Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Safari

  • Kruger ei pettänyt tälläkään kertaa – 2018 edition

    Tämä oli meille kolmas kerta Krugerin kansallispuistossa ja neljäs kerta Etelä-Afrikassa. Kaverit ja tutut kyselevät miksi te sinne samaan paikkaan aina matkustatte. (Toiset käy vuodesta toiseen Kanarialla, me näköjään Etelä-Afrikassa.) Mutta safarilla…

  • Silloin kun safarilla pelotti

    Marraskuun Afrikan reissu kutkuttelee jo kivasti takaraivossa, enkä millään malttaisi odottaa, että pääsen taas safarille. Sitä odotellessa on kuitenkin pakko myöntää, että joskus on safarilla vähän jännittänytkin. Viime vuoden Tansanian reissulla jopa…

  • Safarionnellisuus

    Materia saattaa tuottaa hetkellista onnellisuutta, mutta se on nopeasti ohi menevää. Sen sijaan matkustamisen ja sitä kautta saatujen kokemusten on todettu tuovan pidempikestoista onnellisuutta ja voin henkilökohtaisesti allekirjoittaa sen todeksi. Voin olla…

  • Venesafarilla virtahepojen ja krokotiilien keskellä

    Matkamme mahdollisti blogiyhteistyön merkeissä Turkish Airlines, Rantapallo ja Asilia Africa Meille on kertynyt safarikokemuksia jo monesta eri maasta ja toisista maista jopa useampaan otteeseenkin. Venesafarilla emme olleet kuitenkaan koskaan aiemmin käyneet ennen…

  • Luksustelttailua Tansaniassa Asilia African tyyliin

    Matkamme mahdollisti blogiyhteistyön merkeissä Turkish Airlines, Rantapallo ja Asilia Africa   On helppoa löytää sisäinen telttailijansa, jos teltassa on oma kylpyhuone ja kunnollinen sänky. Glamping on tämän päivän juttu ja minäkin olen…

  • Selous on kaunis ja harvoin vierailtu safarikohde Tansaniassa

    Neljä kertaa Serengetin kokoinen, kaksi kertaa Belgian kokoinen, Unescon maailmanperintökohde ja Afrikan suurin luonnonsuojelualue. Sitä on Selousin luonnonsuojelualue. Näiden faktojen pohjalta tuntuu käsittämättömältä, ettei juuri kukaan ole kuullut siitä. Sille on kuitenkin…

  • Tansania ylitti odotukset

    Huhhuh millainen reissu on taas takana. Minulla on nykyään ennen jokaista matkaa sellainen jännä fiilis, että entä jos tästä reissusta ei tulekaan hyvä. Tuntuu, että olemme jo saaneet aiemmilla matkoilla niin paljon…

  • Safarille Tansaniaan – marraskuussa lähdetään!

    Enpä olisi vuoden alussa uskonut, että lähdemme tänä vuonna Afrikkaan safarille kaksi kertaa. Helmikuussa kävimme Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa ja nyt vajaan kolmen viikon kuluttua lähdemme Tansaniaan! Matka toteutetaan yhteistyössä Rantapallon ja Turkish…

  • Ovatko safarit eettisiä?

    Otsikon kysymys nousi esille Twitterin matkachatissa alkuvuoden puolella. Se ihmetytti minua kovasti ja tarkoituksenani on ollut ottaa aihe käsittelyyn siitä lähtien. Nyt siihen vihdoin löytyi aikaa. Kysymys safarien eettisyydestä tuntui ensi alkuun…

  • Kruger road blocks – kun eläimet liikenteen pysäytti

    Suomessa ajellessa sitä toivoo, että auton eteen ei ilmestyisi hirveä tai pohjoisemmassa poroa – ainakaan kovin yllättäen. Krugerin kansallispuistossa Afrikassa, sitä taas toivoo, että voi kun kohta joutuisi pysähtymään, koska tien tukkii…