Unnaleks

Korkeakouluopinnot ovat olleet minulle toistuva pettymys.

Olen opiskellut kolmessa yliopistossa, tällä hetkellä teen väitöstutkimustani Turun yliopistoon. En toki ole ollut täysipäiväinen opiskelija tähän päivään asti, vaan tehnyt sekä opintojen ohella että täysipäiväisesti töitä reilun kolmentoista vuoden ajan. Turun yliopiston lisäksi olen tehnyt maisteriopinnot Lapin yliopistossa ja koulutusjohtamisen perusopinnot Jyväskylän yliopistossa.

En mainitse kouluja suolatakseni yhtään tiettyä oppilaitosta tai ketään yliopistojen henkilökunnasta. Mainitsen ne, koska ne antavat kuvan skaalasta, jolla tässä artikkelissa liikutaan. Eroja on niin maantieteellisessä sijainnissa kuin yliopiston koossa ja tunnettavuudessakin. Kaikissa mainitsemissani kouluissa on ollut myös hyviä opettajia ja henkilökuntaa, joka on ojentanut auttavan kätensä.

Olen sillä tavalla klassinen kirjanörtti, että alakoulussa kävelin usein kotiin lukien samalla kirjaa. Nykyään nuoret meinaavat jäädä auton alle älylaitteiden takia, minä kuljin kotiin aivan sumussa kirjan maailmassa. Vaikka en ole mitenkään poikkeuksellisen älykäs, vaan asioiden opettelu vaatii suuria ponnistuksia, olen aina rakastanut oppimista. Parasta ikinä on kuunnella alojen huippuja, jotka tekevät työtään intohimolla ja tuo intohimo myös välittyy heidän puheestaan.

Jos kerran rakastan oppimista ja alojen huippujen kuuntelemista, miksi yliopisto on tuottanut pettymyksen?

Koska rima on aivan liian matalalla.

Erästäkin kurssia tuli vetämään erityisen metodin kehittänyt henkilö, jota kehuttiin ennakkoon valtavasti. Odotin luentoa innolla. Opiskelin tuolloin töiden ohessa ja oli ihanaa saada olla kerrankin itse oppilaana. Luentoa varten lähetettiin paljon ennakkomateriaalia, joka piti käydä läpi ennen luentoa, jotta luennolla päästäisiin heti syvään päätyyn. Loistavaa. Istuin lopulta penkissä kynä tarmokkaasti pystyssä valmiina kirjoittamaan sivutolkulla muistiinpanoja.

Arvaatte varmaan. Kävimme läpi tismalleen niitä asioita, jotka olivat olleet ennakkomateriaaleissa. Ei syvää päätyä, hädin tuskin kahluuallas. Ilmeisesti aikuisilta ihmisiltä ei voi odottaa, että ennakkomateriaalit on tehty ennakkoon.

Tämän päivän toiminnallisuuden nimissä luennoilla tehdään muistilappuja, jotka ryhmätyönä asetellaan fläppitaululle ja esitellään muille. Kesto kaksi ja puoli tuntia.

Jokainen Teams-luento aloitetaan käymällä kaikki osallistujat läpi. Kesto neljäkymmentä minuuttia, luennon kokonaiskesto puolitoista tuntia.

Taukojumppaa. Välileikki.

Kaikki tämä olisi kestettävissä, jos luennoitsija olisi muuten innostunut alansa ammattilainen, joka syventäisi kuulijoiden ymmärrystä aiheesta ja antaisi ajateltavaa. Sen sijaan kurssien organisointi sylttää, tiedotus ei toimi, luennoitsija on puhunut samasta aiheesta vuosikaudet ja kaivaa materiaaliksi oman kirjansa, joka on kirjoitettu 2000-luvun pimeällä puolen. Suurimmalla osalla luentoja en ole kirjoittanut muistikirjaan sanaakaan, koska mikään ei herätä ajatuksia. Luentodiat saa kuitenkin sähköpostitse, jos niihin nyt enää milloinkaan haluaa palata.

Kun puhutaan korkeakoulujen uudistuksesta, puhutaan usein tehostamisesta; miten opiskelijat saadaan valmistumaan entistä nopeammin ja vähemmillä resursseilla. Sen sijaan olisi jo korkea aika puhua laadusta. Suomen yliopistot eivät ole huippuyliopistoja eivätkä tule sitä koskaan olemaankaan, jos ote yliopiston johdossa on löysä eikä opetuksen laatuun ja toimivuuteen panosteta. Opiskelijoilta sopii odottaa enemmän – jos on kahlannut tiensä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun, voi olettaa, että tällä henkilöllä on kyky laittaa kaksi ajatusta yhteen. Opiskelijoiden tulee myös voida odottaa opinnoiltaan enemmän ja ilmaista tarpeensa ilman pelkoa leimautumisesta hankalaksi.

Myös korkeakoulujen brändäys tarvitsee uutta tuulta. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa kuuluisi olla voimakas me-henki, ylpeys omasta oppilaitoksesta ja sen kehittämisestä. Oman koulun verkkarit jalkaan ja kannustamaan yliopistojen väliseen soutukilpailuun tai vaikka virkkauskilpailuun, mielikuvitus on rajana. Käykääpä kurkkaamassa vaikkapa Harvardin yliopiston tuotevalikoimaa ja kampuksen kerhotarjontaa. Tähän ylpeyteen täytyy kuitenkin olla syy: paras opetus, opiskelijatyytyväisyys, innovatiivisuus.