ikkunasta näpätty kuva matkan varrelta:

Puutaloista on yleensä maalattu vain räystäät ja päätykolmiot. Portaat ovat usein kauniisti koristellut vaikka talo muutoin olisikin maalaamaton.

”Floating village” –taloja Tonlé Sap -joella.

Phnom Penhin pohjoispuolella on suurella alueella kalanviljelyaltaita.

Saavuimme lopulta Kepiin ja tässä tupatarkastusraportti hotellistamme. Huoneissa ei ole langatonta verkkoa, mutta respassa on – kunhan saavat sen taas korjattua – ja jos ei ole omaa konetta mukana, niin antavat hotellivieraiden käyttää respan konetta veloituksetta. Hotellin rannasta voi toki pulahtaa uimaan, mutta mikään varsinainen uimaranta se ei ole, vaan sekä ranta että pohja on kivikkoa. Pihalla on mukavasti riippumattoja ja varjoa löhöilyyn. Hotellin ravintola ei ole mitenkään häikäisevä ja on ylihintainen – niinkuin hotellien ravintolat yleensäkin, mutta Crab Markets on ihan vieressä ja sieltä saa niin aamiaista kuin illallistakin.

Guest house Kep Seaside sijaitsee rannassa ja kävelymatkan päässä rantaravintoloista (Crab Market).

Huone ilmastoinnilla maksaa 15 USD/yö, kattotuulettimella ilman ilmastointia 7 USD/yö.

Kylpyhuone on muutoin siisti, mutta lattiakaivo taitaa tuoksusta päätellen olla vesilukoton.

Hotellin pihalla on eturivin paikat auringonlaskunäytökseen.

Päivä 10: Kampong Cham

27.12.2010 Kampong Cham, Kambodza

Vaikka vannoin olevani menemättä enää länkkäristailattuihin ravintoloihin, niin sellaisessa istun nyt kuitenkin. Langaton verkko oli sen verran hyvä houkutin, että en voinut vastustaa. Moista ylellisyyttä ei ole ollut käytettävissä sitten Phnom Penhistä lähdön. Sitä paitsi ravintolaa pitää BSDA, Buddhism and Society Development Association, joka auttaa köyhiä ja orpoja, joten ainakin osa tuotosta menee hyvään tarkoitukseen. Olen Kampong Chamissa, jota voi jo kutsua ihan oikeaksi kaupungiksi. Täällä on päällystetyt kadut, jalkakäytäviä ja monet osaavat ainakin auttavasti englantia.

Kampong Cham on Kambodzan viiden suurimman kaupungin joukossa. Asukasluku jäi epäselväksi, mutta joissakin sadoissa tuhansissa liikutaan.

Tänään olemme viettäneet tuktukilla ympäriinsä –päivää. Temppeleitä on täällä joka nurkalla ja ne kaikki alkavat jo näyttää samanlaisilta, mutta Miesten Vuorella sijaitseva temppeli ja puistoalue buddha-patsaineen oli näkemisen arvoinen paikka. Sitä ei edustavasti voi parilla kuvalla näyttää, joten esittelen sen myöhemmin omassa kuvagalleriassaan. Pistän tähän kuitenkin yhden kuvan näytteeksi.

Temppeleitä Miesten Vuorella.

Iltapäivällä kävimme orpokodissa. Tavallisimmat syyt lapsien orpokotiin päätymiseen ovat vanhempien menehtyminen aidsiin tai äärimmäinen köyhyys, niin että vanhemmilla ei ole antaa lapsille ruokaa. Köyhyyden vuoksi orpokotiin lastaan lähettävien perheiden taloudellinen tilanne tarkistetaan tarkkaan ennen kuin lapsi otetaan vastaan, koska muutoin ”vain vähän” köyhätkin perheet lähettäisivät lapsiaan orpokodin huomaan. Tähän orpokotiin otetaan lapsia ainoastaan Kampong Chamin maakunnasta ja sekä kyläpäällikön että kunnan viranomaisten raporttien tulee olla sijoittamista puoltavia. Lapsia ei anneta ulkomaille adoptoitavaksi, mutta ulkomaalainen voi ryhtyä lapselle kummiksi.

Kampong Chamin orpokoti on perustettu vuonna 1990 ja siellä on satakunta lasta, iältään 3-18 vuotta.

Tytöillä ja pojilla on erilliset huoneet.

