Pakko lähteä

22.9.2010 Myrskylä

Matkakuume iski alkuvuodesta 2009. Halusin lomalle kaikesta. Viimeiset vuodet olivat olleet raskaita ja halusin pois. Regressioterapeuttikoulutuksen ja läjän ihmisen tunne-elämää käsittelevien kirjojen myötä oli jäänyt tavaksi jatkuva itsen ja omien reaktioiden ja käyttäytymisen tarkkailu ja analysointi ja tunne-elämän pohjamutien kaivaminen. Halusin lomaa jo omasta itsestänikin, pois johonkin ihan toiseen ympäristöön.

Tunsin vetoa Aasiaan. Kiinan muuri, Kielletty kaupunki, Peking, Shanghai, Hong Kong ja shoppailuparatiisit oli jo nähty ja turismin ja kaupallisuuden sijaan halusin nähdä maaseutua. Halusin nähdä miten ihmiset oikeasti elävät ja kokea miltä tuntuu jalkautua aitoon ympäristöön ja kulkea luonnossa.

Pohdin patikkaretkeä jossain Himalajalla ensimmäisenä vaihtoehtona, mutta totesin sitten, että terveyteni ei tällä hetkellä olisi riittävä fyysisesti raskaaseen matkaan eikä varsinkaan korkeassa ilmanalassa. Sitä paitsi en pidä kylmästä. Vähän etelämmäs siis. Jonnekin missä tyypillisesti syödään riisiä ja kasviksia ja kalaa, jotka sopivat tämän hetkiseen ruokavaliooni, ja mielellään buddhalaisen kulttuurin maihin.

Eräänä keväisenä perjantaina ollessani kioskilla lataamassa bussikorttiani nappasin hetken mielijohteesta mukaani Vagabond-lehden. Selailin sitä seuraavana iltana ja silmiini osui ”Göteborgin Matkamessut”. Ne olisivat nyt tänä viikonloppuna eli huomisen vielä! Siis messuille heti seuraavana aamuna niin pian kuin ne avasivat ovensa. Aikaa messuiluun oli käytössäni niukasti joten suuntasin suoraa päätä kaukomatkaosastolle ja jätin kaiken muun ei-oleellisena väliin.

Tulin ensimmäisenä matkatoimisto Läs och Res:n osastolle. Kerroin mitä matkaltani halusin ja heillä olikin minun kuvaukseeni sopiva ihan uusi matka. Syksyllä järjestettäisiin ensimmäistä kertaa kuukauden mittainen kiertomatka Kiinaan, Laosiin ja Vietnamiin, jossa olisi sekä patikkaosuuksia että matkustettaisiin pätkiä bussilla, junalla ja jokiveneellä. Olisin ihan yhtä hyvin voinut tuon jälkeen lähteä pois messuilta, sillä koko kaukomatkaosastolla ei ollut mitään muuta, joka olisi tuntunut yhtä oikealta kuin juuri tuo matka.

Nautin matkasta. Jotkut ryhmästämme jäivät vielä kiertelemään Kaakkois-Aasian niemimaata omin päin yhteisen matkamme päätyttyä. Minäkin olisin halunnut jäädä. Tunsin halua ilmoittaa pomolleni, että en tule enää takaisin ja vain jäädä tuonne reissun päälle. Mutta eihän sitä elämäänsä passaa niin perin juurin sotkea. Rahatkin olisivat loppuneet varsin pian. Velvollisuudet kutsuivat ja palasin kiltisti kotiin ja sorvin ääreen.

Mutta kipinä jäi. Sisälläni voimistui tunne siitä, että näin se on tehtävä: jätettävä kaikki ja lähdettävä. Ajatus tyhjän päälle hyppäämisestä oli mahdoton. Laskeskelin paljonko minun olisi voitettava lotossa, jotta voisin jättää työni, tulla toimeen muutaman vuoden maailmalla ja vielä turvata matkan jälkeisen tulevaisuuteni kotimaassa siksi aikaa, kunnes varmasti olisin löytänyt uuden tulonlähteen.

Tarvittava lottopottisumma pieneni pienenemistään laskelmissani ja lopulta mitään lottovoittoa ei enää tarvittukaan. Pari kuukautta asiaa prosessoituani tyhjän päälle hyppäämisen pelko vaihtui uskoksi siihen, että lähteminen on ainoa oikea tapa ja että kyllä Elämä järjestää minulle uuden alun, kun palaan Suomeen matkan jälkeen. Tunsin, että minun kuuluu luopua kaikesta ja lähteä matkalle ja että tuolla matkalla löytäisin jotain. Nimenomaan tunne jonkin löytämisestä oli päällimmäisenä.

Niin sitten jätin työni toukokuussa 2010, pistin asuntoni myyntiin ja ostin umpimähkään menolipun Kambodzaan lokakuun alkuun. Päätin aloittaa Kambodzasta, koska viime syksyn matkallani Laosissa ja Vietnamissa oli välillä kylmääkin ja Kambodza eteläisempänä maana olisi varmaan miellyttävän lämmin oleskella talven yli. Paluulippua ei ole, ei etukäteen määriteltyä paluupäivämäärää tai edes vuotta, eikä myöskään mitään tiettyä matkasuunnitelmaa.

10 vastausta artikkeliin ”Pakko lähteä

  1. Sinulla on mukaansa tempaava tyyli kirjoittaa, eläväinen ja juoheva. Odottelen mielenkiinnolla varsinaiselta matkaltasi tulevaa kerrontaa.

  2. Hej Virpi!

    Underbart att höra ifrån dig. Finskan är tyvärr sämre än knagglig, så jag hoppas att detta blir skickat.. :)
    Det var ett sorgligt ögonblick att ta farväl av dig, du varma fina människa. Men vad är ett ögonblick av sorg, när så många och långa stunder av lycka väntar dig. Ett stort beslut som detta kan bara vara rätt beslut. Jag skickar dig min kärlek genom rymd och himlavalv. Kramar/ Åsa

  3. tuntui haikealta ja ihan oikeasti lähdöltä kun tänään halattiin. Pidä huolta itsestäsi, olet meille tärkeä ja täällä me ollaan ja odotellaan niin tarinoita kun toivottavasti kotiutumista sitten kun aika on siihen kypsä. Olet meille tärkeä, toivotaan että saat tästä elämän vaiheeesta kaiken mitä lähdet hakemaan ja vielä paljon enemmän!

    • Kiitos, Minna. Läksiäisiskekkereistä ja ystävien tapaamisesta jäi hyvä mieli. Tuntuu hyvältä lähteä matkalle, kun tietää, että on jotakin, johon palata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *