Hyppää sisältöön

Uruguay

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 09.02.2015
Jalkapallolahjakkuuksistaan tunnettu Uruguay on matkailijalle mieleenpainuva kokemus.

Etelä-Amerikan pikkuvaltioihin lukeutuva Uruguay hurmaa postikorttimaisilla rantamaisemillaan sekä viehättävillä kaupungeillaan, joissa eläväinen hälinä yhdistyy samanaikaiseen kiireettömyyteen.

URUGUAY MATKAILUMAANA

Uruguay on Etelä-Amerikan länsimaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uruguay on Etelä-Amerikan länsimaa

Uruguay nousi eurooppalaiselle maailmankartalle löytyöretkien siivittämänä viitisensataa vuotta sitten. Ensin Espanjan ja myöhemmin Portugalin vallan alla ollut maa itsenäistyi liki kaksisataa vuotta sitten.

1900-luvun alussa Uruguayssa toteutettiin suuria uudistuksia, kun maan hallintojärjestelmään otettiin vaikutteita Keski-Euroopasta. ”Amerikan Sveitsinäkin” tunnettua Uruguayta pidetään yhtenä maailman ensimmäisistä hyvinvointivaltioista, jossa muun muassa sosiaaliturvasta, naisten äänioikeudesta sekä ilmaisesta koulutuksesta muodostui osa arkipäivää.

Sotilasvallankaappaukset ja epävakaat ajat värittivät 1900-luvun keskivaiheita. 80-luvulta lähtien olot ovat kuitenkin olleet vakaantumaan päin ja siviilivalta on hallinnut maata.

Tänä päivänä Uruguay on yksi Etelä-Amerikan länsimaistuneimmista maista, jossa työskentelyolosuhteet ja poliittiset olosuhteet ovat maanosan vaipaimpien ja vakaimpien joukossa. Tästä johtuen Uruguay on noussut varteenotettavaksi matkakohteeksi valtavirtamatkailijoidenkin silmissä.

Mieli levähtää Uruguayn rannoilla

Atlantin valtameren rannalla sijaitsevassa Uruguayssa voi viettää unohtumattoman rentoutumisloman. Yli 600 kilometrin mittaiselta rantaviivalta löytyy muutamia todellisia helmiä, jotka on syytä käydä Uruguayn-matkalla katsastamassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Punta del Este on oikea kohde, mikäli elämänilo, makuelämykset ja jetset-piirit ovat lähellä sydäntä. Iltaisin Punta del Esten pääkadusta kuoriutuu näyttytymispaikka, jota niin paikalliset kuin matkailijatkin kuljeskelevat. Katua reunustavat hienot ravintolat, modernit hotellit sekä tunnetuimmat merkkiliikkeet.

Idyllisempää rantalomaa haikailevan kannattaa suunnata Punta del Diabloon, joka on kasvavasta suosiostaan huolimatta säilyttänyt vanhan kalastajakylämäisen charminsa. Suosion myötä Punta del Diablo on menettänyt osan koskemattomasta identiteetistään, mutta saanut vastineeksi nuorekkuutta ja energisyyttä, jotka ovat tehneet ilmapiiristä eläväisemmän.

La Palomasta matkailija löytää monenlaisia rantoja, joista lähestulkoon jokainen on kesäaikaan hyvin suosittu. Erityisesti tuulisemmat rannat houkuttelevat surffaajia La Paloman suuntaan. Myös monet rannalla järjestettävät ulkoilmakonsertit vetävät väkeä.

Edellä mainittujen lisäksi Uruguayssa on lukuisia tuntemattomampia rantoja, jotka eivät laadussa ja kauneudessa häviä kuuluisammille. Myös väkijoukkoja välttelevälle ja omaa rauhaa etsivälle löytyy vaihtoehto runsaasta valikoimasta.

Montevideo ja monta pienempää

Uruguaysta monet tietävät lähinnä Montevideon. Pääkaupunki onkin puolellatoista miljoonalla asukkaallaan maan ylivoimaisesti suurin asutuskeskus, joka on valittu Etelä-Amerikan parhaaksi asuinpaikaksi.

Kaupungin vauhdikkaan eläväinen ilmapiiri on otollinen myös matkailijalle. Rikas kulttuuritarjonta sekä omalaatuinen ja monimuotoinen arkkitehtuuri toivottavat tulijan lämpimästi tervetulleeksi – kunhan ehtii ensin tottua kesäisen Montevideon seisovaan ilmaan ja tööttäilevien autojen luovaan kaaokseen.

Urbaania uruguaylaista elämänmenoa pääsee tarkastelemaan myös maan muissa kaupungeissa. Maan pienempien asutuskeskuksien joukosta löytyy muutama vierailun arvoinen kohde, vaikka Montevideon kaltaista suurkaupungin tuntua onkin turha hakea.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vajaan 50 000 asukkaan Mercedes on Negro-joen halkoma kaupunki. Joessa polskuttelun ja vesiurheilulajien lisäksi tekemistä tarjoaa kaupungin keskusta monine viihtyisine pikkuravintoloineen.

Salto on sen sijaan useimmiten vain välietappi matkalla Argentiinan vastaiselle rajalle. Kaupungissa kannattaa kuitenkin viettää muutama päivä ja tutustua ainakin lähistöllä sijaitseviin kuumiin lähteisiin.

Ilmasto Uruguayssa

Uruguay on suosittu matkakohde etenkin kesäisin, jolloin sen rantakohteet ovat parhaassa loistossaan. Päiväntasaajan eteläpuolella kesä tosin ajoittuu päinvastaisesti. Uruguayn kesän kuumin kuukausi on siis yleensä helmikuu.

Kesäisin keskilämpötilat ovat kahdenkymmenen asteen yläpuolella, eli siis ihanteellisissa lukemisissa etenkin rantaloman kannalta. Talvisin elohopea ei pakkasen puolelle laske, mutta alle kymmenen asteen lämmössä auringonpalvonta ei enää luonnistu.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN URUGUAYSSA

Uruguayhyn lentomatka pitkä

Pitkä lentomatka Uruguayhin

Matka Etelä-Amerikkaan on pitkä ja kestää kauan. Suorista lennoista on turha haaveilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Useimmiten, etenkin halvimmissa vaihtoehdoissa, matkan taittamiseen tarvitaan kaksi välilaskua. Matka-aika ylittää usein vuorokauden, mihin kannattaa ennen kaikkea henkisesti varautua. Lentokoneessa ja -kentillä vietetty aika on kuitenkin varmasti Uruguayn-loman arvoinen.

Lentojen hinnat vaihtelevat jonkin verran, mutta nyrkkisääntönä lennot kannattaa varata mahdollisimman aikaisin. Mannertenväliset lennot tuppaavat kallistumaan sitä mukaa, mitä lähempänä lähtöpäivä häämöttää. Yleensä lentomatkoista joutuu pulittamaan reilut tuhat euroa.

Toisena mahdollisena vaihtoehtona on lentää Argentiinaan, josta matkan Uruguayhin voi taittaa bussilla tai lautalla.

Majoitus Uruguayssa

Uruguayn suosituimmissa matkakohteissa, käytännössä siis Montevideossa sekä edellä mainituissa rantakohteissa, majoitustarjonta on suhteellisen hyvä ja varsin kohtuuhintainen.

Montevideosta löytyy sekä varsin tasokkaita hotelleja että hostellityyppisiä koruttomampia vaihtoehtoja. Rantapaikoissa valikoima on usein rajallisempi painottuen pieniin, lähellä rantaa sijaitseviin majataloihin.

Sesonkiaikaan varaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä pienemmät yöpymispaikat täyttyvät nopeasti.

Liikkuminen Uruguayssa

Pienessä Uruguayssa on melko helppoa liikkua. Lyhyiden välimatkojen takia bussi on suosituin kulkupeli. Bussilla kulkeminen on lukuisten linja-autoasemien, hyväkuntoisten teiden ja matalien hintojen vuoksi jopa miellyttävää. Vaihtoehtoisesti voi vuokrata myös auton.

