Helsinki on yllättävän suuri kaupunki, asia mitä moni helsinkiläinenkään ei ole täysin sisäistänyt. Se osaa olla myös pieni ja erilainen. Jo senkin takia tämä artikkeli on suunnattu ennenkaikkea kaupunkilaisille, miksei toki kauempaakin tuleville, pääpainon ollessa kohteissa, jotka muissa oppaissa usein ohitetaan täysin. Tämä opasartikkeli tulee sisältämään niin urbaaneja kuin maanläheisiäkin vinkkejä, joiden läpikäymiseen on helppo kuluttaa useampikin päivä.
Edit: Tämän opasartikkelin lisäksi suosittelen vilkaisemaan myös tuoreempaa Mitä tehdä Helsingissä viikonloppuna -artikkelia, missä esittelen kattavasti Helsingin parhaimmat ajanviettopaikat, soveltuen niin pariskunnille, lapsiperheille kuin isommillekin porukoille ikään katsomatta. Kannattaa lukea!
Itse olen asunut koko ikäni Helsingissä ja paljon autoilevana kolunnut kaupunkia läpi kaupunginosa kerrallaan. Helsingissä on 59 kaupunginosaa. Itse sain käytyä viimeisenkin läpi pari vuotta sitten. Helsingin kaupunginosat muodostavat laajan ja erilaisen Helsingin. Monelle tulee ensimmäisenä mieleen keskusta, rautatientorin ja kauppakeskusten muodostama hulabaloo. Helsinki, tuttavallisemmin stadi, on myös muutakin. On lähiöitä, betonilähiöitä ja Kontula. Vuosaari, tuo stadin lahja Suomen elokuvakulttuurille. Vielä sitäkin kauempana on Karhusaari, kaupungin oma Westend. Merellä on kaunis ja rikas saaristo, enkä puhu edes Suomenlinnasta. Vantaanjoki, stadilaisten oma kaatopaikka. Haltiala, Falkulla. Malmilta löytyy vielä toistaiseksi lentokenttäkin. 59 kaupunginosaa muodostaa monta tarinaa, monessako olet itse käynyt?
1. Kalasatama
Kalasatamaan on lähivuosien aikana noussut nopeaan tahtiin suuria kerrostaloja, mutta itselleni se on paljon muutakin. Stadissa liikkuessa ei usein tarvitse paljoakaan käännellä päätään, jotta näkee jossain kohtaa grafitteja tai tageja. Ne ovat ainakin omaan silmääni usein niin rumia, että sattuu, vaikkakin joskus harvoin täytyy antaa peukkua erikoisista sijainneista. Kalasataman graffittiaidassa ne ovat kuitenkin taidetta, joissa on usein hyvinkin suoria viittauksia yhteiskuntaan ja populaarikulttuuriin. Toisin sanoen paljon ymmärrettävämpää kuin esimerkiksi Kiasmassa tai Ateneumissa.
Itsellä oli tietenkin tallessa vain ne kuvat, missä sääntöjä oli rikottu maalamalla aidan ulkopuolelle, mutta siistejähän nuo kuitenkin ovat!
Tänä talvena en itse ole paikan päällä käynyt, mutta ainakin vielä viime kesänä aluetta ihastutti myös grillattu mammutti, johon joku oli tulen kanssa käynyt purkamassa pahaa oloaan.
Alueella sijaitsee myös kuuluisa salasauna, kukkahattutätien jo kieltämä ja sittemmin sallima sompasauna.
Vastoin aiempaa tietoa Sompasauna on ilmainen. Kirjoittajalla oli mennyt jäsenmaksut ja pääsymaksut sekaisin, pahoittelut kaikille disinformaatiosta!Lisää tietoa löydät Sompasaunan kotisivuilta.
Itse en ole löylyjä kokeillut, mutta puukiuas on aina puukiuas. Nippelitietona kerrottakoon, että joku kerkesi senkin jo vuosi sitten työntämään mereen.
Saunan ja graffittiaidan vieressä sijaitsee myös ihana Ihana kahvila, josta saa kesäpäivisin purtavaa ja hienot näkymät Korkeasaareen, Katajanokalle (Jäänmurtajat!), Kaisaniemeen ja Merihakaan.
Kalasatama on urbaani matkakohde, joka tarjoaa yhteisöllistä meininkiä kahvilan ja saunan muodossa ja alati vaihtuvaa nykytaidetta aidan varrella, ja vähän sen ympärilläkin. Kalasatamaa tullaan rakentamaan tiiviisti jatkossakin, joten paikat kannattaa tsekata kun niiden ei vielä ole tarvinnut väistyä rakennustyömaiden alta. Kohde sijaitsee noin viidensadan metrin päässä Kaisaniemen metroasemasta. Varsinkin öisin paikalle on helppo saapua myös autolla.
