Suomen suurin matkablogiyhteisö

Jospa sitä taas aloittaisi bloggaamisen

Tämä ei ole ensimmäinen blogini. En kuitenkaan halunnut jatkaa bloggausta vanhasta blogistani, jossa bloggasin yhdeksän kuukautta kestäneestä maailmanympärimatkasta. Tuolloin bloggaus päättyi, kun tulimme takaisin Suomeen. Valitettavasti samalla jäi kertomatta ihan loppuosa matkasta, noin pari viikkoa. Ehkä kerron siitä täällä jossain vaiheessa. Minulla vain oli tuolloin jonkin asteinen bloggausähky ja oli vain niin mielettömän ihanaa olla jälleen kotona, että blogin kirjoitus jäi. Nyt maailmanympärimatkalta paluusta on kulunut aikaa kaksi ja puoli vuotta ja olen useaan otteeseen miettinyt, että voisin aloittaa uuden blogin. Nyt sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja tässä ollaan.

Tässäkin blogissa tulee olemaan matkajuttuja, mutta myös paljon muuta mitä nyt elämässä vastaan tuleekin. Jos nyt kuitenkin vähän matkailusta puhutaan, niin ainakin seuraavan näköisissä paikoissa on tullut tässä parin viimeisen vuoden aikana vierailtua, joten näistä lisää jossain vaiheessa:

 

 

Next Post

2 Comments

  • Reply Ilana Johansson tiistai, 12 marraskuun, 2013 at 18:56

    Miun käsittääkseni kommentoin kyllä tähän eilen, mutta ei täällä vielä ainakaan näy mitään?! Mutta, kiva kun aloitit taas kirjoittelee! 🙂 alan seuraa tätä!

    • Reply Elina keskiviikko, 13 marraskuun, 2013 at 09:09

      Ei ole tullut sulta muuta kommenttia kuin tämä. Minne lie bittiavaruuteen hävinnyt edellinen kommenttisi :/ Mutta kiva kuulla, että alat seurailemaan 🙂

    Leave a Reply