Browsing Tag

2019

(Wannabe) Patikoitsijan lempikohde – Zion National Park

Kymmenet upeat patikointireitit tekevät Zionin kansallispuistosta patikoitsijan bucket list kohteen. Tosin tässä kohtaa on hyvä mainita, ettei patikointi kuulu meidän intohimoharrastuksiin, mutta näissä maisemissa pidempikin patikointireissu tuntui houkuttelevalta ajatukselta. Alunperin meidän piti Las Vegasista ajaa suoraan Brycen kansallispuistoon, mutta säätiedoituksen mukaan kovat ukkoskuurot riehuivat juuri kansallispuiston alueella ja päätimme vaihtaa matkasuunnitelmaa lennosta Zioniin, jonka piti olla vuorossa vasta seuraavana päivänä. Zionissakin tummat pilvet reunustivat kansallispuistoa, mutta sadekuuro saatiin niskaan vasta viimeisellä patikointipolulla. Aina ennen kansallispuistoon suuntaamista kannattaa katsoa sekä säätiedotus että kansallispuiston omat sivut varoitusten ja tiedotteiden takia. Esimerkiksi Zionissa oli monta polkua suljettu lähiaikojen kivivyöryjen takia, joten niille suuntaava patikoitsija tulisi pettymään ilman ennakkovaroitusta.

Zionin kansallispuisto sijaitsee Colorado Laakion, Great Basinin (tälle ei ilmeisesti löydy suomenkielistä nimeä nykyään, entinen oli ilmeisesti Iso allas) ja Mojaven aavikon risteyskohdassa Utahin alueella. Alue oli ennen lähes kokonaan erilaisten vesialueiden peitossa, mutta Coloradon laakio vaikutti tälläkin alueella nostaen maata 3000 metriä 150 miljoonaa vuotta sitten. Sittemmin alue on ollut osa ehkä jopa maailman suurinta aavikkoa, jonka hiekkadyynit koristavat nyt kallionkielekkeitä yli 600 metrissä. Nykyään Zion on maastoltaan vertaansa vailla ja puiston alueella on vuoria, kanjoneita, kivikukkuloita, monoliittivuoria, jokia ja kivikaaria. Eläinten ja kasvien bongailijaa taas varmasti kiinnostaisi alueen viiden eri ekosysteemin asukkaat, kuten yli 1000 erilaista kasvilajia sekä 291 eri lintulajia. Lisäksi nisäkkäitä alueella asuu 30 eri lajia. Tosin meidän kaltainen matkaaja saattaa enemmän keskittyä näkyvimpiin elementteihin kuten jylhien kallioiden ihmettelyyn eri matelijalajien tarkastelun sijaan. Niissäkin riittää tarpeeksi ihmeteltävää ja luontoäidin ylistämistä!

Oravia ei saa syöttää, mutta ilmeestä päätelleen on tainnut retkeilijältä jos toiselta pudota pähkinä parempiin suihin. Me emme tarjonneet mitään, joten orava kyllästyi nanosekunnissa.

Liskobongaus!

Kansallispuistoa hallitsee Zionin kanjoni, joka on 24 kilometriä pitkä ja 800 metriä syvä. Kallioiden reunoja koristaa kaunis punertavanruskea väritys, jonka kaunista pintaa Virgin-joki on kuluttanut näkyviin. Zionin kallioita ovat ihailleet myös 8000 vuotta sitten alueella asuneet alkuperäisasukkaat. Nimi ”Zion” taas tulee 1860-luvulta alkaen alueetta asuttaneilta Mormoneilta, jotka käyttivät tätä nimeä ennen kuin 1900-luvun alussa kansallispuisto tunnettiin hetkellisesti nimellä Mukuntuweap National Monument. Nimen vaihtoon oli syynä pelko siitä, ettei niin vaikeasti lausuttavissa oleva nimi houkuttelisi kävijöitä. Kasvillisuusvyöhykkeisiin sen tarkemmin perehtymättä voi Zioniin maiseman vaihdoksen havaita radikaalisti myös auton ratista. Toisella puolella Zionia vallitsee aavikkoinen maisema ja toisella puolella taas tiheä metsäinen alue, jonka välistä paljastuu kanjoneita ja hiekkadyynejä (ks. Coral Pink Sand Dunes State Park).