Orpokoti saa valtiolta tukea 1800 rieliä (alle puoli USD) lasta kohti päivässä, sekä riisiä. Vierailijoiden lahjoitukset ovat tervetullut lisä. Niillä kustannetaan muun muassa lapsille kerran viikossa tarjoiltava jälkiruoka. Lahjoitusvaroilla orpokoti on hiljattain hankkinut vesipumpun. Vielä vuosi sitten vettä riitti vain juotavaksi ja peseytymiseen, nyt voidaan pitää kasvimaata kun vettä riittää sinnekin.

Lapset käyvät koulussa ja osallistuvat päivittäisiin askareisiin: siivoavat huoneensa ja auttavat keittiössä. Sääntöjen mukaan kaupungille meno iltaisin ja päihteiden käyttö on kiellettyä.

Orpokodin toimintaa voit tukea myös ostamalla lasten tekemiä käsitöitä.

Kiitti riitti Keppiä

20.1.2011 Kep, Kambodza

Luulin viihtyväni Kepissä kevyesti useamman viikon. Olin suunnitellut olevani täällä lähes helmikuun puoleen väliin asti eli siihen, kunnes minun on määrä olla Siem Reapissa vastaanottamassa Suomen vieraitani. Olin ajatellut asuvani pidempään seitsemän dollarin hotellissani ja siten vähän kompensoivani kiertomatkani kustannuksia. Makailisin hotellin pihan riippumatoissa lukien hömppäromaaneja, päiväkävelisin pitkin merenrantakatua, ehkä jonain päivänä vuokraisin polkupyörän ja retkeilisin ympäristössä tai jopa uskaltautuisin uimaan tästä vallitsevasta talvesta huolimatta. Iltaisin herkuttelisin grillatulla kalalla tai katkaravuilla Crab Marketsin ravintoloissa.

Riippumatossa on tullut maattua, kyllä. Ja sängyssä. Muutoin ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Bussimatka Battambangista tänne kesti koko päivän, aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Istuin 12 tuntia ilmastointilaitteiden hyytävässä puhalluksessa ja huolimatta lämpimästä fleece-takistani, sukista ja kroma-huivistani heräsin jo heti ensimmäisenä Kep-aamunani kurkku kipeänä ja kuumeisen oloisena. Ilmastoinnin raaka ilma tuntui puhaltaneen suoraan keuhkoputkeeni. Että siinähän tämä viikko on mennyt, riippumatossa omaa voimattomuutta kirotessa.

Auttava käsi ojentui jo samana iltana. Eräs tanskalaispariskunta kutsui minut illallisella pöytäseurakseen ja jossain vaiheessa iltaa tuli puhetta rokotuksista ja matka-apteekista ja sen keskustelun seurauksena sain heiltä antibioottikuurin jämät. Odotin vielä muutaman päivän nähdäkseni mihin suuntaan vointini kääntyisi, mutta kun ei helpottanut, niin olen nyt sitten napsinut tuon kokonaisen kahden päivän kuurin. Saa nähdä riittääkö se vai pitääkö mennä apteekista kyselemään lisää.

Eilen minuun iski aivan täydellinen kyllääntyminen tähän paikkaan. Ei paikallaan olemiseen eikä toimettomuuteen, vaan tähän systeemiin täällä. Ehkä eniten kyllästyin näihin ravintoloihin ja ruokaan. Grillatut kalat ja katkaravut ovat hyviä ja vaikka ovatkin paikallisten hintoihin nähden turisteille ylihinnoiteltuja, niin ovat silti vielä jotensakin hintansa arvoisia. Mutta ei joka päivä jaksa syödä grillattua kalaa. Tai ei ainakaan montaa kertaa päivässä eikä pelkästään. Jotain muutakin pitää saada. Muun kuin grillatun ruoan laatu Crab Marketsin ravintoloissa ei häikäise. Kalat ja äyriäiset tarjoillaan sellaisinaan, paistettuina, grillattuina tai keitettyinä. Pelkkiä kasviksia joko ei saa tai ne upotetaan tunkkaiseen lisäainesekoituspullokastikkeeseen. Keitoissakin kasviksia on heikonlaisesti. Eilisessä keitossani oli katkarapujen lisäksi pelkkiä tomaatteja. Ruoka ei maistu laitetulta, vaan hätäisesti kokoon silpaistulta, jota turisteille voi ihan hyvin tarjoilla, kun käyvät ne täällä kuitenkin. Lisäksi palvelu on monissa Crab Marketsin ravintoloissa sellaista, että jossain vaiheessa ei vain enää jaksa. Ystävällistä on aina ollut, mutta tilauksia unohdetaan, pääruoan lisukkeet tulevat muistutuksista huolimatta vasta kun pääruoan on jo ehtinyt syödä ja yleensäkään vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Yksi tarjoilija on ottanut vastaan tilauksen jostakin, jota toinen tarjoilija väittää, ettei heillä edes ole.

Eilisen päivän ärsytys oli alkanut jo ehkä aamiaiselta, kun huomasin paikallisten maksavan aamuriisipuurostaan ja sardiineistaan puolta vähemmän kuin mitä minulta veloitettiin. Tiedän sen olevan periaasialainen tapa, mutta silti siihen on vaikea suhtautua iloisella mielellä. En ole törmännyt tuohon ennen täällä, tai ainakaan huomannut. Monissa paikoissa olen maksanut saman kuin paikallisetkin. Pidän tämän lyhyen kokemukseni perusteella kambodzalaisia yleisesti ottaen rehellisinä, koskaan en ole saanut rahasta väärin takaisin tai rahaa vaihtaessani summasta puuttunut. Vienamissa sanovat tuota sattuvan usein, mutta ne nyt huijaavat kuulemma toisiaankin eivätkä ainoastaan turisteja.

Tänä aamuna tallustelin tapani mukaan Crab Marketsin torille aamiaiselle ja samalla reissulla ostin huomiselle bussilipun Sihanoukvilleen. Tarkoitukseni on jatkaa sieltä muutaman päivän päästä yöbussilla Siem Reapiin. En tiedä oliko tuon lähtöpäätöksen ansiota vai alkoivatko antibiootit purra, mutta tänään minulla on ollut paljon aktiivisempi olo kuin koko tänne tuloni jälkeen ja olen jaksanut olla paremmin jalkeilla ja liikkua. Tein pitkän kävelylenkin koko kylän ympäri ja katselin Ranskan siirtomaavallan aikaista kädenjälkeä kyläraitilla. Merihevoskatulyhtyjä, kiviaitoja, vanhoja, jo nyt raunioituneita huviloita. Jäänteitä puutarhoista, huvimajoista ja lootuslammikoista. Kep on kaunis suurine puineen ja vehreydessään, jollaista en ole muissa paikoissa – isoissa enkä pienissä – nähnyt. Vähän harmittaa, että luonnonpuiston lenkki jäi tekemättä, mutta olen kuitenkin tyytyväinen päätökseeni lähteä eteenpäin.

Merihevosin koristellut katulyhdyt koristavat Kepin päätietä. Vasemmalla puolella kohoaa Kepin luonnonpuisto. Vuoren ympäri kulkee n. 15 km pitkä kävelyreitti.

Kepin liikenneympyräkeskustan kohdalla on uimakelpoinen ranta. Taustalla Koh Tonsay eli Rabbit Island.

Aamulla istuskelin torin reunalla ja katselin torihyörinää. Naiset noukkivat ja valkkasivat rapuja koreista, punnitsivat, sitoivat huitovia saksia ja jalkoja kumilenkeillä. Veneet olivat tuoneet saaliinsa rantaan ja naiset hoitivat bisnestä eteenpäin.

Istun ja kirjoitan tätä eräässä Crab Marketsin ravintoloista. Jalkoihini kävi juuri muutaman kuukauden ikäinen koiranpentu päiväunilleen. Koirat ovat täällä yhtä laiskan rentoja kuin ihmisetkin. Makaavat pitkin pituuttaan iltapäivät ja nukkuvat ihan niin kuin isäntänsäkin. Mennä lönköttelevät irrallaan omia aikojaan eivätkä juurikaan ihmisistä piittaa. Eivät kulje laumoina eivätkä ole aggressiivisia. Tietävät tarkasti oman reviirinsä: oman ravintolansa, pihansa tai hotellinsa, johon kuuluvat. Rapsuttavat itseään milloin mistäkin tai kiehnäävät kutiavaa selkäänsä maata vasten. Eivät kerjää pöydän ääressä, vaan ovat hiljaa pöydän alla ja odottavat, josko jotakin tippuisi. Kadulla tai torilla syödystä aamiaissopasta voi huoletta heittää maahan kaikki rustot, luut, nahat ja muut epämääräiset eläinten osat, joita ei itse halua syödä. Näille koirille kelpaa kaikki.

