Rovos Rail – luksusjunamatka

Nuorempana matkustin paljon junalla. Lahti – Helsinki väli tuli erittäin tutuksi, kun suhasin sitä väliä parhaan ystäväni luokse Vantaalle. Myös opiskeluaikana junalla tuli liikuttua Etelä-Suomen ja Pohjanmaalla sijaitsevan opiskelupaikkakunnan väliä. En kuitenkaan ole ulkomailla liikkunut paljoakaan junilla. Vaikka käytyjä maita on takana jo yli 50, vain murto-osassa olen matkustanut junalla. Kaupungeissa toki metrolla, mutta sitä ei kai lasketa.

Yksi pidempi matka on kuitenkin tullut aiemminkin junalla ulkomailla taitettua. Ei ollut viiden tähden palvelusta tietoakaan, kun matkustimme Intiassa Delhistä kahden ja puolen päivän mittaisen matkan maan eteläosiin, Chennaihin. Olimme tuolloin varanneet mukaamme paljon erilaista kuivamuonaa, koska me molemmat olimme Tomin kanssa sitä mieltä, ettei junassa myytävää ruokaa uskaltaisi syödä ruokamyrkytyksen pelossa. Itse matka oli kuitenkin hieno kokemus ja siitä on positiiviset muistikuvat, vaikka Intia muuten näyttäytyy mielessäni hyvin negatiivisessa valossa.

Nyt melko tarkalleen viisi vuotta tuon Intiassa toteutetun pitkän junamatkan jälkeen, olimme jälleen ajallisesti suunnilleen kauan kestävällä junamatkalla. Etelä-Afrikan Rovos Raililla vain ei ollut pelkoa ruokamyrkytyksestä. Söimme kolme kertaa päivässä fine diningia ja nautimme ylellisestä palvelusta. Makoillessamme sviittimme parivuoteella ja katsellessamme ohi viistäviä maisemia, tuli silti mietittyä kerran jos toisenkin tuota Intian junamatkaa. Tomi kertoili myös juttuja Trans-Siperian junamatkalta, jonka hän oli tehnyt ennen kuin tunsimme toisiamme.

Rovos Rail ei koskaan pysy aikataulussa. Sen tiesimme jo etukäteen ja hyttipalvelijamme muistutti meitä siitä vielä uudelleen nähdessään minun silmäilevän aikataulua vain puolisen tuntia asemalta lähtömme jälkeen. Aikataulussa luki, että söisimme lounaan kello 13 Drakensbergin vuorten tullessa näköpiiriin. Se kuulosti hienolta. Samalla kuitenkin mietimme, että haluaisimme olla silloin kuvaamassa maisemaa, emme syömässä. Tämä ei kuitenkaan koitunut ongelmaksi.

Kellon ollessa yksi, istuimme koristeellisessa ravintolavaunussa junan seisoessa paikallaan jollain paikallisasemalla. Emme olleet päässeet kovinkaan kauas Pretoriasta, koska aiemmin sinä aamuna jokin toinen juna oli suistunut raiteiltaan. Tästä syystä koko junaliikenne oli hieman sekaisin. Onneksi meillä ei tosiaan ollut niitä aikataulupaineita. Sen sijaan meillä oli edessämme ruokailuvälinekattaus valkoisen pöytäliinan päällä ja pian viereemme ilmaantui tarjoilija kysymään saisiko hän kaataa meille alkupalalle suositeltua eteläafrikkalaista viiniä. Kaikki matkustajat ja suuri osa henkilökunnasta oli valkoihoisia. Samaan aikaan ikkunan takana oli juna-asemalla jonkinlaisten kaltereiden takana suuri määrä köyhiä tummaihoisia odottamassa heidän junansa saapumista. Välissä oli vielä vartija turvaamassa Rovos Railia.

Siinä istuskellessamme maailman ylellisimmäksi tituleeratussa junassa ja katsellessamme ikkunasta ulos ihmisiä, joista suuri osa todennäköisesti on hyvin köyhiä, kävimme läpi melkoisen tunteiden kirjon. Tilanne oli kummallinen ja rehellisesti sanottuna hieman epämukavakin. Miten etuoikeutettuja me olimmekaan ja miten epäoikeudenmukainen paikka maailma onkaan. Maailman rikkaudet eivät jakaudu tasaisesti. Tunsimme omantunnon piston, vaikkemme edes ole rikkaita. Emme länsimaalaisella mittapuulla edes mitenkään varakkaita. Silti tunsimme tuolla hetkellä itsemme melkoisiksi kroisoksiksi istuessamme siinä ravintolavaunussa joukon tarjoilijoita palvellessa meitä. Toivoimme junan lähtevän liikkeelle, jotta meidän ei tarvitsisi enää tuntea syyllisyyden tuskaa, vaikka emme olleetkaan tehneet mitään väärää. Eihän junamatkamme ollut millään tavalla pois näiltä ihmisiltä. Olimme vain saapuneet Afrikkaan vauraasta länsimaasta. Silti tilanne tuntui pahalta.

