Browsing Tag

Etelä-Amerikka

  • Hyvä ilma – loistava päivä

    Google ei kuulema tykkää, jos postauksessa on todella paljon ylisanoja ja teksti kuulostaa liian myyvältä. Tämän postauksen suhteen minulla on vaikeuksia säästellä ylisanoja, koska päivä oli todella hyvä. Sen aikana ei tapahtunut…

  • Ushuaia osa 2 – kaunista luontoa ja villihevosia

    Tierra del Fuegon kansallispuisto oli yllättänyt meidät jo positiivisesti kettubongauksellamme, vaikka maailman lopun maisemat eivät saaneetkaan meitä haukkomaan henkeämme. Parhaimpia maisemia olimme vielä etsimässä. Käännyimme summamutikassa päätieltä pienemmälle ja saavuimme kauniiseen poukamaan.…

  • Ushuaia osa1 – maailman lopun tunnelmaa ja villieläimiä

    Jos olimme odottaneet Falklandinsaarilla vierailua, niin kyllä Ushuaiakin oli ollut mielessä monia kertoja. Kyseinen kaupunki on maailman eteläisin. Siellä käy lähes jokainen turisti, joka suuntaa kulkunsa Etelämantereelle laivalla, yli myrskyisän Draken salmen.…

  • Luksusta ja seikkailuja Etelä-Amerikassa – kotiinpaluutunnelmia

    Me ollaan Suomessa! Ja vieläpä ihanasti kotosalla. Kyllä oli taas kerran mahtava tulla kotiin, kun täällä odotti meitä valmiina ruokaa niin jääkaapissa kuin uunivuoassakin. Koirat on lenkitetty ja koti puunattu, sekä pihalta…

  • Puoli miljoonaa pingviiniä Punta Tombossa

    Risteilymme ohjelmassa oli Buenos Airesista lähdön jälkeen kaksi meripäivää. Ne menivät yllättävän nopeasti, eikä kolmaskaan meripäivä peräkkäin Silversean kyydissä olisi tuottanut pienintäkään tuskaa. Silti tuntui mahtavalta nähdä vaihteeksi maata ikkunasta. Olimme tilanneet…

  • Kahden viikon kuluttua Etelä-Amerikan kierros – laivalla!

    On olemassa yksi risteilyreitti, josta olemme haaveilleet pidemmän aikaa. Tuo reitti on yhdistelmä lämpöä, jäätiköitä, vuoria ja villieläimiä. Olemme katselleet risteilyjä sinne moneen otteeseen, mutta koskaan emme uskaltaneet edes haaveilla toteuttavamme sitä…

  • Rio de Janeirossa Sokeritoppavuorella

    Aika: Joulukuun loppu 2012 Paikka: Rio de Janeiro, Brasilia Sambaa ja kuumaa rantaelämää Cobacabanalla. Jeesuspatsas kukkulalla, sokeritoppavuori ja paljon taskuvarkauksia sekä ryöstöjä. Siinä oli minun käsitys Rio de Janeirosta, kun varasimme sinne…

  • Uruguayn pääkaupunki Montevideo

    Tapaninpäivän aamuna hyppäsimme bussiin Colonia del Sacramentossa ja huristelimme muutaman tunnin ajan kohti Montevideota. Uruguayn maaseutu tuolla välillä oli kaunista, muttei mitenkään erikoista. Montevideon bussiasemalla kaikki se Coloniassa vallinnut seesteisyys oli tipotiessään.…

  • Buenos Airesin eläintarha

    Paikka: Buenos Aires, Argentiina Aika: joulukuu 2012 Fiilis: eläimellinen Jos jollekin ei nyt vielä ole käynyt selväksi, niin me ollaan Eläinrakkaita isolla eellä. Matkoilla ei ole oikein mitään parempaa kuin nähdä villieläimiä…