Tämä kaveri huomasi tilaisuutensa tulleen.

Tässä eräänä päivänä hotellini ravintolassa istuessani katselin lattialla tiipertävää kananpoikaa ja mietin, että miksiköhän nuo alati nälkäiset koirat eivät popsi noita pikkutipuja suihinsa. Seuraavana päivänä sain vastauksen ja asialla oli tämä nyt jaloissani makaava koiranpentu. En ehtinyt nähdä, mitä se oli tehnyt, mutta näin miten kanaemo antoi sille kyytiä. Pentu lähti ulvahtaen paikalta, kun kanan nokka iski selkään. Yksi tipuista kyyhötti paikallaan maassa. Se näytti ehjältä, mutta pahanpäiväisesti säikähtäneeltä. Tipusen reilu kymmenpäinen sisarusparvi kokoontui piipittäen sen ympärille ja emo nokki sitä hellästi. Kaipa se pikkuinen siitä liikkeelle taas pääsi, kun shokki hellitti. Hyvä äiti on kanaemo ja pentu muistanee opetuksen loppuikänsä.

Reamin valkoisessa talossa seurasin pihan muutaman kerran päivässä kiertävän kanapoikueen touhuja ja huomasin kanaemon todellakin pitävän huolta pikkuisistaan. Me käytämme kanaemovertausta hössöttävästä äidistä, mutta en vielä ole havainnut yhdenkään lukemattomista näkemistäni kanoista hössöttävän.

Kepin ruokapaikoista vielä vinkkinä sen verran, että kannattaa tutkia ruokapaikkoja myös Crab Marketsin ulkopuolelta. Rannan liikenneympyrästä nelisen kilometriä Kampotin suuntaan, Guest House Botanicaa vastapäätä on khmer-ravintola, josta saa maukasta, kunnolla laitettua ruokaa ja hintakin on kohdallaan. Muut Crab Marketsin ulkopuoliset paikat jäivät minulta valitettavasti nyt kokeilematta. Yhden poikkeuksen Crab Marketsin ravintolarivissä löysin ja se on vasta joulukuussa avattu ravintola Trei.

Ravintola Treissä sekä hinnat että menu poikkeavat edukseen Crab Market –standardista.

Päivä 9: Mekong-joella

26.12.2010 Mekong-joella välillä Kratie – Kampong Cham, Kambodza

Paikoissa, joissa käy turisteja on ravintoloita, joissa tarjoillaan länkkäriruokaa eli sitä mitä länsimaisten turistien uskotaan haluavan syödä. Tämä tarkoittaa, että aamiaiseksi saa valkoista leipää, jogurttia, tomaattia ja kurkkua, että ruokalista on englanniksi ja siltä löytyy hampurilaisia, pizzaa ja ranskanperunoita ja muutama länsimaiseen makuun muokattu curry tai amok. Tällaisiin ravintoloihin on helppo mennä ja tilata, sillä henkilökunnasta ainakin joku osaa auttavasti englantia. Huono puoli näissä on se, että kun täkäläiset yrittävät tehdä länsimaalaista ruokaa, se menee auttamattomasti pieleen. Esimerkkinä tästä mainittakoon vaikka Sen Moronomissa pöytänaapurini tilaama nachoannos, joka osoittautui vajaaksi kouralliseksi perunalastuja. Kratiessa tällainen länkkäriravintola on Lonely Planetinkin matkaoppaassa mainittu U Hong. Kuvottaa vieläkin, miten ruoasta voidaankin saada tehdyksi niin tyystin mautonta. Edes heidän khmer-ruokansa eivät maistuneet kerta kaikkiaan miltään. Ensi kertaa sinne mennessäni olin jo valmiiksi niin lopen kyllästynyt perunaan, sipuliin ja kaaliin, että pyysin tarjoilijalta josko annokseen voisi saada jotain muita kasviksia noiden tilalle. Kun markkinatoreilla pöydät notkuvat monenlaisista upeista tuoreista kasviksista, niin miksi ravintoloissa tarjoillaan aina vain noita. Vastaus oli, että siksi koska noita turistit haluavat syödä. Yök.