2. Karhusaari
Suomalaiset ovat kateellista kansaa. Se on kylmä fakta, minkä jokainen päivälehtiä ja niiden kommenttipalstoja seurannut voi todeta. Mikä olisikaan parempi paikka antaa kateudelleen valtaa (tai silmilleen arkkitehtuurista iloa) kuin Sipoolta ryöstetty Karhusaari, ökytalojen keskittymä, jonka lukaalit vetävät vertoja Westendillekin!
Itse pidän tätä mukavana paikkana haaveilla tulevaisuudesta. Illan hämärtyessä on mukava ajaa hissukseen talojen ohi, silloin näkee hienoimpien talojen sisällekin. Alueen talot ovat kahden vierekkäisen tien varrella ja aloituspisteestä riippuen reitti joko alkaa tai huipentuu kahteen kolmimetriseen vapaudenpatsaaseen, jotka vartioivat yhtä alueen hienoimmista lukaaleista. Röyhkeimmät kehdannevat ottaa jopa selfien niiden kanssa, itse en ole.
Samasta syystä, tämä osa-alue ei sisällä kuviakaan. Lisäosviittaa saa kuitenkin eri asunnonmyyntisivuilta, jo pelkkä sohvamatka Karhusaareen on elämys. Helpoin ja oikeastaan ainoa järkevä tapa liikkua paikan päälle on autolla. Alueelle kulkee myös HSL:n bussilinja, joka tosin on huonojen aikataulujen vuoksi melko luotaantyöntävä vaihtoehto. Toki pyörälläkin pääsee, mutta Karhusaaren sijainnin vuoksi siitä tulee pitkä pyöräretki, ellei satu asumaan Itä-Helsingissä.
Muita hienoja, omia silmiäni miellyttäviä asuinalueita on myös mm. Viikinmäessä, Aurinkolahdessa, Arabianrannassa, Kulosaaressa (Presidentti Kekkosen vanhan avustajan pihalla lepää vesitaso!), Etelä-Helsingissä ja Kuusisaaressa.
3. Pyöräretki Vantaanjoelle
Vantaanjoki halkoo kaupunkia pituussuunnassa Tapaninvainiosta (ja jo vähän ennen sitäkin) Toukolaan, jossa se laskee mereen. Tämä reitti alkaa Vantaan puolelta, Helsingin pitäjän kirkolta, missä sijaitsee mielestäni pääkaupunkiseudun kaunein hautausmaa. Kirkon vieressä on myös lämminhenkinen kahvila, josta retken voi aloittaa munkkikahveilla.
Pitäjän kirkko on helppo startti reitille ja sieltä on hyvä ottaa suunta kohti keskustaa pyöräillen Vantaanjoen vartta. Pyörätiet joen kummallakin puolella ovat hyviä, mutta Toukolaan päin mentäessä joen oikealta puolelta pitää vaihtaa vasemmalle ennen Pikkukosken uimarantaa.
Reitti sisältää lukuisia uimarantoja. Vantaanjoen ruskea vesi on melko luotaantyöntävää, mutta uimisen kestävää. Tunnetuimpia uimarantoja matkan varrella lienevät Malmin uimaranta ja Pikkukosken uimaranta, joka on vieläpä lapsiystävällinen ja tarjoaa hyppymahdollisuuden muutamasta metristä. Pikkukoskella on myös kahvila. Uimarantoja kahden aiemmin mainitun välillä on kuitenkin muitakin, joten virkistävä pulahdus kesäpäivän lomassa on varteenotettava vaihtoehto.
Yläpuolella kuvaillun reitin kokonaispituus on vähän alle 10 kilometriä, joten sopivasti tauotettuna siihen saa käytettyä mukavasti yhden aurinkoisen päivän. Tästä on hyvä jatkaa vaikkapa merenrantaa pitkin pyöräillen kohti stadia tai kävelyretkelle Lammassaaren luontopolulle. Tai miksei Kalasatamaankin, taidekierrokselle!
4. Pihlajakatu, Majatalo Amanda, Salatut elämät
Mitä niitä nyt on… Osa Salkkareitten kuvauspaikoista siis syväanalyysissä! Pihlajakadun miljöö on ihastuttanut ja vihastuttanut suomalaisia jo vuodesta 1999, Majatalo Amandakin jo muutaman vuoden.
