Hyppää sisältöön

Karhu raateli retkeilijän kansallispuistossa – valokuvaus päättyi karmealla tavalla

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 27.08.2012
Alaskassa vaeltaneen retkeilijän patikointireissu sai hirvittävän päätöksen.

Raatelukuolema kansallispuistossa

Denalin kansallispuistossa Alaskassa yksin retkeillyt mies joutui raatelukuoleman uhriksi viikonloppuna, kertoo Huffington Post. Mies ehti kuvata kohtaamaansa harmaakarhua ainakin kahdeksan minuutin ajan ennen kuin peto hyökkäsi.

Tapaus havaittiin muiden retkeilijöiden löydettyä hylätyn repun, revittyjä vaatekappaleita ja verta. Kyseessä on ensimmäinen kuolettava hyökkäys kansallispuiston lähes satavuotisen historian aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uhrin kameralle tallentuneen kuvamateriaalin mukaan karhu ei ollut käyttäytynyt aggressiivisesti ennen hyökkäystä. Karhu ammuttiin tutkimuksia varten, jotka vahvistivat retkeilijän kuolinsyyksi raatelun.

Denalin kansallispuiston mukaan kaikki retkeilijät saavat asianmukaisen ohjeistuksen karhujen kohtaamisen varalta. Turma-alue on toistaiseksi suljettu.

Lähde: Huffington Post
Kuva: Flickr / B Mully