Zioniin saapumisesta

Jos olet lähtenyt liikenteelle Las Vegasista kuten mekin, saavut Zioniin luultavasti Springdalen kaupungin läpi. Ensimmäinen vaihtoehto parkkeerata autosi on tässä. Springdalesta pääsee kätevästi hyppäämään ilmaiseen shuttle-bussiin, jolloin ei tarvitse tapella vähäisistä parkkipaikoista kansallispuiston porttien sisäpuolella. Ota huomioon, että Zionissa ilmaisen bussin käyttö on pakollista, joka on helppo ymmärtää – tie kulkee kanjonissa. Bussi kulkee maaliskuusta marraskuuhun ja pysähtyy kaikilla oleellisilla patikointireittien aloituspaikoilla. Bussin ollessa talvilevossa, voi rajoitetusti myös omalla autolla tutustua alueeseen. Meillä kävi niin, että ajelimme vahingossa koko Springdalen kaupungin ohi suoraan puistoon sisään ja jouduimme pyörimään jonkin aikaa parkkipaikkaa etsien. Itseasiassa ajoimme ensin vahingossa koko kanjonin läpi ylös vuorelle asti, koska ihastelimme vain ympäröiviä maisemia. Kyseessä oli loppuelokuun keskiviikko, mutta parkkeeraus oli silti vaikeaa, joten Springdale-optio kannattaa käyttää hyväksi.

Bongaa pähkinöistä levinnyt oravanpylly!

Kaikki ylläolevat kuvat Riverside Walk Trailin varrelta.

Patikointireiteistä

Lukuisista reiteistä valitsimme Lower Emerald Pool reitin, joka vei pienelle vesiputoukselle ja lammelle. Reitti oli suhteellisen lyhyt ja helppokulkuinen, joka lohdutti lähes 40-asteen lämmössä. Aiemmin tältä reitiltä on voinut jatkaa Upper Emerald Poolille ja Kayenta trailille, mutta tänä vuonna kivivyöry on tuhonnut tämän mahdollisuuden. Koko polku Lower Emerald Pooleilta oli käytännössä murentunut jättimäisten kivikokkareiden alle. Reitti kulkee osittain joen vierustaa, jossa aamupäivän kuumuudesta pökertyneet jo vilvoittelivat itseään. Vilvoitella voi myös tilaamalla ihanan pehmiksen puiston sisällä sijaitsevasta ravintolasta, joka sijaitsee kätevästi juuri tämän reitin bussipysäkin vieressä! Samalla sijainnilla on myös puiston sisällä ainut majoitusmahdollisuus. Parempia kahlaus- jopa uintipaikkoja löytyy syvemmältä puistoa, jos istut reilun puolen tunnin matkan bussissa aina The Narrowsin reitin alkupuolelle asti. Viimeiseltä pysäkiltä lähtee helppo kävelyreitti Virgin-joen rantaa pitkin kohti kaventuvaa kanjonia, josta alkaa kuuluisa The Narrows reitti, jota varten tarvitset vesikulkuiset kengät ja hieman rohkeutta sekä kestävyyttä. Nyt en puhu omasta kokemuksesta, koska me jäimme vain pyörimään ihan reitin alkupäähän vesileikkejä leikkimään ja kymmeniä uteliaita oravia kuvailemaan.

Lower Emerald Pool ja oikealle jää pieni lampi, jossa on aivan omalaatuinen ekosysteeminsä.

Täydellinen välipalahetki.

Angels Landingiin kavutessa joudut turvautumaan metalliköysien nousuapuun (kuva: Pixabay)

Meillä ei rajallisen ajan takia (ja osittain ehkä rapakunnon :D) ollut tällä kertaa aikaa tutustua pidempiin reitteihin, mutta tulevaisuudessa olisi mahtava palata näille kulmille. Kuuluisimpia reittejä Zionissa ovat varmasti Angels Landing ja jo mainittu The Narrows. Angels Landing on reilun 8 kilometrin reitti, joka alkaa The Grotto nimiseltä shuttle-pysäkiltä. Reittiin voi myös törmätä maailman vaarallisimpien reittien listauksessa, mutta lähteiden mukaan viimeisen sadan vuoden aikana Emerald Poolsilla on sattunut enemmän kuolemia (seitsemän) kuin Angels Landingin varrella (viisi).  Matka-aikaa kannattaa varata 3–5 tunnin verran ja erityisesti nyt loppuvuodesta 2019 Hidden Canyonin ja Observation Pointin reittien ollessa kiinni on tällä reitillä entistä enemmän kulkijoita. Matka vuoren huipulle on vaikeakulkuinen, erityisesti polun kapeudesta johtuen. Nimi, joka tarkoittaa vapaasti käännettynä enkelien laskeutumispaikkaa, tulee tarinan mukaan ohikulkijoilta, jotka arvioivat kivenmurikan olevan niin korkea, että vain enkelit voivat sinne laskeutua. Vuodesta 1926 on myös ei-enkelmäisillä patikoitsijoilla ollut mahdollisuus kiipeillä tiensä huipulle valmista reittiä pitkin, mutta jyrkkien kallioiden takia täytyy viimeiset osiot kulkea metalliköysien avulla kiviliuskoja kivuten.

Näkymä Angel Landingista etelään (kuva: Pixabay)

Patikoitsijat etenemässä The Narrowsia (kuva: Pixabay)

Itseäni olisi suosituimman Angels Landingin sijaan kiinnostanut kapeampi The Narrows, joka puikkelehtii kapenevaa kanjonia Virgin-jokea pitkin. Helpoin tapa saavuttaa reitti on aloittaa The Temple of Sinawavan shuttle-pysäkiltä joenvartta pitkin kunnes kanjonissa jatkaminen vaatii veteen jalkautumista. Vedessä voi edetä kanjonia eteenpäin niin pitkään kuin haluaa, mutta viimeistään Big Springsillä on käännyttävä takaisin, koska siitä eteenpäin vaaditaan erillinen lupa. Tämä reitti on noin 16 kilometriä ja kaikkien lähteiden mukaan The Narrowsia varten kannattaa varata koko päivä, jos sen haluaa kahlata kokonaisuudessan. Tosiaan kahlata siellä saakin, sillä lähes koko matka edetään vedessä. Mitään palveluita ei luonnollisestikaan kanjonissa ole, joten omasta jaksamisesta on täysi vastuu patikoitsijalla. Lisäksi äkkitulvan vaara on todellinen. En tosiaan halua edes kuvitella miltä tuntuu olla kanjonien välissä jumissa vesivyöryn koittaessa. Viimeisen shuttle-bussin lähtöaika kannattaa varmistaa, koska pysäkki on kauimmainen vierailijakeskukselta katsoen.

Tästä alkaa The Narrows

Varsinaisen urheilusuorituksen tein patikoidessani tietä Zion Canyon Overlookille kaatosateessa. Reitin pituus on vaivaiset 1,6 kilometriä, joten en odottanut reitin olevan niin vaikeakulkuinen. Kokonaisuudessaan reitin kävelyyn meni aikaa noin tunti, josta noin vartin käytin maisemien ihailuun. Reitti on luokiteltu vaikeustasoltaan keskiverroksi, mutta sateesta liukkaat kiveet ja ahtaat kulkuväylät vaikeuttivat kulkua huomattavasti. Jossain kohtaa eksyin varmaan varsinaiselta reitiltä, koska jouduin taistelemaan myös puunrunkojen ylityksen ja puskien alituksen kanssa. Poikaystävä jäi autoon sateen takia pelaamaan kännykkäpeliä 😀 Harmi, koska sade lakkasi juuri päästyäni näköalapaikalle ja tunnelma oli lähestulkoon maaginen. Paikalla oli vain muutama muu turisti kameroita virittelemässä auringonlaskua varten. Juuri tältä paikalta itsekin mieluusti olisin ihaillut pimeyden laskeutumista kanjoniin, mutta autossa istuva matkakumppani olisi saattanut hätääntyä monen tunnin poissaoloa ja puhelinyhteydet eivät olleet parhaat mahdolliset. Parkkipaikkaa oli muuten täältäkin tuskallisen vaikea saada ja jouduimme menemään tunnelia edes takaisin kunnes sade tyhjensi parkit kertalaakista.

Zion Canyon Overlook Trail palkitsee huikealla näkymällä.

Sateen jälkeen koittaa poutasää ja sateenkaari!

Jossain kohtaa reitti Canyon Overlookille kävi kapeaksi ja sateesta liukkaat kivet toivat oman jännityksensä. Myös muut ylläolevat kuvat ovat tämän reitin varrelta.

Kansallispuiston hurjat jyrkänteet houkuttelevat paikalle runsain mitoin myös vuorikiipeilijöitä, joita voi tarkkasilmäinen havaita vuorenseiniä tähyillessä. Jos siis patikointi tuntuu liian tylsältä.. Joka tapauksessa Zion on mieletön kohde niin intohimoiselle patikoitsijalle, kuntoilijalle, luonto- sekä lintubongaajalle ja tietenkin ihan meidänlaiselle perusturistille.

Reiteistä löytyy lisätietoa esimerkiksi: https://www.alltrails.com/explore/parks/us/utah/zion-national-park

Kansallispuiston sivut: https://www.nps.gov/zion/index.htm

Arizonan upeat kanjonit – Antelope Canyon

Amerikan ”southwestissä” viettäisi varmasti viikon jos toisenkin erilaisia kiviä, kalliomuodostelmia ja kanjoneita ihmetellen, mutta lyhyemmän visiitin puitteissa oli pakko valita vain muutama nähtävyys koettavaksi. Aikajärjestyksessä ensimmäinen kohde oli Grand Canyonin eteläpuoli, mutta aloitan nyt matkakuvien purkamisen Antelope Canyoneilla, joille suuntasimme Kanabissa vietetyn yön jälkeen. Utahin puolella sijaitseva Kanab sijaitsee muutenkin oivallisella paikalla, jos haluaa ottaa yhden tukikohdan Zionin ja Brycen kansallispuistoa sekä Horseshoebendiä ja Antelope Canyoneita ajatellen. Pohjoiselle Grand Canyonin sisäänkäynnille ei myöskään ole Kanabista pitkä matka. Me vietimme Kanabissa kaksi yötä ja ajelimme torstaiaamuna 23.8. kohti Pagen kaupunkia Arizonan puolella.

Oranssi väri ei ehkä olekaan omiaan hahmottamaan tekstiä pohjasta, hups! (Kartta: Google Maps)

Wikipedian mukaan ylemmät kanjonit ovat navajonimeltään Tsé bighánílíní, joka tarkoittaa paikkaa missä vesi juoksee kivien läpi. Luonnollisesti tämä tietenkin viittaa myös kanjonien syntytapaan. Alempia kanjoneita kutsutaan taas nimellä Hazdistazí  eli vapaasti käännettynä spiraalikivi kaariksi. Alemmilla kanjoneilla joutuu ilmeisesti kuntoilemaan jonkin verran portaissa kanjoneihin laskettaessa, kun taas ylemmät ovat helposti myös huonokuntoisemman saavutettavissa.

Puupökkelö oli kuulemma joutunut kiven päälle äkillisen tulvan viemänä vain pari viikkoa sitten. 

Antelope Canyoneilla et voi vierailla ominpäin. Antelope Canyoneihin luetaan Upper ja Lower Canyonit, joihin pääsee tutustumaan lukuisten matkanjärjestäjien turvin. Joskus myös Canyon X’stä käytetään nimeä Antelope Canyon X, mutta en ihan päässyt jyvälle onko kyse vain markkinointikikasta. Kanjonit ovat ahtaita ja niissä on aina äkkitulvan vaara, joten tässä jo tarpeeksi syytä rajoittaa omatoimimatkailijoiden pyörimistä (tämän lisäksi kanjonit sijaitsevat intiaanireservaatin alueella). Äkkitulvien varalta täytyy näillä alueilla muutenkin varautua, koska rankkasateet aiheuttavat todellisen vaaran aavikkoisilla seuduilla, sillä kuiva maa imee vettä itseensä huonosti. Upper Antelope Canyoneilla äkkitulva johti 11 patikoijan kuolemaan vuonna 1997. Tästä tapahtumasta ja äkkitulvista voi lukea lisää esimerkiksi täältä (paikallismedia The Arizona Republicin nettijulkaisu).

Kivien kerrostumat ja oranssi väritys tulevat esille vain runsaassa auringonvalossa. 

Me vierailimme ylemmillä kanjoneilla eli Upper Antelope Canyoneilla, joka on turistien keskuudessa suosituin edellämainituista kanjoneista. Opastusta varatessa kannattaa ottaa huomioon, että paikat myyvät loppuun todella nopeasti. Ylemmille kanjoneille on tarjolla enemmän matkanjärjestäjiä kuin alemmalle kanjonille. Jotkin matkanjärjestäjät tekevät retkiä X Canyoneille sekä Secret Canyoneille, jotka ovat yhtälailla henkeäsalpaavia kanjoneita kuin Antelopetkin, mutta kanjoneille pääseminen on vaivalloisempaa ja retkiä on vähemmän tarjolla. Erityisesti tuota X Canyonia kehuttiin monessa eri yhteydessä etsiessäni meille sopivaa retkeä, mutta päädyttiin kuitenkin tuohon kaikkein klassisimpaan Upper Canyoniin. X Canyoneista ja Secret Canyoneista voi lukea lisää esimerkiksi täältä (The Travel Magazine), jos suunnittelet vierailua näihin vähemmän tunnetumpiin kanjoneihin.

Retkeä varatessa kannattaa kiinnittää huomiota myös kellonaikoihin, koska paras ja kuvauksellisin hetki vierailla kanjoneissa on ehdottomasti puolenpäivän aikaan auringon ollessa korkeimmillaan. Me varailtiin retkeä vasta paria viikkoa ennen h-hetkeä, joten jouduttiin tyytymään kello 14.30 opastukseen, koska muita järkeviä aikoja ei ollut enää tarjolla. Varasimme retken Adventurous Antelope Canyon Tourseilta, joiden viimeinen retki kanjoneille järjestetään viiden aikoihin iltapäivällä, mutta kertoivat kanjonien olevan silloin jo hyvin pimeitä. Meidän kierroksen lähestyessä varjostivat tummat pilvet joka puolelta, mutta onneksi aurinko pääsi kuitenkin hieman paistamaan kanjoniin ja kuvista tuli onnistuneita. Auringon ollessa matalalla tai pilvessä ei valo pääse leikittelemään kanjonien seinämillä luoden muotoja ja varjoja sekä oransseja värejä. Kanjonit sijaitsevat navajoreservaatin mailla, joten meidän kierroksen alkuun saatiin nauttia taitavasta ”hoop dance”-esityksestä ja lyhyestä navajo-kulttuurin esittelystä. Esiintynyt tanssija oli kuulemma edellisvuonna sijoittunut 10 parhaan joukkoon kyseisen tanssilajin kuninkuuskisoissa ja kieltämättä esitys oli oikein vaikuttava!

Rattlesnake Canyon, kuva Adventurous Antelope Canyonsin retkitoimiston sivuilta. 

Me ei päästy tällä kertaa tähän kulkuvälineeseen.. 

Kanjoneille lähtiessä meidät jaettiin pienempiin ryhmiin ja kiipesimme Fordin katumaastureihin matkan ajaksi, ajomatkaa oli noin vartin verran ja kierros itsessään oli noin tunnin mittainen. Tältä retkijärjestäjältä saa myös pidempiä retkiä, joilla vieraillaan muilla kanjoneilla (kuten Rattlesnake Canyon, jonka nimi tulee kivien käärmemäisistä muodoista eikä käärmehavainnoista). Yleisesti ottaen lähes jokaisella retkijärjestäjällä on tarjolla pitkiä valokuvauskierroksia, joissa keskitytään saamaan niitä kaikkein henkeäsalpaavimpia Microsoftin näytönsäästäjäkuvia, joten jos valokuvaus kiinnostaa, niin kannattaa paneutua näihin tarkemmin. Meidänkin perusretkellä oppaat olivat innokkaita auttamaan kameran asetuksien säätämisessä sekä ottivat yhteiskuvia ja koittivat parhaansa mukaan näyttää optimaalisimpia kuvauspaikkoja kanjonissa. Parhaansa mukaan tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että kanjonissa oli sen verran ruuhkaa, ettei pitkille kuvaussessioille ollut aikaa. Kanjoniin mennessä otetaan kuvat ja kun kanjonin toisesta päästä tullaan ulos ja käännytään takaisin kohti tulosuuntaa, tulee kamerat laittaa pois ja keskittyä ”ottamaan kuvia silmillään”. Tähän syy on puhtaasti se, että kanjoni on ahdas ja ihmisten tulee olla koko ajan liikkeessä, jottei kulkuväylä tukkiintuisi. Turistien määrä ei kuitenkaan ollut mikään ahdistavan suuri, vaikka kaikkein suosituimmasta kanjonista onkin kyse ja saimme omasta mielestämme ihan hyvin aikaa ottaa omaa silmää miellyttävät kuvat eikä meitä hoputettu liikaa eteenpäin.

Antelope Canyoneilta on todella (toistan, TODELLA) lyhyt matka kuuluisalle Horseshoe Bendille ja Glen Canyonin padolle, jotka ovat myös suositeltavia vierailukohteita, jos alueella sattuu pyörimään. Näistä pistän postausta tulemaan myöhemmin, koska kuvat ovat vielä kameran uumenissa. Pagessa on paljon hotelleita ja palveluita, joten siellä voisi varmasti viihtyä pidempäänkin ja tutustua vaikka Colorado-joen ja Lake Powellin aktiviiteetteihin. Meillä meni muuten hetki tajuta mihin kaikki venettä kuljettavat autot ovat suuntaamassa, niitä kun näkyi jo ennen Vegasia Kuolemanlaakson paikkeilla, jossa vedestä ei voi kuin haaveilla.