Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

  • Ensitunnelmia Star Clippersin risteilyltä

    Haluan olla aivan rehellinen. Emme Tomin kanssa kumpikaan ihastuneet Star Clippersiin ensi hetkellä. Se näytti Balin Benoan satamassa jotenkin pienemmältä kuin olimme odottaneet. Purjeet laskettuina se näytti mastojen ja köysien muodostamalta sekasotkulta,…

  • Indonesiassa – Kuta Beach Balilla

    Tervehdys Balilta! Saavuimme tänne myöhään torstai-iltana. Lensimme Qatar Airwaysilla Dohan kautta (SAS:lla ensin Tukholmaan). Matkaan saatiin tuhrattua aikaa kotiovelta hotellille hyvinkin tarkkaan yhden vuorokauden verran. Samalla lensimme ensimmäistä kertaa Qatarilla. Tuntuu, että…

  • Australian hyvän mielen eläimet – söpöysvaroitus!

    Eilen ei ollut mitenkään erityisen hyvä päivä, vaan oikeastaan aivan päinvastoin. Koska mieli oli matalana, hain piristystä Australian suloisista eläimistä. Niitä katsellessa ei vain voi olla masentunut tai surullinen. Halusin jakaa nämä…

  • Keväinen viikonloppu Oslossa

    Allekirjoittaneella on käytyjä maita takana reilut 60, mutta naapurimaamme Norja on ollut käymättömien maiden listalla aivan liian kauan. Tähän tuli korjaus reilu viikko sitten perjantaina, kun lensimme Osloon Norwegianin hullun halvoilla tarjouslennoilla…

  • Kruger road blocks – kun eläimet liikenteen pysäytti

    Suomessa ajellessa sitä toivoo, että auton eteen ei ilmestyisi hirveä tai pohjoisemmassa poroa – ainakaan kovin yllättäen. Krugerin kansallispuistossa Afrikassa, sitä taas toivoo, että voi kun kohta joutuisi pysähtymään, koska tien tukkii…

  • Omatoiminen ja halpa safari Krugerin kansallispuistossa

    Krugerin kansallispuisto on varmastikin yksi helpoimpia, ellei helpoin kohde toteuttaa omatoiminen ja siten edullinen safari Afrikassa. Kansallispuiston asfaltti- ja hiekkateillä on helppo ajaa vuokra-autolla, eikä siellä pääse eksymään. Puiston sisältä löytyy laatutietoisille…