Minä en syö vehnäpulla-aamiaisia edes kotona, saati sitten täällä. Olen nyt yrittänyt tutustua paikallisiin aamiaista tarjoileviin muovituolikuppiloihin ja miten homma niissä toimii ja mitä yleensä piilee sen jättimäisen höyryävän padan kannen alla. Nuudelikeitto, jossa on kunnon rasvainen lihoista ja luista keitetty liemi muutaman sianlihapalan, maksan tai kanan(veripalan) kanssa on täyttävä aamiainen ja sitä useimmat paikalliset näkyvät aamiaiseksi syövän.

Tällaisia muovituolipaikkoja on aamuisin kadunvarsilla paljon. Päiväksi ne häviävät ja jotkut ilmestyvät paikalle taas illaksi. Kannattaa mennä tutkailemaan, mitä höyryävien patojen kannen alta löytyy.

Lounaalle ja illalliselle on parasta seurata opastamme Vuthya. Parhaat ruoat saa khmeeriravintoloista, mutta niissä ei ole ruokalistoja – ainakaan englanniksi – eikä  henkilökunnassa ole yleensä ketään englanninkielentaitoista, joten tilaaminen omin päin on vähän niin ja näin. Osaan sanoa khmeeriksi kala, keitto, riisi ja kasvikset ja ensi kerralla ollessani liikkeellä ilman Vuthya aion kokeilla miten pärjään niillä. Katsotaan miten käy. Mutta länkkäriravintoloihin en enää mene, niissä on ollut tähän asti kaikista huonoimmat ruoat.

Nyt olemme matkalla Kratiesta Kampong Chamiin pitkin Mekongia. Vene on vuokrattu vain meidän ryhmällemme ja matka tulee kuulemma kestämään koko päivän. Uuden tien myötä julkinen veneliikenne loppui, sillä linja-autolla kyseinen väli vie vain pari tuntia. Vene on pitkä, katettu rötiskö ja moottori melko äänekäs. Itse istun lattialle levitetyllä muovimatolla, osa makoilee poikki veneen viritetyissä riippumatoissa ja jotkut näin matkan alussa istuvat vielä urheasti kapeilla puisilla reunapenkeillä.

Onhan se hienoa mennä kuuluisalla Mekong-joella, mutta joki on niin leveä ja rannat niin kaukana toisistaan, että ei täällä ole juurikaan mitään näkemistä. Joen penkereillä on viljelyksiä, jotka sadekaudella jäävät veden alle, sillä Mekongin pinta nousee silloin kahdeksan metriä kuivan kauden pohjalukemista. Meidän lisäksemme muuta liikennettä joella ei näy lukuun ottamatta muutamia kalastajia.

Mekong-cruiserimme.

Konehuone veneen peräosassa.

Konehuoneen takana olevassa vessassa viemäri vetää ja ilmastointi pelaa.

Näkymää Mekongille jossain puolivälissä matkaa.

Päivä 8 – Kuvagalleria: Delfiinejä bongaamassa ja muuta Kratie-sälää

25.12.2010 Kratie, Kambodza

Naiset ovat tulleet jo kuuden jälkeen aamulla kaupunkiin myymään riisiröörejä.

Delfiinejä bongaamassa n. 10 km Kratiesta Mekong-jokea ylöspäin. Jokainen tuktuk-kuski kaupungissa osaa venelaiturille, josta voi vuokrata delfiininbongausveneen ja –kuskin. Venevuokra on 5 USD / tunti. Tuktuk odottaa rannassa ja kyydin hinta kannattaa neuvotella valmiiksi jo kaupungista lähtiessä.

Delfiinien valokuvaaminen on haastavaa puuhaa...

Noin yhdessä räpsäyksessä kolmessakymmenestä mukaan osuu veden ja taivaan lisäksi vilaus delfiinistäkin. Tässä kaksi pallopäätä edestäpäin kuvattuna.

Irrawaddy-delfiini on uhanalainen laji. Kambodzan alueella niitä elää Kratien lisäksi vain yhdessä paikassa ja kanta on n. 250 yksilöä. Nykyisin niitä ei enää metsästetä, mutta niitä jää toisinaan verkkoihin kiinni. Koska delfiinin pitää päästä pintaan hengittämään, kuolee se verkkoon takertuneena jo viidessä minuutissa.

Uimatauko. Ensimmäinen uimareissuni sitten Sihanoukvillestä lähdön. Meidän järvivesiimme verrattuna Mekongin vesi oli toki lämmintä, mutta kylmää verrattuna meriveteen täällä.