Kaupungeissa liikuttaessa taksi on kätevin kulkuneuvo. Yleinen hintataso on todella halpa, eikä taksitaksoja voi edes verrata suomalaisten pirssien veloittamiin kustannuksiin. Jos haluaa kuitenkin säästää senttejä, voi hypätä paikallisbussin kyytiin. Silloin kannattaa tosin varautua melko tiiviiseen tunnelmaan.

URUGUAYN MATKAKOHTEET

Uruguayssa melko edullista liikkua

Montevideossa metropolimeininkiä

Montevideossa matkailija pääsee nauttimaan sekä hyväkuntoisesta rannasta että puolentoista miljoonan asukkaan metropolielämästä. Uruguayn pääkaupunkia leimaa eläväinen vilinä ja tuntuu, että sen asukkaat ovat aina liikkeessä. Toisaalta taas silmään pistää nimenomaan ihmisten kiireettömyys – melkeinpä kaikilla on aikaa nauttia lasillinen jopa tuntemattoman matkailijan kanssa.

Vanhakaupunki on Montevideon kauneinta antia. Sieltä matkailija löytää monia näyttäviä nähtävyyksiä: Cabildo-katedraalin, Solís-teatterin sekä liki 200-vuotiaan linnoituksen. Toisaalla taas rikkaiden esikaupunkialueet, Carasco ja Pocitos, hurmaavat riodejaneiromaisella kauneudellaan.

Montevideo on myös Uruguayn liikenteen solmukohta, josta on hyvät yhteydet oikeastaan maan joka kolkkaan. Samoin Argentiinan pääkaupunki Buenos Aires on vain muutaman tunnin matkan päässä Rio de la Platan toisella puolella.

Punta del Este on Uruguayn helmi

Uruguayn kaakkoisosassa sijaitseva Punta del Este on yksi maan suosituimmista rantalomakohteista, josta ei puutu glamouria eikä postikorttimaisia maisemia.

Kesäaikaan rantalomailijaa hemmotellaan. Hellelukemissa kesäkuukaudet pysyttelevä lämpötila ja jatkuva auringonpaiste yhdistettynä valkohiekkaiseen rantaan ja lämpimään meriveteen tarjoavat hyvin otolliset puitteet.

Rannalla viihtyvä voi valita oman makunsa mukaan joko La Mansan tai La Bravan rannan. Ensin mainittu on suojaisempi ja merenkäynniltään rauhallisempi, kun taas jälkimmäinen tunnetaan suuremmista aalloista ja The Hand on the Sand -veistoksesta.

Punta del Esten kaupunki on pakollinen näyttäytymispaikka lähistöllä majoittautuville. La Gorlero -kadulla vastaan tulee jatkuvalla syötöllä käveleviä muotiluomuksia, joille modernit rakennukset ja lukuisat merkkiliikkeet luovat luonnollisen ympäristön.

Historiallinen Colonia del Sacramento

Colonia del Sacramento on Uruguayn vanhin kaupunki, joka sijaitsee maan lounaisosassa. Kaupunkiin matkailijoita houkuttelevat historialliset nähtävyydet, makuelämykset sekä kauniit maisemat.

Erityisesti Colonia del Sacramenton historiallinen kaupunginosa on tehnyt tästä reilun 20 000 asukaan kaupungista kuuluisan. Unescon maailmanperintölistalle nostetussa vanhassakaupungissa espanjalainen, portugalilainen ja siirtomaa-ajan jälkeinen arkkitehtuuri elävät sulassa sovussa.

Kapeiden, historiallisten katujen lisäksi Colonia del Sacramentossa kannattaa vierailla kirkoissa, museoissa sekä jo toimintansa lopettaneella härkätaisteluareenalla. Hämärän tullen matkailija viihtyy kaupungin tunnelmallisissa ravintoloissa ja kotoisissa baareissa.

URUGUAYN PARHAAT

Uruguayssa erittäin suosittu rantakohde

Uruguayn parhaat matkakohteet

  1. Colonia del Sacramento
  2. Punta del Este
  3. Montevideo
  4. Punta del Diablo
  5. La Paloma

Lisätietoa

WelcomeUruguay.com – Uruguayn virallinen matkailusivusto

Teksti: Kalle Jokinen
Kuvat: Flickr / Vince Alongi , lele3100 , jikatu , Libertinus , L.A. Shooter