Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

  • Machu Picchu – odotus palkittiin

    16.2. Tämä oli se päivä, jota etenkin Tomi oli odottanut kauan. Machu Picchu on ollut pitkään hänen bucket listallaan. En voi väittää, etten olisi ollut itsekin innoissani.  Matkaillessa olen oppinut huomaamaan, että…

  • Perun vuoriston iloista maalaiselämää

    15.2. Edellisessä postauksessa kirjoitin vierailustamme Urubamban kylässä. Palasimme hotellille syömään. Lähdimme sen jälkeen kävelemään hotellin viereistä hiekkatietä ylös vuorenrinnettä katsomaan lähemmin kuinka ihmiset asuivat Perun maaseudulla. Ohut vuoristoilma sai meidät puuskuttamaan hyvin…

  • Matkalla Perussa – seesteinen Urubamba

    15.2. Sacred Valley, Peru Meillä oli ns. vapaapäivä. Matkanjärjestäjä tarjosi tälle päivälle vapaaehtoista ohjelmaa eli siis lisämaksullista. Moray & suolakaivokset eivät kiinnostaneet meitä. Eivät etenkään niin paljoa, että olisimme maksaneet siellä vierailusta…

  • Inkojen valtakunnassa

    14.2. Lensimme aamulla Cuscoon, joka on Perun pääturistikaupunki. Yleensä kaikki turistit lentävät sinne ja jatkavat sieltä Machu Picchulle. Lentomme oli perillä ennen puolta päivää. Meillä oli hyvä palvelu. Oppaamme Julio huolehti matkalaukuistamme…

  • Perun pääkaupunki Lima – vastakohtaisuuksien kaupunki

    Lima, suuri ja kaaottinen. Suurin osa Limasta on juuri sellaista hieman sekavaa, vähän sotkuista ja todella meluisaa kuin mitä Etelä-Amerikkalaiselta 8,5 miljoonan asukkaan suurkaupungilta voikin odottaa. Hotellimme sijaitsi Mirafloresissa ja se osa…

  • Jersey Gardens – ostoshelvetti tai -taivas

    Kauas on pitkä matka. Se tuli todistettua eilen taas kerran. Kirjoittelen tätä Miamista ja kello on täällä hieman yli kuusi aamulla. Olen ollut hereillä jo parisen tuntia. Eipä tullut nukuttua kuin muutama…

  • Matkaan lähtöön aikaa 12h!

    Kiirettä pukkaa! Matkustaminen on ihanaa, mutta pakkaaminen ei. Aamulla aikaisin pitää lähteä kentälle, mutta edelleen matkalaukun vieressä on vain epämääräinen kasa tavaraa, jotka pitäisi setviä (= karsia puolet pois). Pakkaamista vaikeuttaa se,…

  • Etelä-Amerikka part 5: Brasilialainen lintupuisto

    18.12.2012 Oli viimeinen päivä Foz do Iguazulla ja illalla lähtisi koneemme Paraguayn puolelta kohti Buenos Airesia. Pohdimme pitkään mennäkö vaiko ei hotellimme vieressä sijaitsevaan lintupuistoon. Olin jo aiemmin päättänyt, ettei siellä varmaan…

  • Vaaralliset koirat – saalistajat

      Maanantaina 27.1.2014 TV1 näytti ohjelman MOT: Koira – ihmisen vaarallisin ystävä. Ennen ohjelmaa ja sen jälkeen keskustelu vaarallisista koirista on käynyt netissä kuumana. Ohjelman otsikkohan on typerä. Ihminen on ihmiskunnan vaarallisin…