Villit orkideat kasvavat päällyskasveina puiden rungoilla.

Joenvarren kylän naisia talonsa edustalla.

Mekongin ympäristössä on kultaa.

Lootuslammikko.

Lootuksen juuria ja munakasta sekä lootuksenjuuri-kalakeitto.

Punaisten Khmeerien tuhoilta säästynyt yli 200 vuotta vanha puinen temppeli.

Tämä hierontapaikka löytyy Kratiesta rantakadun varrelta ydinkeskustan laidalta. Vietin lounaan jälkeen siestaa jalkahieronnassa. Perinteistä khmer-tyylistä kokovartalohierontaa voi kokeilla kerran kokeakseen millaista se on. Itse koen sen epämääräisenä sinne tänne tökkimisenä ilman, että mitenkään erityisesti työstetään juuri niitä jännittyneitä lihaksia. Jalkahieronta oli kyllä ihan hyvä.

Se pakollinen auringonlaskukuva.

Rantakatu on päiväsaikaan liian kuuma oleiluun, mutta auringonlaskun jälkeen varsin miellyttävä paikka istua iltaa ja tarkkailla ihmisvilinää.

Rantakadulla on paljon pieniä kärrykeittiöitä ja muovituoliravintoloita. Tästä kärrystä sai ostaa kookospähkinöitä, olutta ja keitettyjä ankanmunia.

Päivä 7 – Kuvagalleria: Riisiröörejä, palmusokeria ja temppeleitä

24.12.2010 Kratie, Kambodza

Bambuputkilot sisältävät nruo’on sisässä kypsennettyä tahmeaa riisiä, johon on sekoitettu kookosta, palmusokeria ja hieman papuja. Ruo’ot tökätään maahan vinoon tulen päälle ja niitä pyöritellään usein valmistuksen aikana, jotta sisältö kypsyy tasaisesti. Paistaminen kestää nelisen tuntia. Hyvän makuista ja näppärä retkieväs, koska on siistissä paketissa ja sen voi syödä käsin. Banaaninlehväpaketeissa on säilöttyä kalaa. Maistuu hieman suolaiselle, etikalle ja chilille. Ihan syötävää. Kalaa myydään myös pienissä muovinyyteissä samoilla myyntitiskeillä riisiröörien kanssa.

Näkymää Mekong-joelta Kratien pohjoispuolelta. Tässä ei kulje laivaliikennettä kuivana kautena lainkaan, sillä vesi on silloin liian matalla.

Sillanrakennustyömaa Mekongilla.

Sokeripalmun kukat ovat käsivarren paksuisia pötkylöitä. Mahlan keräämiseksi kukkaan tehdään viilto ja mahlan annetaan valua kuppiin. Kupit käydään tyhjentämässä aamuisin ja iltaisin.

Mahlan keruu palmusta on vaarallista puuhaa. Putoamisia tapahtuu.

Palmusokerin valmistuksessa sokeripalmun mahla keitetään kasaan.Keiton jälkeen mahla on kuin ruskeaa, paksua siirappia joka sitten vaivataan vaaleaksi massaksi käsivetoisella vatkaimella.

Valmista palmusokeria. Ei niin makeaa kuin meidän käyttämämme valkoinen sokeri, mutta monin verroin maukkaampaa. Maistuu kotona tehdyltä ja aavistuksen paahdetulta toffeelta.

Sadan pilarin temppelin tarina on kertomus sairaasta prinsessasta, munkeista, krokotiileista ja hengistä. Kunkin pilarin alla lepää prinsessaa vapaaehtoisesti hautaan seurannut nuori seuraneito.

Sadan pilarin temppeli.

Nuori puhvelikuski.

Kalastajien veneitä Mekongilla.

Joenvarren tiellä oli paljon polkupyörällä kulkijoita. Kaupungeissa ei pyöräilijöitä juurikaan näy, vaan useimmat kulkevat mopolla.

Joululounaani.

Muutama kilometri Kratiesta joenvartta ylöspäin on pyhä kukkula, jonka laella on tähän asti näkemistäni viehättävin temppelialue. Siellä asuu sekä munkkeja että nunnia.

Näkymä temppelikukkulan huipulta.

Helvetin kiroja.

Auringonlasku Mekongilla Kratiessa.