Ollessani joululomalla Pariisissa törmäsin jälleen eri järjestöjen rahankerääjiin eli feissareihin. Pariisin keskustassa heiltä on vaikea välttyä, sillä he sijoittuvat porukalla tietylle alueelle ja käyvät ärhäkästi kiinni ohikulkijoihin. Jopa niinkin ärhäkästi, että eräskin nainen alkoi lähes paniikissa huutaa, ettei kestä enää, kun nämä samat ihmiset pysäyttävät hänet joka aamu eikä heistä pääse ohi. Nainen vilkuili mennessään hurjana taakseen ja kiroukset lentelivät. Feissari kohautti olkiaan ja astui toisen kulkijan eteen estäen etenemisen.
Feissarin tehtävä ei ole helppo. Minkään rahankerääjän tehtävä ei ole helppo. Järjestöjä on nykyään enemmän kuin kukaan ehtii pitää lukua, ja jopa hyvämaineisimpien avustusjärjestöjen taustalta pulpahtaa aika ajoin esiin mätää: rahat eivät menekään avustuskohteelle, vaan suuri osa sujahtaa matkalla ihan muihin taskuihin. Itsekin päätin vastikään surullisena erään kuukausilahjoitukseni käytyä ilmi, että rahoja käytettiin taas väärin. On aika etsiä uusi kohde.
Keräysten todellisen kohteen selvittäminen voi olla hurjan vaikeaa. Kotimaisuus ei myöskään riitä takaamaan avun menemistä perille. Eräskin sukulaiseni lahjoitti vuosia sitten itselleen merkittävän summan rahaa pelastushelikopterin hyväksi menevään keräykseen. Pian paljastui, että keräys oli huijausta ja rahat olivat tiessään.
Kädestä käteen
Pariisissa vastaan tulee myös paljon kodittomia sekä muita rahaa kerjääjiä. Kylmempikin sydän nyrjähtää, kun näkee kylmällä säällä ihmisiä makuupusseissaan tai käpertyneenä johonkin nurkkaan keräyskipponsa kanssa. Toisinaan mukana on lapsi, toisinaan koira. Pahimmalta minusta tuntuu nähdä kadulla vanhuksia, lapsia ja nuoria tyttöjä, jotka ovat suuressa vaarassa tulla hyväksikäytetyiksi.
Auttaako rahan antaminen kädestä käteen? Toisinaan auttaa. Joku saa rahaa ruokaan, jota ei muuten saisi. Joku toinen saattaa saada jotain muuta, joka on elintärkeää. Joku toinen dokaa kaiken. Ja jossakin rahan saanut viekin saamansa pomolle, joka johtaa koko alueen kerjäläisiä ja vetää välistä. Sydäntä särkevien asetelmien takana voi olla kamalia asioita – lapsia ja koiria on todettu huumatun, jotta he pysyvät hiljaa ja paikallaan kerjäyksen aikana. Lapsia vaihdellaan kerjääjältä toiselle, joskus jopa kaapataan. Lapsen kanssa saa enemmän rahaa, samoin koiran.
Kerjäläisiä tulee vastaan kadulla, metrossa, bussissa, asemilla. Ystäväni on töissä erään juna-aseman kioskissa, ja kertoi, että aseman liepeillä kerjäävät tulevat illansuussa vaihtamaan kolikkonsa seteleiksi, ostavat tupakkaa ja vertailevat saaliitaan. Puhutaan yllättävänkin isoista summista, toisinaan huomattavastikin isommista, kuin kioskin työntekijöiden palkat. Työntekijät vievät iltaisin mukanaan kioskissa tehtyä ruokaa kuten täytettyjä leipiä, joita ei voi laittaa enää seuraavana päivänä myyntiin. Kohdatessaan kerjääjiä he antavat ruokaa myös heille. Toisille kelpaa, toisille ei.
Erään kaupan ulkopuolella luoksemme tuli mies pyytämään kolikoita. Ensin sanoin ei, mutta sitten kysyin häneltä, voisimmeko ostaa hänelle kaupasta jotain syötävää. Mies virnisti ja vakuutti ettei ole viinaa vailla, mutta tarvitsisi taskulampun ja paristoja. Hän osoitti kauempana olevaa pientä traileria, jossa hän nukkuu. Ostimme hyvillä mielin taskulampun ja paristot ja mies lähti tyytyväisenä matkaan.
Autanko oikeasti?
Nykyään kerjääminen on siirtynyt myös nettiin. Facebookin ryhmissä kerrotaan surullisia tarinoita siitä, miten kaikki tuet ovat lopussa, jääkaapissa vain valo ja seitsemän lasta odottaa ruokaa. Valitettavan usein nämä tarinat kerrotaan juuri perjantaina siihen aikaan kun olisi kiva saada parit bisset. Tämä vie uskottavuutta myös niiltä julkaisuilta, joissa hätä on aivan todellinen.
Vietnamissa kävin reppureissaamassa vuorilla Sapassa, lähellä Kiinan rajaa. Paikallinen etninen vähemmistö on oppinut todella ottamaan pöljästä turistista kaiken irti ja erittäin kuvauksellisiin paikallisiin asuihin puettuja lapsia ja nuoria tuputetaan jatkuvasti kuviin rahan toivossa. Lapset ovat käsi ojossa suloisesti hymyillen, mutta kun turisti kävelee ohi, ilme muuttuu kylmäksi ja kovaksi. Kylteissä sanotaan, ettei lapsille saa antaa rahaa tai karkkia, koska lapset eivät mene kouluun, kun saavat almuja kadulta. Itse jouduin erään tädin vedättämäksi, joka lähti väkipakolla oppaakseni, vaikka yhteistä kieltä ei ollut ja vaikka kuinka yritin hänet karistaa. Lopulta sain maksaa matkaseurasta, jota en ollut pyytänyt, enkä sitä ollut halunnut. No, reitti oli kuitenkin kiinnostava ja raha meni varmasti tarpeeseen.
Hyväntekeväisyys on näennäisesti helppoa, sillä rahareikiä kyllä on, mistä valita. On lapsia, vanhuksia, köyhiä, sairaita, sukupuuttoon kuolevia eläimiä, saastuneita meriä ja menetettyjä metsiä. Ihmisillä on halu auttaa. Tätä halua hyväksikäyttävät pistävät julmasti kapuloita oikeiden avustusjärjestöjen ja oikeassa hädässä olevien jo valmiiksi horjuviin rattaisiin, kun ihmisten usko avun antamiseen loppuu.
Tsemppiä kaikille, jotka työskentelevät auttaakseen muita. Ja meille kaikille luottamusta siihen, että on keinoja saada apu perille. Jaksetaan yrittää, jaksetaan välittää.
Taskulamppu oli hyvä esimerkki, juuri noin!
Itse yritän selvittää kuinka lyhentämättömänä avustukset menevät eteenpäin, ennen kuin annan avustuksen.
Tämä olikin jättikiinnostava aihe! Juuri eilen puhuimme tästä kotona. Voi olla, että joidenkin järjestöjen osalta sinällään avustuskohteet saattaa olla läpinäkyvästi selvitettävissä, mutta itseäni monien järjestejön osalta häiritsee se, että näiden hallinnon pyörittämiseen menee aina osa lahjoituksista.