Kaikki Rovos Railin kyydissä olleet eivät olleet rikkaista länsimaista. Junan kyydissä oli 32 matkustajaa ja heistä puolet olivat eteläafrikkalaisia. Seuraavaksi suurimman ryhmän muodostivat saksalaiset, joita oli junan kyytiin noussut kahdeksan. Heistä kaksi oli melkoisia Rovos Rail konkareita. Tämä oli heidän kuudes matkansa Rovos Railin kyydissä. Kertonee siitä, että kyseessä voi olla koukuttava matkailumuoto. Meidän lisäksemme mukana oli vielä pariskunnat Tanskasta (heille tämä oli toinen Rovosin junamatka) ja Englannista. Olimme odottaneet kolmekymppisinä laskevamme matkailijoiden keski-ikää reippaasti, joten oli hieman yllätys, että meidän lisäksi mukana oli kaksi muutakin nuorta (koska mehän olemme edelleen nuoria ;)) pariskuntaa. Vauraita eteläafrikkalaisia. Muuten matkustajien keski-ikä huiteli ehkä viidenkympin tienoilla. Ei kuitenkaan kannata ajatella, että Rovos Rail olisi vain eläkeläisille. Sitä se ei todellakaan ole.

Kenelle Rovos Rail sitten sopii? Mielestäni se sopii kiireettömästä matkustamisesta, hyvästä palvelusta, ruoasta ja viineistä pitävälle. Ylellinen juna on hyvin helppo matkustusmuoto. Tarkoitus ei kuitenkaan ole istuskella koko matkaa junassa syömässä tai viiniä lipittämässä, vaan kaikkiin Rovos Railin reitteihin kuuluu mukaan erilaisia ekskursioita. Me olimme safarireitillä, mutta junamatkojen teemoja on useira, kuten esimerkiksi golf-matkat. Kaikkia matkustajia ei siis tarvitse sulloa samaan muottiin ja ekskursioissakin on valinnanvaraa. Mekin pääsimme valitsemaan menisimmekö matkan toisena päivänä toisellekin safarille vai lähtisimmekö historialliselle Battlefields kierrokselle. Jos sinä siellä ruudun toisella puolella olet yhtään kauemmin lueskellut tätä blogia, arvaat kyllä kumman valitsimme.

Junassa on matkustajille käytännössä kolmenlaisia tiloja; sviitit, ravintolavaunu ja oleskeluvaunut. Kaikkein tärkein on tietenkin oma sviitti. Näitä on valittavana kolmesta eri kategoriasta. Pulman suite on pienin ja edullisin. Meillä oli deluxe suite, jossa oli kaikki tarpeellinen ja riittävästi tilaa, kun tarvittavat tavarat purki kaappeihin. Matkalaukut mahtuivat sviitin ylähyllylle, jonne jäi tilaa vielä neljälle suurelle matkalaukulle. Deluxe sviitistä yksi luokka ylöspäin on Royal suite, jossa on lisäksi vielä oma viktoriaaninen kylpyamme. Varmasti oikein kiva lisä, mutta pärjäsimme oikein hyvin ilmankin. Suihku oli todella tilava ja erinomainen. Vessassa oli muutenkin enemmän tilaa kuin osasin odottaa. Ainoa negatiivinen puoli oli käsienpesualtaan naurettavat omat hanat kylmälle ja kuumalle vedelle. Voit olla varma, ettet koskaan saa tälläisestä ongelmahanasta haluamasi lämpöistä vettä. Onneksi suihkussa ei sentään tätä ongelmaa ollut.

Omassa sviitissä oli aivan huippua vain loikoilla, katsella maisemia ja lueskella kirjaa. Ikkunat sai avattua ja lempeän lämmin tuuli puhalsi sisälle sviittiin. Sitten, kun halusimme nähdä muita ihmisiä tai nauttia muustakin baaritarjonnasta kuin mitä omasta minibaarista löytyi (se täytettiin meidän mieltymysten mukaan), suuntasimme joko kirjastovaunuun tai maisemavaunuun. Yleensä jälkimmäiseen. Se oli junan viimeinen vaunu ja siellä oli avoin takaosa, jossa pääsi istuskelemaan ulos. Tarjoilu pelasi moitteettomasti myös ulkona, tarjoilijoiden käydessä säännöllisesti tiedustelemassa voisivatko he tuoda ulkona istuskeleville jotain juotavaa.

Rovos Rail on todellakin all-inclusive. Tällä tarkoitan sitä, että myös kaikki alkoholit kuuluvat junamatkan hintaan. Vain jokin kallein shampanja ei kuulu, mutta muuten kaikki viinit, viskit, konjakit, coctailit, bisset ja ennen kaikkea minun rakastama Amarula-likööri oli matkustajien vapaasti tilattavissa. Rovos Raililla ei siis tarvitse miettiä ”mitä saisi olla” kysymyksen kuullessaan mitä jokin maksaa. Ei maksa mitään. Toki matka itsessään ei ole edullinen (hintatiedot löytyvät Rovos Railin sivuilta), mutta kuitenkin ihan tavan (länsimaalaisen) pulliaisen maksettavissa, jos matka oikeasti kiinnostaa. Hintaanhan todellakin kuuluu ruhtinaallisen aamupalan lisäksi neljän ruokalajin fine dining lounaat ja illalliset viineineen päivineen, sekä kaikki ekskursiot (niistä lisää seuraavassa postauksessa).

Pidätkö sinä junalla matkustamisesta ja voisitko kuvitella lähteväsi luksusjunamatkalle Rovos Railin kyytiin?

Yhteistyössä Rovos Rail.