Lähtötunnelmia

1.10.2010 Välillä Porvoo-Helsinki

Kuura kimmelsi syysvehnän oraissa, etualalla hehkui syksynkeltainen vaahtera aamuauringon loisteessa. Edempänä lepäili vielä usvapeite yöpuullaan peltojen notkelmissa. Syksyn kirpeys. Hyvin nukuttu yö. Onnellinen olo ja iloinen mieli. Lähtöpäivän aamu.

”Eikö sinua jännitä?” Ei. En ole ehtinyt jännittämään. Ei ole ollut hiljaisia, yksinäisiä ja toimettomia hetkiä, jolloin ehtii kuulla miltä itsestä oikeasti tuntuu. Miten voikin kuukausi olla niin lyhyt aika? Sehän on yhtä pitkä aika kuin normipitkä vuoden pisin loma. Silloin pitäisi ehtiä tehdä kaikki mitä ei vuoden aikana muulloin ehdi. Toiveajattelua. Kuukausi ei riitä kuin vähän alkuun. Ehdin tehdä ehkä puolet siitä, mitä olin Suomen lomani aikana kaavaillut tekeväni. En ehtinyt tavata kaikkia, joita olin ajatellut tapaavani, en ehtinyt käymään kaikissa paikoissa, joissa olin suunnitellut käyväni, vaikka tuntuukin, että olin koko ajan menossa johonkin niin, että ehdin tuskin hengähtää välillä.                 

Istun linja-autossa matkalla kohti Helsinkiä. Nyt, kun mukana ei ole muita tavaroita kuin rinkka eikä matkassa muita vaatteita kuin reissuvaatteet, niin nyt lähtö tuntui jo siltä, että nyt minä sitten viimeinkin ihan oikeasti läksin matkaan – vaikka lento onkin vasta huomenaamusta. Eli ei tässä jäänyt mitään aikaa jännittämiseen. Pari kertaa on pienen hetken mielessä käynyt, että mitä ihmettä minä oikein olen tekemässä. Mutta muutama päivä sitten laskeutui sellainen tunne, että juuri nyt on hyvä lähteä, ihan oikea aika.

Monet ovat sanoneet, että kateeksi käy. Tällä viikolla sain kirjeen eräältä ystävältäni, joka täydensi tuon lauseen siihen pisteeseen, mihin asti moni ei ole sitä ajatellut tai on vain jättänyt sanomatta: ”Samalla kun olen kateellinen, olen kuitenkin helpottunut siitä, että se en ole minä.” En usko monenkaan kadehtivan itse matkaa ja haluavan tehdä samalla tavalla, mutta uskon monen kaipaavan jonkinlaista muutosta elämäänsä ja vapautta tehdä sitä mitä itse ihan oikeasti haluaisi. Tämä minun tapani on vain yksi tapa, mutta on niitä ihan varmasti muitakin – ja helpompia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *