Arizonan rajalla – Horseshoe Bend ja Glen Canyon Dam

Päiväretkeen Antelope Canyoneille on helppo yhdistää Horseshoe Bend ja Glen Canyonin pato. Jälkimmäinen on pienempi versio tunnetummasta Hooverin padosta, jolla emme tällä reissulla vierailleet. Glen Canyonin pato on heti ennen Pagen kaupunkiin saapumista Arizonan ja Utahin rajan tuntumassa.Vesivoimala otettiin käyttöön 60-luvulla ja betonikaaren taakse jää Lake Powell, joka syntyi padon rakennuksen seurauksena. Lake Powellin viristystoiminta sai alkunsa 70-luvulla ja nykyään voi alueella harrastaa erilaisia vesiurheilulajeja, ulkoilua ja uintia. Korkeutta padon betonikaarella on 220 metriä ja vesi jatkaa padolta matkaa Colorado-jokea pitkin kohti Grand Canyonia, jonka pääarkkitehtina joki on toiminut. Padolla on mielenkiintoinen vierailijakeskus, jossa voi tutustua padon toimintaan ja historiaan. Sekä tietenkin matkamuistokauppa lähialueen nähtävyyksien kuvilla varustetuilla esineillä täytettynä, kuten tietenkin amerikkalaiseen vierailukeskukseen kuuluu. Ihmeesti joka kaupassa on kuitenkin aina erilainen valikoima ja täältä löytyi monia erilaisia tähtitaivaan kuvioihin erikoistuneita kirjoja, joihin olisi ihana perehtyä ajan kanssa, jos kirjojen raahaaminen olisi yhtään helpompaa. Amerikassa on muutenkin niin paljon mielenkiintoista kirjallisuutta, että yhden kirjan valitseminen kotiin vientiä varten on täysin mahdotonta. Tähän ongelmaan törmäsi erityisesti historiasta kiinnostunut matkakumppani, jossa Barnes & Noble aiheutti jonkin sortin hysteriaa 😀 Harmi, ettei näitä paikalliskirjoja ole juurikaan saatavina e-puolella.

Ilman aamukahvia ei mennä minnekään!

Tämä kuva Pixabaystä, koska laiskana kuvaajana jäi omaan kameraan vain yksi kuva padolta.. 

Colorado-joki kuihtuu Meksikon rajaa lähestyessään käytännössä olemattomiin, koska joesta siirretään pumpataan Kaliforniaan Colorado River Aqueductia pitkin. Wikipedian mukaan viisi pumppausasemaa siirtävät vettä satojen kilometrien pituisten kanaalien, tunnelien ja maahan haudattujen putkien kautta kohti Kaliforniaa, jossa vesi hyödynnetään juomavetenä ja viljelyiden kasteluvetenä.

Padolta kuva (se ainoa) Lake Powellin suuntaan.

Horseshoe Bendin ympärillä oleva hiekka on peräisin Pohjois-Amerikan suurimmilta hiekkadyyneiltä. Vesi ja mineraalit ovat aikojen saatossa kovettaneet hiekan kiveksi ja itseasiassa tätä meille demonstroitiin Antelope Canyonin kierroksella, jossa opas teki ”navajotaikoja” eli muutti hiekkaa veden avulla kovaksi kiveksi ja sen jälkeen juoksutti siihen vedellä kanjonin. Kivien kovetuttua niiden päälle syntyi erilaisia kerroksia kiveä ja muita aineita, jotka muodostivat kivien kauniin kuvioinnin. Eroosion myötä muuttuu kivi ja kallio pikkuhiljaa takaisin hiekaksi, jonka päällä turistit tallovat kohti näköalatasannetta. Coloradon laakion (plateau) noustessa on vesi on kiemurrellut kalliolla jyrkimpien alamäkien kautta ja etsi jatkuvasti uusia kulkureittejä, jopa läpi kivien ja kallioiden. Horseshoe Bendillä veden halu päästä hiekkakiven läpi loi hevosenkengän muotoisen mutkan jokeen. Luonnollisesti tulevaisuudessa voi joki etsiä uutta suorempaa reittiä kivimuodostelman ”kaulan” läpi.

Turistihattu, koska en tajunnut pakata omaa mukaan 🙂 

Jos isket googleen hakusanaksi Grand Canyon, törmäät luultavasti kuvaan Horseshoe Bendistä jo ensimmäisten hakutulosten joukossa. Todellisuudessa hevosenkengän muotoinen ilmestys on myös Colorado-joen muotoilema, mutta ei se varsinaisesti Grand Canyoniin kuulu, vaikka virallisesti Grand Canyon alkaa noin kymmenen kilometrin päästä matkattaessa jokea eteenpäin. Eteläiselle ja pohjoiselle sisäänkäynnille on silti matkaa yli 200 kilometriä, joten näitä kahta en kyllä lähtisi samaan päivään yhdistämään. Me vieralimme Horseshoe Bendillä heti Antelope Canyonin jälkeen, koska pelko ukkoskuurosta sai meidät priorisoimaan nähtävyydet ennen jääjugurtin täytteistä taukoa. Tänä vuonna on parkkeeraamisesta alettu ottamaan kymmenen dollarin maksua per auto ja maksulla rahoitetaan alueen parannustöitä. Kunnostustöitä tehtiin meidänkin vierailun aikaan ja kieltämättä alue on vierailijan näkökulmasta hieman karumpi kun vertaa muihin alueen nähtävyyksiin. Parannustyöt kohdistuvat myös alueen turvallisuuden parantamiseen, sillä turistit keikkuvat joen yläpuolella ihan miten sattuu yrittäessään saada sitä parasta kuvaa kohteesta (tai itsestään). Maksusta ja kunnostusprojektista voi lukea lisää täältä (The Arizona Republicin nettijulkaisu).

Hiekkaa, joka oli joskus kiveä tai toisinpäin. 

Kävelyä parkkipaikalta näköalatasanteelle on noin vartin verran suuntaansa ja ainakin neljänkymmenen asteen kuumuudessa se tuntui ihan tarpeeksi raskaalta urakalta ja vesipullo kului loppuun jo menomatkalla. Itse nähtävyys vaikutti koollaan! Olen ajatellut paikan pienemmäksi, mutta todellisuudessa koko kauneutta oli hankala ikuistaa yhteen kuvaan. Laajakuvalinssillä otetut kuvat ovatkin suosiollisia kuvausta ajatellen, mutta me emme satu sellaista omistamaan. Takaisin kävellessä saimme nauttia varjosta ja viilentävästä tuulesta. Todellisuudessa voimat olivat päivän jäljiltä niin vähissä, että ainut motivaattori kävelemiseen löytyi jääjugurttibaarista, jonka sijainnin olin Suomesta käsin merkannut karttaan. Parasta!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.