Helsingin kartalla Pihlajakatu muuttuu Huvilakaduksi ja Majatalo Amandan osoite Kastanjakadusta Amfeltintieksi. Jos joku lukijoista käy Eiran aikuislukiota niin näistä kumpikin sijaitsee koulumatkan varrella, siis Eirassa.
Jugend-tyylinen Eira ja sen ympäristö soveltuu hengailuun muutenkin. Viereinen kaivopuisto tyydyttää jäätelönhimon kesäisin ja näin keväällä, kun veneitä ei ole vielä laskettu niin paatunut Salkkarit-fanaatikko voi etsiä Kaivarin rannasta sen veneen, minkä alla Riku vietti öitään tai sen risteyksen, missä Kentsu jäi sporan alle.
5. Länsi-Villinki ja ulkosaaret
Mun oma ehdoton suosikkipaikka koko kaupungissa, Helsingin saaristo. Mulla oli lapsuudessa kunnia kuulua pieneen piiriin ja mahdollisuus viettää kesät ja toisinaan talvipäiviäkin puolustusvoimien saarella, keskellä Helsingin kauneimpia maisemia.
Itä-Villinki oli mahtava leikkipaikka pikkupojalle. Saari oli ennen aktiivisesti puolustusvoimien käytössä ja nykyisinkin saaren kesämökit ovat saatavilla vain puolustusvoimien työntekijöille. Siellä täällä metsikössä on yhä näkyvillä mm. ruostunutta rautatien pätkää.
Saarella sijaitsi lukuisia tykkejä, joista käsittääkseni osa on sittemmin siirretty muille maille. Itse saari taas sijaitsee avomeren reunalla, joten mikäs sen mukavampaa kuin kiivetä tykin piipulle istumaan ja katselemaan auringonlaskua, Tallinnakin näkyy melkein horisontissa.
Lapsuuden pelottavin ja sittemmin myöhemmällä iällä kiinnostavin paikka oli kuitenkin saaren bunkkerit, jotka entisaikaan palvelivat mm. ammusvarastoina. Autio ja hylätty bunkkeri oli ja on yhä jännittävä paikka tutkia mennyttä maailmaa.
Reissu tänne suorastaan huokuu underground-meininkiä, sillä yleisöltä suljettu saari ei missään nimessä ole mikään turistirysä. Itseasiassa koko saarelle on maihinnousukielto ilman kulkulupaa, sen takia keskitynkin Länsi-Villinkiin nyt kun lapsuus on fiilistelty.
Länsi-Villinkiin saa rantautua. Aiemmin sinne oli reittiyhteys maistakin, mutta tämä reitti on käsittääkseni lakkautettu kannattamattomana. Länsi-Villingissäkin riittää luontoa ja huviloita ihasteltavaksi. Siellä on pääkaupunkiseudun kauneimpia pitsihuviloita ja siltä osin se muistuttaakin suuresti Pärnua.
Mikäli Länsi-Villinki on liian hardcore kulkuyhteyksiensä takia niin Helsingin saaristo tarjoaa lukuisia asumattomia pikkusaaria. Pääsääntöisesti niille saa rantautua ja pystyttää teltankin yöksi, kunhan ottaa huomioon mm. lintujen pesimäajat. Teltta pystyyn, grilli tulille ja auringonlaskua ihailemaan!
Yllä vielä kartalla havainnollistettuna missäpäin Helsinkiä eri kohteet sijaitsevat. Saaret vaihtui Jollakseen, siitä syystä, ettei Google Mapsin mielestä merenpohjaa pitkin kykene pyöräilemään. Jollas siitä syystä, että se on lähellä mm. Länsi-Villinkiä ja sieltä on helppo lähteä veneilemään, mutta mikä tahansa muukin satama käy.
Tää opasartikkeli alkaa tulemaan loppuunsa. Kuten jo alussa sanoin niin Helsinki on pieni, iso ja ennenkaikkea erilainen. On jokea, saaristomerta, urbaaniutta, luksusta, jugendia. Monta tarinaa, joista ylle on listattu viisi mielestäni parasta, erilaisinta ja eri tavoilla rikkainta kuvaa stadista. Palautetta ja kommentteja odotellessa; eritoten siitä, mitä asioita itse stadilaisena esittelisit toiselle.
Sompasauna ei ole maksullinen vaan täysin ilmainen kenelle vain!
Olet aivan oikeassa! Pitää korjata virhe heti kun pääsen töistä.
Sompasauna tosiaan on ilmainen, mutta saunaseuran jäsenyys ei. Kaksi asiaa, mitkä mulla valitettavasti menneet sekaisin.
Hyviä löylyjä!