Työ vei minut huhtikuun puolessa välissä kolme yötä kestävälle matkalle New Yorkiin. Tuohon kaupunkiin, joka ei onnistunut hurmaamaan minua ensimmäisellä, toisella eikä ihan vielä kolmannellakaan kerralla. Neljäs kerta sai ihastumaan ja nyt…
New York
-
-
Pakkaset paukkuu, iho kuivuu ja töitä on ihan pirusti. Loma lämpimässä houkuttelee enemmän kuin paljon. Onneksi sellainen kunnon aurinkoloma on tiedossa. Vielä reilut pari viikkoa pitäisi malttaa odottaa, rasvata ihoa ja tehdä…
-
Olen maalaistyttö. Viihdyn metsässä ja luonnossa. Kaupungissa tuolle lähin vastine on puistot. Niissä hengailu kuitenkin eroaa oleellisesti vaikkapa Suomen luonnossa liikkumisesta, mutta se ei haittaa ollenkaan. Molemmissa on omat puolensa. New Yorkin…
-
Jos jokin kaupunkikohde on majoituksen suhteen kallis, niin New York. Manhattanilla tila on kortilla, asukkaita on paljon ja turisteja valtavasti. Tuo kaikki näkyy hintatasossa ja turistien luottokorttilaskuilla. Samaan aikaan, kun hotellihuoneiden hinnat…
-
Kun on kovat ennakko-odotukset, on aina suuri riski myös pettyä. Niin minulle kävi tänä keväänä yhden paikan suhteen. Sen sijaan New Yorkin matkan suhteen minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia tai ne olivat…
-
Eräänä kevättalvisena päivänä sain Tomilta puhelun töihin. Lentodiileissä oli lennot Tukholmasta New Yorkiin 150 €. Tälläisiä tarjouksia tulee harvoin, jos koskaan, vastaan. Kyse oli hinnoitteluvirheestä. Tiedossa siis oli, että lennot olisi varattava…
-
Olen lukenut hyvin herkullisia matkaunelmia viime viikon arvontaan osallistuneiden kommenteista. Minne kaikkialle Kickersit matkaisivatkaan, jos ne toteutuisivat. Niillä herkuteltaisiin niin Suomen jylhissä maisemissa kuin Malediivien upeilla hiekkarannoilla. Kickersejä pääsisivät maistelemaan japanilaiset ja…